Samu tyttären silmin ja asiaa söpöilystä!

Meidän 15 vuotias napsi Sampasta suloisia kuvia koiralenkillä ja sain luvan käyttää kuvia, kunhan mainitsen, että tytär on ne ottanut. :) Näissä kuvissa paistattelee onnellinen ja hymyilevä Samu ja tyttären ja koiran välinen rakkaus. Meidän teinit rakastaa Samua karvaolentona eniten maailmassa. 

Samu onkin se kaveri, jolta jokainen perheenjäsen saa aina varauksetonta lohtua ja iloa. Kissojen kanssa nämä seikat on vähän kiikun kaakun ja kissa antaa lohtua ja iloa silloin, kun kissasta itsestä tuntuu siltä. Hih kissoja väheksymättä, sillä itse olen kissaihminen ja joskus Samun ylenpalttinen rakkaus, perässä askeltaminen, tikutuksen ääni, joka kuuluu lattiasta aina seuraten, käy joskus jopa kupoliin. Ei ole yksinäistä hetkeä ilman koiraa. 

Nyt kun Osku kissasta on aika jättänyt, talo on tuntunut todella hiljaiselta ja tyhjältä. En osaa edes kuvitella miten tyhjältä talo jonain päivänä tuntuu, kun Samua ei enää ole. No en kaipaa karvakasoja, loputonta imuroimista ja kuolalänttejä lattialla ja iholla roikkumista. MUTTA, koiran antaumuksellinen ja pyyteetön varaukseton rakkaus, sellaista aniharvoin saa yhdeltäkään muulta karvaiselta olennolta kuin koiralta. 

Koira rakastaa ehdoitta ja ylenpalttisesti, koiran mielestä olemme aina ihania, silloinkin kun emme ole. Jokainen tarvitsee ripauksen koiran vastarakkautta ja asennetta elämään. Koira ei kieroile, ei velmuile, koira on vaan juuri sitä mitä on. 

Siksi oli erityisen liikkistä, että tytär oli kuvannut paljon Samusta kuvia koiralenkillä ja myös tämän äidin iloksi. Tähän kulminoituu miten rakkaus kantaa, Samun ja tytärten välinen rakkaus ja miten kuvilla haluttiin tuottaa myös äidille iloa. Elämä on taas näissä pienen pienissä lumihippusen kokoisissa hetkissä, tyttären taltioimissa Samun suklaasilmissä ja tyttären ja Samun välisessä rakkaudessa. 

Söpöilyä ja rakkautta ei koskaan voi olla liikaa, sanoo henkilö, joka on kasvanut varsin jalat maassa ja kyynisenä, mutta oppinut nauttimaan rakkauden antamisesta ja vastaanottamisesta ja opetellut rohkaisten itseään ja muiden rohkaisemana, olemaan hölmö oma itsensä ja kuvaamaan vaikka päivittäin pupu-ja Disney-mukeja. 

Niin se vaan on, että eläimet ja lapset opettavat meitä aikuisia. Ensin sitä on lapsellinen lapsi, sitten pitää olla niin cool, cool jättää jälkensä ja on vaikea luovia ja oppia olemaan täysin oma itsensä, eikä käsijarrulla taaplaava henkilö, säästäen sisäistä höperyyspaloaan. Sitten kun rohkaistuu olemaan oma hölmö itsensä, saa osakseen naurua ja haukkua, mutta samankaltaisilta taas iloa ja vertaistukea. No arvaatte varmaan kummassa jengissä sitä mieluiten kulkee. 

Juuri eläimet ja omat lapset ovat opettaneet ja tuoneet esille lapsellisemman puolen, jota haluan syleillä, enkä piilotella. On oltava vastuullinen aikuinen, joka välillä saa heittäytyä ja ihmetellä pilven muotoja, vesipisaroiden eläinhahmoja kaakeleissa ja ennustaa kahvipuruista. 

Iloista päivää kaikille ja kiitos omalle murulle ihanista Samppaliinin kuvista ja söpöillään varauksetta, jos siltä tuntuu!