Kansainvälinen epäonnistumisen päivä, kyllä minä vaan olen niin mokaillut!

Kansainvälinen epäonnistumisen päivä laittoi miettimään, että tulisiko lukittautua sisälle, mutta kotihan on se vaarallisin paikka, toisaalta kotona saa ainakin hävetä tekemisiään ihan rauhassa. Ei tarvitse ottaa pulttia rehukasvustosta hampaiden välilöissä, roikkuuko kilometreittäin vessapaperia pöksyistä tai mekot itse pöksyissä...

Tässä otos ryydittämään sitä seikkaa, että kamerastahan löytyy
potenssiin sata tälläisiä kuvia...
Luontaisesti valokuvauksellinen on omalla kohdalla täyttä harhaa..

Olenhan minä mokaillut läpi elämän, en tiedä onko mokailut kasvaneet ekspotentiaalisesti iän ja latvan lahouden myötä vai oliko kaikki nähtävissä jo lapsuuden mustikkareissuilla, joilla päivän juhlan aihe oli, etten kaatunut pöpelikössä kertaakaan.  

Elämä on kaatumista ja sieltä nousemista... Silloin kun puhutaan materialistisista kompastuksista, kuten auton ajaminen betoniporsaaseen, ymmärtämättä mikä on teiden tukki ja jatkamalla vimmaista kaasun painamista, tai saatuani ajokortin (autokoulun auto oli huomattavasti pienempi kuin perheen farkku) ja siinä naarmutettiin sekä pihaporttia että autoa..  Kaivoonkin on törmätty, parkkihallin seinää kulutettu, kaikenmoista kukkaroa rasittavaa, viimeisimpänä viime perjantain sumppien holahtaminen näppikselle. 

Kait tämä kömmähdysten virta on siivittänyt koko aikuiselämää, kun en parikymppisenäkään voinut vielä luopua avainnauhasta. Aina avainnauha ei sopinut asuvalintoihin, jolloin kotiavaimen vyötin housunlenksuihin tai vyöhön, aina pääsin kotiin mikä oli loppupeleissä tärkeintä. 

Elämässä on tapahtunut toki kaiken ilveilyn lisäksi mittavia epäonnistumisia, ihmissuhteita on mennyt rikki, kissa on karannut eikä koskaan palannut, hometaloa, parisuhdekriisiä, lukemattomia alkaneita elämäntaparemontteja ja katteettomia lupauksia suusta, jossa samalla on heilunut kilon suklaapötikkä. Äitiyskään ei ole ollut sellaista hiljaista kuiskailua vaan on tullut välillä huudettua ja kunnolla, ostettua purkkiruokaa ja käytettyä niitä muovisia vaippoja. Visualisoin esikoista odottaessani itseni jaksavaisena äitinä, joka harjoittaa lastensa kanssa kilometrin pituisten satujen luentaa, puristaa tuoremehuja, liottaa linssejä, harjoittaa kiinalaista paperintaittelua ja leipoo pullaa ja sämpylää kaiket päivät pakkaseen asti. Ei tullut sellaista vaan välillä on tullut vedettyä sieltä mistä aita on matalin, mutta vaikka on niin monesti kompastuttu, nauravaisia ja iloisia lapsiahan kaikista on tullut.

Elämä on jokapäiväistä taistelua vastaavien pötkylöiden kanssa.
Välillä onnistun  hyvin, mutta eritoten kun on stressiä huidon huuleen mitä sattuu...

Voisiko siten todeta, ei täydellinen vaan epätäydellinen tai epätäydellisen täydellinen... Jos jotain mokailusta oppii, niin ainakin voi saarnata lapsilleen, mitä lasten ei kannata tehdä... vaikka aivan välttämättömyys on heidän toki mokailla itse, sillä miten sitä muuten oppisi tietämään mistään yhtikäs mitään tai iloita onnistumisista. Joten eläköön epäonnistuminen, sinä olet kompuraisen elämäni jalostava suola. 

Lamppu on syttynyt ja kompuroivat ajatukset kiteytyneet valaistumisen siemeneksi,
 elämä on jalostumisen matka, vanhana olen niin zen niin zen...

Miten siellä, kompuroitteko koskaan vai onko elämä silkkitietä?

Epäonnistumisen päivä on kansainvälinen kampanja, jonka tarkoituksena on tuoda ihmiset yhteen jakamaan epäonnistumisensa ja niistä syntyneet oppimiskokemukset. Päivän tavoitteena on luoda avoin ja hyväksyvä epäonnistumisen kulttuuri. Epäonnistumisen pelosta irti pääseminen ja epäonnistumisista oppiminen ovat avain menestykseen elämän jokaisella osa-alueella.

"Epäonnistuminen mahdollistaa sen, että uskaltaa yrittää. Vain rohkeasti yrittämällä voi onnistua!"