lauantai 30. maaliskuuta 2019

Nostalgiapläjäys parisuhteen alkuaikoihin ja kotimme Riiassa


Muistin viikolla, että tänään on tasan 19-vuotta, kun kompastuin torstai-iltana Ravintola Kallen portaissa mieheni syliin. Kyllä silmät katsoivat toisiinsa ja ensi leimahdus tapahtui juuri siinä tilanteessa. Minulla oli valkoinen paita aivan kahvisotkussa (drinkki ja juu alkoholilla ei ollut mitään osuutta asiaan;)

Jatkoimme taxilla meille ja juu todellakaan ei mitään tapahtunut, muuta kuin keskustelimme monta tuntia, minun tarjoten miehelleni ykkösolutta, jota olin vahingossa kaupasta ostanut. Muistan hyvin mitä meillä oli päälläkin, miehellä puku ja liivi, koska oli ollut asiakkaiden kanssa ensin iltaa viettämässä. 

Minulla kämpilläni joku nallekuvioinen potkupukuyökkäri, silloin ei tarvinut selvästi vielä yöllä ravata koko ajan vessassa (koska kuka hullu käyttää kokoasuhaalareita;) ja jaloissa Nalle Puh-tohvelit. Siinä oli miehellä ihmettelemistä ja kun kämpässä asusti vielä  kolme kissaanikin, Minja, Senni ja Pikkukissa. 
Ohessa pari alkuaikojen kuvaa, miltä suurin piirtein näytimme, kun tutustuimme. Alle olevassa kuvassa ensi kertaa anoppilassa ja he ottivat minut avosylin vastaan, kuten mieheni lapsetkin. 

Miehellä oli kalastuskamun kanssa vene ja sillä kävimme joskus veneilemässä. Myöhemmin mies osti tänne Porvooseenkin veneen, mutta kalastaminen yksin veneellä ei ehkä osoittautunut kuitenkaan hitiksi. 
Alkuaikoina ehdimme käydä Korfulla reissussa ja myös Tukholman risteilyllä ja 6-kuukauden seurustelun jälkeen muutimmekin jo Latviaan. Kun olimme n. 2kk seurustellut miehelle tuli expat komennus ehdotus vastaamaan hommista Baltian maihin ja keskuspaikka oli Riika, jonne muutimme lasten ja kissojen kanssa. Kyllä minäkin sekopää lähdin noin lyhyen seurusteluajan jälkeen mukaan. Mutta hullu oli mieskin, kun pyysi messiin.  Alla olevassa kuvassa kaksimielinen tarjoilija Korfulla teki temput servetille, todellakaan ei itse askarreltu. 

Ensimmäisten kuuden kuukauden aikana Suomessa ehdimme käydä häissä, reissata ja mökkeillä, mutta ehdottomasti oma mielikin suuntaa aina Riikaan, milloin meistä kaikista  nivoutui perhe. Asuimme 2-vuotta Riian vanhassakaupungissa ja muutimme 2-vuodeksi vielä Jurmalaan ja josta muutimme vuodeksi Tukholmaan ja siellä sukulaisten kaipuu oli niin kova, niin omien ja isompien lasten äidin vuoksi ja päätimme seuraavan komennuksen Saksan sijaan, palata Suomeen. 

Yllä olevassa kuvassa olemme mummini ja vaarini kotona sanomassa heipat juuri ennen Latviaan muuttoa. 
Kun muuttaa kotiin, jossa saa toteuttaa kaikki mahdolliset hurjimmatkin väritoiveet tietäen, ettei koti ole pysyvä, päätin Englannissa asuvan ystäväni kodin innoittamana, että meillekin tulee värikkäät huoneet. Keittiöön ja meidän makkariin oranssia, (makkarissa ei toiminut) ja muuten vaaleansinistä ja lasten huoneeseen keltaista. Vieläkin tykkään tästä oranssista keittiöstä vaikka monen silmään se on karmea. Oranssi ei seurannut kuitenkaan enää muihin koteihin, sillä kyllästymisen vaara oli niin suuri.
Vanhankaupungin kodissa oli ullakkosauna ja ulkomaalaiset talon muut asukit eivät sitä käyttäneet, joten valehtelematta se oli meidän yksityiskäytössä, mikä suomalaisen pirtaan sopi mitä mainioimmin. Ikkunoista näkyi Riian vanhankaupungin katot. 
Yllä vierashuonetta ja alla olkkaria. 



Keittiön ja olohuoneen ikkunoista näkyi monelle suomalaisellekin tuttu Riian tuomiokirkko, missä meidän aluksi piti mennä naimisiin, mutta erittäin pitkä käytävä alttarille tuntui liian suureelliselta ja valitsimme mieluisamman ja intiimimmän kirkon eli Anglikaanisen kirkon Daugava- joen varrelta ja Presidentin asunnon vierestä eli ihan vanhankaupungin reunamilta. 


Työskentelin aluksi Finnprolla viestintäkonsulttina ja kätevää oli silloin, kun viisumissa oli Finnpro merkintä ja pääsimme aina Latvian ja Viron rajan tullijonojen ohi. Hienoa oli saada kutsu Itsenäisyyspäiväjuhliin Finnpron ns. kautta ja muistin miten jännitin ihan kauheasti uusia ihmisiä. Finnpro työpaikkana oli ihana ja sain latvialaiset ystävät Ilzen ja Inesen. 



Välillä kesämökkeiltiin Suomessa ja toki joulut vietettiin myös Suomessa.


Edesmenneet rakkaat kisuni Minja ja Senni, jotka otin heti muutettuani kotoa. Sennin vähän myöhemmin, mutta Minjan kävin valitsemassa, kun asuin vielä kotona. Palo saada oma kissa omaan kotiin oli suuri, olen enemmän kissaihminen, kuin koiraihminen. 
Latvian kansainvälisen koulun kevätjuhlat. 


Välillä häissä Oulussa.




Matkat Suomeen kesti tuolloin autolla ja laivalla koko pitkän päivän. 
Tyttären synttärijuhlahumua ja pojan päiväkoti.

Pojan 5-vuotissynskät, jonne kutsuttiin koko päiväkotiryhmä eli 15kpl 4-5-vuotiaita muksuja. Minä hölmö ostin vielä  kaikille pillit, joihin kaikki lapset puhaltelivat äänekkäästi ja kissaraukat olivat ihan shokissa ja piiloutuivat vaatekaappiin. 



Meille tuli myös musta labbis Nea, mutta valitettavasti poika tuli koiralle allergiseksi ja Nea saikin mitä parhaimman kodin setäni kodista. Nea eli lopulta, jos muistan oikein miltei 16-vuotiaaksi. 
Siguldan luolia ihmettelemässä. 
Vuonna 2003 olikin sitten jo häät luvassa ja minut yllätettiin totaalisesti Tallinnassa polttareiden muodossa, kun luulin matkaavani Suomeen vain ihan normaalisti viikonloppureissulle. 

Kauneushoitoonkin pääsin, joka olikin kivulias neulahoito, jossa kosmetologi poksautteli näppyjä neulalla. Nassussa oli  aika paljon hormoninäppyjä, koska olin lopettanut pillereiden syönnin ja vauva sai tulla, jos oli tullakseen. 
Aina mukana vaarin antamat hiusrullat. :) Jo 14-vuotiaasta. 

Tietenkin kissanaisesta tehtiinkin sitten kissa. :)

Morsiamen pesunkin sain osakseni. Polttarit olivat kyllä jotain aivan mieletöntä, joita en unohda. Kaikki rakkaat kamut olivat mukana. 
Kuvassa polttaritanssin pyörteissä hyvä ystäväni Nina, jonka kanssa emme tunteneet, mutta päätimme lähteä työkamuina bilettämään tuona iltana Kalleen, kun tapasin oman ukkelini. Nina oli vielä ollut samassa työpaikassa töissä, kuin oma mies ja Nina sanoi "trust me", voit hyvin mennä tuon tyypin kanssa treffeille, ei ole mikään sekopää." Eli Ninalla todellakin oli sormensa pelissä tässä rakkaustarinassa. <3


Isä tuli satamaan isäni vaimoa vastaan, mutta isäni vaimo jäikin sitten meidän kanssa jatkoille ja isä sai palata yksin kotiin. :)

Häät Helsingin maistraatissa 11.6.2003 ja avioliittoon siunaus Riiassa 14.6.2003. Vuonna 2006 14.6 syntyi perheen kuopus Suomessa. 
Latviassa 27.05.2004 syntyneen yhteisen tyttäremme ristiäiset Tukholmassa, jonne muutimme elokuussa 2003. Kaikki rakkaat tulivat Suomesta paikalle. Meillä oli erittäin huumorintajuinen suomalainen pappi ja tilaisuus oli intiimi ja lämminhenkinen. 
Suomessa syntyikin perheen kuopus. Nyt olemmekin jo siinä tilanteessa, että aikuiset lapset ovat muuttaneet jo monta vuotta sitten pois kotoa ja perheen pienimmätkin ovat teinejä. Kissoja on kaksi, Samu koira ja 2 hamsteria. 

Kuin ihmiselämä on mahtunut näihin 19-vuoteen, muuttoja, ulkomaita, lasten muuttoja kotoa, lasten syntymiä, eläinten poismenoja, hometalo-oikeudenkäyntiä, 13-kuukautta evakossa asumista, tyttären sydänleikkaukset. Muuttaisinko päivääkään pois, en rohkenisi, sillä muuten kaikki ei olisi juuri kuten ne tänään tässä ja nyt on. Sitä paitsi aika kultaa kaiken ikävän ja antaa aidosti hopeareunuksen muistoille.

Näitä kuvia oli aivan ihana katsella ja muistella yhteisiä aikoja ulkomailla. Näissä ei ole nyt Latvian Jurmala vuosia, sillä olen niistä jo kirjoitellut täällä.  Häistä olen kirjoitellut ainakin täällä.

Mies on nyt jo Tampereella opiskelukamujen kanssa riennoissa, tosin ensin tapaa aikuista poikaamme, joka asuu Tampereella. Mieheltä tuli matkalla viesti, hei tänään 19-vuotta. 

Päätin sitten täällä kotona itsekseni muistella vanhoja valokuva-albumien kautta ja läikähti kyllä ihana tunne sydänalaan. Meillä on ollut perheenä myös todella hauskaa yhdessä ja ollaan koettu paljon. Kuvia olisi vaikka kuinka paljon, kuten tämä tuon ajan kameralla otettu "selfie" ammeesta. Mutta jätetään kuitenkin suurin osa verhojen taakse. ;)
Mutta joskus on joku toivonut, että kirjoittaisin miksi muutimme Latviaan, niin nyt tämäkin aihekin samalla tässä toteutui nostalgiapläjäyksen muodossa. Ensi vuonna sitten taatusti juhlistamme yhteisiä 20-vuotta jollain tavalla. :) 

Kyseisten kuvien albumi tehty miehelle synskälahkaksi. Tuolloin muuten osasin olla näköjään romanttinen. :) Ne ruuhkavuodet, ne ruuhkavuodet. 
Oikein sydämellistä viikonloppua kaikille ja missä sinä tapasit oman rakkaasi ja minkälaisia juttuja teidän vuosiin on mahtunut. Nyt saa jakaa teidän romanttisia tarinoita ja saa olla epäromanttisiakin, ihan mitä vaan mitä mieleen tästä jutusta tupsahtaa. :)