lauantai 24. elokuuta 2019

Kääntäjä ja käännetty

Luin Valonkantaja blogista mitä kouraisevimman blogitekstin, joka ehdottomasti kannattaa kaikkien lukea "Meille rikkinäisille."  
Oma blogipostaus ei muuten käsittele kyseisen blogipostauksen aiheita, mutta postauksen alla oleva lause herätti omissa sielunsopukoissa sellaisia kipupisteitä ja myös syyllisyyden tunteita, että oma mieli lähti laukkamaan menneissä  omissa teoissa ja myös miten minua on satutettu.  Syyllisyys on ikuinen taakka, mutta katkeruudesta on hyvä päästää irti. 

"Konflikteja, joissa toinen ei enää vastaa kutsuusi, vaan kääntää selän silloin, kun kipeimmin tarvitsisit päästä turvaan. Me olemme jokainen kantaneet sellaista kipua mukanamme. Joko käännytettynä tai kääntäjänä. Enkä edes tiedä kumpi sattuu enemmän."

Vaikka on ihmisiä, jotka ovat kääntäneet minulle selän, en ole koskaan jäänyt yksin, joten en ole kokenyt yksinäisyyden todellista tuskaa tai pahinta hylkäämiskokemusta. Siivet ovat aina kantaneet oman perheen, sukulaisten ja hyvien ystävien kautta. On helpottavaa, että elämässä on turvaverkko, ihmiset jotka rakastavat kokonaisuutena, eivät etsi sitä pahinta vaan näkevät sen kauneimman ja antavat epätäydellisten piirteiden olla. Tämä tunne on molemminpuolista.
Sitten on suorastaan ihmismyrskyjä, jotka näkevät aina sen rumimman, syyttelevät omaa pahaa oloaan, eivät koskaan näe omassa itsessä vikaa ja ihmettelevät, kun jossain kohtaa katkeaa hauras mieli ja on pakko poistua myrskynsilmästä. 

Heillä saattaa olla vaikka omien lapsuudenkokemusten kautta elämä niin rikki, että heillä on aina siileinä piikit valmiudessa tai elämä on muuten kolhinut ja kovaa. Heillä ei ole välttämättä muunlaisia kokemuksia, kuin että ihmiset ovat kaltoin kohdelleet ja näin odotusarvo on aina se, että kaikilla ihmisillä on ketunhäntä kainalossa. 

He eivät osaa muuta, eivät tiedä paremmasta. Lisäksi heidän jo opittu käyttäytymismalli torjuu ihmisiä luotaan ja tälläisessä oravanpyörässä he saavat vahvistusta sille, että ihmiset hylkäävät ja ovat ikäviä. Eivätkä etsi syitä itsestään vaan muista, muissa on vika vaikka hyviäkin ihmisiä osuisi heidän kohdalle. 

Jos sanot vastaan tai hylkäät tälläisen ihmisen, saat roska-auton kokoisen saavillisen mutaa ja klähmää omille harteillesi, sinua yritetään rumentaa, alentaa ja mahdollisesti myös mustamaalata muille ihmisille. Et siltikään voi muuta kuin paeta, sillä omaa väräjävää sielua tulee suojella, vaikka torjutun ihmisen kosto voi olla voimakas ja kamala. 

Olen joutunut kääntämään elämäni aikana selkäni muutamalle ihmiselle, onneksi vain muutamalle, alle kouralliselle. Mutta koko prosessi on sattunut minuun myös lujaa, olen tuntenut syyllisyyttä, olisinko silti voinut tehdä toisin, miten olisin toisen saanut ymmärtämään, ettei tämä ihmissuhde ole vastavuoroista ja että minuunkin sattuu. Miten saada toinen ymmärtämään, etten ole toisen ihmisen sylkykuppi, silloin kun elämä häntä riepottelee ja hän kylvää pahaa oloaan kaikkialle. 
Joku voi ajatella, että ihmisen hylkääminen on helppoa. Kuten Valonkantaja postauksessaan kauniisti kirjoittaa, "ettei tiedä kumpi on sattunut enemmän, olla kääntäjä vai käännytetty."

Omalla kohdalla kääntäminen ei tapahdu hetkessä, vaan asiaan liittyy lukemattomia loukkauksia, satuttamista, asioihin puuttumista ja vähättelyä. Olen pitkäpinnainen, mutta kun suutun, se on siinä, paluuta ei enää ole, Kun maku ns. menee, se menee lopullisesti. Tämänkin prosessin jälkeen olen saattanut antaa anteeksi vielä monta kertaa, yrittää olla sivistyneissä väleissä, huomatakseni vain sen, että kohta taas olen myrskynsilmässä. 

Tällöin mietin, enkö oppinut mitään itsesuojelusta ja pettymys on vielä kaksinverroin isompi, sillä olen myös pettynyt itseeni, enkä vain toiseen ihmiseen. 

Olen myös ollut kääntäjänä erittäin vaikeissa tilanteissa, silloin kun on mahdotonta kulkea kultaista keskitietä, silloin kun pyllistäisin tärkeälle ihmissuhteelle kumartaessani toiseen suuntaan. On hirveää tehdä valintoja, mutta joskus on ollut pakko. Kun tälläisen valinnan tekee, että menee rakkaan ihmisen taakse ja tukee myrskynsilmässä ihmistä ja samalla menettää toisen ihmissuhteen tai vaikka monia, sinusta tulee menetettyjen ihmissuhteiden suhteen inhottu. 

Aina kun sotkeutuu muiden ihmissuhdesotkuihin tai ottaa kantaa, seisoo toisen takana, puhuu toisen puolesta, ei jätä sinulle tärkeää ihmistä yksin, kakkaa sataa myös omaan niskaan. Olisi ihanaa ajatella, että koskaan en sotkeudu, olen aina puolueeton, mutta jos ihminen ei koskaan ota kantaa, ei koskaan tee oikean ja väärän puolesta valintoja, tällöin sekin on myös kannanotto ja joskus viestittää minkälainen ihminen, ystävä sitä onkaan. Ystävää ei saisi jättää  yksin. 
Olen nuoresta pitäen kokenut, että oikeiden asioiden puolesta pitää joskus taistella, ei voi jättäytyä varjoihin piiloon ja hyvä ihminen taistelee totuudella, ei valheilla. 

"Pahat tai toistensa kanssa arvomaailmaltaan erilaiset" tippuvat pikkuhiljaa orrelta, mutta hyvyys porskuttaa aina. Tähän uskon ja tästä syystä olen joutunut olemaan joskus kääntäjä. Pahimmassa ja surullisemmassa tapauksessa matkalta on saattanut tippua myös neutraali ihmissuhde, koska ei ole tehty valintoja lainkaan ja koko soppa on mennyt liian monimutkaiseksi kaikkien kestää.

Tälläistä kokemaa kovasti suren ja koen, olisiko vaan pitänyt puhua enemmän, avata kaikki langat, olisiko vielä jokin mahdollisuus, ymmärsimmekö toisiamme kuitenkin väärin, kuinka paljon asiaan liittyy väärinkäsityksiä ja olettamia ja myös pelkoja kohdata tilannetta raadollisimmillaan ja myös kohdata omaa pienuutta. 
Valonkantaja kirjoittaa myös, että "valitse taistelusi." Tämän olen todellakin tässä elämässä oppinut. Valitse taistelusi aina sydämellä ja intuitiolla ja jos on mahdollista olla taistelematta, älä taistele. Taistele vain pakon edessä. Älä edes puolustaudu, sillä on ihmisiä, jotka eivät koskaan näe itsessään mitään vikaa, et koskaan voi voittaa, älä intä. Mutta muista rajasi, laita negatiivisille ihmissuhteille jämäkästi STOP. 

Joskus on myös hyvä suuttua, sillä negatiivinen energia voi jäädä ihon alle kaivelemaan. Muista kuitenkin, että suuttumuksella on aina seurauksensa ja kun suuttuu, itsestään ei koskaan voi olla ylpeä.  

Olen myös joskus kokenut, että minulle on selkä käännetty. En ole niinkään kokenut ihmissuhteissa hylkäämisiä, ystävät eivät ole koskaan hylänneet vaan vankat ihmissuhteet, jotka on valittu juurikin sillä intuitiolla, ovat pysyneet lapsuudesta asti ja ihania ystäviä on tullut elämään myös aikuisiällä ja bloginkin kautta. 

Mutta selän kääntämisellä tarkoitan toisten valintoja, on kumarrettu toiseen suuntaan ja samalla pyllistetty minuun päin. Varmasti olen myös omaa ajattelemattomuutta toiminut näin. Ihmisten tulisi puhua enemmän toisilleen. 

Kuten sanottu, olen tässä asiassa hieman mustavalkoinen, odotan, että ihmiset puolustavat ja pitävät toistensa puolia, mutta kaikista ei ole siihen, kaikki eivät halua sotkeutua ja tämän ymmärrän hyvin, mutta joskus toki sekin kirpaisee, mutta onneksi vain hetken. 

Joskus sitä saattaa ihmetellä, miksi joku ihminen ei puolusta, jos läheinen tai vieraampikin ihminen joutuu myrskynsilmään, miksi jäädä taka-alalle. Kunnes ymmärrän, tällöin kaikki räntä, taivaan koirat ja kissat sataa myös puolustajan päälle. En voi aina tietää minkälaisia taakkoja kyseinen ihminen juuri sillä hetkellä kantaa, miten väsynyt hän on itse omakohtaisiin taisteluihin ja miten ei kenties jaksa negatiivisuutta yhtään enää enempää. 
Valitse taistelusi, viisas vaikenee ja luovuttaa. Mutta ei maailma myöskään olisi parempi paikka, eikä tästä paranisi, jos ihminen aina vaikenee, ei ota kantaa, piiloutuu pelkojensa taakse.

Ei tarvitse paljoa historian kirjoja avata, miten paha pääsee valtaan, koska ihmiset päättävät sulkea silmänsä ja korvansa, eivätkä ota kantaa. Siksikin on tärkeää valita taistelunsa huolella ja jos on mahdollisuus kompromissiin, keskusteluyhteyteen tai sovintoon, valitse aina jälkimmäinen, kaikissa taisteluissa on vain häviäjiä. Sillanrakentajana on aina hyvä yrittää toimia. 

Olen huomannut, että ihmisiä voi pelottaa sovinto, kompromissit, aito keskusteleminen, jossa myös negatiiviset asiat kerrotaan nätisti ja suoraan. Minuakin pelottaa.

Miksi tämä pelottaa niin kovin, uskoakseni itsensä avaaminen ja torjutuksi tulemisen pelko on se suurin pelko. Mitä jos avaan sydämeni ja toinen torjuukin. Mitä jos kerron, että tämä asia sattuu minuun kovin ja toinen suuttuukin minulle. Mitä jos itse saan kuulla tälläisiä asioita toiselta itsestäni, miten kestän sen, otanko kaiken sen hyvin vastaan?

Kaikki haluamme tulla hyväksytyksi ja torjutuksi tuleminen vastaa herkästi siihen sisäiseen lapseen, jonka kanssa ei leikitty lapsena hiekkalaatikolla. Palataan primitiivisiin muistoihin, jolloin ei ollut vielä kykyä ja taitoa solmia rauhaa. Onneksi ihminen voi aina kehittyä parempaan suuntaan ja oppia menneistä. 

Miten siellä, löytyykö samanlaisia kokemuksia. Oletko joutunut joskus valitsemaan puolesi, vaikka jos ystäville on tullut avioero tai ystävillä mennyt sukset ristiin. Onko löytynyt rauha ja mahdollisuus sukkuloida eronneen avioparin tai kahden toisilleen entisen ystävän välissä onnistuneesti, niin että kaikilla on vilpittömästi hyvä mieli? 
Onko sinua kohtaan käännytty tai oletko joutunut kääntämään selän. Miten olet kokenut näihin liittyvät tunteet ja selvinnyt niistä, kannatko ikuista syyllisyyttä tai torjutuksi tulemisen kipua sydämessäsi?














26 kommenttia:

  1. Niin hienosti kirjoitettu, Tiia!
    Todellakin voimme samaistua kaikkeen tuohon.
    Olen itsekin vaikeassa tilanteessa, joissa pitää valita kahden tärkeän ja rakkaan ihmisen välillä. Se koskee sydämeen.
    Torjutuksi tulemisen pelko kouraisee pahasti ja lapsuuden koulukiusaajat tulevat usein mieleeni.
    Silti uskon hyvyyteen. Törmäsin kesällä Suomessa kaupankassalla pahimpaan koulukiusaajaani ja suoristin selkääni tyynen kylmästi. Tervehdin iloisesti ja hymyillen, kysyin mitä kuuluu.
    Lyhyen keskustelun jälkeen kerroin matkalla kotiin seurassani olleelle pojalleni, että tämä nainen oli ollut pahin kiusaajani.
    Poikani hämmästyi suuresti ja kysyi 'Miksi sitten puhuit hänelle!?'
    Hymyilin ja vastasin, koska hän ei ansaitse samaa kohtelua ja ymmärtää sen nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa surullista kuulla, sillä on aivan kauhean raastavaa taiteilla kahden rakkaan ihmisen välillä. Toivottavasti juuri sitä suuruutta kaikkien sydämissä löytyy, että kaikki voitte olla ystäviä tahoillanne ja valintatilannetta ei tulisi. <3

      Olet hienosti ja esimerkillisesti toiminut ja kiusaaminen jättää aina jäljet. Mutta jos kiusaajakin on inhimillinen, niin syyllisyyden taakka on valtava. Joten hän kenties sai armoa tuosta teidän kokemuksesta, että suhtauduit häneen ystävällisesti. Sillä millä pahuus voitetaan, hyvällä, ei pahalla, pahuus on ikuinen kierre.

      Ihanaa päivää sinulle ja voimia kahden rakkaan ystävän kanssa. <3

      Poista
  2. Yleensä käännän selkäni toiselle vasta, kun olen saanut siipeeni monta kertaa. Irti päästäminen on vaikeaa, mutta palkitsevaakin. Jaan nämä tunteet mistä kirjoitit. Todella hyvä postaus ❤️
    Ihanaa lauantaita Tiua ystäväiseni ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu Outi, eli pitkä pinna.Hih joskus on sanottu, että meikäläisellä on lehmän hermot. Ehkä se onkin pelottavaa, kun kiltti ihminen, jonka yli on voinut kävellä, niin suuttuu. Ehkä se on odottamaton shokki vastapuolelle.

      Kiitos niin paljon ja nämä tunteet ovat universaaleja, joten ihanaa, että jaoit omiasi tänne ja Susanna myös. <3

      Haleja sinne ja hei jee me ollaan just tässä samassa tiimellyksessä sovittu treffit 4,5 vuoden ystävyyden jälkeen, hyvä me. Kivaa viikkistä. <3

      Poista
  3. Tiia ❤️

    Oon sanaton ja nöyrän kiitollinen, että ensinnäkin jaoit blogitekstini ja toisaalta kirjoitit oman postauksen siitä, mitä ajatuksi se herätti sinussa. En tahdo löytää oikeita sanoja kiittääkseni!

    Tiesin, että tämä kyseinen blogiteksti piti julkaista, vaikka siinä tuli moni henkilökohtainen ja herkkä asia näkyväksi. Tai ehkä juuri siksi!

    Sydämen sai pamppailemaan myös se, että olit napannut kiinni samasta kohdasta, joka on minullekin hyvin henkilökohtainen - kääntyä ja tulla käännytetyksi.

    Ollaan rohkeita ja seurataan sydämen ääntä jatkossakin ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taina <3

      Kolahti vaan niin kovaa, juurikin tuo kohta. Miten ihmissuhteet voivat joskus olla niin vaikeita ja miten joskus niin kepeän helppoja. Sen olen kuitenkin huomannut, jos on hyvää tahtoa, asiat järjestyy aina. Ymmärrän kuitenkin, että ihmisillä on niin monenlaisia taakkoja, traumoja, ettei ole kykyä sovitella tai sopia, ei kyetä puhumaan, ollaan epäluuloisia, epäillään kaikkea, koska on joskus niin kovasti petetty.

      Olen omassakin elämässä kokenut isoja pettymyksiä ihmissuhteissa, loukkaamisia, haukkua ja muuta, mutta ajatellut, että heillä on omat ongelmansa ja syynsä, mutta minun ei tarvitse heitä yrittää parantaa. Nuorempana yritin ja luulin, että ihmiset muuttuvat, aika harva muuttuu valitettavasti.

      Ihanaa, että julkaisit, teksti oli hyvin herkkä, taidokas ja niin loistavasti kiteytetty. Itsehän sorrun paasaamiseen ja Väyrysmäiseen pyörittelyyn. :) On vaikeaa kipeitä asioita tuoda julki niin, ettei kuitenkaan loukkaisi ihmisiä, sillä sitä en tällä hae vaan juurikin se väräjä sydän purkaa tuntojaan. <3

      Kyllä tuo kohta, se on rankka ja raju ja vaikea ja konflikti tilanteissa ei ole koskaan voittajia, mutta kompromesseista saattaa syntyä syvempiä ihmissuhteita ja paljon hyvää tahtoa. Kun ihmiset vain uskaltavat tulla toisiaan vastaan. <3

      Ollaan rohkeita ja luotetaan sydämeemme, se kertoo meille niin paljon.

      Halaus ihana Taina. <3

      Poista
  4. Nuorena otin tosi helposti toisen pahan olon itselleni , olen oppinut/opetellut etten ota toisten murheita mun mielentilaan . Joskus se voi tuntua kylmältä toisten silmissä mutta jokaisen on itse kannettava oma olotila .
    Kivaa viikonloppua 💜🧡💙💚💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa tein itsekin nuorena, nyt osaan jo suojella itseäni paremmin. Toisen paha olo saattaa olla ehtymätön kaivo ja kenties juuri terapia auttaisi, eikä itsellä ole edes taitoja toimia toisen terapeuttina. Jos ystävyyssuhde on yhdensuuntaista, että toinen aina purkaa, ei se ole hyvä juttu laisinkaan. Jos molemmat saavat elämän kolhiessa purkaa sydäntä, jos paljon iloakin mahtuu, on ystävyyssuhde terveellä pohjalla. Olen myös huomannut, että vaikeista asioista puhuminen vie ystävyydenkin, ihan kuten avioliitonkin uudelle syvemmälle tasolle. Puhuminen todellakin kannattaa, mutta toisen kivirekeä ei voi loputtomiin kukaan kantaa. <3 Itseään on suojeltava. <3

      Oikein sydämellistä viikonloppua Ulrika. <3

      Poista
  5. Olipa nautinto lukea, osaat kirjoittaa kipeistä asioista ja avata ne niin, että löytyy aina joku tarttumapinta. Kyllä, olen saanut kokea yhtäkkistä petturuutta ja ystävyyden lopettamista sillä tavalla, että en ole tänäkään päivänä saanut tietää syytä. Toki noissa tapauksissa alkaa melkoinen itsetutkiskelu ja itsensä syyttäminen, minunko syy se oli, että kaveri käänsi selkänsä. Ehkä se on opettanut tietynlaista varovaisuutta uusia ihmisiä tavattaessa vaikka aika avoimesti tykkään tutustua ja jos jonkun kanssa kemiat kolahtaa, niin enpä osaa jarrutella ystävyyden muodostumista ja kehittymistä.

    On tässä viime vuosinakin tullut jouduttua myrskyn silmään mm. blogimaailmassa ja silloin on ollut ihanaa nähdä ne luottoihmiset jotka ovat tulleet henkisesti apuun ja avaamaan suunsa (kiitos myös sinä rakas ystävä, että olet joskus tullut apuun, avannut suusi ja antanut kaiken tukesi <3 mutta saanut sitten sitä kakkaa niskaansa...anteeksi siitä) Arvostan isosti ja kyllä, minulla ei ole ymmärrystä sellaiselle vetäytyvälle tyylille, jossa ollaan yli-puolueettomia eikä uskalleta pihahtaa, vaikka jotakuta juuri kivitetään.

    Tässä on itse tullut niin mukavuuden haluiseksi ja draamoja vältteleväksi, mutta kyllä puolustaisin vaikka millä ilveellä ja voimilla niitä tärkeitä ihmisiä ja läheisiä, jos he joutuisivat pahan kohteeksi. Tuolloin en olisi viisas vaikenija, vaan kunnon perus skorpioni, joka kostaisi rakkaimpiansa satuttaneille...tai no ainakin puolustaisi heitä äänekkäästi.

    Kun miettii erotapauksia ystäväpiirissä, hmm...ne ovat olleet aika rumia ja sotkuisia, joten olen joutunut valitsemaan puolen ja se oma ystävä on aina voittanut. Eli puolison, yleensä se joka on hankaloittanut kostamalla exänsä elämää, olen poistanut elämästäni enkä ole pitänyt yhteyksiä. Eli siinä mielessä lojaali ystävä olen.

    Niin samaa mieltä, että hyvyys porskuttaa aina ja ne pahat aina kompastuvat omaan ilkeyteensä jossakin vaiheessa.

    Lempeätä lauantai-iltaa, olet ihana, ihana luottoystävä - olen niin oppinut sinulta sanoittamaan tunteita ja miettimään syvällisempiä, eikä porskuttamaan viileän coolin putkiaivon tavoin ; )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli kauniista sanoista ja kuin myös. Kuinka monta kertaa ollaankaan oltu toistemme nurkissa, sparrattu ja saatu sitä lämpöä ja ystävyyttä mikä ystävyyteen kuuluu ja suoria neuvoja ja oppeja myöskin eli aitoa kohtaamista. <3

      Ehkä on kamalinta ettei syy ikinä selviä, kunpa ihmiset osaisivat puhua enemmän. Voisiko ystävyydellekin olla "pariterapiaa", koska ystävyyden menetys on pieni kuolema.

      Ystävyydestä ei tarvitse ja pidä kiittää ja kuten sanottu, olemme olleet toistemme nurkissa ja ystävyys ja tuki on aina ollut molemminpuolista. <3

      Sama juttu, draamaa en kaipaa ja on kauheaa välillä joutua myrskynsilmään, koska ihmisillä voi olla niin paha olo. On kestänyt vuosia, että olen oppinut pitämään puoliani ja antanut ihmisten vain kävellä yli. Mutta ei enää, itseään pitää rakastaa niin, että suojelee ihmissuhteilta, jotka eivät itselle sovi ja pyrkii viettämään niin paljon kun voi, siinä hyvyyden kuplassa, joka meillä 40plussassa tällä hetkellä on aivan mieletön. Kukaan ei vinoile, ei tarvitse hävetä pyytääkseen apua, voi turvallisessa ryhmässä puhua mistä vaan, vaikka suruista tai miten saada neuvoa ihan blogijutuissa tyhmimpiinkin asioihin. Tälläinen yhteisö on valtava rikkaus. <3

      Kiitos sulle ystävyydestä ja et ole putkiaivoja nähnytkään, ihan hämmästyin hih, että mistä tuon vedit. Osaat aina tukea ja auttaa ja sanoa oikeat sanat silloin kun tarvitaan ja myös silloin, kun olemme eri mieltä, se jos mikä on ystävyyden merkki. <3

      Ihanaa viikonloppua teidän ihanalle perheelle. <3

      Poista
  6. Vielä en oo ehtinyt lukea tuota postausta, mutta täytyypä lukea.

    Tähän ikään on kokenut yhtä ja jos toiste eli molemmista on kokemusta.
    Vaikka joskus olen saattanut miettiä miksi joku on kääntänyt selkänsä, oon sitä mieltä ettei kaikkia ihmisiä olekaan tarkoitettu jäämään pysyväksi elämääni. Mutta olen myös itse joutunut kääntymään, kun on toistuvasti loukattu, käytetty hyväksi. Mä oon tosi kiltti ja siitä oon ihan kärsinyt, koittanut ottaa näistä opiksi ja valita elämääni vain sellaisia ihmisiä jotka pysyvät siinä ♥

    Ihanaa kun sä pohdit näitä, tulee itsekin mietittyä ihmissuhteita eri kanteilta.

    Leppoisaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa lukea. 🤗❤️🌞Se on juuri näin, kaikkia ei ole tarkoitettu koko elämän matkalle vaan tulee iloita siitä matkasta mitä on kuljettu. Aika on armollinen tekijä ja jälkeen jää päällimmäiseksi muistoksi ne parhaat hetket. En jää sanottuihin loukkaaksiin vellomaan tai muistele loukkauksia. Jotkut ihmiset jäävät katkeruuteen kierimään, eivätkä mene eteenpäin. Terapia voisi olla hyvä apukeino tähän.

      Kiitos kovasti ihana Maikku ja susta huokuu, että olet todella vikaa. Sama vikaa ja siksi olen antanut ihmisten kävellä yli. Syytän itseänikin ja olisi pitänyt avata suu, koska välirikko tai suuttumusta, etten enää jaksa, on voinut tulla isona yllätyksenä.

      Aurinkoista sunnuntaita Maikku. ❤️🤗❤️

      Poista
    2. Susta huokuu että olet todella kiltti. Auto corrector meni sitten kirjoittamaan vikaa🤢ai kauhistus. Anteeksi.

      Poista
    3. Tai se taisinkin olla ihan minä itse 🙈vahingossa

      Poista
  7. Ajatuksia herättävä postaus ja tekstisi herättikin monta ikävää muistoa, jotka myös oon kokenut. Luullut pitäväni ystävänä ja sitten todennut etten sovikkaan joukkoon. Mustamaalatuksikin olen tullut saman immeisen taholta.
    Kun koen, että minua on loukattu eihän sitä voi unohtaa ja se jättää kyllä syvän jäljen, jota ei "millään parsimalla" saa ehjäksi. Anteeksihan pitää antaa, eikä saisi enää asiaa vatvoa, mutta mielestä se ei koskaan katoa.
    Nyt on kyllä parempi, kun ei muistele niitä monia loukkauksia jota on kokenu, se kun saa vain mielen matalaksi.
    Onneksi on ystäviä, jotka on pysyneet mukana vuodesta toiseen.

    Ihanaa viikonloppua Sinulle Tiia ♫ ♥ ♫

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ymmärrä miten joku voi noin ihanaa ja kultaista ihmistä kiusata ja mustamaalata. Ei moinen ole tasapainoisen ihmisen käytöstä. Voi suru sentään. Ihmisillä on niin paha olo ja eivätkä he yleensä osaa ottaa vastuuta, että heissä olisi vikaa vaan syyttävät ja sinkoavat pahaa oloa ympäriinsä, kuin tsunami.

      Näin on, mehän ei jäädä katkeruuksiin kiinni vaan iloitaan elämästä ja nautitaan niistä hyvistä ja terveistä ihmissuhteista.

      Oikein ihanaa viikonloppua sinulle Marja-Terttu ihanuus❤️🤗❤️

      Poista
  8. Olen joutunut valitsemaan puoleni muutaman kerran ja valinta on aina ollut selkeä. Olen niitä ihmisiä jotka suorastaan tuskastuvat tyyppeihin, jotka eivät uskalla tai osaa valita puoliaan, vaan koittavat luikerrella keskitiessä miellyttäen kaikkia osapuolia. Ymmärrän hyvin, että se on inhimillistä, mutta se on myös rohkeuden puutetta, koska kuitenkin jokaisella on lopulta joku mielipide. On sitten eri asia uskaltaako sen tuoda julki. :)

    Oikein mukavaa sunnuntaita Tiia. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä niin oot sydän kultaa ja sivistystä pullollaan ja oikeudentaju on valtava. ❤️🤗❤️

      Näistä ollaankin juteltu, että parempi on, että on mielipide, kuin piilottelee varjoissa. En osaisi elää itseni kanssa, jos en puolustaisi rakkaita ihmisiä tai silloin, kun oikeudentaju sanoo, että nyt pitää rehellisyyden nimissä avata se suu, vaikka siitä seuraa itsellekin vaikeuksia.

      Halauksia mun ihana ystäväin. ❤️🤗❤️

      Poista
  9. Niin asiaa taas ... melkein kuin itse kirjoittaisin. T.Anne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti ihana Anne❤️🤗❤️Aurinkoista päivää 😘

      Poista
  10. Olen joutunut kääntämään selän jyrkästi vuosikymmenien tuntemisen jälkeen. Me kaikki muutumme, mutta jos huomaat, että olet tapaamisten jälkeen alakuloinen, päätä särkee ja mikään ei huvita, se on pakko. Olikin monta rauhaisaa vuotta, mutta nyt yksi liian likellä asuva on jossain järkyttävässä 'kriisissä' eli ei tajua kun sanotaan, että 'nyt ei sovi tulla meille', Ei kiitos, en lähde nyt ulos syömään', 'ei kiitos, en halua nyt marjojasi'...Hän käyttää vaikka vanhaa saaviä päästäkseen meille ja sitten jämähtää. Toinen tunti on jo sietämätöntä, sillä hän on eri. Ja koska minä olen herkkis ja introvertti, en vain jaksa! Täytyy kai tämä case vielä käydä R:n avulla, sillä hänkin kuuli viimeksi M:n sanovan jotain tosi, tosi outoa...Hyvästi hyvät kaverivuodet, lähiystävinä en meitä ikinä pitänyt. Saas nähdä, mutta onneksi on Lumimies apuna.

    "Valonkantaja kirjoittaa myös, että "valitse taistelusi." Tämän olen todellakin tässä elämässä oppinut. Valitse taistelusi aina sydämellä ja intuitiolla ja jos on mahdollista olla taistelematta, älä taistele. Taistele vain pakon edessä. Älä edes puolustaudu, sillä on ihmisiä, jotka eivät koskaan näe itsessään mitään vikaa, et koskaan voi voittaa, älä intä. Mutta muista rajasi, laita negatiivisille ihmissuhteille jämäkästi STOP." Tämä oli hyvä♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tuo surullista ja sitä ei ehkä moni ymmärrä, että jos joutuu hylkäämään ystävyyden, koska se ei anna muuta kuin negatiivista energiaa, niin se on itsellekin iso kriisi ja surutyö. Päätöstäkin voi joutua työstämään vuosikaudet. Omalla kohdalla mitta on aina tullut lopulta täyteen, kun se toinen henkilö on sen vaikka kuinka monennen kerran ilkeä tai haukkuu pystyyn. Tässä kohtaa lopulta katkeaa kamelinselkä. Olen sellainen, että toki sammakko voi päästä, mutta en koskaan ilkeile ja on aivan mahdotonta käsittää miten joku voi ilkeillä aina vaan tai aina vaan puhua omia asioita kuuntelematta tai kysymättä mitä minulle kuuluu.

      Kiitos ihana Leena ja tsemppiä kovasti, tiedän ettei ole helppoa vaikka ei lähiystävä olisikaan. Aina se sattuu ja tekee kipeää.

      ❤️❤️❤️

      Poista
  11. Ihmissuhteet ovat joskus niin vaikeita ja moni ei kasva käyttäytymään aikuisen lailla milloinkaan. Olen monta vuotta kamppaillut kahden välillä, käännänkö selkäni vai jatkanko sietämätöntä teeskentelyä ihmisen kanssa, jolle olen ilmaa ja joka puheissaan ja käytöksellään jatkuvasti alentaa minua ja korottaa itseään. Kaikki mitä minä/me teemme on humpuukia, matkustelu on rahantuhlausta, vaatteet on käytettävä loppuun, vain kotiruoka ja itsekasvatettu on parasta, he eivät tarvitse tietokonetta tai älykännyköitä ym. Tilanne on vaikea, kun ihminen on miehen sukulainen. Tiedän, hänellä on ollut ankara äiti, lapsuus ja nuoruus yhtä taistelua karikoista toiseen. Hän on vahvuudellaan porskuttanut elämän läpi, heikkous on sairautta. Oikeastaan tunnen sääliä häntä kohtaan, kun näen kuinka hän kiihtyy ja vapisee puhuessaan ihmisistä, joita ei voi sietää, jotka ovat loukanneet häntä mutta siltikin hän selviää, haluaisin auttaa häntä mutta jos joskus yritän puhua ns. psykologian termeillä asioista hän vain kiihtyy ja alkaa sättiä minua. Hänellä on mukamas paljon ystäviä mutta tiedän, ettei näin ole. Enemmän säälin hänen miestään, joka on mukava ja sopeutuvainen talutusnuorassa kulkeva. Olen myös huomannut, että mies haluaisi keskustella kanssani mutta valitettavasti puoliso on aina äänessä tai puhuu toisten päälle.


    Olenkin yrittänyt pitää häneen välimatkaa ja kun tulevat kylään keksin jonkun syyn poistua paikalta. Onneksi ihana ystävä asuu lähellä ja menen sinne turvaan.

    VastaaPoista
  12. Kuulostaa tutulta käyttäytymismallilta. Ihminen jolla on huono itsetunto, kokee tarvetta vähätellä ja näin nostaa omaa itsetuntoaan. Tälläisen ihmisen piikit saa vatsaan aina jännityksen tunteita. Mahan solmuun. Piikit Kasvaa lopulta suunnattomaksi möykyksi.

    Sukulaisia ei voi valita, mutta josko olisi mahdollisuus valita vain pakolliset tapahtumat, joissa kohtaa. Kyllä kuulostaa todella vaikealta tapaukselta ja sellaiselta, joita juuri olen itsekin joutunut päästämään elämässä eteenpäin.

    Olet koittanut valtavasti ymmärtää hänen sielunelämää, koska olet hyvä ihminen. Varmasti tiedät, ettei hän murehdi sinun sielunelämää niin paljon ainakaan, jos ollenkaan. Hänen elämä pyörii varmastikin hänen ympärille ja miten kaltoin häntä on kohdeltu.

    Mielestäni siinä se ihmisen suuruus punnitaan, ettei jää tuleen makaamaan ja katkeroidu, eikä mieti vaikka lapsuus ym.olisi ollut minkälainen, ettei kaikki ihmiset ole pahoja ja ettei elämän kurjuus ole aina muiden syy. On niin outoa törmätä ihmisiin, jotka eivät ota mitään vastuuta, kaikki on aina muiden syytä. Heidän persoona on jäänyt kehittymättä ja ovat jääneet lapsen tasolle. He eivät edes ymmärrä miten heidän negatiivisuus ja pyörremyrskyt satuttaa muita.

    Toivottavasti pystyt suojelemaan itseäsi niin paljon kuin voit, muuta en osaa tähän vaikeaan tilanteeseen neuvoa. Onneksi on myös ne ihanat ystävät, joiden luokse voi mennä turvaan.

    Paljon lämpöisiä ajatuksia sinulle täältä. ❤️❤️❤️

    VastaaPoista