tiistai 15. tammikuuta 2019

Virallisesti sekopää!

Huhheijaa... Tiedättekö, kun tekee asioita, eikä oikein summaa niitä päässään. Sitten kun  tapahtuu semmoinen juttu, että alkaa niputtamaankin asioita yhteen, iskee kauhistus! Näin meikäläisellekin kävi eilen. Yhtäkkiä oivalsin, että olen vuonna 2018 ostanut pääsääntöisesti vain Disney-vaatteita, omg. Miten tähän on tultu?
Jouluna veistelin perheelle, että heh kohta olen sellainen kylähullu, joka kulkee kaupungilla aina vain Disney-vermeet päällään, kunnes oivalsin, että olen jo miltei sellainen. Jouluna tilanne oli vielä kohtalainen, olin hankkinut 50-vuotislahjat Cath Kidstonin Lumikki-kokoelmasta, ostanut kahdelta eri reissulta Mikki-collagen ja Mikki-teepparin. 
Sitten menin ja tilasin itselleni Cath Kidstonilta vielä Bambi-mekon, koska se tuli aleen ja on hyvin hyvin kaunis mekkonen. Kun maailman ihanin mekko (luulin Lumikki-mekon olleen se ihanin) kotiutui, iski iso onnentunne. 

Valehtematta en mistään tavallisista vaatteista ole iloinnut niin paljon, jollei nyt Lidlin 4e lämpösukkahousuja lasketa. Vieläkin harmittaa, että ostin niitä vain yhdet! Välihuomatuksena, ne on yhtä lämpimät kuin kunnon housut! Minna Parikan kenkiä ei lasketa, sillä ne painelee jo ihan omissa taivassfääreissään, ne on jotain niin suurta. 
Vaatteet tai vaateostot eivät sinällään ole niin kiinnostaneet vaan olleet välillä välttämätön pakko. Mutta kaiken muutti Lumikki-romppeet ja tuo maailman ihanin Bambi-mekko. Takaraivoon iski ensin ajatus vitsailun muodossa, että ei kauhistus, kohta olen nainen,  jolla on jokaiseen ööh 70:n Disney mukiinsa mätsäävä mekko.

Eikö olekin kauhistuttava ajatus ja aivan villi. Mutta oivalsin jotain myös pakkomielteistä, että näin ne pakkomielteet voivat lähteä syntyäkseen. Sisimmissänihän syyhyttää kutkuttaa jo pieni himo, mikähän se onkaan se Cath Kidstonin seuraava Disney-mallisto ja löytyisiköhän sieltä joku uusi ihana mekkonen. (Toivottavasti rakas mieheni ei lue tätä, hih) 
On suuri onni ettei Cath Kidston syydä näitä Disney-mallistoja jatkuvalla syötöllä, vaikka on suuri onni myöskin, että mallistoista on löytynyt täydellisen ihanat mekot pömppömahani kanssa tai ainakin näin kuvittelen ja itselleni selittelen. Mistäs minä oikein tiedän miltä nuo mekot (eli lue mahani) sivuprofiilista katsottuna näyttää... Mutta hei kuka välittää siitäkään!
Hulluinta tässä kuviossa on, että aidosti tekee mieli koko ajan pukeutua vaan näihin Disney-vaatteisiin, ne tuovat merkillisen hyvää mieltä. Jotain kummallista lapsenomaista iloa. Niinhän sitä sanotaan, että vanhetessaan sitä taantuukin taas vauvaksi. Haha alan löytää tätä Disney-pukeutumisaatetta tukeakseni jo sananparsia. Sitähän olen aina sanonut, että itsepetos on paras petos. 

Saan myös jotain aivan dorkaa tyydytystä siitä, että tämä on vähän dorka hommeli koko juttu ja jotain ihan uutta minulle. Kenties olen vihdoin löytänyt oman tyylini. Johan tässä raitapaidoissa ja farkuissa onkin pompittu viimeiset 40-vuotta. 
Siis tuo Mikki Hiiri-pantakin piti ostaa ja muut pukeutui hirviöiksi ym. Halloween-bileisiin ja meikä Mikki Hiireksi, pitäisikö tässä aidosti olla huolissaan? Michael Korsit on tässä saaneet väistyä Mikki Hiiri ja Lumikki laukkujen tieltä. Mutta hei Korseja on monilla, mutta kellä on näin komeita Disney-laukkuja, haha. Taas sitä itselle selitellään kaikenlaista. 
Vaikka kaikkea saattaakin siivittää sekopäisyys ja Disney-fanitus, niin ainakin jos ei muuta, niin itsepetoksellisista syistä haluan selittää tämän itselleni rohkeuden kasvamiseksi. Minähän pukeudun miten lystään, eiks je, ei tässä muilta kysellä ja jos joku nauraa, anti mennä vaan. 
Naurettu meinaan on esimerkiksi punaisille paljetti Uggeilleni, mutta ei naura enää kukaan, sillä joka toinen on tänä talvena vuorannut itsensä blingillä ja paljettimekoilla. Yhtäkkiä mitä enemmän paljettia sen parempi. 

Neljä vuotta sitten huuliluin erään naisen huulilta miten totesi ystävälleen paljetti-Uggieni "olevan kammottavat" ja minä kun olin paljetti-Uggeistani niin ylpeä, kunnes tosiaan tuokin kupla särkyi, koska annoin ilkeiden sanojen vaikuttaa alitajuntaani. Aloin huomaamatta vähemmän ja vähemmän käyttää silmiinpistäviä paljetti-Uggejani. 
Päätin uskotella itselleni lisää valheita paljettimuodin kautta. Jos paljetit tulivat muotiin lujaa nyt, niin ehkä puolet Suomen kansalaisista pukeutuu 4-vuoden päästä kaikki Disney-vaatteisiin. Olisikohan siinä bussiness-ideaakin, tuoda vihdoin Disney-vermeet Suomeen? Nyt joutuu tilaamaan ulkomailta, jollei jotain satunnaista Henkka&Maukka yksittäistä Mikki teepparia lasketa. 
Kiinnostaa nyt seurata miten tämä oma ilmiö kehittyy tämän vuoden lopussa, monta Disney-vaatetta on tullut lisää, kun olemme joulukuussa 2019? Nyt olen ainakin tiedostanut, että minulla saattaa olla ongelma käsissä tai sitten ei, ehkä olen löytänyt vaan pukeutumisen ilon?
Lupasin itselleni viime vuonna ja tänä vuonna vain olla rohkeampi, kuin aiemmin. Ehkä tämä on sitten sitä, kylähullun rohkeutta tai jotain sinne päin. Uskaltaa olla oma itsensä kaikissa muodoissaan. 

Jos hotsittaa pukeutua glitteriin, minähän pukeudun, jos haluan heilutella omppu tai Mikki Hiiri käsilaukkua, minähän heilutan. Sillä kerranhan me täällä eletään ja mikään ei ole niin turhaa hommaa, kuin miettiä mitä muut minusta ajattelee, ei ainakaan vaatteiden suhteen. Eikä oikein muutenkaan, tuo kaikki miettiminen on ihan hirveää ajanheittoa roskoriin suorastaan. Pukeutumisella ei voi loukata, joten siksi kenellekään ei ole varaa arvostella toisen pukeutumista, ei koskaan. 

Nokka kohti uusia Disney-ulottuvuuksia vaikka vähän mieli jo syrjähyppäilee, meinaan sellaiset scifipainotteiset planeetta kuviolliset vaatteet voisi  myös olla aika kivoja, hmmm. Kyllä se niin taitaa kuitenkin loppupeleissä olla, että nyt viiskymppisenä elän uutta nuoruutta ja se on ihan yes se. 

Miten siellä, uskallatko pukeutua juuri miten haluat? Haluaisitko pukeutua rohkeammin, mutta et kehtaa tai eri tyylisesti, mutta et uskalla vaihtaa tyyliä? Oletko saanut sanomista pukeutumisestasi?

Ihanaa iltaa kaikille, niin se kuulkaas on, ettei pieni lapsenmielisyys vahingoita ketään, vaan lapsenmieli on hyvä säilyttää hamaan tappiin asti. 




maanantai 14. tammikuuta 2019

Sairaan hyvä ystävyys!

Olen aikaisemminkin joskus täällä blogissa kertonut ystävästäni, johon tutustuin lukion toisella luokalla. Meidän eilinen Whatsappailu innosti kirjoittamaan tästä ystävyydestä hieman lisää. Korostan myös, että olemme molemmat erittäin eläinrakkaita ja kyseessä on meidän keskinäinen huumori ja yhtäkään koiraa ei ole vahingoitettu näiden keskusteluiden tiimoilta. :O 

Ystävällä muutto alla ja meikäläinen eilen taas imuroi yhden muovipussillisen koirankarvoja, vaikka olin viimeksi imuroinut kodin maanantaina. Joskus potuttaa koirankarva, ei niinkään koira. ;) Joskus väsyttää kaikki se siivous, joskus koko elämä. Vihreällä kirjoitetut ovat kirjoittamaani tekstiä, jos askarruttaa. Totuuden nimissä meille ei myöskään enää tule koiraa, sillä en aidosti jaksa suurta osaa elämästäni imuroida koirankarvoja, oli koira miten ihana tahansa. Kissoja ehkä tulee olemaan kuitenkin aina. 

Pari tuhmaa sanaa piti sensuroida, koska blogissani ei koskaan kiroilla, mutta hyvän ystävän kanssa voi vähän kiroillakin. 

Tämä meidän viestittely loppui kuin seinään yhtä yllättäen kuin alkoikin. Ei siinä toivotettu mitään "kivaa iltaa" tai "hyvää yötä." Ei selitelty, että nyt pitää mennä hommiin tai iltapalalle tai joku lapsista kaipaa jotakin. Meidän ystävyys ei kaipaa täytesanoja, ei selittelyjä. Toinen on takuuvarmasti siellä, kuten on ollut vuodesta -87 tai jotain sinne päin ja kuten on nyt.

Tämä vapauden hurma on aina siivittänyt ystävyyttämme. Ensimmäisen kerran kun menin ystäväni kanssa bilettämään Hietsun biitsille, niin aika pian ystäväni katosi. Meni siis omia menojaan. Olin aika äimän käkenä, mutta eipä siinä mitään, tulevien vuosien aikana katosin minä ihan yhtä lailla moneen kertaan sanomatta toiselle mitään tai toinen minulle. Bilevuosina saatoimme vain yhtäkkiä lähteä kotiin, eikä siinä heippoja tarvittu, toinen ymmärsi yskän, että toista oli alkanut väsyttämään.

Muistan hyvin kun oli synttärijuhlani ja bileet jo kovassa käynnissä. Soitin ystävälleni, että "milloin tulet", heh aika omistavaista käytöstä minulta, niin ystäväni vastasi, "tulen kun olen vetänyt eka tirsat."  Muistan, että olin ihan aaha joo asia selvä, ei siinä sen kummempaa. 

Koskaan emme ole tunteneet painetta toisiimme päin, pitääkö soittaa, nähdä, tulla mennä, antaa synttärilahja, ei antaa lahjaa, jos sovittu meno peruuntuu, minkäänlainen lupauksen rikkominenkaan ei riko sitä tietoisuutta, että toinen on siellä aina. 

On hämmentävää miten jokin ystävyyssuhde voi olla niin eleetön ja silti niin sitova, ilman kahleita. Kaikkihan oikeasti perustuu vapaaehtoisuuteen ja se jokaisen meistä olisi hyvä muistaa niin avioliitossakin, että suhde perustuu jokaisen päivän tahtotilaan olla toisen kanssa nyt ja aina. Jokainen päivä pitää tavallaan lunastaa uudelleen. Sitä ei voi käyttäytyä miten vaan, mutta aivan välttämätöntä on, ettei mikään perustu pakkoon, ei velvollisuudentunteeseen. 

Siksipä mekin ystävämme kanssa vitsailemme, että sovitaan treffit ja toivotaan, että ne peruuntuu, sillä tiedämme, ettei peruuntuneet treffit tai vuodenkaan tauko toisen näkemisessä ole meidän ystävyydessä minkäänlainen katkos, sillä henkisellä tasolla ystävyytemme on luja ja vankka kuin vaikkapa 300-vuotta vanha puu. 

Oli aika mainiota toisenkin ystävän kanssa, kun hän laittoi viestiä lauantai-iltana, että jaksatko jutella, vastasin vapautuneesti "voidaanko jutella aamulla, nyt jo väsyttää." Aamulla kun laitoin taas ystävälle viestiä, että "mikä meno, mikä meininki", ystävä vastasi, että "on väsynyt eikä jaksa jutella juuri nyt." Ah miten vapauttavaa voida sanoa suoraan miten asiat ovat.
Sairaan hyvä ystävyys on henkilökohtaisesti sitä, että nähdään kun molemmilla on aidosti hyvä hetki ja vaikka peruttaisiin kymmenen kertaa treffit ymmärretään, että syy ei ole meissä vaan siinä elämän hetkessä. 

Ei ole epävarmuutta vain varmuutta ystävyydestä, varmuutta siitä, että ystävyys kestää vaikka ei jaksettaisi jutella, ei vastata puhelimeen ja vaikka silloin kun lopulta näkisimme toisiamme, voisimme maata ihan hiljaa ja nauttia hiljaisuudesta. Sillä hyvän ystävän ja oman aviomiehen kanssa hiljaisuuskaan ei ole hiljaisuutta vaan sekin on yhteinen jaettu hetki. 

En väitä etteikö meillä olisi ystäväni kanssa maratonpuheluja ja kun näemme niin päivän ja yön pikkutunneille kestäviä keskusteluja, mutta meillä on myös vapaus olla puhumatta, perua näkemiset ilman syyllisyydentunteita ja olla jaksamatta puhua puhelimessa niitä näitä, jos siltä ei tunnu. Siltikin jos jommalla kummalla hätä iskee, voidaan puhua vaikka koko yö. 

Olen luopunut syyllistävistä ystävyyksistä, joihin liittyy omistavuutta, syyllistämistä ja mustasukkaisuutta, koska puolisonikaan ei ole sellainen, niin miksi ystäväni saisivat olla? 

On vapauttavaa, että tässä kohtaa elämää kaikki ystävyyssuhteeni perustuvat isoon tilaan, jossa hengittää. Tarvitsemme toisiamme, mutta emme ole riippuvaisia toisistamme, siinä on se sairaan hyvän ystävyyden juju. 

Miten siellä, mitä ajatuksia tämä herätti ystävyydestä, onko kertoa omia tarinoita omistavista ystävyyssuhteista ja sellaisista, joissa on tilaa hengittää. Näitä tarinoita olisi erittäin mielenkiintoista kuulla <3 

Mitä mukavinta uutta viikkoa kaikille. <3

lauantai 12. tammikuuta 2019

Minna Parikka

Ainakin muutama toivoi blogipostausta hankkimistani Minna Parikoista. Jos joku tulee tänne ensi kertaa, niin sain tosiaan 50-vuotislahjaksi ystäviltäni ja sukulaisiltani lahjaksi lahjakortin Minna Parikan liikkeeseen ylläripyllärisynskäjuhlien merkeissä. Omista Parikoista olin haaveillut pitkään, mutta olen enemmän käsilaukkuihminen kuin kenkäihminen, joten hieman kovilta Minna Parikan kenkien hinnat tuntuivat ei kenkäfriikille. 
Mieheni kanssa olin jo sopinut, että hän hankkii 50-vuotislahjaksi Minna Parikan glitterpuputossut eli sellaiset hopeisen kimaltavat, joissa on vaaleanpunainen jänönhäntä kantapään kohdalla. Kyseessä oli Tail Sneeks Silver Glitter tossukat. Asia sai kuitenkin käänteen, sillä sainkin lahjakortin Parikan liikkeeseen ystäviltä ja sukulaisilta. 

Kuitenkin kun kyseessä oli elämäni ensimmäiset Parikat, "less is more" ei pätenyt omaan ajatusmaailmaan vaan päätin odottaa alennusmyynteihin ja odottaa mitä tuleman pitää. Silti kirkkaana kiintopisteenä oli nuo glitteriset tossukat.

Näin kuitenkin alennukseen tulleen vastaavat mustalla glitterillä Tail Sneaks Black Glitter tennarit ja ajattelin, että ostankin ne ja vaaleanpunaiset puputennarit ilman glitteriä eli All Ears All Powder tossut. Kävi kuitenkin niin, ettei mistään näistä himoamistani malleista ollut omassa koossa kenkiä, ei edes normaalihintaisina, joten jouduin muuttamaan lennossa ostosuunnitelmaa. 
Suunnitelman muutos ei aiheuttanut harmaita hiuksia, sillä huolisin Parikan liikkeestä ihan kaiken. Niinpä sitten maximoimaan ostokset ja miettimään mitä saan lahjakortilla ja laittaen vielä hieman itse rahaa päälle. 

Tykkään kengistä, jotka on helppo laittaa jalkaan ja aina parempi, jos kengissä ei ole kengännauhoja. Vaikkakin alunperin oli tarkoitus hankkia nauhalliset tennarit, no koska kaikilla muilla on juuri sellaisia, niin sellaiset olivat eniten vaikuttaneet alitajuntaan. 

Silmiin kuitenkin osui nämä aamutohvelimaisen mukavat Baronet Black kenkulit ja selvä valinta oli tehty. 

Kuitenkin pupujussukkakorvat oli saatava ja näille kesäkengille sydän sykki glittertossukoiden jälkeen eniten. Conejo Rose Metallic, joita en löydä verkkokaupasta kuin hopeisina ja mustina. Olisikohan nämä omat mallikappaleet?

Sitten kenkulit joita en ajatellut alunperin ostavani. Tälläiset on ystävälläni ja muistaakseni hopeisella soljella ja ovat ystävällä niin mageet. Siltikin itse olin päättänyt hankkivani vain kimallusta tai pupukorvia. Oikein kokojen uupumisen vuoksi päätin kuitenkin iskeä nämä Royal Fuchsia-White kenkulit jalkaan, tosin ensin kokeilin kultaisella soljella ja ne eivät herättäneet suuria tunteita. 

Jalassa nämä pinkilla soljella varustetut kengät kuitenkin ihastutti heti omaa silmää ja tuli tunne, että nämä sopivat vaikka minkä rennon vaatetuksen kanssa, valkoisten ja tummien farkkujen jne. Päätös oli selvä, nämä kolme lähtevät kotiin meikäläisen matkaan. 
Tuula-tätini jaksoi kieputella kanssani näitä eri kenkävaihtoehtoja ja palvelu Minna Parikalla oli aivan mahtavaa. Iloista, ystävällistä ja ei tungettelevaa. Peukut sille, että kaikki kenkäparit saivat omat laatikot joissa levätä silloin, kun en käytä niitä. Somat kenkäpussitkin tuli mukaan tuomaan ripauksen lisäluxusta. 

Mies tuumi, että "kolmet kengät" ja tietää siis, etten ole kenkähullu ja totesi, "ettet tule ikinä  noita kaikkia käyttämään". Hih uskon todistavani tämän asian pian vääräksi jahka kevät koittaa, kohta en muita käytäkään kuin näitä maailman ihanimpia kenkuleita. 

Kengät tulivat yllättäen ystävien kautta, kun teinkin viimetipassa synttärilahjan kanssa suunnan muutoksen ja tilasinkin Cath Kidstonilta Lumikki-juttuja ns. mieheltäni lahjaksi. Yllätys olikin suuri, että sainkin loppupelissä kuitenkin omat Minna Parikat ja voi elämän kevät vieläpä kolmet. 

Kiitos aivan mielettömän paljon rakkaille ystäville ja sukulaisille näistä unelmieni tossukoista. Minna Parikat ovat olleet pitkään haaveissa ja nyt haave toteutui triplana. <3 
Miten teillä siellä, löytyykö Minna Parikat tai mitkä näistä miellytti sinun silmää, haaveiletko omista Minna Parikoista tai onko jokin muu asuste tai vaate haavelistalla? 

Oikein kaunista lauantaita kaikille. <3

Ohessa vielä videolla miten ylellisesti Parikat on pakattu ja näkee myös yksityiskohtaisemmin kaikki kenkulit. <3 Uulalaa <3


perjantai 11. tammikuuta 2019

Ihana torstai


Tällä viikolla on meillä ollut sairastelua, niin lapsilla kuin itsellä. Olipa siten eilen kiva päästä Tuula-tätini kanssa oikein virkistäytymään. Hain tädin Sipoosta jo klo 8:00 ja täti sinkosi alennusmyynteihin sillä aikaa, kun vietin tunteroisen DECIEM-brändin lanseerauksessa Stockmannilla. 

Suomeen on lanseerattu neljä eri sarjaa DECIEMILTÄ: 

The Ordinary, joka onkin tällä hetkellä kaikkien huulilla super edullisten hintojen ja runsaiden hoitavien ainesosien vuoksi. The Ordinary tarjoaa tunnettuja ja tehokkaita teknologioita edulliseen hintaan. Sarjan tuotteet on pakattu minimalistiseen apteekkimaiseen ulkosuun, mutta valloittavat tehokkailla ja aktiivisilla tuotteilla.

NIOD-sarja sisältää käytännönläheisiä nisch-tuotteita ja uusimpia ihonhoidon innovaatioita. Sopii kuluttajalle, joka vaatii ihonhoidolta paljon. Sarjan Copper Amino Isolate Serum 2:1 tukee ihmisen tärkeitä toimintoja. Seerumin sisältämää kuparitripeptidiä löytyy mm. myös ihmisen plasmasta. Se aktivoi immuunijärjestelmän toimintaa ja lisää kollageenisynteesiä. 

The Chemistry brand tuotesarja sisältää edistyksellisiä Anti-Age-tuotteita koko keholle. Sarjan palkittu Hand Chemistry käyttää hyödykseen korkeimpia mahdollisia ainesosia käyttävää tiedettä. Hoitaa kahdeksaa ihon ikääntymisen merkkiä ja 19,5 % aktiivista yhdistettä sisältävä tiiviste kiinteyttää ihoa, parantaa ihon elastisuutta ja tiheyttä, tasoittaa ja kirkastaa ihoa, parantaa ihon rakennetta sekä silottaa ja kosteuttaa ihoa.

Hylamide tuotesarja sisältää monikäyttöisiä ja erittäin kohdennettuja seerumeita. Tuotteet sisältävät aktiiviaineita monessa molekyylikoossa, jotka ovat kapseloitu siten, että ne vaikuttavat ihon monella tasolla, aina ihon pinnasta syvempiin kerroksiin asti. 

Sarja sisältää mm. syvävaikutteisen SubQ Eye-silmänympärysseerumin, joka yhdistää useita erilaisia hyaluronihappoja peptideihin, jotka yhdessä estävät ihon kuivumista, lisäävät napakkuutta ja tasoittavat herkkää silmänympärysihoa. 
The Abnormal Beauty Company DECIEM tuotesarjat ovat vegaanisia lukuunottamatta NIOD-sarjan Mastic Must-naamiota, joka sisältää hunajaa. Tuotteita ei ole testattu eläimillä, eikä myydä Kiinassa. 


Mukavan aamutilaisuuden jälkeen suuntasimme tätini kanssa Minna Parikan liikkeeseen ja oli aika lunastaa ystäviltä 50-vuotislahjaksi saamani lahjakortti. Aleaikaan oli paras iskeä ja hieman omaa rahaa lisää laittaen, sain hankittua itselleni kolmet unelmieni Parikat. Ensin ajattelin hankkia glitterpuputennarit, mutta glittertennareita oli omassa koossa vain vaaleanpunaisina ja ne koin liian hallitseviksi omaan vaatekokoelmaani, sillä sävy oli aika vauvanvaaleanpunainen. 

Mutta mitä hankin, se kenties selviää myöhemmin, jos teitä  kiinnostaa kuulla. En eilen avannut meinaan edes kassia vaan kengät majailevat vielä kauniissa laatikoissaan, joiden mukana tuli jokaiselle parille vaalenpunainen puuvillainen kenkäkassi. Näistä kengistä olen haaveillut vuosia ja laatikoiden avaaminen kotioloissa ja kenkien ihasteleminen pitää suorittaa hartaassa hitaudessa, eikä ahneesti kiirehtien. Suorastaan rituaalimainen toiminto tiedossa heti, kun on hyvä rauhallinen hetki ja mieli kirkas.
Tädin kanssa kävimme lempparissani Kuwano sushipaikassa Sähkötalossa. Tätikin huokaili  miten hyvät sushit ja ruoat siellä onkaan. Massut pulleana päätimme mennä päivän päätteeksi katsomaan vielä Disneyn Maija Poppanen paluu elokuvan. 

Leffa oli ihana. Miten hyvällä mielellä tulimmekaan leffateatterista ulos, kun olimme saaneet nähdä jotain lapsenmielistä, viatonta ja somaa. Ehkä leffassa pari biisiä olisi voitu laulaa luikauttaa vähemmän, mutta leffa oli visuaalisesti upea ja Emily Blunt täydellinen Maija Poppanen. Maija Poppanen on pienemmille lapsille runsas seikkailuiloittelu, sellainen lapsuudensatu, jossa kaikki on mahdollista, hulluimmatkin jutut. Vaikka Disney leffoissa on aina ilkiö, niin Poppanen elokuvan ilkiö oli aika kesy ja hyvä niin. 
Kotiin tullessa odotti vielä Cath Kidstonilta tilaamani Disney Bambi-sarjan mekko, jota  kyttäsin pitkään ja kun se tuli aleen, niin löin kiinni. Uskomatonta kyllä, tämäkin mekko istuu kuin nakutettu, olisi ollut ikävää palauttaa mekkonen Brittilään.

Näissä valitsemissani Cath Kidstonin Disney-mekoissa on se juju, että kaukaa katsottuna ei oivalla, että kyseessä on edes Bambi-mekko, mutta kun läheltää katsoo, niin paljastuu suloiset eläinhahmot. Cath Kidstonilla toki on ilmeisempiäkin Bambi-vaatteita, jotka kelpaisivat kaikki myöskin, mutta tämä hienovarainen Disney-kuviointi on omaa makuun enemmän.

Hieman kyllä naurattaa, sillä puputossuja, Bambi-ja Lumikkimekkoja ja Maija Poppanen. Selvä taantuminen lapsuuteen näin 50-vuotispäivien myötä on alkanut. Perheen kanssa on naurettu, että kohta tämä kylähullu tiedetään siitä, että pukeutuu vain Disney-vaatteisiin, haha. 

Onko Deciem-sarjan tuotteet teille jo tuttuja ja löytyykö omaa suosikkia tai jotain tiettyä suositella? Onko haaveissa Minna Parikat ja jos on, niin minkälaiset vai ihan kaikki, sillä kaikkihan Parikat ovat ihania. Maistuuko sushi ja aiotteko käydä katsomassa Maija Poppanen elokuvan, oi menkää, sillä on ihana heittäytyä leffateatterin penkissä hetkeksi sadun maailmaan ja taantua lapseksi jälleen. 

Ihanaa perjantaita kaikille.<3

keskiviikko 9. tammikuuta 2019

Hassut eläimet

Pitkästä aikaa karvaisten perheenjäsenten kuulumisia, johon innoitti aamuvarhaisella kuvattu video Miki-kisusta. 

Osku-kissa täyttää kesäkuussa 16-vuotta, hieno ikä meidän pojalla. Oskulla vaan on aivan selkeä alzheimer, Useampi kuin joka toinen 15-vuotias kissa meinaan tilastojen mukaan kärsii jonkinlaisesta käyttäytymishäiriöstä. Oskulla elämä on aina pörrännyt ruoan ympärillä, sillä löytyihän poloinen hylättynä ja nälkäisenä Kirkkonummen metsästä.

Nälkä asiat ovat nyt iän myötä korostuneet, sillä Osku ei muista milloin on syönyt ja milloin ei. Osku käskee ja komentaa raakkuvalla äänellä pyytäen koko ajan ruokaa tai meitä nostamaan ruokapaikalle. (Samu-koiran vuoksi ruoat hieman ylempänä lattiatasosta.) Ruokapaikalla ei välttämättä ole nälkä ollenkaan, kuhan pitää käydä tarkistamassa, että ruokaa on ja korkeintaan ehkä vähän nuolaista. 

Tätä raakuntaa kuulemme ihan jatkuvalla syötöllä ja niin paljon, että kyllä tässä välillä on jopa ihan hermot koetuksella, sen verran käskevä tuo Oskun ääni on.

Muutenkin Osku alkaa olla niin iäkäs, että yritti jouluna syödä muovikuusta, ei ole aiemmin mokoma hänelle maistunut. Ei jaksa leikkiä enää Miki-kissan kanssa, vaan mieluiten joko kerjää ruokaa tai kehrää kainalossa. 

Tiedostamme kyllä, että Osku-papan kunto voi romahtaa milloin tahansa, hän on iäkäs vanha herra. 
Samu täyttää huomenna 8-vuotta ja 8-vuotiaita koiria kutsutaan jo iäkkäämmiksi koiriksi, mitenhän tähänkin pisteeseen on tultu, vastahan Samu tuli meille. Olen tiiviisti seurannut Kukkaiselämää Sadun Miki-koiran surullista kohtaloa ja sairastumista 7-vuoden iässä. Ymmärtänyt myös, että jokainen vuosi isolla koiralla on nyt kotiinpäin.

Olen myös seurannut Sadun blogissa uuden perheenjäsenen kotiutumista eli Mortti-koiran ja ollut suorastaan ällistynyt miten joku voi olla niin reipas. Tekee tarpeet pieni pentunen pihalle, on utelias, riehuu ja leikkii. Ymmärtääkseni automatkakin uuteen kotiin sujui hyvin.

Meidän Samu on hyvin herkkä poika. Samun  meille tullessa Samu oksensi heti autossa ja järkytyksestä seuraavan vuorokauden aikana kotonakin vielä pari kertaa lisää. Meni 6-viikkoa, että Samu uskalsi olohuoneesta kynnysten yli tutustumaan muihin huoneisiin. Lopullisesti sisäsiistiksi Samu oppi vasta vähän alle vuoden ikäisenä, koska keksi ovelan tavan 6-kuukauden iässä käydä pissalla suihkussa. 

Samu on maailman kiltein ja tottelevaisin koira, joka ei koskaan uhoa, eikä rähise, antaa putsata korvat kiltisti ja ainoa tarve on miellyttää emäntää ja isäntää. Kissoista Samu ei enää piittaa, sillä kisut nakkelivat Samua nassuun, kun Samu oli pentu ja tästä viisastuneena Samu on nykyään sitä mieltä, ettei kissojen kanssa vaan kannata olla kaveri. Vaikka kuinka meidän musta pantteri Miki haluaisikin olla Samun paras ystävä. 
Miki tuli meille 1,5 vuotta sitten ja Mikistä ja Oskusta tuli samana päivänä jonkinlaiset kaverit. Joka päivä leikkivät yhdessä ja juoksivat rallia, tosin Osku ei enää jaksa. Söivät samasta kupista heti seuraavana päivänä Mikin tulosta. 

Miki on jännä kaveri, sillä Miki on kovin huomaamaton. Mikihän tosiaan löytyi hylättynä kadulta, siisti kissa, leikattukin ja sirutettu, mutta silti ei kukaan kaivannut poloista. 

Miki kiinnittyi aivan ensimmäisenä Samuun ja yrittää aina mennä Samun lähelle nukkumaan. Jopa Samun suussa olevat limaiset pehmolelut kelpaavat Mikille nukkuma-alustaksi. Kaikesta päätellen edellisessä perheessä on ollut koirakaveri. Tosin Miki rakastaa pitää myös isännän tohveleita patjana, mutta ei emännän, sillä tästä emännästä Miki ei hirmuisesti piittaa. 

Vain kun olen vessassa, Miki tulee tervehtimään. Muuten Miki voi nukkua lasten vieressä vaikka missä asennossa ja mennä isännänkin päälle makoilemaan, mutta emäntä ei kelpaa minkäänlaiseksi unikaveriksi. Luultavasti Mikiä on loukannut edellisessä perheessä nainen, joka kaiketi haisee meikäläiseltä...

Miki inhoaa suljettuja ovia, ovia ei saa sulkea, tai tulee hätäännys, jokaiseen huoneeseen on yksinkertaisesti päästävä ja jos ovi menee kiinni, alkaa oven raapiminen ja mouruaminen. Muuten Miki ei kerjää ruokaa, viihtyy paljon omissa oloissaan ja katselee ikkunoista maailman menoa.

Ajattelimme, että Miki on ehkä perheen persoonattomin kaveri, koska on niin huomaamaton. Mutta hiekkalaatikon minuutti tolkulla pyyhkimisen valossa ilman, että tarpeet ikinä peittyy, olemme alkaneet huomamaan Mikissäkin aika erikoisia piirteitä. Olen huomannut, että Mikilläkin on ihan omat kujeensa ja ehkei niitä kaikkia ihan alussa tohtinut näyttää ujouttaan. 

Eilen aamulla Miki yllätti myös toisenlaisella toiminnolla, sellaisella joita olen nähnyt paljon "Hassut eläimet" videoissa. Miki joi yöpöydällä olevasta vesilasistani tassulla. Eipä tässä sitten tullutkaan muuta mietittyä, että kuinka monessa vesilasissani näiden 1,5v aikana on tassu vilahtanut, apua!


Ohessa alimpana vielä hassuna kissavideona Mikin erikoinen juomatyyli. Laitetaan tähän samaan syssyyn vielä tuo vanha videokin, jossa Miki peittää tarpeitaan ja Osku-pappa tulee hätiin. :) 

Tästä kaikesta tuli mieleen, että meillä kaikilla on omat erikoisuutemme ja omasta itsestä tulee esimerkiksi mieleen, että olen niin kärsimätön, että on ihan sama minkälaiset sukat ovat jalassa ja ne ovat pääsääntöisesti parittomat. 

Miehen mielestä on huvittavaa, miten iltaisin, kun tulee väsy, menen horkkatilaan ja tulee kauhean kylmä. Kutsun tätä kehon lämmön laskuksi eli unitilaan valmistautumiseksi. 

Siivoan myös automaationa aina kaikki astiat tiskipöydältä ja muualta pois, vaikka joku olisi juuri laskenut puhtaan mukin pöydälle ottaakseen juomaa. Kuinka monta kertaa onkaan voivoteltu, että mihin se lasi katosi. 

Voi pojat näitä omituisuuksia löytyy kasakaupalla ja kenties pitää listata ne kaikki joskus blogiinkin. Kaikki olemme erilaisia persoonia, niin nämä karvaiset olennotkin. Vaikka Samulla ei ole ns. ääripersoonaa, on Samun persoona olla maailman kiltein koira.

Miten siellä, löytyykö teidän eläimiltä hassuja piirteitä tai entäs itseltä? Olisi kiva kuulla näistä. :) 

Mukavaa keskiviikkoa kaikille. <3



maanantai 7. tammikuuta 2019

Röyhkeät kiilailijat

Jäin miettimään ihmisen käyttäytymistä ja tietenkin suihkussa taasen, siellä vissiin ajatus kulkee. Ajatusten laukaisijana toimi lukemattomat autopesukerrat, joissa kumma kyllä pystyy erottamaan kaksi erilaista ihmistyyppiä. 
Minähän en ole auton ratissa autopesulaan mennessä, sillä jäi traumat ensimmäisestä ja viimeisestä kerrasta, kun jäin autopesulaan jumiin. Eli tämä on miehen seurassa todistamaa. Mieheni menee aina ensin maksamaan autopesulan ja vasta sen jälkeen siirrymme auton kanssa autopesulan jonoon. 

On kuitenkin lukemattomia ihmisiä, jotka änkeävät autonsa ensin autopesulan jonoon ja myös, jos jonoa ei edes ole, niin autopesulan oven eteen niin lähelle, ettei siihen muut autot  enää ensimmäiseksi mahdu. Tämän jälkeen vasta menevät maksamaan poletin pesulaan. Sitten kun mieheni tulee maksamasta polettia, niin kappas siinä on auto jo autopesulan oven edessä odottamassa vaikka polettia ei ole edes maksettu. 
Onko tälläinen teistä oikein? Pieni asia, joka useamman kerran tapahtuneena alkaa ärsyttämään, sillä kertoo aika paljon ihmisluonteesta. Kaikki minulle helpoiten tänne ja heti, viis vaikka muut ihmiset saavat tästä itsekkyydestä "kärsiä". Autopesussa menee meinaan aika turkasen paljon aikaa, niin onhan se harmillista, että ensin maksanut saakin jäädä odottelemaan vuoroaan, kun joku on maksamatta ängennyt autonsa pesulan eteen.

Eli pieni juttu, mutta tavallaan ei pieni juttu lainkaan. Muistan aina toisen tapauksen Latviassa, kun venäläiset kiilasivat meidän ohi hissiin. Haluan tässä nyt korostaa, että tunnen paljon mukavia venäläisiä eli tässä olisi voinut puhua vain ihmisistä ilman kansallisuutta, jollei kohta olisi tapahtunut seuraavaa. 
Ärsytti niin paljon tuo kiilailu, että huusin heille, että" mitä hitsiä kiilaatte?" Vastaus tulikin kuin tykinsuusta, älä sinä suomalainen siinä mitään inise, että Suomi on vain Venäjän provinssi." 

Tästä kaikesta tuli mieleen, että kenties aavistuksen itseään "paremmat" ihmiset uskottelevat itselleen, että heidän käytös on ihan oikeudenmukaista, että heillä on joko kuviteltua paremmuuttaan oikeus röyhkeisiin tekoihin ja talloa muita tai toisaalta elämä voi myös olla jotain velkaa tälläisille henkilöille, jotka aina ajavat ensin omaa etua muiden kustannuksella.
Kun sanoimme autopesulassa kiilaavalle naiselle, että "oletko jo ostanut poletin, kun olet siinä autopesulan jonossa ensimmäisenä", että "me olemme", niin suurieleisesti hän lähti loukkaantuneena pois. En sitten tiedä, että harmittiko häntä tekonsa paljastuminen, luultavasti. Eihän se ole näi  pienissäkään tilanteissa mukavaa, että toinen ihminen paljastaa sinut etuilijaksi eli oikeastaan röyhkeäksi. 

Joskus toisten huonoa käytöstä sietää paremmin ja joskus huonommin, joskus on vaan pakko avata suu. Ehkei tämä nainen enää toiste etuile, koska joku sanoi asiasta hänelle? Toki tuli sitten mietittyä omia etuiluja, ihan taatusti olen jossain tilanteessa kiilannut ja kokenut kiilaamisen vielä oikeutetuksi, koska on ollut kiire. Mutta muistuu kyllä mieleen edellinen jonon ohi meneminen, että pyysin ihmisiltä anteeksi ja lupaa kiilaamiseen, koska olin myöhästymässä lentokoneesta. Tästä on tosin aikaa. 
Jos kaupan kassalla huomaan unohtaneeni jotain, sanon seuraavalle, että onhan ok, että haen tässä välissä vaikka vielä sen unohtamani makaronipussin, sillä aikaa kun ostokseni soljuvat kassan läpi. Oikeastaan mitä tässä maailmassa enemmän tarvitaankin, on kohteliasta puhetta ja muutamaa pientä sanaa "sopiiko sinulle", "anteeksi" ja "kiitos". Mutta miksi niiden lausuminen on niin vaikeaa?

Näitä etuilu, epäkohteliaisuus ja toiset ovat toisia röyhkeämpiä esimerkkejähän olisi pilvin pimein, jos niitä oikein alkaisi pohtimaan. Mutta mielestäni pienikin yksittäinen esimerkki kertoo aika paljon, sillä pääsääntöisesti aina autopesulassa käy mainitsemallani tavalla. Eli sortuuko ihminen herkemmin vilppiin, jos siihen on mahdollisuus? Sillä kyllä toisten ihmisten kiilaaminenkin on sellaista ihmisvilppiä parhaimmillaan. 
Minkälaisissa tilanteissa sinua on ärsyttänyt toisen ihmisen käytös ja oletko sanonut asiasta ja miten on sen jälkeen käynyt, onko toiselle iskenyt suuttumus vai onko hän osannut pyytää käytöstään anteeksi? 

Kaikillehan meille sattuu ja tapahtuu ja välillä ei tule huomioitua muita ihmisiä, kun mielessä pyörii kaikenlaista. Tämä autopesulahomma vaan on pikemminkin jo sääntö ja mielestäni se peilaa hyvin tietynlaista ihmistyyppiä. Eikä kiilaamista, röyhkeyttä tai huonoa käytöstä koskaan tarvitse sietää. 
Me suomalaiset olemme niin kilttejä, ettemme herkästi sano asioista. Mitä olette siitä mieltä, olisiko parempi vaan pitää mölyt mahassa ja antaa muiden possutella vai onko hyvä sanoa asiasta, koska jotkut ihmiset ei muulla tavalla opi, koska emmehän me toistemme opettajiakaan ole... Toisaalta kuka haluaa, että aina heidän ylikään kävellään..

Hmmm. tässäpä mietittävää, mutta sen verran on ruvennut ottamaan kupoliin nuo autopesulakiilailijat, ettei taatusti olla hiljaa ensi kerrallakaan. Niin ja sen negatiivisenkin asian voi sanoa nätisti, ei sitä tarvitse rumia ihmisille huudella. Se vasta tuntuukin olevan taitolaji suomalaisille, joko ollaan hiljaa ja jos sanotaan, tölväistään jotain ikävää. Eli muutama piei sana olisi hyvä pitää mielessä, niin sanojan, kuin kohteen "sopiiko sinulle", "kiitos" ja "anteeksi." 
Ystävällisyydellä voittaa aina paljon. Iloista uutta viikkoa ja ollaan hyviä toisillemme ja jos joudumme joskus sanomaan jotain toiselle ihmisille, jotta pitäisimme puoliamme, niin sanotaan se nätisti ja jos on pakko kiilata, niin mitäs jos hymyn kera kysyisi siihen luvan?

Hymy ja nätisti asetellut sanat ovat aika aseistariisuvia. :)

lauantai 5. tammikuuta 2019

Vuosi 2018

Löysin kivan haasteen jälleen yhdestä lemppariblogistani "Oman katon alla" Tuulan blogista. Koska oma muisti on suorastaan surkea, tyyliin mikä maa mikä valuutta, mikä vuosi, mikä kesä mikä joulu, niin ajattelin vaikka tulevia vuosia ajatellen toteuttaa postauksen, jossa muistellaan viime vuotta.  Jos satun itse mokoman vuoden 2018 unohtamaan, niin voin aina palata tänne tarkastelemaan faktoja vuodelta 2018.
1. Mitä sellaista teit kuluneen vuoden aikana, mitä et ole koskaan tehnyt?

No tietenkin vastaus on tämä, eli harjoitin kosmonauttitehtäviä miljoonan dollarin kosmonauttipuvussa, joita on vain kaksi kappaletta koko maapallolla ja joilla harjoittelee avaruudellisia tehtäviä kaikki taigonautit, kosmonautit ja astronautit tällä hetkellä. Tämä tapahtui Moskovan Juri Gagarin Training Space Centerissä. IIIKSSSSSSSS, vieläkin päätä huimaa!
2. Oletko kyennyt pitämään uuden vuoden lupauksesi?

Lupasin itselleni olevani rohkeampi ja sitä totta totisesti olin.
3. Tuliko elämääsi uusia ihmisiä vuoden aikana?

Kyllä, maailman ihanin avaruussisko Elli, jonka kanssa viestittelemme milloin mitäkin jatkuvalla syötöllä. Elliä on aina ikävä. Maijun kautta tutustuin  myös mahtaviin tyyppeihin Villeen, Lauraan ja Eskoon ja aina, kun näen näitä tyyppejä, tulee niin hyvä fiilis. Lisäksi meikattavana ollessa Bobbi Brownin Minna, Ardenin Ilona jääneet sydämeen ja Huawein reissulla tutustuin ihanaan Elinaan. 
4. Menetitkö ketään läheistäsi?

En

5. Missä maissa vierailit?

Itävalta, Viro, Latvia, Ruotsi ja Venäjä





6. Mitä sellaista toivoit itsellesi, mitä et saanut?

Tietynlaista seestymistä. Kosmonauttireissu toi jo hetkellisesti tietynlaista tervettä itsevarmuutta tyyliin, että tässä iässäkin voi tehdä mitä haluaa. Mutta ei se lämmittänyt mieltä loppuvuodelle asti vaan tutut ikäahdistukset ja lasten irrottautumiset äidistä, kriisit nousivat taas tuttuina pintaan.  Uusi oma rooli on kenties vielä hieman hakusessa, kuka olen nyt, kun on paljon enemmän tilaa itselle, eikä vain äitiydelle.
7. Mikä päivämäärä tulee muistuttamaan sinua kuluneesta kaudesta?

No ehkä jonkinlainen etappi tuli saavutettua 9.12, jolloin täytin 50-vuotta.
8. Mikä oli suurin saavutuksesi viime vuonna?

Ehdottomasti omien pelkojen voittaminen moneen kertaan, niin avaruusreissun suhteen, kuin sometyöhön liittyvien henkilöhaastatteluiden jännittäminen etukäteen.
10. Sairastitko tai loukkaannuitko?

En,  sillä perusflunssia ei lasketa, ei edes silloin vaikka ne kestäisi useamman viikon. Mutta kaaduin kunnolla läskipyörällä. 

11. Kenen käytös pöyristytti sinua eniten?

Trump jaksaa ihmetyttää, eräät poliittiset henkilöt Suomessakin, mutta koska en blogissa poliitikasta puhu niin...
12. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?

Perheen yhteiseen kassaan kilahti.

13. Mikä oli paras ostoksesi?

Kyllä se pari kirjaa taisi olla ja avaruusruoka, jota kosmonautit syö avaruudessa. Putin-muki myös tietty, haha. 
14. Mistä ihan todella, todella innostuit?

Oli ihana hellekesä ja miehen kanssa tuunattiin terassi uusiksi. Muutenkin miehen kanssa joka iltaiset jädehetket ja perheen loma jäi ihan rakkaimmiksi muistoiksi. Kosmonauttireissu todellakin sai innostumaan ja matka Huawein kutsumana Sound of Light konserttiin Wieniin oli jotain mieletöntä. 

Olin kyllä myös aivan innoissani Yasuragi-japanilaisessa kylpylässä Silja Line Suomen kutsumana. Uudet ihmiskohtaamiset sai todella innostumaan ja myös vanhojen ihmissuhteiden syveneminen. Souliinasta ja minusta tuli todella hyvät ystävät viime vuoden aikana.  Perustimme yhteisen YouTube-kanavan ja sen tilaajaksi voit muuten liittyä täältä, ei maksa mitään!
Viime vuosi oli todella hyvä vuosi. <3

15. Mikä laulu tulee aina muistuttumaan sinua kuluneesta vuodesta?

No tietty avaruussiskon Ellin joka aamuinen herätyskellobiisi "Pepe Willbergin "Aamu". Kaikki Antti Tuiskun biisit, sillä Huawein järjestämä Antti Tuiskun privaattikeikka oli mahtava!


16. Viime vuoteen verrattuna, oletko...

Onnellisempi vai onnettomampi?
  Vielä en viime vuonna oppinut elämän polulla riittävästi, sillä samoilla fiilareilla mennään. Mikään ei ole henkisesti muuttunut, muuta kuin sellainen asia on iskostunut tietoisuuteni, että kun vaan potkaisen itseäni peffaan, voin tehdä rohkeitakin tekoja. 

Pettymys itseeni on ollut se, että aina pelottaa yhtä paljon, ettei ihminen vaan millään karaistu. Oli jonkinlainen henkinen pudotus, kun muutama viikko oli kulunut avaruusreissusta huomasin taas olevani samanlainen jänöhousu kuin ennenkin. Blaah. 
Lihavampi vai laihempi? Noh taatusti taas askeleen lihavampi ja löysempi.

Rikkaampi vai köyhempi? Raha-asiat ovat taas sellainen asia, josta en puhu blogissa suuntaan enkä toiseen. 

17. Mitä toivoisit tehneesi enemmän? En sano enää kuntoilu, koska se on osaltani jo niin kulunut klisee, olen sohvaperuna ja suklaata ahmiva, hyväksyn itseni sellaisena kuin olen. Mutta olisin toivonut olleeni energisempi ja sosiaalisempi, aina on jotenkin huono omatunto siitä, että olen aikamoinen erakko ja omissa oloissa viihtyvä. 
18. Mitä toivoist tehneesi vähemmän? No jos yksi asia on, jonka olen oppinut jo nuorena, kaatunutta maitoa ei parane voivotella. Tehty mikä tehty ja toivottavasti jotain otettu opiksikin. 

19. Miten vietit juhannusta ja joulua?

Perheen kanssa kotona.
20. Rakastuitko kauden aikana? No totta maar, sanon aina miehellenikin ajoittain, että nyt taas sitä olen ihan lovena suhun. Ei ole mikään klisee se, että omaan rakkaaseen voi aina rakastua uudelleen ja uudelleen.  Lisäksi rakastuin elämään, sillä viime vuosi oli se, että ikäkriisi iski ja elämän hauraus ja nopeus kertakaikkiaan iski jotenkin litsarina päin pläsiä. 
21. Mikä oli lempitelkkariohjelmasi? Aarghh ei voi valita lempparia, se olisi epäreilua kaikkia muita loistavia sarjoja kohtaan. Scifin ja fantasian tiimoilla mennään ja tykkäsin myös valtavasti "Aikuisen naisen joulukalenterista" ja erinäisistä Nordic Noir-sarjoista ja uudet Beckit tuli katsottua myöskin ja hyviä olivat. Mutta lempparisarjani ovat suurin osa Hbo:lta, eli hieman oudot scifi-ja fantasiasarjat, jotka eivät ole tästä maailmasta ja ihmiset ovat kummallisuuksia, ne on lemppareita ja toki pukudraama uppoaa myös aina.

22. Mikä oli paras lukemasi kirja? Ääh haluaisin kaikkien mieliksi ja yleisen valtavirran mielipiteen vuoksi todeta Mia Kankimäen "Yönaiset", koska se olisi sillä lailla yleispätevästi oikea ja fiksu vastaus. Mutta koska kirjassa oli puutteensa, eikä se päässyt aidosti Mian ihon alle riittävästi, juu voisihan sitä psykoanalysoida ja tulkita Miaa Yönaisten kautta, mutta sellainen tulkintahan päästäisi Mian aivan liian helpolla. Omasta mielestä Mia piiloutuu Yönaisten taakse, eikä anna itsestään niin paljon, kuin ensialkuun lukija voi Yönaisten kautta peilaten luulla. Mutta kärkeen kirja toki pääsee, sillä matka/feminismi/elämänkertakirjana, kirja oli erinomainen.  

Joten vastaus on Robin Hobbin fantasiakirjat ja Bill Bullmanin "Vedenpaisumus", rakastan loistavasti kirjoitettuja satuja, joissa mennään kuvitteellisen hahmon pään sisälle. 
23. Vihaatko jotain tai ketään, jota et vihannut viime vuonna? Vihaan itseäni rajustikin ajoittain ja jokainen pienellä maalaisjärjellä varustettu ymmärtää, että muiden ihmisten vihaaminen on jotain omien pelkojen ja itselleen sallimattomien tunteiden vihaamista. Joten en vihaa muita ihmisiä, mutta joskus itseäni ja joskus vähän Trumpia. 

Olen tuntenut Trumpia kohtaan aavistuksen radikaaleja ajatuksia, siihen malliin, että jotain voisi tapahtua, että se oranssi tupee lentäisi pyllylleen sieltä pyöreästä huoneesta. Mutta, mutta, tässäkin piilee se seikka, mitä en salli itselleni eli röyhkeys. Trump on röyhkeä ja röyhkeys on rumaa. Joskus olisi hyvä osata vähän niitä kyynärpäitä käyttää itsekin, eikä vaan ihmetellä muiden ihmisten röyhkeyttä, että miten joku kehtaa. Moninainen juttu tämä viha siten on kyllä. 

24. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi? No Huawein keinoälyllä, ihmisen ja koneen liitolla ja valjastettuna vielä luonnon revontulia mukaillen Sound of Light konsertin musiikki. Wow mitä musiikkia, voisin vaan kuunnella, aina ja aina. Istuu hyvin fantasiakirjan kera lisätunnelmaa tuomaan taustalla. Konserttivideo alla. Rohkeasti vain kuuntelemaan, sillä tämä musiikki on rauhoittavaa ja sopisi vaikka hierontahetkeen taustalle soimaan tai unea tavoittelemaan.
25. Mitä halusit ja sait?

Halusin kuumeisesti saavuttaa pikkutytöstä asti kyteneen avaruudellisen unelmani ja se toteutui käsittämättömällä tavalla Moskovassa Juri Gagarin Training Space Centerissä. Tietoisuus siitä, ettei tällä planeetalla ole lukemattomia ihmisiä, jotka ovat kokeneet saman. Se tuo asiaan perspektiiviä, suurta nöyryyttä ja kiitollisuutta. Alla video reissusta, ken ei ole nähnyt ja kiinnostaa katsoa.
26. Mitä halusit, mutta et saanut?
Mielenrauhaa ja seestymistä en saanut, vaikka toivoin täyttämällä 50-vuotta ihmeitä tapahtuvan ja myös voittamalla pelkoja kuvittelin maailman muuttuvan omassa pääkopassani, mutta ei se muuttunut. Edelleen pelottaa yhtä paljon, voi hitsinplitsi sentään. 

27. Mikä oli vuoden paras elokuva? 

The Greatest Showman oli viihdyttävin, Mortal Engines paras fantasiahöpsötys Ihmeotusten kanssa jaetulla sijalla, Bohemian Rhapsody sai mielen sekaisin ja tunteelliseksi vuorokauden ajaksi, ehkä se oli vuoden paras leffa kuitenkin?

Ensimmäisenä kuussa mielenkiintoisin tietopläjäys avaruudellisesta näkökulmasta, Grazy Rich Asians, ihanin hömppäduudeli romanttinen höpölöpö leffa, Mile 22 tosielämään perustuvista jännäreistä paras, Blackkklansman, koska Jasperi teki sairaan hyvän roolityön, Mamma Mia! Here We Go Again, iloisin ja mieltä nostattavin, Ant-Man and the Wasp paras yllättävin Marvel pläjäys, Book Club-Väreileviä lukunautintoja, ihanan höpsö komedia meille iäkkäämmille eli peukut ja tähdet siitä, Adrift vuoden tosielämään perustuvista jännäreistä jaetulla ykkössijalla Mile 22:n kanssa, Deadpool 2 paras sairas huumori. Alla Hevi Reissu leffan tähtiä tädit haastattelemassa. :)




Kirjallinen piiri perunakuoripaistoksen ystäville vuoden ihanin ja romanttisin ei höpsöllä tavalla, Minä Simon koko perheen suosikki ja todella sielukas elokuva kaapista tulemisesta, Han Solo paras seikkailuleffa Tomb Raiderin kanssa, Hevi Reissu paras ja hauskin suomalainen leffa ja ehkä koska tavattiin ja haastateltiin leffan näyttelijöitä, Red Sparrow paras trilleri ja vakoilujutuissa  etenkin Venäjä hommissa on kylmän sodan aikana nuoruutta eläneelle sitä jotain ja Black Panther yksi parhaita Marvelin leffoja kenties ikinä tai no ei sittenkään Deadpool 1 vie sairaalla huumorillaan voiton. 

Lisäksi kävin joulukuun puolella nyt leffateatterihin tulevan Green Bookin katsomassa ja tässä on taas yksi vuoden parhaimpia roolitöitä Viggo Mortensenilta jaetulla sijalla Bohemian Rhapsodyn Rami Malekin kanssa. Kaksi upeaa miesnäyttelijää, jotka sukeltavat roolihahmojensa syvimpään sisimpään. Viime vuonna nähty ja nyt ensi-iltaan juuri tullut Bumblebee on  myös paras Transformes leffa ikinä. 

Tässäpä ei sitten ollut kaikki leffat joita viime vuonna katselin, mutta ne lempparit. Pitikö tämän haasteen sisältääkin tämä kysymys, sillä yksiselitteistä vastausta leffafanilla ei tälläiseen kysymykseen ole koskaan. 

28. Mikä yksittäinen asia olisi tehnyt selvästi vuodestasi paremman ja onnellisemman? No jos joku buddhistinen valaistuminen olisi syntynyt ja olisin täysin sinut itseni kanssa ja ymmärtäisin elämän tarkoituksen ja myös hyvän ja pahan olemassaolon tarkoituksen, miksi nämä kaksi asiaa tasapainottelee niin vahvasti maailmassa. Mutta ei, samassa pisteessä ollaan, enkä ole varma kehityinkö ihmisenä viime vuonna kuitenkaan. Asia on tavallaan pettymys, sillä sitä tavallaan odotin, sitä aina odotan, mutta ei sitä tapahdu, elämä on vuoristorataa ja toki tiedän, että näin se on, mutta saahan sitä toivoa. 

29. Mikä piti sinut järjissäsi? En ollut järkeäni menettämässä missään vaiheessa, joten kysymys on täysin hypoteettinen. Mutta alhon, epäuskon, heikkoina hetkinä, ehdottomasti oma rakas, perhe, rakkaus ja ystävät. Ulkoilma auttaa myös aina. 
30. Ketä julkkista himoitsit eniten? Nyt on ehkä päättömin kysymys ikinä, sillä en ole ikinä himoinnut tai ihaillut julkkiksia. Fanituksenkin kohteet ovat olleet realistisempia eli saatan fanittaa Robin Hobbin uskomatonta taitoa kirjoittaa kirjoja eli pikemminkinkin saatan himoita jotain julkkiksen ominaisuutta, mutta en itse julkkista. 

31. Mikä poliittinen tapahtuma tai tilanne liikutti sinua eniten? Tyynenmeren jätelautta, eläinten menehtymiset jätteisiin, ihmisoikeusrikkomukset, tämäkin lista on loputon, mutta esimerkiksi jalkapallojoukkue joka jäi jumiin luolaan Thaimaassa oli henkeäsalpaavan riipivä tilanne. 

32. Ketä tai mitä kaipasit? Noh jankuti jankuti, sitä  mielenrauhaa ja seesteisyyttä, elämän tarkoituksen löytämistä,  jonka hetkellisesti löysin, kun tuumin, että olemme kaikki yhtä ja samaa avaruustomua. Mutta sekin ajatus lämmitti sitten vain hetken ja siirryin ahdistumaan elämän rajallisuudesta ja outoudesta muurahaisperspektiivissä jälleen. Muurahaisperspektiivi on siitä ärsyttävä, että sitä tuntee itsensä maailman kaikkeudessa niin mitättömäksi. Mikä on oman elämän tarkoitus, no tavallaan ei mikään. 

33. Kuka oli paras tapaamasi ihminen? No tämähän nyt on aivan järkyttävä kysymys ja jos ei vanhoja tuttuja lasketa, niin avaruussiskoni Elli, koska jaamme avaruushulluuden ja montaa ihmistä en katsokaas ole tavannut, joka on yhtä scifihullu kuin minä. Koska jaoimme avaruusseikkailun jännityksen ja viidessä vuorokaudessa samassa huoneessa ehdimme jutella paljon muutakin.  Lisäksi sparrasimme toinen toisiamme ja usko toisiimme oli jotain mieletöntä. Muuten paras on tietenkin oma rakas, aina ja ikuisesti.
34. Mikä tai kuka yllätti sinut kuluneena vuonna? No yllärisynskäjuhlat tulivat täysin puskista. Lisäksi yllätin itseni, että pääsin sinne avaruusseikkailulle kiintiövanhuksena tai en, mutta pääsin. Ihmisten lämpö, tuki, äänestäminen, hengessä mukana olo avaruusseikkailulle pääsyä jännittäessä oli jotain käsin kosketeltavaa. Silloin olin aivan mehuissani, että jestas maailma on pullollaan niin mahtavia tyyppejä ja haluaisin kiittää jättimäisen nimilistan tässä nyt läpi. Eli suuret kiitokset teille kaikille. <3
35. Mitä tavoitteita asetat uudelle vuodelle? Ääh nyt kun tiedän, että vaikka tekisi mitä, ei sitä muutu kuitenkaan rohkeammaksi eli aina vaan uudet asiat ja ne vanhatkin pelottaa. Niin en toivo tältä vuodelta muuta, kuin rohkeutta lisää. Ymmärrystä myös siitä, että lapset ovat vain lainassa ja tämä vaihe, kun ei ole enää haalarikansaa kotona on ihan hyvä vaihe tämäkin. 

Jestas miten pitkä haaste ja pakko sanoa, etten usko, että yksikään ihminen jaksaa tätä lukea. MUTTA kiitos, jos jaksoit lukea edes osan. 
Löytyikö samaistumispintaa, jos nyt siis jaksoit lukea... Hei nyt kaikki bloggaajat vaan tätä rustaamaan, vaikka tässä tuhraantuukin kaikki aika ja järki, sen verran mittava haaste tämä on. 

Iloa sunnuntaille ja kertokaahan mistä te saatte mielenrauhaa, kun tuo kysymys on oman pään sisällä niin kovin tapetilla. Mikä on elämän tarkoitus sillä tavoin, että se tuo tietynlaisen täyttymyksen mieleen, ettei tarvitse ahdistella, että tämä loru päättyy pian, sillä nämä aiemmat 50-vuotta menivät aika hitsin nopeasti...