perjantai 30. toukokuuta 2014

Kun lasta kiusataan

Tänään pimpahteli  aamusella koko ajan pienen ekaluokkalaiseni puhelin, siellä kaveri varmisteli, että käveleekö tyttäreni hänen kanssaan kouluun. Tuumin, että tuohon varmisteluun liittyy epävarmuutta, ettei varmistelija jää yksin, ole itse ulkopuolinen, toinen pieni reppana.

Pian soi minunkin puhelimeni, siellä kouluun päässyt ekaluokkalaiseni soitti itkien, että nyt tämä varmistelijakaveri ei leikikään hänen kanssaan, vaan dumppasi hänet kuin räkärätin. Pysyin rauhallisena ja yritin puhumalla saada heitä kaikkia leikkimään toistensa kanssa-yhdessä. Tyttäreni itki ja hänet dumpanneet tytöt nauroivat itkemiselle. Itkeminen on lasten mielestä noloa ja selvä heikkouden merkki, vaikka tunteiden osoittaminen on vahvuutta, suorastaan mahtavaa ja epäsuomalaista sellaista.


Uskoakseni tyttäreni on jo unohtanut koko jutun ja löytänyt itselleen leikkikaverin, paljon ystäviä hänellä on, mutta joskus on kertonut viettäneensä koulupäivän yksin, koska kaikki tytöt leikkivät aina kaksin.

Tyttäreni ei ole myöskään täydellinen vaan varsinainen tättähäärä, ei ilkeä, mutta voi olla kovin ajattelematon ja ajattelemattomuuksissaan ikävä. Onneksi tuntee katumusta ja osaa pyytää anteeksi, välillä kun tosiaan ilkeyksiä tulee hänenkin suusta.

Hän on myös vahva, pukeutuu miten tykkää, laittaa leijonapuvun syntymäpäiväjuhlille, vaikka muut pienet juhlivat laittavat prinsessamekon. Varmistelen häneltä onko hän leijonapuvun suhteen varma,  muut voivat kiusata, tyttäreni vastaa "mitä väliä, tämä asu on minun lahjani syntymäpäiväsankarille".

Joukossa, mutta yksin.




Tyttäreni on vahva ja selviää itkuistaan, mutta entä ne jotka eivät selviä... Jotka jäävät joka päivä yksin.


Elämä on oppimista, välillä yksin jääminen, toisten huomioon ottaminen, satuttaminen ja satutetuksi tuleminen. Yksi asia on selvää, kukaan meistä ei ole täydellinen ja sormella ei saisi osoittaa ketään ja moni muutos lähtee omasta toimintamallista. Miten itse käyttäydyn, minkälainen roolimalli olen ja puutunko rohkeasti jos vääryyttä tapahtuu ja myös puutunhan oman lapsen kohdalla, enkä vaikene ja sulje silmiäni.

Tuli vain surullinen fiilis, ei mitään hauskaa, eikä hullua ole tapahtunut tänään. Älypuhelinkin toimii ja silmäpussitkaan eivät pahimmista päästä ja housunnappikin meni kiinni. Usein sitä veuhtoo mikrokuviossaan ulkonäköskeisesti miettien kaikkea mikä itsessä on rumaa, mutta pientä se on silloin kun maailma on ruma, ruma lapselle.

Disneyn Lilon ja Stichin sanomaa "Ohana tarkoitaa perhettä, ettei ketään jätetä yksin". :)


9 kommenttia:

  1. Vaikka se kurjalta tuntuukin, niin myös ikävät asiat opettavat ja kasvattavat. Etenkin, jos niistä saa puhua jonkun kanssa, joka välittää ja lohduttaa. Kiusaamisen kohdalla olisi tärkeää ja hienoa, jos siitä kiusaajastakin välitettäisiin ja hänen kanssaan juteltaisiin. Pienten kanssa se on vielä helpompaa, kun he ovat vastaanottavaisempia neuvoille ja säännöille, Siksi koulussakin pitäisi kiinnittää erityistä huomiota siihen,että ketään ei jätetä yksin.

    Upeaa on, että uskaltaa olla omanlaisensa ja hyväksyy sen muissakin. Se on viisautta.

    VastaaPoista
  2. Nimenomaan, kun jää itse välillä yksin, toivoakseni ei jätä muita ulkopuoliseksi. Kaikki nämä kokemukset opettaa, vaikeudet ja vastoinkäymiset jalostaa tätini sanoin. :) Kyseisellä tytöllä on mukavat vanhemmat ja välillämme avoin keskusteluyhteys. Kuten mainitsin, ei se omakaan ole täydellinen... :( Jotain epävarmuuttahan tällä tytöllä on takana, ettei vaan hän jää yksin. Kova on lasten maailma, sitä kun haluaisi suojella lastaan kaikelta, vaikka elo pumpulissa on tyhmintä mitä lapselleen voi tehdä Silti suojeluvietti aina nostaa päätään ja kyllähän siinä hetkeksi surullinen olo aina tulee. Postaus oli tälläinen tämän päivän otos ja myös sellainen hieman yleistävä ettei ketään saisi jättää yksin.

    VastaaPoista
  3. Voihan hemmetti, tuo on niin tyypillistä tytöille. Kun löytyy "parempi" kaveri niin leikitään sen kanssa. Kyllä kiusaamiseen on syytä puuttua heti ja vähintä mitä voi tehdä on vahvistaa tyttären itseluottamusta pistämällä tytön kunnon karatekouluun. Eikä haittaa vaikka ottaisi toisen tytön myös puhutteluun ja kertoisi ettei tuo nyt ihan oo kohdallaan. Vaikka vastoinkäymiset opettaa niin "kiusaaminen" ei koskaan saa jatkua. Seuraahan asiaa ja jos tyttö jää toistuvasti yksin niin nopeasti yhteyttä kouluun. Välttämättä noin pieni ei selviä asiasta jos jätetään yksin hoitamaan homma kuntoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh vihdoin sain asetukset kohdilleen, että anonyyminäkin pystyy tänne kirjoittamaan. Ja todella upeeta, sieltä tuli heti lämmin, kannustava ja asiallinen kommentti. Sydämelliset kiitokset. Ehdottomasti olen valppaana ja kerran tässä jo vanhempien kanssa juteltu. Tänään tuntui vaan siltä, ettei kesälomalle lähdettäessä raaskinut ikävää puhelua soittaa... Josko kesä ja aika auttaisi... Tyttäreni kyllä ratkaisi asian omalla tavallaan ja poisti kyseisen henkilön puhelinnumeron kännykästään. Rajua suoraviivaista toimintaa, olisipa itselläkin joskus rohkeutta toimia niin. ;)

      Poista
  4. Itse törmäsin päiväkodissa vähän vastaavanlaiseen kiusaamiseen, kyllä siinä itsellä leuka loksahti lattiaan, että onko tosissaan näin "järjestäytynyttä" kiusaamista pienten alle kouluikäisten lasten kesken. Onneksi asia on nyt aika paljon ollut esillä, niin jospa siihen osattais suhtautua ja puuttua oikealla tavalla. Hyvä postaus tärkeästä aiheesta!

    Niin ja jos olet kiinostunut bannerista, niin kokeilen kyllä oikein mielelläni! Laitat vain sähköpostia tulemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maikki naulankantaan, ilmennät asian loistavasti, järjestäytynyttä, älykästä ja viimeisen päälle suunnitelmallista valtapeliä. Tärkeää on ajoissa puuttua ja puhua avoimesti. Ja tärkeä muistaa, että kiusaajakin on lapsi ja mitkä hänen syyt kiusaamiseen.

      Ei niin että lähtee raivopäissään ketään syyttelemään. Rakentavalla keskustelulla, voivat kiusaajan vanhemmatkin ajoissa puuttua kiusaamiseen.

      Olen aina miettinyt kumpi olisi pahempaa, että oma lapsi kiusaisi tai olisi kiusattu. Tyhmää tietenkin edes yrittää vertailla näitä asioita, molemmat yhtä kipeitä asioita erilailla. Mutta vanhempana kokee suurta epäonnistumista jos oma lapsi kiusaa... Ja taas hirveää huolta jos lasta kiusataan.

      Ja Maikki en voi ymmärtää, että olet noin ihana, että teet ihmisille iloksesi bannereita. Saatan tarttua ihanaan tarjoukseen, jos rohkenen vaivata. :) Koska kyllähän tämä blogini on remonttia vailla nimenomaan. :)

      Aurinkoa päivään Tiia

      Poista
  5. Lähdin etsimään vanhempia kirjoituksiasi, jotta voisin heittää sinua linkillä blogiini ilman uteliaiden katseita. No, onhan ne julkisesti luettavissa, mutta silti jokin häveliäisyyspuuska tempaisi minut mukaansa.
    Sitten luin tätä kirjoitustasi ja voi kuinka harmittaa! Koulukiusaaminen, kiusaaminen, työpaikkakiusaaminen, nettikiusaaminen.. ihan sama, missä se kiusaaminen onkaan, se on niin VÄÄRIN! Ja sitten vielä lapselle... Toivottavasti itku unohtui jo. Kiusaaminen siinä samalla. ???
    Olen itse ollut koulukiusattu 8 vuotta ja se oli kamalaa. Olin niin lähellä luovuttaa. Mietin nyt kysymystäsi, kumpikohan olisikaan pahempi, kiusattu vai kiusaaja... Jaa-a. Kummallakin on vaikeita ongelmia. Tänä päivänä itse nostan pääni pystyyn, mutta kiusaajani ovat itsetunnoltaan nollassa. Veikkaanpa, että olen voittaja tässä kisassa. Kaikki eivät kuitenkaan jaksa. Kunpa voisi olla elämä niin, ettei kukaan kiusaisi ketään...

    Mutta juu, se linkki, jossa kerron sairaudestani... viimeisimmät kuulumiset lääkärist.

    VastaaPoista
  6. Onneksi tyttäreni on vahva, tulta ja tappuraa. Hetken itkee ja rääkyy ja kohta taas iloinen. Lapsen kannalta voi olla parempi, että on kiusattu. Minuakin on kiusattu, mutta aika vähän. Kaikilla varmasti jonkinlaisia kiusaamiskokemuksia, mutta sinulla on ollut todella pitkäkestoista ja rankkaa. Mietin tuota osittain vanhempana, kumpi olisi äitinä pahempi... Voi että, mutta ei kaikkea tarvitse rinnastaa, ihan yhtä kamalia molemmat....

    En kiusaamista ymmärrä lainkaan. Ihan aidosti mottoni on anna hyvän kiertää. :) Annan välillä liikaakin itseäni talloa, mutta nyt 45-vuotiaan on alkanut omakin pää nousta ja osaan sanoa välillä "ei" tosin huonolla omalla tunnolla. Tulee niin hyvä mieli, jos teke hyvän teon. Joskus ällistyttää sitten se, kun tekee hyvän teon ja toinen ei huomaa ja kiitä, mutta se onkin taas oma juttunsa. :)

    Mutta tosiaan vielä kiusaamisesta, kyseinen henkilö oli meillä taas leikkimässä ja oli leikannut isomman tyttären keppihevosesta koko harjan pois eli hepan hiukset! Ja oli kuulemma vielä vastannut, kun pienempi tytär oli sanonut, että ei saa, että meni jo. Jepulis, minä kiehun! Miten tulis toimia, en edes tiedä...

    Nyt se linkki vielä. :)

    Tiia

    VastaaPoista
  7. Hyvä että tyttäresi on luonteeltaan tuollainen sisukas neiti. Kamulla jotain selvästi hätänä, kun vaan vanhempansa tiedostaisivat ja osaisivat puuttua ilkimys-puoleen ajoissa. Olen nyt kännykällä viestiä laittamassa, joten en voi tarkistaa, mutta eikö nimeäni klikkaamalla pääse SIIHEN bloggaukseen? Jollei, tarkistan ja palaan astialle kotikoneella toisella kertaa. Nyt nukkumaan. :)

    VastaaPoista