maanantai 30. heinäkuuta 2018

Hullun professorin kokeilut





Muutaman viikonloppukuvan myötä ajattelin tulla vain lyhyesti kertomaan, että täällä on eräs hullu kokeilu meneillään.  Eli luomien näivettäminen kotikonstein soodalla. 

Kyllä lääkäri on luomet tarkistanut, kyllä yksi vastaava luomi on jo nenästä poistettu, mutta nämä leuassa olevat sen kun kasvaa vaan. 

Ehdottomasti mielessä on luomien poisto, mutta ensin ajattelin leikkiä hieman hullua professoria ja kokeilla vanhan kansan keinoa luomien poistoon. Nimittäin luomet kuulemma lähtee soodalla, jepulis nyt on jännittävää. Kolme päivää olen aika laiskan satunnaisesti laittanut luomien päälle töpötellen kasan soodaa ja kyllä jo nyt luomissa  näkyy muutoksia, jokin käymistila siellä on käynnissä.

Lisäksi sivulauseena kuulin, että perusvoide ja mukaan soodaa, on ihan timanttinen yhdistelmä ihottumiin ja kutkaan, joten saatan sitäkin vielä tulevaisuudessa testailla, kun kutittaa. Nyt keskityn luomiin ja katsotaan miten muijaleksen käy, kuivuuko luomet ja  näivettyy itsestään, vai joudunko tarttumaan kirurgin apuun. Kuvia tästä matkasta onnistuu tai ei, tulee perässä. 
Kynsilakkakuvassa Chanelin Cruise Collection Halo kynsilakka ja alemmassa kuvassa juuri äsken napsittu kuva, miten Chanel pysynyt aivan täydellisenä kynsillä jo 3vrk, kiitos essien gel couture top coatin, jolla pysyy kynsilakka kuin kynsilakka viikonkin pätkän kynsillä. Myös Keyword:Love blogin Jonna on testaillut samat kuviot ja päätynyt samaan suotuisaa lopputulokseen. 

Lisäät vain essien gel couture top coatia joka toinen päivä! Paras keksintö kynsille ikinä. Tämä täällä siksi, että tiedän, että joillain ei ole nuo Chanelin kynsilakat pysyneet ja tämäkin myös on pitkällisen ja moninaisten testirupeaman tulos. 

Alle essie base coatia, kynsilakkaa mieluiten kaksi kerrosta, essie speed setteriä ja päälle lisäten joka toinen päivä essie gel top coat. Mainioon tulokseen pääset kynsilakalla ja essie gel top coatillakin, jos et halua hankkia montaa eri purnukkaa, mutta priimaa pukkaa tällä nimenomaisella cocktaililla. 

Miten siellä, onko ollut hulluja testauksia sielläkin vireillään tai aiemmin toteutettuna tai vanhan kansan keinoja erilaisiin vaivoihin ja miten on viikonloppua vietetty? Upeaa uutta viikkoa kaikille ja me lähdemme tästä palvelutaloon appivanhempia moikkaamaan ja appiukon kanssa syömään. 

*Chanel kynsilakka pr-näyte

lauantai 28. heinäkuuta 2018

Aurinkoiset ja elegantit

Rakastan ylikaiken pirteitä ja sitruksisia tuoksuja ja olen kyseisen tuoksumaailman suhteen hyvinkin "kaikkiruokainen".  Joskus haluan ylleni pirteää limen ja inkiväärin tuoksua, jolloin tartun joko L'Occitanen Verveine tai Originsin Ginger Essence tuoksuihin. Sitruunaisin unelmatuoksuni tulee Hermesiltä Monsieur Liu tuoksun muodossa. 

Jos kaipaan oikein pirskahtelevaa tuoksua, Guerlain Aqua Allegoria Passiflora on näihin päiviin omiaan. Kirpeän omenaisen tunnelman takaa taasen Dolce Gabbana Light Blue Eau Intense tuoksu ja appelsiinin tuoksumaailman parhaiten pääsen sukeltamaan Atelier Colognen Orange Sanquinen kautta.
Kuitenkin tämän kesän hienostunein ja moniulotteisin sitrustuoksu on Les Infusions de Mandarine Pradan tuoksu, joka pirskahtelevan alkutuoksun jälkeen laskeutuu iholle hienostuneesti, jättäen vivahteen mandariinin kesäisestä tuoksusta, mutta sulkien mandariinin ylle pehmeämmän hunnun. 

Ensituoksussa runsaan sitruksisen tuoksupilven ilmoille taikoo pomeranssi,  mandariini ja mandariinin lehdet. 

Sydäntuoksussa nerolin uute ja appelsiininkukka tukevat tuoksun mandariinisuutta,  mutta samalla syventäen ja luoden tuoksulle enemmän ulottuvuutta.

Tuoksun viimeistelee Opoponax, joka on itselle täysin uusi tuoksunuotti ja kyseessä on eräänlaista läpinäkyvää pihkamaista kasvin uutetta. Joka ei luo kuitenkaan tavallisen pihkan  tunnettua myskisyyttä, vaan pitää tuoksun kepeänä, mutta samalla hienostuneen moniulotteisena. 

Les Infusions de Mandarine Prada jatkaa Pradan upeaa Les Infusions de Prada-tuoksusarjaa ja sarjan aidon ruusun tuoksuisesta Prada Infusion de Rose tuoksusta olen kirjoittanut vuosi sitten täällä. Kyseessä on omaan makuun aidoin ruusun tuoksuinen tuoksu. 

Mikä tätä kyseistä tuoksusarjaa yhdistää on tietynlainen hienostunut ja hillitty tuoksumaailma. Tuoksut eivät liian voimallisesti puske päälle, vaan tuoksuvat iholla kauniisti ja muuttumattomana pitkin päivää, kuin kuiskaillen kutsuvasti ja vienosti ympärilleen. 
Les Infusion de Prada-tuoksusarjan tuoksuihin uskon viehättyvän ikään katsomatta, niille jotka kaipaavat tuoksultaan kepeyttä, aitoa tuoksumaailmaa, kuin olisit etelän lämmössä mandariini tai ruusupuutarhassa. 

Näen hyvin tuoksun niin italiattaren, kuin ranskattarenkin yllä, mutta yhtä lailla näitä tuoksuja rakastaa pohjoismaalainen nainen, jolle usein liian mausteinen tuoksumaailma ei ole se mieluisin. Voisin kuvitella nämä tuoksut myös kesän morsiamen ylle, luomaan ne ikimuistoisimmat ja rakkaimmat tuoksumuistot. 
Samalla ajattelin vinkata yhden kesän ihanimmista kynsilakkasävyistä, joka tulee Chanelin Cruise Collection-kokoelmasta ja sävy on "610 Halo". Kynsilakka näyttää pullossa vaaleanpunaisemmalta, kuin todellisuudessa onkaan, nimittäin kyseessä on pirteän persikkainen tai miltei lohenpunainen kynsilakka. Sävy on aivan täydellisen pirteä kesään. 
Les Infusions de Prada Mandarine ja Chanelin Cruise Collectionia yhdistää myös se seikka, että näitä molempia on saatavilla vain Stockmann tavarataloista. Cruise Collectionia myydään vain Stockmannin tavarataloissa, mutta Les Infusions de Prada Mandarinen tuoksun löydät myös Stockmannin verkkokaupasta. Chanel Cruise Collectionista voit lukea lisää aiemmasta postauksestani täältä. 

Käykää ihmeessä tuoksuttelemassa Les Infusion de Pradan tuoksuja, sarja on ainutlaatuisen uniikki ja jos muutamalla sanalla tulisi sarjaa kuvailla, olisi sanat vintage henkinen, erittäin hienostunut ja aito. 
Onko Les Infusion de Pradan tuoksut teille tuttuja ja löytyykö suosikkia? Vaihdatko kesällä kepeimpiin ja sitruksisempiin tuoksuihin ja onko nimetä jokin oma suosikki? Entä Chanel, onko mainita joku oma suosikkisi Chanelilta? 

Upeaa ja aurinkoista kesäiltaa kaikille, täällä on lisäaurinkoa haettu vielä mandariinin tuoksusta ja oikeastaan aika mandariinin sävyisestä kynsilakastakin. :)

*Les Infusions de Prada Mandarine ja Chanel 06 Halo kynsilakka pr-näytteitä 

torstai 26. heinäkuuta 2018

Hirvein yö

Ensin ajattelin, etten kehtaa blogissa tästä edes kertoa, sillä tällä viikolla tapahtui jotain sellaista,  josta syytän itseäni, hävettää, olen itselleni vihainen ja vieläkin vapisuttaa koko episodi. 
Maanantai iltana yhtäkkiä Samua ei löytynyt kotoa mistään. Se merkillisen järkyttävä ja epätodellinen tunne, kun alati lähellä ja liki oleva koira on kadonnut,  mutta minne ja miten tälläinen voi olla edes mahdollista?
Huomasin aina kiinni olevan pihan portin olevan auki, miten niin on voinut käydä, portti on aina kiinni. Miten olen tuudittaunut siihen, että portti on aina kiinni, eikä mieleen ole tullut edes tarkistaa, onko portti suljettu vai ei. 
Oli portti suljettu tai ei, mieleni valtasi epäusko, Samu on niin läheisriippuvainen koira, ettei koskaan, siis ei koskaan viihdy pihalla hetkeäkään yksin, jollemme me, hänen ihmiset ole paikalla. Mitä on tapahtunut, miten tälläinen on mahdollista, miten Samu on vain yhtäkkiä voinut kadota?
Kilautin miehelleni mökille, toisessa päässä myös valtaisa epäusko ja samalla järkytys. Tytär siellä päässä alkoi itkeä ja samaten toinen tytär meillä kotona. Alkoi useiden tuntien etsikkoretki, mutta tuloksetta. 
Mökillä oleva tytär laittaa viidakkorummun pyörimään ja ilmeneekin, että naapurimme on ilmoittanut Porvoolaisten Facebook-sivuilla, että heidän pihalta on löytynyt meidän Samu. Kello on tässä vaiheessa jo miltei 2:00 yöllä ja en voi soittaa naapurille ja herättää vieraita ihmisiä. Aamulla 6:lta kuitenkin naapuri viestii tekstarein ja kertoo, että meidän kultaisen herrasmiehen on hakenut poliisit ja vieneet eräälle maatilalle hoivaan, meiltä n. 30-minuutin matkan päähän. Mielen ja sydämen valtaa lopullinen helpotus, Samu on turvassa!
Mikä jälleennäkemisen riemu, mikä hirveä seikkailu Samulla takana, järkytys ja trauma ja meidän perheellä tuskaisa uneton yö. En myös tiennyt, että Samu "osaa" hypätä vauhdilla auton takakonttiin, koska aina aiemmin Samu on pitänyt peffasta työntämällä auttaa autoon. Kiire oli pojalla omaan kotiin ja kumman ketterä oli. 

Reissupoikaa väsyttikin koko päivän ihan mahottomasti. Minä sitten katselin Samua ihmetellen, siinä Samu taas on, kuten aina, mutta mitä jos olisi sattunut huonommin, meidän talon edestä menee vilkasliikenteinen katu busseineen, vauhtiveikkoineen kaikkineen. 

Hävettää ja syytän itseäni ja tiedän, että näin ei enää ikinä tapahdu toiste ja tiedän myös, että joskus tapahtuu kamalia inhimillisiä virheitä, mutta onneksi tämä virhe sai näin onnellisen lopun, Samu on onnellisesti kotona.
Allekirjoittakaa muuten ihmeessä Body Shop:n "I'm forever against animal testing" vetoomus, allekirjoituksia  lisää kaivataan yhä ja me allekirjoitimme Samun ja muiden karvaistemme kanssa jo viime kesänä. <3

On meillä ollut siten aikamoinen viikko ja eilen nousi täällä lämpöä 37,4 verran, joka on nyt ohi. Tiedostan, että tuo lämpö oli reaktio mittaamattomasta järkytyksestä. Meidän Samppa, joka on aina jaloissa, oli yhtäkkiä tipotiessään, se oli yksi maailman oudoimmista tunteista. 

Pidetään toisistamme huolta, silmät selässä, varmistellaan kaikki itsestäänselvyydetkin, asiat voivat olla niin pienestä kiinni. <3 

 Arvostan myös perheen yhteistä toimintaa, kukaan ei pohtinut tai syytellyt, kuka oli jättänyt portin auki, vaan koko perhe keskittyi vain kaikin yhteisvoimin ja yhteisen hädän keskellä Samun etsintään. 

<3

Ai niin, minulle myöhemmin kerrottiin, että Samun oli ajanut naapurin pihaan se seikka, että Samu kävi siellä vähän naapurin tyttöä riiamassa. 

Aurinkoista torstaita kaikille. <3


keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

Merkityksellinen jädehetki

Tiedättekö mitä, en ole ikinä ollut jäätelön perään, paitsi pienenä, tilanteesssa jossa en saanut jädeä jälkkäriksi, koska en suostunut syömään perunamuussin sekaan piilotettua silakkaa ja muu perhe nautiskeli mökin terassilla jäätelöannoksiaan nautinnolla ja ehkä jopa liioitellun nautinnollisesti. Tarinaan kuuluu myös, että kuulemma minä lapsukainen kuljin räät poskella itkien ja jopa kirosanoja sadatellen, koska jäin jädejälkkärittä.
Sivulauseena sanottakoon, että tuo episodi ei inspiroinut jäätelön toiveessa myöhemminkään syödä sitä kalaa, vaan aiheutti pikemminkin kalafobian ja taisi jäde addiktiokin samalla väistyä, sillä en koskaan juurikaan syö jäätelöä, paitsi sen yhden Kaktus Jättiksen per kesä. 

Mutta arvaatteko mitä, on omaa ukkelia ikävä jäätelön kautta. Ukkeli lähti muutamaksi päiväksi kahden tyttären ja toisen tyttären avomiehen kanssa mökille ja me jäimme kuopuksen ja karvaisten olentojen kanssa kotiin hellettä pakoon. 
Tänä kesänä meille kuitenkin mieheni kanssa on kehkeytynyt uusi tapa, joka alkoi yhdestä hetkestä ja joka onkin sitten siivittänyt jokaista meidän kesäiltaa. Vaniljajäätelöä, mansikoita ja minulle vielä kinuskikastiketta ja iltamyöhään yksi tai kaksi jaksoa HBO:lta 12 Monkeys-sarjaa. 

Nyt kun mies on ollut mökillä, ei ole jäätelö täällä maittanut ja miehen minulle omiin jäätelöhetkiin ostetut mansikatkin pääsivät lopulta happanemaan jääkaappiin. 
Näin pienen pieni tapahtuma ja niinkin mitätön ja aiemmin miltei elämääni kuulumaton asia, kuin jäätelö, sai ajattelemaan, että miten jaettu kokemus on moninkerroin nautinnollisempi. Miten jäätelökin maistuu hiljaisuudessa ukkelin kanssa yhdessä syötynä paremmalta, kuin koskaan itsekseen syötynä, vaikka emme edes puhua pukahtaisi jädehetkinä sanaakaan, on vain se yhteinen jaettu kokemus, jonka voisi jopa sanoittaa yhdellä sanalla ja se sana on "rakkaus". 
Nyt odotan ukkelia jo kotiin, tänään tai huomenna, jotta voimme jatkaa siihen mihin jäimme, nauttimaan äänettömyydessä, mutta yhdessä kesän mansikoita, vaniljajädeä ja kinuskikastiketta, sillä tiedän jo, nuo jädehetket ovat juuri ne, jotka tuovat ajatuksiin  ja sydänalaan lämmön marraskuun loskasäissä, pakkasen talvella purressa ja vielä vuosiksi eteenpäin. 
Rakkaus on sitä, että on jaettuja kokemuksia,  joskus niin pieniäkin, että sitä ajattelee ensin, etteivät nuo hetket ole edes merkityksellisiä, kunnes ikävä pukee sanoiksi ja mielikuviksi sydämeen sen, että joskus tilanteeseisiin ei tarvita edes sanoja, riittää vain se tunne, että me kaksi olemme yhtä. 
Cittareissa on ollut Ingmanin valiljajädet 2e kaksi pakettia, että siitä se vähän kaikki  niin kuin lähti, Cittaria on siten syyttäminen. Olenko sitten päässyt tänä kesänäkään laihtumaan, etenkin kun se suklaan mutusteleminenkin on jäänyt, no rakkauden nimeen, en ole en. 
Aurinkoista keskiviikkoa kaikille ja onko teillä oman rakkaan tai jonkun muu läheisen ihmisen kanssa tälläisiä jaettuja hetkiä, joiden tärkeyden ymmärtää joskus siinä hetkessä ilman ajan kultaa tai joskus jälkikäteen, että hei meillähän on pieni yhteinen juttu, joka onkin ennakoimaamme suurempi ja merkityksellisempi

Tässä omassa tapauksessa se hetki on yhtä kuin tämä hellekesä ja oma rakas.

(Jos meni imeläksi, niin sitä se ikävä teettää ;)

<3



maanantai 23. heinäkuuta 2018

Onko keski-ikäisyys hulluutta?

Viime yönä se välähti mieleen, että keski-ikäisyys on tuonut ihan hirmuisen paljon mielenkiintoisia, sekä niin ihan oman pään sisäisiä itse kehitettyjä rajoitteita, kuin myös sellaisia todellisiakin rajoitteita. Yön pikkutunneilla tuumailin, että olen saattanut monelle ihmiselle kuulostaa viime aikoina ihan hullulta,  kun olen selittänyt heille, miksi en mitäkin asiaa voi enää tehdä vai miltä teidän mielestä alla oleva lista kuulostaa?
En viihdy enää auringossa, koska olen pilannut jo dekoltee alueen jättimäisillä rypyillä, saan 5-minuutissa aurinkoihottumaa ja 30-minuutissa migreenin.
En viihdy enää saunassa, koska kärsin alhaisesta verenpaineesta ja kuumuus aiheuttaa etovaa oloa ja huimausta.

En voi käydä kello 21 elokuvissa, saatikka sitten kello 23 elokuvissa,  koska elokuvat saavat niin ylikierroksille, etten saa moneen tuntiin elokuvan jälkeen enää unta.

En voi muutenkaan valvoa yli uniajan, koska jos valvon, en myöskään saa enää unta.

Jos tulee valvottua, en voi nukkua päiväunia, koska en illalla saa enää unta ja näin unettomuuden kierre on jo valmis.
En juo enää alkoholia, koska jo kaksi lasillista aiheuttaa univaikeuksia ja pulssi hakkaa ihan hulluna, jos nauttisin enemmän, kuin pari lasia alkoholia, pitäisi ottaa pulssilääke.

Musiikki tuntuu aina olevan liian lujalla, oli se autossa, konserteissa tai televisiossa, miltei mukavinta on katsoa telkkaria äänettömällä.

En kuuntele enää musiikkia kuuntelun, nautinnon tai ilon vuoksi, ainoastaan vauhdittamaan mopin viuhumista, lenkillä askeleita tai auton ajon tylsyyttä. Musiikkikin on siten apulaite.
En enää uskalla lähteä reissuun vähän vieraamman huonetoverin kanssa, koska pelkään niin kovin, että kuorsaan ja näin en nuku reissuissa juurikaan, vaan pilkin ja tarkkailen omaa kuorsausta. Pelkään myös kanssatoverin kuorsaamista. 

Mitä kuorsauksella muuten on väliä, mitä se sellainen on, että nukkuu edes 4-tuntia putkeen, sitähän pitää yöllä käydä jo lukemattomia kertoja vessassa, on levottomat jalat, on kuuma, polvea särkee, kädet puutuu, kaikki vaan on niin viheliäistä öisin.

Kaikilla reissuilla joudun myös kartoittamaan missä on vessa ja jos en tiedä missä on vessa, niin ihan taatusti tulee vessahätä, koska nämä vessa asiathan vallan kiihtyy jo pelkästä ajatuksesta. 
Kaikki krempat, niin läheisillä, ystävillä tai itsellä, saa pelkäämään pahinta, toista oli nuorena, kun mikään kolotus ei huolettanut, eikä tuntunut missään, sitä tuntui, että elää loputtomiin.

En voi syödä raskaasti enää 19 jälkeen, koska muuten tulee painajaisia ja vatsakremppoja. Ennen sitä söi vaikka rautanauloja ja purkeittain jalopenoa tai oli vaikka koko päivän syömättä, eikä tuntunut missään. 
En voi syödä enää homejuustoa tai suolaista, ilman etten seuraavana aamuna saisi laittaa lippaluomet klipseillä ylös, sillä muuten ne vyöryy silmien päälle. 

En enää voi pyöriä Linnanmäen-härpyttimissä, sillä kaikki vellovat laitteet aiheuttaa "matkapahoinvointia". 

Mietin kaikista matkakohteista, että kannattaako juuri tuohon maahan mennä, mitäs jos tämä reissu onkin viimeiseni eli valitsen huolella kohteet, enkä vain randomina enää ota äkkilähtöä.

Mökillä monesti otan potan sängyn viereen, ettei yöllä tarvitse toikkaroida pimeässä ja etsiä huussia ja vielä huussireissulla kaatua sitten siellä pimeässä ja katkaista tietty ne koivet ja ne keski-ikäisen luuthan ei sitten paranisi millään.
Uiminen on nykyään enää virkistäytymistä kuumasta päivästä tai urheilua, eikä ilopäissään kikattelua ja kirmailua. 

Autossa liika vauhti ja nimenomaan toisen kyydissä ollessa, saa tarttumaan ikkunan pelkääjän puolella olevaan kahvaan, kuten oma mummi aikoinaan, kun olin lapsi, asia joka hieman silloin nauratti. 

Jos suosikkisarjasta tulee uusi tuotantokausi, on pakko katsoa edellisen kauden viimeinen jakso uudelleen, sillä en millään ilveelläkään enää muista, mihin aiempi tuotantokausi päättyi tai voi olla, että joudun katsomaan muistin virkistämiseksi koko aiemman tuotantokauden.

Huomaan mieheni kanssa välillä keskustelevan niin, ettei kumpikaan kuule tai muista mitä toinen sanoi. 
Huomaan myös, etten enää muista miehen menoja, ilman ettei ne kaikki ole kalenterissa, sillä nykyiset menot ja työmatkat sekoittuvat jo vanhojen reissujen muistoihin. Ennen en mitään kalentereita edes tarvinut, vaikka meillä oli paljon enemmän silloin menoja. 

Saatan siivota vaikka mieheni asettaman astian astiapesukoneeseen, vaikka mieheni ei ole edes vielä ehtinyt käyttää astiaa vielä. Astianpesukoneen täyttö on niin selkärangassa.

Astianpesukonetta ei kukaan muu osaa täyttää kuten minä, sillä minulla on siihen parhaiten vuosien aikana hiottu järjestys ja astiat omasta mielestäni vinksin vonksin muiden laittamana saa raiteiltaan, eikä niiden voi vaan antaa olla. Tätä miettiessä muistuu mieleen nuoruuden ajat ja viikonkin astiakasat, ah sitä huolettomuutta.

Jos pussilakanat ovat vähääkään pehmeät, ne ovat yksinkertaisesti ällöttävät ja likaiset, eivätkä enää suoraan pesukoneesta tulleet puhtaan rapeat. Ihmettelee nainen, joka parikymppisenä nukkui koko kesän sohvalla, koska ei jaksanut vaihtaa lakanoita.
Huomaa matkoilta ja hotellihuoneelta kaipaavan jo sitä jotakin, tiettyä elämyksellisyyttä ja ripauksen luxusta mukavuuksien muodossa. Toista se oli silloin nuorena, kun mentiin Hangon Regattaan tai viikonlopuksi Tampereelle ja nukuttiin ystävien kanssa autossa. Tai kolmen viikon Euroopan tournee ja autonpenkit alas ja kumipatjoihin ilmat ja hyvä sänky oli. 

Parhaat vaatteet on mukavat, eikä kumppareilla tai Crocseilla hävetä kävellä ei niin missään. 
Jotain positiivistakin on, en enää tunne juurikaan häpeää mistään, mikään ei nolota, kaikkea uskaltaa, niin sanoa, kuin tehdä, paitsi yllä olevia  listattuja asioita. Ne asiat mitkä omista lapsistani on noloja, eivät minusta ole enää yhtään noloja. 

Mutta oikeasti, tätäkö "aikuiseksi kasvaminen" on tai ei edes aikuisuus, vaan todellinen keski-ikäisyys, paljon muttia, paljon mukavuuden halua, paljon liikaa pohdintaa.
Huom. vaikka kaikki onkin tässä postauksessa totta ja omia tuntemuksiani, niin kyseessä ei ole keski-ikäisyyden määritelmä, vaan oma subjektiivinen ja hieman huumorilla kyllästetty totuus. 

Samaistuitteko, löytyykö lisättävää, kirjataan lisää keski-ikäisyyden omituisuuksia mielellään tänne.

Lisäksi saa ja voi näihin samaistua ikään katsomattakin. Että silleen oikein ihanaa ja vähemmän rajoittunutta maanantaita. <3

*Alla oleva vaaleanpunainen ruusujakku saatu Cellbesiltä yhteistyönä ja on muuten nyt alessa hintaan 18,90e täällä. Sisältää mainoslinkin, josta saadut pienet tulot käytän blogin arvontavoittojen postittamiseen. 



perjantai 20. heinäkuuta 2018

Kun mieleni pahoitin

Tänä aamuna tyytyväisenä ja aamukahvi nököttämässä nenän edessä, klikkasin itseni Facebookin puolelle ja silmiini rantautui Anna-lehdessä esiintyvä Tena-mainos, jonka keulakasvona on Riitta Väisänen. 
Ensimmäisenä silmiini särähti ihmisten kommentit, puoltaviakin toki oli, mutta niin monen monta negatiivista, miten Riitta hakee julkisuutta, miten Riitta on jauhanut vaihdevuosista jo iät ja ajat, eikö Riitta jumppaa, Riitan pitäisi laihduttaa ja tätä rataa. Sitten on näitä oman itsensä nostajia, "minä olen jumpannut" enkä kärsi moisesta ongelmasta, niin kuin Riitta olisi jotenkin huonompi ihminen, kun kertoo virtsankarkailuongelmistaan, kun fakta on se, ettei täydellistä ihmistä olekaan, jokaisella on omat ongelmansa. 

Mielestäni on aina hyvä, että ns. "häpeällisistä" aiheista puhutaan, jotta ne eivät enää ole häpeällisiä. Kyseessähän oli toki mainos eli kyllähän Riittakin tarvitsee voita leivän päälle, mainostetaanhan sitä kaikkea muutakin, miksei sitten Tenoja. Aina viesti, apu, vertaistuki vielä helpommin voi auttaa, kun vaikean asian keulakuvana esiintyy rohkeasti julkisuuden henkilö. 
Joka tapauksessa harmoninen aamukahvihetki sai särön, miksi naiset eivät pidä toistensa puolta, ei ole pitkä aika siitä, kun naisen rooli oli yhteiskunnassa alisteinen. Miksi toisia pitää alentaa ja samalla kuvitella itse olevansa jotenkin parempi. Miten edes kehdataan omilla kasvoilla ja nimellä olla ilkeitä netissä. 
Jatkoin mieheni kanssa keskustelemista aiheesta ja mies vetikin hyvän pointin esille. Ennenhän ihmiset kirjoittivat yleisön palstoille näitä negatiivisia tuntemuksiaan ja taatusti tuo ihmisryhmä oli aina miltei se sama, joka päästeli höyryjä ja kirjoitteli negatiivisia ajatuksiaan lehtiin. Varmasti nytkin asia on niin, että kyseessä on kuitenkin pieni ryhmittymä, eikä joka toinen ihminen suoraan katukuvasta. 

Siltikin näitä kommentteja lukiessa tulee hirmuisen paha olo, negatiivisuus tarttuu ja ihmisten outo kepeys olla ilkeitä toisilleen ja vielä omahyväisellä tavalla, kuin he itse olisivat jotenkin toisia parempia. En tiedä, tänä aamuna meni taas kuppi nurin ja tuli tunne, että niin paljon, kuin somessa on hyvää, niin some on pahan olon ja vihapuheiden villi viidakko, äänitorvi, jossa välillä jopa asiasta täysin tietämättömät ihmiset vain päästelevät höyryjään ja taatusti hetken mielijohteesta, astumatta sen toisen ihmisen saappaisiin.
Yritän välttää kuin ruttoa tälläisiä keskusteluja, jopa Muumifanien sivuilla ihmiset saattavat aluksi riidellä muumimukeista ja lopulta syytellen toisiaan jo unohtaen mikä oli koko jutun punainen lanka. Kaikkialla on tämä lieveilmiö, ihmisten paha olo ja sammakoiden viljely ilman käsijarrua.
Kunpa, ennen kuin painaa vihapuheilleen sitä julkaise nappia, miettisi edes minuutin verran, että siellä toisessa päässä on ihan aito oikea henkilö, jolla on omat ilot ja murheet, joka on elävä tunteva ihminen. 
Mitä Riittaan tulee, olen saanut tavata hänet livenä ja Riitan kanssa on tehty YouTube-videotakin ja Pinkit korkokengät Maijuhan innoitti Riitan tubettamaan. Riitta muistaa aina kiittää lehtijutuissakin Maijua ja Riitta minusta vaikutti sydämelliseltä ja välittömältä, aidosti ihanalta ihmiseltä. Jos Riitta mainostaa Tenaa, on kyseessä maksettu mainos, ei Riitan huomionhakuisuus, vartalon muodot, loputtomat vaihdevuodet tai merkki siitä, ettei Riitta olisi jumpannut tai joogannut tai olisi jotenkin huonompi ihminen, vaikkakin jos kärsiikin virtsankarkailuista.

Minä Tiia kärsin myös ajoittain virtsankarkailusta, jos olen juonut vaikka paljon, vessaa ei lähellä ja yhtäkkiä naurattaa ihan sairaasti ja me Pinkit korkokengät Maijun kanssa otetaan myös tämäkin homma huumorilla, se parhaiten meinaan nauraa, joka itselleen osaa nauraa. 
Naiset, älkää olko susia toinen toisillenne, pidetään yhtä ja toistemme puolia, huumoria elämään, nauretaan vakaville aiheille, puhutaan niistä. Näin vakavat aiheet eivät ole vakavia aiheita enää lainkaan ja voivat jopa auttaa joitain ihmisiä, jotka yksinään kärsivät mielestään häpeällisistä ongelmista. 

Katkeruuskin on kierre, joka ruokkii itse itseään, katkera ihminen miettii, miksi kaikki ovat hänelle ilkeitä, katkera lietsoo negatiivisuudellaan muita joko välttämään häntä tai antamaan samalla mitalla takaisin. 

Katkera saattaa alkaa elämään vihan kuplassa, eikä tunnista enää muunlaista elämää. Tästä suosta voi kuitenkin päästä ulos, kokeilla vaikka sanoa jollekin negatiivisen sanan sijaan kauniisti ja katsoa miten se vaikuttaa, hymyillä sen sijaan, kuin olla naama rutulla, heipata tuntematonta, auttaa jotakuta vaikka kaupassa ja nähdä  miten se hyvä lähtee kiertämään ja miten se alkaa samalla lämmittämään liekkiä omassa sydämessä.
Eikä kiusata netissä eikä muutenkaan, mietitään kumpaan jengiin halutaan kuulua, hyviksiin vai pahiksiin ja kun se viimeinen päivämäärä elämässä koittaa, niin eikös olisi kiva katsoa itseään peiliin, olin ihan ok ihminen, tein välillä toki virheitä, osasin kuitenkin pyytää anteeksi ja en tahallisesti loukannut muita ihmisiä. Koskaanhan ei tiedä milloin on se kenenkin viimeinen päivä ja olisi aika kurjaa, jos ne viimeiset sanat olisivat ilkeää vihapuhetta. 

Elän hyvän elämän, olen sen itselleni velkaa. <3

Mistä juttu lähti, Anna-lehden Tena-mainoksen Riitta keulakasvona voit  lukea täältä.


On Täditkin saaneet oman osansa, viikoittainhan näitä pukkaa, mutta henkilökohtaisesti tädit yrittää ottaa tälläiset jutut huumorilla ja vaikka yrittävätkin ymmärtää, mistä halu haavoittaa toista ihmistä oikein kumpuaa? Kiusaajaa on varmasti itse haavoitettu, eikä osaa, eikä tiedä paremmin, ehkei ymmärrä sanojensa vaikutusta, ehkei kuitenkaan koskaan sanoisi toiselle noin kasvotusten? 

Miksi netissä on sitten niin helppo sanoa, kenties koska ei tarvitse kohdata sanojensa aiheuttamaa surua ja tuskaa, ei tarvitse kantaa seuraamuksia. Ehkä kokee, että elämä on minua niin väärin kohdellut, että haluan muidenkin tuntevan tuskaa, ehkä joidenkin mielestä kiusaaminen on vaan hauska tapa tappaa aikaa... Varmaa kuitenkin on, jos joku asia aiheuttaa pahaa oloa ja myötähäpeää, se on ääneen sanotut ilkeät sanat tai netissä kirjoitetut. 

Tarkennus, kiusaaminen ei ole luonnollisesti vain tietyn sukupuolen ongelma, vaan ihmisten ongelma. Mutta koska Riittaan kohdistuvat kaikki ikävät kommentit tulivat naisilta, halusin tällä kertaa pohtia kulmaa, miksi nainen on tosiaan toiselle naiselle susi, kun pitäisi pikemminkin pitää toistemme puolia. 




#äläkiusaaverkossa



torstai 19. heinäkuuta 2018

Mamma Mia! Here We Go Again

Eilen oli se päivä, jota voisi sanoa odottaneen miltei sen 10-vuotta, sillä sen verran ensimmäisestä Mamma Mia-elokuvasta on aikaa. Yksikään muu elokuva ei ole koskaan aiheuttanut sellaisia nosteita ja fiilareita, kuin Mamma Mia-elokuvat. Muistan aina, kun 10-vuotta sitten kävimme nyt jo aikuisen tyttären kanssa katsomassa Mamma Mian ja saman tien syöksyimme kauppaan ostamaan leffan CD-levyn ja kotiin päästyämme laitoimme levyn heti soimaan. Tanssin pyörteisiin antautui koko perhe, niin silloiset taaperot, kuin oma mieskin ja tuo hetki on ikuisesti rakkaiden muistojen joukossa sydämessä, kun koko perhe villiintyi ja antautui tanssin ja maailman parhaan musiikin pyörteisiin siinä arkihetkessä. 

Leffamaailman leffalähettiläinä pääsimme Maijun ja avecien kanssa, eli minulla mukana perhe ja täti katsomaan eilen ennakkoon Mamma Mia! Here We Go Again leffan kakkososan. Samalla toteutimme kaupallista sisältöä eilen Instan puolella Leffamaailmalle, enkä tiedä voisiko mikään olla niin Pinkit korkokengät Maijun ja minun näköinen juttu, kuin juurikin Mamma Mia ja tietenkin maailman paras bändi ABBA. 

Lapsena omistin kaikki ABBA:n levyt ja lauloin kaikkia biisejä lukemattomia kertoja, niin että opin sanat ulkoa. Omistin Agnetha Barbienkin, joka vieläkin on tallella, tosin kaljuna versiona, kun meikäläisellä oli sellainen pieni kampaaja-vaihe lapsena. Barbiella oli muuten juuri tuollainen asu, kuin alempana olevassa kuvassa. Muistan vieläkin lapsuuden unen, jossa olin ABBA:n konsertissa, mikä oli suurin ja sellainen toteutumaton unelma. Isäni äänitti silloiselle oliko se peräti BETA-videolle ABBA:n maailmankiertuekonsertti videon ja tuo video piti lukemattomia kertoja nähdä ja olen sitä näinä päivinä fiilistellyt YouTuben puolella.

ABBA:ssa on vaan sitä jotakin ja musiikki on suorastaan neroutta. Mamma Mia:ssa on myöskin sitä jotakin, miten ABBA:n, musiikki taipuu tanssittavaan, hyväntuuliseen, romanttiseen ja myös haikeaan ja itkettävään ja samalla myös hauskaan tarinaan. Puhumattakaan niistä Kreikan maisemista ja karismaattisista näyttelijöistä. Nuorta Donnaa esittävä Downton Abbey Lily James näyttelijätär suorastaan säteili valkokankaalta ulos, hänen karismansa ja kauneus on jotain uskomatonta ja muut näyttelijät eivät todellakaan kalvenneet hänelle. Elokuvasta tihkuu se seikka, että näyttelijöillä on ollut mielettömän hauskaa leffaa tehdessä ja se hyvä olohan tarttuu katsojaankin. 

















Tädithän valmistautuivat Mamma Mia! Here We Go Again leffaan jo hyvissä ajoin ja ottivat vauhtia heinäpellolta.  Tämä onkin se elämäni toinen kerta, kun olen ihan mennyt tiettyyn paikkaan napsimaan kuvia. Mamma Mia se vaan niin inspiroi ja innoittaa ja siksi annankin leffalle viisi tähteä, koska eilen sain laulaa, taputtaa, nauraa, hymyillä, itkeä ja oi pojat, olisi tehnyt mieli tanssia koko ajan, tanssin sitten eilen sisäisesti pääni sisällä ja jalat vain vipattivat menemään.

Kiitos Leffamaailmalle kutsusta, Dress Like Marielle "hippiasuista" ja OletKaunis.fi tekoripsistä, tekoripset Eylure Enchanted Roses&Thorns täältä.

Kiitos myös Leffamaailmalle ja El Grecolle, kevätjuhlista saamastani El Greon lahjakortista, joka oli omiaan käytettäväksi eilen perheen kanssa, herkullisen kreikkalaisen ruoan parissa. Lahjakortin arvo oli 45e ja ruoista loput 90e maksoimme itse. Mamma Mia kuvat saatu Leffamaailmalta käyttöön. 

Mamma Mia ja ABBA <3 

Mamma Mia! Here We Go Again leffateattereissa 20.7.