perjantai 22. helmikuuta 2019

Pelottaa!

Haha taas olen siinä tilanteessa, että pelottaa ihan simona. Rakkaat pikkuserkut päättivät järkätä oikein  mojovan 50vee yllärisen huomiselle ja minähän suostuin kertalaakista, vaikka meinasi taas sydän livauttaa kattoon. 
Jos ei pikkuserkut olisi tätä keksineet, niin mehän olisimme avaruussisko-Ellin kanssa menneet Fööniin. Ehkä mennään myöhemmin, samalla reissulla, kun menen Ellin luokse tuijottamaan kaukoputkesta tähtitaivasta ja maalaillaan planeettoja. Jos kuulostaa jotenkin oudolta, niin ihan näin ollaan Ellin kanssa viestitelty, että tullaan tekemään. 
Se on kuulkaas sellainen hommeli, että menen huomenna tosiaan Redin Fööniin föönattavaksi. Jännityksen aiheita, löytyykö pukua, joka mahtuu päälle, jaksaako Föönin puhuri kannatella meikäläistä vai lätsähdänkö pannukakkusena lattiaan tai sieltä korkeuksista mäjähdän märäksi rätiksi ja se on kuulkaas henki poissa. 

Mitä tarkoittaa, omat alusvaatteet mukaan, sitä tässä mietin. En kyllä koskaan käytä vieraan alusvaatteita.. hmm. 
Tiedättekö mikä tunne on myös taas pinnalla kaikista ja mitä pelkään yhtälailla, kuin hengen menoa, no itseni nolaamista tietty, häpeää. Siinä se on tuo kamalin pelko, jos ei lasketa sitä ihan pahinta pelkoa tähän eli minä ahtaanpaikankammoinen tulen anakondan syömäksi ja sitä ennen olen saanut jonkun säännöllisen näppylätaudin ja koko iho on palleroiden kukittama. 
Häpeä ja nolatuksi tulemisen pelko on suorastaan lamaannuttavia tunteita ja saa pelottavissa tilanteissa sanomaan miltei ei, mutta taas menin sanomaan "kyllä", koska olen vähän kait hullu. Ei auta tässä nyt pätkääkään viime kesän kosmonauttiseikkailut, käänteiset koetut Benjihypyt, painoton tila miljoonan euron kosmonauttipuvussa, sillä uusi on aina uusi ja aina hyppy johonkin megapelottavaan!
Aina sitä pelkää mokaavansa, nolaavansa, olevansa huonoin kaikista. Luuserein kaikista, joka on föönissä käynyt. Myös jotenkin tyhmältä näyttämistä kammoan, jos en tajua ohjeita jne. ja teen kaiken väärin. Mottaan vahingossa shokissa ohjaajaa tai jotain tai jos ne omat alusvaatteet ei kelpaa tai vaikka pyörii nilkoissa. 
No nyt ei auta muuta kuin nukkua yön yli eli ehkä siis valvoa ja jännittää. Perästä kuulkaas kuuluu. Tämä kosmonautti ainakin yrittää olla henkisesti valmiina huomiselle. 

Oletteko olleet Föönissä tai aiotteko mennä. Mikä on vastaava pelottava tilanne ja mitä sinä pelkäät tai oikeastaan kammoat eniten. 

Iloista perjantaita kaikille. <3

torstai 21. helmikuuta 2019

Maailman helpoin laskiaispulla ja fiilistelyä

*Sisältää pr-näytteitä

Miten ihana aurinkoinen sää tänään. Mutta mikä siinä on, kun talvella aurinko paistaa, niin ulkosalla on jäätävän liukasta. Samu koiranen vielä vetää aika kovaa ja kumoon on helppo kupsahtaa. Jännä kuitenkin miten aurinko tekee sen, että heti on enemmän energiaa, kun muutamana pimeänä päivänä tässä aiemmin. Jännää myös on, miten kissat löytävät kotoa aina sen aurinkoisimman läntin. 




Kosmetiikkaa, kosmetikkaa, kosmetiikkaa. Oli tässä talven synkimpinä kuukausina vaihe, että menin sieltä mistä aita on matalin eli jo erinomaisiksi todetuilla kosmetuotteilla. Nyt selvästi kevättä rinnassa, sillä syksyn ja talven aikana kertyneitä pr-tuotteita olen lähtenyt ilolla testaamaan. 

Ostolakossa Virven kirjajulkkareissa "Täydellinen iho Opas korealaiseen ihonhoitoon", Virve työskentelee siis myös Elevenillä, sain lahjakassissa vasemmalla olevan korealaisen G9Skin Grapefruit Vita Peeling Gel, miedon putsarin, joka kuorii samalla hellästi kuolleita ihosolukkoja. Tässä on ihanan raikas hento greipin tuoksu. Tälläinen rakeeton hellävarainen ja ihoa kirkastava putsari on toiminut omalla herkällä, kuivalla ja couperosa iholla erinomaisesti ja olen tykänyt tästä tuotteesta valtavasti. Tuntuu, että on auttanut myös hormonaalisiin näppyihin. Hintana 14,40e ja toimii myös vartalokuorintana. 

Luonnonkosmetiikkamerkki Attitude on uusi kanadalainen brändi Suomessa. Sarjalta löytyy hiustuotteita, käsisaippuoita, suihkugeelejä ja kroppavoiteita. Tuoksumaailma ja riittoisuus näissä on fantastinen ja iho kiittää. Kivaa on, kun suihkugeelikin on sellaista geelimäistä koostumukseltaan ja on helppo puristaa purkista juuri se oikea määrä. Kroppavoide on täyteläistä ja tämänkin viikon säärien kutinat rauhoittui heti, kun laitoin Body Creamiä säärille. 

Kaikkien Attitude-tuotteiden idea on Worry Free Ingredients, eli ei huolta raaka-aineista! Tuotteet on valmistettu luonnollisista raaka-aineista ja ne ovat vegaanisia. Attituden tuotteita löytyy Sokoksista, Ruohonjuurista ja House of Organic -verkkokaupasta.

Ensimmäinen luonnonkosmetiikkamerkki, jota olen tainnut ikinä käyttää, jollei Neil's Yardia lasketa kasvoille, on Burt's Bees. Merkki jota rakastan ja suihkugeelit ja hiustuotteet ovat erittäin laadukkaita. Tällä kertaa Inkivääri Greippisuihkugeelin sijaan käytössä mukavasti herättävä minttu. 

Saatavuus Stockmann, KICKS ja Ecco Verde -verkkokauppa

Tytär on käyttänyt innoissaan Garnier Respons kosteuttavia Almond Milk hiustuotteita ja omatkin kuivat hiuslatvat ovat tykänneet kovasti tuosta hiusnaamiosta. Näissä on sellainen lempeä mantelimaidon tuoksu. 

Missha Super Seed Cleansing Foam Mustikka, on erittäin mieluinen putsari, sillä joka kertahan en halua iholle kuorivaa puhdistusta. Tykkään tästä mustikan tuoksuisesta ja tehokkaasta, mutta hellävaraisesta puhdistusaineesta kovasti, mutta yksi muttakin tässä on. Nimittäin tuubista on todella vaikeaa saada puristettua tavaraa ulos, miltei mahdotonta. Toivottavasti keksivät tähän jonkun uuden systeemin, sillä niin mieluisa tuote on kyseessä. Nyt ei auta muu, kuin saksia tuubi ja käyttää tuote siten. Misshaa myydään Cittareissa ja tämä edukas korealainen brändi on kyllä kerrassaan ihastuttava. 

Mustapäät ovat saaneet kyytiä Tony Molyn Egg Pore Blackhead Steam Balmilla, vaikka olenkin aika koukuissa myös mustapäälaastareihin. Itsestään lämpiävä voide. Ihoa silottava kasvonaamio sisältää hiiltä ja merisuolaa, jotka auttavat puhdistamaan ihohuokosia sekä poistamaan iholta liiallista talia ja kuolleita ihosoluja. Sisältää myös E-vitamiinia ja munankeltuaista, jotka kosteuttavat ihoa.

Toinen Tony Molyn hauska kananmuna tuote Tigtening Cooling Back, on raikkaan tuoksuinen ja hyvin jännän koostumuksen omaava, savimaista "moussea". Savea ja munankuoriuutetta sisältävä naamio syväpuhdistaa ihoa ja supistaa ihohuokosia. Ihoa viilentävä naamio auttaa hillitsemään liiallista talin muodostumista. Tästä savinaamiosta jää ihoon todella kiva fiilis, puhdas, pehmeä ja kosteutettu. 


Tony Molyn hauskat kananmunat tuovat iloa ihonhoitoon ja jotenkin olen hurahtanut, kuten moni muukin, korealaiseen ihonhoitoon. Jotain aivan uutta ja virkistävää. 



I Love me-messuilta Elevenin-pisteeltä sain lahjakassissa taasen Holika Holika brändin munan muotoisen ihonhoitotuotteen. Hauskaa tässä on, kun kannen avaa, niin sisällä on korkkina keltuainen eli aivan kuin kananmuna. 



Holika Holika Smooth Egg Skin Peeling Gel -kuorintageeli auttaa irrottamaan ihon pinnalta sille kertyneitä epäpuhtauksia ja kuollutta ihosolukkoa samalla kun se auttaa ehkäisemään mustapäiden muodostumista. Ihoa pehmentävä ja kosteuttava kuorintageeli tekee ihosta pehmeämmän tuntuisen ja kirkkaamman näköisen. Kuorintageeli auttaa lisäksi häivyttämään laajentuneita ihohuokosia.


Kyseessä on hyvin samanlainen kuorintageeli kuin G9Skin Grapefruit Vita Peeling Geelissä. Tässä on vaan puhtaampi tuoksu ja hauskempi kananmunapakkaus. On myös kiva vaihdella putsareita. Holika Holika on myös aavistuksen edullisempi 140ml kustantaa 11,80 Elevenillä, kun taas tuo G9Skin 150ml on 14,40e. Mutta siltikin tykkään aavistuksen enemmän tuosta G9Skin tuotteesta, johtunee ihan vaan pirteästä greipin tuoksusta eli makuasioita nämä. 

Tälläisiä hius, vartalo ja kasvohoito fiilistelyjä tällä kertaa, joihin olen saanut aivan uutta iloa taas pitkästä aikaa. 



Sitten vielä maailman parhaaseen huonetuoksuun. Nimittäin olen käyttänyt tässä vuosien aikana aika moniakin tälläisiä diffuuserituoksuja ja yleisenä fiiliksenä on ollut pettymys, sillä tuoksu ei jaksa tuoksua edes pienessä vessassa. Toista on tämä Naturellement European huonetuoksu, joka jaksaa tuoksua meillä meidän isoimmassakin huonetilassa. 

Huonetuoksu vielä kestää viikkoja, on niin iso pullo. Hintana on 23,90, mutta on joka euronsa arvoinen. Jos haluat, että kotona on tälläinen huonetuoksu, niin tämä on laadukkain valinta naismuistiin. Milk Cotton tuoksu on muuten taatusti myös ihana tältä sarjalta. Sarjaan kuuluu käsisaippuoita, suihkugeelejä, tuoksukynttilöitä, käsivoiteita jne. Lämmin suositus myös lahjaideaksi. 

Sitten siihen maailman helpoimpaan laskiaispullaan ja millä vinkillä voit pulkkailla kesät talvet. Vinkit löytyy lyhyehköltä videolta alta. :) 


Iloista ja aurinkoista torstain jatkoa kaikille täältä hiihtolomalaisilta, kyllä vaan kiireettömät aamut tuovat ihmiselle paljon puhtia päivään. Miten siellä, laskiaispulla hillolla vai mantelimassalla vai molemmilla, kuten täällä tai kiinnostiko joku juttuaihe tässä postauksessa. 

keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Nyx uutuuksia ja arvonnan voittaja

*Nyx meikit saatu NYX Professional Makeupilta sisältää mainoslinkkejä


Niin iloinen ylläripylläri tuli tämän päivän Postissa, sillä Postissa odotti kevään uutuksia Nyxiltä. Nyxiltä olen ostanut nimenomaan lukuisia luomiväripaletteja. Tykkään runsaista eri värien kirjoista ja tiedän jo miten Nyxin luomivärit käyttäytyy. Urban Decayn luomiväripohjustajan kanssa Nyxin luomivärit jaksavat luomillani koko pitkän päivän. 
Ultimate Edit Petite Shadow Palette-luomiväripaletti ilmestyy nyt miniversiona. Kaksi best seller vaihtoehtoa tai kaksi uutta väriyhdistelmää. Hinta alle 10e paletti. Ultimate Edit luomiväreissä on mukavan samettiset koostumukset ja etenkin metallinhohtoinen luomiväri on näissä käsittämättömän runsas pigmenttinen, eikä varise. Kuvassa sävy: "Warm Neutrals" ja löytyy Kicks.fi. 
Uutuus #Thisiseverything huuliöljy, jota löytyy neljässä eri sävyssä. Ei tämä sininenkään ole hurja huulilla lainkaan vaan taittaa kivasti valoa ja antaa säihkettä. Löytyy Kicks.fi ja hinta 6,60e Oma sävy on "Sheer Sky Blue". Sisältää manteli, ruusunmarja, jojobaöljyä ja tuoksuina kirsikka tai vanilja. 
Best Seller Ultimate Shadow luomiväripalettiperhe lisääntyy kahdella uudella luomiväripaletilla, joista kuvassa paletti "Phoenix" ja toinen uutuus on kylmemmillä sävyillä  varustettu "Ash". Näitäkin aiempia paletteja löytyy kokoelmistani ja ovat olleet kovasti käytössä. Hinta 22,50e ja Kicksiltä löytyy aiemmat sävyt, en vielä löytänyt näitä uutuuksia. Mutta eiköhän pian valikoimissa ja jos kiinnostaa, kannattaa googlailla tai seurailla Nyxin instatiliä täällä. 
Tällä kertaa ehkä eniten sekosin näistä herkullisista Candy Slick Glowy Lip Color-huuliväreistä, joita testasin heti innolla tänään. Erittäin pehmeä huulituntuma, ei lainkaan tahmea, runsaspigmenttinen ja pysyy hyvin huulilla. Näitä on ilmestynyt 12 eri sävyä, joista nämä testiin saamani neljä, ovat kaikki aivan täydellisiä omaan makuun. 

Sävyt kuvassa vasemmalta oikealle: "Jelly Bean Dream", "Sugarcoated Kiss", "S'More Please" ja "Watermelon Taffy". Löytyy Kicks.fi ja hinta 7,40e. 


Off Tropic Shadow Palette-luomiväripaletti, joka kuvaa Havannan öiden loistoa, on aito kesäinen värikimara. Löytyy kahdessa eri sävyssä ja tässä omassa on mitä hauskin nimi "Hasta La Vista".  Tästä luomiväripaletista syntyy aito kesälook. 


Nyx on  niin fantastinen ja nuorekas brändi, johon tämä keski-ikäinen on täysin hurmuna. Näitä tuli joskus jenkkireissulta haalittua, mutta onneksi ei ole enää muutamaan vuoteen tarvinut. Sydämelliset kiitokset Nyx Cosmetics Nordics:lle näistä uutuuksista. 
Hiihtoloma on sujunut levollisissa merkeissä. Kirpparireissua, hyvää ruokaa, leffoja kotona, kiirettömiä aamuja, tytöillä koko ajan kavereita kylässä ja aikomuksena mennä tyttöjen kanssa katsomaan "Alita Battle Angel leffa".  Samukin nauttii, koska miltei koko perhe on kotona. 
Vita Liberata arvonnan voittajaan. Tällä kertaa arpaonni osui anonyymille: Anonyymi15. helmikuuta 2019 klo 9.50
Nämä ovat minulle uusia tuotteita, olisipa ihana päästä tutustumaan. Arvonnassa mukana yhdellä arvalla.

T:Anna-Maria

Onnea kovasti Anna-Maria ja laitatko minulle sähköpostia osoitteeseen tiia68@gmail.com, niin laitan voiton sinulle matkaan. Kiitos kaikille osallistujille. :)
Anonyymille vielä, joka kovin pohti hyvinkin henkilökohtaisia asioitamme ja mietti myös "onko kosmetiikka minulle unelmieni täyttymys, koska ei minulla muutakaan elämässä ole", niin vastaus on, ei varmasti sen enempää, kuin anonyymille olisi elämän täyttymys käyttää aikaansa ja  pohtia bloggaajan elämän kaikkia kulmia. 

Eli yritetään olla laittamatta ihmisiä johonkin lokeroon kivan harrastuksen vuoksi tai ylipäänsäkään. Kaikki me loppujen lopuksi olemme vain muurahaisia tällä planeetalla ja mikä kenellekin iloa tuottaa, ei ole keneltäkään pois vaan päinvastoin, sillä iloinen mieli kantaa kauas. Kaikilla meillä on omat kotkotuksemme ja kujeemme. Kosmetiikka on ihana ja iloa tuottava asia ja yksi osa blogiani ja kiva harrastus muutenkin ja nämä Nyxin meikit, rakastan. :) 

Oikein sydämellistä hiihtoloman jatkoa kaikille lomalaisille ja kivaa keskiviikkoa muille ja onnea vielä arvonnan voittajalle. Onko Nyxin meikit tuttuja ja löytyykö vinkata omia suosikkeja. :)


tiistai 19. helmikuuta 2019

Kirpputorilla


Tuula-täti tuli eilen Porvooseen ja kävimme hänelle valitsemassa rilleihin kehyksiä, Faunattaressa ostamassa Miki-kissalle leluja, vein laukkuni suutariin ja nyt siitä tulee entistä ehompi. 

Kävimme Sokoksella ihmettelemässä muuten vaan ja Rossossa lounaspitsalla vauhtia ottamassa kirpparireissulle. Mukana menossa oli tytär Krista, kuopuksella oli yökyläkamu, eikä halunnut lähteä mukaan. 

Rosson pitsat on vaan ne parhaat ja täytteenä oli parmankinkkua, aurajuustoa ja rugolaa pyöritettynä sitruunavinaigrattessa. Tänä aamuna en meinannut löytää silmiä päästäni, sen verran suolainen pläjäys tuo pitsa oli. 

Siitähän jäi vielä uupumaan paahdetut pinjansiemenet, fetajuusto ja kaprikset. Mitenköhän ne unohdin, mutta hei tomaattivalkosipulikanttidipin muistin. Miten nerokas keksintö tuo kanttidippi, sillä dipattuna reunatkin on suurta herkkua. 
Porvoon Tarmolassa Mestarintie 19, on aivan loistava Löytökirppis ja olen siellä tädin ja tyttärien kanssa ravannut vuosia. Kivaa on, että tyttäretkin ovat oppineet jo ihan vauvasta kirppareiden edulliset löydöt ja ajatuksen kierrättämisestä. Välillä olemme myös siellä myyneet tavaraa ja vaatteita. 

Tytär ja täti löysivätkin eilen itselleen vaikka mitä vaatteita. Tyttärelle ostettiin kahdet farkut, toiset olivat Dickies brändiltä, jotka maksavat kaupassa n. 60-70e. Ostimme myös takin, hameen, topin, kaksi t-paitaa, jumppatrikoot ja kotihousut. Kaikki maksoi yhteensä 21e ja vaatteet olivat todella hyvässä kunnossa. Äiti tyytyväinen ja tytär tyytyväinen.

Itselleni löysin, kahlattuani useammat ihanat peltipurkit, alla olevan pyöreän peltipurkin hintaan 2,90e. Eli se oli ainoa ostos, jonka tällä kertaa kirpparilta löysin, mutta ihan minun näköinen. Kotimme on jo niin täynnä ja olen juurikin todella paljon sisustanut kotiamme kirpparilöydöillä, joten on tosi tarkkaa, että hinta ja esineen sopivuus kohtaa. 
Päätin tehdä videon kirpparireissusta, jotta tekin pääsisitte näkemään, miten kiva kirppari meiltä täältä Porvoosta löytyy ja mitä kaikkea ihmeellistä siellä on myytävillä.

Antiikkihuonekaluja ym. löytyy myös paljon.  Videolla myös tädin ihanat löydöt, täti löysi vaikka mitä kivaa. Tämän videon voit aivan hyvin katsoa myös äänettömällä. ;)

Tokmannin mattojen, suursiivouksen ja eilisen kirpparikäynnin tiimoilta tuntuu, että on oikein kevättä rinnassa ja sisustuskärpänen on puraissut. 

Siksi olen katsellut aivan mielettömiä YouTube-videoita, joissa jenkkiläinen sisustuslehti Arcitectural Digest käy kuvaamassa eri julkkisten koteja. HouzzTv/palvelu taasen remontoi täysin eri julkkisten mm. Mila Kunis, Olivia Munn, Kristen Bell, sukulaisten kodin tilan. Ihana oli nähdä miten taviksia julkkiksetkin loppupeleissä ovat.  

Taasen esim. Greyn Anatomian näyttelijän Patrick Dempseyn koti on omaan makuun aivan mieletön. Ihan mielettömän koukuttavaa katsottavaa kurkkia julkkisten upeita koteja ja vielä koukuttavampaa on jotenkin nähdä, minkälaisista tavallisista perheistä julkkikset ovat lähtöisin.

He haluavat rakkaille sukulaisille remontoida täysin heidän kotiensa tilat ja miten tavallisia oikeastaan kaikki me ihmiset olemme, julkkiksetkin, jotka herkästi nostetaan jalustalle. Näihin kanaviin olen tällä hetkellä koukussa ja silmä lepää sisustusinspiraatioiden keskellä. 

Laitan kanavien linkit tähän alas ja jos joku haluaa myös tilata Souliinan ja minun kanavan Vauhtimimmit, niin linkkaan senkin tähän alle. :)

Tulkaa Porvoon teollisuusalueelle Tarmolaan, sieltä löydätte tosiaan Löytökirppiksen, Mikrokulman, jonka lamppuosastolle kamuni tulevat Espoosta asti. Vaikka mitä muutakin sisustuskamaa Mikrokulmassta löytyy. Tokmanni ja tietenkin Brunbergin tehdas, kaikki löytyy Tarmolasta. 

Mikä on sinun suurin sisustushaave tai kivoin löytö kirpparilta. :)  Sydämellistä tiistaita kaikille. <3






sunnuntai 17. helmikuuta 2019

Sisustuskuume

Tänään oli tarkoitus julkaista aivan toisenlainen blogipostaus, mutta homma eilen sitten hieman karkasi lapasesta. Miehellä nimittäin oli asiaa Tokmannille ja en olisi eilen millään jaksanut mennä. Flunssa pahalainen on jojotellut ensimmäisen rajun flunssailun jälkeen kuin hissikyyti. Retkotin eilen vellovassa olotilassa ja mies tuumi, nyt lähdetään Tokmannille. 
Tarkoitus olikin tulevalla viikolla mennä Tokmanille Kotikullan yhteistyön siivittämänä, joten alistuin kohtalooni. Voin kuitenkin paljastaa, että vaikka Tokmannilla huimasi ja tuntui, että hikeä puski pintaan,  niin nuo fyysiset vaivat jäivät toissijaisiksi tuntemuksiksi, koska kuulkaas sisustuskuume iski!
Ensin suhasin täplät innosta loimottaen poskissa kuvaamassa kaikkia Kotikullan uutuuksia, jotka ovat yhtä edukkaita kuin saippua. Löysinkin meille ihanan herkät keväiset "Haituva" pussilakanat, jättityynyliinoja ja jättialulakanan

Löysin myös upeita muhkeita pyyhkeitä 9,95e hintaan, mutta ne unohtui kauppaan, koska yhtäkkiä matot veivät huomioni ja piti siinä rytäkässä tietty kilauttaa kavereille, joilla samanlainen sisustusmaku. Toinen kamuista sitten jo karautti Tokmannille ja osti siltä istumalta heidänkin kotiin yhden mattosen. 

Eli niitä uusia pyyhkeitä lähden ostamaan meille ensi viikolla ja lähtee uusintaan koko meidän pyyhekokoelma.  Alhaalla olevalla videolla näette, miten ihania pyyhkeitä Kotikullan mallistoon kuuluu, mutta voit kurkkia niitä myös oheisesta linkistä. Toisissa pyyhkeissä on kauniit virkatut päätyreunat, kuin mummini pyyhkeissä konsanaan. 

Olen vihannut kolmea mattoa meillä ja vielä sitä, että kaikki ovat olleet ihan eri tyyliä. Matto asiat ovat hirveän hankalia, koska matot ovat kalliita, karvamattojen pesulassa käyttäminen yhtä kallista, kuin matto itsessään. 

Nyt löytyi kolme erilaista, mutta silti saman tyylistä mattoa. Kaikki sinivalkoisia, mutta näitä on saatavilla myöskin vaaleanharmaavalkoisena ja mintunvihreävalkoisena. Matot ovat myös painavia ja ns. kudottuja eli kuvaa ei ole painettu näihin päälle. Hinta 140x200 39,95e.  Tuo hapsumatto saa muuten mukavat 10cm lisäpituutta hapsuista, eikä ole lainkaan pieni postimerkki meidän eteisessä. 






Niinhän siinä eilen kävi, että flunssan oireet jätettiin Tokmannille ja tapahtui ns. "ihmeparantuminen".  Uudet matot saivat fiiliksen nousemaan sen verran kattoon, että sitähän oli siltä seisomalta tehtävä suursiivous, jotta matot näyttäisivät mahdollisimman näteiltä meillä kotona. 
Uudet pussilakanat, matot ja ensi viikolla haen meille vielä niitä pyyhkeitä, niin toi vallan kevättä rintaan ja sen tunteen, että hei viihdyn taas omassa kodissa. 
Ohessa vielä videolla hurjan paljon enemmän Kotikullan valikoimaa kuvattuna eilen Porvoon Tokmannilla ja miltä nämä kaikki uutuudet meidän kotona näyttää. Lisäksi laitoin tuon Souliinan "Lauantailounas" videon tähän mukaan, sillä mikä sopisi paremmin sisutuksen kanssa yhteen kuin ruoka! Lisäksi sain itse uutta inspiraatiota meidän tuleviin tortillahetkiin Souliinan videosta. 

Meidän YouTube-kanavan voit halutessasi tilata täältä ja ensi viikon lauantaina tuleekin sitten meikäläisen arkinen Lauantailounas-resepti ja myös Souliinan sisustusjuttuja tulossa jossain vaiheessa helmikuuta ja nimenomaan yhteistyössä Kotikullan kanssa. 

Mikä on kivoin juttu, mitä olet ikinä shoppaillut Tokmannilta ja onko Tokmannin Kotikulta sisustussarja sinulle tuttu. 

*Kaksi matoista ostettu itse, petivaatteet ja yksi matoista yhteistyönä




lauantai 16. helmikuuta 2019

Unissa puhutaan siansaksaa

Olen mielestäni tehnyt tärkeän havainnon ja piti päästä vallan 50-vuoden ikään keksiäkseni tämän seikan. Olen nimittäin aina luullut, että sekopäisissä unissani puhutaan kuitenkin normaalia suomen kieltä. Olen toki unissa myös enkkua jauhanut silloin, kun asuimme ulkomailla ja tuli puhuttua paljon englannin kielellä. 
Mutta olen ajatellut, oli unet kuinka sekopäisiä tahansa, oksennetaan sorsanpäitä, leukaluomesta tuleekin luomikarvan sijaan pulloharja, kissoja syövä käärme, oksettavat säännölliset kävyt kasvaa kaulassa jne. Niin olen kuitenkin otaksunut, että puhun unissani suht kieliopillisessa lausejärjestyksessä suomen kieltä. 

Löytyy sitä juu vaikka minkälaisia unitulkintoja, mutta kuka tulkitsee tämän. Torkahdin eilen sohvalle ja heräsin yllättäen siihen, että sanon miehelleni unessa "olethan kengittänyt Oskun vaipat". Osku on siis kissa.

Mitä ihmettä tarkoittaa, olethan kengittänyt Oskun vaipat, tai kengittänyt ylipäänsä vaipat tai kissan. Juu en tajua, tajuaako joku siellä. 
Mutta hirmuinen kiihtymys ja mullistus valtasi mielen, unet kaikessa päättömyydessään ovatkin vielä päättömämpiä, sillä niissä puhutaan joko mystistä salakieltä tai sitten sanat ovatkin ihan sikin sokin järjestyksessä tai sitten jokaisella sanalla on kenties jonkinlainen unitulkinnnallinen merkitys. 

Yritin esimerkiksi Rajatieto.org sivustolta hakea tulkintaa sanalle "vaippa", ei kuulkaas löytynyt mitään. 

Sanonpa vaan sen, etten mitään ratkaisua löytänyt tähän asiaan googgeloimalla. Aina unitulkinnoissa kerrotaan mitä on nähty, eikä mitä on puhuttu. Eli voisiko joku viisaampi  siellä tulkita, mitä ihmettä tarkoittaa lause "olethan kengittänyt Oskun vaipat". Täällä ei ole hajuakaan vaikka kuinka olen yrittänyt pohtia.
Tämä on myös aavistuksen tuonut lisää huolta eli harmaita hiuksia siihen mahdottomuuteen, jos oli aiemmin vaikea yrittää tulkita, miksi luomesta karvan sijaan tuleekin pulloharja, tai miksi unissa oksennan sorsanpäitä lumeen tai miksi olen menossa terveyskeskukseen punaisessa uikkarissa ja kaulassani kasvaa säännöllisesti käpyjä. 

Niin nyt vasta mahdottomaksi unien tulkitseminen meneekin, kun pitää osata tulkita vielä kaiken kukkuraksi mitä kaikkea outoa on unissa tullut joristua. Auttakaa!

Että tälläistä ja jännin fiiliksin ensi yönä nukkumaan vai toistuuko tämä ylipäänsä enää ikinä ja heräänkö koskaan enää unessa puhuttuun suomen kieleen, joka onkin siansaksaa suomalaisittain. 
Kivaa iltaa ja hyviä unia kaikille ja mitä täällä on tehty, käyty Tokmannilla, ostettu uusia mattoja ja tehty miehen kanssa suursiivous. Miten siellä ja kertokaahan omia hulluja unijuttuja eli ihan mitä tahansa uniin liittyvää. :)


 (Kysymysmerkki ei toimi;)

perjantai 15. helmikuuta 2019

Uskomattoman ihania kosmetiikka uutuuksia ja arvonta!

* Sisältää pr-näytteitä ja mainoslinkkejä


Ystävänpäivä on toki osittain ollut asialla, mutta siltikin harvinaisen suloisia ja hattaramaisen tyttömäisiä pr-lähetyksiä on tullut parin viikon aikana postilaatikkoon ja joita on ihan pakko hehkutella täällä. 

Ted Baker tuoksut, joita saa Stockmanilta ja Sokokselta, ovat rantautuneet Suomeen. Koruja muuten myy sitten Stockmann. Ted Baker on oikea sellainen vintage henkinen ja aavistuksen 50-luvun henkeä tuova brändi. Hyvin ilmentävät Ted Bakerin ilmettä nämä kauniin nostalgiset ja aikarajoja ylittävät tuoksut. Tuoksumaailma muistuttaa Escadan kesätuoksuja, mutta kenties nämä ovat aavistuksen pehmeämpiä tuoksumaailmaltaan, kuin pirskahtelevat Escadat. 

Tuoksuja Sweet Treats-kokoelmassa on kolmea erilaista: 

Mia on pirteä, tyylikäs ja hienostunut, Mia valaisee ja ilahduttaa minne ikinä meneekin. Mian vastustamaton yhdistelmä lämpöä, vetovoimaa ja viehkeyttä tekee tuoksusta jokaisen naisen parhaan ystävän.

Mia yhdistää latvatuoksun kirpeän sitruunan, vadelman ja mustaviinimarjan sydäntuoksun romanttisiin kukkiin, ruusuun, kieloon ja freesiaan. Pohjatuoksun viettelevä patsuli ja lämmin meripihka sinetöivät tuoksusta unohtumattoman.

Ella on hämmästyttävän itsevarma ja ilahduttavan nokkela Ella tuo mukanaan säteilevää voimaa ja mystiikkaa, joka saa kaikkien päät kääntymään. Vakuuttava ja hauska Ella jättää aina mieleenpainuvan vaikutuksen.

Ellan latvatuoksu yhdistää raikkaan bergamotin, sitruunan ja mustaherukan, pirskahtelevaan ruusuun, jasmiiniin ja appelsiininkukkaan. Pohjatuoksun uskalias myski, santelipuu, vetiver ja vanilja tekevät tuoksusta kypsän uskaliaan.

Polly on kuplivan tyttömäinen, mutta varttunut Polly on täydellinen lisä jokaiseen hetkeen. Rohkea Polly tekee aina näyttävän sisääntulon, jättäen jälkeensä särkyneitä sydämiä ja naisellista lumousta. Pohjimmiltaan leikkisä Polly on täydellinen naapurintyttö ja toivoton romantikko.

Pollyn latvatuoksun mehukkaat hedelmät, mandariini, punaiset marjat ja persikka sekoittuvat jasmiinin, kuusaman ja pionin kukkaisiin sävyihin. Pohjatuoksun vanilja, meripihka, valkoinen myski ja patsuli tuovat täyteläistä pehmeyttä ja syvyyttä kokonaisuuteen.


Ted Bakerin Sweet Treats EdT -tuoksut saatavilla koossa 30 ml/svh. 33,90 € ja 50 ml 48,90€

Saatavuus: Helmikuu 2019 Stockmann- ja Sokos-tavaratalot sekä Emotionit
Essien suloinen ystävänpäiväkokoelma ilahduttaa kolmella minikoon kynsilakalla hintaan 13,90 * sisältää mainoslinkin Kicksistä.
Olen miettinyt, mitä meikkivoide-elämä oli aikoja ennen Beuty Blenderiä. Siitä lähtien, kun Beuty Blender ilmestyi, en ole millään muulla levittänyt meikkivoidetta. Beauty Blenderin omat saippuat mahdollistavat vielä meikkisienelle pitkän elämän. 

Electric Violet ja Electric Violet Swirl-meikkisienet saatavilla rajoitetun ajan kyseisissä sävyissä Stockmannnn-ja Sokos-tavarataloista ja nobebeauty.com

Mielenkiintoinen uutuus samalta brändiltä on viimeistelysuihke, joka säilyttää meikin täydellisenä. Kiinnittää meikin ja pidentää meikin kestoa ja tekee ihosta kuulaan ja hehkuvan. 

Pullo metallinhohtoisella pinkillä korkilla on omaan silmään todella kaunis ja itse viimeistelysuihke tulee tasaisen pehmeänä kasvoille. Kaksifaasinen koostumus saa meikkivoiteen ja puuterin sulautumaan toisiinsa. Antioksidanttisen suihkeen sisältämä yhdistelmä hyaluronihappoa kosteuttaa ja ravitsee ihoa. Suihketta voi myös suihkuttaa itse meikkisieneen, kostuttamaan sientä ennen meikin laittoa.

Hinta 32,90e ja saatavus sama, kuin meikkisienet yllä. 
Nivealta ja Labellolta tuli suloinen ystävänpäiväylläri, joka sisälsi uutuusjuttuja. Mies tykkää Nivean suihkugeelistä ja suihkugeeli lähti hänen käyttöön. Tytär nappaisi puhdistusliinat, jotka ovat muuten maailman kätevimpiä aina reissussa. Itseäni eniten inspiroi silmämeikkiputsari ja ruusun tuoksuinen Labellon huulivoide. Silmämeikkiputsaria olen testannut ja toimii todella hyvin ja on hellävarainen. Ihanan aavistuksen öljymäinen Micellar-öljy tyylinen koostumus. 
Iiks miten suloiset jutut essenceltä taasen on ilmestynyt. Lovea eli rakkautta on ilmassa. Näistä olen ehtinyt testata tuota pyöreää poskipunaa ja se on aidosti aivan hätkähdyttävän hyvä. Kullanhohtoa antava kauniin sävyinen poskipuna on laadukas ja runsas pigmenttinen. Jos rakastat poskipunia, jotka taittavat kullan hohtoa, hanki tämä!

Tiesin jo joulukuussa, että tämä Smashboxin L.A Cover Shot Eye Palette on tuloillaan ja olen odottanut tätä kuin kuuta nousevaa. Täydellinen, täydellinen, luomiväripaletti, jossa on  vielä kantena tälläistä lapsenmielistä viihdyttävä hologrammikuva, joka vaihtaa kannen maisemaa päivästä yöhön ja yöstä päivään. Tulee nostalgisesti lapsuus mieleen. 

Luomiväripaletissa on runsas kirjo nudeja ja metallinhohtoisia sävyjä ja kirkkaita sävyjäkin löytyy. Omaan makuuni tämä paletti on täydellinen. Mukava tukeva iso peili ja Smashboxin rajauskynä tekevät mielestäni tästä kokonaisuudesta edullisen hintaan 49,50e ja saatavilla * sisältää mainoslinkin Kicks.fi
Jokainen sävy - kirkkaista hillittyihin neutraaleihin ja tyylikkäisiin hohtaviin – on rakkauskirje Smashboxin kotikaupungille. L.A., kaupunki täynnä loputonta inspiraatiota ja luovuutta. 16 erittäin pigmenttisessä värissä, jotka vangitsevat upeat merimaisemat, auringonlaskun huviajelut ja seinämaalaukset, joista täytyy saada kuva, on upea, helposti häivyttyvä koostumus ja silkkinen, upean tuntuinen lopputulos. 

Paletti sisältää yhdeksän mattasävyä ja seitsemän hohtavaa sävyä, sekä täysikokoisen Smashbox Cosmetics Always On - rajauskynän.

SÄVYT:
• Venice Peach (Hohtava Vaaleanpunainen/Koralli Duo Chrome)
• Westsider (Kyllästetty Matta Sinivihreä)
• Best Coast (Kyllästetty Matta Violetti)
• #Sunset (Poltettu Matta Koralli)
• Vanilla (Lämmin Matta Norsunluu)
• There’s Valet (Syvä Matta Ruskeanpunainen)
• Drop Top (Lämmin Hohtava Kulta)
• Almond (Lämmin Matta Ruskea)
• Nectar (Pehmeä Matta Koralli)
• Rose Bowler (Hohtava Ruusukulta)
• Canyon Copper (Hohtava Punertava Pronssi)
• Java (Lämmin Matta Tummanruskea)
• Deco (Hohtava Vaaleanpuna Kultainen)
• Hang (Vaalea Ruskeanharmaa Matta)
• Platinum (Ruskeanharmaa Hohtava)
• Eastsider (Hohtava Syvä Luumu)
Se mitä en kuitenkaan osannut odottaa oli, että luomiväripaletin mukana tulisi myös Smashboxin uusia *sis.mainoslinkin Gloss Angeles huulikiiltoja, joista jokainen oli just eikä melkein omaa sävymaailmaa. En esim. välitä oransseista, luumun tai ruskean sävyisistä huulijutuista, mutta nyt tulikin rosaa useassa sävyssä ja glitterilläkin varustettuna ja vielä *sisältää mainoslinkin läpinäkyvä huulikiilto. 

GLOSS ANGELES
“Tämä kiilto on uusi olennainen osa, jolla voit luoda minkä tahansa tyylin, punaisen maton glamourista boheemiin rantatyyliin, riippuen miten sitä käytät. Käytä vaaleaa nudea päivittäisessä käytössä tai lisää hohtavan kirkkasta väriä päälle illanviettoon.”
-Lori Taylor-Davis, Smashbox Global Pro Lead Artist

AJATUS: Kylve hohteessa!

MIKÄ: Tämä kiilto, jonka 14 sävyn valikoimasta löytyy vaihtoehtoja neutraaleista kirkkaisiin sävyihin, on inspiroitunut auringossa kylpevästä kaupungista, jossa Smashbox aloitti. Tämä tahmaamaton koostumus sisältää hyaluronihappoa, joka kosteuttaa ja luo huulista täyteläisemmät, ja E-vitamiinia, joka ravitsee huulia pitäen ne pehmeinä.

MIKSI SE ON UNIIKKI: Ei ole väliä käytätkö kiiltoa yksin vai huulipunan päällä, tämä kiilto sisältää valoa heijastavaa hohdetta, joka antaa illuusion täyteläisemmistä huulista.

SÄVYT:
• 72 & Honey (Lämmin Nude Crème)
• Beachy Keen (Syvä Nude Crème)
• Actors Gild (Hohtava Kullanruskea)
• Michelada (Hohtava Ruskea)
• Sorbet Watch (Vaaleapinkki Crème)
• Traffic Jam (Syvä Ruusu Kultaisella Hohteella)
• Hustle & Glow (Hohtava Ruusukulta)
• Surf Bunny (Korallinen Pinkki)
• Obvi Mauvey (Malva Crème)
• Celeb Sighting (Keskivahva Marjainen Crème)
• Sheen Writer (Kirkas Hohtava Fuksia)
• Ay, Poppy (Voimakas Hohtava Koralli)
• Self Promocean (Kirkas Violetti Crème)
• Acai You Girl (Voimakas Marjainen Crème)

STUDIO VINKKI: Käytä yksinään tai toisen huulituotteen päällä tuomaan kiiltoa!

HINTA: 21€
MISTÄ VOIT OSTAA: Kick-myymät ja Kicks.fi

Entäs essence sitten, essence on uudistanut kynsilakat. Shine&Last Go kynsilakat, joiden hinta on uskomattomat 1,99e. Lakkaus kuivuu kynnellä geelilakkauksen omaiseksi ja näin takaa huiman kestävyyden, intensiivisen värin ja upean kiillon. Vegaaniset lakat ovat saatavilla voimakkain pigmentein ja värikkäin sävyin ja ne kuivuvat jopa nopeammin kuin nykyinen the gel nail polish- valikoiman kynsilakat.

Sain uskomattoman paketin, jossa on kaikki uudet sävyt. Tästä on hyvä lähteä näitä uusia kynsilakkoja testaamaan oikein useamman tyttären voimin.



Mitä olette mieltä uutuuksista ja mikä innosti eniten.  Yhdelle teistä vastanneista arvon kasvoglitterit ja mielettömät tekoripset blingeineen juhliin tai vaikkapa vappuun. Lisäksi yksi teistä pääsee testamaan näitä uusia essence kynsilakkoja myöskin alimmassa kuvassa olevien kynsilakkojen kera.

Arvonnan säännöt: 

1 arpa anonyymit lukijat


3 arpa Vauhtimimmien YouTube-kanavan tilaajille. Jonne tuleekin taas helmikuun kuukauden kosmetiikka suosikit kuun vaihteessa. 

Arvonta päättyy 24.2.2018

Oikein kaunista ja ihanaa viikonloppua ja tasapuolisesti arpaonnea kaikille. Täällä taas flunssa meinaa viedä voiton tai ei oikein ikinä lähtenyt kunnolla pois. Siksi oli ihana viettää tämä päivä kepeästi kauneuden parissa. <3