perjantai 22. marraskuuta 2019

Laineille ystävän kanssa

Tänään on se päivä, jota on jollain tasolla suunniteltu pitkään. Pidettiin aikoinaan oikein mojovat 30-vuotispirskeet, ruuhkavuosissa skipattiin 40-vuotisjuhlat tyystin. Päätettiin 40-vuotisjuhlat loikattuamme, että 50-vuotisjuhlia juhlitaan.

Kalkkiviivoille menee tämäkin. Molemmat täytetty hyvin samaan aikaan 50 vuotta ja kamuni täyttää tulevana sunnuntaina 51 vuotta. Mutta tänään ja huomenna juhlistetaan meidän 50 vuotissynttäreitä yhdessä, niin kuin suunniteltiin. Pääasia on, että saadaan aikaan yhdessä kunnolla. 

Kun ystävä laittoi viestiä "otatko bilevaatteet mukaan", mietin oliko se vitsi, haha. No kamu siellä kauhuissaan varmisteli eli kyseli hieman jo etukäteen risteilyn fiiliksiä, että tullaanko me bilettämään, kuten nuorina. Vastaus oli "en todellakaan ota bilevaatteita mukaan" kamulta vastaus "huh helpotus." 

Hih tähän on tultu. Hyttibileet parhaat bileet eli suklaata, limukkaa, ehkä skumpat ja puhetta niin, että papupadat raikaa. Tähän voi vain päätyä, kun lapset on tehty iäkkäänä ja biletetty ollaan ehditty maar nuoruusvuosina oikein urakalla. 
Meidän esikoiset ovat syntyneet 6 kuukauden erolla. Eli hyvin samaan aikaan ja saman ikäisinä tulimme raskaaksi. Kumpikin asuimme miesten töiden puolesta silloin ulkomailla.

Näimme paljon, kun lapset olivat pieniä ja esikoiset ovat tänä päivänäkin hyviä ystäviä. Mutta niin se vaan on, että kun ikää pukkaa, "joskus paras meno on peruttu meno." Mutta ei todellakaan tänään!

Tässä meidän WhatsApp keskustelu, jonka olen aiemminkin täällä blogissa julkaissut. Onko odotettavissa hyttibileet, jossa kumpikin makaa, eikä puhu mitään. Noh ei todellakaan, tiedän vanhastaan, kun nähdään, niin puhetta riittää yön pikkutunneille asti. 

"Puh",  sanoi Nasu.
"No mitä?".
"Ei mitään, tarkistin vain, että olet siinä
*Kuva omasta Nalle Puh kirjasta

Tänään me ystävämme kanssa olemme siinä. Voimme olla hiljaa, jos siltä tuntuu, voimme puhua, jos siltä nimenomaan tuntuu. Vaikka välillä tuntuu, että meillä on ollut peräti vuoden tauko näkemisessä, se ei haittaa niin mitään.

Tähän ystävyyteen on aina kuulunut tilaa hengittää ja vapaus. Jo nuorena, kun tutustuin kamuseeni, niin alkuaikoina ihmettelin toisen boheemiutta, nähtiin kun nähtiin. Bileetkin kun alkoi, saattoi kamu nukkua tirsat ensin. 

Ystäväni on henkilö, jolla on aina ollut ihailtavan terve itsetunto, en tunne ketään, joka olisi niin sinut itsensä kanssa. Tämä kantaa myös ystävyyteen. Tähän hommaan ei kuulu kommervenkkejä, ei omistamista, ei koskaan mustasukkaisuutta vaan totaalinen vapaus olla sellainen kuin on ja nähdä silloin, kun molemmille on paras hetki. Silti tiedän, jos olisi hätä, voisin soittaa toiselle vaikka yöllä ja ystäväni kodin ovet ovat aina auki minulle.

Jo nuorena meillä oli toistemme kotiemme avaimet. Asuin Viiskulmassa ja ystävä Merimiehenkadulla ja välimatkaa toistemme kotiin oli kenties 200m. Jääkaappimme olivat aina avoinna toiselle ja kenellä oli ruokaa, siellä oltiin. Muistan monet maailmanparannukset, itkut joita on itketty, naurut joita on naurettu ja ne bilevuodet, meillä totisesti oli turkasen hauskaa. Niin hauskaa, että se vaihe on nähty ja koettu ja sitä ei kaivata enää pätkääkään.

Tutustuimme aikoinaan Etu-Töölön lukiossa ja ystäviä meistä tuli lukion toisella luokalla ja erittäin hyviä ystäviä hiljakseen vuosien kertyessä. Olemme kokeneet paljon yhdessä ja tukeneet rintarinnan toisiamme, milloin toisella on ollut elämässä murhetta. Meillä on aina toisemme. 
Tänään on luvassa Tukholman risteily, hyvää ruokaa reissu pullollaan, Tukholman kadut, kahvihetket, laivalla Tavolatan herkut ja mitä varmimmin hyttibileet pyjamissa, ah ihanaa, en malta odottaa. 

Olisi kiva kuulla tarinoita ystävyydestä, miten olet viettänyt ystävien kanssa synttäreitäsi, erilaisia synttärijuttuja eli mitä vaan juttua synttäreistä olisi hauska kuulla. Mitä hauskinta viikonloppua kaikille. <3

29 kommenttia:

  1. Oikein ihanaa reissua teille kaunokaisille ❤️❤️

    VastaaPoista
  2. Kiitos ja kivaa viikonloppua Outi. 💖

    VastaaPoista
  3. Riemullista risteilyä,plikat🤣😂😎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Plikat kiittää ja oli niin hauskaa. ❤️❤️❤️Ihanaa päivää

      Poista
  4. Ihanaa reissua teille. Kuulostaapa mukavalta hyttipileet ystävien kesken ♫ ♥ ♫
    Meillä tyttäret järjesti meille 50 vuotispileet ja saivat sen tehtyä niin yllätyksenä, ettei me tiedetty yhtään mitää. Jopa järjestivät meille "tärkeän" menon päiväksi ja kun tultiin kotiin niin sielähän oli koko suku ja parhaimmat ystävät. Tarjoilut ihan mielettömät. Johan oli kiva päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanat tyttäret ja kertoo teistä vanhemmista paljon. Kuulostaa täydellisiltä synttäreiltä. 🤗

      Ihanaa päivää ❤️🤗❤️

      Poista
  5. Ihanaa! Nauttikaa matkasta - herkullisesta ruuasta, pyjamabileistä ja loistavasta seurasta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Tarja ja oli kiva reissu❤️🤗❤️Sydämellistä sunnuntaita ❤️😘❤️

      Poista
  6. Ihana tämä teidän ystävyys. Tuo viestittelyketju oli niin hauskaa luettavaa!
    Oikein antoisaa juhlaristeilyä, pyjamassa ja omassa hytissä vierekkäisissä sängyissä hiljaa tai hihitellen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih sellaista sisäpiirin huumoria🤣

      Kiitos niin paljon ja oli kyllä huikea reissu. ❤️❤️❤️

      Ihanaa päivää Birgitta❤️

      Poista
  7. Ihanan rentoa, naurun täytteistä & paljon herkkuja pursuavaa reissua!
    Ystävyyteen ei kuulu mustasukkaisuus, niin samaa mieltä, parasta juuri se pakottamattomuuden tunne, on hyvä olla vaikka hiljaa, eikä mistään tule vaivautuneisuuden tunnetta.

    Yhdet ikimuistoisimmasta synttäreistäni olivat omat kolmekymppiset, olin juuri sinkkuuntunut ja lensin vauhtiviikonlopuksi ystävän luokse Lontooseen. Nyt täytyy ryhdistäytyä synttäreiden pidossa, viimeksi kunnon juhlat järjestin kun täytin 35, silloin teemana oli Mexico : ) ja sen mukaan pukeuduttiin ja syötiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin se vapaus ystävyydessä on ihan paras toi Mexico. Nyt ensikerralla teemabileet pystyyn.

      Kiitos kovasti Heli ja ihanaa viikonloppua❤️😘❤️

      Poista
  8. Ihanaa kun on tuollainen ystävä. Oikein hauskaa reissua😊Nauttikaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti ja ihanaa päivää sinulle ❤️😘❤️

      Poista
  9. Oi, teillä on varmasti ollut ihana risteily yhdessä. Ja hih, just toi: "eihän oteta bilevaatteita mukaan" :D Mäkin treffaan nykyjään parhaan ystäväni aina jommankumman luona niin, että voidaan olla ilman meikkiä ja verkkarit jalassa (ja ilman tissiliivejä, hahhhhaa :D). Pitkäaikaiset ystävyyssuhteet on kyllä ihan parhaita, mullakin on yksi läheisimmistä ystävistä lukioajalta; reilussa 30 vuodessa ehtii elää kokonaisen elämän yhdessä.

    Laitan sulle Tiia kohta sähköpostia, mulla on pari "privaattiasiaa" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, just tuollainen on parasta, eikä mitään turhaa jäpittämistä. Niin mahtavalta kuulostaa teidän ystävyys.

      Kiitos Emma sähköpostista, vastaan sulle huomenna.🤗Sydämellistä päivää❤️😘❤️

      Poista
  10. Antoisaa ja iloista synttärireissua teille!

    VastaaPoista
  11. Hyvää synttärireissua teille ♥ Ystävät ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Marjo❤️Ystävät❤️

      Ihanaa päivää 😘

      Poista
  12. Sinuna olisin jättänyt julkaisematta tuon Whatsupp -keskustelun. Nyt me kaikki tiedämme, että kouluja ei juurikaan ole käyty.

    VastaaPoista