lauantai 20. heinäkuuta 2019

Joskus sitä voi olla ihan ääliö

Tietyt keskustelut kirvoittivat miettimään, elääkö menneessä, tässä päivässä vai murehtiako tulevaa? Tiedän omalla kohdalla, että tiettyjä kipupisteitä menneestä löytyy ja niitä ei kaiketi saa tasoitettua, ellei käy vaikka pitkäaikaisessa terapiassa. Tietyt kipupisteet voimallisesti pysyvät kiinni, kuin täi tervassa. 
Koen kuitenkin etten aktiivisesti menneitä ajattele, ellei jokin asia laukaise niitä taas miettimään. Pyrin elämään tässä päivässä, olematta katkera menneille, mutta myönnän tulevaisuus välillä pelottaa ja tulevaisuudesta haluaisin murehtia vähemmän. 
Toki on monenlaisia ihmisiä, mutta kolmea päätyyppiäkin löytyy. Ikuisesti katkeroitunut, elää menneessä, syyttää aina muita, ei koskaan katso peiliin, saattaa pitää itseään jopa hyväntekijänä ja kaikki muut ovat kaltoin kohdelleet. 

On tulevaisuudesta stressaajia ja murehtijia, jotka suorittavat onnellisemman tulevaisuuden eteen ja elävät sitä "sitku elämää." Sitten on niitä ihmisiä, jotka osaavat ottaa tästä hetkestä ilon irti ja heitä vähän kadehdin, sillä tämän taidon haluaisin omata, nimittäin elää hetkessä. 

Sitä on aika moninainen kokonaisuus, sitä laahaa perässään vanhoja suruja, lisäksi murehtii tulevaisuuden murheita, miten lasten elämä asettuu, pysymmekö terveenä jne. Sitten kaiken keskellä pitäisi yrittää elää tässä hetkessä, miten se oikein onnistuu?
Olen aikaisemminkin kertoillut joskus kauan sitten täällä blogissa, että kaikkein tasapainoisin ja onnellisin ystäväni, jolla on uskomaton taito elää hetkessä, niin hänellä on ollut myös se kaikkein tasapainoisin lapsuus. Lapsuudella on siten suuri merkitys.

Lapsuutta ei kuitenkaan loputtomiin voi syyttää, pitää olla tätä parempi ihminen, kehittyä, ottaa vastuuta omasta itsestään ja ymmärtää, että aivan vilpittömästi avaimet onneen löytyy itseltä. Mikään ei loppupeleissä ole toisten syytä tai muita ihmisiä ei voi loputtomiin syytellä, voi vaan lopulta syyttää omasta asenteesta ja katkeruudesta itseään. 
Jos jokin ihmislaji eniten askarruttaa, on nämä ihmiset jotka kaivavat aina vian muista, mutta eivät löydä vikoja koskaan itsestään. Jotka elävät kuin juurakko menneessä, miten heitä on loukattu, näkemättä sokeana omaa osuutta vyyhtiin. Kuin he olisivat itse peli ja muut pelinappuloita. 

Sitten taas itseäni pitäisi välillä piiskata, koska liian usein taas pelkään, onko vika minussa. Tämäkin juontaa lapsuuteen, tuntosarvet ovat liian herkässä, näen välillä mustaa siellä missä ei ole, koen pelkoa asioista, jotka eivät välttämättä edes koskaan toteudu. 

Sitten on tämä täysin terveellä itsetunnolla varustettu ihmislaji, joka ei murehdi tälläisiä, joka tiedostaa, että minähän olen ihan yes ja jos ei joku tykkää, niin sehän ei ole minun ongelma. Ah ihanan kepeää ja tunnistan itsessäni erittäin ikävän piirteen, en kaipaa ihailua, mutta on kamalaa olla inhottu. Sitä miettii ja murehtii, mitä olen tehnyt väärin. Raskasta sanon minä. 
On ihmisiä, jotka elävät draamasta ja negatiivisuudesta, pohtien, pähkäillen ja punoen juoniaan, miten taas löytäisi toisesta ihmisestä niitä ikäviä puolia. Kun fakta on, että tälläinen toimintamalli viestii vain omasta epävarmuudesta, jotta epävarmat ihmiset voisivat jollain tasolla tuntea itsensä paremmaksi. On se toinen niin huono ja kyllä minä olen vaan niin hyvä. 

Sitten on ihmisiä ja ihmissuhteita, joissa kohtaamiset tapahtuvat avoimin sydämin, vailla ketunhäntää kainalossa. Joissa ihmiset näkevät toisten ja omien huonojen puolien sijaan mieluiten ne parhaimmat puolet. Voi tälläinen on niin kaunista ja tälläisen ihmisen tunnistaa tietynlaisesta tyynestä rauhasta ihmisen kasvoilla ja silmillä. 
Huomaan, että mitä enemmän ikää, sitä enemmän pyrin tälläistä hyvyyden kuplaa kohden ja vältän negatiivista seuraa, koska se muuttaa myös minua negatiiviseksi. On ihmisiä, jotka ruokkivat toinen toistensa huonoja puolia. Toki on terapeuttista pohdintaa. Siksihän me naiset elämme pitempään, koska ystävyyssuhteissa pohdimme kaikki ulkopuolisten loukkauksten tuomat satutetut tunteet. 

En tykkää keskustella muista negatiivisesta väkisin hakemalla draamaa, mutta jos minua on loukattu, niin kyllä tätä haluan terapioida ystävien ja oman miehenikin kanssa. En halua kuitenkaan jäädä vellomaan negatiivisuuteen tai vihaan, sillä vanhasta jo tiedän, kaikki viha kääntyy lopulta itseään vastaan, möykyksi mahanpohjaan. 

Otetaan nyt vaikka esimerkkinä hometalo-oikeudenkäynti, tällöin oli pakko kerätä negatiivista tietoa vastapuolta vastaan ja se sattui itseenikin. Aika myös tekee ihmeitä, viha haihtuu, iskee sääli, jonka jälkeen yli pyyhkiytyy neutraalit tunteet ja kaiken tämän jälkeen tapahtuu anteeksianto. Joskus voi tapahtua myös negatiivisen alun saaneissa ihmissuhteissa, että anteeksiannon jälkeen voi hiljalleen syntyä uusi luottamus. 
Oli niin tai näin, loputtomiin mietin ihmisiä, jotka valitsevat osakseen katkeruuden ja vihan. Ymmärrän kyllä, että joidenkin ihmisten kohdalle elämä voi tuoda mittaamattomia murheita. Mutta näissä tilanteissa koen, että se ihmisvahvuus punnitaan, lannistuuko katkeruuden alle, syyttäen elämää ja muita ihmisiä vai ottaako asian asiana ja nauttii kuitenkin kaikesta muusta ja siitä hyvästä mitä elämä kuitenkin osakseen antaa. Aika fakta myös on, että kukaan ei elämässä murheitta selviä, kaikille niitä murteita ehtii elämän taipaleella kertyä, jos ei aikaisin, niin viimeistään elämän ehtoopuolella. 
Joskus mietin, että niin monia vuosia ja vettä on virrannut, mutta joidenkin ihmisten kanssa törmään siihen, että palaamme lähtöruutuun ja menneisyyden angstit kaivetaan jälleen esiin. Kuin kaikkea tätä seesteistä aikaa ei olisi ollutkaan, ei vuosia välissä, jo ilman katkeruutta ja vihaa. 

Tätä suren, mutta en voi asialle mitään, ihmistä ei voi muuttaa, kukaan muu kuin ihminen itse ja omaa tapaansa ajatella ja olla. Jos joku ihminen joskus ketuttaa omaa mieltä oikein urakalla,  pidän asiaa häpeällisenä ja en ainakaan halua jakaa noloja ajatuksiani muiden ihmisten kanssa, korkeintaan omalle miehelle voin keskustella niistä raadollisista tunteista,  jotka mieltä painaa ja jotka kertoo, että nyt olen tosi pieni ja nolo ihminen. 
On puhdistavaa, joskus purkaa toiselle ne ääliömäisemmätkin ajatuksensa ja saada niihin perspektiiviä, ei vastakaikua vaan vastaväittämiä. On hyvä, että toinen ihminen toteaa minulle, nyt olet idiootti ja näin toimii  hyvät ystävät ja se läheisin ihminen eli oma mieheni. 

Mielistely ja hännystely ei johda mihinkään ja kukaan ei kasva näissä keskusteluissa, jos ei osata olla eriä mieltä. Sanoa suoraan, että "hei mietipä toisen ihmisen kannalta nyt ja nyt olet väärässä." Koen, että näiden rehellisten keskustelujen kautta nimenomaan ihminen voi kasvaa parhaimmaksi omaksi itsekseen. Kyllähän se väärässä olo kirpaisee ja anteeksipyyntö torjumisen pelossa aina pelottaa, mutta se kaikki helpotuksen tunne sen  jälkeen, on kaiken tuskan arvoista. Jos toinen ei halua antaa anteeksi ja päinvastoin, ehkei kyseessä sitten ole se minun ihminen. 
Olen huomannut, että miltei kaikki ihmissuhteet ovat syventyneet uudelle tasolle juuri konfliktien kautta ja miten ne konfliktit on selvitetty. Kumpikin on kuunnellut ja vielä ymmärtänyt toisen kannan. Voinut olla edelleen eri mieltä, mutta rauha ja luottamus ja hyvä tahto on kahden ihmisen välille lopulta päässyt kehittymään. Tämä jos mikä on ihmissuhteissa parasta, olla pelkäämättä riitoja, ristiriitoja, eriäviä mielipiteitä, kykyä keskustella asioista toista loukkaamatta ja jos loukkauksiakin tapahtuu, kykyä antaa anteeksi. 

Joten kaiketi se elämä on sellaista jatkuvaa kasvua ja jos valmista tulee, niin sitten taitaa ollakin jo 120vee, mutta on se ajoittainen oivaltaminenkin aika kivaa. Pyrkimys kasvaa paremmaksi ihmiseksi, röntyillen välillä kuin mikäkin Uuno ja joskus kun menee maaliin, niin wow miten hyvä ja lämmin tunne syntyy sydänalaan. 
Mutta yritetään elää tässä hetkessä ja olla ystävällisiä. Tänään huomasin Ville Kekäläisen Twitterissä, miten Ville kertoo moikkailevansa ihmisiä ja olen Villen kanssa samaa mieltä, että tervehtimisestä tulee niin hyvä mieli. Moikkasin sitten tänään mansikkamiestä, jolta olen ostanut nyt useana kertana K-kaupan edestä mansikat ja herneet sun muut, mutta hän katsoi hölmistyneenä, eikä moikannut takaisin. 

Siellä se pieni riivinrauta meikäläisessä heti kuohahti ja tuumi, etten taida enää ostaa sulta mansikoita, että ostanpa sellaiselta, joka juttelee mulle kivasti. Ei ole aina helppoa nämä ihmissuhteet tai ihan perus tervehtimiset. Mansikkamieshän on voinut vaikka häkeltyä moisesta ystävällisyydestä, ettei saanut sanaa suustaan. 
Muistan myös, kun oma 15-vee taaperona moikkaili kaikkia ihmisiä ja valehtelematta vähemmän ihmisiä moikkaili takaisin, kuin enemmän. Ihmiset on arkoja ja hassuja, mutta koitetaan ymmärtää, ehkä siellä toisen sisällä asuu vain vähän ujompi ihminen, joka ei osaa käyttäytyä aina sosiaalisissa tilanteissa tai halua tuppautua. Ei sanota sille taaperollekaan, olipa mölli tyyppi vaan kerrotaan, että ihmiset ovat erilaisia ja toiset ujompia kuin toiset. 
Tälläisin ajatuksin kesän ihanimpiin juhliin, tänään serkun häät ja elokuussa vielä meidän tyttären, ihan parasta. Häissä kaikki ovat hyvällä tuulella ja hääparin rakkauden voima antaa muillekin parastaan ja hyvää tahtoa.
Minkälaisia ajatuksia juttu herätti. Elätkö sinä menneessä, tässä päivässä tai murehditko tulevia tai oletko kaiken tämän kombo? Tunnetko ihmisiä, joiden mielestä muissa on aina vika ja he itse eivät koskaan ole tehneet mitään väärää? Miten selviytyä tälläisten ihmisten kanssa?






32 kommenttia:

  1. Välillä palaan menneisiin, koska ne ovat tehneet minusta sen, mitä olen tänään. En kuitenkaan vello menneissä, huonoissa muistoissa. Mielestäni elän aika hyvän tätä päivää. Me ollaan miehen kanssa jo mietitty myös vähän tulevaa ja jännätään, että tuleeko meidän mietinnöstä totta vielä joskus. Suutyn ehkä eniten siitä, että minut joissain tilanteissa käsitetään väärin ja siitä sitten yritetään vääntää draamaa. Onneksi näitä tilanteita ei ole sattunut kovin usein. Toisen alentamisesta en tykkää myös yhtään. En osaa ymmärtää ihmisiä, jotka haluavat paremmuuttaan korostaa alentamalla toista.
    Avoimin mielin kohtaan uusia ihmisiä ja kokemuksia. Suurin osa näistä kohtaamisista sitten onkin ihan huippuja.
    Ihanaa viikonloppua Tiia ❤️❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just näin, menneissä ei kannata velloa, siitä tulee vaan ikävä olo. Oi mitähän haaveita teillä siellä on ja toivon, että kaikki toteutuu, sillä olette sen niin ansainneet. <3

      Juu noh näillä ihmisillä asuu joko kiusanhenki tai kohottavat sillä tavalla omaa lilliputtimaista itsetuntoa. Ihmiset on välillä hassuja.

      Näin on ihana Outi ja oikein mukavaa sunnuntaita just sulle. <3

      Poista
  2. Nyt oli niin pitkä kirjoitus ,että täytynee lukea useampana päivänä.Ihan heti en löytänyt asian ydintä, mutta varmasti sekin selviää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tämä nyt ole edes yhden kirjan luku. ;) Tästä aiheesta voisi vaikka meinaan kirjoittaa kirjan. :) Näin se vaan menee, ei siitä kannata huolta kantaa, ettei kaikki asiat aukene samalla tavoin kaikille.

      Aurinkoista sunnuntaita. <3

      Poista
  3. Viha ja katkeruus, se vie voimat, eikä johda mihinkää. Tunnempa muutaman immeisen ,joka on aina oikeassa, eikä edes kuuntele toisten mielipiteitä.
    Mutta he jääkööt omine mielipineen rypemään suossaan.

    Juuri nyt ittellä iso huolen aihe, johon ei juuri tällä hetkellä muuta mahdu 😩

    Sinulle Tiia ihanaa viikonloppua 💞

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu aina oikeassa olevat ihmiset ihmettelevät, miksi muut ihmiset usein karttavat heitä. Ei heillä ole kykyä edes ajatella laajemmin, empatiaa käyttäen ja ajatellen asiaa toisen kannalta. Kun toisen kannalta ajattelee aina, niin moni itsekäs asia ja mielipide jääkin elämättä.

      Voimia sinulle isoon huoleen rakas marja-terttu. <3

      Sydämellistä sunnuntaita. <3

      Poista
  4. Aika katkerana ja masentuneena vellon. Pitäisi nousta täältä itsesäälistä. Yritän kovasti, mutta ei onnistu kuin päiväksi tai pariksi. Nämä mun autoimmuunitaudit ovat keski-iän kriisin ja vahvojen lääkkeiden myötä saaneet minut tähän jamaan. Kaipa täältä vielä joskus noustaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysin ymmärrettävää ja surut tulee surra. <3 Voimia ihana Kukkaiselämää, koet sellaisia kovia juttuja,joita moni ei koe koskaan elämässään. <3

      Poista
  5. Hyvää pohdintaa, joihin meistä jokainen voi osaltaan samaistua.
    Elän nykyhetkessä ja tulevassakin...menneisyyden pyrin kultaamaan muistoihin, ne mitkä haluan säilyttää. Se on historiaa.
    Mutta tässä hetkessä eläminen vaatii opettelua!
    Palasin juuri lomalta takaisin kotiin ja huomasi kyllä siellä rakkaassa kotimaassani ihmisiä tarkkaillessani, että suomalainen on pohjimmiltaan se pelossa elävä menneiden taistelija, suorittaja tässä hetkessä ja arka tulevaisuuden suunnittelija.
    Kun antaa luvan vapautua menneistä ja hymyilee kiitollisena siitä mitä meillä juuri tässä ja nyt tänään on, olisi jo iso askel parempaan huomiseen.
    Ja kun vielä uskoisi ja unelmoisi isosti ilman pelkoja ja vähättelyjä, olisi koko maailma avoin!

    Kiitos, Tiia, tästä ajatuksia herättävästä postauksesta ja nauti kesän lämmöstä!
    Olisi ollut ihanaa tavata sinut Suomessa! Ehkä ensikerralla sitten... =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama, menneisyyttä ympyröi kultainen pilvenreunus. <3

      Niin on, suomalainen on kaikkea noita. Etelän maissa osataan paremmin elää hetkessä ja nauttia perheestä, ruoasta, elämästä, näin ainakin otaksun. Toki aurinko on ihmeellinen voima ja suomalainenkin kesällä vähän virkistyy, mutta talvella olemme aika möllejä ja itsekin vetäydyn henkisesti talviunille.

      Ihan juuri näin ja juttelin isän vaimon kanssa eilen häissä siitä, miten tulee vanheta kauniisti. Tällä ei isän vaimo tarkoittanut ulkokuorta, vaan sisintä eli kykyä antaa anteeksi ja nauttia elämästä ilman kaunoja.

      Olisi ollut mukavaa tavata, ehkä ensi kerralla. <3

      Ihanaa heinäkuun jatkoa Susanna. <3

      Poista
  6. Olet viisas puhdiskelija ja osaat kirjoittaa ajatukset myös ulos. Ymmärsin postauksen idean, vaikka joku aiempi ei siitä saanutkaan kiinni.
    Mitä vanhemmaksi tulen, sitä paremmin elän hetkessä. Vanhoja en edes muista, jos joku ei muistuta. Tulevaisuus on taas olemassa tai ei tässä iässä, mutta tämä hetki on tässä ja parasta. Negativiisuutta välttelen itsessä ja muissa, koska en vaan jaksa; se vei loputkin voimat.
    Ihanaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei kaikki voi avautua kaikille, näinhän se menee, mutta ihanaa, että enemmistö ymmärsi ja sukulaiseltakin sain eilen häissä ihanaa palautetta tästä postauksesta. :)

      Olet aina ihana ja iloinen, vaikka aina ei tuntuisi siltä itsestä, mutta ulospäin niin lämmin ja kultainen.<3

      Sydämellistä sunnuntaita Majan Molla. <3

      Poista
  7. Se, että pitäsi käydä pitkäaikaisessa terapiassa avatakseen asioita on oikeastaan klassikko, joka on syvästi juututettu ihmisten mieliin. Lyhyellä, vain muutaman kerran kestävällä terapiallakin voi saada monta mielen solmua auki :) Ja silloin kun alkaa tiedostaa asioita, joihin haluaa muutosta, on jo ottanut ensimmäiset askeleet kohti uusia tuulia ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on klassikko, mutta koska olen käynyt kahdesti lyhytaikaisessa terapiassa, kerron viikossa muutamia viikkoja ja se ei ole menneisyyden lukkoja avannut, niin ainakin omalla kohdalla voin puhua pitkäkestoisen terapian tarpeellisuudesta. <3 Toisaalta terapioin jatkuvasti itse itseäni, mutta se on hitaampi prosessi toki, kuin ammattiauttajan pakeilla.

      Juuri näin, tiedostaminen vapauttaa monet lukot ja puhumisella on ihmeellinen voima mitätöidä ikäviä asioita.

      Ihanaa sunnuntaita Taina. <3

      Poista
  8. Tiia, olet ihana pohdiskelija. Tartut aina mielenkiintoisiin aiheisiin.
    Herätti ajatuksia, moniakin.
    Eräs puolituttuni, joka on, anteeks vaan, maailman negatiivisin ihminen. Ihminen, joka huokuu pahaa mieltä, ilkeyksiä, kaunaa ym
    Se kuluttaa ihmistä.
    Yritän elää tässä hetkessä, mutta aina ei onnistu. Joskus mietin kaikkea joutavaa. Onkohan niin, että nuo miehet on meitä naisia viisaampia (joissakin asioissa🤔)
    Aviomiehelle tulee joskus purettua asioita.
    Ystävällisyys, anteeksi anto ja rakkaus, sillä saa monet asiat rullaamaan.
    Ihania päiviä sinulle
    >Leenalii

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos niin paljon Leenalii. <3

      Kyllä tälläisistä ihmissuhteista olen pyrkinyt eroon, sillä kaunainen ihminen myrkyttää koko ympäristönsä. Toki on ihmisiä, jotka rakastavat draamaa ja viihtyvät tässä kehässä, mutta itse tiedän, että negatiivisuus tuo erittäin huonon olon, vaikuttaa uniin, vaikuttaa kaikkeen pimentävästi niin, että elämä alkaa tuntuu myrkyltä itselläkin.

      En tiedä, oma mies on niin kova kelaamaan ja myöskin yön pikkutunneilla saattaa pohtia. Mutta toki miehiltä on paljon opittavaa, joku kultainen keskitie olisi hyvä.

      Aviomiehelle tulee purettua ja ihan sille tiiviille lähijoukolle, mutta sellainen juoruamalla juoruaminen, se on kyllä ikävää ja surullista.

      Näin on ja kuten eilen isän vaimon kanssa juteltiin vähän henkeviä ja hän sanoi, miten tulee vanheta kauniisti, eli juuri anteeksianto ja rakkaus mielessä ja sydämessä, eikä katkeruus, eikä miten elämä tai muut ovat minulle velkaa. Kaikilla on omat kuormansa.

      Ihanaa ja aurinkoista sunnuntaita sinulle Leenalii. <3

      Poista
  9. Huomista en murehdi ikinä . Olen tyytyväinen tähän päivään. Kadun ja olen joskus katkera muutamille elämän valinnoille menneisyydessä, kipupisteitä , osaan kyllä aika hyvin pyyhkäistä kipupisteet pois , ja kirjoituksesi sai lisäpontta "pyyhkäisylle " Kivaa viikonloppua 🤩

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet fiksu Ulrika ja hyvä sinä, koska tulevaisuutta vasta hölmöä on murehtia, koska siitä ei kukaan tiedä, miten tulevaisuus muodostuu. Eli miksi murehtia hypoteettista tulevaisuutta. Mitä jos menehdyn tänään ja käytin aikani turhan murehtimiseen.

      Juu pyyhkäistään pois vaan menneet kaunat.

      Ihanaa sunnuntaita sinulle. <3

      Poista
  10. Taidan elää kaiken keskellä, väliin hyvillään väliin ihan pihalla. Koitan olla positiivinen mutta väliin ei sitäkään jaksa, olen vain ihminen. Kaikessa epätäydellisyydessä sitä puuskutetaan eteenpäin, loiskitaan lätäköissä...onneksi on saappaat, hai sellaiset ;) Ja niistä muista...juu onhan heitä, joka lähtöön ja osa jää asemallekkin. Nyt haukotus ja iltaleffateatteriin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just näin, sitä on vaan ihminen ja kaikki tunteet ovat tarpeellisia. Mutta toki voi valita ollako katkera tai sitten vaikka ihan tavallinen ihminen. Eli tätä haen, en halua ajatella ja möyriä menneissä kaunoissa. Joskus jokin ne laukaisee, kun jokin mennyt ihminen käyttäytyy ikävästi tai tulee konflikti.

      Hih näin on ja toivottavasti oli oikein ihana leffaelämys. <3

      Poista
  11. Mä koen olevani kombo näitä kaikkia. Joskus jopa saman päivän sisällä, jos oikein mielialat vaihtelevat :) Tosin tänä vuonna lähipiirissä on tapahtunut pari täysin yllättävää nuoren (alle 40 v.) ihmisen kuolemaa, mikä on saanut miettimään sitä, että tosiaankin pitäisi elää hetkessä. Liian usein ajatukset vie kuitenkin sinne menneeseen ja toisaalta murehtija ja stressaaja minussa taas huolehtii tulevaa.

    Ujous on ihan ok (itsekin olen jossain määrin), mutta on kyllä tosi ikävää, ettei lapsille vastata mitään tai kohdellaan kuin ilmaa. Omat lapseni ovat aika reippaita ja ulospäin suuntautuneita ja 5-vuotias jo miettii, miksi niin moni aikuinen ei reagoi hänen keskustelun avauksiinsa mitenkään. Ei edes siihen kysymykseen, että "oletko sinä ujo?" Lähinnä vanhemmat naiset tykkäävät jutella ja poika hakeutuukin sen takia mielellään heidän juttusilleen. Monet pikkulasten vanhemmat ovat taas ihan mykkiä, mikä on vieläkin kummallisempaa, sillä luulisi nimenomaan heidän käsittävän, miten tärkeää lapselle on se huomio ja hyväksyntä.

    Aurinkoista ja ihanaa heinäkuun loppua!❤ (Kääk, ei saa ajatella vielä syksyä, eletään nyt hetkessä😄)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän sama juttu, kombo ja siitä yritän pois, että osaisi elää hetkessä. Välillä todellakin helpommin sanottu kuin tehty.

      Nuorten ihmisten poismeno tuntuu niin epäoikeudenmukaiselta ja väärältä, että se laukaisee helposti ajatukset, tulee elää hetkessä, mutta se luo samalla turvattomuutta tulevaan. Raastavaa.

      Ihan juuri sama, minunkin tytöt olivat ennen teiniyttä todella ulospäinsuuntautuneita ja välillä ihmisten mölliys kyllä ihmettytti, jopa joskus lääkärillä käydessä. Miten eivät osaa vastaanottaa pienen ihmisen viattomuutta ja avoimuutta. Minusta lapsi avaa aina kaikki aseet kyllä.

      Juu ihan samaa olen ihmetellyt, tuota pikkulasten mykkyyttä....

      Juu nyt eletään kesässä eiks je eli ihanaa kesän jatkoa Muksis. <3

      Poista
  12. Menneitä en märehdi enkä murehdi. Hyvät asiat yritän muistaa ja pitää sydämessäni ikuisesti, pahat olen käsitellyt siten, että toiset olen hyväksynyt, ja toisten kanssa olen oppinut elämään. (jälkimmäiset koskevat lähinnä rakkaiden ihmisten kuolemia, joita ei voi koskaan hyväksyä, mutta joiden kanssa on vaan ollut pakko opetella elämään, ettei katkeruus pääse pintaan) Ja yritän aina pitää mielessä sen, että menneisyys = minä tänä päivänä. Voisi olla paljon huonomminkin ;)
    Vaan voi kunpa vielä oppisin olemaan huolehtimatta tulevista, mikä lienee lähes mahdoton tehtävä ;) Toisaalta ajattelen, että niin kauan kuin on elämää, on myös toivoa. Saatan siis vielä jonain päivänä osata elää hienosti huomisesta huolehtimatta. Yritystä ja hyvää tahtoa ainakin löytyy :)
    Helteistä ja hehkuvaa heinäkuun jatkoa sinulle ihanainen Tiia, ikuinen pohdiskelija, ja mitä mainioin sellainen ❤ Syksy on vielä kaukana, sillä kesäkuukaudethan ovat kesä-, heinä- ja elokuu! Eikö olekin? Sanaa syksy ei saa edes mainita ennen kuin elokuun ihan viimeisimpinä päivinä. Sovittu? ;) Nyt pinnistetään kaikki voimamme ja keskitytään tähän hetkeen. Voi hyvin ihanainen ja nautinnollisia kesäpäiviä toivottelen sinulle täältä Sipoon saaristosta ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä olet juuri kokenut sellaisia asioita, jotka olisi jonkun toisen saattanut katkeroittaa. On varmasti raastavaa oppia hyväksymään se pahin suru, mutta mitä ihminen muutakaan voi, kuin koittaa kestää ja hyväksyä lopulta. Matka on taatusti hurja, eikä tasainen.

      Näin muuten on, niin kauan kuin henki pihisee on toivoa moneen.

      Oi olette ihan naapurissa ja se mummin kesäpaikkahan on Sipoossa. Nauttikaa sydämen kyllyydestä Ansku ja kiitos niin paljon. <3 Sovittu myös tuo, että syksyä toivotellaan vasta syyskuussa. :)

      Poista
  13. Täytyy myöntää että joskus sitä lankeaa miettimään myös niitä menneitä mutta osaan myös elää tässä hetkessä ja joskus ajatukset hyppäävät myös tulevaisuuteen, tässä hetkessä eläminen on kuitenkin sitä parasta ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kaikki on vaan inhimillistä. <3 Ihanaa kesäpäivää Suvi. <3

      Poista
  14. Postauksesi antoi ajattelmisen aihetta.
    Kyllä noita kaikkia on tullut tehtyä. Ja varmaan joskus vieläkin.
    Itselle tulee sääli ihmistä, joka ei pysty antamaan anteeksi.
    Aina ehkä ei ole kysymys ujoudesta, kun ei tervehditä tai vastata tervehdykseen, vaan huomaamattomuudesta muita kohtaan.
    Minun lapsuudessani oli koulunumerona Huolellisuus ja tarkkaivaisuus.
    Nykylapsille tulisi varmaan monelle aika kehno numero :)
    Oikein hyvää päivän jatkoa Tiia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä kaikesta ja niin totta tuo, että omassa nuoruudessa vielä huolellisuus ja tarkkaavaisuus oli ihan kunnia-asia.

      Ihanaa hellepäivää Kirsti Kaija. <3

      Poista
  15. Mielenkiintoisia ajatuksia postauksessasi. Ajatusten virta, tajunnanvirta on sisäisenä puheena sekoitus mennyttä, tätä hetkeä ja tulevaa. Tuskin kukaan elää carpe diem, hetkessä. On tosiaan jotenkin paradoksaalista, että konfliktit vain lujittavat ihmissuhdetta. Sunnuntain rauhaa sinulle.

    VastaaPoista
  16. Justiinsa sitä itseään, ajatusten virtaa. :) Näin on, on inhimillistä peilata koko ajan mennyttä, tätä hetkeä ja tulevaa. Samaa mieltä, mutta näin se miltei menee, sillä konfliktit ovat järisyttäviä, mutta jos ne sujuvat "rakastavassa" hengessä ja kumpikin tykkää toisistaan, tulee vastaan, ymmärtää toisiaan ja saa myös turvallisesti olla eri mieltä, vie tämä suhteen uudelle tasolle, sillä huomaa, tuo toinen tuossa on rinnallani ystäväni tai puolisona, vaikka tuli tälläistä tai tuollaista.

    Ihanaa sunnuntaita Marja. <3

    VastaaPoista
  17. Upeaa pohdintaa ja todellakin ajatuksia herättävä kirjoitus. Kuten ehkä tiedätkin, minua nuo ihmismielen koukerot kiinnostavat kovasti ja suunnitelmissa onkin aloittaa psykologian opiskelu. En tiedä, tulenko sitä koskaan työkseni tekemään, mutta ei se haittaa. Haluan opiskella ihan vain silkasta mielenkiinnosta ja aika näyttäköön sitten sen, mitä niillä tiedoilla teen. Hukkaan se ei ainakaan mene. Meillä oli edellisissä opinnoissa paljon psykologiaa niin kliinistä kuin myös organisaatio- ja johtamispsykologiaa. Hitsi ne olivat ihani luentoja. Olisin voinut istua yliopistolla päivätolkulla kuuntelemassa niitä.
    Kirjoitit niin hienosti noista konflikteista ja niiden yli pääsemisestä. Sitähän se on, että juuri ne vievät meitä eteenpäin ja kehittävät niin itsejämme kuin myös ihmissuhteitamme. Kyllä ne yleensä lujittavat suhdetta, edellyttäen, että kumpikin osapuoli osaa reilusti ja avoimesti käsitellä sen. Se ei toimi, että vain toinen tekee niin ja toinen jää pitkävihaisena kiristelemään hampaitaan. Olisi kamalaa olla pitkävihainen ihminen. Se vie ihan turhaan hurjasti energiaa ja ei kehitä meitä yhtään ainutta askelta eteenpäin.
    Kiitos hienosta postauksesta.

    P.S. Jouduin poistamaan blogini ja on tarkoitus jollain tavoin jossain paikassa jatkaa kirjoittelua. Laitan sinullekin linkkiä, kunhan nyt päätän missä ja miten. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Katri, anteeksi, että vastaaminen on reissun vuoksi kestänyt. <3

      Ihan niin totta, ettei opiskelu ikinä mene hukkaan ja olen itsekin tykännyt ihan lukea vaan aiheesta eri lähteistä ja kirjoista.

      Juurikin näin, kyllä konflikti tilanteissa kummankin täytyy saada puhdistaa itsensä ja aloittaa puhtaalta pöydältä. Toki joskus on asioita, jotka on hyvä jättää oman pään työstettäväksi, mutta joskus mitä enemmän pohjalla käydään, sen suurempi mullistus ja avaus parempaan ja avoimempaan suhteeseen.

      Niin olisi olla, välillä mietin, että olen höveli, vaikka olen ollut kuinka vihainen ja loukkaantunut, niin jostain kummasta kaikki se kauna ajan myötä unohtuu. Joskus vie kauemmin ja joskus vähemmän, kun antaa uuden mahdollisuuden ja taas pettyy, se tuntuu karvaalta ja nöyryyttävältä. Mutta toisaalta parempi niin, että on yrittänyt, kuin ettei ole.

      Laita ihmeessä linkkiä sitten, niin lisään blogisi lukuluetteloon.

      Kiitos kauniista sanoista Katri ja sydämellistä heinäkuun viimeistä viikkoa. <3

      Poista