torstai 9. toukokuuta 2019

Pieni eläin iso suru

Kirjoitin Facebookiin tässä parin päivän aikana näin ja ajattelin jakaa meidän Mini-hamsun tai hellittelynimeltään Mini-makkaran tarinan täällä. 
Tänään oli päivä, jonkalaista en ihan heti uskonut näkeväni. Mini-hamsterin poskipussi oli luiskahtanut ulos. Ensin luultiin, että on kasvain, mutta netistä löytyi tietoa. Ei muuta kuin pussin kosteutus ja hellästi pumpulipuikolla posken sisään ujutus. Nyt toinen pesee itseään tyytyväisenä. Oon niin järkyttynyt, hyvä ettei oksu lentänyt. Etenkin koska näin just unta, että oman korvan alta roikkui vastaavat pussit! Painajaisesta eli etiäisestä kerroin tietty unen jälkeen heti Jussillekin eli ei ole mitään hölinää tämä etiäinen. Toinen toki olisi voitu viedä huomenna eläinlääkärille, mutta hellästi päätettiin kokeilla itse. Hetken räpiköi, mutta kun hoksasi, että nyt se poskipussi on menossa sinne takaisin minne kuuluukin, niin toinen rauhoittui täysin. Olipahan Mini-hamtarolla aikamoinen päivä. 

Tässä kohden ajattelimme vielä, että asia ratkesi sillä. Saimme kuitenkin eilen aamulla huomata, että poskipussi oli tullut taas ulos. Soitin eläinlääkäriin, että miten toimia. Vielä oli toivoa. 
Mini-hamtaro kauhunäytelmän osa 2. Pussi oli aamulla tupsahtanut ulos, mikä shokki. Soitin eläinlääkäriin ja nyt viimeinen keino on laittaa pussi uudelleen takaisin, tehty, syöttää vauvanruokaa, kuulemma Bona broileriperuna on oikein hyvä ja eläinlääkärin omat hiiret ovat tykänneet Pasta Bolognesesta. Ostin jälkkäriksi myös mangososetta. Pussi laitettu takaisin ja syötin Miniä pumpulipuikolla, jotta saa sitä pehmeää ruokaa pussiinsa. Tälläinen pussin ulostulo voi johtua liian täyteen ahdetusta poskipussista tai terävistä siemenista. Jos Mini tästä selviää, saa parasta Bonaa ja Pilttiä elämänsä ehtooseen asti. Pitäkää peukut pystyssä, sillä jos tämä viimeinen keino ei auta, niin huomenna on eutanasia. Olen itkeä tirauttanutkin, vaikka meillä on kuollut monta hamsteria, mutta tämä poskipussin absurdius ja kaameus ja toisen hätä ottaa nyt niin tunteisiin.

Kun poskipussi tuli vielä ulos, Minin syötyä pehmeää ruokaa, tein päätöksen etten rääkkää ja stressaa toista enää poskipussin kanssa, vaan tänään menemme eläinkääkärille saattamaan Minin ikuiselle matkalle. Automatkalla vielä mietin, että voisiko Mini elää ilman toista poskipussia, jos pussi vaan leikattaisiin pois ja laitettaisiin pienet tikit. 

Eläinlääkärille tätä viimeistä hätäkeinoa kertoessani oivalsin samalla itsekin, että operaatio tehtäisiin minun takia, ei enää Minin hyväksi. Pienen talvikkojyrsijän henkiinjäämisprosentti on niin pieni ja suupieleen olisi jäänyt kivuliaat tikit ja mistä kukaan meistä tietää, miten tuskaisaa olisi ollut elää ilman toista poskipussia. 
 
Meillä menehtyi n. kuukausi sitten albinohamsu vanhuuteen ja elämäni aikana on n.10 hamsteria menehtynyt. En tiedä miksi tällä kertaa pienen eläimen kohtalo otti niin koville, että olen täällä kyynelehtinyt pari päivää. Mini vaan oli niin erityisen eloisa ja kiltti ja antoi poskipussinkin laittaa takaisin purematta ja urhoollisesti. Tänään, kun Mini sai rauhoittavan piikin, ei toinen taaskaan yrittänyt purra vaan laittoi pienen päänsä tassujen väliin piiloon. Se oli koko tämän asian surullisin hetki. 

Voi Mini, olet se hamsteri,  jota me koko perhe jäämme kovin ikävöimään, olit aivan erityinen. Oli eläin miten pieni tahansa, meidän tehtävä on saattaa se pieninkin eläin turvallisesti viimeiselle matkalleen.

Pikku-Mini-Makkaran muistolle, jonka kohtaloksi koitui poskipussi. En Minin poskipussista halunnut ottaa kuvia, mutta jos jotain kiinnostaa, niin hakusanoilla "cheek pouch" löytyy. 
Onneksi tänään on paljon ystäväkohtaamisia, niin täytyy vain todeta, "elämä jatkuu."

Miten siellä, onko teillä ollut jonkun kotieläimen kanssa aivan erityinen suhde ja eläimen saattaminen viimeiselle matkalle erityisen raastava? 

Hamstereita tai pienempiäkin eläimiä ottaessa, on hyvä muistaa, että eutanasia kustantaa ihan yhtä paljon, kuin vaikka kissan eutanasia. Ei ole pieniä juttuja nämä. <3

Kaunista torstaita kaikille. <3


55 kommenttia:

  1. Osanottoni. Eläinystävän menettäminen on aina raastavaa.

    Minulla ei ole lapsuuden hamstereiden ja aavikkohiirten jälkeen ollut omaa lemmikkiä, mutta kaikkien hoitohevosten lopettaminen tai edes siitymine toiseen talliin oli aina kamalaa.

    Muistan myös kuinka kymmenisen vuotta sitten kävimme hakemassa anoppilan viimeisen vanhan koiran ruumiin Viikistä maalle haudattavaksi. Mies meni sisälle, minä jäin auton kanssa oven viereen. Itkin aivan holtittomasti ja muistan edelleen koirien kanssa minut ohittaneiden naisten osaaottavat katseet. Appeni oli rakentanut kauniin puisen arkun ja laittanut sinne Rauhan lempipeiton ja paljon luonnonkukkia. Itkimme siinä hiljaa vierekkäin silittäessämme nukkuvalta näyttävää, niin kaunista Rauhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kestä voi Rauha, en kestä. Taas itkettää ja aidosti miten kaunista. Eläimet rakastaa vilpittömin sydämin. 💗❤️💗

      Poista
  2. Jouduin viime jouluaattona saattamaan rakkaan koirani viimeiselle matkalle.Hugo sairasti sydänsairautta,johon lääkkeet eivät enää auttaneet ja sairaus eteni.Poika sai olla kanssani 10.5 vuotta.
    Ikävä ja suru on raastava.Elämässäni on nyt iso aukko.Itsesyytökset ovat myös todella kuluttavia.Mitä olisin voinut tehdä toisin,miksi sanoin tuolloin noin,näytinkö tarpeeksi,
    että rakastan jne.
    Toivottavasti pystyn joskus antamaan itselleni anteeksi.
    ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koiraystävää jää ikuinen ystävä, eikä uusi koira voi korvatq toista. Ovat jokainen omia persoonia, jotka jättävät sydämeen aukon.

      Juuri nämä itsesyytökset ovat pahinta, ne ovat osa surun tuskaa. Luulen, että surutyöhön aina liittyy syyllisyyttä, teinkö riittävästi, vietinkö aikaa riittävästi, olisinko voinut tehdä jotain toisin. Tälläinen on inhimillistä, mutta voi miten turhaa. Kunpa osaisimme olla itsellemme armollisempia. 💗Olet satavarmasti tehnyt parhaasi ja suurin rakkaudenteko on päästää rakas eläin kärsimyksistä. Tiedän helpommin sanottu kuin tehty.

      Täältä sinulle paljon halauksia. 💛🤗💛

      Poista
  3. Ompa surullista. Osanotto.
    Meilläkin on ollut hamsteri ja kaksi rottaa.
    Kyllä täytyy tunnustaa, että itkin kaikkien pois lähtöä. Niistä vaan tulee perheen jäseniä, niinku isommistakin eläimistä.
    Hammu ja rottapojat kävi myös eläinlääkärillä ja kyllä ihokokeet ja labrakokeet ym maksoi, mutta mitä sitä ei lemmikin puolesta tekisi.
    Tytön perheen kissa haudattiin tänne meidän pihalle ja kyllä oli raskasta katsoa, kun perhe kantoi pientä laatikkoa. Tuntui, että kaikkien hartiat oli valahtaneet alas ja askeleet oli raskaat.
    Tänne pihalle on haudattu kolme kissaa, kaksi hamsteria ja yksi pulu.
    Pulun vein eläinläälääkärille, kun sen siiven alla näkyi joku ruhje.
    Pulu vietti päivän ja yön meidän autotallissa ja aamulla sain sille ajan. Olin soitellut ympäriinsä, että saisin tietoa mitä tehdä. Joku
    luonto ihminen tiesi neuvoa, mitä tehdä.
    Kaupungin eläinlääkäri tutki ja lopulta nukutti sen ikiuneen.
    Täytyy sanoa miten ihanasti hän hoiti ja käsitteli lintua.
    Tulipa nyt pitkästi jutustelua. 💞Oikeen hyvää äitienpäivää sulle
    Leenalii



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kestä, niin kosketti tämä. Jokainen eläin on rakas, koolla ei ole väliä. 💗

      Voi ei kissan hautajaisia, tuli meidän rakas Onni mieleen.

      Sydämesi on kultaa, koko kommentti kertoo siitä, mutta vielä pulu. Nyt toinen pieni haudattuna eläinystävienne kanssa teidän pihalle. ❤️😓❤️

      Täällä 5 hamsua ja rakas Onni-kissa.

      Sydämellistä viikonloppua sinulle ihana Leenalii💗💗💗

      Poista
  4. Ikävä juttu ja lämmin osanottoni ♥
    Mini hamsterilla on nyt hyvä olla eikä hänen tarvitse kärsiä.
    Halaus ♥

    VastaaPoista
  5. On pakahduttavan surullista saattaa rakas eläinystävä viimeiselle matkalle. Voimia suruusi.

    VastaaPoista
  6. Voi ei, mä en kestä. Lämmin osanottoni. Minillä on nyt hyvä olla, jos yhtään lohduttaa.
    Lämmin halaus. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikku Mini poloinen. 😓Kiitos niin paljon Taru. 💗💗💗

      Poista
  7. Ei sentäs eläinlääkäri ehdottanut, että itse lopetatte? Ja tää ei ollut edes vitsi, valitettavasti. Mulla on ollut aika paljon gerbiilejä, joskus ne kuolee vanhuuteen, joskun ne alkavat käyttäytyyn todella levottamasti kuin maailman lopun edellä ja yleensä se tietää, että ne on aika vielä lopetettavaksi. :( Onneksi suurin osa on ollut ikuiseen uneen nukkujia, mutta pari noita täys hulluus ennen kuolemaan. Viimeisimmälle gerbiilille Pikille, tuli sitten tämän lopun villit viikonloppuna tietenkin yön aikana. Eläinlääkärille soitto ja nainen oikeasti ehdottaa, että lopettaisimme itse eläimemme. Olin aivan sanaton puhelimessa. Suostui sitten su tulemaan kotiin lopettamaan Pikin maallisen vaelluksen, mutta vuosien jälkeen olen edelleen todella järkyttynyt eläinlääkärin tunteettomuudesta, vaikka kyseessä on pieni lemmikki. Piki oli silti meidän perheenjäsen. Joten RIP Mini. <3

    En muuten ole ikinä kuullut tuollaisesta poskipussin muljahduksesta, huh. En olis kyllä pystynyt itse operoimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua ja ei todellakaan ja niin järkyttävää ja epäkunnioittavaa. Eläinlääkärillä suhtauduttiin vahvalla lämmöllä ja sanottiin osanottoni. Ymmärrettiin, että pienikin olento voi olla yhtä rakas.

      Minäkin olen järkyttynyt tuosta, hän on väärällä alalla, empatia on osa heidän työtä.

      Poskipussijuttu oli järkyttävää, jotenkin shokeraavaa. Koko juttu oli todella ikävä. 😓

      Ihanaa viikonloppua Jonna❤️❤️❤️

      Poista
  8. Ei sillä ole väliä onko eläin pieni vai iso, perheenjäsen hän on kuitenkin ❤. Luopuminen on aina surullista. Hyvää matkaa Minille ❤
    Toivottaa, Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koolla ei ole väliä. 💗💗💗Kiitos niin paljon ja ihanaa viikonloppua ❤️💗❤️

      Poista
  9. ISO halaus teille ❤❤❤
    Menetyksiä on ollut tääläkin ja itketty silimät punaisiksi 😩

    Jaksamista halauksien kera ❤❤❤❤

    VastaaPoista
  10. Eläinystävä on aina rakas ❤️

    VastaaPoista
  11. Lämmin osanottoni teille kaikille. Kyyneleet alkoivat tippua, kun luin tarinaa. Todella surullista. Ikinä ei ole helppoa luopua lemmikistä. Se on kuitenkin yksi perheenjäsen.

    Halaus sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kovasti Mannilainen. 💗💗💗Minin kohtalo oli kyllä niin väärin ja jotenkin kamala. Koolla ei ole väliä, kun lemmikkiä rakastaa.

      Ihanaa päivää sinulle. ❤️❤️❤️

      Poista
  12. Voi toista! Ratkaisu oli kuitenkin oikea! ❤

    Ensimmäisen hevoseni kotona lopetus ja hautaaminen on ollut kova kokemus. Mutta samalla hyvin kasvattava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hevosen hyvästeleminen on taatusti ollut todella kova paikka. 💗💗💗

      Ihanaa päivää ❤️

      Poista
  13. Ihmeellisiä on elämän tiet, suuria tunteita ja elämänmittaisia eloja, kaikelle on paikkansa. Muistot on kuitenkin ne jotka jää meistä ihan jokaisesta isosta ja pienestä. Halaus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kauniisti kirjoitat, kiitos niin paljon tästä Onneli. 💗❤️💗Halaus sinullekin. ❤️❤️❤️

      Poista
  14. Niin tulin suruisaksi kun huomasin Minin kohtalon, voi toista pientä <3
    Meillä eniten on kolahtanut Prinsessa pupun kuolema vanhuuteen, hän oli nimensä veroinen, täydellinen kääpiökani <3
    Haleja teille kaikille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi näitä meidän pieniä, teidän prinsessaa ja meidän Miniä.

      Kiitos kovasti ja ihanaa päivää. 💗💗💗

      Poista
  15. Voi toista. Osanotto ja lämmin halaus <3


    VastaaPoista
  16. Osanottoni ♥ Lemmikin menetys on aina suuri suru. Mulla on monia kokemuksia, myös hamsterista ja yhtä surullisia kaikki. Pahimpia oli pieen chincillavauvan kuolema ja 9v kissan yllättävä haimatulehdus, oltiin jo leikkaamassa kun pienen sydän pysähtyi - ei jaksanut enää.

    Sinä teit kaikkesi pelastaaksesi pienen, se vain ei aina riitä, halaus ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi eihhh. Niin suruisia juttuja nämä. Sitä lääkärikin oli mieltä, ettei Mini olisi selvinnyt operaatiosta suurella todennäköisyydellä. Kiitos kovasti ja ihanaa päivää. 💗💗💗

      Poista
  17. Voi surku! Meidän hamsteri kuoli viime kesänä ihan vanhuuteen ja vaikka olimme varutuneet, niin silti se oli surullista. Kaikista itkettävin juttu oli se, kun hamsterin häkki oli nostettu olohuoneeseen poisviemistä varten ja Luna- koira tunnista toiseen istui häkin vieressä ja tuijotti tarkasti häkin pohjalle. Se odotti pikku ystävänsä ilmestymistä purupesästä niin kuin aina. Hamsterin tarkkailu oli Lunan päivittäinen harrastus. Nyyh ❤ Otan osaa ja toivotan teille mukavaa viikonloppua ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kestä miten riipivä tarina ja eläimet todellakin osaavat rakastaa yli lajien.

      Kiitos kovasti ja ihanaa päivää sinulle. ❤️❤️❤️❤️

      Poista
  18. Voi, pientä hamsua ja suurta surua!!
    Lämmin halaus teille ja toivotan toukokuista auringonpaistetta viikonloppuun. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos niin paljon Susanna ja ihanaa viikonloppua 💛💛💛

      Poista
  19. Voi surku Miniä :( Otan osaa lemmikin menetykseen
    Meillä on itketty kilpikonnan perään sekä meillä paljon asuneen anopin koiran perään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eihh, ei ole todellakaan eläimen koolla väliä, kun sitä rakastaa.

      Ihanaa päivää Rva Kepponen ja kiitos. 💗🤗💗

      Poista
  20. Voi pikku Miniä, surullinen kohtalo. Meillä oli kotona hamsteteita ja japanilaisia hiiriä kun olin lapsi, ja muistan että poikasia kuoli, ja se oli aina itkun paikka. Paljon tsemppihaleja❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on, koolla ei merkitystä kun rakastaa.

      Ihanaa päivää Jael ja kiitos 💛💛💛

      Poista
  21. Juuri keskiviikkona jouduin viemään meidän 17-vuotiaan lemmikkikissan lopetettavaksi ja olo on tosi ontto. 17 vuotta kissa on ollut täällä aina läsnä meidän perheessä, nyt ei ole ketään. Mutta kissan munuaiset olivat jo niin huonossa kunnossa, että kissa kärsi, pakko oli luovuttaa ja päästää kissa tuskistaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihh en kestä miten suuri suru ja niin pitkäaikainen ystävä. Vieläkin on meidän Onni-kissaa ikävä, joka menehtyi pari vuotta sitten sokeritautiin. Eläimet jättävät ison aukon sydämeen.
      Kovasti voimia sinulle. ❤️❤️❤️

      Poista
  22. Voi ei 😢 oman lemmikin kuolema ja menetys koskettaa aina oli lemmikki minkä kokoinen vain 💖💖💖Jaksuja teille 😍

    VastaaPoista
  23. Voi, tiedän niin tunteen!

    Kun meidän ensimmäinen gerbiili kuoli, olin aivan surun murtama. Se oli Minttu, harmaa neiti vaaleanpunaisella kuonolla. Söpö kuin mikä ja turkki niin pehmeä! Itkin varmaan enemmän kuin asianomaiset. Tai no, herkkä rapumiespoika vetisteli vielä monta kuukautta ennen nukkumaanmenoa. Prosessi vähän venyi, sillä Minttu oli pakko laittaa pakastimeen odottamaan roudan sulamista, hautajaiset pidettiin vasta kuukausia myöhemmin.

    Joku saattaa rankastikin väheksyä pienten - ja isojenkin - lemmikkien luopumisesta aiheutuvaa surua. Mutta mielestäni se on enemmänkin julmaa ja osoitus kylmyydestä. Ennemmin pidän herkän mieleni ja olen murheellinen pienten, sydämeen saakka reittinsä nakertaneiden otusten vuoksi. Miten kamalaa mahtaa olla sitten, kun jompikumpi koiristani menee?

    Teit aivain oikean ratkaisun. Ihminen pitää monasti lenmmikkiään hengissä liian pitkään, koska luopuminen on niin hirvittävää. Kunpa itsellä löytyisi tarpeeksi järkeä sitten kun sitä eniten kysytään. En halua, että eläin joutuu kärsimään omien itsekkäiden tarpeideni vuoksi. Tuskin kukaan haluaa. Sille vain saattaa tulla valikoivan sokeaksi.

    Halaus! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Minttu pieni, en kestä. Miten kaikkein pienimmätkin voivat varastaa sydämen täysin. 😓

      Kyllä minäkin odotin ja odotan että joku tulee tänne naureskelemaan, mutta se tosiaan kertoisi hänestä enemmän. Saa tunteilla, silloin kun tunteiden aika on vaikka suomalainen kulttuuri osaakin liittää tähän tunteitten näyttämiseen häpeää. Ennemmin tunteva kuin tunnekylmä kuten toteat.

      Uskon, että sinäkin tiedät kun on oikea aika päästää eläin kärsimyksistään. Eläimen tuska menee oman luopumisen tuskan edelle. En epäile sekuntiakaan, ettet tekisi oikeaa päätöstä.

      Halauksia❤️🤗❤️

      Poista
  24. Lämmin halaus sinulle!

    Löysin pienenä kaksi emotta jäänyttä, vastasyntynyttä hiirenpoikasta, joihin yritin hoitaa. Silloin ei ollut nettiä, josta etsiä ohjeita. Ne sitten kuolivat vuorokauden päästä: joko kylmyyteen, liian vahvaan maitoon (lehmänmaitoa) tai emoltaan saamaansa myrkkyyn (johon arvelimme emon kuolleen).

    Itkin monta päivää aivan valtavasti, enemmän varmaan kuin myöhemmin aikuisena menettämiäni koiriani. Varmaan siksi kun ne olivat niin liikuttavan avuttomia ja tunsin suurta syyllisyyttä siitä, että olinko hoitanut niitä väärin. Toinen vielä vetäisi kädelläni viimeisen henkäyksensä joka oli kouristus :(

    Voimia sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ei pienet hiirulaiset ja sinä, joka yritit niitä hoitaa.

      Juuri samaa.mieltä, toisen avuttomuus, tuska, pelko ja se oma syyllisyys, teinkö kuitenkaan kaikkeni.
      Kuvaat niin hyvin omia tunteita. Tuo viimeinen henkäys, en koskaan unohda, kun Onni-kissa henkäisi viimeisen henkäisynsä eläinlääkärin huomassa. Se on jotenkin järkyttävä hetki.

      Kiitos niin paljon tästä Ei-Leena. Ihanaa viikonloppua 💛💛💛

      Poista
  25. Voi että, luin tämän moneen kertaan, pikkuinen Mini 💛 Lämmin halaus💛 Pienet jyrsijät ovat ehkä vaikeammin hoidettavissa kuin isommat, riippuu eläinlääkäristäkin, toki heitäkin voi auttaa monin tavoin. Teit oikein ettei Mini pikkusen tarvinnut kärsiä enää. Suru on todella suuri, lemmikin koko ei vaikuta asiaan, en ole tullut edes ajatelleeksi, että joku voisi vähätellä hamsteria tai vaikkapa kesyrottaa, vaikka aikoinaan rottien kanssa siihen itse törmäsinkin. Minulla on ollut kirjava valikoima pieniä ja suuria lemmikeitä. Kaikki he ovat jättäneet syvän surun. Pinkku Mamselli oli viimeisin, se oli hyvin vaikea ero ja sitä edeltävä oli Mosku. Hän katsoi minua silmät ilosta loistaen kun vein eläinlääkärille, sanoin että peppua vain katsotaan ja lenkkeilimme ennen väsyä. Koskaan en unohda sitä tuskaa, mitä koin sen jälkeen. Kun Mosku nukkui viimeiseen uneen syliini, oli tosi vaikea jättää häntä lääkäriin ja pussittaa jätesäkkiin, sillä aikaa ei ollut paljon, enkä saanut tehdä surutyötä rauhassa. Koko yön kuulin haukuntaa ja aamulla hain hänet pois, naapuri antoi olla auton perässä, jossa kävin jättämässä hyvästit Mosku pojalle monta kertaa, kiedoin hänet lämpimään peittoon ja vein sitten viimein tuhkaukseen. Monet, monet muutkin Röllit, Riitut ja Mirrit ovat syvät surut jättäneet. Kaikilla on heillä oma tarinansa, paikkansa sydämessäni. Surut ovat aina yhtä kovat, ei niihin totu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei mitä eläintarinoita, en kestä voi Mosku ja kaikki muut. Se on siinä, että sydän tietää mitä pitää tehdä, mutta moraali sotii elämän lopettamista vastaan. Eläimille kun ei vielä voi puhua ja he ovat ns. Meidän armoilla.

      Näin se on, että pieninkin olento jättää aukon sydämeen ja tätä aukkoa ei toinen eläin voi korvata, jokainen on oma yksilönsä.

      Ihanaa päivää sinulle ja kiitos, kun jaoit teidän eläinystävien riipiviä tarinoita. ❤️💙❤️

      Poista
  26. Voi ei, osanotot! ♥ Eläimestä luopuminen on kyllä tosi rankkaa, menehtyi se sitten onnettomuudessa tai ihan luonnollisestikin :/ Meidän Misu täyttää tulevalla viikolla jo 15 vuotta, joten se on ollut reippaasti yli puolet mun elämästä osana sitä. Alkaa pelkkä ajatuskin siitä kauhistuttamaan, että jonakin päivänä siitä pitäisi luopua :/ Lemmikit on yhtälailla perheenjäseniä kuin kaikki ihmisetkin, joten tottakai niistä luopuminen on aina tosi vaikeaa :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei Misu, Oskun serkku. Oskukin täyttää nyt kesäkuussa 16-vuotta. Pelko on kova, milloin pitää jättää hyvästit.
      Olet niin oikeassa, eläimet ovat perheenjäseniä.
      Ihanaa päivää sinulle Sofia. 💚💙💚

      Poista
  27. Voi ei :(
    Lämmin osanotto halausten kera <3

    VastaaPoista