maanantai 8. lokakuuta 2018

Paljukamut kylässä ja jenkkituliaisia

Lauantaina meidän hyvä ystäväpariskunta oli meillä kylässä. Päätin kutsua heitä paljukamuiksi, sillä ehkä jotkut muistaa, että juuri tämän pariskunnan kanssa aina paljuilemme heidän kotonaan. 

On se muuten vimmattua, kun kutsuu ystäviä kylään, niin mistä sitä oikein menee ja kehittää ruokapaineen itselleen? Mitä laittaa kamuille, jotka on tuntenut parikymppisestä jo. Ei voi laittaa samaa mitä joskus on laittanut. Noh jos tässä on tunnettu tyypit jo 30-vuotta, niin melkovarmaa on, että jossain kohden saattaa kekseliäisyys loppua kesken. Tunnetaan myös toisemme niin hyvin, eli onko sillä oikeasti niin väliä, jos samaa ruokaa pukkaa antimiksi, kuin joskus aiemminkin.

Päätettiin kuitenkin laittaa sekalainen menu, jossa ei ole punaista linjaa, vaan mitä teki mieli. 

Avokadoleivät

Maalaisleipää tai Ciapattaa

Sivele leivät oliiviöljyllä ja valkosipulilla ja laita uuniin

Lisää avokadomössö, johon on lisätty pippuria, suolaa, sitruunaa ja ripaus valkosipulia

Lisää kuullotetut kirsikkatomaatit

Päälle mozzarellaa ja basilikaa ja balsamicosiirappia

Jösses sentään, ystävät toivat jenkkituliaisina aitoa Harry Potter kermakaljaa. Fiksusti vielä kaksi putelia, toinen nautittavaksi ja toinen koristeeksi. Ihanaa, sillä olen aina halunnut maistaa aitoa kermakaljaa! Tämä oli ihan paras tulkkari!
Raita

Turkkilaista jogurttia

Hunajaa

Kurkku raastettuna

Yksi nippu minttua silppuna

Suolaa

Juustokuminaa

Chiliä

Leipälettuset

7dl vehnäjauhoja

1tl suolaa

2dl lämmintä vettä

1dl sulatettua margariinia

Sekoitan kaikki ainekset keskenään ja kaulin heti lettuset suoraan pannulle öljyllä paistettavaksi. Nämä leipäset ovat helppoja kaulia ja paistuu hetkessä ja ah niin herkullisia. Käy myös tortilloiksi. 

Intialainen kastike

Nyt mentiin osittain purkkiaineksilla: 

Yksi Rajah Tikka Masala Paste

Muutama ruokalusikallinen Pirkka Vahvaa Tandoori tahnaa

Turkkilaista jogurttia

Tomaattimurskaa

Inkivääriä

Valkosipulia

Tuoretta Korianteria

Tämä intialainen pata oli menestys ja ainakin kamut ja oma mies väitti, että yhtä hyvää kuin ravintolassa ja myönnettäköön, olihan se. Eläköön helpottavat asiat eli valmistahnat. 

Iiks sain ihania Disney-sukkia ja nämä olikin ystävän sisko tuonut Lontoon-reissulta, suuret kiitokset siskolle ja myös Mikki-kassista. <3


Ah Starbucks-kahvia ja sukulaatia rantautui myöskin jenkkituliaisina. Tänä aamuna ehdinkin nauttia latten, johon laitoin kaksi teelusikallista tuota Salted Caramel kaakaota ja voi jösses miten herkullinen latte tulikin,  kelpaisi ihan jälkkäriksi asti. 
Kylläpä piristi ystävien kyläily  ja oman rakkaan kanssa keittiössä kokkailu. Ystäviä pitäisi nähdä vaan useammin, sillä heti, kun heitä näkee, iskee oikein ikävä. Olipahan kiva viikonloppu ja ruokakin onnistui. 
Ai niin jälkkärinä meillä oli jädebuffa. Oli perinteista vaniljajädeä, hakattua suolapähkinää, turkinpippurihaketta ja kaikenlaisia erilaisia jädekastikkeita. Lidlistä löytyi myös järisyttävän hyvää Salted Caramel jädeä, ette usko miten hyvää se  on, vahva suositus! Tekisi mieli syödä koko törppö kerralla!
Pakko vielä vinkata, että Instagramin puolella alkoi Melli Ecodesign vaatearvonta, jossa yksi voittaa itselleen ihan minkä tahansa vaatteen Melli Ecodesign valikoimasta. Nyt jos koskaan kannattaa osallistua, sillä nämä Suomessa valmistetut luomupuuvillaiset vaatteet ovat erittäin laadukkaita. 

Mieleisen vaatteen voit kurkkia täältä ja kommentoida Instagram Koivusalo ja sitten vain seurailet meikäläisen ja Melli Ecodesignin Instatiliä ja se on siinä, olet arvonnassa mukana. 

Miten siellä meni viikonloppu ja hei mitä kokkasitte? Upeaa uutta viikkoa kaikille. <3

44 kommenttia:

  1. Ihanat eväät ja varsinkin nuo leivät näyttää super herkullisilta! Ihanaa viikon alkua ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki oli nam ja noita leipiä voi syödä ihan minkä kanssa vaan. <3 Ihanaa päivää Jaana <3

      Poista
  2. Juurikin näin, miksi sitä aina stressakaan tarjottavien suhteen. Mutta, oi mitä herkkuja olet tarjonnut. Nuo leivät menee ehdottomasti testiin, on varmasti meidän perheen makuun.
    Mukavaa alkanutta viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä miksi stressata ja koti siivota ja kaikki ja takaan, ettei silloin 20veenä otettu näin kovin pulttia, niin miksi nyt sitten.

      Ihanaa viikkoa Kaisa <3

      Poista
  3. Leipäsiä kokeilemaan!

    VastaaPoista
  4. Vau, ihanat tarjoilut. Kyllä noita kelpaa syödä.
    Ja ihania tuliaisia olit saanu.
    Mä oon siivonnut ja nyt löhöän sohvalla.
    Ihanaa alkanutta viikkoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siivoamisen jälkeen kelpaakin löhöillä, ihan parasta. Aurinkoa päivään. <3

      Poista
  5. Ihanat kuvat!
    Ja vitsit mitä herkkuja siellä on ollut tarjolla. Namskis!
    Pitääkin Lidlistä ostaa tuota jädeä ja maistaa.
    Hyvää alkanutta viikkoa Tiia!❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari ja tuo Liiterin jäde on megahyvää. :) Ihanaa viikkoa sinne <3

      Poista
  6. Oli mun kommentti tuossa klo 13.08 jäi nimi pois. 😀♥️
    >Leena

    VastaaPoista
  7. Suolakaarmelli on niin hyvää! Em ole huomannutkaan tuota Lidlissä kun ei ole Siippaa kiskomasas jäätelöaltaalle... Ihanat tarjoilut teillä on ollut, kyllä vieraiden on kelvannut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin vasta bongasin tuon jäden, olisikohan uutuus? No oli hyvät ruoat, mutta kalpenee sun keitoksien rinnalla. <3

      Ihanaa viikon jatkoa Tuuli <3

      Poista
  8. Voi vitsiläinen mitä herkkuja. Mä kokkasin vilo punajuuri-vuohenjuustorisottoa. Sekin oli superhyvää.
    Iloa viikkoon <3<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi apua miten hyvää. <3

      Ihanaa viikkoa Taru <3

      Poista
  9. Nyt oon kyl kade.. ihan vihreä. Potter kermakaljaa... nyyh. ;) Katkera Potter-fani kysyy ... miltä maistui?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole vielä raaskinut korkata eli johonkin kohokohta hetkeen on pakko säästää tuo makuelämys. <3 Mutta kyllä oli ilahduttavat tuliaiset, että oksat pois. <3

      Ihanaa päivää Onneli <3

      Poista
  10. Jösses noita ekan kuvan avocadoleipiä, meinasin just pyörtyä nälkäkiukkukateudesta nähdessäni ton kuvan :D Ihan mahtavalta vaikuttaa teidän menu muutenkin, just muuten olen itsekin seuraavaksi kirjoittamassa intialaisesta ruuasta (tän hetken ykkösjuttu mulla).

    Mut hei, mitä on KERMAKALJA??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, ne leivät oli kyllä aika nams. :) Intialainen ruoka on kyllä yksi lemppareita.

      Harry Potter kirjoissa aina käydään vähän juomassa kermakaljaa. ;)

      Ihanaa viikon jatkoa Emma <3

      Poista
  11. Ai miten herkullisia tarjoamisia loihdit teille ja mitä kaikkea hauskaa ja hyvää saitkaan tuliaisiksi. Nam :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Birgitta kiitos ja aurinkoa sinun viikkoon <3

      Poista
  12. Upeat tarjoilut ja tuliaiset. Kyllä kelpaa - puolin ja toisin-, kun on tuollaisia kavereita.
    Kermakaljasta en ole koskaan kuullutkaan :)
    Täällä oltiin viikonloppuna mm. koiravahtina.
    Antoisaa tätä viikkoa sinulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harry Potter ja ystävät juo kermakaljaa. ;) Nam.

      Ihanaa viikkoa Kirsti Kaija <3

      Poista
  13. Arvaa tuliko nälkä, niin herkullisia leipäsiä olet tehnyt ♥ Ystävien kanssa vietetty aika on voimaannuttavaa ja aina yhtä mukavaa, paljuilusta puhumattakaan. Kiva viikkis teillä ollut. Mukavaa alkuviikkoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ja toivotaan ja paljuilu kamuille onkin taas jo kalenteriin laitettu, meillä harmi kyllä ei paljua huom. vielä ole. ;)

      Ihanaa viikkoa Maiccu <3

      Poista
  14. Tuliaisista huomaa, että niiden ostajat tuntee sinut paremmin kuin hyvin. Ihanat tarjottavatkin teillä on ollut. Me tehtiin sunnuntaina kanapizzaa ja jälkkäriksi vohveleita. Tänään vielä innostuin leipomaan pullaa...että sellaista meille :)
    Ihanaa uutta viikkoa sinulle Tiia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih eikö huomaa, ihan täsmäiskut nuo tulkkarit.

      Kanapizzaa ja vohveleita, joudunko mä Outi tästä lähtemään nyt sushille, niin kova nälkä iski, kun luin nuo teidän herkut.

      Ihanaa viikkoa Outi <3

      Poista
  15. Nuo leivät saivat veden kielelle ja sopisivat minunkin tämänhetkiseen ruokavaliooni. Eikä tuo Lidlin jätskikään pahalta kuulosta.
    Mukavaa viikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla. Oikein sydämellistä viikon jatkoa Kristiina <3

      Poista
  16. Tuo on kyllä niiiin totta että miksi ihmeessä pitää aina stressata ruoan laitosta ja vähän siivouksestakin jos kylään on tulossa ”vanhoja frendejä”?? Noita leipiä pitää kyllä pian testata! 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sano muuta, ei mitään järkeä ja hei tokkopa stressasin vielä 30-vuotta sitten, kun heihin tutustuin. Voi elämän kevät, ihan hulluutta.

      Nuo leipäset ovat mielettömän hyviä, vaikka väliin mozzarellaa ja tomsuja vaan tai vaikka chili con carnea tai mitä vaan, aijai. .

      Ihanaa viikon jatkoa Lisa <3

      Poista
  17. Me syötiin Kanarisottoa ja omenapiirakkaa joka epäonnistui täysin, löysin ohjeen joka ei ollu hyvä :( onneksi oli muutaki jälkkäriä :) , hyvää syksyistä viikkoa, täälä on tulossa Brittikesä viikonloppu ,:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä ärsyttävää! Onneksi oli muutakin jälkkäriä, ettette jääneet makeatta. :)

      Täälläkin on tänään ollut ihan +15 astetta, ihanaa.

      Kivaa viikon jatkoa Ulrika <3

      Poista
  18. Ihanat syömiset teillä! Nuo leipäset pistän itselleni muistiin ehdottomasti :) Ja intialaistyyppiset ruuat on myös niin hyviä, että oksat pois...

    Meillä syötiin viikonloppuna perjantailta jääneitä lihapullia ja lauantai-illalle tein pizzan. Sauna ja kotipizza vaan jotenkin kruunaa lauantain. Sunnuntailta ei ole edes muistikuvaa, mitä mahdettiin syödä. Taisin olla aivot nollatilassa :D

    Ihanaa viikkoa Tiia! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta hei ihanaa, pizza kyllä niin kuuluu viikonloppuun. <3 Aina ei muista mitä on syönyt tahi tehnyt, tuttu juttu. :)

      Ihanaa viikkoa Tuula <3

      Poista
  19. Upeat leipäset! Olet varmasti hyvä kokki, näytti sapuskat sen verran herkuilta!<3
    Ihanaa on ystävät vuosien takaa, joiden kanssa ei tarvi pohtia, että mitä se nyt tuolla tarkoitti, kun sen jo tietää :) Harmillista, kun on niin kiire, ettei ennätä kyläilyjä järkätä tai sitten on töistä niin väsynyt, ettei jaksa:) Mutta nyt pitää ryhdistäytyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä ole hyvä kokki, aika perus, mutta joskus kun näkee vaivaa, niin syntyy hyvää, mutta siltikin hih rumaa ruokaa.

      Ystävät piristää ja meilläkin oli ihan liian pitkä tauko, olet niin oikeassa, sitä pitää ryhdistäytyä.

      Ihanaa viikon jatkoa <3

      Poista
  20. Herkullisia ruokia teitte miehesi kanssa. Nuo leivät on myös oikea silmänilo.Leppoisaa tiistai iltaa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Marja ja mukavaa keskiviikkoa sinulle.

      Poista
  21. Oi oi mitä herkkuja ja hetkiä <3 Niin upeat kuvat jälleen että voi apua! :D

    VastaaPoista
  22. Oijoijoi mitä herkkuja!! Leivät näyttää TODELLA herkullisilta!! NAM!!

    Kermakaljaa?? En ole katsonut yhtään Harry Potteria joten en tarkalleen tiedä mistä puhutaan. Tyttäreni kuitenkin harmitteli, ettei ehtinyt Universal Studioilla sitä maistaa pitkien jonojen vuoksi....
    Kaipa se on tämän maman hankkiuduttava (leffaan) lapsen kanssa uudestaan tuonne maailmalle, että saa itsekin kokea ja maistaa.

    VastaaPoista