Uusia kuvioita ja miksi muutos pelottaa?

Olen viime aikoina huomannut, että muutokset ovat alkaneet pelottamaan. Niin pienet muutokset kuin sellaiset isommat. Mieheni kanssa juttelimme tulevaisuudesta, että mitä sitten, kun lapset ovat muuttaneet pesästä, jäämmekö tänne Porvooseen asumaan, koska meidän kaikki ystäväthän ovat akselilla Helsinki, Espoo ja Vantaa.

Huomasin, että keskustelun edessä vatsa meni ihan plörölle ja ajatus muutoksesta kauhistutti. En tiedä onko tämä runtelevan hometalokeissin muistijäämää, onko se jättänyt kauhean arven ja pelon muuttamiselle. Olen nimittäin aiemmin muuttanut paljon ja nauttinut jokaisesta seikkailuista täysin rinnoin. 

Kunnes iski kouraan hometalo ja pitkällinen oikeustalokeissi ja 13 kuukauden evakkoasuminen neljän lapsen kanssa. 

Voi olla, että muuttamisen pelko johtuu vain tästä, pelottaa ajatus, mitä jos uusi koti kaduttaisi, mitä jos uusi koti pettää, kuten tämä koti petti. Kodinhan tulisi olla turvasatama, jonka huomaan karkaat myös maailman pahuudelta. Mutta mitä jos koti osoittautuukin pahimmaksi peloksi?

Tai sitten voi olla, että olen tulossa vanhaksi ja olen oppinut nauttimaan perusturvallisuudesta, kodista on tullut koti sitten lapsuudenkodin, mikä on iso arvo sekin. Turvallisuus voi tuntuakin suuremmalta seikkailuilta kuin seikkailu itse. Olenkin saapunut seikkailun jälkeen satamaan, josta en halua enää poistua. Levottomuus on väistynyt ja olen saavuttanut rauhan, täällä on hyvä olla, tämä paikka on koti.

Mene ja tiedä, mutta kyllä siinä taitaa jotain vinhaa perää olla, että elämä ei ole enää muutosten pyörteissä oleva seikkailu, että painoarvo onkin syntynyt seestymiselle ja rauhalle. Että kaikki se levottomuus ja kiehunta onkin johtanut tähän pisteeseen ja tätä sillä kaikella rumballa onkin ehkä tavoiteltu?

Tonen iso muutos somehommissa omalla kohdalla on, että tällä hetkellä ammattilaiset ovat siirtämässä blogiani WordPressiin eli toiselle blogialustalle. Ei niin, että tämä blogi tässä heti katoaisi vaan täysin uudella osoitteella on avautumassa sama vanha blogi, mutta ehkä vähän hiotummalla ilmeellä.

Tämäkin hirvittää monella tasolla. Olen tavallaan pitänyt blogini kotikutoisuudesta, tietystä otteesta, siitä että blogi on minun näköinen. En halua matkia ketään tai olla yksi monen samanlaisen joukossa eli tyylikäs, valkoinen ja eteerinen. Ei mitään tälläisiä blogeja vastaan kaikenlaisia tarvitaan ja kaikilla on oma kohderyhmänsä, mutta koska en ole sisustustyyliltä tai pukeutumistyyliltäkään, valkoisiin verhoutuva tahi eteerinen, olen pitänyt siitä, että blogini on vähän sinne päin ja itseni näköinen.

Toki olen moneen kertaan kuulostellut, että onko tuo itsepetoksellinen selitys sille laiskuudelle ja pelolle, etten uskalla tehdä muutoksia myöskään blogini suhteen. Nyt pian kuudes blogivuosi täyttyy ja on aika lakata kyselemästä "Minäkö keski-ikäinen?", sillä hitsi vieköön todellakin keski-ikäinen olen vaikka mieli ei aina kulkisi Disney-vaatteissa tässä kaikessa ikääntymisessä mukana.

En edes tiedä mitä olen 6 vuotta sitten ajatellut, miksi nimi "Minäkö keski-ikäinen", siihen ikään se sopi, mutta en tähdännyt katsetta tulevaan. En todellakaan ajatellut, että teen tätä hommaa vielä kuuden vuoden jälkeen, en ajatellut oikeastaan mitään. En missään nimessä voinut kuvitella, että kukaan löytää tänne ikinä lukemaan tätä blogia. 

Olen haaveillut WordPressiin siirtymisesta pari vuotta, mutta en ole saanut riittävää potkua, jotta olisin tehnyt asialle mitään. Tällä viikolla aivan yhtäkkiä päätin kuitenkin painaa tilaa-nappia, erään asiantuntija-ja tukipalvelu sivuston kautta, laittaen miehelle ensin kuvan WhatsApp:llä kaivaten sitä viimeistä tönäisyä ja mies vastasi "ettei asiat ikinä edisty, ellet vaan hyppää syvään päähän."

Nyt pelottaa sitten ihan kaikki, osaanko käyttää WordPressiä, meneekö kaikki aivan sekaisin, katoaako kaikki, tämä vanha ja se uusi vaikka taivaan tuuliin. Te lukijat siellä, löydättekö uuteen osoitteeseen, jonka lupaan kyllä linkata tänne ja joka tuuttiin, jotta uusi kotiosoite olisi mahdollisimman helpolla löydettävissä. 

Näyttääkö uusi blogikoti minulta, en halua, että siinä on liikaa yritystä vaan, että teille ja niin minullekin tulisi tunne, että saavun tässä "Tiian kotiin" ihan kuten ennenkin. 

Muutto ja muutos on pelottavaa, mutta voihan käydä niinkin hullu juttu, että muutokset ja muutot tuovat jotain vielä hauskempaa mukanaan. Mitäs jos lähdetäänkin siitä ajatuksesta. 

Kiitos myös anonyymille potkusta peffaan, WordPressin puolella kiusaajat joutuvat nähdä paljon enemmän vaivaa kiusatakseen säännönmukaisesti. Haluan, että kaikki pystyvät kommentoimaan kuten ennenkin, myös nimimerkillä ettei omalla nimellä ole pakko, mutta kodissani ei ole ilkeydelle sijaa. Tähän blogiin laitan muuton ollessa valmis, kommentoinnin eston.

Anonyymille myös terveisiä, että voisitko olla lataamatta kuviani: mieheni ja minä, minä Blasco meikissä, herkut leffassa, Tarot kortit jne.

Uskon, että maailmalla on tilanne muuttumassa somekiusaamisen suhteen, Briteissä on otettu isosti ja myös poliittisella tasolla kantaa Love Island juontajan Caroline Flackin itsemurhan suhteen. Netin lieveilmiönä on syntynyt temmellyskenttä, jolla kaikki voi surutta temmeltää. On aika saada tämä villi länsi aisoihin. 

Toivon, että kokonaisvaltaisesti aletaan puuttua siihen, kuka ja mitä voi netissä kommentoida. Kuinka monen ihmisen on sairastuttava tai kuoltava nettikiusaamisen suhteen, että ymmärretään kyseessä olevan erittäin vakava ongelma ja netissä oleva negatiivinen porsaanreikä. 

Tässä kohden kannatan valvontayhteiskuntaa eli kirjautumista nettiin vaikka omilla pankkitunnuksilla, ennen kuin pääsee kommentoimaan rivouksia ja ilkeyksiä kaiken maailman Iltalehtien kommenttilaatikoissa.

Joten muutoksen tuulet puhaltaa ja toivottavasti pian pääsen tänne laittamaan uuden blogiosoitteen eli minut tuntien siihen menee pitkään, kun pipertää tuherran ja kiroan WordPressin kanssa, mutta hei taas oppii jotain uutta ja aivonystyrät saa purtavaa, pidetään tätä WordPressiä omana ristikkopulmana.

Miten siellä, pelottaako muutos vai onko kaikki uusi yhtä kivaa seikkailua? Haluaisitko muuttaa pitkäaikaisesti kodistasi, tai työpaikasta tai vaikka blogikodista ja mitä ajatuksia tämä kaikki herättää?

Sydämellistä viikon jatkoa mitä luultavammin turhien pelkojen keskeltä. :)