Somen aiheuttama tunteiden vuoristorata!

*Sisältää saatuja ilmaistuotteita L'Occitane punat, kukkarannekoru, mustapäälaastari ja Botanicals Fresh Care hiusnaamio. 

Somen aiheuttama tunteiden vuoristorata! No ei nyt sentään aivan vuoristoratakyytiä, mutta välillä pientä piikkiä ja välillä suurtakin iloa. Tänä aamuna scrollailin (hui tuhma minä, tuli englanninkielinen hienostelusana eli takoitin "selailin") Insta tarjontaa.

Insta tarjosi toinen toistaan upeampia leipomuksia, mekkoja, vartaloita, sääriä, tsiljoonan lapsen synnyttäneitä naisia, joilla tietty kaikilla teinivartalot ja peput meikäläisen polven kokoiset. Ohessa heistä yksi @hellofashionblog, jonka kuvia innostuin oikein kateudesta vehreänä scrollaamaan lukuisia.

Sitten on tietenkin ikilemppari @rosielondoner, joka on kuitenkin jotenkin astetta normaalimpi seurattava, jos ei lasketa mukaan Rosien käsittämättömiä kutreja, kilometrin pitkiä sääriä ja lättämahaa heti synnytyksen jälkeen tai on aina syömässä kaikkea herkullista, isoa ja rasvaista ja ruoka ei näy missään, ei niin missään, ovat vaan asioita joita en käsitä alkuunkaan! Rosie sentään esiintyy meikittä usein, hampaatkin normaalit, eivätkä muovikerros ja on hyvin luonnollisen kaunis ja jotenkin britti on aina lähempänä suomalaista, kuin jenkki habitus. 

Tälläisten tyyppien seuraaminen on ajoittain ihanan inspiroivaa ja joskus kauhean näännyttävää, sillä millä ilveellä nämä naiset sen tekevät. Hellofashionblogille tulossa jo neljäs lapsi ja ei niin missään näy, päinvastoin. Reissua pukkaa koko ajan ja kodistakin on uskomattomat näkymät horisonttiin ja vaikka mitä. 

Toisten kodit ovat jäätävän upeita ja aina siistejä, ovat käteviä emäntiä, koti on aina pullollaan leikkokukkia ja osaavat tehdä mitä ihmeellisempiä kakkuluomuksia, tuntuuko tutulta? 

Näännyttävää, jos lähtee vertailemaan itseään muihin ihmisiin, kyseessä on vain pintaraapaisu, joskus ei sitäkään vaan kaikki kuvat luodaan keinotekoisesti kovalla työllä somea varten. 

Eikä siinäkään mitään, sillä mielestäni taitavien kuvien ja instatilien luojat ovat oman alansa taitelijoita, mutta silti välillä näännyttää. Vaikka kuinka stailaisin kuvia, en koskaan saa kuvista sellaisia, kuin näillä instastaroilla on. 

Sain kerran kysymyksen blogiin, joka on jäänyt vaivaamaan, mutta toisaalta käänteisesti on aina avuksi, kun sorrun liikaa vertailemaan omaa kroppaani, omaa pärstääni, omia leipomuksiani, omia ruokiani ja mitä nyt tahansa muihin itseäni niin monella tasolla etevämpiin. 

Minulta kysyttiin kosmetiikkapostaukseen, "onko tämä kosmetiikka nyt sinun unelmien täyttymys" ja suurin piirtein, että onko kosmetiikka koko elämä tai elämäni täyttymys tai en muuta ajattelekaan kuin kosmetiikkaa.

No ei tietenkään ole, miten hassu kysymys. Sama kuin kysyisi vain kosmetiikasta bloggaavalta kosmetiikkabloggaajalta, eikö elämässäsi ole mitään muuta kuin kosmetiikka.

Tämä näin kirjoitettuna ja ajateltuna vähän naurattaa, anteeksi siitä, mutta toisaalta saan tästä vähän kiinni, sillä joskus harvoin itsekin haksahdan siihen luuloon, että jonkun elämä on sellaista, kuin somessa näkyy ulospäin. 

Eli juu ei, ei kissabloggaajan elämä ole pelkkää kissoja tai kosmebloggaajan elämä pelkkiä huulipuikkoja, eivätkä he ajattele 24/7 näitä asioita, sellainenhan on mahdotonta. 

Joten pitää se uskoa, että nämä instaajat, joita omatkin silmät ovat päivitelleet, että heitäkin väsyttää, surettaa, ovat sairaina, on murheita, on läheisten murheita, on hiekkaa lattioilla, on pölyä pinnoilla ja taaperot ja heidän teinit eivät aina ole mallikansalaisia. 

Tämän kun muistaisi, kun ajattelee, että kyllä tuo naapurin elämä on niin paljon parempaa kuin oma elämä ja oikeastaan tuo naapurin elämä kuuluisi minulle ja minähän olen naapurin elämän vähän niin kuin ansainnutkin, ihan vaan olemalla vaan ja tekemättä mitään sen eteen. 

Ihmisillä on mielenkiintoisia olettamuksia toisten ihmisten elämästä. Hyvähän teidän on, kun teillä on tuota ja tätä tai olette saaneet tätä tai tuota. Monikaan ei mieti, että ei niitä saatujakaan juttuja ole vain saatu, vaan niiden edessä on ollut monta jyrkkää porrasta kivuttavana ja matkalla on ollut monet epätoivon hetket. Nyt en kirjoita blogista vaan ihan yleisellä tasolla ihmismielen outoudesta. 

Kaikilla on myös murheensa ja kaikki ei jaa niitä murheita kaupan kassalle, naapurille, ei aina ystäville, eikä ainakaan somessa. Siksi toivoisin, että jos toisen elämä aidosti tuntuu houkuttelevammalta kuin oma, voisi miettiä hetken, haluaisinko ihan aidosti seisoa toisen ihmisen saappaissa. 

Vaikka olen taatusti joskus ihaillut tai kadehtinut toista ihmistä, palaan aina kuitenkin mieluiten omiin saappaisiin. Ne on mukavan tutut jaloissa, tunnen kaikki kulmat, ne myötäilee, ei petä, ne istuu, niissä on naarmuja elämän jäljiltä, saattaa olla vuotava reikäkin, sillä joskus elämä potkii isommin sinne saappaaseen. 

Joskus myönnän kiduttavani itseäni ja katsovani vaikka YouTubessa britti tai jenkkitubestaroja, jotka jostain syystä ovat kaikki  nuoria, kauniita ja laihoja ja heille tapahtuu ihmeellisiä asioita. 

Joskus ottaa kupoliin, no miksi ei just nyt täällä päässä tapahdu ihmeellisiä asioita ja joskus taas muille ihmisille tapahtuvat ihmeelliset asiat luotsaavat toivoa, että ihmeellisiä asioita tapahtuu ihan Matti Meikäläisillekin eli ihmeellisiä asioita voi tapahtua myös minulle ja onhan niitä tapahtunutkin. 

Ennen kaikkea kuitenkin tälläisten videoiden katselu ja upeiden instatilien ajoittainen vilaiseminen tuo kuitenkin loppupeleissä sen tunteen, että hitsi kun on mageeta olla ihan tavallinen ja miten arki on oikeasti juhlaa. 

Sillä yksi lukija kommentoi kerran täällä, että oli nähnyt meikäläisen leffassa kotivaatteissa, aamutohvelit jalassa ja hiukset sekaisin, eikä hävetä kuulkaas yhtään, sillä näinhän se totuus menikin, kuten todistusaineistokin kertoo. 

Ei ole mitään mistä jäädä kiinni, sillä olen kulkenut vessapaprut roikkuen pöksyistä, mekko väärinpäin, mekko sukkisten sisällä, säärikarvat ajamatta ja ehkä se noloin kaikista eli sininen kasvonaamio naamalla terveyskeskuksessa, Gigantissa, postissa ja kaupassa ja silloin luulin jututtaessani ihmisiä olevani letkeä, karismaattinen ja hauska, kun oikeasti ihmisiä naurattikin meikäläisen naama! 

Kirsikkana kaiken kukkuraksi olen instaan kirjoittanut koko ajan sanan crazy g-kirjaimella eli "grazy." Ahhahhaa anna mun noloudessani kaiken kestää. 😅

Ei ole kulisseja, joten kulissit eivät voi romahtaa, aika vapauttavaa. Terveellä tavalla voi aina ihailla muita, mutta kannattaa muistuttaa itselleen, että muillakin haisee sukkahiki, muutkin nyppii partaansa tai noh ainakin aika moni,  jokainen meistä ikääntyy ja jos mikä on tärkeää, on opettaa kaikki tämä omille lapsille, vaikka ne lapset/teinit kuinka häpeäisivät vanhempiaan lue äitiään, koska äiti on vaan niin auttamattoman nolo mummeli. 

Ja kyllä, välillä oikein ketuttaa kateudesta ja silloin kun on kateellinen mieli, niin on hyvä ojentaa itseään, hei nyt ryhtiliike ja listaapa asiat, jotka ovat omassa elämässä hyvin ja listasta saattaa tulla pitempi, kuin joulupukille kirje 5-vuotiaana. 

Eli tässäpä oma lista: röllömahassani on asunut kaksi ihanaa lasta, mikä itse asiassa on kaikkea scifiäkin isompi ihme ja peittoaa haaveen päästä kuuhun, meillä on eläimiä, kaikilla ei voi olla, koska ovat allergisia. 

Suomalaisten talot on talvella lämpimiä, eikä jouduta palelemaan, kuten vaikka Italiassa kerran, kun kävin huhtikuussa. Vessakin on aika kiva keksintö, ei olisi kiva kökkiä aina puskassa. Lämmin paineella toimiva vesi, se on kuulkaas juhlaa, jonkun brittiläisen lirusuihkun jälkeen. 

On oma rakas, on perhe, on lämmin tuore leipä, on maitovaahto kahviin, vessapaperi, päänsärkylääke, kroppavoide, hammastikku, aika mukava vuode ja pellavalakanatkin, on väritelevisio, on ruokaa liikaakin, on kissan kehräys. 

Kiitollisuuden aiheita on omassa elämässä vaikka kuinka ja ehkei noiden instastarojen kotona tule vettä samalla paineella kuin meillä tai kodit ovat talvella kylmiä, ähäkutti, onpas meillä jotain  ihan varmasti paremmin kuin heillä. 

Kaikki on loppupeleissä kiinni omasta asenteesta miten elämän ottaa, miten vastoinkäymisiin, onnellisiin asioihin, arkeen, juhlaan, onnistumisiin suhtautuu. Jääkö jumiin tunteeseen, elämä on velkaa vai ajatteleeko, olen itse itselleni velkaa, tehdä ja touhuta, muut eivät voi tehdä asioita puolestani ja vielä kaiken kukkuraksi ajatella itsestäni kivasti ja olla ylpeä, olla tyytyväinen. 

Tämä tyytyväinen menee kohta vatsansa viereen nukkumaan, ennen kuin nauttii palan juuri leipomia mokkapaloja ja päälle pari jaksoa Stranger Thingiä Netflixiltä ja on se vaan onni, että tuollaisia aivan sekopäisen hienoja scifihirviö eli hitsin outoja sarjojakin tehdään meidän iloksi, sillä oudot best. 

Mies on onnellisesti Norjassa perhokalastamassa, kaksi aikuista lasta tahollaan ja kaksi teiniä ainakin hetkellisesti tyytyväisiä äitiinsä, koska leipaisin juuri heidän toiveesta mokkapaloja vaikka voisivat sen tehdä ihan itsekin. 

Iloista iltaa kaikille ja onko jokin asia, mikä on aiheuttanut sinussa kateutta tai muut kadehtineet sinussa tai olettaneet, että sinulla on paremmin kuin heillä tai mitä nyt tahansa tähän tekstiin liittyvää mitä tulee mieleen. 

Meikäläisen @varjoinstaa eli peruspilaria voi muuten seurata täällä, jossa mikään ei ole hohdokasta, kiiltävää, kaunista, käsiteltyä tai stailattua vaan perusarkea. 

Tuo alkuperäisen instan aiheuttama nälkä ja suorittava paine saa aina toivomaan, että jonain päivänä sinne onnistuisin ottamaan sen täydellisen kuvan, joka olisi wow mikä kuva, jossa ei olisi mitään parannettavaa, joka olisi se täydellinen hetki, jota vielä metsästän. Tälle vastapainoksi Varjoinsta, jonne voin täräyttää sen kamalimmankin kuvan ihan kaikessa karmeudessaan, jonkalaisena elämä välillä näyttäytyy. 

Elämä ja onni on arjen syrjässä, vaikka peilistä katsoisikin takaisin väsynyt, parrallinen naaras❤️