lauantai 23. elokuuta 2014

Yhtä juhlahumua.

Muistan pienenä katselleen vaarini 50-vuotissyntymäpäiväjuhlakuvia ja tuumineen huolissani, että aivan kamalaa kun vaari on niin ikäloppu.... Nyt vuoden karnevaaliaika pyörii 50-vuotisteemassa.

Viikko sitten yllätysjuhlimme ystäväni 50-vuotisjuhlia ja sama meininki jatkuu kaksinkertaisesti tänään. Molemmat juhlat tapahtuvat Espoossa, joten kaksoisisku-juhlinta toimii tänään vallan kätevästi.

Ensin syömään appivanhempien kanssa, heillä paukahtaa peräti 50 avioliittovuotta täyteen. Tästä voisi runoilla vaikka mitä mahtipontista ja syvää, mutta onko kuitenkaan riittävästi kaikupohjaa runoilla rönsytä, omia avioliittovuosia takana 11-vuotta. Sitä luulee kyllä jo kaiken nähneen, mutta tokkopa vaan. Esimerkiksi puolison sairastelut tai omat ovat vielä kokematta ja vaikka meilläkin omat vastoinkäymiset todellakin on ollut, kenties ovat kuitenkin olleet sellaisia pieniä pähkinänmurusia, jos miettii tarkemmin mitä kaikkea 50:n vuoteen mahtuu.

Suuren juhlan tuntua kuitenkin ilmassa tänään monin tavoin. Moinen aviomatka on maljan noston arvoinen tapahtuma. Oikeastaan en edes tiedä minkä kokoinen malja riittäisi moista saavutusta juhlistamaan.

Hääpäivän vietosta siirrymme tyttäreni kummisedän luokse juhlimaan hänen 50-vuotisjuhliaan. Syntymäpäivät hänellä on juuri tänään. Aamulla pohdittiin, että hänellä hyvinkin on puolet matkaa jäljellä. Moni elää tulevaisuudessa varmasti 100-vuotiaaksi. Niinhän eli mumminikin 102-vuotiaaksi ja toinen mummini yksin asustelee 93-vuotiaana.

Mutta kyllä ikääntyminen silti mietityttää ja toki omasta puolestani voin vain sanoa, että nämä 45-vuotta ovat menneet kovin vikkelään ja kuulemma loppua kohden tahti vaan kiihtyy.

No ei mietitä loppua vaan uusien aikojen alkua ja päivän juhlahumua. Ikä tuo myös vapautta, rentoutta, voi olla mikä on. Ei ota pulttia niin helposti kaikesta ja on tyytyväisempi itseensä,  kuin nuorena, jolloin naamataulu näytti paremmalta, mutta mieli oli sekava lankakerä.

Kivaa lauantaita kaikille, nuorille ja vanhoille, eri ikäiset ihmiset tekevät juuri tästä elosta niin rikkaan. Olisi se kurjaa jos olisi maan päällä sellainen zombiearmeija klooneja, kukaan ei vanhenisi, kaikki jämähtäväisivät ikään joka olisi kyseiselle ihmiselle otollisin. Hui miten pelottava ajatus. Vaikka vanheneminen joskus jopa pelottaa, ikuinen elämä vasta kamala ajatus olisikin.


                                      


"Kun alkaa olla kyllin vanha,
uskaltaa olla nuori"


Eli antaa vaan taas lapsettaa, ohessa DISNEY klassikkomukit eiliseltä ja tältä aamulta. 
Kuva: Huomenta!
Disney klassikkomuki Minni Hiiri ja Mikki Hiiri vuodelta 2006
Disney classic mug Mickey Mouse and Minnie Mouse from year 2006

Kuva: Aamukahvi ❤
Eilinen aamusumppikuva Disney klassikkomuki Mulan
 Morning coffee mug  from yesterday from Disney classic movie Mulan. 




2 kommenttia:

  1. Ihana Tanja, kiitos. ❤ Yhdet juhlat takana ja toiset edessä. 😉 Ihanaa viikonloppua!

    Tiia

    VastaaPoista