perjantai 24. toukokuuta 2019

Juteltiin häpeästä

Olen saanut itseäni yli 20-vuotta nuoremmalta järjettömän hyviä elämänohjeita. Miten jotkut asiat aidosti voivat olla yksinkertaisia, miten jokaisen asian edessä ei tarvitse monimutkaistaa, kipuilla ja kiemurrella. 
Eräässä vuorokauden kestävässä tilaisuudessa kerroin tälle nuorelle, että niin jännitti tulla tänne ja pelkäsin hurjasti etukäteen, että jos en saa omaa huonetta ja en pysty nukkumaan silmäystäkään, jos pidän huonetoveriani hereillä mahdollisella kuorsaamisella. Tähän tämä ihana nuori totesi, "mutta eihän se ole sinun ongelma vaan sen toisen, nuku vaan ihan rauhassa ja vapautuneesti." Perään toki jutustelimme enemmän, miten turhaa energian haaskausta on murehtia liikaa etukäteen ja etenkin näinkin ei vakavissa asioissa, kuin kuorsaaminen.
Totta kai kaikille meille olisi kauhun paikka, jos huonetoveri ei saisi nukuttua silmäystäkään, koska itse on rohissut yhtä kovaa kuin moottorisaha. Minkä sille omalletunnolleen voi. Mutta sain tuosta ajatuksesta kiinni, että miksi ylipäänsä murehdimme aivan liikaa toisten ihmisten puolesta omaa olemistamme. 

Ollako niin tai näin, että toisella on myös hyvä. Tulkita toisen ihmisen mikroilmeitä ja kyllä välillä pieleen, sillä se toinen voi tuumia jotain ihan omia murheitaan siinä hetkessä. Kaikki ilmeet eivät ole meille tarkoitettuja, emme ole muiden elämien keskiössä  ja muut huomaavat vähemmän kuin otaksummekaan, toki joskus jopa enemmän. 
Tiedostan, että itselle olisi jopa parempi olla hereillä toisen kuorsaamisen vuoksi, jollei omaa ukkelia lasketa, kuin että pitää hereillä toista ihmistä. Tästä päästäänkin siihen häpeän tunteeseen. On noloa kuorsata ja sitä pelkää olevansa vieraalle ihmiselle kammotus. Kuinka paljon on kuitenkaan väliä, mitä vieras ihminen tai tilanteessa tutummaksi tullut kuitenkaan meistä ajattelee. Määrittääkö joku ihminen meidän kokonaisuuden yhden puutteen kautta. Jos kuorsaan, olenko aivan järkyttävä tyyppi kokonaisuudessaan. 

Tapasin tämän ihastuttavan nuoren henkilön jälleen tällä viikolla ja itselle oli mieluisaa, että satuimme istumaan vierekkäin, koska noh vähän fanitan häntä. Toinen ottaa upeita kuvia ja vaikka mitä, on omia polkuja kulkeva persoona, mutta fanitan toista erityisesti hänen ajatustensa vuoksi ja myös sen terveemmän itsetunnon, jota kohti itse vielä hapuilen. 
Tällä toisella kertaa juttu lipesi huulikiiltoihin ja häpeään jälleen kerran. Noh miten nämä kaksi asiaa liittyy yhteen. Jokainen varmaan muistaa, ruokaa ei saa ottaa ensin, eikä ahneena sitä hienointa ja isointa palaa nyt ainakaan ja kuka nyt kehtaa ottaa sen viimeisen herkun pöydästä, no ei kukaan, sehän jää emännälle. 
Noh nyt olin kuitenkin tilanteessa, jossa tällä kertaa oli kyseessä pr-tilaisuus ja huulikiillot. Iso kori, josta saimme kaikki valita lempivärit. Noh valitsin kahdeksasta väristä enemmän kuin yhden eli peräti 5 mieluista sävyä ja voin kertoa, että huulikiiltoja jäi koriin vaikka kuinka meidän kaikkien poistuttua. 

Häpesin ja nolostelin valittuani kaikki mieluisat sävyt, että olinpa ahne. Peittelin huulikiiltoja servetillä, ettei muut näe, että omg valitsin peräti viisi sävyä. Tämä nauratti vieressä istuvaa nuorta naista ja ensin toki mietin, että nauraa ahneudelleni, koska tämä seikka oli päällimmäisenä aiheuttamassa häpeää ja mieleni päällä. 
Mutta arvaatteko mikä toista nauratti ja siis hyvällä tavalla nauratti, ei lainkaan ilkeällä. Noh se, että tunsin asiasta häpeää. Toinen totesikin, "että ota huulikiillot ylpeydellä, että on ihan hassua, että häpeilet, koska huulikiillot on tarkoitettu juuri kotiin viemistä varten."

Taas päästiin keskustelemaan häpeästä, miksi tunnen näin, onko tämä joku oman sukupolven juttu, muistutin, että olen vielä isovanhempien kasvattama ja se sukupolvi vasta nöyrä olikin. Mietittiin johtuuko geeneistä, mutta itse en ihan lopputulokseen päässyt vaikka voisin kuvitella asian kulkevan mahdollisesti geeniketjussa. Eli kannammeko mukana menneiden sukupolvien painolastia vai kuinka paljon on kyse kasvatuksesta, ympäristöstä, kiusaamiskokemuksista jne.
Tiedostan, että matka pois häpeästä ja terveellä itsetunnolla varustetuksi ihmiseksi on vielä pitkä. Sallimus itseään kohtaan ja olla aina kuulostelemassa ja tarkkailemassa itseään kaikissa tilanteissa, toiminko oikein, sanoinko väärin, enhän mokannut mitään, pääsikö suusta sammakoita. Kaiken valossa näitä miettiessä ymmärrän, että miksi ihmiset energisoi ensin, kun olet tilanteessa, mutta miksi jälkikäteen myös väsyttää, sillä alitajunnassa alkaa prosessi, olinko näissä ihmiskohtaamisissa kelpo ihminen.

Anonyymi on aika monta kertaa kirjoitellut, että "kannattaako kelata noin paljon", silloin kun olen pyöritellyt näitä asioita blogissani. Ei kannata missään nimessä ja osasta tästä pohtimisesta yritän päästää irti ja pitkä matka on tultu ja vielä pitkä matka on edessä. 
Mutta jos kahdesta asiasta pitää valita, porskutanko vailla häpeää ja pohtimista menemään, nukun aina viatonta lapsen unta, mutta samalla luopuen kaikista moninaisista tunteiden kirjoista, niin valitsen kuitenkin kuluttavan pohtimisen ja asioiden pyörittelyn. 

Koska nämä tunteet tuovat myös koko maailman värien kirjon pohdintaan. Kaipaan vain kykyä, samanlaista kuin kyseinen nuori nainen omaa, kykyä erottaa aivan turhanpäiväinen pohdinta ja normaali mielekäs ajatuksenjuoksu toisistaan. Irrottautua häpeän taakasta. 
Olen keksinyt  oivallisen lääkkeen omalle mokaamiselle huumorin keinoin, itselleen voi nauraa. Mutta ei naurattaisi, jos pitäisin vierasta huonekaveria kuorsaamisellani hereillä, se olisi kuulkaas vakava paikka. Kaikkiin tilanteisiin ei voi liittää huumoria avuksi, mutta mitä jos osaisin edes pyyhkiä pois tai edes vähentää etukäteismurehtimista, joka vie miltei järjen  välillä. 

Kannattaa tosiaan kuunnella nuoria, meillä on paljon opittavaa myös heiltä. Ensi kerralla yritän uskaltaa ottaa sen viimeisen palan kakusta tai jopa sen kauneimman palan, jos se siinä edessä töröttää ja ilman häpeää. Yritän myös vahvistaa mieltä, olla etukäteen murehtimatta kuitenkin kivoja tilanteita, että meneekö ne maaliin tai mokaanko taas jotain. 
Voin tähän vielä paljastaa, että eilen sain  karpalomehut uusien valkoisten farkkujen nivusosioon, ennen pr-tilaisuuteen menoa. Yritin pyyhkiä läikkiä vedellä, mutta kastuneet housut vain korostivat läikkiä. Mitä luultavammin pr-tilaisuudessa moni ei olisi huomannut mitään, mutta koin tarpeelliseksi kuitenkin selittää tilanteeni, kuin jättää toisille nolon tilanteeni arvailujen varaan. 

Punaiset pisarat nivusosiossa kieltämättä näyttivät varsin epälyttäviltä, voihan karpalomehu. Sain ihan kauhusta päänsäryn bongattuani, että kassista oli vuotanut karpalomehu housujen nivusosaan. Valtasi suunnaton häpeä siitä, mitä ihmiset ajattelee. Tilaisuuden jälkeen sinkosin kiireessä kauppaan ostamaan äkkiä uudet housut, jotta mahdollisimman harva silmäpari bongaisi läikälliset housuni. 
Tämä postaus menee samaan kategoriaan tällä viikolla postaamani "nolo mutsi" jutun kanssa. Mutta mieli halusi kirjoittaa juuri tämän jutun tänne tuon upean nuoren naisen kautta, joka viisauksia opettaa meikäläiselle ja joka kerta kuin lamppu syttyisi pään päällä. :) 

Ohessa kuva vielä eilisestä Rocketman leffasta, joka kertoo Elton Johnin elämästä lapsuudesta lähtien. Eltonin elämää on siivittänyt myös jatkuva häpeä ja myös tarve tulla rakastetuksi. Viisi tähteä leffalle. En voi oikein mitään leffasta enempiä paljastaa, leffa on ehdottomasti koettava itse. Hieno kertomus musiikin avulla Eltonin elämästä ja Taron Egerton tekee huippuroolin, kuten myös sivuosan esittäjät. Ohessa pientä makupalaa laulannasta ja traileri. 

Minkälaisia ajatuksia teksti herättää, samaistumista tai samaistumista tähän ihanaan nuoreen naiseen tai jotain aivan muuta kenties. Onko muistikuvia tälläisistä häpeän hetkistä esimerkkeinä. 






36 kommenttia:

  1. Musta on turvaväri! Tosin jätskitahrat näkyy siinä! 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 😂Ihan paras, mustaa päälle siis😘

      Ihanaa viikonloppua ❤️

      Poista
  2. Voi Tiia, siun ajatukset on niin samanlaisia mitä itsekin kelailen 😊.. voin niin usein samaistua näihin juttuihin mitä kirjoitat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meitä on paljon😘kiitos kovasti Katja ja ihanaa viikonloppua 😘

      Poista
  3. Minä olen juuri tuollainen selittelijä. Ehdottomasti olisin karpalomehut selitellyt kaikille myös. Minulle on myös opetettu, että älä ole eka juhlissa (olen välillä, jos tuntuu, että hitto soikoon, kukaan ei hae ruokaa), ja älä ota viimeistä palaa kakusta. Oma kuorsaaminen myös hävettäisi ja tiedän, että kuorsaan lujaa. Häpeilen todellakin, eli tähän pystyn täysin samaistumaan.
    Ihanaa viikonloppua sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just kuulostaa niin tutulta ja monissa meissä asuu aivan liikaa turhaa häpeää. Ihanaa viikonloppua ja otetaan ensikerralla se kaunein kakkupala. 💚❤️💚

      Poista
  4. Tuohan oli aivan kuin minun tekstiä. Häpeä lähes jokaisesta tehdystä asiasta tai sitten se selittely. Turha olisi selitellä, antaisi mennä vain. Mutta huumori auttaa kyllä aina ja sitä kannattaakin viljellä. Itse ainakin teen niin.

    Tuo kuorsaamisjuttu on muuten juuri noin. Mieluummin valvon, jos joudun yöpymään jonkun muun kuin miehen, joka täällä asuu, kanssa samassa huoneessa. Kuorsaamiseni on kuulemma niin kamalaa, että nyt on varattu uniapneatutkimukseenkin aika. Tai eihän sitä niin vain varailtu. ensin piti saada lähete lääkäriltä jne.

    Ihanaa viikkistä sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huumori on paras lääke ja itselleen saa nauraa. ❤️On hyvä, että on apukeinoja häpeän käsittelyyn.

      Kuorsaamisjuttu on juuri noin, mieluiten valvoo itse kuin pitää vierasta ihmistä hereillä. Mielenkiintoista olisi kuulla miten tuo uniapnea juttu etenee.

      Sydämellistä viikonloppua samis💚❤️😘💚❤️

      Poista
  5. Yli kuudenkymmenen ikävuoden aikana sitä häpeää on tullut koettua yhdestä jos toisestakin asiasta - ja kun jälkikäteen miettii, niin ihan turhaan. Silti ne hetket ovat jättäneet omat muistijälkensä, jotka aktivoituvat tietyistä tuoksuista, sanoista ja tilanteista. Minä yritän ajatella niin, että tässä maailmankaikkeudessa se on yksi ja sama, mitä yksi lady on koheltanut;)
    Ja kyllä - työmatkoilla yövyn vain yhden hengen huoneissa ja valkoisia housuja en juurikaan ole käyttänyt sen jälkeen, kun opiskeluaikoina teimme kavereiden kanssa autoretken saaristoon; minulla oli valkoiset housut jalassa ja kotiin päin lähtiessä huomasin, että olin istunut koko tulomatkan suklaapatukan päällä;)
    Ihanaa viikonloppua, Tiia ihaNainen - ja juu, minäkin fanitan ihan samaa viisasta nuorta naista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Justiinsa näin, on hyvä ottaa maailmankaikkeus perspektiivi, avaruutta minäkin käytän apunani, miten pieni muurahainen sitä onkaan.

      Juurikin se oma huone on pakko olla ja en hyvin edes reissuissa nuku, saatikka vieras ihminen siinä. Tosta se oli nuorena, kun nukkui vaikka tikunnokassa. 😂

      Voihan suklaapatukka ja karpalomehu.😅

      Ihanaa viikonloppua ja juu tämä nuori nainen on mieletön tyyppi. ❤️💚❤️

      Poista
  6. Ihanasti osaat pukea ajatuksesi sanoiksi. Itsekin mietin juuri noin, mutten osaisi kirjoittaa asiasta. Anteeksi, mutta alkoi naurattaa ihan ääneen tuo sun mehuepisodi. Tosin itse tilanteessa ei kyllä naurattaisi yhtään. Mukavaa viikonloppua, Tiia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nauraa ja paniikissa nauratti kyllä itseänikin. Tuo kuva on se, jonka lähetin miehelle Whatsuppilla, että tää on taas tätä. 😂😅

      Kiitos kovasti kauniista sanoista Satu ja ihanaa viikonloppua. ❤️💚❤️

      Poista
  7. Kirjoituksistasi ja kommenteistasi olen ennenkin huomannut, että tulet juttuun kaiken ikäisten kanssa.
    Olisin minäkin varmasti karpalomehupöksyt selittänyt. Varmuuden vuoksi.
    Minusta tuntuu, että olet tehnyt kuorsaamisesta turhan suuren peikon. Nukun kuorsaajan vieressä joka yö, siksi en ole muuallakaan pannut merkille huonetoverin kuorsaamista.
    En tiedä, mutta luulen häpeämisen olevan melko yleistä etenkin meidän naisten keskuudessa.
    Useat meistä vanhemmista lukijoistasi on vielä kasvatettu niin, että ripityksen loppukaneetti kuului:"Ettäs' kehtaat. Etkös yhtään häpeä?"
    Häpeämättömän ihanaa viikonloppua Tiia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tuo kuorsaaminen on ehkä peikko, koska olen herkkäuninen ja olen välillä soffalla miehen kuorsaamisen vuoksi. Niin olisiko kauheaa, jos vieras huonekalu ei saisi nukuttua, eikä olisi soffaa minne paeta. 😅

      Juuri tuo, ettäs kehtaat, etkös häpeä, aika kauheaa on ollut. Onneksi meidän maailma ainakin on muuttunut.

      Söin tänään häpeämättömästi Sushia ja vielä jättiksen perään.😅

      Ihanaa viikonloppua Kirsti Kaija 🍃💚🍃

      Poista
  8. Onneksi mitä vanhemmaksi tulee sitä vähemmän enää jaksaa hävettää ja oppii yhä enemmän itselle nauramisen taitoa - toki minäkin olisin kyllä selitellyt tuota mehua housuissa ice breakerin tyylisesti. Oi että minä fanitan Elton Johnia, tuo leffa on nähtävä ehdottomasti. Kaikkien aikojen lempikappaleeni on Your Song, Eltonia oltiin katsomassa Pori Jazzeilla muutama vuosi sitten, niin ikimuistoinen keikka ja upea Elttoni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin, oppii nauramaan itselleen.

      Oi Elton livenä, en kestä, mahtoi olla elämän wow hetki.

      Ihanaa päivää Heli. 💚💚💚

      Poista
  9. Tuo karpalomehuvahinkohan on ihan selvää "vapaa vuotaminen" vai miten sen ilmiön nimi menikään jossa kuukautissuojaa ei ollenkaan käytetä vaan annetaan vaan vuotaa ja näkyä vapaasti!
    Ihanaa viikonloppua sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä nolo vahinko Ai että. Nyt se naurattaa.

      Oikein ihanaa viikonloppua Kristiina ❤️❤️❤️

      Poista
  10. Hei, oletko ajatellut mennä keskustelemaan asioistasi jonkun ammattilaisen kanssa.Kun kirjoituksista välittyy välillä monenlaista huolta ja joskus puhuminen ulkopuoliselle on hyväksi. Vertaistukea tietysti saat bligisiskoista.Ehkä sinulla on käsittelemättömiä asioita jotka nyt elämäntilanteen muuttuessa pyrkivät esiin .Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieman samanlaista viestiä olin itsekin aikeissa laittaa, koska tässä alkaa toistua kaava, joka ei enää mene ihan normihäpeän (joka meillä jokaikisellä on) vaan kyse tuntuisi olevan jostakin perustavanlaadun huolesta. Olet Tiia aivan uskomattoman ihana ja blogisi on raikas kuin merituuli kesällä, mutta nyt on alkanut (olen siis lukenut blogiasi aivan sen ensimmäisestä postauksesta asti) huolestuttamaan, että epävarmuutesi ja tietty huolestuneisuus alkaa ottamaan sinusta niskaotetta, kun on niitä toistuvia painajaisia ja sosiaalista pelkoakin.

      Poista
    2. Kuten muiden kommenteista välittyy, en ole yksin. Meitä on paljon, jotka pyörittelevät asioita. Ymmärrän toki, että kirjoitettu sana on painavaa sanaa, mutta minulle tämä postaus ja nämä kelaukset ja tunteet ovat vain yksi osa minuutti. En ole itse, eikä läheiseni huolissaan, valtaosa kokee samaistumista, niin kiitollinen kuin olen huolenpidosta, niin en olisi huolissani. Se, että tunnistaa asioita, eikä paina niitä piiloon, pohtii syitä mistä mikin juontaa ja saa kiinni syistä, on jo aika pitkälle terapioitu. Tämä on myös syy miksi en lue lainkaan terapiaoppaita ym. Elämän viisaus kirjoja, koska haluan tutkia, pureskella ja hoksata asioita itse ja yhdessä muiden ihmisten kanssa kanssakäymiselle. Tämä kirjoittaminen on yksi tapa ja haluan pysyä aitona ja rehellisenä itselleni ja teille, siksi kirjoitan avoimesti asioista ja ymmärrän, että ne voivat lukiessa tuntua dramaattisilta vaikka itse koen, että on päiviä ja on päiviä, on kelauspäiviä, on huolettomia päiviä.

      Kiitos välittämisestä ja lämmöstä ja laittaahan tämä toki taas miettimään, että tulisiko blogissa kirjoittaa vain kevyttä hömppää, ettei ulkopuolisten ihmisten tarvitsisi huolestua. 🤗Kuten niin moni mieluiten kirjoittaa ja tekee, salaa monia osia itsestään.

      Ihanaa viikonloppua teille molemmille. ❤️❤️

      Poista
    3. Yksi osa minuutta, ei minuutti😂

      Poista
    4. Piti vielä sanoa jälkimmäiselle anonyymille, että ihan mielettömän paljon kiitoksia, että olet pysynyt blogin matkassa näin kauan ja olet vielä tykännyt. Mitä kauneimmat kiitokset sinulle. ❤️🤗❤️

      Poista
    5. Jälkimmäinen anonyymi tässä taas 🙂 Siis missään nimessä en tarkoittanut, ettei voisi kirjoittaa ihan kaikesta (jottei ihmiset huolestu siis) ja juuri se, että kirjoitat kaikesta on se syy, miksi seuraan blogiasi. Tarkoitin näin jälkikäteen kököltä kuulostaneen kommenttini oikeasti hyvällä. Kun lukee kauan toisen blogia, niin tuntuu kuin tuntisi toisen ja siitä taas seuraa se, että myötäelää toisen jutuissa ja on myös huolissaan. Mietin miksi ei voisi sanoa näin, koska näin sanoisin ystävällenikin jos olisin hänestä huolissani, mutta olen pahoillani jos ylitin rajan. Mehän olemme kaikesta huolimatta vain anonyymeja lukijoita ja sen vain välillä unohtaa, koska meistä anonyymeistä löytyy "ei-pahantahtoisia" ihmisiä.

      Poista
    6. Hei🤗oi apua, ette ole niin mitään vain. Kukaan ei ole vain ja ymmärsin hyvin nämä kommentit hyvää tarkoittavina nimenomaan. Itse kun elän oman elämän kuplassa, on täysin mahdotonta hahmottaa miltä näytän ulospäin tai miten minut koetaan. Kirjoitettu sana on aina vahvaa sanaa. Olen kova pyörittämään asioita ja välillä alhokin iskee. Tällöin olen kokenut jopa hyvänä purkautumiskeinona kirjoittaa tunteet ulos, se Vilpittömästi auttaa. Tiedostan myös, että ihmiset kaipaavat aitoutta ja aitoja tunteita. Ilon ja Alhon balanssi voi kirjoittaessa hämärtyä ja juurikin kuulostaa empaattiselle ja välittävälle ihmiselle jopa dramaattiselta. Suuresta sydämestä kertoo, että kysytään miten voin ja ollaan huolissaan eli nimenomaan kiitokset sinulle siitä. 🤗💗🤗

      Kiitos, että välität.

      Pelästyin, että minkälaisen kuvan annan itsestäni, hämärtyykö totuus, koska tunteet poukkoillen kirjoitan tunteistani, koska faktasti poukkoilevia nuo tunteeni onkin. 😅Jäin miettimään, että kannattaako näin paljon paljastaa, etteivät ihmiset saa jopa väärää kuvaa elämästäni. Jännitän joskus paljon, joskus vähemmän, mutta menen pelkoja päin.

      Eli nimenomaan sydämelliset kiitokset välittämisestä ja inhimillisyydestä. Olet uskomaton ja kiitos, että luet blogiani ja jaksat kommentoida, olet tärkeä. Ei ole merkitystä onko nimimerkkiä vai anonymiteettu, ihmisyys paistaa sanojesi kautta ja se hyvä sydän.

      Ihanaa kesän alkua, lämmöllä Tiia🤗😘

      Poista
  11. Ihana postaus Tiia. Tuollainen häpeäminen on mullekin niin tuttua,nutta täällä etelässä, jossa monet niin hyvällä itsetunnolla varustettuja, olen hieman heistä oppimalla vapautunut tuollaisista häpeän tunteista. No ei ihan, mutta ainakon jotenkuten. Kaunista viikonloppua Tiia🌹🌺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu en tiedä mikä tässä suomalaisessa yhteiskunnassa on vialla. Elämästä pitää ja saa nauttia ja onneakin saa tavoitella. Täällä pidetään moista hömppänä ja pinnallisena.

      Mitä ihaninta viikonloppua Jael❤️🤗❤️

      Poista
  12. Onpa ihan postaus. Hih minäkin kuulemma kuorsaan, vaikka väitän toisin, kun en ole kertaakaan kuulut kuorsaustani, hihhih. 😴
    Röyhkeäksi en tunnustadu, mutta joskus on tullut tilanteita joissa olisi voinut mennä kyynärpäät edellä. Kuten viime kesänä. Olin tilaisuudessa, jossa oli paljon naisia ja yhdellä ihanalla ihmisellä oli kauniita esineitä. Hän antoi luvan, että saisimme valita itselle yhden esineen. Olin jo hetken katsellut yhtä ihanaa esinettä ja olin ottamassa sen käteeni. Mutta takaani tuli yks röyhkeys ja vei esineen kädestäni sanoen vain, minä otan tämän. Yritin sanoa että minä jo otin sen, mutta ei se auttanut, vaan hän sanoi, mutta minä otan nyt tämän.
    Jotta tällääsiäkin on, jotka ei osaa hävetä.

    Ihanaa lauantai ehtoota Tiia ☀️💞

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hih ja oot vähän kuin täällä isäntä, joka kuulemma ei ole nukkunut edes vielä lainkaan, kun tökin kuorsaamisesta. ;)

      Apua noin törkeän röyhkyyden keskellä sitä tavallaan alistuu, sillä itse haluaa olla fiksumpi. Missä tuollaisten ihmisten omatunto ja empatia...

      Ihanaa sunnuntaita Marja-Terttu <3

      Poista
  13. Hyvin tuttuja ajatuksia ja olen myös todennut näiden tunteiden olevan paljolti kasvatuksen tulosta. En pidä näitä käsittelemiäsi asioita ollenkaan sellaisina, että pitäisi lähteä ammattilaisen pakeille niitä käsittelemään. Tietysti, jos kokisit niistä olevan todella paljon haittaa ja rajoitteita elämässäsi, voisi jonkinlainen terapia olla paikallaan. Mutta sinähän nimen omaan astut sen mukavuusalueesi ulkopuolelle ja haastat itsesi kohtamaan näitä tunteita.
    Ja sen lisäksi olet pohjattoman rehellinen ja avoin. Moni ei vain uskalla avautua hankalista tunteista ja sen takia niitä ei sitten nähdäkään normaalina. Sen verran olen mm. psykologiaa opiskellut, että voin sanoa, että tunteita tulee ja menee. Se on täysin normaalia. Sitten se menee epänormaalin puolelle, jos ei enää tiedä, miten tulla niiden kanssa toimeen.

    Toivon kovasti sinun jatkavan tällä samalla linjalla. En osaisi ollenkaan ajatella blogiasi sellaisen kiillotettuna ja pinnallisena tusinablogina. Ehei, sellainen ei tulee kuulonkaan!
    Aitous ja rehellisyys ovat ehdottomasti blogisi suola ja samalla tavaramerkkisi. Kuten sinulle jo kirjoitinkin, tämä blogisi on monesti saanut hymyn huulilleni ja minut hyväntuuliseksi.

    Olet ihana! <3

    -Katri-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Katri ja olen samaa mieltä, että lapsuuteenhan nämä peilaa.

      Samaa mieltä, etukäteisjännittäjä, mutta en anna yhdenkään pelon estää elämästä eli menen pelkoja päin ja koko ajan vahvistun ja rohkaistun. Luulen, että aika harva, vaikka olisi halunnut, olisi esim. rohjennut lähteä siihen avaruusjuttuun, jossa olin viime kesänä. Koen siksi myös välillä olevani rohkea, koska menen ja voitan pelkoni. :)

      Uskon myös siihen, että toki on ihmisiä, jotka eivät kelaa niin paljon, mutta ne jotka kelaavat, eivät aina uskalla itsellekään tunnustaa omia ajatuksiaan ja pelkojaan. Omalla kohdalla asian todentaminen, myöntäminen ja vielä rohjeta kirjoittaa ulos, on hyvin terapeuttista ja nimenomaan auttaa. Kuten myös sanottu, on päiviä ja on päiviä, en joka päivä näitä pyörittele, mutta kun pyörittelen, on mielestäni mielenkiintoista kirjoittaa ne ulos, koska joka päivä en halua kirjoittaa huulipunista tai kuinka hyvin menee, en vaan halua huijata koskaan itseäni ja harjoittaa itsepetosta.

      Painajaisia näen kyllä usein, olen herkkä ja katson todella paljon tai koko ajan maailmanlopun sarjoja ja imen paljon ympäristöstä, mutta tämä on faktaa ja en anna lamaannuttaa.

      Kiitos niin paljon, että osaat tulkita ja lukea minua niin hyvin. Olen myös kahdesti elämän aikana käynyt terapiassa, hakenut apua, silloin kun omat avut eivät ole enää riittäneet. Toinen oli 30-vuotiaana burn out ja toinen oli aviokriisi 14-vuotta sitten. Nyt voisi jo sanoa, että jos ei 2,5v hometalo-oikeudenkäynnit, tai tyttären avosydänleikkauksen kaada, niin ei kaada ihan jännittämiset, jotka ovat ihmisillä todella yleisiä, mutta niitä tosiaan ei vaan uskalleta myöntää.

      Ihanaa sunnuntaita sinulle Katri ja sinä olet ihana. <3

      Poista
  14. Liekö tuo häpeän tunne jotenkin juuri meidän ikäpolvemme juttu? Tuntuu, että nuoret ovat vapautuneempia ja osaavat ottaa monet asiat kevyemmin. Siinä, missä minä pohdin jälkikäteen ja harmittelen innostumistani jossain palaverissa (mitä muutkin oikein siitä ajattelivat) nuorempi kollega porskuttaa oman asiansa kanssa vauhdilla eteenpäin vielä seuraavassakin istunnossa... noin esimerkkinä.
    Ei pitäisi analysoida niin paljon ja pitäisi oikeasti oppia näkemään, että omat tekemiset eivät todennäköisesti hetkauta muita sen enempää kuin itse muiden. Olen koittanut opetella miettimään, miten itse reagoisin samanlaisiin asioihin toisissa. Monesti tajuan, etten välttämättä edes huomaisi tilanteessa olevan mitään ihmeellistä...

    VastaaPoista
  15. Uskon juuri siihen, että on ikäpolven juttu. Olen myös isovanhempien kasvattama ja vaikka olivat ja mummi on hyvin rento, niin onhan siellä kasvatuksellisesti hyvin erilaisia teemoja, kuin mitä itse harjoitamme vanhempina omille lapsille.

    Juuri tuo eli olemme kovia tarkkailemaan itseämme ulkopuolelta. Jos joku vaikka innoissaan höyryää, se ei varmasti meistä ole kummallista. Ihan samalla tavalla mekin ajattelemme toisista. Innostus on vaan hyvä asia, mutta meidät on kasvatettu niin, ettei saisi kovin näkyä ja kuulua. Sieltä se kasvatus lapsuudesta kumisee aiheuttaen meissä häpeän tunteita. Asioiden tunnistaminen jo auttaa, mutta en silti usko, että muutin näissä asioissa täysin vapautuneeksi koskaan. Josko sitten vanhana.

    Mutta Minna yritetään olla olematta niin ankaria itsellemme. Aurinkoisia kesäpäiviä Minna 😘

    VastaaPoista
  16. Minun nolouteni viime viikolla: tuoreet ylioppilaat ja vanhemmat oli kutsuttu suurlähetystöön juhlistamaan ylioppilaaksi pääsyä. Tarjolla oli leipää montaa sorttia sekä makeaa kakkua. Otin neljää eri sorttia samalle lautaselle. Se ei edes näyttänyt täyteen ahdetulta, mutta silti. Kanssani tuli juttelemaan erään kulttuuritahon johtaja, jonka kanssa olen tehnyt ammatillista yhteistyötä ja joka oli paikalla luovuttamassa stipendin. Hänellä oli vain yksi leivänpala ja minua niin nolotti ahneuteni, että yritin kiireesti ahtaa ruoan suuhuni. Se oli varmasti vielä nolompaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei sinua, mutta ymmärrän niin tunteen ja fiiliksen. Vähän sama on käynyt ranskalaisen perheen luona päivällisellä, söin aivan liikaa alkupaloja ja niitä ruokalajeja seurasi peräkkäin vaikka kuinka monia. 😅

      😘

      Poista