keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Mitä se joulupukki oikein toikaan?















Huh kun olen ollut kiltti tänä vuonna tai ainakin mitä on joululahjoihin katsominen. Kahvihetket meinaan syöksyi ihan uusille ulottuvuuksille miehen veljen perheen avulla. Kolmoistorni erilaisia kaakaoita kahvihetkiä piristämään ja vielä jättipurnukka Nutellaa. Täällä ollaan nyt kieli niin pitkänä että. Sattumoisin olin nuo Whittardin peltirasiat kuvannutkin jossain kohden tänne blogiin, mutta eipä miehen veljen vaimo sitä ollut tiennyt eli mikä sattuma ja peltirasia-ja suklaahullun toiveiden täyttymys. 

Soma purnukallinen keksejä, saunasaippuoita, Korresin kroppatuotteita ja hienot nahkakäsineet tuli kahdelta ystävältä, jotka ovat sisaruksia, unohtamatta toisen sisaren kanojen munimia tuoreita kananmunia.  Äidiltä anelmaiset ja 96-vuotiaalta mummilta kaikille villasukat, mummi jaksaa vieläkin kutoa. Isältä ja isän vaimolta terasilsle uusi tarjotin ja 100-vuotta vanha antiikkilamppu. Tädiltä kynttilää, teetä ja salaa toivottu Muumivuoka. Kukkia ja suklaatakin tuli eli kaikkein pienimmätkin salaiset joulun toiveet täyttyi. 
Paras lahja oli kuitenkin se, että oli kunnon perhejoulu. Isomummi jaksoi hyvin ja miehen vanhemmat. Kaikki olimme koossa suunnitellusti ja aattona oli täti, isä ja isän vaimo, miehen vanhemmat ja mummi 96vee. Joulupäivänä molemmat aikuiset lapset puolisoineen.  Miten siellä, oletteko olleet kiltteinä ja toiko pukki lahjoja tai miten joulu kokonaisuudessaan meni, sillä ei ne lahjat vaan kiireettömyys ja ihmiset ympärillä ja tietenkin myös hyvä ruoka kruunasi joulun. <3

Mukavaa tapaninpäivää kaikille <3

52 kommenttia:

  1. Ihania lahjoja sait <3 Meillä joulu meni oikein kivasti, tosi pienimuotoisesti tällä kertaa, mutta ehkä ihan hyvä niin - jotenkin ei olisi ollut paukkuja isoon juhlaan tällä kertaa. Kiireetöntä, lepppoisaa ja rauhallista - siinä meidän tämän joulun avainsanat. Hyvää ruokaa tietenkin unohtamatta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus hyvä pieni joulu, joskus iso, mutta aina muistoissa yhtä hyvä <3 Teidän joulun avainsanat kuulostaa just eikä melkein <3

      Sydämellistä torstaita <3

      Poista
  2. Tosiaan olet ollut kilttinä ❤️, pukkikin sen tietää. Moneen päivään piristystä olen minäkin blogistasi saanut. Ihana monen sukupolven joulu teillä. Myös meillä on ollut etuoikeus viettää joulua rakkaiden biologisten ja lainalasten, sekä lastenlasten kanssa. Luulisi minunkin olleen tosi kiltti, kun tuli lahjakorttia lentofirmaan, Hellimöön ja lippupisteeseen. Lisäksi kirjoja, sukkia, herkkuja, koriste-esineitä, kynttilöitä, myös minun kovasti arvostamia aineettomia lahjoja, eli vuohi ja kasvimaa Afrikan valtioihin. Oikein hyvää keskiviikkoa Tiia ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsti voi sinua ihanuutta, kiitos niin paljon kauniista sanoista. <3 Ihmiset, kuten sinä, te olette se paras lahja <3


      Ihanan suuri ja läheinen joulu teillä ollut ja kiltti olet ollut tietenkin, sydän kultaa. Upeita lahjoja ja kävin pikkuserkkujen kanssa tuolla Hellimössä ja rakastuin paikkaan. <3

      Hieno tuo aineeton lahja Afrikan valtiohin.

      Sydämellistä torstaita Kirsti Kaija <3

      Poista
  3. Ihania lahjoja! <3 Perhejoulut on kyllä parhaita! <3

    VastaaPoista
  4. Kivoja ja varmasti mieleisiä lahjoja!

    Mieheltä tuli toivotusti uusi pellavakylpytaķki ja suikaloiva juliennerauta keittiöön, sekä risteilymme inspiroimana hierontalahjakortti ja vähän muutakin. Yksi ihana lahja oli myös ravintolalahjakortti veljeltäni ja hänen vaimoltaan. Kälyni oli tehnyt hopearannekorun ja anoppi villasukat. Paljon -liian paljon-kaikkea kivaa. Parasta on ollut kuitenkin rento yhdessäolo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi aivan ihania lahjoja kaikki ja ne kälyn tekemät korut on upeita <3 Ihan samalta tuntui, paljon, liian paljon ja silti ihanaa. <3

      Kivaa torstaita Lumo <3

      Poista
  5. Ihanaa jouluilua <3 Olet kyllä ollut tosi kiltti, ihanaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 ihana olet <3 kiitos <3 sydämellistä torstaita <3

      Poista
  6. Kaikista kivointa joulussa on seurata siskonpojan iloa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasten ilo tekee joulun <3 Meidän jouluissa ei tällä hetkellä ole pikkulapsia <3 Mutta vielä koittaa senkin aika. <3 Sydämellistä torstaita <3

      Poista
  7. Ihania lahjoja olet saanut!
    Niin kauniit villasukat.
    Minunkin mummoni jaksaa vielä sukkia neuloa. Voi, kun itsekkin siihen pystyisi vielä reilusti yli yhdeksänkymmen vuotiaana.
    Mukavia loppuvuoden päiviä sinulle Tiia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uijui miten tähän miltei jäi vahingossa vastaamatta, anteeksi Sari <3

      Meillä on ihan uskomattomat mummit je eihän villasukkia parempaa lahjaa voi ollakaan, jokainen neulos on rakkaan ihmisen käden läpi kulkenut. <3

      Mukavaa uutta vuotta Sari <3

      Poista
  8. Ihanat muistamiset pukilta ja ihan parasta, että isomummi ja appivanhemmatkin olivat mukana menossa <3 Meillä huomenna vietetään siten kunnon isoa perhejoulua kun vanhemmat ja sisko perheineen tulevat meille kyläilemään, loppiaisena sitten anoppilan väki! Lahjojen vaihtoa siis luvassa vielä pari kertaa, mutta ei enää jouluruokia; )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä nyt täysi tohina päällä siellä, nauttikaa kovasti. Sydämellistä torstaita Heli <3

      Poista
  9. Olet ollut tosi kilttinä. Paras lahja oli varmasti suku, rauha ja joulun ilo. Tykkään minäkin joulun rauhasta ja hyvästä tahdosta, mutta en ole jouluihminen.Joten olen aivan onnellinen, että arki alkoi tänään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana arki <3 Aikansa kutakin. Sydämellistä torstaita Marja <3

      Poista
  10. Hyvin on tullut sinun näköisiä lahjoja, tontut tosiaan kuulee ne pienimmätkin toiveet.
    Ihana perhejoulu teilläkin on ollut <3
    Mukavaa keskiviikkoa Tiia <3

    VastaaPoista
  11. Nimenomaan se kiireettömyys ja rauha on olleet parasta tässä joulussa. Ja tietysti yhdessä olo läheisten kanssa <3
    Kivoja lahjoja olet saanut! Ihan sinun näköisiäsi; taitaa tontut osata asiansa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tontut niin osasi, vaikka en tonttuja odottanutkaan käymään. Juuri ihanalta kuulostaa sinun joulu.

      Sydämellistä viikon jatkoa Hanna <3

      Poista
  12. Meillä ei juurikaan aikuisia yhteisestä päätöksestä lahjota, mutta ainahan sitä jotain pientä kuitenkin tulee, mm. äidiltä kahdet villasukat (itsetehdyt tottakai :)), joista toiset pääsivätkin samantien jalkojani lämmittämään :) Ensi vuonna meillä joulu onkin hieman erilainen kun kahden sijasta perheessä onkin kolme jäsentä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei meilläkään, mutta selkeästi nämä omat vanhemmat ja jotkut ystävät sitten haluavat kuitenkin ja toki heille annan aina ylimääräistä kosmetiikkaa lahjaksi :)

      Ensi vuonna teitä on kolme <3 Joulunne saa aivan uudenlaisen merkityksen <3

      Poista
  13. Kivoja lahjoja olet saanut. Hyvin läheisesi sinut tuntevat!
    Mukavia välipäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa ja sydämellisiä välipäiviä sinulle <3

      Poista
  14. ihania lahjoja ja tunnelmaa. Kultaista joulun aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniisti todettu, niin on kultaista <3 Sydämellistä uutta vuotta Viltsu <3

      Poista
  15. Ihania lahjoja olet saanut.
    Vaikka meillä ei aikuisten kanssa lahjoja vaihdeta, kuitenkin aina niitä tulee.
    Sain ne villasukat, ihanan raidalliset tyttäreni tekemät. Sain myös kahdet ostoiset villatöppöset, ovat nyt minulla vilukissalla jaloissa.
    Joulukahvia tuli myös, se pitää testasta piakkoin. Monta kukka-asetelmaa, suklaata ja ihanan kissa-kalenterin seinälle.
    Kaikki neljä tytärtä perheineen kävivät jouluaattona meillä. Asuvat kaikki tässä ihan lähellä, niin pääsevät milloin vaan pyörähtämään.
    Aattoillan viettivät kuitenkin omissa kodeissaan lastensa kanssa.
    Kävimme sitten joulun jälkeen katsastamassa lastenlasten joululahjat ja kahvittelmassa heidän kotona.
    Oikein hyvää alkavaa vuotta sinulle
    >Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sama juttu, lahjoja ei vaihdeta ja silti niitä tulee saatua ja annettua <3 Hauska ilmoilla oleva kierre :)

      Kaikki lahjasi kuulostavat ihanilta ja ihan paras lahja neljä tytärtä, jotka kaikki näit aattona <3 Ihana <3

      Sydämellistä uutta vuotta Leena ja kiitos kun olet täällä <3

      Poista
  16. Ihania lahjoja sait, mutta mitä muuta voi odottaakaan kun niin mukava olet!
    Meidän joulu meni mukavasti perheen kesken ja lahjojakin tuli sopivasti. Mutta herkkuja on syöty epäsopivan paljon!
    Oikein ihanaa vuoden vaihdetta sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kristiina <3 kiitos kauniista sanoista ja kuin myös <3

      Hih kuulostaa juuri tutulta ja samanlaiselta, miten sen ruoan suhteen aina käykin niin, hih.

      Sydämellistä viikon jatkoa Kristiina <3

      Poista
  17. Ihania lahjoja olet saanut, olethan sen arvoinen. Minä en saanut yhtään lahjaa, en edes kukkia. Tuli surullinen olo kun kukaan ei muistanut, vaikka itse hankin muille lahjoja no ehkä materia ei ole tärkeää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Materia ei ole tärkeää, mutta toisen ajatteleminen on, joten tulin kyllä suruisaksi täälläkin, kun ajattelen, että sinä olet ajatellut ajattelevaisesti muita ja muut eivät sinua. <3 Paljon halauksia ja koska en tiedä taustoja, en ihmisiä, niin on hirmuisen vaikeaa analysoida tilannetta sen enempää.. Pahoillani puolestasi.

      Paljon lämpimiä ajatuksia täältä ja jos yhtään auttaa, voit ajatella, että sinä annoit lahjoja muille, olet hyvä ihminen ja ajattelevainen <3

      Poista
  18. Teidän joulu näyttää ja kuulostaa aivan upealta! Ihana että saitte viettää noin kauniin joulun♥ Kivoja lahjoja! Leppoisaa loppuvuotta♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos niin paljon Päde ja niin näytti teidän joulu ihanalta myös <3 Mukavaa torstaita <3

      Poista
  19. Kivoja lahjoja! Ja onnistuneita! Me olemme niitä joulun kulkureita, jotka reissaamme paikasta toiseen. Tosin joulupäivänä olimme kotona. Tänään tultiin Espoosta kotiin ja vielä illalla lähdemme Paraisille. Mutta kivaa on ollut ja joulupukkikin tavattu. Ja mukavia joulutunnelmia vietetty pikkuväen kanssa. ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta jos saa muuten olla kotosalla, niin välillä on kivaa reissaillakin. Molempi hyvä, kotijoulu tai reissujoulu <3

      Kuulostaa niin ihanalta kaikki ja yhtä mukavaa tätä loppuvotta ihana Tuula <3

      Poista
  20. Ihana perhejoulu teillä ollut ja olet ollut kilttinä, kun kivoja lahjojakin sait:) Kyllä se meilläkin meni kivasti ja rennosti ja pyhät siinä samalla kaavalla. Nyt vietän lomaa ja nautin hiljaisuudesta tyhjässä talossa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa M nauti koko sydämesi kyllyydestä lomasta <3 Mukavaa uutta vuotta myös <3

      Poista
  21. Ihania lahjoja <3 Ja oon kyl vähän kade anelmaisista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh Katja ne on kyllä sellaiset niin toivotut ja monen naisen unelma anelmaiset <3 Ihanaa torstaita <3

      Poista
  22. No huh kun olet ollut kiltti! Mukavia välipäiviä ja onnea uuteen vuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Matkatar ja ihanalta teidän joulu näytti <3

      Poista
  23. Kyllä nyt olet ollut kilttinä Tiia kun noin kivoja lahjoja on joulupukki tuonut ♥
    Joulussa on ihan parhautta yhdessäolo perheen, läheisten ja rakkaiden kanssa. Ihanaa, että teillä oli mahdollista olla isolla joukolla koolla. Hyvää ruokaa, kiirettömyyttä ja vain oleilua. Tästä on ne joulun mieleenpainuvat hetket tehty.
    Kivaa loppuviikoa Tiia ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veit sanat suustani, ihan juuri näistä asioista koostuu joulun henki <3

      Sydämellistä viikonloppua ja uutta vuotta Marjo <3

      Poista
  24. Ihania lahjoja olot saanut ja kauniit kuvat. 😊 Mukavaa loppuvuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sydämelliset kiitokset ja mukavaa uutta vuotta <3

      Poista
  25. Kauniita nuo kuvat. Rakastan englantilaisia peltipurkkeja, ne ovat niin kauniita ja niissä on hyvä säilyttää kieltenopen sanakortit ja pelit järjestyksessä. Noihin ylempiin villasukkiisi ihastuin ja tuollaisille keksisin käyttöä vaikken villasukkien kuluttaja olekaan. Onko joku itse tehnyt ja tuunannut ne vai ostettu jostain?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, englantilaiset purkit ovat ihania ja koko värikäs tyyli ja sisustus.

      On oma äiti on tehnyt nuo villasukat ja samaten sain ystävältä samanlaiset eri värisiniä. Kyseisiä villasukkia sanotaan anelmaiset sukiksi, koska ymmärtääkseni Anelmainen on ne luonut. Eli kannattaa googlailla netistä.

      Sydämellistä uutta vuotta Ei-Leen <3

      Poista
  26. Kivoja lahjoja! Isoäitilläkin on ollut tapana jokainen joulu antaa villasukat lahjaksi, mutta nyt isoäiti on ollut niin huonossa kunnossa, että ei ole neulominen onnistunut. Onneksi villasukkia on kuitenkin vuosien saatossa kertynyt varastoon niin paljon, että niitä on siellä vielä käyttämättäkin :D Mä sain tänä jouluna lahjaksi astioita, kattilan, kauan odotetun ja toivotun valotaulun, meikkipussin, kirjoja, The Body Shopin tuotteita, kaulakorun, yöpuvun, kirjoja, lahjakortteja, rahaa ja suklaata ♥ Olin niin yllättynyt tuosta lahjamäärästä, varsinkin kun en toivonut oikeastaan mitään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eihh teräsmummiasi <3 Täälläkin on säästetty mummin kaikki sukat, onneksi meidän mummit olleet oikeita villasukkatehtailijoita, niin sukkia riittää. <3


      Ihan täydellisiä lahjoja sait ja ihan olen sitä mieltä, että nuorten niitä lahjoja kuuluukin saada ja te tarvitsette vielä juuri kattiloita ym. ja monia juttuja ei itse raaski ostaa, mm. kosmetiikkaa on ihana saada. <3 Ihan oikeaan osoitteeseen meni kaikki. <3

      Sydämellistä uutta vuotta Sofia <3

      Poista