torstai 31. tammikuuta 2019

Ajattelemattomuutta ja ajattelevaisuutta

Tiistaina oli ihan armoton lumipyry, mutta ajattelin säätä uhmaten lähteä kuitenkin Helsinkiin Pauligin kokkikouluun. Yleensä,  jos vaan voin, vältän ajamista huonolla kelillä. Johtunee vuosien takaisesta traumasta, kun ajoin tieltä ulos raskaana ja taapero kyydissä. Auton lähteminen ns. lapasesta on todella pelottava tunne ja tiedän tuosta kokemasta, että siinä ei ole paljon tekemistä, kun auto lähtee liukkaalla luisumaan. 
Silloin ei onneksi käynyt kuinkaan ja traktorillahan se autokin saatiin vedettyä pellolta lumikasasta, eikä edes taapero ymmärtänyt pelästyä vaikka massussa ollut tyyppi joutui varmaan tekemään extravoltin, äidin pelästyessä niin kovin. Se sillä hetkellä varma tunne, että nyt kuollaan, oli kamala. 
Tiistaina matka Helsinkiin meni mukavasti ja tiet oli sen verran hyvin aurattu, että tiennopeutta körötellen ei ollut mitään ongelmaa autoilla metroparkkiin. Kotimatka olikin ihan sitten toista ja olisi pitänyt ymmärtää madella vanhaa Porvoon motaria kotiin. 

Oikeanpuoleinen kaista oli ihan ok, mutta ohituskaista oli luminen ja näiden kahden kaistan välillä oli kunnon lumikinos pitkin matkaa. Lumikinos, joka oli täydellisen pöllyävää puuterilunta, joka on pöllytessään erittäin vaarallista. 
Ajoin tien nopeutta eli 80km tunnissa ja välillä laskien 70km tuntiin, jos näkyvyydessä tuli ongelmia. Tämän vuoksi autoni ohitettiin aika monta kertaa, koska ohittavat autot ajoivat 90-100km tunnissa 80km nopeusrajoituksella. 

Jotkut ohittivat tullen eteeni hyvinkin kaukaa, mutta jotkut kurvaisivat miltei suoraan eteeni, no mitä siitä seuraa. Täydellinen sokaistuminen, sillä autot kurvaisevat ohituskaistan välissä olevasta puuterilumikasasta aimo kasan renkaittensa mukana ja pöllyttävät kaiken eteeni. Näkyvyys on täysin nolla tälläisessä tilanteessa. 
Pahin tilanne tapahtui kuitenkin, kun rekka päätti ajaa ylinopeutta ja ohittaa meikäläisen ja kurvata ohituksen jälkeen suoraan eteen. Tapahtui hengenvaarallinen totaalinen sokeutuminen, en nähnyt yhtään mitään, en minne tie kaartui, en rekkaa, en mitään ja jouduin tilanteessa jarruttamaan, jotta en olisi kurvannut tieltä ulos. Jarruttaa motarilla.... Onneksi kaukaa takanani oli varovaisuutta noudattava autoilija, joka näki tilanteen ja otti hyvin etäisyyttä autooni, sillä tästähän olisi voinut seurata aikamoinenkin ketjukolari.
Rekkoja ei kannattaisi päästää ohittamaan, mutta kun rekka on jo ohittamassa, niin laitapa siinä nasta lautaan ja kurvaa liukkaalla ja pöllyävällä säällä rekan eteen, juu ei kannata ei. Oli kummin tahansa, tuossa tilanteessa olisi voinut käydä erittäin huonosti, sillä olin pöllyävän lumen sokeuttama pitkän matkaa. Eikä ole kiva jarruttaa motarilla myöskään, mutta eipä ollut kiva fiilis miettiä, että minne se tie jatkuu, että ajanko kohta tieltä ulos. 
Kaipaisin siten ajattelevaisuutta autoiluun. Koskaan ei ole niin kiire, että pitää yhtä ainutta henkeään uhmata. Onko pakko ajaa ylinopeutta erittäin huonolla säällä. Jos kuitenkin on ihan pakko ja ohitat tälläisen tien nopeutta sinun mielestä köröttelevän etanan, kun on sakeaa pöllyävää lunta pilvin pimein ajokaistalla, niin josko et ohittaisi suoraan eteeni ja sokeuttaisi minua täysin. Ota kunnolla välimatkaa, ennen kuin kurvaat ohitetun auton eteen. 

Hyvä opetus itsellenikin ja toivon todella, etten itse ole toiminut koskaan noin ja aiheuttanut vaaratilanteita jollekin toiselle autoilijalle. Elämä taas opetti, miten huomioida toisia liikenteessä ja miten liikenteessä kaikki on ihan onnestakin välillä kiinni, sillä kaikki ainekset olivat tiistaina kyllä auto-onnettomuuteen käsillä. 
Eilen sainkin sitten kohdata mitä sydämellisintä ajattelevaisuutta. Mies on kipeänä ja vanhempi tytär ja lumityöt ovat vastuullani tällä hetkellä. Eilen oli megapaljon lunta tiistain jäljiltä, mutta pyryttipä sitä lunta eilen mukavasti vielä lisää. Joka aamuhan, kun lunta on tullut turkasen paljon, odottaa pihassamme aura-auton tekemä valli. Eilen se olikin erityisen korkea ja autolla ei olisi päässyt pihalta edes poistumaan, ennen kuin valli olisi lapioitu pois. 
Pakko myöntää, että tuon tiistain autoepisodin vuoksi tuli nukuttua vain tiistain ja keskiviikon välisenä yönä 4-tuntia ja miltei jopa itsesäälikkäästi kyynel meinasi nousta silmään, kun aloin lapioimaan tuota kovaa kivettynyttä vallia,  jossa oli mukana painavia jääkokkareita. Kun olin lapioinut n. metrin pätkän, ohitti minut traktori, jota ajoi nuori n. 20-vuotias nainen. 

Traktoripa kurvasikin takaisin meidän tielle ja otti kyytiinsä mukaan tuon painavan vallin. Sieltä tämä nuori nainen vilkutti minulle iloisesti ja minä hänelle kiitollisena ja kiitollisuudesta meinasi miltei se kyynelkin sieltä vierähtää. 
Tuli valtavan onnellinen olo. Toki siitä, ettei sitä kirottua vallia tarvinut itse lapiolla sittenkään lähteä purkamaan, kun koko pihan lumityöt vielä odotti ja autojen päältä lumen pyyhkimiset. 
Mutta erityisen hyvä fiilis tuli toisen ihmisen ajattelevaisuudesta ja pyyteettömästä teosta vierasta ihmistä kohtaan. Hänellä ei vallin poistamiseen mennyt minuuttiakaan, minä olisin jauhanut vallia varmaan puoli tuntia. Siltikin kuinka moni olisi kääntynyt auttamaan toista ihmistä tuossa tilanteessa, ei kovinkaan moni. 

Hyvyyden teoista syntyy vaan niin hyvä mieli ja kuten olen aiemminkin hokenut, laitetaan sitä hyvää kiertämään. Fakta on, että niin kauan kuin aivokopassani on muistia jäljellä, tulen muistamaan tuon aamun, kun lumitöissä jelppasi iloinen nuori nainen. Hänen tekonsa oli muistutus ihmisluonteen ajattelevaisuudesta ja siitä, että sydän oli toisella paikallaan. 
Miten siellä, vastaavia tilanteilta teiltä olisi mielenkiintoista kuulla ja ei ole toki pakko liittyä lumihommiin kuten täällä tällä kertaa. Toiveikasta torstaita kaikille ja laitoin mukaan tuon Paulig kokkikoulu videon, jos joku kaipaa drinkki tai reseptivinkkejä. Ai niin ja Pauligin Paula hiipuu nyt historiaan ja Paulig hakee brändilähettilästä ja brändilähettilääksi voi hakea kuka vaan, vaikka juuri sinä siellä. Ihanin Paula superammattilainen, kuvan Maija. 

tiistai 29. tammikuuta 2019

Ärsyttää simona

Postausideat syttyy aina kuin lamppu, naks päälle ja se on siinä ja koskaan en tiedä mitä minäkin päivänä pukkaa. Tänään oli aivan selvää, että nyt pitää purkaa vähän sydäntä eli kaikkea mikä mieltä ärsyttää. Sitten mietin, eihän niin saa tehdä, ei ole lupa olla negatiivinen,  koska se on rumaa sekin ja on kaunista olla aina vain positiivinen. Mutta eihän maailma ole pelkästään kaunis, ei kukaan voi olla jatkuvassa onni-ja autuustilassa. 
No johan olenkin viime aikoina lässytellyt paljon, miten  näin on hyvä, miten juuri tässä vartalossa on hyvä, miten tässä iässä on hyvä ja "Mitä jos postauksen" kautta, miten olenkin päätynyt tähän hyvään pisteeseen. No eihän se niin mene, ei elämä ole yhtä auvoa ja välillä potuttaa vaan kaikki ja ihan vailla mitään syytä. 
Eilen heräsin oikein hyvällä tuulella, mutta sitten kasaantui erinäisiä juttuja. Tulin suorastaan pahalle päälle ja olenkin vieläkin ärsyyntyneessä tilassa. Olisipa muuten mielenkiintoista, jos tämä tila vaan jatkuisi, eikä ikinä menisi ohi? 
Jeps lässynlää on inhimillistä välillä tuntea toivottomuutta, verrata itseään muihin, tuntea itsensä huonoksi tai olla vaikka vaan hormonaalisessa ärsytystilassa. Jälkikäteen sitä miettii, kun olo on puhdistunut, että kuka hitsi riivasikaan kroppani ja mieleni muutamaksi päiväksi. Totta on, että joskus sitä ei oikein ole oma itsensä. 
Ajattelin sitten tämän tilan helpottamiseksi listata muutamia asioita, jotka ärsyttää ja tämän jälkeen mennä purkamaan ärsytystä vielä valtaisiin (yök mitä hommaa) lumitöihin. Sinne jos minne toivon mukaan ainakin ärtymys katoaa lopullisesti vaikka muuten potuttaa tuo lumimäärä aivan valtavasti. 
Totta kai voisin yleismaailmallisen hyvän ilmapiirissä kertoa ärtymyksistä maapallon, luonnon, ihmisten-ja eläinoikeuksien kannalta, mutta koska ärsyyntynyt ihminen on sillä hetkellä aikalailla täynnä itseään, kerron vain subjektiivisista ärtymyksen kohteista. 
Esimerkiksi sellainen on ärsyttävää, että jaetaan Facebookissa jokin mielidejuttu, jonka on kirjoittanut joku alan ammattilainen, sitten tässä kohden ylistetään itseä, että minähän en koskaan toimi näin ja samalla dissataan muita, jotka ovat toimineet lehtijutun vastaisella tavalla. Nyt niihin omiin ajatuksiin ja tekoihin tai tekemättä jättämisiin on vielä joku lehden mielidejuttu ja alan ammattilainen tukena, että kyllä sitä ollaan niin hyviä ihmisiä ja muut eivät tietenkään ole. 
En kestä itsensä nostamista toisten kustannuksella, en vähättelyä missään korkkiruuvinkaan kierossa muodossa. Kommentit, kun iloitsen jostain ja siihen kuitataan "no sehän on niin nähty", saavat kiemurtelemaan ja näkemään punaista. Tai yritetään salaa pumpata tietoa ja sivulauseessa dissataan ja sanotaan, että ihan siksi kysyn, ettet sinä vaan saa jotain vähemmän että sinun hyvää tässä vaan ajattelen. Juu minun hyväksihän sitä tietoa yritetäänkin pumpata ja samalla vielä lähdetään siitä oletusarvosta, että toinen on tietenkin minua parempi. Voi elämän kevät sanon mä!
Onpahan eräs ihminen kysynyt minulta, mitä painoit, kun odotit lapsiasi viimeisilläsi, "nooh jotain 80kg" vastasin ja siihen tuli vastaus "ai minä painoin 49kg". Kyllä te tiedätte minkälaiseen korkkiruuvin kieroon piikittelyyn nyt viittaan. Tai "onhan nuo kirjahyllyt ihan kivat, jos niissä ei olisi noita krumeluureja kohtia" ja sitten menee ja teettää itselleen ihan samanlaiset. Apua mikä näitä ihmisiä vaivaa?!
Koomiset lapsukset kestän hyvin, tyyliin onpa sulla hyvä kamera, koska "sun naama näyttää niin kapealta itse kuvassa". Tälläinen laukominen on vain inhimillistä ja jokaiselle näitä sattuu ja sitä paitsi tiedostan naamani olevan pullea, eli ei hätää. Jopa naurattaa mokomat, silloin kun ne on viattomasti sanottuja, eikä laskelmoituja piikkejä. Mutta mistä erottaa kumpi on kumpaa?
No eipä niitä heti erotakaan, ensin sitä nielee kaiken ja ajattelee, että kylläpä toiselta tulee nyt sammakkoja. Sitten alat huomaamaan, etteivät ne sammakot ikinä lopu ja niitä usein lauotaan myös silloin harkitummin ja enemmän, kun on muuta yleisöä paikalla. On varmaankin jollain lailla tyydyttävää tehdä toinen naurunalaiseksi ja samalla kokea erinomaisuutta itsestään. 
Mietin onko itsessäni enää kohtaa, johon joku ei olisi joskus puuttunut, sillä äitiydestänikin on sanottu "ei uskoisi, että niinkin boheemi ihminen kuin sinä, voi olla noinkin hyvä äiti".  No jos nukuin 19-vuotiaana koko kesän sohvalla, koska en jaksanut vaihtaa lakanoita, niin ei se tarkoita, että tänä päivänä vieläkin toimin niin. Voisin jatkaa näitä loukkauksen sanoja täällä loputtomiin, mutta ei kannata, sillä kertovat vain omasta pienuudestani, että joitakin loukkauksia  kannan ilmeisesti loppuelämäni sisälläni. 
Eikä edes se loukkaus vaan ärtymys itseään kohtaan, että miksi olen antanut tehdä itselleni näin ja vuosia, miksi en ole repäissyt itseäni näistä ihmissuhteista ajoissa pois  tai sanonut takaisin tai kertonut miltä sanotut sanat tuntuu. 

Olen omia tyttäriä yrittänyt opettaa sanomaan takaisin (en tiedä onko se kasvatuksellisesti järkevää vaan omien traumojen kokemaa, että toivoisin heidän puolustavansa itseään, eikä nielevän kaikkea, kuten itse lapsena tein), mutta niin ovat omatkin tyttäreet vastanneet, etteivät halua sanoa takaisin, koska eivät halua loukata toista ihmistä. 
No sotahan siitä tulisikin, jos kaikki räiskisivät toisilleen mitä vaan eli ilmeisesti aina tulee olemaan ihmisiä, jotka paukuttaa suustaan mitä haluaa ja aina niitä sovinnollisempia, jotka nielevät sielunsa ja vatsansa uumeniin kaiken. Vatsalla viittaan siihen, että loukkaus ei tunnu vain mielessä vaan se ottaa fyysisesti aina koko kroppaan. Syntyy kokonaisvaltaisesti huono olo.
Tiedostan kyllä rakkaan anoppini sanoin, että tietynlaiset ihmiset ovat vain huonolla itsetunnolla varustettuja kakkapäitä. Mutta joskus on se heikko hetki itselläkin ja sanat osuu ja uppoaa ja viiltää niin vietävästi. 

Mutta eilen tuli mitta taas pitkästä aikaa täyteen ja moni sanottu lause purkautua jostain takaraivon umpiosta taas eloon ja muistutti menneistä loukkauksista. Mikä harmittaa rutosti, olenko näin heikko, onko kaikki sittenkin kirjoitettu mieleni kiveen, eikä hiekkaan, miksi on elefantin muisti, enkö osaa päästää irti, miksi olen näin heikko itsekin? Olenko haukkujaani parempi vai samalla viivalla vain kolikon eri puolella samoine heikkouksine ja pikkumaisuuksineni. 
Että tälläisissä tunnelmissa tällä kertaa ja nyt sitten sitä lunta luomaan ja tähän tekisi mieli oikein jysäyttää suomalainen voimasana, joka alkaa p-kirjaimella, mutta kun en blogissa kiroile, niin sanottakoon sitten "himputti",  jossa ei ole lainkaan sitä ytyä ja voimaa mitä tähän hetkeen tarvitsisin.  Menen samalla ja isken lumipallon omaan naamaan, että tulee vähän ryhtiä taas tähän olemiseen. 
Miten siellä, onko siellä muita norsun muistin omaavia, vai onko loukkaus sinulle kirjoitettu vain hiekkaan? Miten päästä näistä yli, onko hyviä neuvoja, sillä välillä näitä ei muistakaan ja sitten joku kipupiste aukaistaan ja sehän onkin taas siinä, mätää tihkuva paise sisuksissani. 

Iloista päivää kuitenkin kaikille ja hei ärsytys on inhimillistä ja mielestäni AINA onnelliset ihmiset ovat vähän ärsyttäviä, hehe. Tai ainakin tänään tuntuu siltä, koska ehkä olen heille vaan vähän kateellinen. ;) Pus. 

*Kuvilla ei ole niin mitään tekemistä tämän postauksen kanssa, mutta keksipä tässä kuvia aiheeseen "ärsytys", hih. 




maanantai 28. tammikuuta 2019

Hei me tehtiin itse sushia ja kosmehöpinöitä!

Nyt en ole varma olenko fanittanut sushia kaksi vai kolme vuotta, mutta oli miten oli, paljon olen näiden muutaman vuoden aikana laittanut susheja suuhuni. Ylivoimaiseksi olen kuitenkin kokenut itse sushin teon ja mokoman pipertämisen. Erityisesti kauhukuvia olen kuullut riisin valmistuksesta, että se on se haastavin vaihe. No mutta näillä mukana tulevilla ohjeilla me onnistuimme täydellisesti ja ihan ekalla kerralla. 
Ostin sushiriisin Lidlistä ja noudatin prikuulleen paketin mukana tulleita ohjeita. En kurkkinut muita reseptejä tai no kurkinhan minä, mutta en noudattanut. Itse paketin ohjeiden noudattaminen tuntui nyt ensikertalaisille oikeaoppiselta ja se kyllä kannatti. Riisistä tuli täydellistä. 

Lidlin riisi on kelvollista, mutta wasabia ja soijaa en voi sushien kanssa suositella. Soija maistui vaan vääränlaiselta vaikka muuten toimii iloisesti kaikkien liharuokien kanssa. Itse Wasabissa ei ollut mitään ytyä, Wasabinhan pitää ottaa vähän nenään sitä henkeen vedettäessä, hih. Kattokaapas minkälainen sushikärppä meillä muuten oli susheja pyöritellessä mukana. 
Sushiriisin keittäminen: Huuhtele ja valuta riisi hyvin, n. 7-8 kertaa eli niin, ettei enää lähde valkoista nestettä huuhdellessa. 

Laita riisi kattilaan kiehuvaan veteen 1,2dl per 2,5dl vettä. Lidlin riisipaketissa on 6dl riisiä eli vettä laitetaan kattilaan 1,5 litraa. Anna kiehua 10-minuuttia ja kunnes vesi on imeytynyt riisiin. No annoin kiehua juuri tuon 10-minuuttia ja ylimääräiset vedet, jota oli vähän, kaadoin pois. 

Riisin kiehuessa valmista sushietikka. Yksi litra kuivaa riisiä tarvitsee noin 2 ½ dl sushietikkaa. Meillä oli kuivaa riisiä 6dl, joten sushietikkaa tarvittiin n. 2dl. Laittaisin hieman vähemmän ruokosokeria, kuin ohjeissa sanotaan, sillä meidän mielestä riisi maistui himppusen meidän makuun liian makealta. 
Sushietikka
  • 2 ½ dl riisiviinietikkaa
  • 1 ½ dl sokeria
  • reilu 1 rkl suolaa
Kaada riisi laakean vuokaan jäähtymään ja kun sekoitat riisiin sushiviinietikan, älä hämmennä liikaa, jottei riisin rakenne rikkoudu vaan tee ns. viiltoja lusikalla sekoitettaessa riisiä. 

Ei saisi laittaa jäähtymään viileään, laitoimme ulos pakkaseen, eikä haitannut ollenkaan tahtia. Muuten olisi mennyt ikä ja terveys odotellessa riisin jäähtymistä. Lopuksi kun riisi oli kädenlämpöistä, laitoimme riisin tekeytymään sisätiloihin ja elmukelmua päälle ja riisi  lepäsi elmukelmun alla 15-minuuttia. 

Käytimme sushipalleroiden käsittelyyn kertakäyttöhanskoja, lisäksi meillä oli kulho, jossa kastoimme kätemme aina uutta sushipalleroa pyörittäessä eli näin riisi ei tartu käsiin eli tässä tapauksessa hanskoihin.

Ostimme Lidlistä kaksi pakettia lohta, josta mies leikkasi sopivia paloja susheille. Kun asettelimme lohipalat riisipalleroille,  levitimme ensin hieman wasabia riisipalleron päälle. Näin ymmärtääkseni lohi kiinnittyy paremmin riisiin kiinni. 

Susheistamme tuli aivan täydellisiä kaikkinensa,  ehkä hieman meidän makuun aavistuksen liian makea oli tuo riisin maku ja Lidlin Wasabi, joka ei ole lainkaan tulista ja soijakastike ei lainkaan sellaista,  joihin olen sushipaikoissa tottunut. Kipaisin lähikaupasta hakemassa Kikkomania, se pelittää aina, mutta Wasabia ei löytynyt pikku K-marketista harmi kyllä. 

Teimme vain lohinigireitä,  koska ovat molempien suosikkeja ja halusimme ensikertalaisina päästä helpolla ja nähdä miten riisi onnistui ja onnistuihan se, koostumus oli täydellinen. Kaiken kukkuraksi tuo kaksi palaa lohta ja riisin määrä kohtasivat toisensa täydellisesti ja yli ei jäänyt kumpaakaan. 

Todella positiivinen kokeilu oli ensikertalaisille tämä sushin taikominen ja kivaa yhteistä puuhaa ukkelin kanssa. Niin ja mistäs keskustelimme susheja pyöritellessä, eläke asioista. ;)
Perjantain iloksi Ben&Jerry toimitti kotiovelle uutta maidotonta Non Dairy-sarjan vegaanijädeään Coconutterly Caramel'd. Vegaaniset karamellikastikekiemurat, keksimurut, suklaamurut ja kookoksenmakuinen itse jäde teki sen, että toinen jädepaketti suli mahaani viikonlopun aikana sen siliän tien. Maitojädeistä massuun tulee aina mahanpuruja, vaikka syön tietty silti, mutta tämä jäde olikin hämäävää, sillä mahakin tykkäsi. :)
Pr-lähetyksenä saapunut tammikuun Look Fantastic box oli kyllä taas mahtava ja joka kerta on kyllä hinta laatusuhde yhdistynyt mitä upeimmalla tavalla. Parasta on päästä testaamaan aivan uusia brändejä, boxin sisältö on aina laadukas ja vielä uusin Elle-lehti on kiva lisä. Itse laatikkokin on niin nätti, että olen säilyttänyt kaikki laatikot. :)

Oman Look Fantastic boxin voit tilata täältä ja jutun juonihan meni niin, että kuukauden boxi maksoi 20e, kolmen kuukauden boxeille per boxi jää hintaa 18e, 6-kuukauden 17e per boxi ja 12-kuukauden tilauksessa boxi kustantaa 15,50e per boxi. 

Olen tykännyt aivan valtavasti Look Fantastic boxeista ja on ollut joka kuukauden ilopilleri tämän boxin saapuminen. Kun ajattelee, että mukana on vielä tuo uusin Elle-lehti ja kaikki tuo kosmetiikka, niin on edukaskin vielä. 
*Saatu pr-näytteinä. Sitten halusin vinkata Stockmannille ja Stockmannin verkkokauppaan ilmestyneestä uudesta brändistä "wet n wild". Brändiltä löytyy monia helmiä ja joista suurin suosikkini on "megalast Liquid Catsuit" nestemäinen luomiväri. Näkyy kädellä tuo kultaisenruskeanhohtoinen testaus. 

Mieletön pigmentti, upea metallinhohto ja loistava pysyvyys. Tämä sai kiinnostumaan sarjan vastaavista nestemäisistä huulipunista

Glitterluomiväreihin tykästyin myöskin kovasti ja näistä voi juhliin sipaista vaikka olkapäihin, dekolteelle jne. Kädellä näkyykin kunnon glitteriä eli näitä kerrostamalla saa joko todella näkyvää glitteröintiä tai maltillisempaa niin halutessaan.

Kovasti pidin myös sarjan huulikiilloista yhden kiillon testikokemuksella ja kädellä tuo vasemmanpuoleisin voimakkain puna. "Megaslicks Lip Gloss" tuntuu kivalta huulilla, ei tahmaa, runsas pigmentti,  pysyy hyvin huulilla, oikein loistava huulikiilto.

Huulipunatkin oli kivoja, kepeät ja kosteat koostumukset, ei mitään valittamista. Hylsyt eivät ole ylellisemmistä päästä, mutta itse punat ovat oikein kosteuttavia, kiiltoa antavia, pysyviä ja laadukkaita. Hylsyt eivät pysy käsilaukussa pyöriessä kiinni eli meikkipussiin mars. 

Luomiväreihinkin tykästyin, sillä ne eivät ole kovia rapisemaan. Pigmentti ei ole runsain ensisivelyllä, mutta kerrostamalla saa todella kivan tuloksen. Metallinhohtoisissa puuterimaisissa luomiväreissä taasen on loistava pigmentti ja edelleen peukut siitä, etteivät meikatessa varise. 

Siveltimet yllättivät, kivan pehmeitä ja napakoita, toimii oikein mukavasti ja ovat vielä nättejä kuin mitkä. Siveltimissä on kätevä lovi sormelle, jolla pitää kiinni, joten pysyy hyvin hyppysissä. 

Poskipunaan tykästyin myös todella paljon, ihan täydellinen persikka ja todella kiva ja pehmeä koostumus ja pigmentti.

Jos lähtisin ensimmäisenä jotain tältä brändiltä kokeilemaan,  olisi se nuo metallinhohtoiset nestemäiset luomivärit, ne on löytö ja niin wow. Toki brändiltä on kokematta vaikka mitä, koska halusin keskittyä huuli-ja luomivärituotteisiin eli omiin lemppareihin. Mutta sen verran vakuuttavia löytöjä sarjalla on, että kiinnostuin brändistä ihan kokonaisuuden kannalta. 


"wet n wild" kosmetiikka on saanut Cruelty Free-merkinnän. :) Kyseessä on edullinen sarja, josta löytyy paljon helmiä. Hinnat ovat vain aavistuksen kalliimpia kuin essencen meikeissä, mutta edullisempia, kuin Maybelline. 
Tämä on nyt sellainen säläpostaus, jossa on kaikkea mitä todella rakastan, sushia, pizzaa, jädeä, leffaa ja meikkejä eli positiivista "sälää". :) 

Iso leffasuositus kaikille, Green Book on aivan mieletön tositarinaan pohjautuva elokuva ystävyydestä, ennakkoluuloista, rasismista ja ihmisen niin hyvyydestä, kuin pahuudestakin. Elokuva oli nautinnollista katsottavaa ja Viggo Mortenson teki roolityön, joka olisi miespääosa Oscarin arvoinen suoritus. On mahdotonta sanoa, kumpi teki paremman roolityön Bohemian Rhapsodyn Rami Malek vai Viggo, saako sanoa, että molemmat tekivät. 


Tälläistä kaikkea ihanaa täällä. Jos et ole sushia ennen tehnyt, rohkeasti vaan testaamaan. Onko "Look Fantastic" tai "wet n wild" tuttuja teille? Oletko tehnyt sushia ja miten on mennyt? Vai oletko enemmän pizzanaisia, kuten Souliina. Kurkatkaapa mitä kaikkea Souliina laittaa pizzansa päälle videolla, hih. Hauskaa myös on, että meillä molemmilla on Disney-vaatteet meidän treffeillä ihan sattuman oikusta päällä. 

Iloista uutta viikkoa kaikille. <3



sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Mitä jos?

Mitä jos minut lapsena olisi laitettu ruotsinkieliseen kouluun, kuten uhattiin. Jos en olisi kiljunut "etten halua", niin elämäni polut olisivat olleet täysin erilaisia, ystävät, lapsuus, nuoruus, koko elämä, olisin muualla nyt. Apua miten pelottava ajatuskin. 
Mitä jos isovanhempani eivät olisikaan kasvattaneet minua, en olisi saanut yhtä parasta ystävääni elämääni ja hänen siskoaan ystäväksi, sisarukset jotka kutsuvat minuakin heidän siskokseen.
En olisi myöskään saanut elää rakkaassa suurperheessä, mikä on ollut suuri rikkaus ja saanut haluamaan monta lasta omaankin elämään.
Mitä jos en olisi päättänyt hakea rippileirille, josta en tuntenut ketään entuudestaan vaan halusin uusia kokemuksia, näin olisin yhtä elämäni kivoimmista viikoista köyhempi.

Mitä jos en olisi hakenut siihen lukioon josta en tuntenut oikeastaan ketään ja hakenut vanhan kouluni lukioon. Olisin yhtä parasta ystävää vailla.
Mitä jos isovanhempani eivät olisi bonganneet Hesarista työpaikkailmoitusta Kansallis-Osake-Pankin arvopaperiosastolle ja en olisi ikinä tavannut tyttäreni kummitätiä ja yhtä parhaimmista  ystävistäni.
Mitä jos en olisi yhtenä torstai-iltana lähtenyt uuden ystävän kanssa baariin ja jättänyt tuon illan väliin, en olisi tavannut miestäni ja meistä ei olisi tullut megahyviä ystäviä uuden ystävän kanssa. 
Mitä jos olisin kuuden kuukauden seurustelun jälkeen sanonut miehelleni, etten rohkene lähteä hänen kanssaan ulkomaille viideksi vuodeksi, niin minulla ei olisi juuri tätä perhettä joka minulla nyt on. Olisiko minulla perhettä ollenkaan?
Mitä jos en olisi elänyt itsekin erilaista lapsuutta kuin perinteinen ydinperhe, olisinko ollut yhtä avomielinen tätä omaa uusperhekuviota kohtaan ja osannut ymmärtää laajemmalla sydämellä?

Mitä jos en olisi ikinä törmännyt mieheeni, niin minulla ei olisi välttämättä neljää upeaa lasta. 

Mitä jos emme olisi muuttaneet Suomeen ja olisin saanut sydänlapsemme ulkomailla, olisiko sydänvikaa havaittu ja entä hoito sitten?
Mitä jos emme olisi muuttaneet laajennetusta rintamiestalosta Keravalta Porvooseen ja ostaneet tätä hometaloa. Uskon että "suojelusenkeli" oli tässäkin matkassa. Polut joita olemme kävelleet ovat olleet suojeluksessa ja jos olisimme jääneet Keravalle, joillekin perheenjäsenistämme olisi tapahtunut jotain ikävää.
Mitä jos emme olisi käyneet 2,5 vuoden oikeustaistelua hometalosta tai viipyneet sydänlapsemme sairasvuoteen äärellä, ehkä emme mieheni kanssa tietäisi kuinka vahvoja olemme yhdessä.
Mitä jos en olisi aloittanut ikinä bloggaamaan, enkä olisi saanut elämääni monia upeita uusia ystäviä ja kokemuksia?
Mitä jos en olisi hakenut viime kesän kosmonauttireissulle ja en olisi kokeillut vielä rajojani pelon suhteen? Ehken edelleenkään oivaltaisi rajojani ja olisi oivaltanut, että minäkin voin olla ihan himputin rohkea. 
En koskaan itke kaatunutta maitoa, vaikka kaikki nämä murheet kun summaa, niin onhan niitä jo yhdeksi eliniäksi. Summattuna kaikki tämä kokema, kaikki nämä polut ja ihmiskohtaamiset, olen juuri siinä tilanteessa missä haluankin. Ympärillä paras perhe ja parhaat ystävät ja monenlaisia kokemuksia,  niin hyviä kuin surullisiakin.
Saan voimaa siitä, etten jälkikäteen epäroi ovatko valitsemani polut olleet vääriä. Päinvastoin koen, että valitsemani polut ovat olleet juuri ne oikeat, joita olen polkenut. Tosin hometalon tiimoilta muutamaan vuoteen ei siltä tuntunutkaan, mutta nyt nuokin negatiiviset tunteet ovat takanapäin. 

Hometalokiistan ollessa pahimmillaan, saimme mieheni kanssa voimaa juuri siitä ajatuksesta, että ehkä Keravalla olisi tapahtunut jotain vielä pahempaa, ehkä kaiken kuului mennä juurikin näin. 

Uskon siihen, että meidän on tarkoitus asua juuri täällä, juuri tässä kodissa ja tässä ympäristössä. Tämä on kohtalo, joka antaa koko perheelle parhaat muistot ja parhaat eväät lastenkin elämään. 
Uskon näin, koska tämä oma ajattelutapa auttaa konkreettisesti selviämään elämään liittyvistä vastoinkäymisistä. Uskoa siihen, että kaikella on tarkoituksensa ja kuten elämä on näyttänyt, niin näinhän tämän kaiken on kuulunutkin mennä. 

Elämä on täydellinen juuri näin ja en olisi minä, jollen olisi juuri kaikkia näitä kokemuksia kokenut. Olisin joku toinen ja en aidosti haluaisi olla kukaan muu kuin minä, kaikkine huonoinekin puolineni. 
Tämä ajatustapa on opettanut kiitollisuutta ja oivallusta olla onnellinen kaikesta siitä mitä minulla on. Näin ajattelemalla myös epäonnistumisen tuomista häpeän tunteista on ollut helpompi päästää irti. 

Uskon intuitioon ja vaikka välillä pakosti valinnoillaan mokaa ja isosti, viittaan mm. hometaloon, niin jälkikäteen voi oivaltaa mikä opetus ja tarkoitus tälläkin kärsimysnäytelmällä meidän elämään on ollut. Kun poimii risukasasta sen hyvän siemenen, taatusti siemen puhkeaa kukkaan ja loihtii ympärilleen ja myös itselle jotain hyvää ja kaunista. 

En ole kova haaveilemaan vaan otan elämän enemmän päivä kerrallaan ja optimistisesti aloitan aina uuden päivän, mitä hyvää uusi päivä tuokaan tullessaan ja jos ei tuokaan, niin onhan aina huominen. Jonain päivänä taas tulee se todella mahtava päivä ja noin muuten onni piilee arjen pienissä hetkissä.
Miten siellä, saatko voimaa tälläisestä ajattelutavasta tai onko sinulla jonkinlainen toisenlainen selviytymiskanava miten ajatella elämästä? 

Kadutko valintoja vai koetko, että ne ovat olleet juuri oikeita, sillä muutenhan et olisi juuri siinä missä olet vai haluaisitko olla jossain toisaalla?


Sydämellistä päivää kaikille. <3