Toivottomuus

Tänään olen ollut, kuin löysä tatti, eikä tietoakaan lomatunnelman jäämistä. Jos hämähäkki olisi kutonut seittejään nyt, niin olisin taatusti jo seittien kuorruttama ja pikku hämähäkin saaliita roikkuisi nenästä ja korvista. Hämäriä ajatuksia kyllä nuokin hämähäkkihommelit, mutta kun ahdistus kasvaa suureksi, niin silmieni edessä alkaa vaellella pikkueliöitä ja luikerrella käärmeitä, etenkin unissa. 

Eilinen Barcelona, tämän päivän puukotukset Turussa, tarvitseeko sanoa enempää. Kuopus meinasi eilen tukehtua Kindersuklaapatukkaan (jota ei syö enää ikinä, eikä kuulemma mitään muutakaan), säikähdimme aivan valtavasti, kun punakasvoiselta lapselta syöksyi kurkusta iso köntti suklaata. Jäin miettimään, vaikka itse hän omin neuvoin sai suklaan kurkusta rykäistyä, että mitäs jos hän olisi ollut yksin, mitä jos vastaavaa tapahtuu tulevaisuudessa, kun lapsi on yksin kotona, mitä jos. Tänään mielessä pyörii paljon "mitä jos" kysymyksen siivittämiä asioita.

Tänään toinen tyttäristä pyörtyi koulussa tunnilla ja toki nuoret naiset saattavat hormoniheilahdusten vuoksi olla pyörtyvää sorttia, mutta ensi viikolla varaan lääkärin ja menemme tutkimaan veriarvot. Pyörtyminen huolestutti, koska näin ei ole käynyt koskaan aiemmin.

Ystävämme hautajaispäiväkin on sovittu ja juuri nyt tuntuu, että maailma on mennyt raiteiltaan. Väkivaltaiskujen vuoksi ennakkoluulojen juopa syvenee kunnon kansalaisiakin kohtaan, epäluulot ja vihan kuilu kasvavat, pelko synnyttää vihaa. On surullinen ja toivoton olo.

Aina maailma on ollut pahuutta täynnä, ihminen on ollut maapallon pahin peto, nykyään lait ja järjestys pitävät ihmisen pahuutta edes jollain tasolla aisoissa, mutta en epäile sekuntiakaan, että jos jokin totaaliympäristökatastrofi syntyisi, monen hyvyys kaikkoaisi sileän tien. Ehkä minunkin, ehkä välittäisin vain perheestäni ja riistäisin ruokaa viattomilta ruokkiakseni perheeni, ehkä minusta tulisi peto. Hirveitä ajatuksia, mutta hirveä ja surullinen on maailma, joka välillä pysäyttää päivän ja saa tuntemaan lohdutonta toivottomuutta. 

Juuri toivoa emme kuitenkaan saa menettää, emme kyynistyä, emmekä muuttua vihaa kylväviksi, mutta jos joku tekisi läheisilleni jotain, asiat saattaisivat olla toisin, joten mikä minä olen mitään sanomaan.

Huomenna jatkan taas omaa elämääni samoin kuin ennenkin, mutta eilen ja tänään on monen maailma muuttunut. Siltikin tarvitsemme ihmisiä taistelemaan pahuutta vastaan ja tekemään suuria, sekä hyviä pieniä tekoja. Pienistä teoista kasvaa isoja ja vain hyvyys on oikea vastavoima pahuutta ja julmuutta vastaan.

Huomenna olen myös onnellinen, että lapsilla on kuitenkin kaikki hyvin ja selvisimme säikähdyksellä. Ystäväämme emme enää takaisin saa, emmekä vastauksia kohtalolle heittämiini kysymyksiini. Kun huudan tuuleen "miksi", niin kukaan ei vastaa.

Onko teillä lohdun sanoja, ei nyt minulle, mutta yleisesti ihmisille surun ja toivottomuuden hetkellä. Mistä saatte voimaa niinä päivinä, kun tuntuu, että elämä on jopa pelottavaa ja kun kuolema ja pahuus tulevat lähelle. 

Yritän itselleni muistuttaa, että juuri pelko ja viha ovat se mitä väkivaltaa ja vihaa lietsovat hakevat, enkä suostu antamaan heille valtaa. On hyvä myös muistaa, että on yhtä todennäköistä joutua kyseisen julmuuden kohteeksi, kuin lento-onnettomuus tai salamanisku ja en hae tältä sen kummempaa lohtua vaan vahvuutta. En lakkaa samoamasta luonnossa, lentämästä lentokoneilla, kuten enhän lakkaa ajamasta autoa, joka tappaa tällä hetkellä enemmän ihmisiä, kuin yksikään maailmalla kohdistettu isku. Yritän vastustaa pelkoa astumasta sydämeeni. 

Kuullaan läheisiämme, välitetään, tunnetaan empatiaa, joskus ei ole oikeita sanoja, joskus voi vain olla kuunnella ja tarjota olkapäätä. Kun toinen on siinä vieressä hiljaa läsnä, siinä on kaikki, kokolailla ihminen ja ihmisyys. <3