lauantai 23. syyskuuta 2017

Onnellisuus ja surullisuus ärsyttää muita

Kun olin päälle parikymppinen oli mielestäni lupa olla huithapelisti onnellinen ja vielä sillä lailla lilliputtimaisesti itsekäs. Vaikka elämä oli yhtä tunteiden vuoristorataa, elämään keskittyminen kulki tietynlaisessa kuplassa, minä ja mun kaverit. Jos kamuilla oli kaikki hyvin ja itsellä oli kaikki hyvin, niin onnellisuustila oli vallitseva olotila.
Nuorena sitä saa olla enemmän itsekäs ja luvan kanssa onnellinen. Kun ihminen täyttää n. 30-vuotta, mukaan pitää tulla jo enemmän kärsimystä ja kaiken kattavaa ulottuvaa ajattelua ja luonnollisesti vastuunkantoa. Onnellisuuttaan tulee alkaa hiljakseen piilottamaan ja elämää tulee ajatella laajemmalla skaalalla perspektiivin kautta. 

Nelikymppisenä sitä on jo saanut aikalailla siipeensä, jos on kehdannut joskus näyttää tai tuulettaa onnen hetkiään ja elämä on laittanut ruotuun ja vetäissyt köniin jo moneen kertaan. On alkanut jopa hiipiä tunne, että jos ilmaisen onneani, elämä kostaa. 

Lähempänä viidenkympin ikää, ympyrä alkaa hiljakseen sulkeutua ja alkaa matka kohti omaa vanhuutta ja luvalla tavoitettua onnellisuutta. Iän myötä on taas lupa avoimemmin tunnustaa olevansa onnellisempi, sillä jokainenhan tietää, että tiettyyn ikää mennessä on myös tallusteltu kärsimysten polkuja. Joten onnen hetket suotakoot perspektiivinä kaikelle ikävälle koetulle.

Vanhoilla senioripäivinään on jopa vastakkaisesti viisautta todeta, ääneen "minä olen onnellinen", koska on kuljettu pitkällinen riuduttava tie, päästessä valoon ja on lupa olla onnellinen ihan itsekkäästi, ajattelematta koko universumin kärsimystä, koska oma valo on sammumassa pian. Vanha ja onnellinen on kuin Buddha.
Pienoinen kapina sotii tätä kaikkea vastaan, miksi ihminen ei saa olla onnellinen aina ja kaikissa ikäryhmissä. Miksi kaikki pitää kokea vertauksen kautta, eli en saa olla tässä hetkessä onnellinen, koska maailmassa on parasta aikaa ihmisiä, jotka eivät ole onnellisia. En saa tuntea kaikkia näitä tunteiden kirjojani, koska aina on joko minua onnellisempia tai surullisempia ihmiskohtaloita.

Jos pitkään kasvattamani ja biotiinikuurittamat kynteni katkeavat näin kärjistettynä esimerkkinä, saan kai sanoa ärräpään tai tuntea hetkellistä turhautumista siinä omassa minikuplassani, vaikka kyseinen turhautuma tuntuukin äärettömän pinnalliselta, koska muualla maailmassa on monella asiat  niin paljon huonommin. Mitä on yksi kynsi, vaikka sotatantereella, kun se menetetty asia voi olla vaikka raaja tai ihmiselämä

Suomalainen yhteiskunta on hyvä piilottamaan tunteita, joita jopa häpeälliseksi koetaan, saatikka onnen ilmaiseminen on suorastaan lankeemuksen helmasynti, vain ylpeä ihminen moista tekee, koska eihän se sovi, kun naapurin Jarkalla on juuri tällä hetkellä niin paljon enemmän kärsimystä. 

Myös oikein suruakaan ei voi ilmaista, koska sekin tulee mitoittaa mittakaavoihin ja ymmärtää, että eihän tämä minun suru vaikka edesmenneestä kissasta ole mitään, koska maailmassa on ihmisiä, joilla on paljon suurempia suruja. 

On tunne, että näytät avoimesti onnellisuutesi tai surusi, niin olet jotenkin hölmö ihminen, koska olet tunteiden vietävissä, etkä järjen, olet myös leuhka, itsekeskeinen ja jotenkin vastuuton. Hillitty ihminen pitää itsensä kauniisti kurissa.  Mitä vikaa tunteissa on?
Miksi sitä heräsi n. siinä 30-vuoden iässä ajattelemaan kaikkea vertailun kautta ja näin tuli samalla mitätöityä ja lokeroitua omat tunteet piiloon, koska onnellisuuden näyttäminen osoittaa pinnallisuutta ja ajattelemattomuutta ja surunkin näyttäminen on vaivaannuttavaa muita kohtaan. 

Olisi vapauttavaa vaan voida hyväksyä, että elämä on ajoittain onnellista ja suorastaan fantastista, joskus järisyttävän surullista ja epäonnistumisten siivittämää ja noin yleisesti aika paljon tasapaksua arkea. Uskon, että kärsisin vähemmän pää-ja hartiasäryistä ja vatsavaivoista, jos antaisin itselleni joskus luvan ajatella asioita oman itseni kautta, eikä koko maailmankaikkeuden.

Niin se kerran se akupuntiotyyppikin minulle sanoi, että kaikki nämä säryt ja jännitykset, kyllä kaikkoaa, kun uskallat avata suusi ja päästää myös ne mölyt ulos, eli tunteiden koko skaalan.
Saatteko koppia aiheeseen? Muistatteko nuoruuden itsekkäämmät ja onnellisemmat päivät (noh kenties on hieman aikakin kullannut muistoja) miten yhtäkkiä syntyi tietoisuus, ettei ihmiset pidä siitä, jos joku näyttää vapaasti tunteensa ja miten monen on tultava sanomaan, mutta hei eihän nuo sinun tunteet ole mitään, koska naapurinnaapurinnaapurilla on asiat vielä paremmin tai huonommin. 

Nuollaan salaa haavojamme, kerrotaan superonnistumisesta vain ydinjoukolle, kourallisille ihmisiä. Olen päättänyt ei enää, hitsi vieköön, saan näyttää kaikki tunteeni vapautuneesti, itkeä vaikka metrossa ja olle tuntematta, että olen friikki ja tuulettaa vaikka Facebookissa onnistumista. Näin olen tosin jo tehnytkin, mutta aina on kovin syyllisyys taakkana painanut sitten jälkikäteen mieltä ja se tunne, mitä muut ajattelee ja aina joudun itseänikin oikein kovistelemaan, mitä sillä on väliä mitä muut ajattelee, pääasia on että itse ja lähimmäisesi näkevät sydämeesi.
Joten nyt annan palaa, tänään olen onnellinen uskomattomasta viikosta. Eilen minua eräässä tapaamisessa kohdeltiin kuin prinsessaa, blogini kautta olen saanut myös isoja onnistumisia, kuten tämän viikon kirjailijakohtaamiset ja Game of Thrones Pilou näyttelijän kohtaaminen ja olinpa minä vielä tällä viikolla blogimatkallakin Tampereella ja Talouslehdessäkin mainittiin Tädit tubettaa ja vissiin Tätien haastattelu ilmestyy pian eräässä toisessakin lehdessä eli sanoisinko, että aikalailla sellainen harvinaisen fantastinen viikko. Perheelläkin on tällä hetkellä kaikki hyvin. Miltei mietin pitäisikö tässä kohden painaa deleteä, koska onhan tämä sarake todella ärsyttää luettavaa ja minuakin itseäni hävettää moinen itserakkaus ja kohta se salama iskee päähän.
Toinen versio, pari viikkoa sitten meni päin peppua, surua, lastenklinikkakäyntiä, ahdistusta, unettomia öitä, nokkosrokkoa, anopin muistisairaus ja meidän surullinen kohtaaminen. Hyökkäys erään ihmisen taholta ja verbaalinen loukkaus, onko surun ilmaiseminen sitten säälin keruuta tai muuten vaan kiusaannuttavaa?
Eli tätä kaikkea aallokkoa on ihmiselämä, mutta jos ei ole lupa kokea ja tuntea ja sanoa ääneenkään omia tunteita, miten ikinä voisi kokea universaalista kokonaisvaltaista lämpöä niin muita, kuin itseään kohtaan. Ei anneta pelolle valtaa, että meidät kaikkine tunteinemme ammutaan alas, sillä viime kädessä jokainen meistä, perusjärjellä ja omallatunnolla varustettu, on itse oman itsensä pahin ja ankarin vihollinen, ei siihen enää muita tarvita. 


Sydämellistä ja aurinkoista lauantaita ja olkaa onnellisia <3

64 kommenttia:

  1. Mä oon tälläinen ällöoptimisti (puolen vuoden päästä 31..). En oikein osaa masistella, ja sekös aiheuttaa joskus ihan ihmeellisiä kateellisuuden puuskia ihmisille. Mutta entä jos asiat on hyvin? Ei pienet vastoinkäymiset haittaa itseäni. Elämä on täynnä haasteita, joista olen onnellinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ymmärrä mikä positiviisuudessa ärsyttää, ehkä se ettei itse uskalla olla positiivinen? Elämään kuuluu haasteet ja ylä-ja alamäet, se on sitä elämää. Kiitos tästä Sirpale ja ihquisaa päivää sinulle auringon säteiden kera. <3

      Poista
  2. Minä ainakin iloitsen sun onnistumista<3 Olethan itse omalla tekemiselläsi saanut ne aikaiseksi ja ihan oikeutetusti sinua huomioidaan. Sehän on aivan mahtavaa:)

    Olen samaa mieltä, että eri ikäkausina ilon ja murheen aiheiden kokeminen ja tunteiden näyttäminen on erilaista. Itse nyt vanhempana, en enää peittele tunteita, enkä esitä mitään, en hyvässä, enkä pahassa, vaan tunteet on sitä mitä ne on.
    Täytyy sanoa, että inhoan lausetta "...muualla maailmassa on monella asiat niin paljon huonommin". Se on toisen ihmisen ilon tai surun lannistamislause. Tuollaista lausetta olen kuullut lukemattomia kertoja kanssaihmisiä mitätöivien ihmisten suusta. Yritän pysyä mahdollisimman kaukana sellaisista tyypeistä.

    Hyvä kirjoitus, jälleen kerran, Tiia <3 Aurinkoa päivääsi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henkilökohtaiset onnistumiset tai epäonnistumiset ja pelko kertoa niistä ja kun kertoo, iskee aina syyllisyys. Kyllä ihmisluonne on vaan hullu.

      Kyllä, jos kertoo jonkun surullisen asian ja toinen sanoo, mutta kun minä olen joutunut kokemaan kuitenkin tälläistä ja tälläistä tai miten muualla maailmassa, niin se on tosiaan toisen surun mitätöimistä ja sen lannistamista. Toki pitää olla tilannesilmää, ettei kenelle vaan, jolla on paljon enemmän surua, ala jotain pikkumurhettaan itkemään, mutta näin yleismaailmallisesti täällä Suomessa tämä on vallitseva ilmiö.

      Sinä olet Sari sydämellinen ja lämpöinen ihminen ja aina jaksanut näitä minunkin jorinoita, kiitos sinulle niin paljon siitä.

      Aurinkoa ja kauniita ajatuksia ja onnistumisia sinun päivään Sari <3

      Poista
  3. Niin totta joka sana. Mitä enemmän ikää tulee mittariin, sitä onnellisempi tunnen olevani. Suomalaisilla on jäänyt mieliin sananlasku "Kel onni on se onnen kätkeköön"... ettei vaan tulis kellään kateellinen olo ja paha mieli. Itse ainakin pystyn olemaan onnellinen toisenkin puolesta. Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama, muiden onni ja onnistumiset ei ole itseltä pois ja lyö vaan lisää liekkejä, vaikkapa tavoitella niitä onnistumisia itsekin.

      Ihanaa sunnuntaita Kati <3

      Poista
  4. Hyvä kirjoitus jokaiselle tutusta aiheesta. Jonkun elämässä nämä onnellisuus/kurjuus jaksot menevät hieman eri tahdissa. Minä oli lapsena enimmäkseen onnellinen, vaikka monilla mittareilla mitattuna, lapsuuteni ei ollutkaan onnellinen. Olin luonteeltani hyvin avoin. Latelin täyslaidallisia esim. opettajalle ja naapureille. Lempinimeni olikin V......n Piru. Ehkä juuri siksi en osannut tuntea oloani kovin onnettomaksi. Murkkuna tuli itsensä vertaaminen muihin ja olin jo oppinut pitämään "mölyt mahassa" eli käyttäytymään ihmisiksi. Niinpä olinkin onneton, itseäni säälivä, itsemurhaa hautova murkku. Eli tuossa, mitä kirjoitat, on vinha perä. Tunnetaan, mitä tunnetaan häpeilemättä ja kerrotaan se, missä halutaan kertoa. Jos joku ei kestä onneamme tai murheitamme, hän voi jättää niiden lukemisen tai kuulemisen väliin. Moni jättääkin. Vastuu siitä, mitä kestää lukea/kuulla on vastaanottajalla itsellään. Elämän makuisia päiviä sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostas sellaiselta, kuin meidän perheen kuopus ja olen aidosti huolissani, milloin elämä häntä opettaa, ettei kaikkien tunteiden avoin näyttäminen ole soveliasta, vaikka mielestäni juuri onkin. Sillä avoin ihminen on kyllä rakastettava ja kun hän suuttuukin, niin jotenkin aidon ja avoimen ihmisen suuttumusta ei osaa ottaa loukkauksena, koska hänellä ei ole koskaan kieroja vaikuttimia takataskussa. Hyvyys ja suuttumus kulkevat yhtä voimallisina käsi kädessä.

      Juu sielun tappaa ja vatsaan tulee möykky, jos joutuu pidättelemään tunteitaan. <3

      Siitä olen myös samaa mieltä, että on tahallaan loukkaantujia ja näissä tapauksissa vastuu kuulemisen ymmärtämisessä on todellakin heillä.

      Ihanaa ja kaunista sunnuntaita Kirsti ja kiitos niin avoimesta kommentista <3

      Poista
  5. Juuri olen samaa mieltä. Aina pitäs olla hiljaa ja tasainen...ei saa näyttää iloa tai surua. Minusta näkee kyllä päältä, että jos joku asia surettaa tai jos olen iloinen jostain asiasta. Siinäpä on monille sulateltavaa...Kaikki ei tykkää, eikä oo pakko tykätä...Ihanaa iltaa Tiia ja halit sulle 🤗💓😘

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tasainen on tylsää ja juuri myös välillä vähän väittelemällä ym. kun uskalletaan kohdata toisen ihmisen negatiivisetkin tunteet, suhde vain syvenee. <3 Näin on Jaana <3

      Ihquisaa sunnuntaita sinulle ihanuuspakkaus <3

      Poista
  6. Olen synnynnäinen optimisti, positiivinen ja se ärsyttää aika monea , harvoin valitan valittamalla .Muutamat ystävät olen jättänyt kun he yrittivät painaa mua alas kaikilla ihme negatiivisillä vihjailuila . Hyvää viikonloppua !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä sinä, joidenkin ihmisten elämäntehtävä on lätistää muita ja syyt voi toki olla lapsuudessa ja ettei heidän tunteet ovat olleet sallittuja ja näin he eivät kestä positiivisia tunteita muiltakaan. Mutta mielestäni ihminen on kehittyvä olento, eli voisiko tässäkin asiassa yrittää kehittyä, sillä negatiivisuutta viljelevällä on itselläkin negatiivinen olo ja voin vaan kuvitella minkälainen sumppu mahanpohjassa.

      Ihanaa sunnuntaita Ulrika ja jatka vaan samalla positiivisella linjalla, hyvähän luo hyvää, näin on näreet ja se positiivisuus tuntuu täällä saakka <3

      Poista
  7. Ajatuksia herättävä, erittäin hyvä kirjoitus! 💜 Voin allekirjoittaa kaiken. Minusta monilta nykyihmisiltä on kadonnut tietynlainen empatiakyky. Niin kovin tuijotetaan omaa napaa, ettei kyetä iloitsemaan toisen onnessa eikä suremaan toisen surussa mukana. Harmillista. Mutta iloitaan ja surraan me, jotka siihen kykenemme. Elämä on onnellista ja hyvää, kun sen oikein oivaltaa. 💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Empatia ei tosiaan ole tämän päivän suurimpia hyveitä, kun pyritään eteenpäin menestyksen tiellä. Minusta ystävää tulee aina auttaa mäessä ja uskonpa siihen, että auttaminen johtaa sitten johonkin muuhun hyvään, vaikka ei johtaisi johonkin menestykseen, ettei ole riittävän kova. On maailman meno ja urahommelit ihan varmsti koventuneet paljon.

      Näin tehdään ja sinulle Kaaru oikein lämpimiä ja aurinkoisia ajatuksia täältä <3

      Poista
  8. Niin, pohdin tuossa, että olisko meidän kulttuuriperimässä jotain tämän tunteiden ilmaisemisen suhteen mennyt hieman vinoon, kun olemma olleet näiden isompien maiden hallinnassa, molempien naapureiden ja vasta 100 vuotta itsenäisenä. Sotien runtelemana ja pienenä maana ja kansakuntana, ei sitä ole kai pahemmin uskallettu ääntä pitää, ettei nuo(tai tuo) naapurimaat huomaa, että menee liiankin hyvin.
    Olisko tämä tehnyt meidät liiankin varovaiseksi pelkäämään, ettei tulisi turpaan ja muut saisi nauraa, että mitähän sekin itestään luulee, kun tuossa keuhkoo. Voisiko tämä olla jo äidinmaidossa meille keksi-ikäisille syötetty ja koulittu kasvatuksessa ja eihän se ole ihme, ettei sitä osaa sitten käytöstään muuttaa.
    Onneksi tästä postiivisesta ajattelelmisesta puhutaan ja ohjaillaan ajattelemaan myös ympärillä olevista ihmisistä lämpimästi. Kaikki vain eivät halua niin tehdä tai osaa muuttaa käyttäytymistään. Ehkä meidänkin muutokset tulevat pikkuhiljaa, sillä mikään ei tapahdu hetkessä. Meitä suomalaisia ei ole turhaan sanottu melankoliseksi kansaksi.
    Mutta hei, mahtavaa sulla on ollut siellä julkkisten rinnalla ja mä oon niin kade:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvinkin on historiallista perimää tässä ja syitä ja johdannaisia. Pitänyt olla hipihiljaa hissukseen ja se on jäänyt päälle. Toki on syntymässä uusi uljaampi sukupolvi tai on jo syntynyt, joka osaa eri tavoin vaatia.


      Toisekseen onhan tämä pimeys sellainen synkkyyttä lietsova olotila myöskin.

      Senkin höppänä, julkkikset ei meikäläisestä julkkista tee, pikemminkin jonkun hassun bändärin, hehe. :)

      Ihquisaa sunnuntaita aina ihana ja viisas M <3

      Poista
  9. En ole vaikkapa parisuhdeonnea hehkutellut edes lähipiirissä, sillä jopa läheinen sukulainen on sitä kadehtinut ja meinasi syntyä iso riita. Toisaalta en kyllä suurimpia vastoinkäymisiäkään kovin laajalti jaa -juuri syistä joita mainitsit. Elämässä on valoa ja varjoja, mutta kirkkaimman valon ja syvimmät varjot taidan pitää itselläni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei himputti, on pakko nyt todeta, kyllä ihmisen pienuus on välillä merkittävän suuri. Mielestäni teistä huokuu rakkaus ja toisten kunnioittaminen, enkä edes juuri tunne teitä, se näkyy kaikista kuvista ja tavoista miten vaikka joskus kirjoitat tänne asiasta tai omaan blogiisi. Hienovaraisesti, mutta silti kaikesta huokuu se rakkaus. Joten se kyllä näkyy kauniisti, niin miksi siitä ei sitten saa iloita.

      Juuri näin se menee, ne kirkkaimmat valot ja surut taitaa aika pitkälle jokainen meistä pitää itsellään <3

      Kaunista sunnuntaita ihana Tuuli <3

      Poista
  10. Mulle on varmaan sieltä lapsuudesta (joka ei ollut järin onnellinen niinkuin tiedätkin) jäänyt niin vahvana mieleen ne synkät opetukset, kuinka "ihmisen pitää olla nöyrä" ja "kel onni on, se onnen kätkeköön", että vieläkin olen tosi varovainen hehkuttelemaan omia onnenaiheitani (joita elämään on onneksi sittemmin mahtunut paljon), koska vieläkin on sellainen olo, että jos olen "liian onnellinen", se kostautuu tavalla tai toisella ja tapahtuu jotain pahaa. Ja ikäänkuin välttääkseni sen pahan, olen taipuvainen olemaan sellanenn "no mitäs tässä mittään"-varovainen, vaikka välillä tekis mieli hehkuttaa ihan täysillä. Ja vaikka itsekin inhoan omaa ajattelumalliani, niin silti en vaan meinaa päästä siitä eroon.

    Ja mitä siihen suruun tulee, niin kyllä siinä oman surun hetkellä on mun mielestä ihan inhimillistä, että sitä keskittyy ihan vaan sen omansa käsittelyyn, eikä ensimmäisenä mieti, kuinka jollain muulla on asiat vielä huonommin. Joskin sellasta hienotunteisuutta ja pelisilmää vaatii, ettei kenenkään mahdollisesti ihan oikeasti suuremman surun kohdanneen läheisen aikana ihan hirveästi niitä omia juttujaan tuo esiin. Mutta kyllä se lähinnä tekopyhältä mun mielestä kuulostaisi, jos koskaan ei saisi surra omiaan, vaan aina pitäisi ensin miettiä kaikkia niitä ihmisiä maailman joka kolkassa, joilla on asiat tavalla tai toisella huonommin.

    Mutta se missä olen omasta mielestäni hyvä, on iloitseminen toisten onnistumisista ja onnesta, ja käytän nyt tän tilaisuuden hyväkseni sanoakseni, että olen oikeasti iloinen kaikista niistä sun hienoista kohtaamisista ja viimeaikaisista tapahtumista, joista itse iloitset. Ja jotka on ihan sun omaa ansiota <3. En vaan pysy sun vauhdissa mukana, joten välillä jää pakosti postauksia välistä. Ja tunnustan, että olen myös niin juntti ja maalaismölli, etten välttämättä tunnista kaikkia henkilöitä, joista kerrot. Mutta oikeasti kenenkään muun onni ei ole itseltä pois <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuin myös sieltä lapsuudesta ja etenkin sitten isovanhempien kasvattamana, isäni vanhempien, tuo minut synnyttänyt ei ollut niin mieluisa tapaus ja hän myös erittäin värikäs ja hmmm. itseään nostattava persoona, niin sitten tämä sellainen ominaisuus piti omassa itsessä ihan minimoida, jotten muistuttaisi minua synnyttänyttä olentoa. Vieläkin aina päässäni soi, etenkin tämän blogin kautta, että hui kauhistus, kuinka kehtaan näin ihan julkisesti julkaista juttujani täällä. Olen ylittänyt kipurajani ja jollei muuta, niin tästä blogista on ollut se suuri hyöty, että olen kehdannut unohtaa häpeäni ja sen tunteen, ettei ihminen koskaan saa tehdä numeroa itsestään. Tiedän itse kuka olen ja perheeni tietää, se saa riittää. :) Eli saan todellakin kopin tuosta sinun lapsuudenjutusta ja mitä se on aiheuttanut. <3

      Minulle on kerran sanottu, kun menetin 14-vuotiaana ystäväni, että itserakkautena häntä itken, omaa tuskaani. Tuo jäi pitkään soimaan, etteikö tässä saa surrakaan, ihan sillä lailla puhtaasti, ilman että se jotenkin on itsesääliä tai että surussakin on joku ruma vaikutin.

      Ihana sinä ja juu eikä tarvitse tunnistakaan ja joku kirjailija tai näyttelijä, joka on minulle iso juttu, ei ole sitä toiselle lainkaan ja sekin on todellakin ok. :)

      Samaa mieltä, toisten onni ei ole minulta pois, sillä oma onneni on omissa käsissäni. <3

      Ihanaa sunnuntaita <3 Annukka <3

      Poista
  11. Kiitos hyvästä kirjoituksesta.

    Juuri kirjoitin omaan blogiin tämän päiväisiä ajatuksiani: Elämä on välillä p-kaa, rypemispäiviä, pettymyksiä ja vastoinkäymisiä, ja toisaalta myös universumin sattumuksia, ilohyppyjä ja jaloilleen pääsemistä.

    Niin se vaan on, että elämä on valoja ja varjoja meille kaikille eri tilantein, painotuksin ja syvyyksin. Kuitenkin uskon myös vahvasti, että jos vaikeista jutuista puhuttaisiin enemmän, maailma olisi parempi paikka. <3

    Muiskuja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmeellinen on se ihminen, joka kaikilta näiltä tunteiden kirjoilta säästyy. Joten jokaisen meistä tulisi jo tietää, että jos joku on nyt juuri onnellinen, niin hän on varmasti jo kokenut surua ja tulee sitä vielä kokemana, eli good for her. :)

      Avoimuus on yksi maailman parhaimpia juttuja ja siihen pyrin. <3

      Ihanaa päivää ihana <3

      Poista
  12. Ymmärrän niin tän sun kirjoituksen, ihmisten katellisuuden (no siis sitä en ymmärrä) ja sitä kun ei saisi olla onnellinen ettei joku vain tule kateelliseksi tai surulliseksi. Kuinka blogiani on välillä avoimesti kadehdittu (en ymmärrä miksi), jokainenhan voi perustaa blogin ja tehdä sen eteen töitä ja saavuttaa saman kuin mitä me muut saavutetaan tekemällä se mitä tehdään.
    Et uskoisi vaikka sanoisinkin että sain tässä taanoin kuulla negatiivista palautetta kun olin nauranut liikaa ja siitä kun minulla on niin paljon ystäviä ja hyviä kavereita. Mitä vi..ua... siis oikeastiko? Olen tätä miettinyt jo pitkään ja yritän muistaa että vika ei ole minussa vaan tässä toisessa osapuolessa.
    hurjasti lauantai-illan haleja sinulle ja ihan mielettömän hyvälle blogillesi kiitokset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogikateus tai toisen urakateus jne. on aika absurdi juttu, koska Suomessa miltei jokaisella on samat mahdollisuudet yrittää, eikä ole Yliopistoihin ym. samanlaista rahallista luokkajakoa, kuten monissa muissa maissa. Eli täällä voi omalla työllään, kuka vaan onnistua ja työtähän kaikki onnistumiset vaatii, ei kukaan pääse pisteeseen B, olematta ensin pisteessä A ja tehden siinä välissä paljon töitä.

      Nanni olet minua nuorempi ja tuntuu, että olet vielä siinä tilanteessa, ettet ole kumittanut elämästä negatiivisia ihmisiä pois, koska on se nyt himputti, jso tässä maassa ei saa nauraakaan ja sitäkin voi olla liikaa ja ystäviäkään ei saisi olla. Siis apua, mistä näitä tälläisiä ihmisiä tulee. Nyt energisoivat ja positiiviset ihmiset rinnalla ja kuluttavat ja latistavat pois elämästä, johan helpottaa. <3

      Kiitos sinulle kaikesta aitoudesta, olet supermimmi ja vielä himputin kaunis, no niin siinä <3 Ihanaa sunnuntaita <3

      Poista
  13. Nyt kyllä "osus ja uppos"!
    Omat ilot... no ne nyt on vaan... lähellä sairastellaan... en voi iloita julkisesti!
    Itse sairastelin... no joku toinen on paljon sairaampi... en mä saa valittaa!
    - Perskule sentään... Mä oon juuri nyt ONNELLINEN!!! Laps lähti onnellisena työharjoitteluun, mulla hyvä mieli... sen vuoksi ihanaa shoppailla pitkästä aikaan mieheni kanssa... Meillä oli HITOKSEEN hyvä päivä ♥ Tottakai kaikki läheiset on mielessä ja heitä tsempataan tarvittaessa!

    Oikein ihanaa ja aurinkoista viikonloppua Tiia ♥ NAUTITAAN ja ILOITAAN, nyt kun on sen aika :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aah ihan mahtavaa ja ihanaa, että tuuletit kuules täällä, täällä saa iloita ja kehua itseään täysin rinnoin ja valittaa myös siitä ihan tavallisesta flunssasta. Kaikki tiedetään miten masentavalta sekin välillä tuntuu. Miksi ei voida vaan olla ihmisiä toiselle ihmiselle. <3

      Nautitaan ja mahtavaa, että teillä oli hitokseen hyvä päivä, niin sitä pitää ja onnea lapselle työharjoitteluun, kun lähti sinne hyvillä mielin, niin äidilläkin on kevyt fiilis. <3

      Poista
    2. Kiitos ihanuus, että oot täällä... ja sain tuulettaa ♥

      Poista
  14. Hieno kirjoitus! Blogisi on täynnä ajatuksia herättäviä tekstejä ja taas sai itse pohdittavaa ja analysoitavaa. Mukavaa viikonloppua, onnellisuutta ja jatka samalla avoimella linjalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos niin paljon Milla kauniista sanoista ja sinulle ihania, aurinkoisia ja onnellisia päiviä ja anna niiden myös vapautuneesti vaan näkyä. <3

      Poista
  15. Niin asiaa!! Jos hymyilet, niin kysytään MIKSI? Jos itket taas kysytään MIKSI? Ja kysyessä yleensä tarkoitetaan sitä, että miksi muka...onko oikeasti tarvetta hymyillä/itkeä! Täytys olla näkymätön tunteittensa suhteen paitsi viimeiakoina on luvallista olla vain vihainen! Vihata kaikkea, varsinkin onnellisia ja surullisia ihmisiä.
    Olen onnellinen ja elämäni on hyvää. Varjoja minunkin elämässä on, tiedostan ne ja yritän elää niiden kanssa ja välillä ne aiheuttavat ihan näkyvää suruakin. Ja tunnen minä sitä vihaakin; niitä kohtaan jotka eivät anna toisten olla onnellisia tai väheksyvät toisten surua ja epäonnea.

    Ihanan onnellista viikonlopun jatkoa sinulle Tiia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, miksi miksi miksi, olet jotenkin outo, jos näytät tunteesi. Miten vapauttavaa on myös olla sellaisessa seurassa, jossa ne on lupa näyttää. <3

      Totta muuten tuo, jos jotain kohti vihaa ja turhautumista ajoittain tunnen, on juuri lannistavia kohtaan, jotka imevät kaiken energian, ovat itse maailman napoja ja eivät suo toiselle minkäänlaisia tunteita. Myönnän, he ovat välillä minulle kova pala ja siksi heitä pyrin välttelemään, voin niin paljon paremmin näin.

      Ihania onnellisia ja aurinkoisia ja myös vapautuneen suruisia ajatuksia Satu sinne <3

      Poista
  16. Oman onnensa piilottelu on jotenkin sisäsyntyistä. Ei sitä varsinaisesti meille opeteta, mutta jotenkin siihen opitaan tässä yhteiskunnassa.
    Minusta on hienoa, että joku uskaltaa näyttää onnellisuutensa, se tekee minutkin onnelliseksi.
    Ihanaa viikonloppua Tiia ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu suomalaisessa yhteiskunnassa tämä tulee jo ihan kotikasvatuksena, shhh hiljaa, äläpäs nyt näytä siinä jotain tunteita, saat muut kiusaantuneeksi, näin se vaan menee.

      Samoin minut tekee onnelliseksi muiden onni, se oikein energisoi ja saa tavoittelemaan samaa.

      Ihana Outi, muiskis muiskis <3 sinä saat aina tänne hyvän olon <3

      Poista
  17. Loistava postaus♥ Tuota on ystävättärien kanssa usein pohdittu..että miten joillekin on niin vaikea olla onnellinen toisille tapahtuvista hyvistä asioista..kun sitten taas nuo samat ihmiset ovat "Parhaita ystäviä" jos elämässä sattuu jotakin ikävää..Minusta on niin ihana kun ikää tulee ja sen myötä tietynlainen rohkeus olla juuri sitä mitä on...toisten sanomisilla ei olekkaan enää niin suurta merkitystä kuin silloin joskus nuorempana!:) Itketään kun itkettää ja nauretaan kun naurattaa!! Ihanaa viikonloppua sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon siihen, että hyvin monet meistä on kasvatettu tietyllä tavalla, ettei ole lupa näyttää omia tunteita. Joillekin tila jää päälle ja eivät hyväksy näitä asioita muissa. Kun me muut taas yritämme kehittyä ja päästä irti kasvatuksen ikeestä ja näyttää ne kaikki tunteemme. Tässä kipuilussa lannistajat tekevät erityisen kipeää, koska on pitkällinen polku kulkea kohti satamaa, jossa voi vapaasti olla onnellinen ja surullinen. <3

      Olen myöskin sitä mieltä, että surullisissa hetkissä on ollut vielä tukijoita, mutta onnellisissa hetkissä kuitenkin vähemmän. Onni on kaikkein vaikeinta joskus toisten kestää.

      Ihan juuri näin, annetaan vaan palaa, johan massusta möykky katoaa.
      Ihanaa päivää Päde <3

      Poista
  18. Kiitos kirjoituksestasi, joka on niin totta suomalaisessa yhteiskunnassa. Vanha sananlaskukin sanoo: "Kell onni on se onnen kätkeköön". On iät ja ajat puhuttu "tyhjännaurajista". Jännää, että se todellakin menee noin iän mukaan. Yli viisikymppisenä ollaan jo ilmeisesti niin seniilejä, että meidän tunteet hyväksytään. Huvittuneesti nyökytellen: "No, kun sillä on jo tuota ikää..." Minä, jotenkin epäsuomalaisesti, olen aina näyttänyt tunteeni ja puhunut niistä. Monta kertaa olen saanut siitä siipeeni. Mutta elänpähän itseni näköistä elämää. Elämä on mielestäni liian lyhyt pakosti hillittynä ja nallittuna olemiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih ihan jetsulleen näin, onnen hörhötykset menee jo vähän seniiliyden piikkiin ja sellaisen "hullun" keski-ikäisyyden. Kun aidosti se on vaan rohkeutta olla vihdoinkin minä ja kaikkine tunteineni. <3

      Juurikin näin, siipeen ja turpaan on tullut, niin surun, kuin onnen näyttämisestä, mutta tässä surullisessa yhteiskunnassa ihmiset vielä jotenkin kestävät toisen surun, mutta toisen onnea on todella vaikea kestää ja niissä hetkissä se ystävyyskin punnitaan, kuka aidosti iloitsee puolestani, siinä on tosiystävä. <3

      Eli anna sinä vaan palaa, minusta täällä asti tuntuu, että siellä on todella elämänmakuinen ja ihana nainen puikoissa <3 Ihanaa sunnuntaita ja nautitaan <3

      Poista
  19. Saa,saa ja PITÄÄ olla onnelinen asioista, joita ympärillä tapahtuu! Tää on ihan meiän suomalaisten TYPERÄ juttu, että onni pitäs kätkee. Psfffhhh! Paskanmarjat! Mä ainakin opetan itselleni ja tyttörelleni, että todellakin saa iloita onnistumisista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, en ymmärrä tätä, tässä asiassa ihastelen jenkkejä, kun siellä on lupa tavoitella onnea. Ollaan me kyllä outo kansakunta. :) Juu ja annetaan lapsillemme toisenlainen roolimalli, pojasta polvi paranee, näin on näreet

      Ihanaa sunnuntaita teille <3

      Poista
  20. Olen kyökkipsykologiaa toisinaan harrastaneena :) tullut siihen tulokseen, että ihmiset, jotka eivät kestä toisen onnea, eivät ole itse sinut oman sisäisen itsensä kanssa ja tästä syystä vähän (tai sitten runsaasti :-D) kateellisia toisten onnelle ja tasapainolle. Eivät tajua, ettei se ole keneltäkään pois, jos toinen on onnellinen. Jokaisella meillä on aallonharjamme ja huiput ja jos ei ole vakavasti sairas niin uskon, että oman onnen lisääntymiselle voi tehdä jotain. Se alkaa siitä, että löytää tästä hetkestä ne hyvät asiat ja alkaa tehdä itselleen mieluisia asioita toisia vahingoittamatta ja loukkaamatta.
    Olen vihdoinkin uskaltanut päästää irti ihmissuhteista (onneksi niitä ei ollut montaa), joissa toinen osapuoli ei osannut iloita toisten puolesta, mutta tuntui nauttivan, jos toisella meni huonosti. Sellaisia taakkoja ei kannata velvollisuuden tunnosta raahata mukanaan.
    Ihanaa sunnuntaipäivää ja huomenna alkavaa arkea Tiia! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se juuri menee ja he eivät kestä sitä onnea toisessa. Joko siksi, että ovat itse onnettomia tai siksi, että heidät on kasvatettu piilottamaan onnensa. Mutta kun ihminen on kehittyvä olento ja koen, että jokaisen tulisi olla parempi ja ymmärtää oma käyttäytyminen, että miksi minä haluan mitätöidä toisen onnistumisen, tuleeko minun katsoa peiliin.

      Sama juttu, ikää ja kokemusta se vaati, päästää pois ihmissuhteet, jotka eivät olleet kannustavia vaan lannistavia. Hyvä me. <3

      Ihanaa sunnuntaita ihana Ninnu ja ollaan vaan onnellisia, se onnellisuus kertautuu ja heijastuu muillekin, sanokoot lannistajat mitä sanovat. <3

      Poista
  21. Mun silmät ja elämä avautui aikoinaan, kun muutin Lontooseen -89. Kuinka ihanan vapaa ilmapiiri siellä oli ja kuinka siellä sai olla juuri oma itsensä. Itsetunto kasvoi kohisten ja tuntui, kun olisi saanut hengitettyä kunnolla ensimmäistä kertaa elämässäni. Miten vapauttavaa oli, kun ei tarvinnut miettiä mitä kukin musta ajatteli tai oli mieltä. Sillä tiellä ollaan edelleen, vaikka Suomessa on jo vierähtänyt yli parikymmentä vuotta taas ;)

    Huolimatta siitä, että kansassamme on jokunen tosi hyvä piirre (joita nyt en osaa kyllä edes mainita ehkä lojaalisuus?) niin ikävä kyllä vahvimpina piirteinä nousee juurikin nuo negatiiviset puolet esiin. Kateus, kyräily, vääränlainen vaatimattomuus. Negatiivisuus, panettelu ja jopa pahantahtoisuus on asioita, mitä päivittäin kohtaa - ihan vaikka vaan aamulla ruuhkabussissa.

    Tunnustan toki itsekin syyllistyväni niihin aika ajoin ( saatan kahdehtia taitoja ja lahjoja ihmisessä, materiaa en kadehdi), mutta pyrkimys on parempaa. Onneksi olen perusluonteeltani kumminkin iloinen ja positiivinen niin munkin on helpompi ohjailla ajatuksia oikeaan suuntaan sellaisen puuskan tullessa päälle ;)

    Valitsen onnellisuuden ja positiivisuuden. En suostu vihaamaan. Surulle ja alakuloisuudelle tulee antaa tilaa tarvittaessa, mutta uhriutuminen on ihmisen pahin vihollinen. Se vie elämän mukanaan.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taru tiedän tuon fiiliksen ja kun ketään ei kiinnosta sillä tavoi, että kukaan tuijottaisi. Suomi on oikea kyräilijöiden maa ja suorastaan toljottelijoita on joka nurkassa. Suurinpiirtein jos talvella pukeudut kaikessa harmaassa punaiseen takkii, niin olet jo outolainen.

      Lojaalisuus on hyvä piirre, aitous on mielestäni yksiä parhaimpia ja suomalainen tarkoittaa mitä sanoo ja suomalaisesta saa hyvän ystävän. Ehkä ikää myöten nuoruuden naivius kaikkoaa ja alkaa huomaamaan, että aika paljon on pahaa puhetta. Totta aamubussi, miten joillain on ystävällisyyttä kuin muille jakaa ja miten joillain on suorastaan inho, jos satut sekunnin murto-osan olemaan jollain lailla väärin päin.

      Totta muuten tuo, materiaa ei tule kadehdittua, on ystäviä joilla on esim. sitä paljon enemmän ja se on täysin merkityksetöntä, vaan se itse ystävyys ja sen syvyys ja aitous on kaikkein tärkeintä. Mutta taitoja on joskus tullut pienesti kadehdittua ja tyyliin olisipa minullakin, etten olisi tälläinen keskinkertaisuus.

      Uhriutuminen on pahasta ja sellaiset ihmiset ovat kuin myrkkyä ympäristölle, he haluavat vetää muutkin heidän tunnetilaan ja harvoin sietävät onnellisuutta, koska elämä on heidät jotenkin pettänyt. Elämä on pettänyt isosti täälläkin ja monta kertaa, mutta menneet on menneitä ja aina ajattelen, että tästä taas uuteen nousuun.

      Kiitos Taru ihanasta ja sykähdyttävästä kommentista, olet kyllä niin mahtava tyyppi ja ilmankos vedit heti puoleen, kun tavattiin ensimmäistä kertaa.

      Muiskis ja kisuille kanssa. <3

      Poista
  22. Hieno kirjoitus taas kerran ihana Tiia! Ninnu kirjoitti tossa niin osuvasti,että ihmiset jotka eivät kestä toisen onnea eivät ole itse sinut oman sisäisen itsensä kanssa. Itse onneksi🤗 iloitsen ihan hirveästi toisten onnesta ja ammennan siitä energiaa itseeni. Oikein mukavaa sunnuntaita sinne❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan juuri näin, toisten iloisuus ja onnellisuus tarttuu voimallisena positiivisena energiana. Oma mies on todella positiivinen ja esim. Pinkit korkokengät Maiju ja heiltä minä lättänä, välillä sellainen liikaa murehtiva, saan hirmuisesti voimaa ja toivon todella, että hekin saisivat samaa minulta, vaikka en olekaan niin positiivinen ihminen, kuin he.

      Ihanaa päivää Kristiina <3

      Poista
  23. Paljon ajatuksia herättävää tekstiä ☺
    Kaikillahan meillä on ylä- ja alamäkeä. Erityisen onnelliseksi tunnen oloni kun näen, että omat lapset ja myös lastenlapset voivat hyvin, mutta tunnen myös huolta ja murhetta heidän vastoinkäymisistään.
    Iloitaan kun on aihetta ja murehditaan kun ne murheet kasaantuu ylipääsemättömäksi ja niistäkin on hyvä puhua, se puhuminen aina helpottaa ☺

    Ihanan aurinkoista pyhäpäivää Sinulle Tiia ☺♥♥☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se juuri, jos lapsilla on kaikki hyvin, vanhemmillakin on kaikki hyvin. Kyllä lasten murheet painavat niin paljon, ettei mistään tule silloin mitään.

      Puhuminen on parasta lääkettä.

      Ihanan onnellista syysviikkoa ma-te <3ihanuus <3

      Poista
  24. Minusta on ihanaa kun ihmisillä menee hyvin ja he ovat onnellisia!

    Ehkä olen outo, mutta minusta toisen onni tuo hyvän tunteen omaankin sydänalaan, joten siten vähän varastan sitä hyvää pössistä itsellenikin. On ihan sama koskeeko tämä onni omaa perhettä tai vaikkapa bloggaria, minulle tulee ihan yhtälailla hymy huulille kun näen onnen toisen katseessa tai kuulen/luen, että toiselle on tapahtunut jotakin hyvää tai vain on yksinkertaisesti onnellinen ilman mitään näkyvää syytä -eihän se voi mitenkään olla minulta pois, mutta se voi nimenomaan antaa minullekin jotakin.

    Minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna ihanuus ja tämän olen niin monesti huomannut sinussa kaikkien kommenttiesi kautta, miten osaat iloita toisen puolesta ja miten olet tukenut jopa anonyymin ilkeilyä vastaan. Olet korvaamaton, vaikka emme ole edes ikinä nähneet, silti se hyvyys kantaa tänne saakka.

      Hyvin todettu, että sitä imaisee muidenkin hyvää pössistä, siten itsekin on onnellisempi ja hyvä kantaa ja kiertää. Merkillistä mikä voima positiivisilla ihmisillä on, kuin myös päinvastoin lannistavilla.

      Toisten onni ei ole minulta pois, koska en vaihtaisi kokemaani, näitä suruja, murheita ja onneakaan, koska tämä on minun elämääni ja olen kiitollinen siitä.

      Halit Minna <3

      Poista
  25. Tunteet - iloiset, ankeat, surulliset, masentavat - annetaan niiden kaikkien näkyä. JOkaiselle on paikkansa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne kaikki kuuluu ihmiselämään ja jos piilotat jonkun niistä, kärsii kaikki tunteet. <3

      Ihanaa sunnuntaita Katja <3

      Poista
  26. Olen erityisherkkä ihminen ja koen mm. tunne- ja aistiärsykkeet hyvin voimakkaina. Elän siis erittäin vahvasti tunteella, enkä pysty hillitsemään itseäni aina, vaikka haluaisin esim. olla vähemmän herkkä liikuttumaan, vähemmän empaattinen ja omata edes hippusen vähemmän vastuuntuntoa. Minä myös reagoin tavallista vahvemmin omiin ajatuksiini sekä tunteisiini ja tykkään pohdiskella asioita ja tarkastella niitä monesta eri näkökulmasta.
    Nuorempana häpesin näitä luonteenpiirteitäni, vai pitäisikö sanoa ominaisuuksia ;) ihan kuollakseni. Varsinkin kun minut usein ymmärrettiin totaalisesti väärin. En ole mikään "draamaqueen" vaikka koen niin ilot kuin surutkin vahvasti. Vasta näin "aikuisella" iällä olen vihdoinkin oppinut hyväksymään itseni juuri tällaisena kuin olen. Ei siinä kauaa mennytkään =D

    On tässä erityisherkkyydessä paljon hyvääkin, esim. osaan hyvin asettua toisen asemaan ja ajatella asioita hänen näkökulmastaan, joten niin iloissa kuin suruissa olen hengessä täysillä mukana. Joskus ehkä hieman liikaakin suren toisten suruja, mutta iloita tuskin koskaan voi toisen puolesta liikaa :)
    Paljon olen ystäviä matkan varrella menettänyt, osan omasta tahdostani, kun olen tajunnut etten jaksa raahata negatiivisia energiasyöppöjä mukanani.

    Ihastuin ensimmäiseksi tässä sinun blogissasi, eli siis sinussa, raikkaaseen, rehelliseen persoonaasi, sekä ihanan avoimeen ja rikkaaseen tapaan kirjoittaa eri asioista. Ollaan siis jatkossakin omia itsejämme eikä välitetä mitä muut meistä ajattelevat. Tunteet saavat, ja niiden pitääkin näkyä!
    Ilon ja valon pisaroita tulevaan viikkoosi ihanainen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän niin hyvin tuon erityisherkkyyden, vaikka olen jostain merkillisestä syystä oppinut juuri lapsesta pitämään tunteita sisälläni. Paljon kertoo myös siitä, että teininä Desmond Morrisin kirja teki minuun hirmuisen vaikutuksen eli miten sijaiseleet kertovat hermostuneisuudesta, epämiellyttävästä tilanteesta, jännittämisestä ja epävarmuudesta. Silloin minimoin itseltäni kaikki sijaiseleet, aika pimeetä sanoisin. Mutta minkäs teet, kun teini itse itseään psykoanalysoi.

      Kun en sitten näytä asioita ulos, reagoin heti nokkosrokolla, vatsakivuilla, migreenillä jne. ja olen tuuminut, ei enää, hitsi vieköön tunteita ei kuulu pitää pimennossa, vaan niitä saa näyttää ja se joka ei kestä, niin en ole varma onko se sitten ihan mun oikea kaveri.

      Tämä meidän ikä alkaa olla sellaista, että alkaa hyväksyä itse itsensä sellaisena kuin on ja jopa pystyy ottamaan vahvuutena tuon erityisherkkyyden. En vaihtaisi sitä poiskaan, vaikka se tuo myös paljon raskaita puolia elämään, unettomia öitä ja surumielisyyttäkin. Tyttäreni on myös perinyt tämän luonteen ja sitten taas kuopus on juuri sellainen, joka näyttää vahvana kaikki tunteensaja ai miten kuin tukki hän yönsä nukkuu, kun toinen tyttäreni kipuilee ja vatsaan koskee kaikki pidätetyt tunteet ja kaikki ne "en mä voi, en mä kehtaa" jutut.

      Loistavaa, että olet poistanut energiasyöpöt elämästäsi. Paljon olen pohtinut energiasyöppöjä, että onko se vain, ettei meidän kemiat kohtaa, vai yleismaailmallinen ilmiö, että joku on energiasyöppö kaikille. Ne henkilöt, jotka olen itse kokenyt energiaa syöviksi, ovat kyllä kaiken ymmärykseni ja jutteluideni mukaan aiheuttanut samanlaiset reaktiot muillekin. Energiasyöpöltä juuri puuttuu kaikki erityisherkän piirteet, tulkita toista, tuntea empatiaa, he ovat täysin sokeita itselleen, syyttävät toisia, koskaan heissä ei ole vikaa ja ihmettelevät sitten, kun ihmiset eivät pysty enää jatkamaan heidän kanssa ystävyyttä. Kun ilmaiset asiasta, yrität puhua, he suuttuvat ja heidän verbaalinen kosto on aika mieletön.

      Kiitos Ansku niin paljon ja tämä blogi juurikin on ollut sellainen voimavara, että aluksi häpesin tätä hirveästi ja mietin koko ajan mitä ihmiset ajattelee ja ajattelevatko minusta, että olen jotenkin huomionhakuinen persoona, kaikki tämä tietenkin lapsuuden kasvatuksen tulosta. Nyt olen saanut tästä vahvuutta, koska olen toiminut jo niin monet kerrat itseäni ja tavallaan saamaani kasvatusta vastaan, ettei enää tunnu missään.

      Sinä olet ihana tyyppi, empaattinen, lämmin, sydämellinen, viisas ja myös aistin aina surumielisyyden vivahteitakin, jotka kuuluvatkin erityisherkän ihmisen luonteeseen, koska koetaan kaikki tunteet voimakkaina.

      Paljon paljon halauksia ja kiitos tästä kommentista <3

      Poista
  27. Minä olen aina ollut itsekkyyden huippu onnellisena tai onnettomana. Sekin on taito :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä sinä ja et ole itsekäs, vaan tervejärkinen ja me muut voitais ottaa mallia sinusta <3 Ihanaa iltaa Enkuli <3

      Poista
  28. Elämä on valoa ja varjoa, ja minusta se saa näkyä ja kuulua. Tunteeton steriili pintaliito ja kiiltokuvaelämä ei anna mitään samaistumispintaa, eikä myöskään pakkopositiivisuutta hehkuttava elämäntapa, jossa ei tunnusteta lainkaan varjopuolia. Mutta avoimesti itsensä ja aidon tunneskaalansa näyttävä ihminen herättää minussa sympatiaa ja hyviä fiboja :) Niin että anna mennä vaan Tiia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan juuri näin, aitous on parasta ja sen kyllä aistii, kuka on aito ja kuka ei. Hyvä ja annetaan siis palaa. Muiskuja uuteen viikkoon Tuula <3

      Poista
  29. Minulle tuli tästä postauksesta mieleen entinen esimieheni. Sotilaallinen ja tiukka, autoritaarinen, vanhanajan esimies ja johtaja. Pelkäsinkin häntä vähäsen. Nykyään hän seuraa blogiani. Saanhan kertoa seuraavan. Piti ihan etsiä yksi vanha postaus. Kun kirjoitin Linnakesaari Öröstä, hän kirjoitti kommenttikenttään näin: "Tiesin aikoinani, että olet jotain, mutta en tiennyt, että näin paljon... olet onnellinen."
    Olin vastannut hänelle näin: "Onpa kauniisti sanottu ja ajateltu. Onnellisuus ja positiivisuus taitavat olla kavereita. Ja positiiviseksi minut on mainittu, töissäkin."

    Toivottavasti tämä ei kuulostanut itsekehulta. Tämä kommentti on yksi ihanimpia kommentteja, joita olen saanut blogimaailmassa. Ehkä positiivisuus nähdään onnellisuutena, sillä kyllä meillä jokaisella on ne valon ja varjon hetket.
    Taas kerran niin hieno postaus, minut se vei muistoihin. Kiitos Tiia!
    Hyvää viikkoa Tiia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saat ja ihanaa, kun kerroit, tuollainen että henkilö jota on katsonut ylöspäin, vaikka koulussa tai työpaikalla tulee noin upean kauniisti sanomaan, niin voi mahoton, nuo sanat muistat Tuula loppuelämän. Kaiken kukkuraksi totta joka sana <3 Liikuttava myös tuo huomio "olet onnellinen". Kommentti on niin tyhjentävä, että hyvin vastasit siihen.

      Ei kuulostanut itsekehulta lainkaan ja sitä juuri täällä toivottiinkin. Minähän se oikein retostelin tuossa lopussa itse. Minun mielestä tälläisiä tarinoita tulee ja pitää voida jakaa, nämä on niitä elämääkin isompia juttuja. <3

      Ihanaa kuulla ja kiitos Tuula ja kaunista ja onnellista viikkoa sinulle <2

      Poista
  30. Se että on onnellinen, ei oo itserakkautta eikä leuhottamista eikä toisten pilkkaamista tai mitään muutakaan negatiivista. Jos joku sun onnesta suuttuu tai loukkaantuu, ni antaa hänen niin tehdä. Sinä et ole millään lailla vastuussa toisten tunteista. Se että ei oo onnellinen ei oo huomion kerjäämistä eikä marttyrointia tai mitään muutakaan negatiivista. Elämässä nyt vaan on hyviä aikoja ja huonoja aikoja. Niitä tulee väistämättä kaikille. Itestä se on kiinni, että miten ne ajat kestää. Ne hyvät ajat ja ne huonot ajat. Kyllä mää myönnän, että välillä ärsyttää ja kadehdituttaa toisten onnellisuus tai se että toisilla hyvin menee. Sillon mun pitää vaan kattoa peiliin, että miksi. Aina ne vastaukset ja syyt löytää omasta sisimmästä. Minä oon kuitenkin ite se henkilö, joka on vastuussa mun elämästä ja omasta onnellisuudesta, eikä kukaan muu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. LauraKatarooma kirjoitat niin täydellisen tyhjentävästi ja vahvasti, että wau ja näin on kuule näreet ja oksat pois! Ihan juuri näin ja olen huomannut, että joskus oikein väsyneenä voi ärsyttää muut ihan eri tasolla ja silloin tiedän myöskin, vika on minussa, olen väsynyt ja kaikki vaan ärsyttää, koska minulla itsellä on ärsyttävä olo. Näin se juuri menee ja se vastaus totisesti aina löytyy peilistä.

      Kiitos tästä, tää oli loistava.

      Kivaa viikkoa <3

      Poista
  31. Tiia, nauroin ihan hulluna, sillä näin se menee:) Sanohan vanha sananlaskukin, että 'kel onni on, sen kätkeköön!'

    Jotenkin sitä vain alkaa oppia, että ei saisi enää olla rakastunut, ei intohimoine, ei laskea edes pulkalla mäkeä, jos on 40+. Jos on 50+ on jo riettautta, jos on hävyttömän hauskaa oman rakkaan kanssa ja hehkuu sitä, vaikka onkin jo oppinut sulkemaan suunsa asiasta. No, liian onnen rangaistus on kai sitten sairaus, joten nyt kaikki ovat tyytyväisiä ainakin mun kohdalla. Tai pelko sen uusiutumisesta: Etpä akka enää naura!

    No hitto vie nauran vielä tuhkanakin! Elämä on tehty elettäväksi, ei sitä varten, että täällä vain valittaisimme ja tuhkaa päällemme ripottelisimme.

    Minä en ole peruspositiivinen, mutta osaan irroitella ja vaalia elämää kaikkien aistien juhlana. Jos on mieletön elämänjano, kai se antaa parempaa hehkua, kuin se mitä kaupan purkissa myydään ja sitä vasta ei saisikaan olla, hehkua.

    Nautitaan niin kauan kuin halutaan/jaksetaan/voidaan!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mut sanonko, että nämä vanhat suomalaiset sananlaskut on ihan peffasta ja ne pitäisi päivittää kyllä uudelle aikakaudelle hih. :)

      Se juuri ja oikeastaan vaan nuoret saa näkyä ja kuulua, meidän pitäisi olla hiljaa ja vaieta, koska sitten ollaan sellaisia noloja keski-ikäisiä akkoja.

      Leena ei välitetä, kun elämä oikein pahasti riepoo, kuten sinua, niin viis noista, kultajyvät on vaan tärkeitä, mutiskoon mitä mutisee.

      Jetsulleen näin ja sinä Leena kyllä hehkut tänne asti. <3

      Nautitaan ja surraan, eletään kaikki tunteet.

      Ihanaa viikkoa <3

      Poista
  32. Nykyään voin hyvin ja olen onnellinen. Mutta ennen onneani olen kokenut pettymyksiä,surua,ahdistusta, henkistä hyväksikäyttöä,henkistä ja fyysistä väkivaltaa, vähättelyä,rahahuolia ja sydänsuruja ,, joten olen omalla kovalla työllä saavuttanut onneni ja tasapainoni elämässä,periksiantamattomuus,positiivinen asenne,anteeksianto ja sisu on niitä joilla rakensin nykyisen elämäntilanteeni ja hitto vie olen sen ansainnut :D Ja vaikka menisi hyvin sulla on oikeus silti kokea surua,kiukkua jne.. Kaikilla on . Ne on normaaliin elämään kuuluvia tunteita.

    VastaaPoista