Ihmeellinen hetki

Eilen kävi sellainen ihmeellinen juttu, joka on käynyt vain kerran aiemmin näiden blogivuosien aikana ja niitä vuosiahan alkaa olla jo aika monta. Kävelin Itäkeskuksessa hikipäässä kohti parkkihallia ja yhtäkkiä eräs hymyilevä sympaattisen näköinen nainen huikkasi "hei olen blogisi lukija."

Tiedättekö mitä, hetki oli ihmeellinen. Siinä me yhtäkkiä halailtiin, kehuttiin toisiamme ja yhtäkkiä avasimme sydäntä ja surujamme. Sain kauniita kehuja, joita en tähän tohdi ihan laittaa, mutta kiitos vielä niin paljon niistä sanoista. Niillä on valtava merkitys ja piti illalla miehellekin jakaa tämä ihmeellinen kohtaaminen. 

Joskus meinaan olen niin ulalla, kun täällä pipertää nakutan ja arvon, teenkö oikein tai väärin jne. Itseään epäilee. Miten yksi kohtaaminen voi hetkellisesti muuttaa paljon. Tuoda ilon rintaan ja ymmärryksen, että tämä kohtaaminen ja te lukijat olette ihan parasta mitä blogin pitäminen voi antaa. 

Epäuskon hetkinä tulen muistamaan eilisen kohtaamisen, sillä niitä epäuskoja tulee, kuten normaalissakin elämässä. Yhtä vuoristorataa on välillä tämä kirjoittaminen myös. 

Muistan nimittäin kun aloitin blogin ja huomasin sivulatauksista, että blogissa on joku käynyt. Ensimmäisen kommentin jälkeen ajattelin, että voisin pitää juhlat ja ajattelin, oikeasti lukeeko tätä blogiani joku, joku yksi ihminen.

Miten valtava merkitys ja voima sillä oli ja on, että jos edes yksi ihminen kokee saavansa blogistani jotain, niin sittenhän tämä blogi on täyttänyt tarkoituksensa muunakin kuin henkilökohtaisena ajatussammiona ja mieltymysten kohteena. 

Sen sain eilisessä kohtaamisessa kuulla, että blogi on antanut vertaistukea ja haluan myös sanoa saman sanan kaikille teille. Välillä on pelottanut painaa "julkaise" nappulaa, koska olen kokenut hetkellisesti olevani ajatusteni kanssa yksin, kunnes kommenttien kautta olen aina saanut huomata, etten todellakaan ole yksin vaan nämä naiseuden kimurantit ongelmat ovat universaaleja tai elämä yleensä. 

Niinhän ne ongelmat tietenkin ovat universaaleja, mutta te tiedätte sen tunteen, kun pää on omassa peffassa ja sitä miettii miten maailma murjoo tai miten ne jotkut ongelmat ovat niin omasta mielestä kiusallisia tai häpeällisiä tai jotenkin vääränlaisia tai itse on jotenkin vääränlainen ja vinksallaan, ettei niistä herkästi rohkene puhua. 

Eli jos blogi tosiaan on antanut teille hippusen edes tukea, niin ajatelkaa miten moninkertaisesti täällä päässä on saatu teiltä vertaistukea. Olen onnekas ja täällä on huiput lukijat ja yhden teistä sain onnekseni nähdä eilen. Kiitos kohtaamisesta, se jää ikuisesti sydämeen erittäin merkittävänä kohtaamisena minulle.

Muistuttaisin myös ihmisiä siitä, että moikatkaa rohkeasti toisia ihmisiä ja jos tuntuu, että törmäätte tuttuun ihmiseen tai vaikka vanhaan tuttuun. Ei ole lainkaan noloa vetää jotain ihmistä hihasta ja jos hihasta vedettävä ottaa asian huonosti vastaan, niin se on sitten aivan hänen oma ongelmansa. 

Näistä jälleennäkemisistä tai kohtaamisista voi tulla valtavan hyvä fiilis molemmille. Muistuttaa myös siitä, että me emme ole yksin. <3

Kiitos kaikille, että olette ja mitä ihaninta perjantaita kaikille. Täällä miehen kanssa illalla Notre Damen kellonsoittaja musikaaliin, ihan parasta. Eli aika hyvä viikko tämä, toivottavasti sielläkin on? Mitä siellä aiotaan touhuta viikonloppuna?