Sairastuin mummokuumeeseen!

Aamulla iski innostus kirjoittamiseen aiheesta "mummokuume" ja pääni sisällä kirjoitin jo koko tekstin ulos ja paljon pukkasi asiaa. Tuon aivojen sisäisen kirjoittelun jälkeen iski konkurssimainen mahalasku ja tupsahti tympeyden tunne. Tämä kaikki on tuttua mummokuumeilua, tunteet kiitävät vauhdikkaan vuoristoradan junan ensimmäisessä vaunussa ylös ja alas, ylös ja alas. Nämä alla olevat kameran vahinkolaukauslöydökset hyvin kuvaavat sitä tunnetta, miltä mummokuumeessa aikuisten oikeasti tuntuu. 

Olen täällä naureskellen sivunnut hidastunutta aineenvaihduntaa, virtsavaivoja ja parrankasvua, mitäpä minä tiesin silloin, silloin kun vielä nauratti, kaikki oli vielä silkkaa esisoittoa. Hieman meinaan tympii ja ärsyttää, että mummokerholaiset on sellainen salattu vaiettu seura. Mumminikin aikoinaan sanoi, "no se oli se vaihe, kun oli se mummokuume". Tätinikin oli jossain vaiheessa hirmuisen kiukkuinen. Mitä sitä ymmärtämätön kolmikymppinen vielä silloin ymmärsi, että se mikä tätiä otti hatulaan, oli se kauhea mummokuume. 

Miksi kaikki kyllä sivuavat aihetta mummokuume, mutta eivät paljasta kuinka katalaa ja penteleestä se on! No minä ajattelin kertoa, jotta jälkipolvet voivat vaikka täältä sitten lukaista ja kokea etteivät ole yksin. 

Ensinnäkin mummokuume on saanut nimensä siitä, että nainen jonka hedelmällisyys lopullisesti kaikkoaa vartalosta, alkaa kärsiä saunamaisista kuumotustiloista, jotka plumpsahtavat ilmoille äkillisesti ja kaappaavat mummokuumeilijan vartalon haltuunsa ja saaden kiusaantuneen kuumottelijan näyttämään siltä, kuin häpeilisi jotain ja hikoilisi siksi, kuin olisi tehnyt jonkun suuren syyllisyyttä aiheuttavan rikoksen! No eihän kukaan tietenkään uskalla tunnustaa, että se soijan pukkaaminen johtuu naiseuden menettämisestä, sillä mitä on nainen ilman hedelmällisyyden täyttämää naiseutta?

Miesrukkani joutuu nukkumaan ikkunan puolella talvet läpeensä, yllättävän kauan vielä meinaan kestää tämä mummokuume ja välillä ukkeli sitten valittaa jomottavaa niskaa, joka on tulehdunut vedosta! Oli mummokuume tai ei, sivulauseessa voin todeta, että koen kaikkien yöllisten ilmapäästöjen aiheuttavan painajaisia ja siksikin pitää tuuletella huonetta pitkin öitä ja puhumattakaan juurikin niistä hikikohtauksista, jotka iskevät miltei joka yö, kuumottaa, niin kuumottaa. Juu ja olemme kyllä yrittäneet vaihtaa puolia, että minä nukkuisin liki ikkunaa, mutta silloin ei kumpaisellekaan tule uni, kun on molemmilla tunne, että maailma on jotenkin ylösalaisin, juu ei toiminut se ratkaisu ei.

Naiseuden menettämisestä. Yksi on parta-asia, josta olen jauhanut moneen kertaan. Nykyään oikeasti pidän pinsettejä jo mukana käsilaukussa, jotta saan nyppäistyä sen häpeällisesti tuulessa liehuvan karvan, jota ei tietenkään kotivaloissa näe, vaan kaiken kansan keskellä ulkoilmoissa lepattamassa pitkin leukaa tuulen mukana. Olisi hirmuisen kiva, että kanssasisaret huomauttaisivat ja jopa nyppäisisivät näissä tilanteissa partakarvan/karvat pois, ettei se karva olisi sellainen vaiettu salaisuus, jota kaikki tuijottaa, mutta kukaan ei sano mitään. Tähän mummoiluhommaan tulisi kehittää jotkut kollektiiviset sisaruussäännöt!

En ikinä kirjoita blogissani seksistä, mutta sanottakoon nyt se, että ensin oli mehukas viinirypäle ja sitten siitä tuli kuiva ryppyinen rusina ja mitä sitten pitää tehdä? Hankkikaa heti apua ja apteekista saa mm. Vagifem tai Vagisan puikkoja ym.systeemejä, jotka vahvistavat niitä limakalvoja. Syökää kollageenia, jotta iho pysyy kosteutettuna. Minne niitä puikkoja nyt sitten laitetaan, no kyllä te tiedätte ja niitä sanoja en sano täällä blogissani. ;)

Olen aina ihmetellut maailman Joan Collinseja ja nyt ihmettelen vielä enemmän, mutta Joan ei lannistunut, enkä minäkään, kaikkiin vaivoihin on saatavissa apua (tosin ei parrankasvun hidastamiseen), kunhan uskaltaa kysyä, eikä "loju en tee mitään asialle" tilassa liian pitkään. Nyt ymmärrän myös paremmin joidenkin miesten viidenkympin kriisin ja kun vaimo lähtee vaihtoon, sillä jos nainen kipuilee, vetäytyy mummokuumeilun kourissa, ei uskalla puhua naiseutensa menettämisestä, pelkää läheisyyttä ja lakkaa rakastamasta, niin voiko miehiäkään syyttää. Puhukaa miehillenne, he kyllä ymmärtävät ja haluavat auttaa kaikin keinoin, kunhan ymmärtävät, ettei se syy ole heissä, tällä kertaa se syy on aidosti siinä mummopedossa minussa.

Kärttyisyydestä ja mielialanvaihteluista voisin kirjoittaa ihan toisen mokoman blogipostauksen, mutta sanonpa tässä nyt vaan sen verran, ettei kenenkään kannata ryppyillä mummokuumeiselle, hih. ;) Mummokuumeilija ei enää niele mitään dissaavaa vähättelyä, vaan haluaa elää oman rutistuneen rusinaloppuelämänsä energisoivan ja positiivisen seuran parissa. Mummokuume on leikkaushetki siihen tilaan, että vihdoin nainen tietää mitä haluaa ja se leikkaushetki on, kuin tantereiden töminä, kuin ukkosmyrsky, kun mummoilija lakaisee elämästään negatiiviset voimat, jotta voisi edes sielultaan muuttua mehukkaaksi viinirypäleeksi jälleen. 

Elän siten jänniä aikoja, tietynlaista elämän keskikohtaa, jossa vielä ei odota vanhuus, kenties kylläkin varhaisvanhuus. Vielä löytyy paljon ruutia ja paukkuja ja ne pitää sopivin apukeinoin valjastaa käyttöön ja elää täyttä elämää ja lopettaa himpulapimpulahöpinät naiseuden päättymisestä. Nainen on nainen alusta loppuun ja on lahja saada elää kaikki elämänvaiheet, joten otetaan parhaat irti kaikista vaiheista, vaikka välillä sitten hampaita purren ja kuumotushöyryn noustessa laajentuneista nenänsieraimista. 

Iloa päivää ja jos on asiaa mummokuumeilusta tai ihan mistä tahansa aiheeseen liittyvästä, naiseudesta, hormonihommeleista tai mitä vaan, niin sana on vapaa. :) Vertaistukeakin haetaan ja kaivataan. <3

*Pinkki höyhenkuva 65productions