Kaksi totuutta

Kyllä käyn tahtojen taistelua miten tämän sateisen ja kolean syksyn vastaanotan, mutta jotenkin kaiken kauniin näkemiseen auttoi viaton ja vilpitön Samu. Minä kuvaamassa aamusumppikuvaa, alkaa satamaan ja normaalin kymmenen otoksen kuvasaaliilla, saan napsittua vain kaksi kuvaa ja selviän juuri ja juuri puolikuivana sisätiloihin. Katselen kahden kuvan saalista, toinen hieman epätarkkakin ja toisessa hieman liikaa vihreää nurmikkoa ja lehtiä oikealla, keskittäminenkään ei oikein onnistanut. 

Mutta mitä silmäni näkevätkään, tyytyväisen vilpittömästi syksystä nauttivan nappisilmä Samun tuijottavan suloisesti takaisin kuvista ja siinä samassa sydämeen tulvahtaa onnentunne ja hetkellinen ymmärrys, että kaikki riippuu siitä miten maailmaa katsoo ja päätinpä katsoa maailmaa Samun silmin. 

Joten tässäpä hieman Samun ajatuksia syksystä ja emännän ankeuttaja ajatuksia ennen mielen kääntävää kuvaussesiota. 

Emäntä: ei himskatti, taasko pitää sataa, kun pitää kuitenkin mennä lenkille. Taas vaatteet kastuu ja on kylmää ja kosteaa ja naamakin on kuin norsun peffa. Hyvästit voi sanoa hyville hiuspäivillekin, sillä teet mitä tahansa hiuksille aamulla, niin johan sade joko hiukset lätistää tai kosteus pörhentää, ei voi voittaa. Pitääkö olla niin pimeääkin, tekisi vaan mieli nukkua talviunta ja painua vällyjen alle, koko ulkoilun voisi poistaa ja tehdä kaikki toiminnot etänä.  Ei ihme, että syksyllä lehdetkin mätänee ja linnut muuttaa kauas pois etelään, sillä itse syksy on yksi mätäpaise!

Samu: kylläpä syksy tuoksuu kuulaalta ja ihanalta nenuun, syystuulet kantavat suloisten tyttöjen tuoksuja pitkänkin matkan takaa, ihastukseni Siiri-labbis asuu kovin kaukana, mutta nyt olen haistavinani Siirin tuoksujen aromin muuttolintujen ja tuulen tuomana. Katselen itseäni peilistä, niin kyllä minäkin tiedostan ulkonäköasioita, että olen isokokoinen ja komea, enkä kumartele, enkä pelkää ketään, enkä myöskään uhittele, ei minun tarvitse, koska olen niin raamikas kaveri. Syksy tuo turkkiini myös erityistä särmää ja pörheyttä, ilmankosteus saa turkkini näyttämään leijonanharjalta ja näytän vieläkin isommalta, kuin olen ja siitä Siiri tykkää ja voin kuvitella Siirin katsovan minua sillä silmällä. 

Syksy on muutenkin niin ihanaa aikaa, turkki ei enää hiosta ja syysviima vilvoittaa ihanasti turkin allekin. Entäs sitten sade, ah se se vasta turkin alla olevaa ihoa ihanasti kutittelee ja raikastaa. Emäntä ja isäntä eivät ymmärrä, että vaikka en tykkää kylvyttelystä, se on sellaista neitien piperryspuuhaa, niin sade se vasta onkin upea asia, sillä silloin olen kuin nuori härkä, joka uhmaa ulkona säätä, kuin säätä, olen yhtä luonnonvoimien kanssa, esi-isieni juurilla. 

Tykkään myös aivan valtavasti pyöriä pörrätä syyslehdissä, miten herkullisen hurmoksellista lisäaromia  lehdykät turkilleni vasta antavatkaan, tätä parfyymiä kun ymmärtäisivät ihmisetkin itseensä pullottaa, eikä lemuta sellaisille ihan kamalille keinotekoisille tuoksuille. Luonnosta ne kauneimmat ja fantastisimmat tuoksut tulee ja tytöt kuulkaas tykkää. Ottaisivat ihmiset mallia vaan minusta, onni on yksinkertaisissa asioissa. 

Joskus ihmettelen emännän ja isännän naamaa, kun menemme vaikka näillä sateisilla syyssäillä aamulenkeille ja toivoisin pääseväni heidän mielen sisälle, miksi syksy on niin kamala asia, kun minusta syksy on niin ihana, eikö teistäkin?

Millä syysfiiliksillä siellä ollaan, kun tänään sataa taivaan tuutin täydeltä kissoja ja koiria. Ollako Samun kannalla vai emännän, asenne ratkaisee, joten emäntä täällä yrittää ottaa nyt omasta karvaisesta haukustaan mallia. <3 Kuulasta ja kaunista sadepäivää kaikille. <3

Blogin banneriksi valikoitui syksyn ajaksi toinen sattumalauksista ja uskon syksyiseen kuvaan ja vinkit banneriin antoi ihana ystävä Beach House Kitchenin Heli ja 40+ emo. <3  Tästäkin syntyi rajaton kiitollisuus, toinen näki kaunista siellä, missä minä näin epätäydellisyyttä.