keskiviikko 7. marraskuuta 2018

Edullisia meikkejä Prismasta ja arvonta, jossa kaksi voittaa!

*Kaupallinen yhteistyö Makeup Revolution.


Edullisesti voi saada hyvää, senhän me jo tiedämme. Suomen markkinoille kaivataankin aina uusia edullisia meikkimerkkejä. Viime kesänä innostuin Makeup Revolution meikeistä ensin niiden hinnan vuoksi, mutta myös laadun, joka kirvoittikin ostamaan aikamoisen läjän Makeup Revolution luomiväripaletteja nyt syksymmällä. Niistä kuva postauksen lopussa. 

Mahtavaa kuitenkin oli, että tämä laadukas ja edullinen meikkibrändi halusi tehdä kanssani yhteistyötä ja pääsin testaamaan myös ihomeikkiuutuuksia ja järjestämään myös kahdelle teistä lukijoista kivan arvonnan. 

Mutta mennään ensimmäisenä näihin ihomeikkeihin. 


Makeup Revolution Fast Base Stick Foundation
Tästä meikkivoidepuikosta tulee mieleen Max Factorin Panstik, mutta tämäpä on edullisempi versio ja aivan yhtä mainio käytössä. Sävyvaihtoehdoista löytyy taatusti jokaisella jotain, sillä niitä on mieletön määrä eli yhteensä 18 erilaista sävyä. 

Meikkaaminen ei enää voisi olla nopeampaa, sillä tällä Fast Base Stick Foundationilla voit luoda koko kasvomeikin ja vielä pitää puikkoa mukana käsilaukussa ja tarvittaessa paikata vikkelään meikkiä vaikkapa suunalueelta. Itsellä aina syödessä hieman tuosta leuasta lähtee meikkivoidetta. 

Jos kaipaat mattaisampaa lookkia, kannattaa suihkuttaa meikkivoiteen alle Makeup Revolutionin Professional Aqua Priming Base suihketta. Lisäksi vielä meikin päälle Professional Oil Control Setting Spraytä, niin mattainen look ja meikki pysyy koko pitkän päivän ajan. 

Voit käyttää suoraan puikosta, sormin tai Beauty Blenderillä tai meikkisiveltimellä. Ohessa vielä tämä mahtavan laaja sävyvalikoima listattuna ja oma sävyni näistä on F5, joka peittää hyvin punaisuutta. 

Hinta 7,59e. 

Cruelty Free

Vegan Friendly

F1 – For fair skin tones with neutral undertone
F2 – For fair skin tones with yellow undertone
F3 – For fair skin tones with pink undertone
F4 – For light skin tones with neutral undertone
F5 – For light skin tones with pink undertone
F6 – For light/medium skin tones with yellow undertone
F7 – For medium skin tones with peach undertone
F8 – For medium skin tones with yellow undertone
F9 – For medium skin tones with a peach undertone
F10 – For medium skin tones with a golden undertone
F11 – For medium/dark skin tones with a beige undertone
F12 – For medium/dark skin tones with a neutral undertone
F13 – For dark skin tones with a warm undertone
F14 – for dark skin tones with a cool undertone
F15 – for dark skin tones with a neutral undertone
F16 – for dark skin tones with a warm undertone
F17 – for dark skin tones with a neutral undertone
F18 – for dark skin tones with a warm undertone


Makeup Revolution Luxury Banana Powder

Pääsin testaamaan myös varsinaista kulttituotetta eli Makeup Revolution Luxury Banana Baking Powderia, joka sai Beauty Awardsien ehdokkuuden parhaasta meikinpohjustaja tuotteesta vuonna 2017 ja joka on Revolution Bestselleri. En ihmettele tämän Banana Baking Powderin suosiota, sillä tällä saa heleän viimeistellyn meikkilookin. Huokoset pienenee ja punaisuus hälvenee. 

Koostumukseltaan niin kepeä ja hienojakoinen, kuin iholla ei puuteria olisi lainkaan. Mikä parasta toimii myös silmänympärysalueella. 

Ehdottomasti yksi lemppareistani näistä Makeup Revolutionin meikeistä, taikoo todella kauniin ihon. 

Hinta 8,79e

Cruelty Free
Vegan Friendly
Makeup Revolution Baking Oil oli ehdottomasti itselleni erilaisin tuote, sellainen jonkalaista en ole aiemmin käyttänyt. Sivulauseena tässä on aivan ihana sitruunainen tuoksu ja lasinen pipettipullo saa tuotteen tuntumaan selektiiviseltä kosmetiikalta. Todella ylellinen.

Makeup Revolution Baking Oil kerrotaan olevan osittain ihonhoidollinen tuote ja osittain meikkituote, eikö mielenkiintoista. Baking Oil sisältää luonnollisia öljyjä, jotka hoitavat ja jotka saavat kaikki ihotyypit sädehtimään.

Hiero muutama pisara öljyä ennen meikin laittamista saadaksesi aikaiseksi silkkisen ihon. Käy hyvin myös kynsinauhoille ja ihon kuiviin kohtiin. Tämä öljy on aivan ihastuttava ja tuoksu tuo mieleen spa-elämyksen.

Hinta 9,98e

Cruelty Free

Vegan Friendly
Mikä voisi olla mukavampaa, kuin loihtia vaikka Tukholman risteilylle kulmat kuntoon. Revolution Brown Tintillä, jota löytyy kolmessa eri sävyssä. Saat taiottua hetkessä näyttävät kulmat kolmen päivän ajaksi. 

Sivele puhtaille kulmakarvoille ja pyyhi kulmien yli mennyt väriaine. Anna tekeytyä n. pari tuntia eli kätevää vaikka katsoa leffa samaan aikaan tai omasta lempisarjasta pari osaa. Vedä aine pois eli tavallaan kuori aine pois, joka tuntuu hieman Elmukelmumaiselta. Harjaa kulmaharjalla kulmakarvat ja se on siinä, täydelliset sävytetyt kulmat kolmen vuorokauden ajaksi. 

Hinta 7,98e

Vegan Friendly

Cruelty Free

Makeup Revolution Ultra Sculpt and Contour Kit-Ultra Fair C01. Tällä monitoimipakkauksella loihdit valon hehkua, kavennat kasvoja contour menetelmällä ja saat iholle lämpimän hehkun. Tykkään käyttää aina poskipunaa ja aurinkopuuteria, tällä saan loihdittua molemmat ja myös valohehkun. Edullinen monitoimipaletti, jota on kätevää myös pitää käsilaukussa mukana. Samettinen pigmentti ja vaaleanpunaisessa sävyssä ihanaa pientä kullan loistetta. Oikeaa tähtipölyä vaikka pikkujoulujen aikaan kasvoille. 

Hinta 5,98e.

Cruelty Free

Vegan Friendly
Tässäpä tulee sitten aivan käsittämätön tuote ja on ihan mahdotonta ymmärtää, että muutamalla eurolla saa jotain näin loistavaa. Conceal & Define peitevoide on tämän kokoelman lempparituote. Johtunee siitä, että olen aina kärsinyt tummista silmänalusista. Lisäksi on ihanaa, että näin peittävä tuote voikin olla näin edukas. 

Itse olen käyttänyt tummiin silmänalusiin, aavistuksen poskien couperosaan ja leuan punoittaviin näppyihin, jotka eivät ole näppyjä vaan jotain hormanaalista kirjavuutta. Koska siveltimestä tulee runsaasti, olen tykännyt töpöttää pari pisaraa silmäluomille ja olen levittänyt taasen tuotteen sormin. Näin olen saanut kauniin peittävän lopputuloksen. 

Sävyjäkin taatusti löytyy kaikille, sillä sävyjä Prisman valikoimista löytyy peräti 13. Oma sävyni on C5 ja on ollut täydellinen sinertäville silmänalusilleni ja punaisia leukaröpelöitä peittämään. 

Hinta 5,98e

Cruelty Free

Vegan Friendly

C1 – For fair skin tones with neutral undertone
C2 – For fair skin tones with yellow undertone
C3 – For fair skin tones with neutral undertone
C4 – For light skin tones with pink undertone
C5 – For light skin tones with golden undertone
C6 – For light/medium skin tones with neutral undertone
C7 – For medium skin tones with peach undertone
C8 – For medium skin tones with a golden undertone
C9 – For medium skin tones with a peach undertone
C10 – For medium skin tones with a golden undertone
C11 – For medium/dark skin tones with a golden undertone
C12 – For medium/dark skin tones with a neutral undertone
C13 – For dark skin tones with a warm undertone
Revolution Pro Fix Makeup Fixing Spray 100ml 
Mitäpä oli elämä ennen meikinkiinnityssuihkeita? No pakko sanoa, ettei silloin 80-ja 90-luvulla ne meikit kasvoilla pysyneetkään. Mahtavaa, että on tullut tälläisiä meikinkiinnityssuihkeita ja vielä edullisia sellaisia. 

Suihkeen käyttöhän on helppoa, kuin heinänteko, ravista ja laita silmät kiinni ja suihkauta käsivarren mitan päästä kasvoille ja se on siinä. Kyseisessä meikinkiinnityssuihkeessa on lempeän pehmeä ja runsas suihku eli täydellinen. On ollut meikinkiinnityssuihkeita,  joista pruiskahtaa kovalla voimalla terävä suihku kasvoille. Tämä on kuin sellainen lempeä kostea ilma, joka suhahtaa kasvoille. Meikki pysyy hyvin. 

Hinta 8,79e. 

Cruelty free

Vegan Friendly
Paljastettakoon, että innostuin niin paljon tästä hinta-ja laatusuhteeltaan kelposarjasta, että ostin itselleni jäätävän läjän sarjan luomivärejä. Ostin kyllä muutakin, mutta niistä toisella kertaa. Ohessa kuitenkin pino luomivärejä, joita en malta odottaa päästä testaamaan. Tyylikkäitä nämä rasiatkin muuten. 
Tältä näyttää iho näillä Makeup Revolutionin meikeillä ja kulmakarvat, kun ovat olleet kolmatta päivää. Sanoisin, että todella luonnollinen ja heleä look syntyy näillä meikeillä. Seuraavaksi sitten testaamaan ostamiani luomivärejä. :)
Nyt pääsen vielä kahdelle teistä arpomaan kivan paketin Makeup Revolutionin tuotteita, joista osa esiintyy tässä blogipostauksessakin. Kummankin voittajan pakettiin kuuluu:

-Revolution Pro Fix Makeup Fixing Spray 100ml 

-Makeup Revolution Ultra Sculpt and Contour Kit- Ultra Fair C01

-Makeup Revolution Baking Oil 


Makeup Revolution Luxury Banana Powder

Nämä kyseiset tuotteet sopivat sävymaailmaltaan kaikille. :) Nyt kysymys kuuluukin, onko Makeup Revolution tuttu merkki ja oletko bongannut merkin tuotteita Prismasta? Löytyykö sarjalta omaa suosikkia? 

Säännöt: Kommenttikenttään mitä vaan Makeup Revolutionin meikeistä olisi kiva kuulla. 

Anonyymit yksi arpa, Instassa seuraaville toinen arpa ja Facebookissa seuraaville kolmas arpa, eli jos seuraat Instassa ja Facebookissa, saat kaksi ylimääräistä arpaa eli yhteensä kolme arpaa, jos seuraat vain toisessa saat yhden ylimääräisen arvan eli yhteensä kaksi arpaa. 

Huom. postitus vain Suomeen. Blogissa on kommenttien valvonta päällä, joten älä ihmettele, jos kommenttisi ei näy heti. Pyrin ne mahdollisimman nopeasti kuitenkin julkaisemaan. :)

Anonyymit muistakaa jättää nimimerkki, jotta osaan huhuilla teitä täällä nimimerkillä, jos voitto osuu kohdalle. Tasapuolisesti onnea arvontaan kaikille. <3 Arvonta päättyy 12.11.2018


Lisää infoa löytyy klik: 








145 kommenttia:

  1. Kolmella arvalla mukana.

    Tuotteet ovat tuttuja olen Prismassa nämä nähnyt - itseasiassa olisin tänään napannut juurikin tuon peitevoiteen itselleni matkaan, mutta vaaleimmat sävyt olivat valitettavasti loppuunmyyty. Pitää ensi kerralla taas vilkuilla :)

    VastaaPoista
  2. Ei ole tuttu. Harvoin ostan meikkejä, mutta seuraavalla kerralla Prismassa, kuvaan meikki hyllylle 😁

    VastaaPoista
  3. Makeup Revolution on aivan uusi mulle, pitääpä käväistä Prisman kautta.
    Kolmella arvalla mukaan.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Täälläkö arvonta on ... Mukana jos on

    VastaaPoista
  5. Merkki ei ole tuttu ja nyt pakko myöntää yksi asia, käyn lähes aina prismassa - mutten ole tainnut koskaan käydä kosmetiikkaosastolla.

    VastaaPoista
  6. Facessa ainakin seurailen, nyt taas palannut lukemaan blogiasi.
    Blogimaapallo oli jäänyt unholaan, mutta huulipunapostauksesi taannoin herätti minut taas.

    Minulle vieraita, mutta tuota puuteria haluaisin ehdottomasti kokeillaan.

    VastaaPoista
  7. Kolmella olen minäkin mukana kivassa arvonnassa.
    Tuo kulmaväri tuntuu mielenkiintoiselta. Uskaltaisikohan sitä kokeilla? Jos vaikka tulee ihan kauheat kulmakarvat ja joutuu piileskelemään kotona ne kolme päivää :)

    VastaaPoista
  8. Tykkään tosi paljon kyseisestä merkistä. Luomiväripaletteja löytyy pari ja poskipunapaletti, highlighteria ym. Kaikki hyviä hint-laatusuhteeltaan. Olen tilannut tuotteita Saksasta ja merkin omasta nettikaupasta josta tuotteet tuli todella nopeaa.

    VastaaPoista
  9. Niin ja kolme arpaa. Miten se unohtui laittaa.. 😊

    VastaaPoista
  10. Kolmella mukana. En tunne merkkiä, mutta kiinnostaa. Voisin antaa joululahjaksi teineille ja jakaa näin hyvää mieltä:) Minttuli63

    VastaaPoista
  11. Olipa kiinnostava uus meikkijutska. En ole näihin törmännyt mutta pitää tutustua ehdottomasti.

    Mukana kolmella arvalla.

    VastaaPoista
  12. Mulle uutta.Mukana arvonnassa.t:Elina landepaukku

    VastaaPoista
  13. En oo nähnyt prismassa 👀 lähden tästä juoksujalkaa katsomaan. Oli muuten kivan yksityiskohtainen arviointi👌

    VastaaPoista
  14. Nimi on tuttu, mutta en ole nähnyt näitä myynnissä. Täytyykin tutkia Prisman hyllyt tarkemmin :)
    Olen mukana kolmella arvalla.
    haaruhainen@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Merkki ei ole vielä tuttu ... olen aika huono käyttämään mitään muuta kuin ripsaria ja joskus harvoin luomiväriä. Ehkäpä jos onni suosii, oppisin minäkin jotain uutta.
    Kolmella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  16. Minulle ihan uusi sarja, huomenna olisi kuitenkin tarkoitus mennä ruokakauppaan juurikin sinne Prismaan joten täytyypä katsastaa. Kiitos taas kerran yksityiskohtaisesta arvioinnista, arvostan näitä vinkkejä kovasti. Minusta on myös mukavaa kun arvioit tuotteita yhtä lailla markettikosmetiikan kuin selektiivisemmän osalta :)

    Mukana arvonnassa peräti kolmella arvalla.

    VastaaPoista
  17. Sun blogi on siitä ihana, että tällainen "tavis", (joka meikkaa, mutta ei hajuakaan uutuuksista! =D) saa tutustua herkullisiin tuotteisiin tätä kautta. =)
    Siis...taas uutta minulle ja tuo Luxury Banana Baking Powder kuulostaa mahtavalta!!
    Sitä kokeilen jos jostain bongaan näillä leveysasteilla....

    Kolmella arvalla mukana, kiitos!

    Marraskuun kepeitä päiviä sinne! <3

    VastaaPoista
  18. Ihan tuntematon merkki 🤔 mahdollisesti kokeilemisen arvoinen. Mukana 2 arvalla.

    VastaaPoista
  19. Mun Makeup Revolutionin eka (ja toistaiseksi ainoa muistaakseni) tuote oli poskipuna paletti All That Pink, josta tykkäsin kauheasti. Sain jopa pannutettua yhden värin. Hyvin kelpasi eteenpäinkin vielä annettavaksi :) Prismassa oon katellu sillä silmällä juurikin poskipunia ja highlightereitä :) Ihana arvonta <3 Mukana kahdella arvalla (Instassa tuuli73)

    VastaaPoista
  20. Ei ole tuttu merkki minulle. Hienon ja yksityiskohtaisen esittelyn olet tehnyt, siitä iso kiitos.
    Ja kolmella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  21. Olen huomannut sarjan ja ois kiva päästä kokeilemaan. Itsellä tällä hetkellä vähän sellainen project pan tilanne, että en osta mitään uutta ennenkuin jotakin on kulunut loppuun. Tämä arvontahan ei ole ostamista :) joten olisi mahdollisuus päästä kokeilemaan.

    Kiva kun testailet näitä erilaisia meikkejä ja nimenomaan aikuisen naisen näkökannasta nimimerkillä 50-vuotta lähestyy, onko se uhka vai mahdollisuus :)

    -maarit

    VastaaPoista
  22. Täysin tuntematon uutuus vaikka Prismassa asioinkin,
    Banana powder kuulostaa mielenkiintoiselta. Olisko joskus vuosisata sitten ollut jollakin sarjalla 🤔
    Kolmella arvalla mukana
    suonpera.m@hotmail.com

    VastaaPoista
  23. Täysin uusi, mutta kiinnostava, merkki (... miten on voinut mennä multa ohi?!).

    Baking Oil kiinnostaa erityisesti (hauska nimi)!

    Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  24. kolmella arvalla mukana! tuon merkin nimen olen kuullut mutta en ole päässyt vielä hypistelemään. pitääkin prismassa käydessä poiketa tutustumaan näihin. :)

    paula.susanna@hotmail.com

    VastaaPoista
  25. Ehdottomasti haluaisin kokeilla tota peitevoidetta ja meikinkiinnityssuihketta :) emilia.kaarto@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Olenkin jo tutustunut merkkiin peitevoiteen ja meikkivoiteen muodossa, joten olisi kiva kokeilla näitä lisää :). 2 arpaa.
    kivipuuteri(a)gmail.com

    VastaaPoista
  27. Täysin uusi tuttavuus jota olisi kiva päästä testaamaan!
    Jenna
    jeccunen@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Kolmella arvalla mukana.
    Olen tilannut joitain tuotteita heidän omasta nettikaupastaan, ja olen ollut tuotteisiin tyytyväinen.Hinta/laatusuhde on kohdillaan :)
    Lisäksi tulee jatkuvasti kaikkia ihania uutuuksia joita on niin vaikea vastustaa :D

    VastaaPoista
  29. Kyllä ovat tuttuja ja minusta tosi ihania ja laadukkaita mutta ei hinnalla pilattu! :-) mukaan arvontaan kolmella arvalla! ❤️ kati.kainulainen @gmail.com

    VastaaPoista
  30. On tuttu merkki! Päivittäin mm concealer ja Emily Wants paletti. 3:lla arvalla mukaan! vaulapia@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Ei tuttu enkä oo kaupastakaan bongannut:)
    Naurajatar@suomi24.fi //Suvi

    VastaaPoista
  32. 2 arpaa, ei oo merkki ennestään tuttu
    IG: @sofiadreaming

    VastaaPoista
  33. Käytän vain luonnonkosmetiikkaa. Pitää vinkata tuosta Makeup Revolution:ista parille synteettisiä meikkejä käyttäville ystäville. On todella hintalaatusuhde kohdillaan.Tunsin suoranaista kateutta tuosta kulmakkarvojen värjäyksestä - vai pitäisikö sanoa - sävyttämisestä kolmeksi päiväksi. Minulla menee aamulla meikkaamisessa eniten aikaa kulmakarvoihin. On monta huonoa kulmakarva-päivää takana. Vaikka muuten meikkaamiseen menee viisi minuuttia, koska en meikkaa silmiä. Vain ihon, kulmakarvat ja huulet. Leppoisaa iltaa sinulle!

    VastaaPoista
  34. Kolmella arvalla mukana ja innolla odotan niitä luomiväripostauksia ❤ Itselle ihan vieras merkki ja olis kiva päästä kokeilemaan, joten pitää poiketa Prismassa asap.

    VastaaPoista
  35. Merkki on tuttu mutta en ole vielä kokeillut. Mutta vois olla kiva kokeilla😍 kolmella arvalla mukana :)
    Instassa: zeyneppkayhan

    VastaaPoista
  36. Olen käyttänyt jonkin verran Makeup Revolutionin meikkejä, esim. Setting spraytä ja luomivärejä. Nyt mulla on uutuuspeiteaine ostettuna, mutta en ole ehtinyt vielä kokeilla, koska on monta muutakin peiteainetta käytössä;)
    Kahdella arvalla mukana (Blogger ja Insta) <3

    VastaaPoista
  37. Kolmella arvalla mukana! <3 En oo aiemmin kokeillut, kun oon koittanut hiihtää kosmehyllyjen ohi hirveetä vauhtia, etten vaan ostais mitään.. :D

    VastaaPoista
  38. Oon bongannut Prismasta ja ostanutkin jo highlighter paletin :) nää ois kyllä niin mieleisiä!!
    paivijs@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Ihan tuntematon merkki, mutta olisi i h a n a voittaa! ❤
    Sopivasti on meikitkin aivan lopussa...

    VastaaPoista
  40. Olen tilannut merkin omilta sivuilta mutta meidän lähi-Prismassa ei ole vielä näkynyt. Mitään suosikkia ei ole mutta yleisesti hyvä hinta-laatusuhde. :)

    Kahdella mukana!
    sari piste susanna at hotmail piste com

    VastaaPoista
  41. Jee, kolmella arvalla mukana! En ole noita vielä nähnyt. Mutta perjantai on meillä kauppapäivä, joten pitää varata vähän ylimääräistä aikaa, että ehdin katsoa tarjonnan.

    VastaaPoista
  42. Miten mulla on mennyt tämä sarja ohi, onneks vinkkasit! Peitevoide kiinnostaisi ja arvonnassa toki mukana kaikilla kolmella :)

    VastaaPoista
  43. Yhdellä arvalla mukana. Ei ole tuttu sarja, mutta seuraavalla prisma-reissulla täytyy ostaa tuota peitevoidetta ja varmaan noita kulmavärejä kokeiltava.

    -Mia-

    VastaaPoista
  44. Olen kuullut merkistä, mutta en vielä ostanut. Ehkäpä viikonlopun kauppareissulla jonkin tuotteen kotiutan. Arvalla mukana arvonnassa.

    Ann A

    VastaaPoista
  45. Ihan uusia tuotteita enkä ole Prismassakaan näihin törmännyt. Voi johtua siitäkin, että asioin yleensä aika pienessä Prismassa, mutta kun seuraavan kerran menen Jumboon, aion katsoa olisi siellä näitä.

    Mukana kolmella arvalla.



    VastaaPoista

  46. Makeup Revolution Fast Base Stick Foundation
    Tästä meikkivoidepuikosta on kokemusta ja tykkäsin.

    Facen ja blogin seuraajana mukana.

    VastaaPoista
  47. Kahdella arvalla mukana (IG elleee_a)
    Olen kuullut Makeup Revolutionista ennen, mutta en ole kokeillut tuotteita vielä koskaan.

    vitaevay@gmail

    VastaaPoista
  48. Ihanan edukkaita ja laadukkaita meikkejä. En voi muuta sanoa, kuin että tykkään <3
    Mukana kolmella arvalla <3
    o.krimou@suomi24.fi

    VastaaPoista
  49. 2 arpaa :') Nimi on hyvinkin tuttu mutta itseltä ei löydy tämän merkin tuotteita.
    tiia96@luukku.com

    VastaaPoista
  50. Hei! Meikinkiinnityssuihke kiinnostaa...myönnän, etten ole koskaan käyttänyt. Kiitos esittelystä. Kolme arpaa !
    Terkuin IPAKOK :)

    VastaaPoista
  51. Kolmella arvalla mukana, en ole vielä tutustunut kosmetiikkasarjaan kunnolla :)
    annikajokinen95@gmail.com

    VastaaPoista
  52. Makeup Revolutionin luomiväripaletteja sekä contour/highlighter paletti käytössä ollut jo pitkään ja tykkään tosi paljon! Aikaisemmin onlen tilannut heidän tuotteitaan, mutta nykyään voi ostaa ihan vaan prismasta, mikä on tosi kiva juttu!

    2 arvalla mukana. Seurailen IG:ssä ja sieltä löydät minut nimimerkillä @katarrar mikäli voitto osuisi kohdalle. 🙂

    VastaaPoista
  53. Yhdellä arvalla mukaan Bloggerin lukijana. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  54. Eipä ole tullut testattua. Mukava kuulla, että löytyy Prismasta. Sinne siis tutustumaan ja ensi kontaktia hakemaan.

    Kolmella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  55. En ole kuullut, täytyykin seuraavalla prisma reissulla käydä katselemassa:)
    Yhdellä mukana
    jonna.tiittanen@elisanet.fi
    T Jonsku

    VastaaPoista
  56. Täällä ei ole Prismaa eli en ole. Mukana yhdellä.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  57. Kolmella arvalla mukana, meikit eivät ole tuttuja, pitääpä Prismassa katsoa meikkihyllyä tarkemmin. apaivi63@gmail.com

    VastaaPoista
  58. Hei, ihana arvonta! Mukana ollaan kahdella arvalla. :)

    VastaaPoista
  59. Tää on mulle ihan uusi merkki, kun en Prismassa juurikaan käy. Nyt alkoi kyllä kovasti kiinnostaa, kun olen uuden peitevoiteen tarpeessakin juuri sopivasti. Täytyykin käydä kurkkaamassa löytyisikö hyllystä omaa sävyä. Ehdottamasti olen myös mukana arvonnassa, kahdella arvalla <3

    VastaaPoista
  60. Mukana, instassa ,fb, blogia luen myös. Nyt vaan arpaonnea toivomaan😊

    VastaaPoista
  61. En ole kuullut. Pakko tutustua seuraavalla käynnillä Prismassa!
    Kahdella arvalla mukana.
    tarjap196@gmail.com

    VastaaPoista
  62. Kolmella mukaan. Aivan uusi tuote, mutta kuulostaa todella mielenkiintoiselta!

    VastaaPoista
  63. Hyviä meikkejä.Kahdella arvalla mukana. paivi.horkko@paimiolainen.com

    VastaaPoista
  64. Kolmella arvalla oon mukana :) Ostin kesällä Makeup Revolutionin huulilakan ja luomiväripaletin, joista molemmista tykkäsin kyllä tosi paljon, eli tuttu merkki on kyseessä :) Kaverin omia luomiväripaletteja on tullut myös pariin otteeseen kokeiltua!
    sofia.pelkonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  65. Makeup Revolution-tuotesarja on jäänyt vielä testaamatta, joten nyt peukut pystyyn kolmen arvan verran.

    xevex82(at)gmail.com

    VastaaPoista
  66. Kolmella arvalla mukana! 😊 En ole kokeillut tämän merkin tuotteita vielä, mutta olen niitä kyllä nähnyt.

    kookos2000@hotmail.com

    VastaaPoista
  67. Kahdella mukana! Ei ole ennestään tuttu, mutta täytyy testata!
    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  68. 1 arvalla mukana 😊 Makeup Revolution ennestään tuttu merkki, hintalaatusuhde aivan huippu!
    -Julia Siimento, sähköp julia.siimento@gmail.com

    VastaaPoista
  69. merkki on kyllä aivan tuntemeton. kahdella arvalla mukana

    VastaaPoista
  70. Tuttu tuote koska äitillä oli tätä puuteri poskipuna yhdistelmää
    pia_turunen@luukku.com

    VastaaPoista
  71. Tuotteet ovat tuttuja ja eniten pidän sarjan luomiväripaleteista ja peitevoiteesta. Lähi-Prismasta hankittuja. Ihania tuotteita🤗kahdella mukana
    anja.partanen@gmail.com

    VastaaPoista
  72. Ei ole tuttu, mielelläni kokeilisin tuotteita.
    1 arpa
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  73. Vielä en ole kokeillut ko merkkiä.

    Mukana kolmella arvalla.

    VastaaPoista
  74. Mielenkiintoisia uutuuksia, eivätkä ole lainkaan tuttuja entuudestaan itselleni. Mukana arvonnassa. lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
  75. Olen testaillut kyseisen merkin tuotteita ja tykännyt niistä todella paljon! Concealer on tosiaan ihan super peittävä :) baking powderia ja oilia olis kiva päästä testaileen! Mukana kolmella arvalla <3

    VastaaPoista
  76. Kolmella mukana. Olisi upea lahja siskolle.

    VastaaPoista
  77. Tytär näitä kuulemma on jo kokeillut, mutta itselle vielä vieraita. Jospa nyt sitten onnistais, kahdella mukana
    sudemi@luukku.com

    VastaaPoista
  78. Mulla on yksi Makeup Revolutionin luomiväripaletti. Olin todella positiivisesti yllättynyt laadusta. Tilasin sen jo, ennen kuin tuotteita sai Suomesta. Ihanaa, että näitä laadukkaita halpismerkkejä (ml. Catrice & Essence) saa nykyisin lähikaupasta.
    Kolmella arvalla mukana. tramp[@]netti.fi

    VastaaPoista
  79. On tuttu mutta ei löydy omasta pussista, ainakaan vielä. Kahdella arvalla mukana :) Ig @sikkesofia

    VastaaPoista
  80. Ei ole tuttu merkki. Yhdellä mukana. Sara.rokman@gmail.com

    VastaaPoista
  81. Olen bongannut tämän prismassa ja hyllyä tutkinut, mutta vielä en ole mitään kokeillut. Innolla kokeilisin. Kolmella arvalla mukana.
    Päivi

    VastaaPoista
  82. Mukana arvonnassa 2 arvalla :) Ei ole ennestään tuttu, mutta mielellään kokeilisin.
    mari.h_84@netti.fi

    VastaaPoista
  83. En ole näihin ikinä törmännyt! Täytyypä zekata heti seuraavalla kauppareissulla! Vaikuttaa tosi mielenkiintoisilta! 😊 nonnalarissa@hotmail.com

    VastaaPoista
  84. Vieras merkki minulle, sitä paitsi on ulkoasultaan hintaansa arvokkaamman näköinen, joten olisi saattanut mennä edullisuus ohi silmien, kuvitellen, että kyseessä on itselle turhan arvokas tuotemerkki. Mukana arvonnassa kaikilla kolmella mahdollisuudella.

    VastaaPoista
  85. En ole käyttänyt näitä, mutta hyllyssä olen nähnyt. Kolmella mukana kivassa arvonnassa.

    VastaaPoista
  86. Näistä pitää vinkata talon nuorisolle, joka muutenkin ostaa meikinsä Prismasta. Ovat saattaneet jo törmätäkin näihin.
    En ole tällä kertaa mukana arvonnassa.
    Ihanaa torstaita sinulle!

    VastaaPoista
  87. On tuttu merkki kaupan hyllyltä, mutta en ole vielä käyttänyt :) Mukana kolmella arvalla :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  88. Kolmella mukana, ei ole ennestään tuttu. Pitääkin tutustua Prisman tarjontaan, se on ehkä vähän unohtunut kosmetiikan ostopaikkana.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  89. 3 arvalla mukana :).

    Merkki on tuttu, mutta Prismassa en ole hetkeen käynyt, joten en ole niitä voinutkaan bongata :D. Netistä on tullut kyseistä merkkiä tilattua.

    laurasblogi(a)outlook.com

    VastaaPoista
  90. Kuulostaa houkuttelevalta! Tunnen Revolutionin vain nimeltä.

    Kolmella mukana.

    VastaaPoista
  91. Kiitos erinomaisesta infosta. Käyn varmasti tutustumassa tuotteisiin.
    Yhdellä arvalla mukaan. -Anelma-
    rakuitti@gmail.com

    VastaaPoista
  92. 3 arpaa.
    Just muutama päivä taaksepäin mietin tuota baking Oilia mikä se on,ja innostuin. Aika uusi tuttavuus muutenkin, mutta heti piti yksi paletti ostaa, kun näihin törmäsin. Ihastuin ja haaveilen kovasti muistakin revolution-tuotteista.

    VastaaPoista
  93. Yhdellä arvalla osallistun. Ei ole tuttu merkki joten Onnetar nyt minulle testiin nämä tuotteet.
    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  94. En ole kosmetiikkaa Prismasta ostanut. Täytyy tutustua.
    Kolmella arvalla mukana.
    Riitta.m.lehtonen@luukku.com

    VastaaPoista
  95. Yhdellä arvalla mukana. Ei ole tuttu merkki, mutta kiinnostavan oloisia tuotteita.

    VastaaPoista
  96. Ei ole tuttu merkki.
    Joululahjaksi laittaisin, jos voitto osuisi kohdalle.
    Yhdellä arvalla mukana.
    >Leena
    liimatainen.leena@gmail.com

    VastaaPoista
  97. Muita on kokeiltu ja ovat hyviä, tuo puuteri tuntematon, olis kiva kokeilla.

    VastaaPoista
  98. pidän itsekkin näistä luomiväreistä on itselläni muutama niitä :)

    VastaaPoista
  99. Mukana kolmella arvalla. Makeup Revolutionin luomiväripaletin ostin jostain reissusta, kun merkkiä ei vielä saanut Suomesta. Paletissa on kauniit sävyt arkeen ja juhlaan, miellyttävä koostumus ja hyvä pysyvyys. Tuo semipermanent kulmaväri kiinnostaa etenkin, jos sopiva sävy löytyy.

    VastaaPoista
  100. Joka kerta olen kaupan hyllyllä tämän merkin meikkejä katellut mutta vielä ei ole tullut ostettua, nyt pääsisi kokeiluun jos voitto osuu kohdalle.🙌

    VastaaPoista
  101. Jade: mukana
    Oli ihan uusi tuttavuus tämä sarja

    VastaaPoista
  102. Kolmella arvalla mukana! Olipa ihanan kattava postaus, edullisia ja hyviä meikkejä onkin ollut etsinnässä. Varsinkin tuo brow tint sai kiinnostuksen heräämään, pitää ottaa testiin! JKM jk.myllykangas@gmail.com

    VastaaPoista
  103. Mukana yhdellä arvalla. Merkki ei ole vielä tuttu mutta kiinnostuin tuotteista kovasti. Vierailenkin seuraavan Prismassa käynnin yhteydessä kosmetiikkaosastolla josko sieltä tarttuisi jotain mukaan. Blogisi on Super! paasini@gmail.com

    VastaaPoista
  104. FB:ssä seurannassa, joten kaksi arpaa :) Olen kuullut sarjan nimen, mutta kokeiltua ei ole vielä tullut. :o emja(at)live.fi

    VastaaPoista
  105. En ole kuullutkaan merkistä. Kiva, että marketistakun löytyy hyviä tuotteita. Kahdella arvalla mukana.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  106. Kaupanhyllyllä näitä näitä kauniita meikkejä ihastellut aiemmin, joten ehdottomasti mukana arvonnassa, yhdellä arvalla.
    -Sofia72

    VastaaPoista
  107. Mukkaan arvontaan, en ole kuullutkaan..ksefedini@suomi24.fi

    VastaaPoista
  108. Uusi merkki minulle. Käyn todella harvoin Prismassa, lähin taitaa olla abaut 60km päässä niin eipä sinne tule ajeltua.
    Kiva arvonta, kaksi arpaa :)
    Mukavaa iltaa <3

    VastaaPoista
  109. Uusi merkki,johon kyllä mieluusti tutustuisin. Yhdellä mukana.
    malla.koivukangas@luukku.com

    VastaaPoista
  110. Kolmella arvalla mukana. Ei ole itselle tuttu merkki
    marikax@gmail.com

    VastaaPoista
  111. Muutamia Makeup Revolutionin tuotteita löytyy myös itseltäni. Kolmella arvalla mukana

    VastaaPoista
  112. 2lla arvalla mukana. Viikin Prismassa käyn, siellä ollut remonttia meikkiosastolla.

    VastaaPoista
  113. Kolmella mukaan :)

    Nämä tuotteet ei ole tuttuja :D

    VastaaPoista
  114. En ole kuullutkaan, mutta tämä ratkaisi mihin mene tänään ruokaostoksille ��
    Mukana kolmella arvalla!

    VastaaPoista
  115. Onpa sattuma, kun eilisellä kauppareissulla kävin hypistelemässä meikkejä ja hoksinkin siellä hyllyssä näitä uusia tuttavuuksia. Mukaan en vielä raskinut ostaa, kun oli niin paljon pakollisia ostoksia mutta mielellään kokeilisin.

    VastaaPoista
  116. Sattuipa sopivasti, kun eilisellä kauppareissulla kävin meikkihyllyllä hypistelemässä ja näinkin näitä uusia tuotteita siellä. Mukaan en vielä raskinut ostaa, kun oli niin paljon pakollisia ostoksia mutta mielellään kokeilisin.

    VastaaPoista
  117. Ei ole tuttu. Olisi ihanaa päästä kokeilemaan! 3 arvalla Mukana!
    mircamaria@luukku.com

    VastaaPoista
  118. Revolutionin luomivärit on ainaki ollu positiivinen kokemus, olis kiva päästå lisää testaileen kyseistä merkkiä:) 3 arvalla mukana

    ainooleea@outlook.com

    VastaaPoista
  119. 3 arvalla mukana. Luomiväripaletin omistankin ja olen tykännyt kovasti. Edullinen hinta on iso +.

    Pitäisi joskus ostaa muitakin meikkejä kokeiluun.

    Jonnarawr at hotmail.fi

    VastaaPoista
  120. En ole kyseistä merkkiä kokeillut mutta hehkutit niin hyvin, että täytyy testata jo hinnankin puolesta. Mukana arvonnassa.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  121. Tuotteita olen kyllä bongannut, mutta en ole vielä itse ostanut. Tätä juttua lukiessani kiinnostus heräsi ainakin contour-palettia ja luomivärejä kohtaan. Kolmella arvalla mukana.

    Mukavaa viikonloppua Tiia!

    mariehposti@gmail.com

    VastaaPoista
  122. En ole vielä merkkiä kokeillut, mutta täytyy kyllä testata, kun ovat noin edullisia. Varsinkin contour-tuotteet kiinnostaa.


    k.kanerva@hotmail.fi

    VastaaPoista
  123. Seuraan Instassa myös (@kissan_kynnet) eli kaksi arpaa.
    Minulla on Makeup Revolutionin Iconic 2 -luomiväripaletti ja olen kyllä tykännyt siitä. Välillä tulee Prisman meikkihyllyllä ihasteltua Iconic Division -palettia, mutta olen lukeut siitä ristiriitaisia arvosteluja, niin se on vielä jäänyt kauppaan.
    yuenkynnet(ät)gmail.com

    VastaaPoista
  124. Kolme arpaa, koska mulla on ihan liian vähän kosmetiikkaa. Ja kaikkea. Eiku... :D Kiinnostaa luomivärien kestävyys, kuinka nopeasti suurin osa löytyy muualta kuin siitä mihin ne on aamulla sutinut.

    VastaaPoista
  125. Hienoa, että on vegaanisia!
    1 arpa.
    ipeaino (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  126. Onpa ihanan näköisiä meikkejä ja uskomattoman halpaan hintaan, täytyykin seuraavalla Prisma-reissulla käydä katsomassa livenä. Mukana arvonnassa yhdellä arvalla.
    annu.liina78@gmail.com

    VastaaPoista
  127. Yhdellä arvalla mukana. Kiinnostaa varsinkin kasvomeikkituotteet.
    tuula.poukari@luukku.com

    VastaaPoista
  128. Ihan uus tuttavuus mulle ja en oo aikoihin käyny Prismassa, niin siks en varmaan oo huomannukaan. :)

    Kolme arpaa.

    sannamaria77 at gmail.com

    VastaaPoista
  129. Ei ole tuttu mutta olisi kiva päästä testaamaan. Mukaan yhdellä!
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  130. Yksi arpa minulle, itse ostin Makeup Revolution Luxury Banana Powderin ja aion kohta kokeilla, niin mielenkiintoinen tuote on.
    aiholapp(at)lailanet.fi

    VastaaPoista
  131. Mukaan yhdellä. Itse en meikkaa mut tytär kyllä ja peitevoiteet ja puuterit ovat aina kiinnostavia. Vasta kateltiin Prisman hyllyjä mut eipä tainnut näistä osua tarkempaan syyniin mikään. "Mamma"

    VastaaPoista
  132. Kaikilla kolmella arvalla mukana!
    En ole vielä tätä sarjaa kokeillut, mutta olen tutkiskellut tuotteita netissä ja myös Prismassa. Prismasta ostinkin teinitytölleni jotain joululahjaksi, siinä kun oli sopivasti 30% alennuskin :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  133. Kolmella mukaan. En ole tutustunut vielä merkkiin, mutta pitänee varmaan, kun seuraavan kerran käyn reissussa (meiltä puuttuu kaupungista tuo Prisma)

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  134. Mukana yhdellä! Ei ole itselleni tuttu merkki.
    pirjo.seppala52 at gmail.com

    VastaaPoista
  135. Kahdella mukaan. Ei ole entuudestaan tuttu merkki, mutta täytyypä laittaa nimi muistiin :)

    VastaaPoista
  136. en ole ennen tutustunut merkkiin mutta näyttää ihan mielenkiintoiselta :-) mukana yhdellä arvalla! ansode(at)gmail.com

    VastaaPoista
  137. yhdellä mukana, ei ole tuttu merkki, kiva että esittelit :) sartzu ät kymp.net

    VastaaPoista
  138. Kolmella arvalla mukana!

    Olen tykästynyt sarjan luomiväreihin ja poskipuniin, ne on ollut käytössäni muutaman vuoden. Mutta sitä en tiennyt,että nyt näitä saa Prismastakin. Kiva juttu!

    VastaaPoista
  139. Täytyy tunnustaa, että merkki ei ole tuttu. Harmi, kuulostaa hyvältä tuotesarjalta sekä edulliselta. Mukana yhdellä arvalla.
    satu.heinonen@kktavastia.fi

    VastaaPoista
  140. Ihanan näköiset pakkaukset, olisi kiva päästä kokeilemaan jotain uutta. Valitettavasti rahatilanne on nyt rajallinen :( Pakko tehdä tunnustus, merkki on minulle uusi.

    rakastankaikkiaihanialaukkuja(a)gmail.com

    VastaaPoista
  141. Minulle ei ole tuttu merkki mukaan arvontaan yhdellä arvalla Bloggerin seuraajana. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  142. Ei ole tuttu merkki, mutta vaikuttaa ihan laadukkaalta ja propsit siitä että näitä saa Prismasta. Mukana yhdellä arvalla.
    jouste.paivi@suomi24.fi

    VastaaPoista
  143. Ei ole tuttu merkki :) Mukana kahdella arvalla, seuraan bloggerissa ja fb:ssä :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  144. Yhdellä mukaan, ei ole tuttu mutta annan tyttärelleni jos voitan, hän varmasti on innokas tutustumaan sarjaan, hinnat ovat kohdallaan. -peholapp at lailanet.fi

    VastaaPoista