keskiviikko 9. lokakuuta 2019

Viaton mieli

Kävin eilen lenkittämässä tädin Bea koiraa ja tämä rakkauspakkaus on kerta kaikkiaan vienyt sydämeni. Miten koira voi rakastaa ja antaa totaalista rakkautta tälläiselle sivutoimiselle lenkittäjällekin. Suukkojen ja innon määrälle ei meinannut tulla loppua. 

Koirat sulattaa paatuneimmankin sydämen, tupsahti mieleen. En ole henkilökohtaisesti koiraihminen vaan pikemminkin ihastun persoonaan. Meidän Samu on oma lukunsa ja varsin sellainen löysä palleroinen, mutta tietenkin Samu on aina Samu. Mutta sitten kun törmää persoonalliseen koiraan, jolla on ihan toisenlaista energiaa ja intoa, sitä oikein mykistyy, miten ihania koirat voivat olla tälläisen kissafaninkin mielestä. 
Paljon on kirjoitettu kotieläinten hyvistä vaikutuksista ja miten maatalon lapsilla on vähemmän allergioita. En ota tähän kantaa, sillä itsellä allergioita piisaa ja etenkin lapsena allergiat olivat todella pahoina. Koira-allergia on todettu, kuten moni muukin allergia. Lapsena siitepölyaikaan allergia oli niin pahana, että silmät piti aamuisin liuoittaa auki jollain nesteellä, jotta saatiin silmät näkyviin kaikesta rähmästä, yök. 

Eli absoluuttista totuutta en koe olevan, eli jos aina on ollut kotieläimiä, ei niin herkästi allergisoidu, sillä omalla kohdalla tämä ei valitettavasti pidä paikkaansa, mutta tilastollisesti varmaan pitää kutinsa. 

Se mistä taas olen samaa mieltä, että eläinten läsnäolo luo lapsille turvaa, opettaa rakastamaan ja opettaa pitämään huolta toisesta ja lisää empatian tajua. Kotieläin voi olla vaikka pienelle koululaiselle iso turva koulupäivän jälkeen. 

Toki ymmärrän ettei kaikki pidä eläimistä, eikä tarvitsekaan ja eläimiä ei myöskään kannata ottaa vain lasten takia, sillä kyllä se päätyö yleensä aina laskeutuu meille aikuisille vaikka kuinka yrittäisi eläimen hoidon kautta opettaa lapsille vastuuta. Näin se pitää ollakin, kyllä aikuisen aina tulee kantaa viime kädessä vastuu eläimestä. 
Mikä eläimissä kuitenkin on parasta, jos ei lasketa pakollisia happihyppelyitä ja vastausta hellyyden kaipuuseen. Eläinten viaton mieli. Eläin ja vastakkaisena ihminen, minkälainen kiero peto ihminen onkaan, kun eläin vaan rakastaa varauksetta. Ei pelaa, ei kieroile, rakastaa sinua huonoinakin päivinä, uskollisesti. 

Joskus mietin, että parempi olisi, että koko ihmislajike kuolisi sukupuuttoon ja maapallolla vallitsisi eläinten laki. Toki luonto on brutaali ja julma, mutta eläinten teollistaminen on ihmisen oravanpyörän mielipuolinen tuotos. Ei luonto näin ole asioita tarkoittanut vaan sitä, että jokainen eläin voi elää vapaana ja arvokkaan elämän. 
No mutta näiden eläinten varauksetonta rakkautta miettiessäni, tuli mieleen, että ihminen joutuu olemaan hieman varuillaan toisten ihmisten kanssa, mutta viattoman mielen kanssa, ihminen saa olla täysin oma itsensä, miten suuren vapautuksen rakas eläin tuo myös ihmiselle. Kuinka paljon eläimet opettavat meitä, toisin kuin me heitä. 

Lapsuudenkodissa oli aina koira, suomenpystykorvan Turilaan muistan vain siitä, kun ilkeä lääkärisetä tuli mökille ja vaivutti Turilaan ikiuneen. Turilaan jälkeen tullut kultainennoutaja Pontus jäikin sitten lähtemättömästi mieleen ja ne lukuisat hamsterit, joita mummi minulle iloksi vuosien aikana hankki. 

Kissoja meillä ei ollut, mutta huomasin itsessäni palon jo pienestä, miten kissojen luottamuksen voittaminen puolelleen ja kissojen maanittelu, jotta sai naapurin kissaakin paijata, oli ylettömän koiran intoilun sijaan palkitsevaa. 

Kissaihmisenä en siltikään voi olla miettimättä, että juuri koirat ovat opettaneet varauksetonta rakkautta ja tuoneet tunteen surkeimpanakin päivänä, että on joku karvainen möllikkä, joka suorastaan palvoo ja rakastaa vaikka möllöttäisit kuinka apaattisena. Mielestäni jokainen ansaitsee tälläistä rakkautta osakseen, sillä mikä voisi olla kauniimpaa,  kuin se, että se huonoinkin versio minuudesta tulee rakastetuksi ja lohdutetuksi. 

(Noh tähän on toki pakko myös lisätä oma perhe, joiden kanssa saa olla myös oma löysä pallero versio itsestään ja silti perhe rakastaa ehdoitta.)


Tätini tuumi varmaan, että Bean lenkittäminen oli velvollisuus, mutta ei, kyllä se oli päivänpiristys eilen! Se hösä ja häslinki, se että joku voi ilahtua niin paljon, että joku tulee toista lenkittämään ja moikkaamaan, siitä vaan saa valtavasti rakkautta ja energiaa itsekin. 

Mitähän elämä olisi ilman eläimiä, minkälaisia me ihmiset olisimme ilman eläinten rakkautta. Veikkaan, että ainakin hippusen verran kylmempiä ja kovempia. Kyllä varmasti moni flunssaakin potenut tietää sen tunteen, miten kissa tai koira tulee tuolloin aivan lähelle lohduttamaan. Miten eläinten kanssa ei tarvitse koskaan olla yksin, miten eläin ei petä, ei mollaa, ei pidä kettua kainalossa vaan rakastaa koko sydämensä palolla. Wow onhan se aika mieletöntä, eikä vaan aika vaan tajuttoman mieletöntä. Eläin kainalossa stressitaso laskee ja eläimen rakkaus on parasta lääkettä lukemattomiin vaivoihin tai yksinäisen kaipuuseen. 

Joten kyllä omalla kohdalla eläimet ovat opettaneet ja antaneet paljon. Nuorena vastuunkantoa elävästä olennosta, niin hamsterin häkkien siivoamisen kautta, kuin koiran lenkittämisen. Mutta ennen kaikkea sitä loputonta rakkautta, joka ei eläinystävän kanssa lopu mihinkään, joka sateisenakin päivänä tuo auringon paisteen kotiin sisälle, jos vain annat ja antaudut eläimen rakkaudelle. 

Saada ja antaa vastarakkautta, siinä se. <3

Miten siellä, allergioita, et pidä eläimistä, koira vai kissaihminen vai molemmat? Pelkäätkö eläimiä, onko tämän aiheuttanut jokin tilanne Mitä vaan eläintarinoita olisi kiva kuulla tähän aurinkoiseen keskiviikkoon, koska eläimet on.  <3 

Mukavaa päivää kaikille. <3

32 kommenttia:

  1. Oi, tiedän tuon tunteen, kun joku eläin menee ihan sydämen sopukoihin asti. Yleisesti ottaen pidän eläimistä, mutta kuten sanoit, niin minäkin koen, että ihastun enemmän persoonaan. On ollut tilanteita, että minun ja jonkun random koiran katseet ovat kohdanneet lenkkipolulla ja voi sitä innon ja hösellyksen määrää puolin ja toisin (ja voi omistajaparkaa, joka on varmaan seurannut sivusta ihan kyllästyneenä :D) Samoin esim. entisen pomoni koira oli sellainen, joka meni suoraan sieluni sopukoihin. Niin kiltti ja sielukas tapaus <3

    Meille ei voi lemmikkejä hankkia, koska kuopuksella on allergiataipumusta ja hänellä silmät menevät huonoon kuntoon pidemmän päälle eläinaltistuksessa. Koira tai kissa olisi ihana, mutta toisaalta kun niissä on se oma vaivansakin, niin olen ollut tavallaan helpottunut tuosta allergiakortista :D

    Mukavaa loppuviikkoa Tiialle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, enemmän persoona, kuin koira kuin koira. 😍

      Niissä on niin paljon vaivaa ja etenkin kun eläimet ikääntyy, tulee kaikenlaista.

      Ihanaa viikonloppua Tuula. ❤️

      Poista
  2. Rakastan koiria ja itselläni on ollut joitakin vuosia sitten kaksi kääpiöpinseriä, vilkkaita veijareita. Katselin ihastuneena sun instra storeista tätä vekkulia koiraa, aivan superihanan vilkas tapaus, vaikka se vilkkaus voikin olla myös voimia syövää meiltä ihmisiltä.
    Koirat koen ihmisen parhaiksi ystäviksi, uskollisempaa ei voisi kuvitellakaan, vaikka kliseeltä ehkä tuntuu. Koiraan voi aina luottaa<3
    Ihanaa päivää Tiia<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä Bea on hyvin vireä ja vekkuli tapaus. Löysi meidän kotoa kaikki hävittämäni tohvelit mm. 😅

      Niin totta, koiraa uskollisempaa ystävää ei löydy.

      Ihanaa päivää Sari❤️

      Poista
  3. Olen selkeästi koiraihminen ja eläinihminen muutenkin, vaikkei omaa koiraa ole koskaan ollutkaan. Olin aikoinaan kahden koiran "kummi" ja he olivatkin meillä usein hoidossa ja välillä töissäkin mukana. Anoppilan Tarmo on myös hyvin rakas.

    Eläimet ovat opettaneet paljon. Teinivuodet vietin talleilla,jossa vastuuta annettiin paljon. Useat itkutkin olen ikenyt hevosen kaulaa vasten ja saanut läheisyydestä lohtua.

    Eläimiä en pelkää, vaikka alle kouluikäisenä koira puri ranteesta ja hevosetkin ovat purreet pahasti pari kertaa. Toisella keraa lähti iso pala ihoa. Tapaturman jälkeen olin 10 päivää sairaalassa (koska unohtivat kertoa, että voisin olla kotona ja käydä päivittäni vain näyttämässä käsivartta), olen ollut korjausleikkauksissakin muutamaan otteeseen. En ole antanut arven häiritä, hermot eivät kuitenkaan vaurioituneet ja käsi toimii kuten ennenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet super, sillä noilla kokemuksilla moni olisi tullut eläinaraksi. Se ymmärrys, ettei juuri eläimet laskelmoi tai suunnitelmallisesti satuta. Monesti on vain ikäviä sattumia tai eläin, joka on itse saanut kokea kaltoin kohtelua tai kasvanut ilman kuria.

      Olet kokenut hurjia, mutta olet niin eläinrakas🤗

      Ihanaa viikonloppua Tuuli
      ❤️

      Poista
  4. Minä hankin ensimmäisen oman koiran kun olin pitemmällä sairaslomalla masennuksen vuoksi. Se oli ihan uskomatonta, miten koira voi muuttaa elämää. Lemmikin huomiosta sain ehdotonta rakkautta ja hyväksyntää ja uskon, että juuri silloin kun koira tuli kotiin, aloin parantua. Myös pitkät koiralenkit toki auttoivat.

    Koska omassa lapsuuden kodissa on aina ollut koira, halusin, että omat muksut kokevat saman. Välillä tuntuu, että medän koirat kuulevat esiteinien salaisuudet ennemmin kuin minä :D

    Ihanaa keskviikkoa Tiia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä eläin voi muuttaa elämää, saa syyn vaikka hoivata ja hoitaa, ehdotonta rakkautta. ❤️

      Ihan sama juttu ja meilläkin on kasvanut 4 erittäin eläinrakasta lasta. Molemmilla aikuisilla lapsilla on perheissään 2 kissaa. 😻😻😻😻

      Ihanaa viikonloppua Taru❤️

      Poista
  5. Lapsuuden kodissani oli maatilan eläinten lisäksi kissoja ja koiria.
    Ihan ensimmäisiä koiria en muista oikein kunnolla. Mutta kissat on jääneet mieleen. Kaikki kissat olivat ihania, persoonallisia tyyppejä.
    Ensimmäinen koira jonka kunnolla muistan syntyi nimipäivänäni mummolassani. Edellinen oli kuollut vanhuuteen.
    Tämä koiruus oli lempeä kaikille kohtaamilleen ihmisille, varsinainen vahtikoira siis. Vain kerran se näytti hampaitaan ja murisi eräälle miehelle, joka tuli pikku päissään käymään meillä. Muutoin ei lempeämpää koiraa olisi voinut olla.
    Ja sitten kissat... Meillä ei ole ollut perheessämme kissoja ollenkaan kun lapset olivat pieniä. Lähellä menee iso tie ja siinä on vilkas liikenne.Sillä perustelin, että ei oteta kissaa, joka vain jäisi auton alle ja suru olisi suuri. Lapset kasvoivat siis ilman lemmikkejä. Kunnes reilu 2 vuotta sitten talven ja kevään taitteessa kun vielä oli pakkasia, talomme kuistille ilmaantui kissa. Aina uudestaan. Yritimme selvittää mistä kissa oli tänne tullut. Tänäkään päivänä emme tiedä mistä tämä kultainen kissa meille tuli. Mutta niin vain kävi että tämä kissa jäi meille ja osaksi perhettä. Alussa tämä kissa tuli aina minun syliini ja viihtyi siinä pitkiä aikoja. Jossain vaiheessa oivalsimme että kevään edistyessä olisi tiedossa perheen lisäystä.
    Ja niin meille jäi näistä pennuista toinen ja toinen sai muualta aikanaan hyvän kodin.
    Kesä kului ja taas totesimme olevan perheenlisäystä olevan tulossa.
    Näistäkin pennuista yksi jäi meille. Muut saimme jälleen hyviin koteihin.
    Tässä vaiheessa teimme päätöksen että kolme kissaa on ehdoton maksimi.
    Nyt on kaikki kolme leikkuutettu.
    Kaikki kolme ovat selkeästi erilaisia mutta niin rakkaita. Äiti-kissa hylkäsi sylini saatuaan omia pikkuisia, mutta on hoidon kipeä ja pysyy sylissä jos sen nostaa siihen.
    Vanhempi pentu on hyvin itsellinen, ei viihdy sylissä,mutta hoitaa pitää siitä huolimatta ihan mahdottomasti.
    Kissojemme kuopus on taas niin täysin minun kissani: tulee syliini ja pyörii siinä kunnes löytää hyvän asennon, tulee viereeni tai vatsani päälle, kun olen pötköttelemässä.
    Mutta ei vahingossakaan muiden syliin mene varsinkin jos minä olen paikalla.
    Koirat ja kissat ovat siis lähellä sydäntäni; kun eläin osoittaa luottavansa sinuun ja tulee hoidattamaan itseään, tulee samalla meikäläinenkin hoidetuksi.
    Ihanaa päivää sinulle Tiia ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kestä, kiitos niin paljon, että jaoit nämä ihanat eläintarinat. Lapsuutesi koiran ja miten kissat monesti valitsee perheen, eikä päinvastoin. Olette spessuja. ❤️😻❤️

      Se on juuri noin, se rakkaus on molemminpuolista.

      Ihanaa viikonloppua Ritva. ❤️

      Poista
  6. Minä olen kissaihminen. Kissat kyllä osoittavat rakkautta vain juuri silloin, kun niitä huvittaa. Joskus olen saanut meidän vanhan rouvan kynnestä, kun olen alkanut lapsellisesti paijailla. Ei, ei kissat ole lapsellisia vaan enemmän pomo tyyppiä. Mutta luulisin, että ovat uskonnoltaan jotakin itämaista mietiskelevää sorttia, ehkä hindulaista tai buddhalaista. Mukavaa keskiviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat on, ja minulle kolahtaa enemmän se kissan luottamuksesta kilvoittelu, kuin koiran ehdoton ja päätön rakkaus. Mutta sitten on koiria, joihin minäkin rakastun.

      Ihanaa viikonloppua Marja ❤️

      Poista
  7. Minulla on 3 kissaa. Ai,kun jokainen omanlaisensa ihanuus. Pidän myös koirista,vaikka joitain rotuja pelkäänkin. Eläimet tuovat paljon iloa. Kivaa keskiviikkoa😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa 3 kissaa ja minullakin oli silloin nuorena. Eläimet tuovat kovasti iloa.

      Ihanaa viikonloppua sinulle❤️

      Poista
  8. Meillä oli koira, kun oltiin vielä kaksin isännän kanssa.
    Oli sekarotuinen, mutta niin ihana.
    Istui moottoripyörän kyydissä mun sylissä, kun ajettiin.
    Kun ensimmäinen lapsi oli vauva ja nukkui vaunuissa koira tuli ilmoittamaan sisälle, että vauva itkee, jos en heti kerinny paikalle.
    Olen kyllä aina ollut kissaihminen.
    Olenkin kertonut joskus, että lykkäsin kissaa nukenvaunuissa🐈💞
    Nythän meillä on Lyyli-kissa.
    Eläimet on vaan niin aitoja. Harmi, kun allergiat rajoittaa joitakin, jotka haluaisivat lemmikin.
    Mukavaa iltaa
    >Leenalii

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi mikä tapaus😍 Eläimet ovat täysin paljaana ja sitähän me ihmiset kaikessa kanssakäymisessä syvimmin kaipaamme, aitoutta.

      Ihanaa viikonloppua Leenalii❤️

      Poista
  9. Voi apua kun ihana koira ♥️ itse olen sekä koira - että kissaihmisiä vaikka eläimiä meillä ei asukaan ♥️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja ihan sama juttu. 😍

      Kivaa viikonloppua Suvi❤️

      Poista
  10. On ollut kaloja, kaneja, hamstereita ja kyllä myös allergioita on! Enää ei voi meille karva-asukkeja tulla, mutta tykkään kyllä kovasti eläimistä. Tyttären kaverilla on ihana Milo koira, johon olen täysin rakastunut ja jostain syystä Milo ei aiheuta hengenahdistusta ja kutinaa silmissä, joten silloin tällöin pääsen hauvaa halailemaan ja rapsuttelemaan <3
    Eläimet on ihania <3
    Kivaa iltaa sinulle Tiia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi oikea eläinfarmi🐎🐒🦊🦃🐾🦡🐸🐠ihanaa😍

      Mahtavaa kuulla, että Milo on sellainen koiruli, jota sinäkin pääset rapsuttamaan.

      Ihanaa viikonloppua Outi❤️

      Poista
  11. Voi sentään mikä söpöläinen ♥

    Mä oon niin eläinrakas ja koiraihminen, henkeen ja vereen:) Tykkään kyllä kissoistakin, mutta oon sen verran allerginen että saan kurjia oireita jos kisuleita rapsaan.

    Meillä on kotona ollut aina lemmikkejä ja siitä kai se suuri rakkaus kaikkia luontokappaleita kohtaan on syntynyt.Tämä on myös hyvin siirtynyt omille lapsilleni :) Ilmeisen periytyvää ;)

    Ihanaa iltaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä niin oot🤗

      Olen samaa mieltä, mallia näyttämällä eläinrakkaus periytyy ja lapset kasvaa siihen.

      Ihanaa viikonloppua Maikku❤️

      Poista
  12. Minun elämässäni on aina ollut eläimiä, olen lapsuuteni elänyt maatalossa ja koko aikuisikäni on ollut kissoja ja koiria. Reilu pari vuotta sitten pikku koirani kuoli ja olin sitä mieltä et se oli viimonen koira mutta kuinka ollakkaan, viime talvena se koirakuume kuitenkin tuli ja tuossa pyörii nyt niin ihana Hipsu koira, että kai minä sitten koiraihminen olen. Mukavaa iltaa sinne :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän tuon tunteen, että on viimeinen koira, eläimen menettäminen on niin raastava suru ja toinen ei korvaa toista. Mutta miten se sydän heti oppii rakastamaan uutta eläintä omana persoonana.

      Ihanaa viikonloppua Pihakeiju❤️

      Poista
  13. Kissaihminen ilmoittautuu!
    Kissathan ovat tosiaan pomoja viimeisen päälle. Kissa ei tee mitään mitä ei halua, oma pää ja oma tahto on niin järkkymätön. Turha siinä on alkaa tahtojen taistoon. Joskus ei voi muuta kun nauraa.
    Rakastettavia ovat! Kun kotoa löytyy tyytyväinen kissapersoonallisuus, hyvä on kotiin tulla.
    Koira on ollut kerran, vuosia sitten, ihania ovat nekin.

    Nyt mukana pyörii ihastuttava kissaleidi.

    Mme Dragonfly

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat😻😻

      Omalle luonteelle sopii paremmin kissat, jotka eivät ole koko ajan iholla. Kissan luottamus täytyy voittaa. Koirat rakastavat ehdoilla, mutta erakkona ja se jatkuva seuraaminen ajoittain ahdistaa, vaikka ihania ovat.

      Mahtavaa kuulla, että pyörii.🐾🐾

      Ihanaa viikonloppua Mme Dragonfly❤️

      Poista
  14. Voi mikä söpöys! <3

    Koiraihminen olen ehdottomasti, labbis ja isovillakoira pitävät huolen mamman lenkittämisestä. Kissoja pelkään.

    Lapsena meillä ei ollut eläimiä, sain pitkän vinkumisen jälkeen akvaarion. Mikä oli pettymys, sillä en vinkunut akvaariota, vaan lemmikkiä (kaloja ei voi tunnetusti paijata ja ottaa syliin). Molemmat nuoremmat siskot saivat myöhemmin marsut, mikä oli kyllä elämää suurempi vääryys. Iskän allergiaoireilu oli helpottanut sen verran, mene ja tiedä.

    Ensimmäinen oma koira tuli vasta kolmekymppisenä. Perhe kasvoi vielä kahdella lapsella, ja siitä jouduttiin luopumaan kuopuksen vaikeiden allergioiden - ja lääkärin ja silloisen puolison painostuksen - vuoksi. Koira löysi eläinsuojeluyhdistyksen kautta uuden kodin, joka oli jo luopumisen vuoksi itsessään traumaattista, mutta eniten heidän toimintansa vuoksi. Meihin suhtauduttiin samaan tapaan kuin eläinten kaltoinkohtelijoihin (jonka vuoksi heille yleensä eläimet uudelleensijoitukseen tulevat) luopuessamme omasta, rakkasta ja hoidetusta lemmikistä. Koira oli kyllä sekarotuinen rakkauslapsi, mutta pidetty kuin arvokkainta näyttelykoiraa. Muistan vieläkin miten Nelli hyppäsi vieraaseen autoon ja lähti. Surin sitä vuosia.
    Se sai kodin maalta, joka ilmeni ihan sattumalta, kun näin vuosia myöhemmin kalenterijutun siitä! Kukaan lähipiiristä ei voinut ottaa Nelliä, joten koitan pois antaminen luotettavan tahon kauttta oli mielestäni ainoa oikea teko nuorelle ja terveelle koiralle. Lopettaminen oman lapsen allergian vuoksi ei käynyt edes mielessä. Noh, tyttären allergiat eivät parantuneet, eikä meille annettu luvattuja tietoja Nellistä. Osoitetta en kaivannut, vaan tietoa että sillä on hyvä olla.

    Nyt Nelli on jo kauan varmuudella jahdannut pupuja jossain koirataivaassa, ja meillä on kaksi höpsöä, joista ei luovuta. Lenkittäminen on syvältä, ja miltei kokonaan olosuhteiden pakosta omalla kontollani. Kieltämättä kyrsii joka päivä vetää lenkkareita jalkaan, tai hankkia hoitopaikkaa reissujen ajaksi, mutta ilman niitä en kävelisi vissiin metriäkään ylimääräistä. :D Ja onhan ne, niin kovin rakkaita.

    Muksaa mikäpäivänytsitten onkaan sinnen. <3


    (Isovillakoita otettiin ihan siitä syystä, että on lievemmin allergisoivaa sorttia. Karvaa ei lähde yhtään, eikä sen mukana hilsettäkään. Koira voi toki aiheuttaa oireita muutenkin, mutta tämä riski vuosien harkinnan jälkeen otettiin. Tytär ei allergisoitunut sille, eikä myöhemmin labbiksellekaan, joka tuli bonuksena miehen mukana. Hyvä niin.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sympatiseeraan, sillä aikoinaan pojan nokkosrokon vuoksi tuli vaatimus luopua kaikista eläimistä toiselta taholta, kuin meidän perheen. Nokkosrokko saa näyttämään, että olisi kaikki allergiat, koska keho taistelee rokkoa vastaan. Kuopuksella oli juuri 10vrk nokkosrokko, luovuimmeko eläimistä no emme. Eli ymmärrän tuskan mikä kolmen kissan, jotka ovat olleet 12v ja koiran luopumisesta syntyy😰

      Ihanaa, että bonuskoira ei aiheuta allergioita. Parasta.

      Ihanaa viikonloppua Nelina❤️🐾❤️

      Poista
  15. Kiitos tästä aamun piristyspläjäyksestä.
    Lapsena kadehdin kavereita, joilla oli koiria. Kolme kissaa minulla oli eri paikoissa asuessamme. Kaikille niille annoin nimeksi Dessa. Kun muuttojen vuoksi ne jäivät naapureille, itkin katkerasti.
    Yllättäen Marrakechiin viskattuna, ikävöin parhaillaan kolmea kissaamme ja kahta koiraamme.
    Ihanaa jatkoa viikkosi Tiia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi voi Dessat😰😰😰Niin jänniä nämä. Eläinrakkaita voi tulla milloin tahansa ikävä. Upeaa Marrakechia❤️❤️❤️

      Poista
  16. Aaah, ihana juttu eläimistä ja varsinkin näin parsonin omistajan sydäntä lämmittää <3 Näyttää niin tutulta tuo häsellys, joka välittyy kuvistakin :D Vaikka kävisit roskapussin viemässä pihan perille, niin vastaanotto on aina yhtä riehakas!

    Sehän siinä on, että eläimet on aina niin vilpittömiä puuhissaan (niin hyvissä kuin huonoissa), että ihmisenä ei voi kuin mykistyneenä seurata... Eikä eläin ole pahuuttaan julma niinkuin ihminen joka nauttii toisen kärsimyksestä :(

    Oikein hyvää syksyä kaikille karvakorville ja meille ihmisillekin :) Ja Bealle erikoisterkut toiselta parsontytöltä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi mahtavuutta. Miten nämä parsonit niin sydämen vie.

      Sepä juuri, ihminen taitaa (kissaeläinten hiirillä leikkimisen) olla ainoita, jotka nauttii toisten kärsimyksestä. Eikä kissakaan nauti vaan nauttii saalistamisen huumasta.

      Kiitos kovasti ja samoin teidän parsontytölle❤️❤️❤️

      Poista