sunnuntai 26. elokuuta 2018

Klassikko Nivea ikääntyvän ihonhoidossa



Kaupallinen yhteistyö: Nivea Cellular & 40+ blogit

Oliko aikaa ennen Niveaa, en muuten muista. Nivea on kulkenut käytössä jo lapsuudesta asti ja jokainen varmasti muistaa Nivean rantapallot ja klassikko aurinkovoiteet, puhumattakaan Nivea Cremestä, joka on pakattuna ikoniseen peltirasiaan. Arvatkaas kuka muuten keräilee näitä peltirasioita.  

Nivea on kulkenut aina elämässä mukana. Nivea-tuotteiden tuoksussa on jo jotain niin tuttua ja turvallista. Tuttu tuoksu vie tuoksumuistojen kautta aikakoneen tavoin lapsuuden kesiin ja moniin aurinkoisiin muistoihin. Mukavaa on myös, että Nivea on ns. kulkenut kanssani "ikääntymisenkin" suhteen linjassa yhteistä matkaa.

Tänä vuonna Nivea on uudistanut tuotteiden konseptia korostaen hyaluronihapon ryppyjä tasoittavaa merkitystä ja sen korjaavaa vaikutusta ihossa,  NIVEA Cellular Hyaluron Filler + Volume Contour-ihonhoitotuotteilla.

Uskon vahvasti hyaluronihapon ihoa kosteuttavaan vaikutukseen. Kun iho voi hyvin ja on kosteutettu,  rypytkin näyttävät sileämmiltä. Toki ei saa unohtaa myös sisäistä kosteutusta, mutta kun hoitaa itseään niin sisäisesti, kuin ulkoisesti, ihminen voi hyvin ja näyttääkin kauniimmalta. 

Oma silmänympärysiho on kaikkein vaativin ja etenkin talvella jopa rutikuiva. Siksi vaadin silmänympärysvoiteelta kaikkein eniten. Nivea Cellular Filler Hyaluron+Eye Treatment silmänympärysvoide on kosteuttanut lempästi erittäin herkkää silmänympärysihoa.

Silmänympärysvoide tuntuu virkistävältä iholla ja imeytyy iholle vikkelään. Hyaluronihappo, kreatiini ja magnoliauute yhdessä nopeuttavat ihon uusiutumista, mikä on tässä iässä erinomainen asia. Plussaa myös siitä, että tuote on hajusteeton, koska nimenomaan herkälle silmänympärysiholle en mielellään laita tuoksullisia ihonhoitotuotteita.



NIVEA Cellular Hyaluron Filler + Volume Contour Plumping Pearls Serum, jota on ollut houkuttelevaa käyttää jo kauniin helmiä sisältävän koostumuksen vuoksi. Ihana tuoksu täydellistää seerumin levityksen ja seerumi itsessään tuntuu aavistuksen viileältä eli virkistävältä iholla. 

Seerumin ainesosat aktivoivat ihon soluja tuottamaan kollageenia ja hyaluronihappoa. Seerumin ainutlaatuiseen koostumukseen on vielä lisätty hyaluronihapon määrää. Sulaa myöskin  nopeasti iholle, jättäen ihon silkinpehmeäksi ja kosteutetuksi ja kirkastaa selkeästi ihoa. Tätä voisin kutsua taikaseerumiksi.
Päivä-ja yökäyttöön testissä olleet uudistuneet NIVEA Cellural Hyaluron Filler+Firming Day Cream -päivävoide-ja NIVEA Cellular Hyaluron Filler+Firming Night Cream -yövoide. Koostumukset sisältävät yhdistelmän aineosia, jotka aktivoivat ihosoluja tuottamaan hyaluronihappoa ja kollageenia. Koostumukset tasoittavat ryppyjä säännöllisesti käytettynä. Voiteen suojakerroin 15 ja UVA-suoja auttavat suojaamaan ihoa haitalliselta UV-säteilyltä, soluvaurioilta ja maksaläiskiltä.

Päivävoide on mukavan kevyt ja en malta odottaa, että pääsen yövoidetta käyttämään talven paukkupakkasilla, sillä yövoiteen koostumus on taasen täyteläisen kermainen ja miellyttävän hoitava omaa kuivaa ikääntyvää ihoani ajatellen. 
Oma Nivea suosikkini kyseisestä sarjasta on ehdottomasti NIVEA Cellular Hyaluron Filler + Volume Contour Plumping Pearls Serum -kasvoseerumi, sillä missä kaikki Nivean uudistetut tuotteet hoitavat ihoa ihanasti kosteuttaen ja antaen kimmoisuutta, Plumping Pearlsit antavat vielä extrasilauksen iholle kirkkautta ja heleyttä valovoiteen tavoin.

Kaiken kaikkiaan olen erittäin tyytyväinen kokeilujaksoon ja luotan vahvasti Nivean ammattitaitoon ja kaikkeen panostukseen, tekniikkaan ja kehitystyöhon, johon Nivea on panostanut jo vuosikymmeniä. Nivea kulkee äideiltä tyttärille ja voisin jopa sanoa isoäideiltä tyttärille. Meillä Niveaan luottaa myös mies ja Nivea Creme, Nivea After Shave Balm ja suihkedödöt ovat kuulemma maailman parhaita. Sitä paitsi, pidän siitä mille Nivea-mies tuoksuu, siinä on jotain lämpöisen tuttua ja turvallista. Tämä testijakso onkin tuoksumuistojen kautta ollut erittäin nostalginen. 

Vaikuttavien ainesosien ja ihonhoidon ei tarvitse tehdä lovea lompakkoon, vaan Nivean Cellular Hyaluron Filler+ Volume Contour-tuotteita saa peräti 15-20 euron hintaan. Jos harkitset tutustumista ensin yhteen tuotteeseen, suosittelen lämpimästi aloittamaan omalla suosikilla Nivea Cellular Hyaluron Filler+Volume Contour Plumping Pearls seerumilla, sillä kyseisellä seerumilla saat täysin vastaavan tunteen, kuin  käyttäisit selektiivisen kosmetiikan hyllyltä hankkimaasi tuotetta, puhumattakaan tuloksista.

Loppuun vielä kevennyksenä kuva omasta Nivea Creme kokoelmasta. :) 

Löytyykö sinulta omaa Nivea suosikkia tai joitain lapsuuden muistoja Niveasta? Oletko jo bongannut kaupan hyllyiltä nämä uudistetun konseptin Nivea Cellular Hyaluron Filler+Volume Contour-tuotteet? 


Mukana kanssani testaamassa bloggaajat Souliina ja Arjen helmiä Krisse. 

Kaunista päivää kaikille. <3




50 kommenttia:

  1. Välillä jo unohdin koko Nivean, mutta kun tytär toi minulle Nivean silmänympärysvoiteen, niin nyt noita Niveapurkkrja on taas useampikin hyllyssä. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla ja eivätkö olekin hyviä. :) Mukavaa uutta viikkoa Sude <3

      Poista
  2. Nivea on kyllä ihan klassikko - mutta samalla seuraa aikaansa ja kehittyy. Mielenkiintoisia tuotteita! Ja Nivea Creme -purkkikokoelmasi on aivan hurmaava. Enpä ole osunut tuollaisia huomaamaankaan. Miltä vuosilta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nivea on kyllä klassikko, johon liittyy monen monet muistot. <3 Kiitos niin paljon, nuo purkit joissa ihania kuvia, ovat n. 2-vuoden takaa ja niitä myytiin ihan kaupoissa. Tuo latvialainen Creme on ostettu joskus Latvian vuosien aikaan antiikkikaupasta. Muistan vieläkin hinnan, 3lvl oli.

      Ihanaa uutta viikkoa Airi <3

      Poista
  3. Onpa ihana tuo Nivea Creme -kokoelmasi! Minä käytän Nivean tuotteita satunnaisesti. Usein unohdan ne, mutta sitten kun satun ostamaan, muistan miten ne hyviä ne oikastaan ovat.

    Mukavaa sunnuntaita! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos niin paljon ja Nivea on kyllä erinomainen ja hinta/laatusuhde.

      Ihanaa uutta viikkoa Katja <3

      Poista
  4. Tuo seerumi on tosiaan ihan huippu, tykkään kovasti.

    VastaaPoista
  5. Nivea kulki mukana lapsuudesra aina siihen asti, kunnes reilusti aikuisikäisenä keski-iässä puhkesi hajusteallergia (allergiassa tulee iho-oireita).
    Nivealla on myös hajusteettomia tuotteita, mutta päivävoide jätti ihon pinnan vähän kiiltäväksi.
    Rantapallot muistan ja Nivean voiteiden tuoksusta tykkäsin ja tykkään edelleenkin, vaikken itse niitä enää käytä.
    Jotenkin tuttu ja turvallinen ja tulee mieleen kesä, aurinko, meri ja hiekka.
    Nyt en muuten muista onko heillä hajusteetonta aurinkorasvaa, oon jämähtänyt jo uusiin merkkeihin.

    Katri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ei kurjaa kuulla, on aina todella viheliäistä, jos ja kun allergia puhkeaa. Täällä moniallerginen, mutta ei hajusteille. Tuo sy-voide muuten on hajusteeton, joten jos joskus mietit tuttua ja laadukasta tuotetta. :)

      Ihan sama juttu, lapsuuden kesät, hiekkarannat ja meri. Ihania muistoja ja Nivean tuoksu tosiaan on tuttu ja turvallinen, sellainen rakkaudellinen tuoksumuisto.

      Ainakin Nivea SUN Protect Sensitive on hajusteeton eli siinä voisi olla sinulle kiva sarja, löytyy mm. täältä: https://www.nivea.fi/tuotteet/nivea-sun-protect-and-sensitive-sun-lotion-40059002610380038.html

      Ihanaa uutta viikkoa Katri <3

      Poista
  6. Pitkään käytin jotain Nivean perusvoidetta aina kasvovoiteena. En kyllä muista mikä sen nimi on. Valkoinen tuubi. Ostin sitä jopa laivalta aina, vaikka ei se marketissakaan maksa kuin muutaman euron. Ja tuo creme on kyllä hyvä. Ihana kokoelma. Aineksia Nivean museoon ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidan tietää sen tuubin, sillä käytin sitä itsekin, eikä tosiaan hinnalla pilattu. Oi kiitos niin paljon, niin suloisia nämä Nivean rasiat, oli pakko kerätä ihan kaikki.

      Upeaa uutta viikkoa Ansku <3

      Poista
  7. Ihanan aurinkoiset kuvat ja mikä kaunotar! Nivean Cellular on ollut itselläkin testissä ja jäänytkin käyttöön, Plumping pearls on pelastanut monta kertaa kun on pitänyt saada hehkua harmaalle ja väsyneelle iholle. Nuo peltiset Nivea-rasiat ja se nostalginen tuoksu ovat kyllä niitä voimakkaimpia tuoksumielikuvia lapsuudesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos niin paljon Heli. <3 Plumping Pearls on aivan ihana tuote, ylellinen ja hoitava ja tuo todella säteilyä iholle, ihana. <3

      Niin totta, että Nivean tuoksu on jo ikiklassikko ja tuo vain positiivisia muistoja pintaan.

      Ihanaa uutta viikkoa Heli <3

      Poista
  8. Vanha kunnon Nivea!!
    Kiitos vinkistä, pitääkin kokeilla tuota silmänympärysvoidetta.
    Söpö kokoelma purkkeja sinulla onkin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin <3

      Ole hyvä Susanna ja kiitos niin paljon. Upeaa uutta viikkoa <3

      Poista
  9. Mä olen tykännyt näistä Cellular-tuotteista! Cittarissa oli Nivean tuotteet -40 %, niin ostin juurikin tämän Pearls-seerumin ja tummansinisessä pullossa olevan yöseerumin ja molempia voin suositella lämpimästi. Ihan vetävät vertoja huomattavasti kalliimmillekin tuotteille. Peukku klassikkomerkki Nivealle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi olet saanut todella edullisesti. Tuo Cittarin tarjous on aina ihan mahtava ja siihen on tullut tartuttua itsekin useammankin kerran. :)

      Ihanaa kuulla, että tykkäät ja olen samaa mieltä, ei se ole aina se hinta se tae.

      Nivea on kyllä upea klassikko, joka ansaitsee peukut.

      Ihanaa uutta viikkoa muksis <3

      Poista
  10. Tuota seerumia olen miettinyt, että sitä voisin kokeilla. Tykkään kovasti Nivean tuotteista, hyvää, mutta lompakkoystävällistä. Kyllä tuo perus peltirasia Nivea on meidän perheen suurin suosikki <3
    Ihanaa sunnuntaita sinulle kamu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole kyllä Cremen voittanutta ja oma mieskin sillä aina kuivat jalat ja kädet rasvaa ja tuoksuu minun nenään ihanalle. <3 Suosittelen seerumia lämpimästi. <3

      Aurinkoista uutta viikkoa Outi <3

      Poista
  11. Juuri nyt Nivea ei ole käytössä, mutta on kyllä kuulunut aika-ajoin vakio kosmetiikkaani. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nivea on sellainen, joka aika ajoin aina palaa kauneusrutiineihin, sitä tulee jopa ikävä. <3

      Ihanaa uutta viikkoa <3

      Poista
  12. Ihana tuo sinun purkkikokoelmasi! Tuli välittömästi lapsuus mieleen ❤ Niiltä ajoilta muistan myös Nivea-rantapallot :D
    Olen käyttänyt lähes koko ikäni Nivean tuotteita sillä ne ovat yllättävänkin hyvin sopineet herkälle ja atooppiselle iholleni.
    Tuo hajusteeton silmänympärysvoide + Plumping Pearlsit menevät kokeiluun, joten kaunis kiitos vinkistä :)
    Suloista sunnuntai-iltaa ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi olla se mainos, jossa mallit heittävät sitä Nivea-rantapalloa hiekkarannalla, jos muistan oikein, ainakin lehdissä. :)

      Ihanaa kuulla, että tykkäät ja kivaa, jos postauksesta oli myös hyötyä.

      Aurinkoista viikkoa Ansku <3

      Poista
  13. Tämäpä oli osuva postaus. Olen Suomessa käydessä ostanut Nivean ryppyvoidetta (sillä on kyllä ihan hienokin nimi, en vain muista mikä) ja se on ollut minulle oikein sopiva. Täältä ei kaupoista löydy kuin Nivean vartalonhoitotuotteita, ei siis näitä kasvoihin laitettavia ollenkaan. Googlailin jokin aika sitten Amazonilta ja eBaystä ja mun varmaan pitää lähteä tyhjän matkalaukun kanssa Suomeen ostamaan ryppyrasvat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ei, kyllä se Johanna nyt on niin, että sinun pitää täältä Suomesta hankkia varasto ja jos joku on tulossa sinne, niin pyytää tuomaan. <3 Ihana sinä. <3

      Aurinkoista viikkoa sinulle <3

      Poista
  14. Mä palaan Nivean kasvovoiteisiin aina välillä, kun iskee nuukuuskausi, enkä raaski ostaa kalliimpia. Mutta ihan ehdoton Nivea-suosikki on dödö (Dry Comfort), jota ilman en tulisi toimeen. Ei petä ikinä! En kyllä ole edes testannut mitään muuta merkkiä enää vuosiin, kun olen tuon hyväksi todennut. Mutta siis mikä rantapallo...? Ei mitään hajua, mitä ne oli? Tai siis rantapalloja ilmeisesti, mutta... apua, sivistä tietämätöntä!! :D

    Ihanaa alkavaa viikkoa sulle Tiia <2

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja piti tietenkin olla tossa lopussa <3! Mä oon ihan toope, kun en osaa lisätä kuvia tai hymiöitä täällä kommenttipuolella... :D

      Poista
    2. Dry Comfort dödö on loistava ja oma mies käyttää Nivea dry suihketta ja mikään muu ei kelpaa, ei millään. Ei kuulemma paidoissa kastu kainalot yhtään, eikä tule läikkiä.

      Rantapallo oli ihan sininen ilmalla täytetty pallo, jossa luki valkoisella Nivea. Taisi olla monessa lapsuuteni mainoksessa ja sai joskus kaupasta kylkiäisinä.

      Oikein ihanaa viikkoa sinulle Emma ja en minäkään osaa lisätä niitä hymiötä täällä ja jos mobiililal lisään, niistä tulee jotain outoa risuaitaa, voi meitä. <3

      Poista
  15. Nivean tuotteita oli minullakin tässä keväällä testissa ja juuri tuosta setistä eniten tykkäsin palloseerumista. Iho tuntui ravitulta ja pehmoiselta ja kovasti pumppasin pulloa ja loppuun asti sen käytinkin:)
    Mahtava setti noita muistojen Nivea-rasioita sinulla onkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistankin miten keväällä kehuit niitä ja miten iho voi hyvin. Sinullakin kun on herkkä ja allerginen iho. Ihana kuulla, että loppuun ihan käytit, kaikkia tuotteita ei meinaan tule käytettyä loppuun saakka, vain ne parhaat.

      Juu keräilijähirmu ollut taas vauhdissa. ;)

      Ihanaa uutta viikkoa M <3

      Poista
  16. Nyt en tunne itseäni tietämättömäksi. Esittelet hienosti minullekin tutut tuotteet. Olen jopa ennättänyt hankkia näitä uutuuksia. Toimivat myös myös JO IKÄÄNTYNEELLÄ.
    Ihanaa tätä viikkoa sinulle Tiia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan mahtavaa kuulla, kivaa kuulla tosiaan, että nämä on sinun suosikkeja. <3 Toimivat todellakin meillä ikääntyneillä. <3

      Mahtavaa uutta viikkoa Kirsti Kaija <3

      Poista
  17. Aivan mielettömiä puteleita ulkonäöltään jo ja Nivea. Siis niin legendaarinen ja hei! Täältäkin löytyy vanha Nivean boxi, kun en raaskinut heittää aikoinaan pois..jotenkin niin klassinen ja lapsuus tulee mieleen.. :) Äipällä jo ollut, siitähän sitä itselleenkin tuli laitettua pakkasilla. Saattaa olla, että satsaan tuohon seerumiin ja koklailen silmänympärysjutun, kun edelliset loppuvat.

    Ihanaa päivää ja viikkoa ihanuus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihku ihana kokoelma sinulla noita suloisia purkkeja. Nivea on lapsuuden tuoksu. Äiti käytti Nivea Creamea. Hieno merkki vaikka en itse käytäkkään. Mukavaa uutta viikkoa sinulle!

      Poista
    2. M U: On kyllä niin legendaarinen klassikko joka pitää pintansa ja aina uusiutuu ja tuo markkinoille jotain uutta ja upeaa. Se tutkismustyö minkä Nivea on tuotteisiin käyttänyt ja ammattitaito, se on jotain mieletöntä.

      Juu ei noita vanhoja rasioita raaski heittää pois myöskään, ne on niin nostalgisia ja tulee se lapsuuskin mieleen ja äidit ja mummit. <3

      Ihanaa päivää M U <3

      Marja: Kiitos niin paljon ja niin kovin monelle meistä tulee mieleen Niveasta se äidin tuoksu ja voisiko olla ihanampaa tuoksua. <3

      Ihanaa viikkoa sinullekin Marja <3

      Poista
  18. Niveasta tulee mieleen tuttu ja turvallinen, ja kuitenkin onneksi sarja on koko ajan uudistunut. Plumping Pearls Serum on munkin suosikki, suorastaan löytö.

    Muiskuja viikkoon Tiialainen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vaan, pysynyt klassikkona, mutta silti pystynyt uudistumaan, siihen ei moni sarja pysty. :=) Ihan samaa mieltä, että tuo Plumping Pearls on huiman hyvä tuote ja ihan selekosmetiikkaa. <3

      Oikein ihanaa viikkoa Tarusein <3

      Poista
  19. Ikuinen Nivea-rakastaja täällä hei!!
    Ostan yleensä aina lomareissulla (koti- tai ulkomailla) pänikän Nivean kosteusvoidetta levitettäväksi suihkun jälkeen, kasvorasva on jo pitkään ollut samaa merkkiä ja toden totta, tuo silmänympärysvoide on löytänyt myös omaan jääkaappiini.

    Peltirasian muistan lapsuudesta... oi niitä aikoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vivi ihan mahtavaa kuulla! <3

      Huippua, että sinulla on ihan Nivea-rutiinit ja ne kuuluvat arkeesi. Tuo sy-voide on kyllä tosi hyvä, oma silmänympärysiho on meinaan todella vaativa.

      Oi niitä aikoja, sano muuta ja Nivea kuuluu niihin ja tähän päivään, se on aikamoinen saavutus brändiltä.

      <3

      Ihanaa maanantaita Vivi <3

      Poista
  20. Ihanaa, kun Nivea on huomioinut meidän ikääntyvien naisten ihonhoidon näillä tuotteilla. Tuotteet vaikuttavat testijakson käytön jälkeen todella laadukkailta ja hyviltä. Tulen varmasti käyttämään näitä jatkossakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, ihanaa, että kaiken ikäiset otetaan huomioon. <3 Mahtavaa kuulla Krisse, että olet tykännyt ja jäävät sinun kosmetiikkakaappin vakivarusteisiin.

      Oikein sydämellistä viikkoa sinulle <3

      Poista
  21. Minä olen käyttänyt Niveaa jo vuosia. Ihan paras! <3

    VastaaPoista
  22. Muistan myös Nivean hyvin jo lapsuudesta, ihania muistoja <3 On jotenkin mukava ajatella, että Nivea on tosiaan kulkenut mukana takuuvarmasti jo läpi vuosikymmenten. Ja sinun peltipurkkikokoelmaasi on ihana!
    Tämä uudistunut sarja on hyvä ja minulla on myös sama suosikki kuin sinulla, tuo seerumi, siitä on vai hyvää sanottavaa, joka sentin arvoinen:) Ihanat kuvat Tiia ja kaunista viikkoa sinulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niveaan liittyy paljon aurinkoisia muistoja. Seerumi on niin huippu.

      Ihanaa päivää Souliina😘

      Poista
  23. Nivea oli jossain vaiheessa mun suosikkini. Jotain syystä nyt en ole vuosiin käyttänyt. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ties vaikka palaisitte taas yhteen. Ihanaa päivää Maiju😘

      Poista
  24. Nivea on niin tuttu ja turvallinen merkki:) Sen tuotteita on meidän perheessä käytetty aina ja kovasti on tykätty:) Hyvää elokuun jatkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päde ihan sama juttu täällä. Aurinkoista viikkoa sinulle. 😘

      Poista