Voi elämän kevät, kun tämä meidän Miki kissa on niin hassu kissa etenkin hiekkalaatikkohommien suhteen. Hiekkalaatikon reunoja raapiessa voi mennä jopa useampi minuutti. Alla pientä esimakua videolla toisen päättömistä hommista, jolla ei puhdasta tule, ei sitten millään!
Joskus olemme ottaneet aikaa, niin kuopimiseen on valehtelematta mennyt peräti neljäkin minuuttia. Nyt toki oltiin vähän ujompina herkissä hiekkalootahommissa ja aikaa turhan raapimiseen meni n. 44-sekuntia.
Joskus olemme ottaneet aikaa, niin kuopimiseen on valehtelematta mennyt peräti neljäkin minuuttia. Nyt toki oltiin vähän ujompina herkissä hiekkalootahommissa ja aikaa turhan raapimiseen meni n. 44-sekuntia.
Onneksi ystävä tulee ja pelastaa hädässä. Tulkaahan kurkkaamaan miten Osku-papparainen ei voi sietää tälläistä sottapyttyä, joka ei osaa peittää omia jätöksiään. On nämä karvaiset kaverit sellaisia, että mitähän se olisi se elämä ilman näitä. Monet arjen naurut aiheuttaa juuri nämä kolme karvaista kaveria.
Persoonallisia eläintarinoita ihan mistä tahansa olisi kiva kuulla kommenttikentässä.
Mitä nöyrimmin toivotaan Souliinan kanssa toki myös lisää tilaajia meidän YouTube-kanavalle. Souliinalta taitaa tulla joku päivä vähän askartelujuttuja ja kenties kaksoissiskonsa kudontahommia, Souliinan kaksoissisko on megataitava.
Eli jos haluatte pysyä meidän matkassa, niin sieltä klikkaatte sitä punaista tilaa/subscribe nappulaa ja vielä kellonkuvaa, jos haluatte ilmoituksen uusista videoista ja juu ei maksa mitään, eikä tarvitse rekisteröityä niin mihinkään ja tilauksen voi lopettaakin milloin vaan. <3 Superkiitollisia jokaisesta tilaajasta. <3
Eli jos haluatte pysyä meidän matkassa, niin sieltä klikkaatte sitä punaista tilaa/subscribe nappulaa ja vielä kellonkuvaa, jos haluatte ilmoituksen uusista videoista ja juu ei maksa mitään, eikä tarvitse rekisteröityä niin mihinkään ja tilauksen voi lopettaakin milloin vaan. <3 Superkiitollisia jokaisesta tilaajasta. <3
Sydämellistä perjantaita toivottaa koko meidän hassu karvainen perhe. <3
Voi että nuo teidän karvakamut on sitten suloisia♥ Voi Miku kisua, kyllä siinä tassut vispaa:) Mukavaa päivää ja leppoisaa alkavaa viikonloppua♥
VastaaPoistaIhan mahotonta meininkiä. hih.
PoistaKivaa uutta viikkoa Päde <3
Eläintarinoita on ollut meilläkin paljon, juuri muistui mieleeni kun edesmennyt mieheni istui isolla kivellä keskellä laidunpeltoa ja söivät yhdessä shetlanninponimme kanssa sisupastilleja, omituista. Pikku sihuahua koirani oli varsinainen seksipeto, esitteli seksitaitonsa aina vieraille juuri kun oltiin kahvipöydässä tuomalla omankokoisensa nallen pyllistysasentoon ja hoiti homman julkisesti,jotkut vakavammanpuoleiset vieraat olivat tukehtua kahviinsa. Monta naurun remakkaa on elukat järjestäneet, voisi vaikka kirjan niistä kirjottaa. Tällä hetkellä ei ole yhtään lemmikkiä. Hauskaa päivän jatkoa sinne :-)
VastaaPoistaOi ei mikä tarina, siis niin liikuttava, näen kuvan sieluni silmin. <3 Olisi paras Sisupastilli mainos ikinä. <3
PoistaHihi kamuni koira oli samanlainen seksipeto ja teki samat hommelit aina ison jättinallen kanssa, oliha se aikamoinen show hih.
Ihanaa uutta viikkoa Pihakeiju <3
Ihania. 😻
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua
>Leena
<3 ihanaa viikkoa Leena <3
PoistaLaitoinkin sulle jo fb:ssä viestiä, että meidän Moona tekee tota ihan samaa. Tarkkaa ja aikaa vievää puuhaa, mutta ei ne pisut ja kakit kyllä peity. :D Moona juo vettä ainoastaan korkeasta vesilasista, joka pitää olla keittiön pydällä. Ja sitten kun se juo siitä niin noin 90% vedestä on pitkin pöytää. :D
VastaaPoistaHihi on ne hassuja. <3 Juu meidän Oskukin öisin aina yrittää tulla lipittämään meikäläisen vesilasista ja ollaan varmaan juotukin samasta öisin. ;)
PoistaHihi voi elämän kevät mikä näky mahtaa olla, kissat on kyllä parhaita.
Ihanaa uutta viikkoa Marie <3
Tilaukseen laitettu teidän kanavanne <3
VastaaPoistaKiitos ihan mielettömän paljon Mira. <3 Pus <3
PoistaSeurannassa olette ❤️ Oskua oikein puistatti, kun joutui kaverin kakkoja peittelemään 😂
VastaaPoistaIhanaa perjantaita ja viikonloppua sinulle Tiia ❤️
Kiitos niin paljon Outi <3
PoistaNiin puistatti ja taisi siinä pari kissojen kirosanaa jälkikäteen sanoa. ;)
Ihanaa uutta viikkoa Outi <3
Meillä kisu teki samaa. Kun vaihdoimme laatikon valkoiseen, tuo laatikon raapiminen loppui. Luuli varmaan mustaa osaa maaksi. Hauskoja ovat.
VastaaPoistaHih eikä, vitsi kisut on hassuja ja ehkä mekin vaihdetaan vielä valkoiseen ja katsotaan miten käy.
PoistaIhanaa uutta viikkoa <3
Ihanat! Eläimet ovat vain niin mahtavia. <3 Itse olen ihan kohta aikeissa kirjoittaa postauksen myös jostain kummallisesta, mutta kissaan liittyvästä, joten ei siitä sen enempää tähän. :)
VastaaPoistaIhanaa viikonloppua <3
Iikss pitää tulla lukemaan. <3 Teidän kisu on niin mahtava.
PoistaIhanaa uutta viikkoa Mannilainen <3
Miki ♥ Hän on vähän käsittänyt peittämisen väärin mutta Osku näytti mallia ♥ Eläimet on niin parasta, ihanaa tassuterapiaa ♥
VastaaPoistaJuu Oskukin ihmettelee, kun Miki ei millään tajua.
PoistaNiin on, ihanaa uutta viikko Maiccu <3
Meidän persoonallinen karvakorva kiertää pitkin pihaa, kuono maassa ja kieli lipoen...kanat olivat häntä ennen pihalla ja papanat häipyy :D yökkk!!!
VastaaPoistaHihi voi elämän kevät, eläimet on. <3
PoistaKivaa uutta viikkoa Onneli <3
Onneksi Osku opastaa, miten homma hoidetaan 😃Kyllä se toinenkin vielä oppii. Melkoinen ääni tuosta peittelystä lähtee, en ennen videon katsomista sitä tajunnut.
VastaaPoistaMe asutaan maalla ja kissoilla on luukku, josta ne kulkevat sisään ja ulos. Käymälä on naapurin aution ladon alla.
Minusta on huvittavaa, miten koirien pitää toisenkin saada rapsutuksia, kun toista pitää hyvänä.
Ihanaa viikonloppua sinulle, perheellesi ja karvatassuille!
Juu yöllä joskus sapettaa, kun toinen 5-minuuttia sutii tuota laatikkoa ja tietenkin tuloksetta. ;)
PoistaMieletön tuo luukku, meitä niin harmittaa, kun taloa uudelleen rakennettaessa ei oivallettu laittaa meillekin vastaavaa.
Niin totta, jos meillä halaan vaikka lasta tai miestä, niin Samu koira änkee aina väliin, kovin mustiksia ja huomionhakuisia nuo haukut.
Ihanaa uutta viikkoa koko teidän perheelle. <3
Ihania ja tuo Oscun vastaus (miukuminen)! Meillä yksi kisu tekee ihan samaa, mutta vetää samalla laatikkoon vessanmaton ja kaiken muunkin lähellä olevan irtaimiston ja kaverikisunsa ovat täytin tyrmistyneitä kun pitäisi itse mennä laatikkoon ja yksi torvi on täyttänyt sen kaikenlaisella rekvisiitalla 🤣
VastaaPoistaIhanaa viikonloppua t. Minna
Eikä ihan paras juttu ikinä, vessanmatot ja kaikki, voi mahoton toista, kun niin kovin yrittää peittää. ;)
PoistaKiitos tästä, tämä oli mahtava. <3
Ihanaa uutta viikkoa Minna <3
Voi sentään. 😂😻 Paljon siivoushommia. 😅
VastaaPoistaNiin paljon. <3 Ihanaa uutta viikkoa Anne <3
PoistaAws he ovat valloittavia <3
VastaaPoistaIhanaa viikonloppua <3
Hih niin hassuja. <3 Ihanaa uutta viikkoa Nina <3
PoistaVoi toista <3. Yrittäminen on kuitenkin tärkeintä. Aina :)
VastaaPoistaNäin on näreet, asennetta siivoukseen ainakin piisaa, hih.
PoistaIhanaa uutta viikkoa Annukka. <3
Tärkeitä asioita, ehdottomasti :D
VastaaPoistaMeillä ei kyllä kukaan jeesaile Börjeä, jolla on aivan sama tekniikka :D Paitsi mä, jos olen kotona ;)
Hyvin tärkeitä. <3 Meidän Osku on aina peittänyt, ensin vuosia Onnin jätökset ja pesi aina Onnin myös, koska Onni oli ihan Raparipa, ei oikeastaan pessyt itseään koskaan.
PoistaVoi Börje, kaipaisi Oskun kaltaisen kamusen. <3
Ihanaa uutta viikkoa teille kaikille. <3
Hahhhhaaaa päivän piristys
VastaaPoistaIhanaa kun piristi <3 Kivaa uutta viikkoa Enkuli <3
PoistaHeheh...olipas aika hauska. Eläimet kyllä saa hymyn huulille harva se päivä. Meillä on joskus kun koirat on käyneet pissillä pihalla ihan talon edustalla kissa mennyt heti peittämään ja ilme on ollut jäätävä että mitäs siihen pissit senkin hurtta...:))
VastaaPoistaNiin saa ja niin harvoin älyän videoita ja nyt tämä videointi kovin häiritsikin toista eli siivoushommat jäi lyhyeksi, vaikka kuitenkin toki yhtä tuloksettomaksi, kuten aina. ;)
PoistaHihi parasta, kisut on niin fiksuja yleensä, mutta ehkei tämä meidän Miki noissa vessahommissa oikein fiksu ole. ;)
Ihanaa uutta viikkoa Sari <3
Kissat <3 On ne vaan niin mainioita!!! Tilasin tuon kanavan kans :)
VastaaPoistaKissat on <3 Ihanaa kiitos niin paljon tilauksesta.
PoistaMuiskis <3
Mukavia karvakavereita teillä. :) Meidän poppoo kasvoi yhdellä uuden pennun myötä viikko sitten. Kyllä huomaa taas, että talossa on pentu! :D
VastaaPoistaOi kuinka ihanaa, onnea uudelle perheenjäsenelle. <3
Poista