maanantai 17. kesäkuuta 2019

Ylellinen vegaaninen Botanicals Fresh Care ja kierrättäminen

*Kaupallinen yhteistyö L'Oreal Paris Botanicals Fresh Care


Jee juhannusviikko ja suuri osa suomalaisista suuntaa mökkeilemään. Kun käyt ruokaostoksilla, kannattaa samalla reissulla kurkkia kosmetiikkahyllyt ja pakata mökkireissulle mukaan uudistetut Botanicals sarjan tuotteet ja kohta kerron miksi. 

Olen viettänyt kaikki lapsuuden kesät kesäpaikalla Sipoossa ja mitä oma vaari opetti minulle oli "kohtele luontoa kuin itseäsi." Älä koskaan heitä roskia luontoon tai mereen ja vesistöjä tulee suojella. Tai miten suojella eläimiä ja pyydystää ampparit tyhjän tulitikkurasian avulla. Vaari myös piti siitä, että puutarha ei ole  järjestelmällinen vaan pikemminkin runsas kuin salainen puutarha. 

Erityisen tarkka olen tuotteista, joita mökille vien ja siksi niin kovasti ilahduttaa uudistunut Botanicals Fresh Care sarja, johon kuuluu neljä tuotesarjaa ja ohessa kuvissa esitteillä kolme sarjoista. Neljäs sarja on kuiville hiuksille suunnattu Argan&Safflower sarja.
Sarjoista olen ehtinyt testata hauraille hiuksille suunnattua Inkivääri&Korianteri sarjaa. Vaikka omat hiukset ovat paksut ja karheat, ovat kuivat latvat hauraat, joten päätin testata tämän fantastisen tuoksuisen sarjan tuotteita. 

Kerron seuraavassa postauksessa enemmän ominaisuuksista, koostumuksista ja tuoksumaailmoista, jahka olen ehtinyt testailla sarjan kaikki tuotteet. Sen voin jo kertoa, että karheista hiuksista tuli ihanan pehmeät, kuin olisi ollut Olaplex-käsittelyssä. 





Voi, että tuota karvaista kuvausassaria Beaa, joka koko ajan halusi suukotella ja oli kovin utelias näistä selkeästi koirankin nenuun hyvän tuoksuisista purkeista. Välillä oli purkit Bean suussa ja minne lie pesulle oli purkkien kanssa menossa. 


























Botanicals Fresh Care sarja on pullollaan erinomaisia ominaisuuksia, joista tärkeimmät: 

Shampoo-ja seerumipullot ovat 100% kierrätettyä PET-muovia ja nykyisin kaikki tuubit ovat 50% kierrätetyistä materiaaleista. Meillä on täällä Porvoossa ruokakaupan keskuudessa eli mukavan lähellä lajittelupiste, jonne voi lajitella myös muovista tehdyt tuotteet. Teimme vastikään myös kaatopaikkakeikan, jonne tarkkaan lajittelimme eri pisteille kuuluvat tuotteet, jotta niistä vielä saadaan osasta hyötyä uusiokäyttöön. 

Koostumukset ovat 98% luonnollista alkuperää (hoitoaineet, naamiot, leave-in tuotteet), ilman silikoneja, parabeeneja tai väriaineita. Olen omassa käytössä huomannut atooppisen ihottuman päänahassa yltyvän parabeeneista,  joten iso peukku parabeenittomuudelle myöskin. 

Vegaanit koostumukset.

Kaikki koostumukset ovat 94% biohajoavia ja tässä syy miksi mökillekin valikoituu Botanicals Fresh Care tuotteet. Miehen vanhempien mökillä on esimerkiksi lampivesi, jonne ensiarvoisen tärkeää on olla levittämättä lainkaan myrkyllisiä tuotteita, eikä sen enempää tietenkään mereen, järveen tai luontoon.

Raaka-aineiden vastuullinen hankinta ja korkea luonnollisuusaste, sarjan tuotteet on tuotettu vihreän kemian prosessien mukaisesti. Pyritään valitsemaan mahdollisimman paljon uudistuvia ja luomuraaka-aineita samalta toimijalta.

Kyseessä on ylellinen hiustenhoitosarja ja tuoksumaailmoissa puhkeaa kukkaan rauhoittavat eteeriset öljyt, joiden tuoksumaailmassa ei ole mitään keinotekoista. Ilmankos tädin koira Bea oli niin kovin kiinnostunut tuotteista ja etenkin ruusun ja inkiväärin ja korianterin tuoksuisista sarjoista. 

Loistavaa tietenkin on, että markettisarjan  ollessa kyseessä, hinnatkin ovat edullisia. 

Shampoo 400ml 9,95e

Hoitoaine 200ml 9,95e

Erikoishoidot 9,95e 100-200ml


Oletteko ehtineet tutustua jo uudistettuun Botanicals Fresh Care sarjaan, joka on toukokuussa ilmestynyt kauppoihin. Löytyykö suosikkia sarjoista ja onko sinulle tärkeä arvo, Botanicals sarjan kulmakivet: vegaaninen, kierrätettävyys, luonnollisuus, biohajoavuus ja vastuullisuus. Valitsetko valikoivammin mökille vietävät tuotteet. Muuten minkälaisia juhannus suunnitelmia teillä on. 

Mitä ihaninta ja aurinkoisinta juhannusviikkoa kaikille. <3

28 kommenttia:

  1. Luonnonkosmetiikassa on nykyisin hyvää se, että purnukat on yleensä valmistettu biohajoavista tai kierrätettävistä materiaaleista. Elokuussa tulee vuosi täyteen luonnonkosmetiikkaan siirtymisestäni. En ole vielä testannut Botanicals Fresh Care sarjaa. Aivan ihanat kuvat postauksessasi. Mökki ja ympäristö näyttää niin rauhalliselta ja kauniilta. Sinnehän voisi ihan unohtua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on hyvää, olen samaa mieltä. 🤗Kannattaa kokeilla näitä, sitten kun vanhat loppuu. Uskon, että tulet rakastumaan näihin tuotteisiin.

      Kyllä Sipoossa päivät karkaa ja päivien merkitys katoaa, sielu lepää. 🤗

      Ihanaa päivää Marja 🧡🧡🧡

      Poista
  2. Oi mikä ihana röyhypuutarha -ja suloinen kuvausassari. Hiustuotepullotkin ovat kauniit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti ja on niin kaunis sarja. ❤️Kuvausassari on hyvin utelias tapaus😅

      Ihanaa päivää Tuuli 🧡🤗🧡

      Poista
  3. Aivan ihanat kuvauspuitteet ja apulainen Beea.
    Satunmoisin pääsin kokeilemaan Botanicals Fresh shampoota ja hoitoainetta tyttären mökillä. Yhden pesukerran perusteella on vaikea sanoa muuta kuin tuoksun olevan minua miellyttävä.
    Kierrätys ja vastuullisuus ovat plussaa, kun teen valintoja.
    Juhannusta vietämme perheen parissa mökillä.
    Oikein ihanaa juhannusviikkoa sinulle Tiia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos niin paljon. 🤗Ihana kuulla, että tuotteet tuttuja ja visuaalinen ilme viehättää. ❤️

      Hienot arvot tässä sarjassa ja kaikki positiiviset puolet kohtaa.

      Oikein ihanaa juhannusviikkoa Kirsti Kaija 🧡🧡🧡

      Poista
  4. Ensimmäisenä täytyy kyllä huokaista, kuinka mielettömän kauniit kuvat olet jälleen ottanut <3
    Tuo Sipoon mökkipaikanne on vallan ihastuttava ja vaarisi on viisas mies opettaessaan luonnon kunnioitusta, tosin en sitä epäile, ettetkö olisi sitä muutenkin osannut, mutta tiedät mitä tarkoitan.

    Itsekin olen viimeaikoina pyrkinyt valitsemaan mökille ja toki kotiinikin mahdollisimman ympäristöystävällisiä tuotteita, en toki kaikkea mutta suunta on oikea. Jotenkin vielä mökkioloissa nämä seikat nousevat esille enemmän, tietysti kun siellä luonto on niin toisella tavalla läsnä.


    Itse en ole vielä kyseistä sarjaa testannut, mutta testiin menee ja varmasti näitä hankin myös mökkituliaisiksi äidille ja maalle tulee vietyä myös omat putelit ja purnukat tottakai.

    Minua ihastutti tuo mainitsemasi Inkivääri&Korianteri sarja, koska omat hiukseni ovat myös latvasta kohtuullisen käsitellyt ja kuivahkot, ja sitä paitsi olen hyulluna inkiväriin, jostain kumman syystä.

    Katsoin muuten, että nämähän sopisi aivan loistavasti juuri nyt hypetetylle Curly Girl metodia käyttäville. Näissähän ei ole silikonia eikä parabenia!
    Täytyykin kokeilla kuinka käkkäräksi tämä mun luonnontaipuinen tukka oikein kihartuu, hih.

    Ihanaa ja aurinkoista viikkoa ihanuus ja kiitos tuhannesti tästä postauksesta ja vnkeistä, muiskis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos niin paljon sinä ihana. 🤗

      Sipoo on kyllä mahtava ja toivottavasti saat sut sinne joskus vieraaksi viettämään päivää. ❤️😍❤️

      Inkivääri&Korianteri aah mikä tuoksu ja miten pehmeiksi taikoo hiukset.

      Curly Girl meininki vaan kokeiluun.

      Oikein ihanaa juhannusviikkoa ystäväin. 🧡🤗🧡

      Poista
  5. Nyt on kuule rouva niin simpsakkana kuvissa, että <3 Sun assarilla on ollut meno päällä :D
    En ole vielä testannut uudistettuja tuotteita, vaikka muuten kyllä Lorealin hiustuotteita käytänkin.
    Ihanaa juhannusviikkoa sinullekin kaunis Tiia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nooh kyllä noita sääriä sumutin, uuh hyttysen puremat ja kaikki. 😅

      Kiva kuulla eli varmaan tykkäät näistäkin tuotteista.

      Ihanaa päivää Outi ihanuus❤️🤗❤️

      Poista
  6. Voi miten ihania kesäkuvia ja assarit tietysti mukana. Vaikuttaa kyllä hyviltä tuotteilta, sen mitä olen kerran saanut testiin tästä sarjasta. Pirteät purnukat ja plussaa tuo kierrätys! Hintakin vielä järkevä, joten kokonaisuutena hieno juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokonaisuus aivan mahtava, L'Oreal on kyllä niin monella tasolla edellä kävijä.

      Kiitos kovasti ja ihanaa päivää Minna 🧡🤗🧡

      Poista
  7. Ihanat kuvat! Mua alkoi naurattamaan, kun luin inkivääri-korianteri, kuulostaa niin sulta, ettei mikään. :)

    Ihanaa viikkoa Tiia. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos niin paljon. ❤️❤️❤️

      Haha tunnet mut niin hyvin, inkivääri best😍

      Ihanaa päivää Jonna 🧡🧡🧡

      Poista
  8. Niin ihania kuvia olit taas meille laittanut.
    Ihanat pakkaukset noissa tuotteissa.
    Piristän itseäni niillä, kun saan nuo vanhat pullonpohjat käytettyä.
    Sitten tornado iskee ja muuttaa suihkussa käymiseen myös silmäniloa.
    Toivotaan sinulle jo nyt hyvää juhannusta. Meille tulee vieraita ja pitää leipasta pakkaseen hiukan gluteenittomia ja laktoosittomia herkkuja.
    Jonkun kerma-mansikkaunelman kokoan sitten, kun vieraat on paikalla.
    Eli oikeen ihananaa juhannusta koko perheelle sinne.
    >Leenalii

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos niin paljon. 💚💚💚

      Ihana kuulla, että nämä ihastuttaa, niin minuakin. 😍

      Oi mitä ihaninta juhannusta, aurinkoa, mansikkakakkua ja kaikkea teille. 🍓🌞💗💚

      Poista
  9. Muksuna tukka huuhdottiin shamppoosta meressä ja lopuksi vielä saunassa, nykyisin katson kyllä mitä mökille vien, enkä edes huuhdo tukkaa meressä enää :D Tosin nykyinen mökki on kunnallisverkossa vetensä puolesta, että ei olisi välttämättä tarvetta. Jotenkin sitä vaan mökillä pitää olla omat tökötit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin muuten tehtiin kyllä. Enää ei tulisi mieleen. Niin samaa mieltä, mökillä pitää olla omat tuotteet ja mieluiten luontoystävälliset.

      Sydämellistä juhannusta 💗🍓🌼💗❤️

      Poista
  10. Kiitos vinkkauksesta! Täytyykin heti tänään katsoa, olisiko meidän markettiin tullut ko tuotteita myyntiin. Pakkausten kauneus on iso plussa, mökillä kun kaikki tuotteet on näkyvillä!
    Aurinkoista juhannusviikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti löytyi ja niin totta, kyllä mökilläkin pitää olla kauniit purkit.

      Ihanaa juhannusta 💗🌼🍓🌼💗

      Poista
  11. Onpa ihanat kuvat taas kerran! Tuo inkivääri & korianteri olisi varmasti sellainen minun juttuni. Saattaapa joskus päätyä kokeiluun, kunhan hiukset saavat ensin vähän enemmmän mittaa.

    Ihanaa viikonjatkoa. <3

    -Katri-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihana sarja. Nyt olen kokeillut myös laventelia, mutta vielä Inkivääri&Korianteri pitää ykköspaikkaa. Mukavaa juhannusta Katri💗🌼🍓❤️💙🤗💙❤️🍓🌼💗

      Poista
  12. Upeassa ympäristössä kuvattu kauniit kesäiset kuvat <3 Iloista juhannusviikkoa Tiia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoista Onneli ja Sydämellistä juhannusta 🌼❤️💙💙🍒💙❤️🍓🌼💗

      Poista
  13. Onpas ihanat kuvauspaikat, suloinen assari ja niin kovin kauniit purkit ja purnukat. :) Ja pakko todeta, että hymyilevä ihminen on sitten kaunis. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos niin paljon ja totta tuo, että hymy kaunistaa.

      Sydämellistä juhannusta 💗🌼🍓❤️💙🍒🤗🍒💙❤️🍓🌼💗

      Poista
  14. Ihanan näköisiä nuo purnukat! Ja kuvia ihastelen taas, niin ihanat maisemat ja kaikki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos kovasti Mia.💗🤗💗Pakko sanoa, että nyt on sellainen wow-sarja, joka löytyy Citymarketeista.

      Ihanaa päivää Miuli💗🍓😘🍓💗

      Poista