I Love me-messut ovat osaltani taputeltu, mutta olipahan taas huikeat messut. Tädit tubettaa videolla paremmin näkyy miten paljon ehtii yhden päivän aikana messuilemaan ja kannattaakin ehdottomasti alimpana olevalta videolta kurkata messuvinkkejä.
Foodin-piste oli näyttävästi esillä ja sieltä bongasin nämä herkulliset ja värikkäät suklaat. Foodinhan on kotimainen yritys, joka valmistaa luomuelintarvikkeita ja superfoodeja.
Bernerin sydämellinen viestintäasiantuntija Anne sai kauneustoimittajilta Vuoden hyvä viestijä palkinnon. Ihanin Anne, jonka sydän on kultaa, ammattitaito rautaa ja joka ottaa jokaisen ihmisen samalta viivalta ja kohtelee kaikkia, kuin kukkaa kämmenellä. Anne kertoilikin, että hän on joskus uransa alkuvaiheessa saanut neuvon Amerikkaan muuttaneelta kollegaltaan "ole nöyrä".
Mille yrityksille kauneuspilkut menivät, se selviää videolta, mutta yksi kauneuspilkun saaneista oli Frantsila. Frantsilalta onkin ilmestynyt mm. hieno Aura perfume oil, jonka metsäinen tuoksu oikein kiinnittää sinut hetkeen ja rauhoittaa. Toinen kauneuspilkun saaja oli Korealainen Whamisa, josta vieraskynänä kirjoitteli täällä blogissa meidän tytär Emma ja Emma otti myös kauniit kuvat.
Elevenin ja ProCaren pisteellä kannattaa käydä ostamassa suorastaan pilkkahintaan kangasnaamioita. Elevenin pisteellä löytyy ihan euron kpl kangasnaamioita.
Elevenin pisteen kangasnaamio-ja kukkakoristerakennelman tädit nimitti messujen kauneimmaksi esillepanoksi yhdessä Luoto Life yrityksen kukkaseinän kanssa. Luoto muuten edustaa luonnonkosmetiikkaa puhtaan Itämeren puolesta.
Peltirasiat miellyttää aina omaa silmää ja nämä skottilaiset saippuakotelot olivat niin mageita. Saippuoita löytyi peltirasioissa vaikka minkälaisia.
*Kuva lainattu Real Techniques
Mukana messuhumussa myös ihana Souliina. Aiotko mennä I Love me-messuille? Onko antaa kommenttilaatikkoon omia messutärppejä tai mitä odotat messuilta? Jos et ole menossa messuille, löytyikö postauksesta jotain mikä kiinnosti juuri sinua? Aurinkoista lauantaita kaikille. <3
Foodin-piste oli näyttävästi esillä ja sieltä bongasin nämä herkulliset ja värikkäät suklaat. Foodinhan on kotimainen yritys, joka valmistaa luomuelintarvikkeita ja superfoodeja.
Bernerin sydämellinen viestintäasiantuntija Anne sai kauneustoimittajilta Vuoden hyvä viestijä palkinnon. Ihanin Anne, jonka sydän on kultaa, ammattitaito rautaa ja joka ottaa jokaisen ihmisen samalta viivalta ja kohtelee kaikkia, kuin kukkaa kämmenellä. Anne kertoilikin, että hän on joskus uransa alkuvaiheessa saanut neuvon Amerikkaan muuttaneelta kollegaltaan "ole nöyrä".
Mille yrityksille kauneuspilkut menivät, se selviää videolta, mutta yksi kauneuspilkun saaneista oli Frantsila. Frantsilalta onkin ilmestynyt mm. hieno Aura perfume oil, jonka metsäinen tuoksu oikein kiinnittää sinut hetkeen ja rauhoittaa. Toinen kauneuspilkun saaja oli Korealainen Whamisa, josta vieraskynänä kirjoitteli täällä blogissa meidän tytär Emma ja Emma otti myös kauniit kuvat.
Elevenin ja ProCaren pisteellä kannattaa käydä ostamassa suorastaan pilkkahintaan kangasnaamioita. Elevenin pisteellä löytyy ihan euron kpl kangasnaamioita.
Elevenin pisteen kangasnaamio-ja kukkakoristerakennelman tädit nimitti messujen kauneimmaksi esillepanoksi yhdessä Luoto Life yrityksen kukkaseinän kanssa. Luoto muuten edustaa luonnonkosmetiikkaa puhtaan Itämeren puolesta.
Peltirasiat miellyttää aina omaa silmää ja nämä skottilaiset saippuakotelot olivat niin mageita. Saippuoita löytyi peltirasioissa vaikka minkälaisia.
Tädeille aina sattuu ja tapahtuu ja vauhtia piisaa.
Elina K:n pisteellä kannattaa heti messujen alussa käydä laittamassa 5:llä eurolla glitterit nassuun ja messulook on valmis. Toinen ehdoton on vinkki on ProCaren piste, josta saat ostettua Real Techniquesin siveltimiä, Ecotoolsin siveltimiä, Batistea, Lieracia, L.A girl meikkejä aivan mahtavin tarjoushinnoin.
Alempana Real Techniques tilaisuudesta otettu kuva avaruushenkisistä "Ruler of the skies" siveltimistä. Luonnollisesti avaruus aiheiset siveltimet ovat omaan makuun ihanimmat. Olet Kaunis.fi verkkokaupan pisteellä taas The Balmin meikit ja tietenkin Jeffree Staria hyvässä alessa, niin kannattaa mennä kurkkimaan. The Balmin meikeistä The Voyage-paletti jäi mieltä kaihertamaan.
Ehdottomasti kannattaa käydä myös Nyxin pisteellä, siellä oli aivan mahtavia messutarjouksia. Tädeillähän oli huulet ja luomet meikattu kotona milläpäs muilla, kuin itse ostetuilla Nyxin meikeillä. Tädit niin tykkää Nyxistä. :) Monet kehuivat Maijun huulipunan sävyä ja Nyxiähän se.
Lempparini Korres ja L'Occitane oli myöskin messuilla edustettuna. Korresilta kävisin kurkkimassa suihkugeelejä ja kroppavoiteita ja ihanaa Wild Rose-sarjaa. L'Occitanelta maailman parhaat käsivoiteet, hyvää tekevät saippuat, joulukalenterit ja peltirasiat.
L'Occitane tekee yhteistyötä Unicefin kanssa ja ja ostamalla L'Occitanen hyväntekeväisyyssaippuan, mahdollistat vuoden A-vitamiini annoksen kolmelle lapselle. Kuva lainattu L'Occitanen sivuilta täältä.
Mukana messuhumussa myös ihana Souliina. Aiotko mennä I Love me-messuille? Onko antaa kommenttilaatikkoon omia messutärppejä tai mitä odotat messuilta? Jos et ole menossa messuille, löytyikö postauksesta jotain mikä kiinnosti juuri sinua? Aurinkoista lauantaita kaikille. <3
Olipa hauska postaus I love me -messuilta. Paljon ehdit / ehditte siellä messuhumussa. En ole menossa I love me -messuille. Turussa on ensi viikonloppuna Osaava Nainen -messut. Ja siellä on myös paljon kauneustuotteita esillä kuin myös muutakin osaavalle naiselle sopivaa. Sinne on lyhyempi matka, joten sinne olen jonakin päivänä menossa. Mutta oli kiva käväistä näinkin iloisissa I love me -messutunnelmissa. Nappasin vähän vinkkejä, joita voi nähdä Turussakin. Kiitos Tiia!
VastaaPoistaYmmärrän täysin Tuula ja oikein ihania messuja ja hyviä löytöjä Tuula <3
PoistaHarmi, kun ei päässyt osallistumaan messuille, jos sitten ensikerralla ehtisi.
VastaaPoistaVoi kurjuus, toivottavasti ensikerralla. <3 Mukavaa uutta viikkoa <3
PoistaMielenkiintoisilta vaikuttavat messut, vaikka taitavat olla aika kosmetiikkapainotteiset, enkä ole kauhean kiinnostunut kosmetiikasta. Muoti, tyyli ja lifestyle ovat jotenkin enemmän minun juttuni. Messuista on kuitenkin tohistu niin paljon monessa paikassa, joten olisi ollut kiva poiketa siellä, sillä en koskaan ole käynyt niissä. Tosin vasta toista kertaa olisi ollut mahdollisuuskin.
VastaaPoistaVäliin ne jäävät kuitenkin, sillä lepäilen kipeänä kotona. Mutta kiva että sain seurata tunnelmia teidän kauttanne. Olette niin ihanan pirteitä!
Ensi viikonloppuna on sitten kirja- ja ruokamessut, enkä niistä kyllä jäisi millään pois. Siitä huolimatta, että harvoin edes luen suomenkielisiä kirjoja! Toisaalta sieltä saa hyviä ideoita.
Oletko sinä menossa kirjamessuille?
Siellä on myös paljon vointia, urheilua ja hyvinvointia, joogaa, superfoodeja, vaikka mitä. Joten voisitkin iloisesti yllättyä. <3
PoistaEn luultavammin ole tulossa kirjamessuille, vaikka ennen I Love me-messuja olivat aina must käynti. Olen menossa ns. somehommiin Omakotitalomessuille perjantaina, vai mitkähn niiden messujen nimet ovat ja mies on viikonloppuna työmatkalla, niin en viitsi sitten viikonloppuna lähteä ja jättää lapsia. .
Ihanaa uutta viikkoa ja toivottavasti voit jo paremmin <3
Kiitos vinkeistä Me ollaan menossa messuille huomenna ❤️
VastaaPoistaToivottavasti oli ihanaa Outi <3
PoistaHarmi ettei törmätty! Yritin vähän sillä silmällä kurkistella, josko teitä näkyisi, mutta onni ei moista iloa eilen suonut. Sen sijaan paljon messuiloa oli, kun oli niin mielenkiintoisia ja kivoja juttuja taas näytteillä. :)
VastaaPoistaHarmi ettei törmätty Irina <3 Ihanaa kuulla, että oli kivat messut, niin meilläkin. <3 Pus <3
PoistaOli ihanat messut ja näin hurjasti tuttuja! Kiva että ehdin teidätkin halata. Kirjoittelin fiiliksiä blogiin tänään minäkin. Mukavaa viikonlopun jatkoa! :)
VastaaPoistaIhanaa, että sentään törmättiin Katja. Kivaa uutta viikkoa <3
PoistaVaikka mitä ihanaa siellä kyllä oli. Glittereitä ei vain löytynyt:) Mukavaa viikonloppua ♥
VastaaPoistaVoi itku, info olisi löytynyt siitä I Love me:n omasta lehtisestä.
PoistaIhanaa uutta viikkoa Maiccu <3
Kävin elämäni ensimmäistä kertaa kun voitin Klingelin Instasta kaksi lippua. Annoin ne pojalle ja miniälle kun mietin aluksi etten ehkä jaksa lähteä. Halusin kuitenkin ja tänään olimme yhdessä siellä. Kovin kauaa emme jaksaneet siellä tungoksessa. Ensi vuonna täytyy mennä perjantaina.
VastaaPoistaLeppoisaa lauantai-iltaa sinne.💛
Perjantai on kyllä ihanin päivä käydä, koska oikeasti löytää ne pisteetkin, eikä pyöri vaan ihmismassassa. :)
PoistaIhanaa päivää Titti <3
Ihanan iloisia messutunnelmia! Mukavaa viikonlopun jatkoa! <3
VastaaPoistaIhanaa uutta viikkoa Ninnu ja kiitos <3
PoistaOlin ajatellut lähteä kun liputkin olisin saanut, mutta tuli muita juttuja tälle päivälle ja tungoskaan ei niin inspiroinut. Ensi viikon ruoka/kirjamessuilel aoin kuitenkin lähteä.
VastaaPoistaIhan ehdoton päivä oli käydä kyllä perjantaina, sillä ruuhka ei ollut ollenkaan paha.
PoistaTäällä taitaa taas jäädä viini/ruoka/Kirjamessut väliin, harmi kyllä.
Kivaa uutta viikkoa Tuuli <3
Nämä messut jätän väliin.
VastaaPoistaTätien hauskalta videolta bongasin monta kiinnostavaa juttua esim. Loccitanen tuotteet, joilla tuetaan hyväntekeväisyyttä mm. afrikkalaisille lapsille, vinkit poseraukseen ja Hellapoliisin tuotteet.
Kiitos sinulle ja Maijulle messukierroksesta.
Iki-ihanaa laiantai-iltaa sinulle!
Kiitos niin paljon, kun katsoit ja aurinkoista uutta viikkoa Kirsti Kaija <3
PoistaAloittelevan teinin, siis tyttäreni, toiveesta kävin tänään I love Me -messuilla. Olipa ne erilaiset kuin itselleni tutut kirjamessut tai matkamessut! Kivat, kyllä, paljon kaikenlaista. Mutta myös hurjasti ruuhkaa. Varhaisteini oli ihan innoissaan, minkä vuoksi minullakin oli ihana päivä. Ja ensi viikolla on "minun" messuni, eli kirjamessut. Jee.
VastaaPoistaHauskoja kuvia, tulee iloiselle mielelle näistä. ♥
Juu kyllä se ruuhka on aikamoinen ja etenkin juuri lauantaisin.
PoistaIhania kirjamessuja Katja <3
Voi että olisi ollut niin ihanaa nähdä teidät! Just Sarin kans mietittiin, että tänä vuonna ei tainnutkaan olla perinteisiä yhetistyöbloggaajia lainkaan. Ja Anne on ihana, sydämellinen ihminen! <3 Luoto Lifen kukkaseinä oli upea ja itse kiinnostuin heidän edustamasta italialaisesta luonnonkosmetiikkamerkistä Gyadasta :)
VastaaPoistaMiten ei tänä vuonna nähty, sehän kuuluisi asiaan, että törmätään. <3 Juu tänä vuonna ei ollut messujen päätöksestä yhteistyöbloggaajia, mutta asia oli todella yes, kun kerrankin sai ottaa messut rennommalla otteella ja kävin vain yhtenä päivänä.
PoistaLuoto Life-piste oli ihana ja se tunnelma pisteellä. Pitääpä tarkemmin tutustua tuohon Gyada merkkiin.
Ihanaa päivää Salka <3
Hauskoja kuvia! :-D Olet niin söpö tuossa yksisarvispuvussa.
VastaaPoistaOi ei kiitos niin paljon Marianne ja ihanaa maanantaita <3
PoistaOli pakko skipata messut, koko vkl hommia, tänään ainoa vapaa jonka aion viettää x-asennossa kotisohvalla. 😅
VastaaPoistaMukavaa sunnuntaita Tiia. 💙
Toivottavasti oli ihana sohvapäivä Jonna <3
PoistaKiva yksisarvishatut teillä :D Ei törmätty messuilla tänä vuonna. Tosin itse kävin vain pikaisesti perjantaina ja katsoin I Love Fashion -muotinäytöksen ja istuin Tuulannelin kanssa kaffella hetken. Sitten piti rientää jo muualle.
VastaaPoistaKivaa sunnuntaita Tiia <3
Perjantaina oltiin mekin, harmi ettei nähty.
PoistaIhanaa uutta viikkoa Marjo <3
Eipä törmätty messuilla vaikka tuntui, että tiettyyn aikaan perjantaina messut olivat yhtä törmäilyä, niin paljon porukkaa oli liikkeellä :D Osa kivoista jutuista jäi näkemättä, kun ei jaksanut ryysiä ihmismeren läpi. Toki hyvä juttu ihmispaljous on messuilijayrityksille :)
VastaaPoistaNäin on, tosin taisi jäädä kävijämäärät vähän pienemmäksi, kuin viime vuonna, mutta mahtavat lukemat siltikin.
PoistaIhanaa uutta viikkoa PauMau ja harmi ettei nähty. <3
Ihania kuvia ja nuo messut on varmasti olleet antoisat:) Ensi vuonna pitää kyllä noille messuille päästä❤
VastaaPoistaEhdottomasti pitää ja olisi niin kivaa treffata livenä. <3 Kivaa uutta viikkoa Päde <3
PoistaIhan kuin olisin käynyt messuilla itsekin, kun katselin sinun ja Maijun videon :)
VastaaPoistaHih mahtavaa kuulla ja hei kiva käydä ilman ruuhkia messuilla sieltä kotisoffalta. <3 Mukavaa uutta viikkoa Rva Kepponen <3
PoistaMukavaa messuhuumaa <3
VastaaPoistaKyllä niin hyväntuulen kuvia oli meidän messureissulta <3 Ihanaa oli <3
VastaaPoista