Keski-ikäiset uusimmassa Gloria lehdessä! Bloggaamisen hämmentävä keveys ja raskaus!

Tänä syksynä keski-ikäiset bloggajat ovat olleet kivasti tapetilla ja olen saanut tästä huomiosta oman siivuni näkyvyyttä Anna lehdessä, Ylen Uutisissa ja nyt Gloria lehdessä.

Tunnustettakoon, että Anna lehteen sain kyllä suoran haastattelupyynnön, mikä oli hiuksia nostattavan hieno ja jännä juttu, mutta Ylen Uutisiin pyydettiin haastatteluun Pinkit korkokengät Maijua ja minä siinä siivellä päädyin mukaan juttuun. Satuimme olemaan yhdessä I Love me messuilla, joissa haastattelu pidettiin. Gloria lehteenkään minua ei haastateltu, vaikka mainituksi olen päässyt varmasti syistä, että olen toinen Täti vloggaajista ja meitä keski-ikäisiä vloggaajia on vielä niin vähän...

Omiin lukuihini en voi näitä lehtijuttuja täten ottaa. Lähdin kuitenkin tutkailemaan tuntemuksia, miten helppoa olisi huijata itseään ja ajatella, että olen lehdissä, koska olen niin hyvä. Miehelleni olen usein puhunut siitä, miten jotain asiaa muille hokemalla voi jopa kyetä luomaan erinomaisuuden illuusion. Oletetaanpa näen, että hoen kaikille, olen lehdissä, olen lehdissä (niin kuin nyt teenkin, mutta hih selityksen kera;) ja pian ihmiset uskovat, kait tuon on pakko olla hyvä, kun niin vakuuttavasti asian ilmaisee. 

Kaiken takana on viime kädessä oma itseluottamus, mutta missä menee hyvän itsetunnon ja ylimielisyyden raja. Onko se siinä miten itseään kehuu tai muita kehuu, no todellakin on! Jos itseään kehuu, samalla ei koskaan saa vähätellä muita, vaan nostattaa muita. Minua on nostatettu ja siksi osittain olen päässyt lehtiin, sillä satun omaamaan maailman mahtavimmat blogikaverit ja blogin lukijat. 

Bloggaaminen on nimittäin hämmentänyt minua monin eri tavoin. Ihminen joka on kasvatettu olemaan hiljaa itsestään, tunkee yhtäkkiä pärstänsä ja nimensäkin moneen paikkaan. Jossain kohden tulee jopa asiaan turtumus,  on pakko lopettaa pelkääminen. Sillä jos vedän koko ajan käsijarrulla ja peläten, onko nimeni  jossain, mitä muut minusta ajattelee, miellytänkö muita, mitä jos vahingossa loukkaan jotenkin muita, blogi ja omat ja ajatukset voivat muodostua isoksikin vankilaksi. On vain pakko päästää irti ja tehdä omaa juttua, omalla tyylillä ja vertaamatta muihin. Blogeissahan pyörii nyt ns. Hidas Bloggaaja kampanja ja tämän asian otin itseeni niin, että pohdiskelin tulisiko minun sittenkin toimia noin, ärsyttääkö tämä tyyli ihmisiä, lukijoita, olisiko hitaampi tahti parempi. Kun alan liikaa vertaaman muihin, kadotan kuitenkin itseni. Jokaisen tulee tehdä omaa juttua omalla tyylillään, vain silloin se voi olla aitoa ja asiasta voi saada nautintoa. 

Olen jyvätasolla pohtinut ja pohtinut miten olen kasvojeni ulos tuuttamisen suhteen tullut rohkeammaksi ja oivaltanut, että kaikki peilautuu muista ihmisistä. Täällä on maailman mahtavimmat lukijat, olen saanut tutustua hienoihin blogikavereihin, kuulun Nelkytplusyhteisöön, minulla on kannattavia verkkoja, joille voin laskeutua, silloin kun olo tuntuu kovin epävarmalta ja epäonnistuneelta. Kun olen joskus jännittänyt kovasti painaa jonkun henkilökohtaisemman postauksen osalta julkaise nappulaa, mitä onkaan tapahtunut. Te siellä olette jakaneet omia herkkyyksiänne ja kipupisteitänne ja olen saanut huomata, että en todellakaan ole yksin, enkä varsinkaan ongelmieni kanssa.

Ihminen ei ole ihminen ilman toista ihmistä, pätee kaikkeen tähän. Oli blogi Gloriassa tai ei, blogi olisi vain pelkkä struuma elämän kiertokulussa ilman teitä, tyhjiö tai sitten mukava henkilökohtainen päiväkirja, joka ei koskaan saisi tuntemuksilleen vahventavia tekijöitä, koska kaikki tapahtuisi yksinäisen pääni sisällä. 

Blogi voi olla ahdistava ja pelottava, niin kauan kuin yritän liikaa miellyttää, verrata ja toimia käsijarrulla, mutta kun olen oma itseni, se kantaa ja koska te olette siellä <3

Komean Gloria lehden vastapainoksi ja sille faktalle,
että keski-ikäiset ovat vähän niin kuin päässet Jaren kainaloon,
näissä tunnelmissa täällä tänään ja kuka bongaa kahviviikset?

Aaattelin sitten, jos hymykuvasta tulisi vähän parempi, kuin ylemmästä,
mutta ei auttanut ei... 

Näissä tunnelmissa loistokasta viikonloppua. Määä lähden tyttöjen kanssa Blogimatkalle Tukholmaan ja uijui viime yönä tuuli niin kovaa, että hyvät hyssykät sentään, kun harava-antenni lauloi kilpaa ukon kuorsauksen kanssa ja aallot taitavat olla merellä aika isot. Toivottavasti ei ole kuitenkaan "yyjölautta", kuten meidän poika tuppasi sanomaan pienenä, kun matkasimme Latviaan ja ensin Viroon pienillä paateilla kilvan yyjöten koko sakki. En kerro tytöille mitään, niin ehkä ne ei huomaa aallokoita.. 

Ajatuksia olisi kivaa kuulla, miten lukijat joilla ei blogia, mieltävät blogin, blogin pitäjän. Miten te muut bloggarit koette näitä tunteita, muihin vertaamista, pelkoja ja onnistumisia. :)