Olenko outo?

Varmaankaan kovinkaan moni ei pidä itseään outona, koska asuu oman tutun ja turvallisen päänsä sisällä. Outous on muutenkin kovin subjektiivinen käsite, mikä on toiselle outoa voi toiselle olla tavallista ja päinvastoin.

Kerrottakoon, että pidän itseäni hyvin tavallisena ja jalat maan pinnassa tukevasti tunkkeina olevana henkilönä. Viime viikolla aloin kuuntelemaan höpinöitäni, kuin itseäni ulkoapäin kuunnellen ja vieraiden ihmisten silmiin peilaten. Epävarmuutta tämä toki, miellyttämisen halua myöskin, ettehän vaan pidä outona, koska olen tälläinen, toimin näin, fanitan ja keräilen tälläisiä asioita. 

Meillä kävi siis Kodin Kuvalehden "Persoonallinen pukeutuja" juttuun toimittaja ja valokuvaaja kuvaamassa. Molemmat erittäin fiksuja ja mukavia tyyppejä. Heidän kanssa oli rento olla ja ehkä liiankin rento tai laitetaanko höpinäni hermostuksen piikkiin menemään?

En nyt paljasta minkälaisia kaikkia asuja lehtijuttuun tulee, mutta kyllä siellä myös Disney vaatetta vilahtaa. Ehkei Disney ja mukikokoelman paljastaminen toimittajalle ja valokuvaajalle vielä herättänyt kelloja outoudestani tai Disney huulipunakokoelma tai kodissamme pisaroina viljellyt Disney esineet tai muuten kummat keräilyt. En muuten lompuukia sentään muistanut vilauttaa heille. 

Vasta siinä kohden tuntui, että räjäytin omaleimaisuuden jackpotin, kun kysyttiin miksi aloitin blogin pitämisen, siinä se sitten aukeni valtoimenaan se Pandoran lipas. Niin ja ennen kuin jatkan, sanottakoon, että minusta aina itsestä puhuminen outona, hulluna tai sekopäänä, on itsekehua ja siksi tämä aihealue hieman ahdistaa, koska sitä käsitystä en halua antaa, että olisin erityinen, sillä kaikki me olemme erityisiä ja kaikki varsinaisia persoonia, kun oikein aletaan kaivelemaan. 

Kaikki eivät kenties aina paljasta hassutuksiaan, mutta kyllä niitä kaikilla ihmisillä varmasti on, niilläkin, jotka väittävät olevansa tavallisia ja tylsiä. Taatusti jokainen tekee jotain "omituista", syö maksamakkaraleipiä marjahillolla, pitää varpaankynsiä hammastikkuina, keräilee vaikka pullonkorkkeja, joilla on tapetoinut olohuoneen seinän, pitää hyttysiä kotieläiminä tai puhuu seinille, jne.

Alkaessani selittää toimittajalle ja valokuvaajalle tarinaa blogini synnystä, joka meni kerrattakoon näin. Voitin Warner Brosin Pohjoismaiden välisessä kirjoituskilpailussa, miksi haluaisin painottomalle lennolle, miten pienestä pitäen haaveammattini on ollut astronautti ja mieheni sanoi "sinun kannattaa perustaa blogi."

Tästä sivujuonteena tai oikeastaan henkilökohtaisella tasolla pääjuonena vasta oikein innostuin ja samalla itseäni ulkopuolisena analysoiden ja tarkkaillen mietin, että tarinaa on pakko jatkaa, ei vierivää palloa voi enää pysäyttääkään, vaikka kuulostan aivan hullulta. Tuli sitten samalla kerrottua vuoden takainen avaruusreissu Moskovan Juri Gagarin kosmonauttikeskuksessa. 

Toki, koska reissusta on tasan vuosi, niin väkisinkin reissu on mielen päällä ja vielä, kun avaruussiskoni Ellin kanssa sovimme tälle viikolle scifitärskyt Ad Astran merkeissä. Elli muuten jo kerran pyysi maalauskurssille maalaamaan planeettoja, mutta silloin oli joku marraskuinen ahdistusongelma, ettei luovuus oikein kukkinut ja päätin kieltäytyä kurssista, asia joka on hieman kaduttanut.

No mutta näin kyllä, että tämä avaruudellinen pala kakkua oli jo hieman liikaa ja koska siitä ei toimittajalla ja valokuvaajalla ollut etukäteisinfoa, niin eihän kyseistä sivu tai pääjuonta voinut enää itse lehtijuttuun ujuttaa. Mahtavaa kuitenkin oli valokuvaajan sanat, "olet kuin sipuli, kun sitä kuorii, aina paljastuu lisää ja teet asioita mitä tahdot, kun monet vain haaveilevat sellaisesta ja se on siistiä." 

Noh tuo kuulostaa jo kehumiselta, anteeksi siitä, mutta jotain voimaannuttavaa lauseessa oli. Ei siis niinkään tuossa sipuli hommelissa, sillä sen saan oman pääni sisällä viittamaan juuri siihen katalaan Pandoran lipakseen hirviöineen, vaikka valokuvaaja ei todellakaan mitään tälläistä vihjaillut, päinvastoin.

Vaan tuo, että uskaltaa toteuttaa haaveita, vaikka soraääniä ja naurua ja pilkkaakin kuuluu. Muistan hyvin, että sain räjähdysmäisen positiivista palautetta ja ihmiset olivat innoissaan, että turvallisesti omalta kotisohvaltaan voivat kurkkia, kun toinen avaruusseikkailee. Sillä eihän kaikkien unelma tietenkään ole avaruus. 

Mutta tuli niitä soraääniäkin, "mitä tuollainen mummeli tuolla tekee, äänestin poikaa tai sinut valittiin vain, koska muuten olisi ollut ikärasistista." Hah kattia kanssa, Tuplalleko ikärasismisyyte, jos minua ei olisi valittu. Miksi viisikymppinen ei saisi seikkailla, tuleeko olla pystyynkuollut, kuka määrittää raamit ja kehikot, varsinkaan toisen ihmisen? Pikemminkin uskon, etteivät tälläiset kommentoijat salli itsensä unelmoida tai saatikka seikkailla ja kun joku toinen näin tekee, se selittämättömällä tavalla ärsyttää, eikä omia sanoja itsekään ymmärrä mistä ne kumpuaa,  kuhan laukoo vaan menemään. 

En ole aiemmin kehdannut kertoa, mutta ihana Kiti Kokkonen jakoi Facebook sivuillaan silloin meikäläisen hakuvideon, sillä hänenkin mielestä tämä haaveeni oli niin muheva. Arvatkaas muuten kenellä toisella olen bongannut Disneyn Bambi mekon, joka itseltäkin löytyy. Kiti sielunsisko. Kiti myös muuten ajattelee, että olemme avaruusolioita ja jutut ovat tulleet avaruudesta. Eli jos toinen ihminen fanittaa Disney hommia ja avaruutta, niin voi pojat tunnen samoja avaruusaaltoja hänen kanssaan. 

Oli miten oli toimittajan ja valokuvaajan meiltä lähtiessä, on mieli seikkaillut sellaisissa asioissa, että olenko sittenkin vähän seko tai pitäisikö olla normaalimpi tai ainakin olla hiljaa ja olla esittelemättä somessa Disney mukeja, vaatteita tai avaruus intoa? 

Toisaalta sittenhän en olisi minä vaan joku näytelmän henkilö itsestäni ja kuten sanottu, kyllä tähän maailmaan hullumpiakin juttuja mahtuu ja niin kauan, kuin oma höperyys ei vahingoita ketään ja siitä itse saa iloa, niin mitä siihen on kukaan sanomaan. Oma perhe ei muuten ihmettele, heille kaikki tämä on niin tavallista.

Mikä on edes sekopäistä tai outoa, no sehän on vain toisen ihmisen ennakkoluuloinen mielipide sellaisesta ihmisestä, joka ei ole samanlainen kuin kyseinen henkilö itse. Joten kaikki kukat kukkikoon ja riemu rinnassa jatkan avaruudellisen sanoman toitottamista Disney vermeet päällä, kahvit Disney mukissa ja vielä huulilla vähän Disney punaa. Äh eipäs olekaan, peruutan tuon viimeisen, Disney punia en raaski käyttää, katsella ihastelen vain menemään. 

Mikä on outo piirre teissä tai jotain ihan hullua maailmalla, muissa ihmissä tai outo ilmiö jne. Kiinnostaako avaruus, pyöriikö Disney mielessä tai joku muu. Nyt saa paljastaa omat outoutensa tai mikä oudoksuttaa. 

Niin ja meikäläisen outoudet tai oikeastaan "persoonallinen" tyyli, on nähtävissä lokakuun Kodin Kuvalehdessä. 

Iloista viikon jatkoa kaikille. <3