Puputossukoita vai elämyksiä lahjaksi?

Maijuhan tuossa taannoin ehdotti, että menen Kampin bussiasemalla seisomaan bussiaseman oman ikänumeroni kohtaan. Minähän sitten menin ja kuvautin koipeni numeroruudussa ja kuvaamisen jälkeen suhautimme sumpille. Kahvin avulla vissiin aivot kirkastuivat sen verran, että oivalsin, että olin kuvannut itseni väärän numeroruudun kohdalla eli numero 49:n. Minähän olenkin vasta 48-vuotias ja olen täyttämässä joulukuussa 49.

Koska olen tässä tovin elänyt siinä luulossa, että täytän pian 50-vuotta, varmaan siksi, koska niin moni tuttukin on täyttänyt ja se seikka on hiipivästi alkanut vaikuttamaan alitajuntaani, niin tästä sekaannuttavasta syystä, olen alkanut haaveilemaan 50-vuotislahjasta. 

En koskaan odottele noin muuten syntymäpäivinä lahjoja, emmekä mieheni kanssa vaihda lahjoja, emme jouluna, emmekä synttäreinä, koska meillä on jo kaikkea tarpeellista ja tarpeetonta ja koemme sellaisen "pakkoantamisen" vaan aivokapasiteettia kuluttavaksi ja rasittavaksi hommaksi. Kun on yhteiset killingitkin, niin sehän olisi vähän, kuin ostaisi itselle. Tämä on siis meidän filosofia, joka toimii meillä, eikä paheksunta muita lahjoja antavia kohtaan, sillä lahjojen antaminenhan on oikeasti suloista.  

Nyt on kuitenkin tilanne toinen, koska 50-vuotissynttärit on se juttu, synttärien synttäri ja aiemminhan sellainen on ollut viimeksi, kun sitä täytettiin 18-vuotta ja päästiin luvalla baariin eli baariin pääseminen oli se lahja. Nythän tässä sitten on vielä aikaa tuumailla sitä toivetta, koska aikaa rapsahtikin ylimääräinen vuosi. 

Kun täytin 40-vuotta, sain toki isomman lahjan ja silloin ilmaisin haaveiksi Burberryn käsilaukun tai Fredalla Helsingissä sijaitsevan liikkeen jätti Mikki-figuurin. Sen Mikin sain ja kyllä siitä on ollut enemmän iloa vuosien saatossa, niin minulle, kuin koko perheelle. Huomaatteko tuon lauseen "koko perheelle". Monesti naisen ajatusmalli kutoutuu niin, en minä mitään tarvitse, ei minulle itselle, ensin ainakin lapsille.

Noh olisiko nyt aika toivoa jotain ihan itselle, vai vaikka mukava sohva "koko perheelle". Vuosia olen toivonut jotain hieman laadukkaampaa laukkua 50-vuotislahjaksi ja haaveissa on mm. joku ihana Lancel:n käsilaukku, mutta aarghh minkä värinen?! Mitä jos laukkuun tulee naarmu, tahra, kulumia ja sitten on 50-vuotislahja piloilla? Eli pitäisikö 50-vuotislahjan olla jotain kestävää?

Astuessani tuossa taannoin Maijun kanssa Minna Parikan kenkäliikkeeseen, iski mieleeni, minähän haluankin 50-vuotislahjaksi Minna Parikan pupujussitossukat! Siinä se oli, nyt olin mukamas sen lahjaidean keksinyt. Tiimalasin hiekan hiipuessa tuon Minna Parikka myymäläkäynnin muiston päälle, sumuttaen tuon muiston historiaan, haaveeni on kuitenkin alkanut hiipua. 

Näettekö muuten, mitä joukkohysteria tekee naisille, älkää koskaan menkö ystävän kanssa shoppailemaan, ainakaan hieman hintavimpiin liikkeisiin, sillä joukkohysterian pauloissa, sitä saattaa mennä hankkimaan jotain kallista, koska se kaverikin hankkii ja kaveri taas hankkii, koska minäkin eli sellaisessa "kummatkin antaa toisilleen valheellisen luvan shopata" euforiassa ja sen jälkeen mennään skumpalle kikattaen ostohuuman jälkilöylyissä ja pian iskeekin kauhea shoppailukrapula! Näin on meinaan käynyt, mutta siitä on jo 20-vuotta, jotain opin sentäs. 

Jos aivan rehellinen olen, niin suurin toiveeni olisi päästä Disney Worldiin, mutta sen haaveen olemme luvanneet toteuttaa, kun meidän tytöt hieman vielä kasvavat eli kunnon Road Trip ja Disney Worldissä kaikkien härpyttimien läpikäynti ja etenkin se Disney Worldin tunnelma ja mukikaupat!

Ehkä kaikkein kivoin lahja olisikin, jokin pieni pidennetty viikonloppu ukkelin kanssa ja sitä harvinaista yhteistä laatuaikaa. Mitä enemmän tavaraa toivon, sen vähemmän niitä lahjoiksi kuitenkaan haluan. Mitä enemmän ikää tulee, kaikkein kirkkaimmin näyttäytyy edessä elämykselliset toiveet ja nähdä vähän maailmaa, ennen kuin kuolla kupsahtaa. Jotain täytyy kuitenkin toivoa, sillä vaikka haaveet eivät toteutuisikaan, pieni haaveilu pitää ihmisen liekeissä. 

Ukkeli tuli muuten eilen työmatkalta Irkkulasta ja sanoisinko, että nuo kuvan tuliaiset voisivat yhtä hyvin olla se 50-vuotislahja. Peltirasioita, Disney-mukeja ja peltirasioissa tummapaahtokahvia, joista on kuulemma paahdon asteen myymälän tyyppi kilauttanut vielä kaverille, eli varmistettu on tuo paahdon tummuus ja siihen päälle vielä toffeeta. Kaikkea mitä nainen tarvitsee ja enemmänkin. 

Kyllä materia on kivaa ja piristää ehdottomasti, mutta niitä muistoja luodaan elämyksillä. Synttäreistä viis, haaveilen ennen elämän ehtoota, telttamatkasta Norjan vuonoilla ja tämä Norja on ihan Mariannan ihanan blogin Vuonon kimallus syy. Mökkilomasta Skotlannista, mieleeni piirtyy mieheni perhokalastamassa joella ja minä harmaahapsi istun rottinkituolissa omenapuun varjossa ja lueskelen hyvää kirjaa. Islannin kuumat lähteet ja maisemat ja Uusi-Seelanti osittain, koska Hobbitit asuu siellä tietty ja lapsille luvattu Road Trip jenkkilään. 

Siinä ne suurimmat haaveet tällä hetkellä, mitkä sinun on, niin elämän aikana, kuin kun täytät vuosia?

Haaveillaan oli synttärit tai ei, mutta suomalaisittain pitää todeta, ei saa haaveilla liikaa, ettei tule sitten se ISO pettymys, vaan haaveillaan sillä lailla sopivasti, jotta pukkaa polttoainetta kroppaan haaveiden tavoittelemiseksi. Meille ihmisille on luotu ihmeellinen mieli ja aivan varmasti pieni osa sen käytöstä on sallittu hyvin epäsuomalaisittain haaveiluun. 

Kyllä minä näin pienellä präntättynä, ihan pikkuriikkisen vielä haaveilen myös niistä pupujussitossukoista, tunnustettakoon. ;)

Ihanaa lauantaita kaikille <3