sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Ei hymyilytä

Plan International Suomi aloittaa tänään naistenpäivänä #eihymyilytä-kampanjan. Kampanjan keulakuvina on mm. Arja Koriseva, Lola Odusoga, Esko Valtaoja, Christoffer Strandberg ja Tarja Halonen on kampanjan suojelija. Kampanjan kuvat ovat ottaneet Meeri Koutaniemi ja Janita Autio. 

Kampanjassa Plan International kannustaa kaikkia ottamaan ei hymy kuvan ja jakamaan kuvan sosiaalisessa mediassa tunnisteella #eihymyilytä ja @plansuomi ja näin ottamalla kantaa tyttöjen ja naisten epätasa-arvoon.

Tiedättekö etten kameran rullasta löytänyt montaa hymytöntä kuvaa, hymyileviä kuvia oli paljon, sillä on aihetta hymyyn. Saan elää henkisesti tasa-arvoisessa suhteessa, jossa kotityöt ovat jakautuneet luontevasti niin, että se tekee kuka jaksaa ja se tekee tietyn työn mistä tykkää enemmän ja päinvastoin. 

Minun ei tarvinut pikkutyttönä miettiä, että kenenköhän kanssa joudun avioliittoon esiteininä ja omat tyttäret saavat teininä olla vielä täysin lapsia. En ole joutunut kokemaan alistamista tai elänyt alistavassa parisuhteessa, minulla on aina ollut oma ääni, ääni jota on kuunneltu, jopa silloin, kun olin lapsi.  
Testit ovat höpsöjä, mutta tein eilen huvikseni testin "Kuinka kauhee akka olet?"Yle.fi sivuilta. Jo se, että voin tehdä tälläisiä testejä tai hakea ja vaatia oikeuksiani on meillä länsimaissa jo aikamoinen itsestäänselvyys, huolimatta siitä, että naisen euro ei vieläkään ole sama kuin miehen euro. 

Testissä oli yksi kysymys, jota en eilen miettinyt sen kummemmin vaan vastasin siihen automaattisesti, mutta joka tänään hiipi mielen pinnalle. "Mikä mielestäsi on parisuhteessa tärkeintä?" ja vaihtoehdoista valitsin "Tasa-arvo" Se ettei kumpikaan rajoita toisiaan." 

Mehän olemme jo sen saaneet nähdä ja kokea, kun tytöt saavat koulutusta ja saavat osallistua päätösten tekoon, se rikastuttaa ja monipuolistaa meidän kaikkien elämää. 

Siltikin paljon parannettavaa vielä on, meillä Suomessakin. Lähde Yk-liitto. 

  • Maailmassa kuolee lähes 47 000 naista vaarallisen abortin seurauksena vuosittain.
  • Yli 40 prosenttia suomalaisista naisista on joutunut miehen tekemän fyysisen tai seksuaalisen väkivallan tai uhkailun kohteeksi 15 vuotta täytettyään.
  • Yli 50 prosentilla kaupungeissa asuvista naisista ja tytöistä puuttuu vähintään yksi seuraavista: puhdas vesi, tarpeelliset käymälä- ja peseytymistilat, kunnollinen asunto ja riittävä elintila.
  • Naisten ansiot ovat Suomessa keskimäärin 16 prosenttia miesten ansioita pienemmät. Maailmanlaajuisesti palkkaero on 22 prosenttia.
  • Naisten osuus kansanedustajista on maailmanlaajuisesti vain noin neljännes.


Luonnollisestikaan tänään ojennettut kukkakimput eivät ole keneltäkään pois. Käänteisesti itseäni kyllä hieman askarruttaa kaikesta tehty kaupallisuus, jonka alle saattaa unohtua se tärkein sanoma. Lisäksi en koe taas miehiä kohtaan tasa-arvoiseksi sitäkään, että juuri naisia pitäisi aina muistaa: hääpäivänä, nimipäivänä, ystävänpäivänä, naistenpäivänä eli milloin minäkin päivänä. 

Vanhanaikainen on asetelma, jossa nainen uhriutuu, jos mies ei huomaa ja muista kukilla ja lahjoilla  juhlapäivinä. Toki tässäkin on aivan varmasti menty eteenpäin ja ihmiset muistavat toinen toisiaan sukupuolesta riippumatta tai ovat muistamatta eli elävät paineetta, ettei se rakkaus tai ystävyys ole kiinni materialisista arvoista. 

Enkä sano, että siinäkään mitään väärää on, jos mies vaikka avaa naiselle joskus oven, kohteliaisuus ei koskaan ole huono asia, silloin kun sitä ei käytetä aseena sukupuolen alistamiseen. Me naiset voimme harjoittaa kohteliaisuutta miehiä kohtaan aivan samalla tavoin. 

Ei hymyilytä-kampanjan tavoitteena on maailmanlaajuinen tasa-arvo, jonka nykytahdilla arvioidaan toteutuvan vasta 95 vuoden päästä ja työelämässä 257 vuoden päästä. Haluaisin myös muistuttaa, ettei voida olettaa, että koko maapallolla tasa-arvo toteutuu yhtä aikaa sormia napsauttamalla vaan eri kulttuureissa tasa-arvon toteutuminen vie oman aikansa. 

Mutta jos mikä on varmaa, hiljaisuudessa muutoksia ei tapahdu vaan nostamalla asiaa esiin yhteisöllisesti, on vain mahdollisuus muutokseen. 

Joten ohessa omat #ei hymyilytä-kampanjan kuvat, joissa toisessa olen aika ujo ja arka lapsi, mutta sain kuitenkin olla lapsi ja elää huolettoman lapsen elämää ja toisessa vieläkin vähän ujo, mutta jo rohkeampi keski-ikäinen ja uskonpa, että bloggaaja yrittäjänä oma euro on sama kuin miehen euro ja se on aikamoinen juttu se. 

Jaa sinäkin tänään sosiaalisessa mediassa oma #eihymyilytä kuvasi ja tägää @planinternational. Viime vuonna kuvia tuli n. 600, jos tänä vuonna vielä enemmän.

Sydämellistä sunnuntaita kaikille. <3







36 kommenttia:

  1. Hyvää naistenpäivää Tiia,

    Kiitos että nostit esiin sen että naistenpäivässä on kyse muustakin kuin kukkakimpuista, niin ihania kuin kukat ovatkin.

    Täällä Suomessahan meillä on asiat hyvin ihan toisella tavalla kuin monessa muussa maailmankolkassa, mutta meilläkin on monia vaiettujakin asioita, jotka ansaitsevat huomiota edes kerran vuodessa!

    Itse olen elänyt monilta osin turvattoman ja rakkaudettoman lapsuuden. Kaikki parisuhteeni ovat myös olleet alistavia ja väkivaltaisiakin. Kaikkia läheisiä miessuhteitani leimaa epäkunnioitus ja omat vahvat arvottomuuden tunteeni.

    Työtä olen tehnyt sekä yrittäjänä että palkkatyössä myyjänä. Yrittäjistä Suomessa vain kolmannes on naisia ja naisten luotsaamista yrityksistä suuri osa on pienyrityksiä. Pienyrityksistä sen sijaan iso osa on niitä, joiden omistajat nostavat yrityksistään palkkaa sellaista summaa, joka Suomessa jää alle köyhyysrajan. Palkkatöissä sen sijaan Suomen yleisin työnimike on myyjä. Myyjän palkka on alhaisempi jopa kuin hoivatyöntekijöillä. Palkka jää täysien ikälisävuosienkin jälkeen reilusti alle Suomen tämän hetken keskipalkasta, joka on naisilla 3000€:n luokkaa. Oma bruttopalkkani on tällä hetkellä n.1800€

    Raha on toisarvoinen asia vapauden rinnalla, mutta rahalla voi "ostaa" vapautta. Rahattomuus on myös vankila, joka estää elämästä.

    Tätä kirjoitusta on vaikeaa lopettaa, koska naisten oikeuksissa on kyse niin isosta ja monisyisestä asiasta. Ehkä lopetan kuitenkin toiveeseen, ettei naistenpäivää latistettaisi keskusteluksi siitä miksei miehillä ole miestenpäivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susanna kiitos niin paljon tästä, annoit todellakin omat kasvosi tälle. Koska niin totta, että Suomi on niitä maita, joissa naisen asema on ihan parhaimpia, mutta ei siltikään vielä tasa-arvoinen.

      On myös todella ikävää kuulla, että olet törmännyt alistaviin miehiin. Niinhän se menee, ettei sellaista edes välttämättä huomaa alussa ja suhteen tasapaino voi vuosienkin saatossa muuttua alistavaksi. Siihen vielä arvottomuuden tunne, mikä on hyvin yleistä meidän sukupolven naisilla. <3 Olettaen, että ollaan samaa sukupolvea. <3

      Kiitos myös faktatiedoista ja numeroista ja kun miettiin asumisen ja elämisen ja ruoan kalleutta, niin 1800e joutuu kovasti pinnistelemään. Suomessa on moni asia epätasapainossa tämän asian suhteen. Jos ajattelee joitain muita maita, missä palkat pieniä, niin asuminen on myös edullista. Suomessa tämä on aivan päälaellaan, asumisesta on tehty rikkaiden oikeus.

      Kyllä näin on, että se kenellä on rahaa, on yksi iso huoli vähemmän.

      Tästä voisi kirjoittaa kyllä loputtomiin ja ihan näin on. Miehillä on miestenpäivä, mutta toki se ei ole saanut samanlaisia muotoja ja kaupallisuutta. Mikä itse asiassa harmittaa, minusta tähän teemaan ei kaupallisuus istu.

      Sydämellistä viikon jatkoa ja halaus ja tsemppiä ja voimia ja suuret kiitokset, että avasit sydäntäsi täällä. <3

      Poista
  2. Kiitos hyvästä ja ajatuksia herättävästä postauksesta Tiia. Maailmanlaajuisesti tasa-arvoon ehkä päästään sillä, että tytöt ja naiset voivat käydä kaikkialla kouluja ja opiskella. Siihen pitäisi satsata kehitysaputyönkin. Ja niinhän se tekee nykyisin. Sunnuntain rauhaa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin, aivan samaa mieltä tästä. Ihanaa viikon jatkoa Marja. <3

      Poista
  3. Ajatuksellinen teksti, meillä on Suomalaisina naisina hyvä olla ihan omia itsejämme, ihmisarvollisia ihmisiä. Toivon että näin olisi jonain päivänä kaikilla <3 Virtuaalikukkanen päivääsi Tiia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaikka täälläkin on vielä asioita korjattavana, niin voin omalta osaltani sanoa, että hyvin on asiat ja kaikkeen on ollut halutessa mahdollisuus. Ihania kukkasia sinunkin päivään Onneli. <3

      Poista
  4. Ihanaa Naistenpäivää sinulle. Minuakin mietityttää maailman tyttöjen kohtalo ja eriarvoisuus esimerkiksi mahdoillisuudesta saada koulutusta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin tämä, toivottavasti asiat muuttuu ja ei muutos voi kaikissa kulttuureissa toki tapahtua samalla sormennapsaisulla.

      Sydämellistä keskiviikkoa Enkuli. <3

      Poista
  5. Periaatteessa olen vastaan kaikkia erillispäiviä; naisten-, äitien-, ystävän- ym ym, vaikka takana onkin tärkeä asia monasti. Minun aikanani tasa-arvo on kehittynyt paljon, mutta paljon on vielä matkaa edessä.
    Olen saanut olla töissä, kun ilman rahaa ei vaan elä. Koti ja lapset olen myös saanut hoitaa. Olen sitä sukupolvea, jolle avautui työelämä, mutta miehille ei avautuneet kotihommien pakollisuus.
    Hyvä elämä mulla on ollut ja onneksi näen kehitystä nykyisissä perheissä myös kotitöiden suhteen.
    Vali, vali, taas meni valitukseksi, anteeksi.
    Ihanaa uutta alkavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana sinä ja ymmärrän hyvin ja paljon on vielä matkaa ja etenkin maailmalla monessa maassa. Ymmärrän tuon kyllä, ns. edellinen sukupolvi on ehkä ollut vielä hieman eri mieltä siitä, että jos kumpikin käy töissä, niin kotityöt kuuluu molemmille. Ajan miehet ovat oman äitinsä kasvatteja voisi sanoa.

      Saa valittaa ja asiasta valitat.

      Sydämellistä viikon jatkoa Majan Molla. <3

      Poista
  6. Ensinnäkin ihanaa naistenpäivää, ihanalle <3

    Musta tää kamppanja on super, idea siitä, että halutaan kuvata vahvoja naisia, jotka osoittavat, että naisten ei tarvitse aina hymyillä. Maailman tyttöjen kohtaamat epäkohdat eivät hymyilytä yhtään. Niin tärkeä aihe, joka pistää mietteliääksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin ja maailmalla monella on asiat niin toisella tolalla kuin meillä Suomessa. Silti välillä mietin, että länsimaiset heti hyväkkäinä ajattelee, että muu maailmaa pitää muuttaa heti samaan malliin. Ei kaikki kulttuurit voi muuttua samaan aikaan, mutta toivottavasti lähitulevaisuudessa. Maailmalla on huolestuttavia tuulia ja pelkään, että siinä sivussa naisen asema kärsii.

      Sydämellistä viikon jatkoa Tarusein. <3

      Poista
  7. Hyvä postaus ja tärkeästä asiasta, lähden ehdottomasti tähän mukaan, kiitos kun vinkkasit ♥
    Ihanaa Naistenpäivän iltaa Tiia ♥

    VastaaPoista
  8. Sanoin tänään nuorimmaiselle pojallemme, että nyt on muuten kansainvälinen naistenpäivä. Hän ihmetteli hetken, ja kysäisi, että pitäisikö onnitella. Sitten hän jatkoi, että hänestä on jotenkin hassua, että meillä on tällainen päivä erikseen. Että enää sellaista ei pitäisi tarvita. Siihen samaan syssyyn puhuttiin sitten myös Black heritage month ja monta muuta tasa-arvoa koskevaa asiaa.

    Me suomalaiset naiset olemme hyvässä asemassa, vaikka palkka vielä jäljessä laahaakin. Täällä USA:ssa äitiyslomat tai muut eivät ole itsestäänselvyys. Vauvat ovat yleensä 4 kk vanhoja, kun äiti viimeistään palaa töihin. Pelkkä synnytyskin voi suistaa perheen vararikkoon. Lasten päivähoito on niin kallista, että äidin pitää hankkia tosi hyvin, jotta ne kulut peitetään. Useinhan äiti sitten jää kotiäidiksi ja hoitaa lapset ainakin kouluikään.

    Hyvä kampanja. Mä kyllä olen tällainen luontainen osallistuja. Mua ei kauheasti kuvaustilanteet hymyilytä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viisas poika ja toivottavasti koittaa maailmalla päivä, ettei päivää enää tarvita. <3

      Juurikin tämä, meidän äitiysasiat ovat huippuja, mutta niissäkin on sellainen epäkohta, että naisen eläke kärsii. Toki isyys-ja äitiyslomat voidaan nykyään jakaa, mutta monesti se on juurikin se mies, jolla on paremmat tulot ja näin äiti jää hoitamaan lapsia kotona ja eläkettä ei kerry. Tässä kuitenkin kasvatetaan niitä tulevia eläkkeen maksajia, joiden syntyvyys on vielä laskussa.

      Sitten taas miehen oikeudet mm. huoltajuuskeisseissä ovat huonommat tai se, että Suomessa ei vielä ymmärretä yhteishuoltajuutta kuten Ruotsissa, jossa lapsilisät jaetaan tasan ja yhteishuoltajuudessa molemmat vanhemmat ovat tasa-arvoisia. Suomessa yleensä äiti saa yhteishuoltajuudessa lähihuoltajuuden, lapsilisät ja vielä elatusmaksua vaikka vanhemmat pitäisivät lapsia puolet ja puolet ja vaikka olisivat sama tuloisia. Miten vaikeaa on muuttaa näin vanhoillisia asioita tähän päivään. Eli on isien oikeuksissa huonoja asioita ja ehkä enemmän kuin äitien.

      Ihana sinä ja juu mullakin on aina vaan se sama hymy kuvissa, heh olen opetellut. ;)

      Sydämellistä viikon jatkoa Johanna. <3

      Poista
  9. Hieno postaus, Tiia!
    Tärkeää asiaa joka monesti jää taka-alalle.
    Mahtavaa naistenpäivän iltaa sinulle ihanainen! <3

    VastaaPoista
  10. Ihanaa Naistenpäivää sinulle Tiia! <3
    Kaikkea hyvää meille jokaiselle, tasa-arvoa ja rakkautta! <3

    VastaaPoista
  11. Ihanaa Naistenpäivää sinulle Tiia! <3
    Kaikkea hyvää meille jokaiselle, tasa-arvoa ja rakkautta! <3

    VastaaPoista
  12. Tärkeästä asiasta pitääkin puhua. En ole tänään ehtinyt naistenpäivää juhlistaa, muuten kuin olemalla siskoni kanssa. Menenkin nyt heti laittamaan kuvan instagramiin.
    Hyvää naistenpäivää sinulle Tiia ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun kuva oli naulitseva, hienoa että Plan Suomi sen jakoi. <3 Ihanaa viikon jatkoa Outi. <3

      Poista
  13. Erittäin hyvä kirjoitus, Tiia! En usko, että itseltänikään löytyy kovin montaa ei-hymykuvaa. Olemme kyllä varsin etuoikeutettuja juuri siksi! Poikien äitinä olen välillä huolissani siitä, että joskus tasa-arvopyrkimykset tarkoittavat naisten etulyöntiasemaa ja kuitenkin meidän pitäisi olla tasa-arvon puolella. Ei ole nykymiehilläkään kaikilla yhteiskunnan akseleilla niin helppoa... No, maailmanlaajuisesti onneksi Suomessa on asiat hyvin. Ja tuo kampanja on minusta ihan aiheellinen, koska on syytä muistaa, että suurimmassa osassa maapalloa naisten asema on erittäin huono :(.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, paljon on hymyilemisen aihetta. <3

      Ymmärrän hyvin pohdintasi, sillä naisen asema koko ajan vahvistuu ja moni mies saattaa olla hukassa, miten näiden vahvojen naisten kanssa olla. Heille pitäisi olla kaikkea mahdollista, vahva ja herkkä. Ei ole helppoa miehilläkään.

      Toisekseen miehillä taas laahaa isyyden oikeudet erotilanteissa vieläkin. Yhteishuoltajuuden mm. pitäisi olla aito yhteishuoltajuus, jossa lapsella on mahdollisesti kaksi osoitetta ja lapsilisät jaetaan tasan, eikä miehen tarvitse maksaa elatusmaksuja, jos molemmat vanhemmat ovat saman verran tienaavia.

      Juuri tuo, kampanja on aiheellinen, koska maailmalla on asiat ihan eri tolalla. Venäjästäkin on saanut huolestuttavasti lukea, miten naisia pahoinpidellään ja asia lakaistaan.

      Sydämellistä viikon jatkoa Pilvi. <3

      Poista
  14. Loistava postaus! Kyllä vaan meillä on hyvin asiat täällä suomessa kun saadaan elä tasa-arvoista elämää miesten kanssa..Ystävätär kertoi omasta elämästään kun asuu sellaisessa maassa missä ei naisella juurikaan arvoa ole ja mies määrää ihan kaikesta, kyllä piti muutamaan kertaan päätä pyöritellä kun häntä kuunteli, sellainen elämä ei kyllä itseltä onnistuisi..sitä kun on tottunut että päätökset tehdään yhdessä ja saa itse päättää vaikkapa että mitä milloinkin pukee! milloin näkee ystäviään! missä käy töissä jne. Sitä niin toivoisi että maailman kaikki naiset saisivat elää arvokasta elämää ja voisivat kokea itsensä tärkeiksi! Naisten päivää on vielä hetki jäljellä, joten hyvää naistenpäivää ja Mukavaa alkavaa viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaikka tasa-arvossa on vielä Suomessa puutteita, niin naisten asioissa, kuin miehillä isyys asioissa. Toivottavasti uusi sukupolvi on tässä uljaampi.

      Mutta Suomi on hyvä maa naisen asua ja itse olen saanut toteuttaa ja elää täysin vapaata naisen elämää siinä mielessä, ettei kukaan ole määräillyt tai alistanut tai joutunut elämään pelossa.

      Joissain maailman kolkissa ei vielä uskalleta varmaan edes ajatella länsimaista mallia. Mutta hiljakseen osa maailmasta muuttunee vielä, hyvin ymmärrettävää ettei kaikki kulttuurit voi samaan aikaan muuttua samanlaisiksi.

      Sydämellistä viikon jatkoa Päde. <3

      Poista
  15. Tärkeää asiaa. Onneksi saan elää tasa-arvoisessa parisuhteessa ja olla työelämässäkin tasa-arvoinen ja arvostettu.

    Työelämään liittyvä pahin kokemus oli kauan sitten kun olin työhaastattelussa jossa haastattelija kertoi avoimesti ettei haluaisi palkata naisia ja vähätteli minua koko haastattelun ajan kyselemällä muun muassa "Kun sä olet nainen niin miten sujuu parkkeeraaminen?" Oli selvää etten paikkaa saa, mutta enpä paikkaa ja häntä esimiehekseni halunnutkaan. Nykyisin ei ainakaan noin avoimesti voisi laukoa tuollaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tämä on upea arvo, että saa elää ja työskennellä tasa-arvoisessa ympäristössä. <3

      Aivan järkyttävä tuo elämään kyllästynyt tyyppi, joka on omaa pienuuttaan halunnut alentaa. Näistä jää likainen olo vaikka ei olekaan meidän tai sinun vika, silti jää, hyh.

      Ihanaa viikon jatkoa Tuuli. <3

      Poista
  16. Näitä mainitsemiasi asioita olisi syytä pitää mielessä useamminkin. Usein tuppaa unohtumaan, miten etuoikeutetussa asemassa useimmat meistä suomalaisista naisista on.
    Oikein ihanaa tätä viikkoa Tiia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näin on ja ihan itselläkin, hyvä herätys siis täälläkin päässä miettiä näitä ja tuntea kiitollisuutta omasta elämästä. <3

      Sydämellistä viikon jatkoa Kirsti Kaija. <3

      Poista
  17. Todella ajankohtainen & tärkeä kampanja! Naisten päivää tarvitaan niin kauan kuin naisen euro on 80 senttiä ja äitiysloma kolahtaa naisen nilkkaan ja työnantajaan puhumattakaan monesta muusta epäkohdasta. Harmittaa vietävästi, kun vedetään se tasa-arvokortti, ettei ole miesten päivääkään sillä naisten puolesta kampanjoitavaa kyllä riittää <3 Itse tykkään lahjoista ja kukista, tosin nyt sanoin kotana, että ei kannata ostaa kukkia kun meillä oli ennestään iso saatu kimppu, joka ilahduttaisi vielä pitkään. Muutenkin muistetaan toisiamme yhtä paljon, tai tehdään tarvittaessa yhteinen päätös, että nyt ei tuhlata lahjoihin vaan vaikka laitetaan säästötilille ; ) Pidän myös siitä, että ovet avataan, teen itsekin niin kohteliaisuuttani oli sitten takana mies tai nainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin ja toivottavasti tulee päivä, ettei naistenpäivää tarvita.

      Kyllä se yleensä niin on, että äitiyslomat, toki itse innolla ja ehdottomasti ne valitsenkin, mutta eläke kärsii. Silti hoidat niitä tulevia eläkkeen maksajia, joiden syntyvyys on laskussa Suomessa.

      Miehillä on miestenpäivä, mutta sitä ei ole niinkään kaupallistettu, koska oletetaan, että me naiset halutaan kukkia sun muuta.

      Ja kyllä, kukat eivät ole keneltäkään pois ja aina ilahduttaa ja ovia avaan minäkin ja pidän auki. Kohteliaisuus kuuluu sekin kaikille. <3

      Sydämellistä keskiviikkoa Heli. <3

      Poista
  18. Hyvä ja tärkeä aihe josta pitäisi puhua paljon enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti just näin. <3 Sydämellistä viikon jatkoa Satu. <3

      Poista
  19. Näin juuri on, viisaita sanoja Marja-Terttu. <3 Mitä ihaninta viikon jatkoa sinulle. <3

    VastaaPoista