keskiviikko 4. maaliskuuta 2020

Lumene 50 vuotta ja arvonta!

*Osa kuvista Pyry Antero ja Lumene infopaketti lehdistötiedote

Sain kunnian osallistua Lumenen 50-vuotisjuhliin tällä viikolla. Varmasti miltei kaikille suomalaisille naisille Lumene herättää tunteita. Lumeneen liittyy paljon muistoja. Omat muistot ovat, kun olin nuori, ei oikeastaan ollut muuta kuin Lumene. 

Kun sain tädiltäni ensimmäiset meikit Marimekon pussukassa ja pussukasta löytyi mm. Lumenen sininen kajalkynä. Muistan vielä Marimekon pussukan värinkin, se oli punainen eli tämä lahja oli ikimuistoinen.

Muistan miten mummi käytti Lumenen vaaleansinista luomiväriä juhliin ja pinkkiä huulipunaa aina mennessä kotoa ulos. Muistan miten ystäväni ihailivat mummin pinkkiä sävyä huulilla ja miten ylpeä olin, että mummi oli niin muotitietoinen. 

Lumenen juhlavuosi tulee keskittymään kiertotalouteen, vastuullisuus-ja ympäristötekijöihin, sivuvirtojen hyödyntämiseen, jota Lumene on tehnyt jo pitkään. Pakkausuudistuksiin, mm. sellofaani on poistunut täysin Lumenen pakkauksista. 







Juhlissa julkistettiin myös Lumenen uusi brändilähettiläs, joka ei olekaan lainkaan uusi vaan upea Niina Kurkinen, joka oli Lumenen keulakasvona pitkään. Niina on edelleen aivan yhtä upea kuin nuorempana ja valinta sykähdytti sydämessä suuresti. Niina on paitsi jumalaisen upea ja viehättävän oloinen persoona, mutta brändilähettilääksi ei valittu nuorta tyttöä vaan henkilö, joka varmasti puhuttelee ihan meitä kaiken ikäisiä kuluttajia. 





Niin ja meikäläinen oli tietenkin värikoodannut itsensä "sinisen huulipunahylsyn" mukaan ja sävynä tietenkin "Villiruusu."
Lumenen kaikkien aikojen myydyin huulipuna sävy on "Villiruusu". Kun laitoin nämä kuvat Instaan, niin ystäväni laittoi toiveikkaana viestiä, että oi saako taas Villiruusu-sävyä. Hän kuulemma heti ostaisi 10kpl varastoon. Kuinka moni muistaa tämän sävyn?

Kaikki me kuitenkin varmasti muistamme siniset huulipunahylsyt. Vaikka koen Lumenen visuaalisen ilmeen eli uudistumisen todella onnistuneeksi ja oli jo varmasti aikakin jättää vanhat purkit taka-alalle, sillä aika aikansa kutakin, niin nostalginen puoli haikailee juhlavuodelle sinista hylsyä takaisin. Juhlavuoden erikoispuna sinisessä hylsyssä ja sävyssä Villiruusu olisi huikea. Hylsyssä voisi lukea hopeisella kaunokirjoituksella "Lumene 50 vuotta". 

Heh saahan sitä haaveilla. Sillä fakta on, että Lumenen nykyiset huulipunahylsyt ovat tätä päivää ja uusia kuluttajia varmasti erityisesti houkuttelee Lumenen eteerisen elegantti lookki. Olen muuten säästänyt pari sinihylsyistä punaa ihan vain vanhojen aikojen vuoksi. 



On jännä miten, kun vuosikymmenen jättää taakseen, sitä juuri edesmennyttä vuosikymmentä katsoo hieman kriittisin lasein. Mutta kun mennään ajassa kauemmas, niin liikutus iskee, kun katsoo näitä vanhoja mainoksia. Nämä ovat osa omaa historiaa. 


Mukana menossa Kristallikimaran Minna keskellä ja oikealla Sopusointuja Maarit. 







Innolla odotan minkälainen juhlavuosi Lumenella tulee olemaan ja minkälaisia uudistuksia vielä lisää Lumene tulee tekemään ekologisuuden saralla. Kiitos Lumene upeasta tilaisuudesta.

Koska juhlissa oli valtava kulho pullollaan Lumenen huulikiiltoja kesäisissä sävyissä, niin nappasin juhlista pari huulikiiltoa teille arvottavaksi. Olen saanut itse nämä testiin jo aiemmin ja kirjoittelinkin niistä jo täällä. Jos muuten kiinnostaa minkälaista Lumenen tehtaalla on, niin kirjoitin tehdasvierailusta, joka oli pitkäaikainen haaveeni, niin täällä. 
Arvontaan: 

Arvon kaksi Lumenen Luminous Shine Kosteuttavaa&Täyteläistävää huulikiiltoa uutuus sävyissä: "Old Rose" ja "Beach Pink". 

Kommenttikentässä olisi mukava kuulla mitä vain Lumenesta vaikka ihan mikä on kaikkien aikojen Lumene suosikki tai nykyinen suosikki? 

Arvonnan säännöt: 

1 arpa anonyymit lukijat

2 arpa Instagram seuraajat @koivusalo 

Arvonta päättyy 13.3.2020

Oikein sydämellistä ja kaunista viikonloppua kaikille ja vielä vinkkinä Lumene alekoodi.
💙

70 kommenttia:

  1. Hitsin pimpulat kun en muista Lumenea omasta nuoruudesta 80- ja 90-luvuilta. Se ei kuitenkaan tarkoita etten olisi käyttänyt tuotteita, vaan muisti ei pelitä samalla lailla kuin muilla :D Siksi aina ihmettelen miten elämäkertojen kirjoittajat saattavat muistaa elämästään miltei kaiken nuoruudesta lähtien, kun itse muistaa juuri ja juuri eilisen... Mutta olen todella ylpeä suomalaisesta Lumenesta ja lempituotteitani ovat ehdottomasti Valo Glow Boost Essence ja kynsilakat ja huulituotteet, Instat Glow Beauty Serum sekä Tint <3 Muutaman mainitakseni :) Olen mukana 2 arvalla. Kivaa tulevaa viikonloppua :) tuuli.uusitalo@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi Tuuli, samaa ongelmaa täällä. 😅Valo Glow Boost Essence on omia suosikkeja myös ja kynsilakat, huulituotteet ja ja, hih voisin jatkaa listaa pitkään.

      Ihanaa uutta viikkoa sinulle ja onnea arvontaan. 🤗

      Poista
  2. 90-luvulta asti olen käyttänyt Lumenen tuotteita ja tällä hetkellä jokapäiväisessä käytössä on mm. Lumenen päivävoide ja huulipunat.
    Instaseuraajana kahdella arvalla mukaan.
    hamlainentmatgmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huulipunat mm. huippuja. Kivaa kuulla ja ihanaa päivää ja onnea arvontaan Teija. ❤️🤗❤️

      Poista
  3. Kyllä Lumenessa on jotain taikaa. Tietenkin pidön tärkeänä sitä että kyseessä on kotimainen merkki ja jo sen myötä ekologinen valinta. Olen aina myös rakastanut Lumenen kaikkien tuotteiden mietoja ja raikkaita tuoksuja. Kyllä mullakin on aina ollut Lumenen huulipunat se ykkönen. Harvemmin olen muita punia ostanutkaan. Jo pidempään on käytösdä ollut Lumenen CC-meikkivoide. Sitä en vaihtaisi mihinkään.
    Instaseuraajan kaksi arpaa mulle��
    Susanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumene CC-voiteesta parempaa saa hakea, se vaan on aivan huippu. Oli kiva kuulla suosikkeja Susanna. Onnea arvontaan ja ihanaa uutta viikkoa. ❤️🤗❤️

      Poista
  4. Minä käytin vuosia vain Lumenen kynsilakkoja. Mun mielestä jopa mun ensimmäinen, lähes valkoinen huulipuna oli myös Lumenen :)
    Ihana tapahtuma ja onnea vaan Lumenelle <3 Ihanaa viikonloppua ystis <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kynsilakat loistavia, lempi kynsilakat yhdessä Essien kanssa.

      Oi ne valkoiset punat ja tietty mullakin oli sellainen.

      Ihanaa päivää ja onnea arvontaan Outi. 💚🌼🌿🌼💚

      Poista
  5. Tällä hetkellä suosikkini on Lumenen käsivoide
    koskapa kädet meinaavat kuivaa näin talven aikaan.

    Instagram-seuraajana mukana kahdella arvalla 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitäpä pitää joskus testata. 😍Ihanaa uutta viikkoa Ritva ja onnea arvontaan. 💚

      Poista
  6. Nyt on niin minullekin tuttu tuote, että arvalla mukana. Lumenen huulipunat ovat aina olleet suosikkini ja niitä tulee käytettyä vielä nyt vanhempanakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla Sude. 💚Ihanaa uutta viikkoa ja onnea arvontaan. 🤗

      Poista
  7. RiittaR

    Lumenen kasvovoidetta on käytössä ja tietysti silmämeikin poistoaine. Ja muutama muu tuote Lumenelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla ja kovasti onnea arvontaan Riitta. 💚🤗💚

      Poista
  8. Hieno juhla <3 Minä käytän Lumenen tuotteita. Lumenella on mm. ihan paras ripsiväri! Kynsilakat ja huulipunat ovat ihania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiva kuulla, että tykkäät ripsareista. Onnea arvontaan Tarja ja ihanaa päivää. 🧡🤗🧡

      Poista
  9. Lumene on kyllä luottotuote. Mun eka luomiväripaletti oli Lumenelta ja monen monta huulipunaa ja -kiiltoa on meikiltä tullut käytettyä. Myös puuteri kuuluu vakiovarusteisiin ja monet ihonhoitotuotteet. Ihanaa, että meillä Suomessa on näin upea merkki!

    Kahdella arvalla mukana! tramp[@]netti.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu ja se luomiväri oli vaaleansininen.

      Ihanaa päivää ja onnea arvontaan. 🧡🤗🧡

      Poista
  10. Tämän hetkinen Lumene suosikkini on cc-meikkivoide. Kahdella arvalla arvonnassa mukana👍. TeaH

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tea se onkin huippu!

      Onnea arvontaan ja ihanaa päivää. 🧡🤗🧡

      Poista
  11. Lumene on kyllä hieno brändi ja sitä on ylpeä esitellä myös maan rajojen ulkopuolelle👍
    Kiitos seurasta, oli taas mukavaa😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos oli kivaa. Ihanaa uutta viikkoa Minna. 💚🤗💚

      Poista
  12. Täytyy myöntää, että minulle Lumene on jostain syystä jäänyt vieraaksi brändiksi. Oikeastaan Lumene meikkejä en ole juurikaan käyttänyt. Sen sijaan yksi luottotuote Lumenelta on löytynyt, Elvyttävä päivävoide, jossa on SK30. Tätä voidetta alan käyttämään, kun aurinko alkaa enemmänkin paistamaan, siis ihan näillä näppäimillä. Aurinko on ihon pahin vihollinen, tämä tuote on tosi hyvä kasvojen suojaamiseen. Mukana kahdella arvalla. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla, että yksi suosikki löytyy ja ehkä hiljakseen tutustut vielä muihinkin. 😊

      Onnea arvontaan Päivi ja ihanaa uutta viikkoa. 💚🤗💚

      Poista
  13. Yhdellä mukana. :) Kasvovettä, puhdistusainetta ja ripsaria käytän ainakin lumenelta ihan päivittäin. :)

    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa kuulla ja onnea arvontaan Hippo Hiiri. 🧡🤗🧡

      Poista
  14. Ihana Lumene! Ekat itse ostamani meikit oli Lumenea. Aina Espoossa ystävän kanssa käytiin Lumene Outletissa hakemassa viikkorahoilla luomivärejä. Nykyään suosikkejani ovat valokynät, jotka tekevät ihmeitä silmäpusseilleni! Olen kahdella arvalal mukana, seuraan innolla blogiasi instassa :) pauliinaoksanen123@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla, että löytyy monta suosikkia. Valokynä onkin aivan huippu! Ja tuo outlet. 😍

      Ihanaa uutta viikkoa ja onnea kovasti arvontaan Pauliina. 🧡🤗🧡

      Poista
  15. Yhdellä mukana. Ainahan Lumenen huulipuna pitää löytyä laukusta.
    Malla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin. 😍

      Onnea arvontaan Malla ja ihanaa uutta viikkoa. 🧡🤗🧡

      Poista
  16. Lumene on mun suosikkimerkki, joka on kulkenut mukanani aina teini-iästä tähän päivään!

    Ja merkki jaksaa aina pysyä trendien aallonharjalla!

    Kahdella arvalla mukana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin upeaa kuulla. ��Kovasti onnea arvontaan ja ihanaa päivää Janna������

      Poista
  17. Kestosuosikki jota ilman on vaikea pärjätä: Eyebrow-kulmakynä, sävy gray brown :) yhdellä arvalla mukana, saara.sumu@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos vinkistä, pitää kokeilla itsekin tuota kulmakynää. 😍

      Onnea Saara arvontaan ja ihanaa uutta viikkoa. 🧡🧡🤗🧡🧡

      Poista
  18. Hieno tilaisuus. Hui, onko Lumene jo 50 vuotta. Kylläpä aika rientää.
    Lumenenelta on nytkin käytössä puhdistusvesi.
    Ovat vieläpä edullisia ja hyviä tuotteita.
    Kaikki tehdasvierailut on mielenkiintoisia.
    Kahdella arvalla mukana
    >Leenalii

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuodet vierii kiitolaukkaa. 😅

      Ihanaa kuulla Leenalii ja sydämellistä uutta viikkoa ja onnea arvontaan. 🧡🤗🧡

      Poista
  19. No nyt on ollut juhlat! Näyttää, totta kai, kauniilta ja hauskalta.

    Lumene on täälläkin myynnissä, mutta hyvin rajoitetusti. Juuri viikolla luin uutisen, että Lumene aikoo luopua turpeesta tuotteissaan.

    Ja ihan samat muistelot. Eihän niitä ollut kuin Lumene ja Anytime. Mun tämän hetken suosikki tuote on Lumenen suihkautettava hehkua tuova ihmeaine. Sen lisäksi tykkään heidän BB-voiteestaan, se on jotenkin just oikean värinen mun iholle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut kyllä kuin Lumene ja Anytime silloin.

      BB-voide on myös megahyvä, Lumene taitaa meikkivoiteiden teon.

      Sydämellistä uutta viikkoa Johanna. 🧡🤗🧡

      Poista
  20. Käytän paljon Lumenen ihonhoitotuotteita. Lempparini oli eräs rasvoittuvan ihon kasvovoide joka ei maksanut kuin jotain vitosen. Enää en ole sitä kaupasta löytänyt.
    Seuraan myös IG:ssä.
    yuenkynnet(ät)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi ettei enää löydy. On tuotteita joita sitä todella jää kaipaamaan.

      Onnea arvontaan ja ihanaa päivää Yue. ❤️🤗❤️

      Poista
  21. Ehdoton suosikki Eyebrow-kulmakynä, sävy gray brown :) toivoisin, että Lumene jättäisi kaikista tuotteistaan mikromuovin pois ja siirtyisi muutenkin ympäristöystävällisempiin ainesosiin ja pakkauksiin! Yhdellä arvalla mukana, saara.sumu@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saara kulmakynävinkistä, pakko kokeilla. 🤗

      Lumene on luopunut mikromuoveista jo vuosia sitten ja kuten oheisessa tiedotteissa kerrotaan, on koko ajan ympäristöystävällisempi.

      Kovasti onnea arvontaan Saara ja ihanaa uutta viikkoa. ❤️🧡❤️

      Poista
  22. Oi, miten huikea tilaisuus johon oot saanut osallistua! :)
    Lumenella on niin paljon hyviä tuotteita, että on vaikea valita lempparia, tykkään niin monista.
    Ihanat sävyt arvonnan huulikilloissa, molemmat tulisi käyttöön :)

    Mukavaa naistenpäivää ihanainen, puspus! <3

    Kaksi arpaa.
    T:Mira

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla ja kiva kun pidät huulikiiltojen sävyistä. 🤗

      Kovasti onnea arvontaan ja ihanaa maanantaita. ❤️🧡❤️

      Poista
  23. Kestosuosikit ovat ripsiväri ja huulipuna.
    Mukana kahdella arvalla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa kuulla ja kovasti onnea arvontaan Oili. 🧡🤗🧡

      Poista
  24. Lumenen puuteri vakiovaruste, samoin huulipuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa kuulla. 🤗Kovasti onnea arvontaan ja ihanaa päivää. ❤️❤️❤️

      Poista
  25. Kahdella mukana. Ripsiväri on tutuin tuotteeni ja värivoide on todella ihanuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Värivoiteet on aivan huippuja. ❤️🤗❤️


      Onnea arvontaan Enkuli ja ihanaa päivää. 🧡

      Poista
  26. Kaksi arpaa, lumenen nordic girl puuteri on ollut käytössä ja olen tykännyt :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa kuulla Anna ja kovasti onnea arvontaan. ❤️🤗❤️

      Poista
  27. Mun mielestä paras käyttämäni vedenkestävän meikin poistaja on Lumenella. :) Ostin rahapulassa halvempaa merkkiä, mutta huomaan nyt, ettei olis kannattanut. :(

    Kaksi arpaa. :)

    Ihanaa kevättä! <3

    sannamaria77 at gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upeaa kuulla, täytyy testata tuota itsekin eli kiitos vinkistä. 🧡🤗🧡

      Ihanaa kevättä ja onnea arvontaan Sunday🧡🤗🧡

      Poista
  28. Aurinkopuuteri sävy 2, pitkään ollut suosikki -ja luottotuote.
    lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin hyvä. 😍Kovasti onnea arvontaan ja ihanaa päivää Kaura🧡🤗🧡

      Poista
  29. Lumene on oikea ikoninen suomalainen kosmetiikkasarja. Sen tuotteita olen itsekin käyttänyt usealla vuosikymmenellä ja muistan jo lapsuudesta että äidin kosmetiikka oli aina Lumenea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ihan sama juttu, mummi käytti ja käyttää vieläkin Lumenea ja täyttää kesällä 99 vuotta.

      Ihanaa uutta viikkoa Tuuli. 🧡🤗🧡

      Poista
  30. Oi mikä löytö. 😍

    Ihanaa päivää ja onnea arvontaan Marja-Terttu. 🧡🤗🧡

    VastaaPoista
  31. 2 arpaa

    Joskus aikoinaan 90-luvulla oli merkki Anytime ja jos en oo ihan väärin käsittänyt niin se on sama kuin tää Lumene onko se nyt Nordic girl vai mikä lie nykyään... Ja Anytimella oli sellainen vaaleansini kantinen puuteri! Oi se oli ihana silloin teininä! Samoin ne kynsilakat.

    Paljon on Lumene itseäänkin tullut käytettyä. Nykyisin se mustmust tuote mulle on Lumene Valo kasvosuihke!

    VastaaPoista
  32. 1 arpa
    Lumenen sinisessä putelissa oleva ripsiväri on ollut pitkäaikainen suosikkini, harmi vaan kun ovat nyt uudistaneet sen :( Juurikin näitä huulikiiltoja rakastan myös. Lisäksi käytän paljon Lumenen kasvojenhoitotuotteita, ihan huippuja!
    siiri.kervinen@outlook.com

    VastaaPoista
  33. CC-voide on suosikkini, mutta en ole yhtään huonoa tuotetta Lumenelta vielä onnistunut löytämään. Kahdella arvalla mukaan riiti81(at)gmail.com

    VastaaPoista
  34. -Uusin suosikkini on CC-voide! Mutta on kyllä tullut vuosien mittaan & niitä on jo monta:)käytettyä ihan laidasta laitaan:meikkejä + ihonhoitotuotteita.Esim.sinihylsyistä huulipunaa ,paljon! Arvontaan lähden kahdella arvalla(seuraan myös instaa:)

    VastaaPoista
  35. Käytän jatkuvasti noita seerumeita. Tuo monivärinen on suosikkini, en tosin muista koskaan onko se Ivalo, Sisu vai mikä.... yhtä kaikki, mahtava tuote. =)
    Lumene oli varmasti muuten ensimmäinen merkki muutenkin meikkaamisen saralla silloin 80-luvulla. Jo äidiltä perittyä tapaa.

    Aina mukana koska hyvin kiinnostava tuotesarja. Kotimaisuudesta iso plussa.

    VastaaPoista
  36. Lumene on seurannut vuosia mukana monena tuotteena ja kulkee mukana edelleen. En pysty vain yhtä tuotetta nimeämään. Olen siis niin mieluusti mukana arvonnassa oliaikablogi (at) gmail.fi

    VastaaPoista
  37. Lumene on ollut my all time favorite ja ihanaa, kun on kovasti uudistunut viime aikoina. Ensimmäisen Lumenen meikkituotteeni, ripsivärin, sain teini-iän kynnyksellä. Se oli muodikkaasti sininen sävyltään.

    Mukana kahdella arvalla luomansuu(at)gmail.com

    VastaaPoista
  38. Lumenen heleyttävää pikakaunistajaa olen käyttänyt varmaankin jo 10 vuotta ja muitakin ollut käytössä tässä vuosien myötä. Nyt käytössä myös Valo kasvo- ja käsivoide sekä huulipuna ja kynsilakka ovat edelleen käytössä. Kotimaista pitää suosia. Mukana kahdella arvalla.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  39. Ei tule mieleen erityistä suosikkia, koska Lumeneen on voinut aina luottaa niin kokonaisvaltaisesti. Monta hyvää huulipunaa, itselle sopivat yö- ja päivävoiteet. Lumenen brändiin liittää valoisat kotimaan kesämaisemat tai toisaalta se talven kaunis kirkkaus lumineen. Kahdella arvalla mukana.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista