maanantai 18. marraskuuta 2019

Mitäs tänne ja Rokua Skincare arvonnan voittaja!

*Sisältää Instagram kaupallisen Dermosilin kanssa

Haluan kiittää kaikkia ihan ensinnä kommenteista, joita sateli aiempaan postaukseen "Anonyymin ajojahti", erityisesti kommentteja tuli blogiin, myös Instan kautta, lukemattomien Facebook ryhmien kautta, yksityisviesteinä ja sähköpostitse ja toki omalle Facebook ja blogin Facebook seinälle. 

Sain kuulla kuinka meistä monia on kiusattu, moni jakoi suorastaan sydäntä raastavia omia tarinoitaan. Kiitos, että uskalsitte, sillä monesti kiusatulla päällimmäisenä tunteena on häpeä. Sanat satuttavat ja herkempänä hetkenä sitä saattaa alkaa kyseenalaistamaan itseään, olenko minä tuollainen ihminen, mitä toinen sanoo. 

Hyvä on muistaa, että ihminen joka kyseenalaistaa itseään, tuntee katumusta ja empatiaa, näitä tunteita taas ei moni kiusaaja tunne. Siltikin kannattaa muistaa, älkää antako toisten sanojen määrittää itseänne, etenkin täysin asiattomat haukut, eikä rakentavasti annettu kritiikki, sellaiset sanat eivät johda mihinkään ja tätä jankutan, eivät kerro sinusta mitään, mutta niiden lausujasta paljonkin.

Se mikä päällimmäisenä nousi tänä viikonloppuna pintaan, hyvyys voittaa aina, hyvyyttä ja hyviä ihmisiä on paljon enemmän, kuin pahoja. Tämän taas sadat ja sadat kommentit osoittivat, ne olivat kaikki fiksujen ihmisen ajatuksia, sellaisten ihmisten, jotka osaavat asettua toisen asemaan ja jotka eivät koskaan kiusaisi.
Kommenttien vastaamiseen meni viikonloppuna aika siivu, mutta en siis valita, vaan niihin kaikkiin vastasin koko sydämestäni, iloiten sitä faktaa, että ihmisillä on sydän kultaa. 

Muuten viikonloppuna olimme monella tapaa vajaalla miehityksellä. Talo tuntuu nyt todella tyhjältä ilman Oskua, oudon hiljaiselta. Kotimme kemiat ovat nyt hieman hakemassa paikkaa ja muut eläimetkin ovat jotenkin eksyksissä. Aivan ensimmäistä kertaa Miki kissa nukkui samassa sängyssä ja jäin pohtimaan, yrittääkö Miki lohduttaa itseään, minua, meitä molempia vai onko merkillinen olo, minne kaveri on kadonnut. 

Vai oliko Osku talon vanhimpana kissana pomo ja Miki nyt vasta uskaltaa ottaa oman tilansa kaiken kattavasti. Tyttöjen sängyssä Miki kaiket yöt nukkuukin, mutta vihdoin kelpasi myös meidän sänky, jee. Jotain hyvääkin siis.

Piti vielä mainita, että tytär näytti Mikille Osku vainajan ja Miki nuoli Oskun kasvoja, tätä en vaan kestä ajatella ilman kyyneleitä. Vieläkään ei onnistu Osku blogipostaus, se ottaa nyt vähän aikaa. 
Perheen pienin tytär on tuonut Nuudelia monesti näytille ja sanonut, että tässä äiti sulle lohtua Oskun takia. Voi, että ja totisesti pikku Nuudelin söpöt kasvot lohduttaa kovasti. Pölähtipä Whatsuppiin tyttäreltä näin komea kuvakollaasikin pikku Nuudelista, joka on saanut jo lempinimen "Nuudis."
Tein Oskulle Insta storiesiin oman kohokohdan ja häpeällisen monta kertaa on noita kohokohtia tullut viime viikonloppuna katsottua. Enpä tiennyt viime viikolla, että mistä videosta tuli viimeinen stories Oskusta. Tässä me kaksi joskus storiesissa, voi rakas Osku selfiemaakari.

Talo oli tyhjillään siinäkin mielessä, että mies oli työmatkalla Amsterdamissa ja toinen tyttäristä isosiskonsa luona pyjamabileissä. Ohessa on miehen tuomat tuliaiset. Kaikilta reissuilta on ruvennut tuomaan kahvipapuja, mikä on aivan mahtavaa, sillä on kivaa päästä testaamaan erilaisia kahveja. Suklaatakin tuli ja kyllä naurattaa tuo oma rakas, tuli sitten tulppaaninalle ja tuulimylly. 
Viikonlopun kokkailut menivät aivan metsään ja niistä on tulossa juttua sitten siinä arkiviikkojutussa, mutta saatoin polttaa jotain uunissa ja laittaa suolaiseen ruokaan kasan kanelia. Joten sushille!
Jos joku siellä tykkää Dermosilin tuotteista, minä tykkään ainakin, niin kaupallisessa Instagram yhteistyössä Dermosilin ja Somessa.com kanssa, ajattelin jakaa teille tännekin koodin Dermosilille. 

Eli "tiiajoulu" koodilla saat 23.11 asti Holly Jolly 6,60e arvoisen käsivoiteen 50e arvoisesta tilauksesta ja itse joulukauppa löytyy täältä. Enemmän näistä kuitenkin juttua Instan puolella. 



Tälle viikolle mahtuu ystäviä ja muuten hyvin rauhallinen viikko, mikä on ihanaa. Tänään on tärskyt Outi's life blogin Outin kanssa, leffaa ja hyvää ruokaa ja perjantaina vihdoin vietämme ystäväni kanssa meidän yhteisiä 50-vuotissyntymäpäiviä ja aivan kalkkiviivoilla, sillä ystäväni täyttää 51 vuotta sunnuntaina. Lähdemme perjantaina yhdessä Tukholmaan ja tätä reissua on odotettu kuin kuuta nousevaa. 

Vielä Rokua Skincare arvonnan voittajaan: Anonyymi5. marraskuuta 2019 klo 12.29
Oispa kyllä ihan mahtava antaa nämä puolisolle lahjaksi :) Kotimainen luonnonkosmetiikka kyllä ilahduttaa!
Olen mukana kolmella arvalla.
haaruhainen@gmail.com

Sydämelliset onnittelut voittajalle ja laitan vielä tämän päivän aikana sähköpostia arvonnan voiton postittamista varten tai minullekin saa laittaa yhteystiedot tulemaan sähköpostiin tiia68@gmail.com. Muut pysykääs kuulolla, taas on luvassa niin kirja-ja lehtiarvontaa ja muutakin saattaa tulla tupsahtaa.

Miten siellä meni viikonloppu? Miten teillä, joilla on useita eläimiä perheessä, miten perheen kemioihin vaikuttaa, kun yksi lemmikeistä on menehtynyt, koetteko, että muut eläimet suree edesmennyttä? Mitäs siellä on syöty viikonlopun aikana ja onko Dermosil teille tuttu?

Mukavaa uutta viikkoa kaikille. <3


40 kommenttia:

  1. Piti jo aikaisemmin kommentoida tuota sinun kiusaamisjuttuasi, mutta se kolahti niin lujaa johtuen osittain omista kokemuksista, joten annoin pahimman tunnekuohun laantua ensin. Kovasti mietin tuota Someturvaa, joka on ihan mieletön tuki nuorten kohdalla jo siksi, että se mahdollistaa asioista puhumisen silloinkin kun niistä ei voi syystä tai toisesta omien vanhempien kanssa puhua, mutta sen omistaa nykyään F-Secure, jonka yksi palvelu on nimenomaan VPN-palvelu, jolla taataan totaalinen anonymiteetti. Siis sellainen, jossa on täysin mahdotonta saada ip-osoitetta selville, koskaan tai mitenkään. Jos siis lähetän tämän viestin sinulle ensin ilman, että käytän vpn:nää ja sen jälkeen niin, että käytän niin ip-osoite on eri ja jopa koko maa saattaa olla eri. Eli firma, joka tukee anonymiteettia netissä, onkin ostanut tällaisen palvelun, jossa taas annetaan apua nimenomaan anonyymeja vastaan. Hieman tuntuu oudolta.

    Toivottavasti kuitenkin tilanteesi selviää ja useinhan kiusaajat ovat niin (anteeksi sanavalintani) latvastaan lahoja, etteivät tällaisia salaussysteemejä edes tunne ja jättävät itsestään täysin tunnistettavat jalanjäljet.

    Voimia toivotellen Minna ❤️❤️❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Minna ja ei ole Mukavaa kuulla, että sinulla on omia ikäviä kokemuksia vaikka muistan vanhastaan, että näitä on sivuttu.

      Tuo on kyllä toki mielenkiintoinen juttu ja herättää itsessäni myös ristiriitaisia tunteita. Heidän palvelu kuitenkin on alusta, jonne jokainen pääsee turvassa purkamaan sydäntä eli uskaltaa, koska saa anonyyminä tehdä sen. Eli vpn suojaa heitä. Tämä Someturva, kun ei ns. mahdollista kiusaamista, kuten vauva.fi ja siksi nämä kuitenkin ovat eri asiat.

      Välillä mietin, ettei nettiin pitäisi kenenkään saada kirjautua ilman henkilöllisyyden tunnistautumista, tämä kitkisi paljon kiusaamista, mutta muuttuisi Orwellimaiseksi valvontayhteiskunnaksi. Eli järjellä ajateltuna, mikä on hyvä jossain, ei toimi taas jossain toisessa ja päinvastoin.

      Yhdyn tuohon loppuun ja niinhän tämä omakin hilluu blogissani anona, mutta vauvassa kommentoi rekisteröidyllä nimimerkillä. 😅

      Kiitos niin paljon ja Halauksia Minna🤗

      Poista
    2. "Heidän palvelu kuitenkin on alusta, jonne jokainen pääsee turvassa purkamaan sydäntä eli uskaltaa, koska saa anonyyminä tehdä sen. Eli vpn suojaa heitä. "

      NOUP! F- Securen VPN palvelu toimii luonnollisesti vain yhteen suuntaan ja suojaa vain ja ainoastaan käyttäjiä, jotka ovat kyseisen palvelun itselleen ostaneet. Tai käyttävät toista TOR- verkkoa. Näitähän riittää pilvin pimein.
      Eli pelkkä portaaliin anonyyminä kirjoittamista ei suojaa Someturvan puolelta mikään VPN- toiminto.

      Sitten kohta Vauva- palstan anomuumi. Hänhän näkyy/näkyi olevan vain itselleen nimimerkin antanut kirjoittaja. Ei suinkaan portaaliin rekisteröitynyt käyttäjä.

      Tarkkuutta asioihin, hyvä Tiia. Muuten anonyymit ja -muumit jatkavat nauramista tahoillaan. Voimia ja tsemppiä matkaan!

      Susse

      Poista
    3. Hei Susse, ihan mahtavaa, että tulit korjaamaan, kiitos kovasti. <3 Ymmärsin Minnan kommentista väärin, enkä ole ehtinyt tutkia itse tuota asiaa ollenkaan eli kiitos, kun tarkensit.

      Vauva.fi sivustosta ei ole niin mitään hajua, en ole siellä koskaan mitään kommentoinut, olen luullut, että rekisteröinyt on nimimerkillä ja muut ovat vierailija nimellä, jos kommentoi. Mutta tällä ei varsinaisesti ole merkitystä, sillä vauva näkee kaikkien ip-numerot ellei sitten ole joku multitaituri kommentoija, joka osaa piilottaa jälkensä.

      Heh aina olen muuten hokenut "luulo ei ole tiedon väärti." :) Pätee tässä ihan omaan itseeni.

      Minusta ei ihmisen eikä bloggaajan olla täydellinen ja mielestäni on mahtavaa vaikka tämä sinun kommentti, että tulet kertomaan miten asia oikeasti on, taas opin jotain uutta. Täällä saa keskustella ja minua viisaammat neuvoa, kuten sinä. Mikään ei voi olla mukavampaa, että kaikki oppivat joskus vaikka toisiltaan jotain:)

      Anonyymit nimittäin nauravat joka tapauksessa, teen mitä tahansa, sen olen huomannut, en voi ns. voittaa tätä taistelua, sillä täydellistä ei minusta saa kaikille maailman ihmisille ja osaan myös nauraa itselleni, jos olen väärässä, kuten nyt. :)

      Kiitos vielä ja oikein ihanaa marraskuun jatkoa sinulle Susse. <3

      Poista
  2. Kaikki kissajutut raastaa aina kovaa mun sydäntä, oon menettänyt vuosien varrella niin monta ja kaikki ennenaikaisesti. Eläimet osaa aistia surua ja huolta, ne hätääntyy kun omistajalla on paha olla. Niin monta kertaa oon itse itkeny vessan lattialla ja mua on nelijalkainen tullut lohduttamaan, käpertymään viereen tai raapimaan ovea jos olen sen teljennyt. Osaan lukea lähinnä kissoja, ne ei ole ollenkaan kylmiä ja etäisiä eläimiä, kuten luullaan. Ne merkitsee tärkeät ihmiset, reviirinsä tavarat ja pitää puhtaana muita. Ne ei kanna kaunaa tai kosta, toisin kuin joskus väitetään. Paljon haleja sinne ja Oskulle pilvilinnoihin!! Mua katsoo pilveltä Simon, Lily ja Kiko rakkaat. :') <3

    xx Laura / Laura Loukola Beauty Blog

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, ikävää kuulla. Juu Osku oli niin iäkäs jo, mutta voi miten paljon yhteisiä vuosia olikaan.

      Se on juuri näin ja etenkin meillä kissoilla, koiralla on vähän sellainen "minä, minä, huomaa minut asenne." Kissat tulevat lohduttamaan, kun olen vaikka kipeänä.

      Sepä juuri se, eläimet ei kanna kaunaa ja kosta vaan ovat vilpittömiä. ❤️

      Oih ihanat kaikki siellä pilvenreunalla ja kaipuu jää.

      Halauksia päivään ihana Laura ❤️🤗❤️

      Poista
  3. Mä olen aina tykännyt Dermosilin joulupakkauksista, ne on tosi kivasta suunniteltu. Keittiösaippuaa on täällä kulutettu useita pullollisia, kaikki lähti siitä, kun anoppi osti sitä joskus lahjaksi. :)

    Parempaa viikkoa Tiia ja paljon haleja. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu ja ovat kivan yksinkertaisia, sopivat kotiin kuin kotiin. ❤️

      Mun lemppari ollut rapsutiskipesuaine. 😍

      Ihanaa päivää Jonna. 🤗

      Poista
  4. Voi Osku-kissaa, niin ison aukon jätti lähtiessään. Minä olen kissa-fani ja yhdestä olen joutunut luopumaankin. Muistan sen viiltävän kivun pitkän aikaa, mutta aika on tehnyt tehtävänsä. Jami-kissan kuolemasta on jo kauan, mutta vielä häntä joskus muistelemme. Kissat jättävät tassunjäljet sydämiin. Lämpöisiä ajatuksia teidän perheelle. Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kauniisti kirjoitit, tassunjäljet jäävät sydämeen, näin juuri on.

      Jami ja Osku ovat nyt paremmassa paikassa.

      Sydämellistä päivää sinulle Sari. ❤️❤️❤️

      Poista
  5. Voi ihana Nuudeli, ei hän varmasti Oskua korvaa mutta lohduttaa suloisuudellaan. Pitkään Osku varmasti surettaa, mutta josasin vaiheessa muistot muuttuvat suloisiksi.

    Mausteiden kanssa saa olla varovainen. Eilen tupsuttelin kanelia kotitekoiseen granolaan, vasta jo jonkin aikaan ripotelteltuani käänsin purkkia katsoakseni etikettiä. Oli onneksi kanelia eikä paprikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuudeli on ihanin hamsu, lohduttaa kyllä. ❤️

      Hih ja minä laitoin paprikan sijaan sitä kanelia. 😅

      Ihanaa päivää Tuuli. ❤️❤️❤️

      Poista
  6. Tuli viikonloppuna niin mieleen omat lemmikkimenetykset viimeisen puolentoista vuoden aikana, kun ajattelin teitä ja samalla puhelimesta siirtelin kuvia, niin ikävä tuli omia enkelikissojani <3 Hyviä energioita & voimia sinne selvitä surusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin, voi niitä teidänkin ihania. ❤️❤️❤️

      Kiitos niin paljon ja uuteen nousuun tästä vielä. ❤️

      Ihanaa päivää Heli❤️

      Poista
  7. Voi teidän sekalaista eläinperhettä, joka on ihmisten lailla ihmeissään, kun yksi perheenjäsen puuttuu <3.

    Pikkusisko oli yhtenä jouluna ostanut meille lahjaksi ihan (liian) järjettömät määrät Dermosilin tuotteita. En muista puoliakaan, mitä kaikkea sisälsi, mutta virkistävä jalkavoide, keittiösaippua ja ihana punapilkullinen keittiöpyyhe jäivät mieleen ja olivat myös kovassa käytössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, kaikki ikävöimme Oskua. ❤️

      Ihanaa ja muistan ne punapilkulliset jutut, oli Dermosilin onnistuneimpia lookkeja ikinä. 😍

      Ihanaa päivää Annukka ja kiitos. ❤️🤗❤️

      Poista
  8. Ihana Nuudeli hamu.
    Jotenki musta tuntuu, että myös kissat huomaavat, jos joku on poistunut perheestä.
    Kun veli ei enää sairaalareissun jälkeen palannut tuohon omalle paikalleen, meidän kissa kierteli huoneessa pitkän aikaa ja katseli välillä tyhjää tuolia.
    Maukkaita kahvihetkiä sinulle.
    >Leenalii

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, että😥kisuliini kaipasi veljeäsi. Olet kokenut mitä suurimman suru.

      Paljon Halauksia Leenalii ❤️❤️❤️

      Poista
  9. Voi, että Nuudeli on söpö! Sillä on niin viisas katse.
    Ihan varmasti Oskun poismeno on myös muuttanut Miki kissan elämää ja
    hakee nyt turvaa teistä. Halaus vielä rakkaan lemminkin menetyksestä <3
    Kiva Hollannin tuliaiset. Tuota sinivalkoista keramiikki siellä on
    vaikka mitä kivaa. Olen itse joskus katsellut jossain liikkeessä
    pieniä puukenkiä - siis juuri tällaisia posliinsia - ja melkein ostinkin.
    Jotenkin ne ovat hellyyttävä.
    Mukavaa uutta viikkoa Tiia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuudeli on ihan poikkeuksellinen ja ihan samaa mietin, että viisas katse. ❤️

      Ihan näin on, tänäänkin Miki nukkui isännän päällä.

      Juu ostin joskus Amsterdamista niitä porsliinipuukenkiä.😍

      Hih miehen tuliaiset on vähän kutsut, saatiin niistä huumoria aikaiseksi, osti kiireessä, ajatus tärkein. ❤️

      Ihanaa päivää Marjo❤️

      Poista
  10. Osanottoni Oskusta. Niin liikuttavaa ja surullista, että Miki nuoli Osku-vainajan kasvoja. Voimia sinulle!

    VastaaPoista
  11. Meillä kissaveljekset viettivät paljon aikaa keskenään, toinen kissoista vähän enemmän hakeutui syliin ja seuraan. Sitten kun tämä ihmisläheisempi kissa kuoli 6-vuotiaana, toisesta kissasta tuli melkein läheisriippuvainen, hakeutui aina seuraani. Ilmeisesti hänelle riitti kissakaverin seura, mutta sitten kun toista kissaa ei ollut, piti tyytyä ihmiskaveriin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain juuri tälläistä nyt nähtävissä vaikka Miki ja Osku eivät ehtineet parhaiksi ystäviksi. Oskulle ei tullut toista edesmennyttä Onnin veroista, mutta oli heistä Mikin kanssa seuraa toisilleen.

      Eli uskon, että Miki on nyt vähän eksyksissä ja me aikuiset ihmiset kelvataan myöskin.

      Ihanaa viikon jatkoa sinulle. ❤️❤️❤️

      Poista
  12. Voi Nuudeli, ompa hän suloinen ♥ Se on iso sydämen mentävä aukko, jonka lemmmikki lähtiessään jättää. Mun kissahan sairastui yllättäen vakavasti 9v sitten ja sydän pysähtyi leikkauspöydälle. Se oli sydäntäraastavaa ja muistan sen päivän ihan kirkkaasti, koko elämä pysähtyi hetkellisesti ja vieläkin on Kovista ikävä ♥

    Suru ottaa aikaa ja ihan varmasti teillä muut lemmikit surevat omalla tavallaan, ihmettelevät miksi yksi on joukosta poissa ja takuulla siellä hierarkiaankin voi tulla sen myötä muutoksia.

    Halaus vielä ja voimia uuteen viikkoon ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, ihan hirveän surullinen tilanne teillä ollut 😥

      Kyllä se näin on, että kemiat menevät uusiksi.

      Ihanaa päivää Maikku. ❤️❤️❤️

      Poista
  13. Kyyneleet tuli Oskusta ja kavereista lukiessa <3
    Ihana pieni Nuudis lohduttaa niin kuin vain eläin voi, vilpittömästi.
    Hienot tuliaiset olet saanut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos niin paljon ihana Heli ❤️

      Kyllä, Nuudis on ihan supertyyppi.

      Ihanaa päivää Heli ja kiitos. ❤️

      Poista
  14. Oskusta tulee itsellekin mieleen hauskoja juttuja. Osku oli kingi ja se naukuminen sai nauramaan aina, koska oli kyllä aika vaativan kuuloista :) Nuudeli on niin suloinen, mutta ei kyllä varmasti korvaa Oskua, ei kukaan korvaa.
    Dermosililla on paljon kivoja tuotteita, käsirasvat ja saippuat on tosi hyviä.
    Tänään oli ihana päivä sun kanssa, kiitos siitä rakas ystävä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu Osku oli pomo vaikka oli myös kisu, joka hoiti muita ja meitä ihmisiä. ❤️

      Dermosililla on ja vuosia on tullut käytettyä.

      Oli niin ihana, yksi ehdoton tämän viikon kohokohdista.

      Ihanaa päivää Outi❤️❤️❤️

      Poista
  15. Lemmikin menetys on kova pala, Oskun menetys vaikuttaa varmasti kaikkeen. Olen kirjoittanut lemmikin menetyksestä aika monesti. Likka ei aikoinaan ollut kuolevaa koirakaveria huomaavinaankaan, eivät kyllä olleetkaan ylimpiä ystäviä, kun taas rotat hyvästelivät emonsa vaikka olivatkin hädissään. Minusta rutiinien säilyttäminen entiseen tapaan on hyvin tärkeää ja tuo turvallisuutta jälkeen jääneille. Eläin kaipaa elinkumppania ja entistä kaveria joskus sydäntäsärkevästi, ihmisen suru lisää sitä tietenkin vielä ennestään. Ihana tuo Nuudeli ja lapsi joka huolehtii äidin olosta. Halauksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyttäresi ei selkeästi vaan ole koiraihminen. ❤️

      Viisaita kirjoitat, juuri näin se on, eläin kaipaa ja vaistoaa meidän ihmisten surun ja kaipuun myöskin.

      Tytär tuo joka pv Nuudeli ilahduttamaan paijattavaksi. Suree Oskua raukka hänkin

      Halauksia Irja ihana❤️❤️❤️

      Poista
  16. Ilmeikäs tapaus tämä teidän "Nuudis"ja tuo varmaan iloa omalla viattomalla,aidolla tavallaan elämäänne kun Osku on mennyt kissojen taivaaseen ja nuo anonyymit hyökkäilee takavasemmalta omine pahanoloineen ja kateuksineen. Sydänlämpimiä päiviä sinnepäin 💞

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuudis on kyllä elämää isompi tyyppi❤️

      Kiitos kovasti kannustavista ja lämpimistä sanoista Pipsamuori ja ihanaa päivää sinulle. ❤️❤️❤️

      Poista
  17. Oskun jättämää aukkoa ei hetkessä täytetä.
    Tuo Nuudis on kyllä suloinen.
    Kyllä eläimetkin kaipaavat poismennyttä. Meillä jäljelle jääneet koirat ovat kieltäytyneet ruuasta parin päivän ajan, kun kaveri on jouduttu nukuttamaan.
    Onnea Rokua Skincare arvonnan voittajalle!
    Mahdollisimman hyvää tätä viikkoa sinulle ja perheellesi Tiia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kyllä täytetä. <3 Nuudis kyllä paikkaa hieman. <3

      Totta, eläimet suree ja en tiedä ymmärtävätkö aina minne toinen kadonnut, siksi ainakin meillä annettiin Mikin myös hyvästellä Osku, että ymmärtää ettei Osku tule enää takaisin. Toinen nuoli Oskun kasvoja.

      Kiitos niin paljon ihana Kirsti Kaija ja paljon lämpöisiä ajatuksia sinulle. <3

      Poista
  18. Voi luin nyt vasta Oskusta🐈lämpimät halaukset sinne❤Ja tuo kiusaamisjuttu..niin surullista😐

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos lämmöstä Kristiina ja ihanaa päivää sinulle. <3

      Poista
  19. Kävin eilen veljeni luona, jossa myös perheen toinen kissa hiljan nukkunut pois. Siellä tämä yksin jäänyt kissa "huutaa" toisinaan veljensä perään ja etsii häntä. Voi noita ihania, miten osaavat kaivata hekin poisnukkuneita ♥

    Kivat tuliaiset on miehesi tuonut sinulle. Ihana, kun aina muistaa sinua reissuillaan. Tuo suklaa on ihan parasta ♥

    Mukavaa viikon jatkoa sinulle, Tiia ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kestä, mikä iso suru. Samoin toimi Osku silloin, kun Onni lähti täältä ajasta ikusiuuteen. <3

      Hih vähän kiusoittelin miestä, vähän kitsejä ovat, mutta hei ajatus tärkein, toinen on kiireessä napannut. ;)

      Ihanaa viikkoa Kristiina. <3

      Poista