Koiralenkillä ajateltua

Tämä karvainen epeli ei olisi tänään oikein millään kunnostautunut lenkille menemään, mutta kun unihiekka oli poistunut silmistä, niin johan lähti. Ei sen puoleen itsellekään ollut kevyt aamu, flunssa on tahmaisesti kiinni meikäläisessä, mutta selvä askel voiton puolelle on otettu, kiitos antibioottien. Pontta lenkkiin toi kahvi ja kekkuli ja maasta se pienikin keksi ponnistaa. :)

Aamulenkillä tuli mietittyä sellaisia asioita, että mitenhän sen tämän päivän vuorokauden risteilyn jaksan tässä kunnossa, mutta vauhtia käydään ottamassa välillä sitten hytin sängystä.

Mietin myös sitä, että mitenhän se laivapahoinvointi, tuleeko se nyt ollenkaan, kun toinen korva on niin tukossa eli kuuro? Että kun korvissahan ne tasapainoaistit ns. on, niin tuleeko reissulla nyt toisen korvan vuoksi  enemmän matkapahoinvointia vai vähemmän? Eli onko tämä korvan tukkous nyt sitten etu?

Sitten mietin sellaista, kun siellä risteilyn mediatilaisuudessa on varmasti mahdollisuus päästä itse Lauri Tähkänkin kanssa valokuvaan ja jos sitten satunkin juuri kuuron korvani kanssa osumaan Lauri Tähkän vasemmalle puolelle ja en kuule mitä oleellista Tähkis sanoo ja sitten tulee kiusaannuttava tilanne.

Sitten mietin sellaista, kun olen tuohon korvapahalaiseen laittanut kahtena iltana Ceridal-öljyä, jotta se tukko sieltä irtaantuisi, niin jos se sattuukin irtoamaan siellä mediatilaisuudessa ja sitten se tukko on siinä omalla olkapäällä ja sitten vasta on tavattoman kiusaannuttavaa siinä kaikilla, kun kukaan ei ole muka näkevinään sitä karmaisevan ällöttävää tukkoa.

'

Mietin sitten tukoksen hyviäkin puolia, että jos nukun kuulevan korvan olevan pää tyynyn puolella, niin eipä sitten häiritse yöunta ne laivalla muut hilluvat risteilijät, että on tuosta korvatukoksesta hyötyäkin tässä näin ja kovasti.

Muistin sitten vielä murehtia, että mitäs jos huudan kovin kovaa sitten Tähkälle ym. kun en kuule mitään ja ties vaikka haluaisivat sitten palkata siltä istumalta taustalaulajaksi näin kovaäänisen muijaleksen, niin miten perheellisellä se rankka keikkatyö sitten oikein ottaa sujuakseen.

Tuli vielä murehdittua, että pitäisikö ajaa säärikarvat vai ei, kun en flunssalta jaksaisi näitä ylimääräisiä ponnistuksia millään. Jos laivalla tulisi jokin hätätilanne ja olisin sitten siinä yöpuvussa miesten säärineni. Tämä ajatus kimposi entisestä työkaveristani, joka hämmästeli, kun en pitsikalsongeista perusta, että mitäs jos sattuisi joku onnettomuus ja vietäisiin sairaalaan ja olisi kamalat repelaiset kalsongit jalassa. Tälläisen murheen siemenen se työkamu sitten meni ja istutti mieleeni, että aina pitäisi onnettomuuden varalta olla tiptop.

Vallan kamalasti tuli etukäteismurehdittua näitä rituaaleja mitä tulisi ennen matkaa suorittaa ja kun vielä pitää niin kovin paljon pakata mukaan lääkkeitä ym. kun ei koskaan tiedä mikä sairaus reissulla juuri sattuu yllättämään.

Ehkä kuitenkin yritän tuolla painesuihkulla tuota korvaa huljuttaa, olisi niin valtavan paljon vähemmän stressiä, jos olisi kuuleva korva, eikä tarvisi pelätä reissulla koko ajan, että milloin se pesä sieltä korvasta ulos luikahtaa. 

On pieniä murheita, on isoja murheita ja minuutissakin ehtii nainen paljon näitä asioita pyöritellä. Nyt huljuttelemaan korvaa ja hitaasti valmistautumaan kohti laivareissua, hitaasti siksi, ettei soijaa pukkaa. Tämäkin pitää miettiä. Lisäksi lähtö ei saa olla heti hiustenföönauksen jälkeen, sillä föönaus on nykyään mummotautiselle, vähän kuin olisi saunassa käynyt, eli sen kuumottelun tulee saada laskeutua, ennen kuin tässä minnekään ihmisten ilmoille lähdetään. 

Miten teillä, murehditteko välillä pieniä, olisiko jakaa jokin turhin murhe? Ihanaa, ihanaa päivää kaikille, terkuin mömmökorva. <3