Tänään aamusella kun avasin älyluurini, jostain syystä ensimmäisenä mitä näin Facebookissa, oli Yksinäisten Facebookryhmä. Iski ristiriitainen tunne, että onpa hyvä, että tälläinen ryhmä on, jossa yksinäiset voivat jutella yksinäisyyden aiheuttamista tunteista tai tutustua toisiinsa ja sitä kautta ystävystyä. Kaikkein eniten kuitenkin ryhmän nähdessäni sieluani ravisutti, että ryhmässä oli minulle tuttuja ihmisiä.
Menin tuosta näystä häkellyksiin ja mielessäni alkoi risteilemään tuhat ajatusta. Päällimmäisenä, miten olen omassa elämässäni niin sokea, että oletan suoraan, että kaikilla "ystävilläni" on ystäviä. Miten some tavallaan vääristää ihmisyyttä, että koska joku on somessa ja näen vaihtelevia kuvia hänen elämästään, otaksun ettei kyseinen ihminen ole yksinäinen. Tunnen häpeää itsestäni...
Sain omia ensimmäisiä ystäviä joskus päiväkoti-ikäisenä omasta talomme rapusta. Koska mummini ja vaarini olivat ylisuojelevaisia, pääsin vasta vilkkaassa Helsingin Töölössä ulos pihalle yksin ekaluokkalaisena. Muistan yksinäisyyden tunteen, kun katselin ystävieni leikkivän pihalla ja en saanut liittyä joukkoon. Muistan valtaisan kaihon tunteen ja miten koin olevani outo ja epänormaali ja tavallaan nuo erilaisuuden tunteet ja eriytyminen muista, on jäänyt ihon alle elämään tietynlaisena surumielisyytenä aikuisikään asti.
Muistan myös yksinäiset kesät Sipoon mökillä, kun päivät olivat pitkiä ja loputtomia ja ainoana seuralaisena oli loputtomat kirjakasat, aikuiset sukulaiset ja perheen eläimet. Mökillä vasta 16-vuotiaana sain ystäviä eli siihen aikaan, kun jo hiljakseen lopetin mökillä käymisen, sillä omat kamut Helsingissä olivat niin tärkeitä.
Muistan mökkikesistä kuitenkin tuon riipivän yksinäisyyden tunteen, kun pyöräilin toiveikkaana ympäri mökkiteitä, soutelin veneellä saarten ympäri ja toivoin, että kohtaisin jonkun ihmisen ja saisin oman ystävän. En kuitenkaan ollut totaaliyksin, sillä tietoisuus ystävistä Helsingissä, piti ajatukset kiinteästi koulun aloituksessa ja uudelleen alkavassa sosiaalisessa elämässä. Yksinäiset mökkikesät opettivat myös minua näin aikuisena nauttimaan yksinolosta, tiedän että pärjään yksinkin, mutta silti en tiedä mitään totaaliyksinäisyydestä.
En siten tiedä miltä tuntuu olla täysin yksin, ilman ketään, ilman perhettä ja ystäviä, joutua selviytymään ihan yksin kaikesta. En tiedä siten onko edes "lupaa" kirjoittaa aiheesta, jota mitä nöyrimmin yritän lähestyä. Minulle yksinäisyys on luxusta, sillä elän ruuhkavuosia eli vilkasta perhe-elämää ja oma aika on aivolomaa. Yksinäiselle yksinäisyys on varmasti korventavaa kipua ja riittämättömyyden tunnetta, miksi minä en kelpaa?
Onneksi on some, jos uskaltaa vain lähteä hakemaan somen kautta ystäviä tai rakkauttakin. Omassa nuoruudessa kesämökillä ei ollut minkäänlaista puskaradiota, jonka avulla olisin voinut ilmaista yksinäisyyteni tai etsiä muita samanlaisia yksinäisiä kuten minä. Mutta mitä jos on liian suuri kynnys kertoa yksinäisyydestään edes somessa, jos jo monesti torjuttu pelkää uudelleen torjuntaa ja yksinäisyydestä koetaan myöskin häpeää, koska osaltaan some on myös vastakkaisesti tulvillaan muiden "riemastuttavia" kuvia eri ystävien kanssa. Miten tulisi menetellä? Olen neuvoton ja siksi kysynkin neuvoja teiltä, miten aidosti yksinäinen ihminen voisi löytää itselleen ystäviä tai ystävän, sillä yksikin ystävä riittää pelastamaan kaiken. <3
Tälläisin ajatuksin tänään sateen ropistessa synkkänä ja yksinäiselle varmasti moninkerroin lohduttomampana. Tänään opin jälleen kerran, katso pintaa syvemmälle, älä oleta toisesta ihmisestä mitään. Hyviä neuvoja kaivataan avuksi yksinäisyyteen ja miten te olette löytäneet alunperin ystävän, siitäkin saa kertoa toki, jos sieltä vaikka löytyisi keinoja ystävän löytämiseen. Lempeää tiistaita kaikille. <3
Alla Carpenters "Rainy Days and Mondays", vaikka nyt ei olekaan maanantai, niin tätä kappaletta tuli yksinäisinä mökkikesinä kuunneltua. Ohessa myös linkki Hanna Sumarin kirjoitukseen yksinäisyydestä ja joka osaltaan oli varmasti mielelleni vaikuttajana tähän kirjoitukseen.
Alla Carpenters "Rainy Days and Mondays", vaikka nyt ei olekaan maanantai, niin tätä kappaletta tuli yksinäisinä mökkikesinä kuunneltua. Ohessa myös linkki Hanna Sumarin kirjoitukseen yksinäisyydestä ja joka osaltaan oli varmasti mielelleni vaikuttajana tähän kirjoitukseen.
Tuli tästä mieleeni, että muistan kuinka muksuna kävi naapurin plikkaa sääliksi. Me muut naapuruston lapset riekuimme pihalla vaikka yömyöhäänkin, mutta tällä oli tosi tiukka kuri. Omassa pihassaankin ei välttämättä saanut olla kuin tietyllä alueella! Muuten oli suosittu likka ja kavereita varmaan olisi riittänyt, mutta vapaa-aika oli tosi rajoitettua.
VastaaPoistaKuulostaa varsin tutulta, kunnes isovanhemmat täällä päässä ymmärsivät, että lapsesta ei voi pitää loputtomiin kiinni. <3
PoistaKaunista tiistaita Satu <3
Hieno postaus, Tiia!
VastaaPoistaYksinäisyys voi olla niin "näkymätöntä" ja yllättää sitten ihan läheltä.
Pidetään toisistamme huolta!
Sepä tässä mieltä liikauttikin, että yksinäinen voi olla ihan lähellä. <3 Pidetään <3 Ihanaa iltaa Susanna <3
PoistaAloin ajatella nyt tätä yksinäisyyttä. En taida koskaan olla kokenut totaalista yksinäisyyttä. Sellaisia hetkiä, ehkä päiviäkin on ollut, milloin tuntee olevansa niin yksin, mutta enhän minä oikeasti yksin ole ollut.
VastaaPoistaSe tässä alkoi mietityttämään, että sain itse ensimmäisen ystävän 5-vuotiaana ja sen jälkeen en ole kokenut sitä täydellistä yksinäisyyttä. Meidän pitää olla hyviä toisillemme, mutta miten? <3
PoistaIhanaa iltaa Outi <3
Kiperä aihe, josta lähiajoilta kokemusta ihan itselläni. Pidän omasta ajastani ja tarvitsen sitä paljon, mutta olen kärsinyt myös yksinäisyydestä ja monesti tuntuu siltä, että olen yksin vastentahtoisesti. Sitä ei välttämättä minusta voisi arvata, tai en tiedä, riippuu katsojasta ja taidosta nähdä. Pari vuotta sitten menetin useamman läheisen ystävän. Tilanteeni hieman helpotti tuossa jokin aika sitten, kun lähennyin lapsuudenaikaisen ystäväni kanssa. Olet siinä oikeassa, että yksikin ystävä voi olla tarpeeksi nostamaan yksinäisyyden suosta. Ei, en ihan "selvillä vesillä" koe olevani vieläkään, mutta onneksi voin sanoa, että nyt on jo todella paljon parempi olo.
VastaaPoistaHienoa Tiia, että otat esille tällaisen aiheen vaikka et itse kärsi yksinäisyydestä. Harva pysähtyy miettimään ennen kuin sattuu itse kokemaan. <3
Ihana kuulla Irina, että nyt on paremmin ja muistan kommenttisi blogiini noin vuosi sitten se varmaan oli. Myönnän se jäi jäytämään sydämeen ja etenkin siksi, kun sinua on aina niin kiva nähdä, olet ihana ihminen ja ansaitset ystäviä itsellesi <3
PoistaKiitos Irina ja kun olisi keinoja poistaa yksinäisyyttä, mutta keskusteleminen aiheesta ja herättely, että ihmiset aidosti huomaavat mitä läheisille kuuluu ja ovatko he kenties yksinäisiä. Jostain on aloitettava.
Ihanaa iltaa sinulle <3
Todella ajatuksia herättävä kirjoitus! Nyt tuntuu että tietynlainen ja ei niin kauan kestävä yksinäisyys on luksusta, mutta mitä jos se olisikin olotila, joka on läsnä 7 päivää viikossa. Silloin kun itse oli sinkku, niin tunsin ajoittain yksinäisyyttä ja toivoin aina että kaveriparit hengailisivat enemmän kanssani ja kutsuisivat käymään/illalliselle/lasilliselle. Siksi yritän nyt ehdottaa ja järkkäillä kivoja juttuja niiden kamujen kanssa, joiden tiedän olevan vaikkapa eron vuoksi yksin viikonloppuisin. Ei ole kyllä helppo aihe, eikä helppo lähteä etsimään uusia ystäviä, vaikka kivasti niitä omaan elämään on tullut vaikkapa kolmen viimeisen vuoden aikana, kun on blogannut. Ihana biisi, nyt hyppään bussiin ja tapaamaan bloggaajaystäviä. Herkän kaunista iltapäivää rakas ystäväni!
VastaaPoistaSepä se, ei lainkaan verrattavissa, niin kauan kuin yksinäisyyttä luxuksena toivoo, kuten minäkin täällä, niin meillä on asiat niin hyvin <3 Mutta miltä tuntuu olla täysin yksinäinen.
PoistaNoi on muuten jänniä ilmiöitä nuo kaverihommat, että kun löydetään kumppani, niin aletaan liikkuakin pariskunnittain ja kun tulee lapsia enemmän perheettäin. Toki kun on pieniä lapsia, se ystävyys pienten lapsiperheiden kanssa on monella tapaa helppoa, lapsilla on seuraa ja toiset ymmärtää, kun pienet lapset sekoilee. Mutta koen kyllä, että omat ystävät ovat kyllä kaikki ottaaneet tosi kivasti lapset vastaan, vaikka heidän omat lapset ovat jo olleet isompia paljonkin.
Tuota parisuhde ulkopuolisuutta en ole kokenut, olin niin vanha kun löysin mieheni, että silloin taisi kaikki muutkin pariutua. Mutta kaikenlainen yksinäisyys ja ulkopuolelle jättäminen on surullista.
Blogi on tuonut kyllä useita hyviä ystäviä ja kun ihmisiä kohtaa paljon, niin sieltä sitten samanhenkisistä tulee hyviä ystäviä. Ihanaa kun olet ystäväni Heli, kiitos siitä, se on ihanaa ja arvokasta <3
Yksin vai yksinäinen, siinäpä sanapari, joka muuttuu merkitykselliseksi vasta silloin kun todella on yksinäinen. Ruuhkavuosissa yksin oleminen voi olla ihana hengähdystauko kaikkeen hulinaan ja introvertit kaipaavatkin omaa rauhaa. Yksinäisyys onkin sitten tunteena ihan eri maata. Yksinäisyyttä voi tuntea seurassakin ja siihen liittyy helposti ajatus välittämisestä: Välittääkö kukaan oikeasti siitä, mitä minulle kuuluu? Sellaiset ajatukset ovat ihan eri luokan paini kuin se, että on fyysisesti yksin.
VastaaPoistaHyvin toit uuden kulman tähän keskusteluun, yksin seurassa. Sellainen on surullista ja noin yleensä tykkään karttaa totaalisen pinnallisia tilaisuuksia, joissa ei ole kontaktipintaa ystävään. Ne ei vaan ole niin mieluisia, kuin juuri mennä jonnekin, missä on ihminen, joka aidosti välittää. Sinä välität Marika aidosti ja me välitetään aidosti sinusta ja nyt tarkoitan erästä henkilöä entisestä työpaikasta, jonka sukunimi alkaa F-kirjaimella <3 Mutta tosi hyvä ja surullinen kulma ja kuinka moni kulkee "tyhjässä" seurassa, jossa ei kukaan aidosti välitä..
PoistaPaljon halauksia Marika ja niin harmittaa, ettet ole enää meidän jengissä, kun ei me sitten ikinä nähdä.. <3
Niin! Mielestäni surullinen aihe ja yksinäisyys ei ole kenellekään varmasti helppoa! Mä olen myös jossain postauksessa toivonut, että ihmisillä olisi edes yksi ihminen ja se riittää!
VastaaPoistaMä olin ennen sellainen, että hirveästi piti olla ihmisiä ympärillä ja monia ystäviä. Nykyään on vain muutama ja nautin entistä enemmän olla omissa oloissani!
En tiedä miten lähtisin niitä ihmisiä auttamaan, jotka kokevat yksinäisyyttä. Ehkä rohkaisemalla hakeutumaan samanhenkisten ihmisten luokse esim. harrastuksen merkeissä !
Mitä kuuluu Tiia? Moon ollut niin kiireinen viimeiset pari viikkoa, että hyvä ku oon ehtinyt hengittää ;)! Nyt taas back täälläkin!
Kyllä ystävämäärä karsiutuu iän myötä, helmet jää, niin se vaan on, kun aikaa ei riitä kaikkeen. Voisi ehkä sanoa, että taakse on jäänyt joitakin kavereita, mutta rinnalle on jäänyt ystäviä. <3
PoistaHarrastus on yksi hyvä idea, ettei jäisi neljän seinän sisään, voisin kyllä silti kuvitella, että se olisi hyvin pelottavaa ja jos ihminen on tullut moneen kertaan torjutuksi, miten pelottavaa olisi pelätä tulleensa taas torjutuksi.
Sulle on tapahtunut mielettömiä juttuja, wau olen niin onnellinen sun puolesta. Täällä ollut kaikenmoista, mutta nyt taas uuteen nousuun.
Muiskis ihana ja toivottavasti taas törmäillään, olet ihminen joka saa aina hyvän fiiliksen <3
Itse olen aika sosiaalinen tapaus, mutta silti tykkään joskus olla myös yksin, olematta yksinäinen.
VastaaPoistaTänä päivänä on helpompi varmasti karkoittaa yksinäisyyttä, kuin ennen.
Uskon, että some on ehkä hyvä kanava lieventää yksinäisyyttä ja kenties löytää ystäviä, mutta rohkeutta se vaatii <3
PoistaKoitahan parantua Maijuliini <3
Tärkeä kirjoitus ja aihe. <3
VastaaPoistaMä olen siinä mielessä erakko, että tarvitsen omia yksinäisiä hetkiä säännöllisesti, muuten olen kireä kuin viulun kieli.
Kuitenkin kun olen nyt ollut työttömänä 1 v ja sinkkuna 2,5 v, olen kokenut yksinäisyyden hetkiä, mitäpä sitä kieltämään. Mulla blogit ovat olleet myös seuraa, ja myös tosi tärkeä on ollut koira (jonka kanssa tutustuu ihmisiin).
Valoisaa tiistaita sateesta huolimatta <3
Sama aivot tarvitsevat lepoa, mutta se on omavalintaista yksinäisyyttä, mitä jos yksinäisyys ei olisi oma tahto...
PoistaEro ja se ettei ole työkamujen yhteisöllisyyttä rinnalla on varmasti omiaan luomaan yksinäisyyttä, onneksi on kuitenkin ystävät ja perhe. Mietin niitä ihmisiä, jotka ovat aivan ainutlaatuisen yksin, voi miten heitä voisi auttaa jotenkin ja miten he löytäisivät ystäviä. <3
Ihana aito sinä ja tiedän, että työasia järjestyy vielä ja se toinenkin, vaikka tämä onkin sellaista ärsyttävää liipalaapaa. <3
Muiskuja ihana <3
Koskettava kirjoitus rakas Tiia <3 Aihe, joka on arka ja varmasti liian vaiettu Suomessa. Kuinka moni huomaa jos omassa lähipiirissä / ystävissä / tuttavissa oikeasti joku on yksinäinen tahtomattaan?
VastaaPoistaHalauksia tiistaihin ihanuus <3 puspus!
Suomi on yksinäisten ihmisten maa ja erityisesti varmasti yksinäisten vanhusten, tuntuu että tämä aihe on hieman tabu, mutta mitä enemmän aiheesta puhutaan, ehkä asiasta tulee vähemmän noloa ja ihmiset uskaltavat hakeutua etsimään ystävää. En tiedä, ei ole ratkaisua tähän näin äkkiseltään lainkaan...
PoistaSitä juuri mietin, että kuinka moni huomaa, jos joku on yksinäinen, monesti yksinäinen saattaa näytellä reipasta muille kohtaamisissaan, niin häpeällinen asia tämä tuntuu olevan, eikä saisi olla, mikään asia ei saisi olla hävettävä.
Halauksia sinulle ihana ja pus!
Nuorempana koin yksinäisyyttä, lapsuudessa ei ihan lähellä ollut paljoakaan ikäisiäni lapsia vaikka Helsingissä asuttiinkin. Rintamamiestaloalueella asui paljon eläkeläisiä ja lapsiperheet olivat silloin harvassa. Yläasteella oli muutama kaveri koulussa ja talli hevosineen ja kavereineen pelastamassa, mutta silloinkin koulukiusattuna tunsin monena hetkenä yksinäisyyttä.
VastaaPoistaNytkään ei ole monen monta sydänystävää, mutta yksinäiseksi en onneksi voi itseäni kutsua.
Tuuli ja tuo koulukiusaaminen, en tiedä voiko siitä tavallaan selvitä, lapsuuden tapahtumat jättävät jälkensä ihmiseen. Minua kiusasi yksi tyttö ja se on jännä, kukaan ei tehnyt asialle mitään. Mumminikin sanoi, että hän näki, että tuo tyttö muksi ja töni minua aina kouluun mennessä, mutta mummikaan ei tehnyt mitään. Sen ajan henki oli, ettei näistä asioista valitettu eikä puututtu. Eli vaikka oli ystäviä, ala-astetta sävytti tietty surumielisyys tuon yhden tytön kiusaamisen vuoksi, vaikka se ei ollut jokapäiväistä, mutta ajoittaista.
PoistaKoen, että oma rakas ja yksikin hyvä ystävä, niin se on hyvä. <3
Olet sydämellinen ihminen Tuuli ja aina valmis auttamaan, minä ainakin tykkään sinusta aivan valtavasti <3
Halit <3
Hienoa, että tartuit tärkeään ja vaikeaan aiheeseen. En vain osaa sanoa. Miten yksinäinen löytäisi ystäviä? Ensiksi tulee some mieleen. Mutta se pitäisi johtaa kasvokkain ystävyyteenkin. Jotta todella kohdattaisiin. Harrastuksista voisi ehkä löytää ystävän. Kun on heti alkuun yhteinen kiinnostuksen kohde. Siitä voisi syventää. Minua melkein itkettää vanhusten yksinäisyys. Joka voi johtaa jupa itsemurhaan. Suomessa on tabu puhua vanhusten itsemurhista. Vaikka niitä tapahtuu ihmeen paljon. On tämä maailma välillä niin rujo ja kova. Minulla on niin yltiösosiaalinen työ. Että välillä haluankin olla yksin. Ystäväni ymmärtävät onneksi tämän. En halua lähteä kaiken maailman kissanristiäisiin. Vaan lukea. Kaikessa rauhassa.
VastaaPoistaSome tulee itselläkin mieleen ja onhan sitä kautta sitten mahdollisuus, että ystävyys johtaa todelliseen kohtaamiseen. Tyttärellänikin on someystävä jenkeissä ja ihan yhtä totta on tuo ystävyys, kuin fyysinen läsnäoleva ystävyys. Tosin mikään ei mielestäni voita kasvotusten kohtaamista, ilmeitä ja eleitä jne. Mutta parempi nettiystäväkin, jonka kanssa jakaa ajatuksia, kuin totaalinen ystävyys.
PoistaHarrastukset on toinen, mutta voin myös kuvitella yksinäisen pelon, mitä jos jälleen kerran taas jään joukon ulkopuolella, sitä jo miltei saattaa jättäytyä itsekin, torjutuksi tulemisen pelosta.
Vanhusten yksinäisyys on jotain niin surullista ja näistä ei lehdissä puhuta. Monet vanhukset elävät niin huonoissa oloissa, ettei moni voisi uskoakaan ellei tietäisi.
Ymmärrän hyvin tuon, että yltiösosiaalisen työn vuoksi tarvitsee vastapainoksi hiljaisuutta ja omaa aikaa. Muuten ei selviä. <3 Hyvät ystävät ymmärtää, eivät omista, eivät painosta, eivät syyllistä ja tietoisuus, että olemme toisillemme olemassa ja näemme kun näemme ilman paineita, se on minulle sitä aidointa tosiystävyyttä.
Kiitos taas Marja loistavasta kommentista ja sydämellistä päivää sinulle <3
Oi, mikä ajatuksia herättävä kirjoitus.
VastaaPoistaOn kyllä totta, että some - ja, no, paremman sanan puutteessa sen lieveilmiöt, - saa ajattelemaan, että jokaisella on joku.
Pysähdytti kyllä pohtimaan omaakin suhtautumista asioihin!! KIITOS! <3
Sepä se, minä ajattelin, että kaikilla minun facebook-kamuilla on joku. Tunnen itseni hölmöksi nyt, sokeaksi.
PoistaKiitos Vivi ja ihanaa päivää sinulle <3
Valitettavasti meillä on paljon kaikenikäisiä yksinäisiä. Itse tunsin itseni usein yksinäiseksi lapsena ja nuorena. Ehkä se johtuu siitä, kun muutimme usein ja ystävyyssyhteet katkeilivat, jos niitä syntyikään. Luokkien oppilaat ja pihan lapset olivat ryhmäytyneet jo kauan ennen meidän paikkakunnalle muuttamista. Otin koviksen roolin. Esitin, etten tarvitse ystäviä. Lopulta opin viihtymään itsekseni. Vasta aikuisena minusta tuli sosiaalisempi. Hyvää viikon jatkoa sinulle.
VastaaPoistaVoi eih Kirsti, sanot muutamassa lauseessa niin paljon ja tuli tunne, että olet ollut vahva selviytyjä. Mutta kun tiedän, että oma tyttäreni jäi yksin, kun hänelle tuli murrosiän kriisi vitosella ja miten raskasta se yksinäisyys oli, niin sydän riipii kaikkien nuorten yksinäisten puolesta ja muutenkin. Onneksi nyt yläaste auttoi ja tyttäreni on saanut ystäviä, tosin ei niitä täällä kotona näy, mikä surettaa, liikaa aikaa yksinään. Mutta juuri tämä sinun kertomasi luo toivoa, että kunpa nuoret ymmärtäisivät, että murrosikäkin helpottaa, elämä helpottuu. Sinä oletkin sitten perheenä ja lasten kautta saanut moninkertaisesti rakkautta ja myös ystävyyttä, huolenpitoa ja välittämistä. <3
PoistaIhanaa päivää sinulle <3
Taas niin tärkeä aihe, Tiia kultainen <3
VastaaPoistaTäällä ulkomailla tuntee joskus yksinäisyyttä ihmisjoukossakin, sillä itsellä on erilainen tausta ja muistot. Sitä on aina vähän ulkopuolinen.
Minulla on täällä kaksi todella rakasta suomalaista ystävää, joiden kanssa voin puhua ihan kaikesta ja jakaa niin surut kuin ilotkin - he ovat todellakin painonsa arvosta kultaa.
Minä koin suurta yksinäisyyttä lukiossa, jossa tulin kiusatuksi ja aivan järkyttävällä tavalla. Minua huoriteltiin, pilkattiin, jätettiin ulkopuolelle kaikesta ja minusta leviteltiin mitä ihmeellisempiä tarinoita. Kaiken takana oli kaksi tyttöä, mutta suurin suruni tuli siitä, ettei kukaan puolustanut minua. Silloin oli vaikeaa ja koulun jättäminen keskenkin jo kävi mielessä. On myönnettävä, että toisinaan käyn yhä läpi niitä vanhoja kurjia muistoja ja mietin, ovatko kyseiset tytöt jatkaneet kiusaamista esim. työelämässä.
Lukion jälkeen en ole yksinäisyyttä juurikaan kokenut ja Kreikassa asuessani lähes kaipasin sitä joskus :)
Minulle ei ole tärkeää ystävien määrä, vaan laatu. Lisäksi koetan jutella mahdollisimman usein esim. vanhusten kanssa, koska tiedän, että hetken rupattelumme saattaa olla heille päivän ainoa keskustelu.
Halit täältä Tiia <3
Voin kuvitella ja miten sitä on aina ikävä jonnekin, sinulla Rodokselle, Suomeen ja sitten jos olisit täällä, niin Norjaan. En ole asunut lopullisesti ulkomailla, mutta viisi ulkomaanvuotta teki sen, että tietynlainen juurettomuus tuli sydämeen vuosiksi. Koin aina ikävöiväni jonnekin.
PoistaOnpa järkyttävää ja surullista kuulla ja mitä kiusaaminen voi pahimmillaan olla. Nuo jättävät ikuisesti jäljen. Seurasin tyttären murrosiän kriisiä vitoselta nyt yläasteelle ja miten hänestä tuli yhtäkkiä joukosta poikkeamisen ja erilaisuuden takia täysin ulkopuolinen ja miten syvää ahdistusta toinen koki. Olen helpottunut, että nyt yläasteelle meno on auttanut ja on tullut jopa vanhoja ystäviä ystäviksi, niitä jotka eivät kiusanneet, mutta kaikkosivat. Vaikeita asioita.
Toivoisin, että kiusaajat joutuisivat kohtaamaan aikuisiällä kiusatun ja joutuisivat katsomaan heitä silmiin. Kukaan ei varmasti ole unohtanut ja ehkä anteeksipyyntö, anteeksianto voisi tervehdyttää osapuolia, ellei sitten kiusaajat ole jatkaneet touhujaan vielä aikuisenakin... Siinäkin tapauksessa olisi heille hyvä asia kohdata tekonsa.
Laatu on tärkeintä, ei määrä ja olen samaa mieltä vanhusten kanssa juttelemisesta ja vanhukset ovat minusta ihania, johtunee, että minut on kasvattanut isovanhemmat. <3
Haleja sinulle ja kiitos avoimesta viestistä, kunpa kiusaajasi lukisivat sen. <3
Koskettavia ajatuksia!! Pisti kyllä kovin ajattelemaan tämä sinun postaus...ja varsinkin näin syksyisin kun on muutenkin pimeää ja synkkää,kuinka tuollainen yksinäisyys voi joitain ihmisiä masentaa.. Jospa jokainen sanoisi jotakin mukavaa, ihmisille jonka näkee olevan yksin...eihän välttämättä toki ole yksinäinen mutta tuskinpa toisen ihmisen tervehdys tai ihan vaan hyvän päivän toivotus ketään haittaa:) Pienikin juttu hetki voi olla jollekin kovin arvokas♥ Ikinä ei tiedä!! Kaunista viikkoa sinne♥
VastaaPoistaIhan juuri näin, pienikin juttu, pieni keskusteluhetki vaikka yksinäisen vanhuksen kuulumisten kysely. <3 Uskon, että kaikesta hyvästä on apua <3
PoistaKaunista viikkoa sinullekin Päde <3
Vietän nykyisin aikaani todella paljon yksin, tai no, useimmiten sentään rakkaat koiruudet ovat seuranani ;)
VastaaPoistaVuorotyö hankaloittaa sosiaalista elämää, varsinkin kun läheiseni, sekä parhaat ystävänikin tekevät vuorotöitä. Yhteinen vapaa-aika on kortilla.
Onneksi voi sentään aina soitella ja viesteillä, tosin eihän se ole sama asia ollenkaan, mutta tyhjää parempi kuitenkin :)
En koe itseäni kuitenkaan yksinäiseksi, koska tiedän, että elämässäni ovat ja pysyvät ne todella tärkeät, rakkaat ihmiseni.
Aikoinaan heti avioeron jälkeen koin todella murskaavaa ulkopuolisuuden tunnetta sekä yksinäisyyttä, sillä en tuntenut ketään muuta eronnutta yksinhuoltajaa, eikä minua enää kutsuttu ns. perheellisten / pariskuntien yhteisiin rientoihin. Ja he, jotka tämän minulle tekivät, olivat sentään olleet hyviä ystäviäni tosi pitkään! Itsetuntokin oli todella heikoissa kantimissa eron jälkeen, joten silloin ajattelin monesti, että minussa on jotain pahasti vialla, kun en kelpaa kenellekään, edes ystäväksi. Itsesääliä, surua, pelkoakin yksin jäämisestä varmasti tunsin tuolloin.
Harrastusten sekä varmasti myös yltiösosiaalisen ja -positiivisen luonteeni ansiosta tutustuin aika pian moniin mukaviin ihmisiin, ja sain jopa pari uutta (aitoa ja oikeaa) ystävääkin. Siitä se sosiaalinen elämäni sitten lähtikin uuteen, entistä uljaampaan kiitoon =D
Yksinäisyyttä on kyllä vaikea toisesta ihmisestä huomata, ja itsekin sen halusin silloin aikoinaan visusti pitää omana (synkkänä) salaisuutena. Pidetään silmät ja sydän avoimina ja huolehditaan toisistamme ♥
Sydämellistä syyskuun jatkoa sinulle suurisydäminen blogiystäväni ♥
Vuorotyö tekee varmasti sosiaalisen elämän haastavaksi, mutta onneksi on tietoisuus, että läheiset on siellä, vaikka se ei voita millään muotoa sitä aito ihmiskohtaamista, kun nauretaan, surraan ja ollaan onnellisia yhdessä kasvokkain. <3
PoistaTuo on muuten asia jota en ymmärrä, mutta ilmiö, josta olen kuullut, että avioeron myötä pariskunnat hylkää eronneet. En ymmärrä, yksilön kanssahan sitä ollaan ystäviä, eikä parisuhdekemioiden vuoksi. Toki voi olla sellaisia kaverikaveripariskunta tapaamisia, jotka eivät ole niin syvää ystävyyttä, mutta silloin kun ystävyys on aitoa, niin eihän ystävää hylätä, vaikka olisi yksinkin ja mahtuuhan se saman pöydän ääreenkin, kuten ennenkin. Kyllä ihmiset on merkillisiä ja häijyjäkin. Kaikki tunteet mitä tuolloin koit, ovat olleet oikeutettuja. Kenties joku on joukostanne eronnut sen jälkeen, mitenhän hänelle sitten on käynyt. Paha mieli tuli tästä puolestasi <3
Niin ihana kuulla kuitenkin sitten, että kaikki kääntyi hyväksi ja ehkäpä paremmaksi, jyvät erottui akanoista ja se mikä ennen oli, ei olisi samaa enää, koska minusta entiset ystävät suorastaan pettivät sinut. :(
Juuri tuo, kun yksinäisyydessä koetaan, että itsessä on pakko olla vikaa ja näin asiasta ei kehdata puhua, yksinäisyyttä voi olla ihan lähelläkin ja pitää olla kyllä tuntosarvet koholla, ettei läheiset ihmiset jäisi yksin omaa sokeuttaan.
Kiitos sinulle ihana Ansku, jonka sydän on sielukas ja kultaa, kaikkea ihanaa tälle viikolle <3
Tässä mielenterveys-työssäni varsinkin näkee yksinäisyyttä ja se on niin sydäntä särkevää <3 Toki sitä on niin monessa muuallakin, ihan piilossa.
VastaaPoistaNiin on ja voi olla ihan lähelläkin, mikä saa itseni tuntemaan epäkelvoksi ja hölmöksi. Tuntosarvet tulisi aina olla kohollaan.
PoistaIhanaa päivää sinulle Katja <3
Hyvä kirjoitus. On totta että SOME vääristää asioita, antaa paremman kuvan kuin todellisuus on. Yksinäisyyttä on aivan liikaa ja tällainen perheellinen kun viilettää paikasta toiseen viikot pitkät, niin ei aina huomaa pysähtyä huomatakseen että ystävä saattaakin olla yksinäinen.
VastaaPoistaAurinkoista keskiviikkoa! <3
Se juuri, juuri näitä ajatuksia tästä nousi pintaan, että kun elää ruuhkavuosia, huomaako pysähtyä huomaamaan yksinäisen ystävän. <3
PoistaIhanaa viikkoa sinulle Kaisa <3
Tää kirjoitus kyllä pisti ajattelemaan. Olin koko 9.-luokan kaikki välitunnit ja ruokatunnit yksin, koska kaikki mun kaverit oli mua vanhempia ja mun omat luokkalaiset eivät huolineet mua joukkoonsa. Tuntui kyllä tosi kurjalta nähdä muiden pitävän hauskaa, kun itsellä ei ollut ketään kaveria :/ Nyt jälkeenpäin ihmettelen, että miten oon selvinnyt 9.-luokasta. Oon kuitenkin aina tykännyt yksin kotona olemisesta, koska silloin saa kuunnella musiikkia niin kovalla kuin haluaa tai vastavuoroisesti voi olla ihan hiljaa, jos siltä tuntuu. Käytänkin kaikki yksin kotona olemisen mahdollisuudet hyväksi, hahah :D Mukavaa sunnuntaita ♥
VastaaPoistaVoi eihh <3 Miten ihmeessä selvisitkin ja tästä tulee mieleen oman tyttären yksinäien 5-ja 6-luokka. Yksinäisyys ja ulkopuolelle jääminen on ahdistava ja masentava asia. <3 Voin tyttäreni kautta hyvin kuvitella tunteesi. <3
PoistaOn hyvä asia, että osaa nauttia yksinäisyydestä, mielestäni se kertoo vahvuudesta ja ehkä se 9-luokka, niin ikävää kuin oli, niin vahvisti sinua. <3
Ihanaa sunnuntaita Sofia <3