sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Rakkautta ja yllätyksiä


Sunnuntai, oi mikä ihana tekosyy, herkutella ja olla möllötellä ja ennen kaikkea nautiskella. Myönnetään, lauantaina otin hieman takaisin kiireisen viikon happeninkejä. Ei edes ne tuhannet menot, vaan ylikierroksille vauhdittavat jännittävät ihmiskohtaamiset. Otin jopa lauantaina tirsat ja silti nukuin seuraavan yön hyvin. Ihmisen on hyvä muistaa kuunnella itseään ja himmata, silloin kun mieli ja keho käy liian kierroksilla.

Mikä ihmeellinen sunnuntai on ollutkaan, kun takana on vihdoin kunnolliset unet ja ulkona vielä aurinko on paistanut ja ukkeli kantoi vielä eteen ylläripyllärisalaatin. Nuo meidän L'Oreal Paris tilaisuudesta saamat sydänilmapallotkin jaksavat aina vaan heilua ja hillua. Mies kyllä totesi, että hänestä on hieman hassua, että meillä on ilmapalloja, johon minä vastasin, no mutta sehän on kivaa, että on ilmapalloja, hieman kuin juhlan tuntua koko ajan, vaikka mitään juhlia ei olekaan. Eli ilmapallot voivat vaikuttaa positiivisesti mielialaan. 


Tämän viikon mielialaan on myös vaikuttanut yllärit, joissa on ollut ajatusta ja vihdoin nyt sunnuntaina on ollut aikaa ylläreitä tutkiskella, nuuhkutella ja ah kiitos auringon, kuvailla. Elizabeth Ardenin söpöistä söpöimmät Around the World With 8 Hour Duo huulivoide ja huulikuorinta tekivät ne saadessani kovin iloiseksi ja lause, etkös sinä tykkää tälläisistä peltipurkeista? NO TYKKÄÄN IHAN MIELETTÖMÄN PALJON, kiitos tuhannesti. <3

Varsin moni nainen vannoo Ardenin 8Hour tuotteiden nimeen ja minusta on ihan huippua, että nyt nämä huulituotteet on saatavissa näin kivoissa pakkauksissa. Eli kaikki te purkkihöperöt ja Ardenia rakastavat, nyt kannattaa syöksyä kauppaan ja hankkia itselleen nämä limited edition purnukat, kyllä vaan näissä silmä lepää.  Nämä hoitavat huulia, eivätkä vaan ole hetkellisesti kivaa hoitavuuden tuntua antavia huulivoiteita. Omistan nyt myös elämäni ensimmäisen huulikuorinnan ja lupaan käyttää sitä jatkossakin, eikä hampain repiä kuivia huulia niin, että lopulta huulet ovat verillä. Eihän tuon jälkeen sitten huulipunakaan näytä huulilla kivalta, eli nyt on huuletkin hellässä hoidossa. <3
Olen niin lapsellinen tapaus, että yllätykset ovat parasta mitä tiedän  ja ylläreistä tulee sellainen tunne, että toinen henkilö on käyttänyt minuun pikkuriikkisen ajatusta ja sekös jos mikä lämmittää naista. Meinasinkin lentää peffalleni, kun lampsin postiin ja siellä odotti yllätyslähetys Guerlainilta ja vielä kolmen uutukaisen upean tuotteen kera ja kyllä lahjakasseissakin on sitä jotain  eli  sydän löi välilyöntejä vallan ihastuksesta. 

Vasemmalla oleva Eye-Stay Primer on tällä viikolla ehditty testaamaan ääriolosuhteissa ja tämä meni pysyvyydessä samaan kastiin UD:n loistavan ja luomivärin luomille liimaavan eye-primerin kanssa, yhdellä erotuksella. Guerlainin silmämeikin pohjustajassa on ihanan mattaisen puuterinen ihotuntuma ja se sulaa heti luomille, kun pohjustajaa ei olisikaan. Joidenkin silmämeikin pohjustajien kanssa käy jopa niin, että pohjustajaa rullautuu kuivina klimppeinä luomivakoon tai joutuu odottamaan hetken, että pohjustaja kuivuu. Guerlainin Eye-Stay Primer kuivuu ja katoaa luomelle, kuin unelma ja seuraavalla sekunnilla pääset jo lisäämään luomiväriä.  Lisäksi pohjustaja sisältää valopigmenttejä, jotka antavat luomille tasaisemman ja vähemmän punakan sävyn. (Omat luomeni ovat aina punaiset). Eikä tässä vielä kaikki, pohjustajassa on päivävoiteen hoitavuus eli et tarvitse luomille välttämättä silmänympärysvoidetta alle. 

Pohjustajahan lisää myös luomivärin intensiteettiä, joten jo siitäkin syystä luomivärin pohjustaja on tuikitarpeellinen. Kun naisella on vielä mummokuumeet ja iho hikoilee jatkuvasti, niin luomivärihän ei pysy kuin pari tuntia luomilla ilman pohjustajaa eli kyllä tässä jo pari vuotta sitten luomivärin pohjustajakin on vakituisesti jäänyt asumaan meikkipussiini. 

Tätä tuotetta en vielä löytänyt Sokoksen verkkokaupasta, mutta eiköhän se sinne näillä näppäimillä ole rantautumassa. 

Koska yllätyksissä on jotain niin riemastuttavaa ja kutkuttavaa, niin heti ensitöikseni piti tällä viikolla testailla näitä Guerlainin upeita uutuuksia. Psykologisestikin tämä on todella jännittävä ilmiö, että monesti juuri yllätyslähetys on sellainen, joka saa riemun rintaan ja innon heti blogiinkin päästä testaamaan tuotteita ja kirjoittamaan niistä. 

Positiivinen yllättäjä oli myöskin Guerlainin Active Base, joka pitää meikkipohjan mattaisena koko päivän ja ah pienentää ihohuokosia. Eli ihan mahtava couperosa poskilleni, joissa on aikamoiset kraaterit ja ihonkosteus alhaiset 14%. Itse asiassa aikoinaan pohjustuotteet löydettyäni, ei enää ole meikkaushetkeä ilman, poskieni ihohuokosia pienentävää ja punakkuutta tasoittavaa tuotetta. Iho näyttää niin paljon tasaisemmalta ja samettisemmalta, kun on laadukas pohjustustuote käytössä. 

Guerlain Active Base ihon pieniä virheitä ja ihohuokosia tasoittavassa tuotteessa on vielä aivan merkillisen ihana kukkaistuoksu, josta pidän kovasti.

Hintana Sokoksella 51e ja pohjustaja on käytössä erittäin riittoisa eli pieni pisara riittää. 
Guerlain on myös tuonut markkinoille upean kultahylsyisen KissKiss mattahuulipunan, joka täytelöittää, kosteuttaa ja ravitsee huulia, samalla punaten huulet kauniisti. Extapeukut upealle teräsharjatulle mattaiselle hylsylle, joka hyvin kauniisti edustaa ja ilmentää mattapunaa ja on muuten ihanan painava ja arvokkaan tuntuinen hylsy käsissä. 

Oma KissKiss punan sävy on "Caliente Beige" ja ensin ajattelin, että hmmm. beige ei välttämättä sovi minulle tai kaipaa ainakin seurakseen pinkkiä kiiltoa. Väärässä olin, kyseinen beige on kauniin rosaan vivahtava puna, johon juhlallisuutta tuo aavistuksen vieno kultainen vivahde. Huulissa KissKiss mattapuna ei tunnu lainkaan matalta, vaan tuntuma on kostea ja miellyttävä. Sokoksella punaa myydään 44,90e hintaan ja erilaisia sävyjä löytyy 9 erilaista.  Guerlain KissKiss mattapuna kaikille naisille, jotka rakastavat ylellisyyttä ja luxuksen tunnetta.
   
Samalla halusin vinkata viime talvena ilmestyneestä Mon Guerlain EdP tuoksusta, jonka keulakuvana on upea Angelina Jolie. Guerlain halusi luoda tuoksun naisille, joita he ihailevat. Thierry Wassier halusi loihtia tuoksun, joka tuoksunuoteiltaan edustaa nykyajan naisen valintoja, unelmia ja naisellisuutta. 

Ensituoksussa aistin kirpeyttä bergamotin muodossa ja pienehköä mentholin tunnetta luo ilmoille laventeli ja bergamotti yhdessä. Sydäntuoksussa arabianjasmiini ja iiriksenkukka tuovat naisellisuutta tuoksulle. Lopputuoksussa vanilja, Australian santelipuu ja kumariini loihtivat tuoksulle mystisyyttä ja tummuutta ja mielestäni juuri ilmentävät Angelina Joelin tumman salaperäistä kauneutta. 

Kyseessä on aavistuksen voimallinen tuoksu, joka tummempia tuoksuja rakastaville sopii varmasti päiväkäyttöön, mutta itse koen tuoksun omalla kohdalla jopa juhlatuoksuksi. 

Saatavuus Sokos 30ml 72,50 ja 50ml 103,50 eli aavistuksen hintavampi, mutta varmasti myös pitkäkestoinen tuoksu, jota tarvitsee suihkauttaa iholle tai pään yläpuolelle vain hiuksenhienon häivähdyksen ja näin pitkittää tuoksun elinkaarta. Itse tuoksun kesto on uskomaton ja tuoksu pysyy yllä koko pitkän illan tai yön. <3
Positiivisen ja vauhdikkaan viikon jälkeen hyvä ja levollinen ja aurinkoinen sunnuntai. Miten siellä on sunnuntaita ja viikonloppua vietetty? Vannotko Ardenin 8hour tuotteisiin? Onko Guerlainin ylellinen kosmetiikka tuttua ja löytyykö suosikkeja? Oletko kenties tuoksutellut Mon Guerlain tuoksua ja mitä pidät siitä? Rakastatko yllätyksiä?

Lopuksi ilolla otettaisiin hyvien ruokasalaattien reseptejä vastaan, jos olisi jotain ihan uutta, mitä voisimme mieheni kanssa pupeltaa menemään. 

Sydämellistä illan jatkoa kaikille ja kuvien kosmetiikka on saatu blogiin pr-näytteinä

29 kommenttia:

  1. Uuh, yllätys ♥. Ja kauniit annoskuvat.

    Kukapa ei haluaisi yllätystä! Vähän liian harvoin tulee oltua kohteena, mutta kyllä tykkään, kun mies kuitenkin silloin tällöin väsää aivan ihastuttavan yllätysaterian. Usein tilanteessa, jossa minulla on ollut rankkaa tms. joten erityisesti silloin ajatus lämmittää.

    Nyt on ollut myös minulla rankka viikko, joten vedin myös ihan rentoutumisen merkeissä viikonlopun! Nyt valmiina uuteen viikkoon, toivottavasti sinäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätykset <3

      Sama juttu ja liian harvoin myös tulee yllätettyä tuota miestä ja miten kivalta se tuntuu, kun toiselle tekee pienen palveluksen, muuta ei edes tarvita. Kuin vaikka voileipä tai kahvi laitettu tippumaan valmiiksi aamulla. <3

      Ihanaa, että olet saanut levättyä ja uuteen nousuun ensi viikolla. Mukavaa uutta viikkoa Pilvi <3

      Poista
  2. Kukat on taattu mielialan ja huoneen piristäjä, eipä ole tullut ajateltua aikaisemmin, että ilmapallot tosissaan ajais saman asian. Ei tarvis edes kastella. Koskahan on seuraavat markkinat ja heliumipallot saatavilla... :D

    Ehdoton lempparisalaatti (meillä miehen kanssa myös "seurustelun aloitussalaatti", eli jota syötiin kun ekaa kertaa tavattiin :D) : romainea, paistettua kanaa, viinirypäleitä, cashew-pähkinöitä, vuohenjuustoa ja päälle sweet chili-kastiketta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih en minäkään tiennyt ja mies ei tunnu vieläkään oivaltavan, että ilmapallot tosiaan voi ajaa saman asian, kuin kukat, tai no ainakin miltei. ;) Hehe ja hyvä pointti tuo, ettei tarvitse kastella, mahtavaa. :)

      Kiitos kovasti salaattivinkistä, kuulostaa ihan mahtavalta. <3 Seurustelun aloitussalaatti kuulostaa myös kivalta lisältä tähän. <3

      Ihanaa uutta viikkoa Piia <3

      Poista
  3. Kukat on taattu mielialan ja huoneen piristäjä, eipä ole tullut ajateltua aikaisemmin, että ilmapallot tosissaan ajais saman asian. Ei tarvis edes kastella. Koskahan on seuraavat markkinat ja heliumipallot saatavilla... :D

    Ehdoton lempparisalaatti (meillä miehen kanssa myös "seurustelun aloitussalaatti", eli jota syötiin kun ekaa kertaa tavattiin :D) : romainea, paistettua kanaa, viinirypäleitä, cashew-pähkinöitä, vuohenjuustoa ja päälle sweet chili-kastiketta!

    VastaaPoista
  4. Ihana yllätys ja ihana mies :) Tuollainen on ihan parhautta!

    Guerlainin tuotteista minulle on tuttua KissKiss huulipunat. Olen jopa säilyttänyt yhden vanhan jo melkein loppuun kulutetun KissKiss hylsyn kun se vaan on korumaisen kaunis. Toinen iki kosmetiikkasuosikeistani on Guerlainin meteoriitit. Kivipuuteriversiota näistä en ole edes kokeillut mutta toimisi sekin varmaan hyvin.

    Mukavaa sunnuntai iltaa Tiia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri pienet yllärit on sitä parasta arjen romantiikkaa <3

      KissKiss punien hylsyt ovat upeita ja en ihmettele, että olet säästänyt omasi, miten nyt tuollaisia kaunottaria voisi edes ajatella hävittävänsä ja toimivat vaikka jossain kauniissa kulhossa sisustuselementteinäkin. Niin Guerlain ja Arden edustavatkin paljon enemmän, kuin kosmetiikkaa, pakkauksillakin on suuri merkitys.

      Ihanaa iltaa Marjo <3

      Poista
  5. Ihania kuvia jälleen <3
    Kokeilkaapas sitä meidän broisu-nuudelisalaattia. Oli hyvää!
    Tunnelmallista iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä pitää ehdottomasti kokeilla, oma massu vaan ei tykkää pastasta/nuudeleista, vaikka rakastan niitä. Ihanaa uutta viikkoa <3

      Poista
  6. Ooo nuo Guerlain uutuudet! Varsinkin meikinpohjustustuotteet saivat täälläkin sydämen väpättämään <3 Tänään nukahdin minäkin päivänokosille sohvalle, vaikka olenkin nyt kesälomalla oli kulunut viikko kiireinen ja tapahtumia täysi. Kyllä se keho vaan kertoo kun on aika otta pieni aikalisä :D

    Ihanaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman meikinpohjustajia ei nykyään tule kyllä meikkauksesta mitään, pitävät meikin ja saavat ihon näyttämään niin paljon kauniimmalta ja tasaisemmalta. :)

      Hyvä sinä, joskus päivänokoset tulee tarpeeseen ja joskus vaan on pysähdyttävä, se on hyvä kun osaa kuunnella itseään.

      Ihanaa uutta viikkoa Salka <3

      Poista
  7. Guerlainin Shalimar oli vuosia tuoksuni. Sitten aloin kokea sen liian vahvana ja siirryin erääseen toiseen...

    Mekin mieluusti voitaisiin keksiä enemmän kuin muutama sama salaatti, joka aina pyörii kuvioissa. Tässä gahnen kirjassa ainakin kesäsalaatteja: http://leenalumi.blogspot.fi/2014/12/vuoden-2014-parhaat-kirjat-leena-lumissa.html

    Ja tässä runsaat salaatit: http://leenalumi.blogspot.fi/2013/02/caroline-hofberg-runsaat-salaatit.html

    Koska nyttemmin olemme varsin usein cityssä lämpimän lounaan sijasta ottaneet salaatin, se on tätä: savustettua lohta, katkarapuja, kirsikkatomaatteja, kurkkua, ananasta, punasipulia, muutama kananmunan puolikas ja päälle valkosipulikastike. Nälkä lähtee ja kaikki on terveellistä.

    Eilen söimme capresea eikä ollut edes patonkia, vain lasilliset punaviiniä.

    Mukavaa tulevaa viikkoa<3 Hienoja kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Guerlain Shalimar on ikiklassikko ja pullokin kerrassaan huikea vintage kaunotar. Omaan makuuni kuitenkin liian voimallinen ja lempituoksujani kaikkinensa Guerlainilta onkin Aqua Allegoria tuoksut, ne ovat aivan fantastisia ja pullot myöskin mielettömän kauniita. <3

      Kiitos kovasti salaattiohjeista, niitä otan enemmän kuin ilolla vastaan, sillä aina jyskytetään miltei samaa.

      Ihan juuri noin, tuo leipä on ihanaa, mutta monesti turhaa ja se turvotus!

      Kiitos Leena ja aurinkoa sinun viikkoon <3

      Poista
  8. Kauniita kuvia ja tuotteet kuulostaa/näyttää upeilta!Ihania tuollaiset yllätykset ja mies:)♥ ei niiden yllätyksien tarvitse tosiaan isoja olla..se lämmittää niin kovin kun huomaa että on ollut toisen ajatuksissa ja vielä vuosien päästäkin haluaa tuottaa sitä hyvää mieltä rakkaimmalleen♥ Täällä on ihastuttu kanasalaatteihin...lisänä tuoretta ananasta, raejuustoa, aurinkokuivattua tomaattia...välillä kainuun leipäjuustoa:) mitä milloinkin kaapista löytyy:) Ihanaa alkavaa viikkoa sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätys voi olla pienenpieni, se että toinen käyttää ajatusta, se on se juttu. Jäi salaattia tällekin päivälle ja mies haki eilen illalla vielä lisää mansikoita siihen, on se vaan paras ukkeli. <3

      Kanasalaatit namskis, kiitos ohjeesta ja mies kun rakastaa tuota leipäjuustoa ja ei vissiin koskaan ole oivallettu laittaa sitä salaatteihin eli kiitos vinkistä ja upeaa uutta viikkoa Päde <3

      Poista
  9. Yllätykset ovat parhaita 💕Ihania tuotteita!Mulla tuli yks salaatti mieleen mikä on hyvää vaihtelua 😘Laitan vaan ainekset ja mittasuhteet oman maun mukaan:Silputtua makeaa friseesalaattia, paprikasuikaleita, hillo sipuleita, paahtopaisti ja kastikkeeksi:sweetchilikastiketta+kermaviiliä sekasin ja eiku syömään😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nam nama nam ja rakastan paprikaa ja on niin harmi, kun miehen vatsa ei sitä kestä. Tuo salaattikastike lähtee kokeiluun ja paahtopaisti, kuulostaa niin ihanalta. Kiitos tästä Maiccu ja aurinkoa uuteen viikkoon <3

      Poista
  10. Mukava yllätys ja ilmapallot luovat tosiaan juhlan tuntua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih eivätkö tuokin, aina on bileet, hih. Ihanaa uutta viikkoa Kaisa <3

      Poista
  11. Yllätykset on aina ihania. Meidän (miehen ja minun) lemppari salaatti on tällainen. Jäävuorisalaatti, broilerin filesuikaleita, kurpitsan siemeniä, fetaa, kirsikkatomaatit, kurkku, herneen versoja.
    Ihanaa viikkoa sinulle Tiia ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh ihanaa, ikinä en ole oivaltanut käyttää herneenversoja, joten iso peukku niille ja fetahan on lempparia, nam nam nam. Kiitos Outi tästä ja oikein ihanaa viikkoa sinulle. <3

      Poista
  12. Yllätykset ovat aina tervetulleita ja niistä tulee niin hyvä mieli <3
    Wautsi vau kuinka ihania yllätyksiä sinulle tupsahtikaan <3
    Tuo Huulipunan sävy on hei ihan mieletön, mutta ei muutkaan tuotteet huonommaksi jää, aivan huippuja!

    Ihana tuo Samu ja sen ilme.

    Mahtia viikkoa Tiia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puna on ihan mieletön ja ensin luulin, ettei sovi ollenkaan, mutta sehän on just perfect. <3 Tänäänkin kävin sitä ulkoiluttamassa. ;) On muuten ihan sunkin sävy.

      Hih Samppa on hassu.

      Upeaa ja aurinkoista viikkoa Souliina <3

      Poista
  13. Pistän silimäni kiinni, iloitsen Ystävän onnellisesta päivästä ja kuvittelen pyhäpäivääsi, kuinka hyvin nukuttu yö sai jatkoa hemmottelun muodossa, jota miehesi Sinulle osoitti ☺
    Tuo salaatin näkeminenkin jo nostaa vesikarpaloita kielelle, nam, nam ♫
    Ilmapallot vain nostaa huikeaa tunnelmaa ♥
    Meidän ukkeli ei ole kovinkaan innokas salaatin ystävä, toki salattia teen, mutta saan joka kerta mainita, että olis salaattiakin tarjolla.
    No "pitkin hampain" ukkeli sitä kyllä syö. Kiinan kaali käy parhaiten, tomaatti, kurkku, kranaattiomanaa reilusti, paahdettua sipulia ja joskus tuorettakin, kesällä ruohosipulia ja tilliä ja tietysti fetaa, joka ei vahingossakaan päädy poikaystävän lautaselle ☺☺

    Ihanaa alkanutta viikkoa Sinulle Ihana Tiia ♥♫♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana sinä. <3

      Nam fetaa, se on kyllä kaikista salaattijuustoista ikisuosikkini. <3 Täällä mies söisi joka pv salaatteja, en tiedä mikä ihme on, mutta päätin sitten tänään yllättää mieheni tonnikalapastasalaatilla ja omppupiirakalla. Niistä pian blogissa.

      Ihanaa viikkoa ja herkullisia hetkiä, ystäväin ma-te ihanuus <3

      Poista
  14. Ihanan yllätyksellinen viikonloppu sinulla. Sinulla on varsinainen aarre mieheksi. Oman hektisen viikonlopun paras ylläri on ollut aurinkoinen sää. Aurinkoa ja mukavaa viikkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sää olikin mitä ihanin ja tänään myös. Toivon sinulle Kirsti yhtä aurinkoista viikkoa, kuin viikonloppusi oli. <3

      Poista
  15. Guerlainin KissKiss-huulipunat on ihan mun lemppareita. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en ihmettele, miten ylellisiä punia ja tuo hylsykin <3

      Ihanaa maanantaita Jonna <3

      Poista