perjantai 20. heinäkuuta 2018

Kun mieleni pahoitin

Tänä aamuna tyytyväisenä ja aamukahvi nököttämässä nenän edessä, klikkasin itseni Facebookin puolelle ja silmiini rantautui Anna-lehdessä esiintyvä Tena-mainos, jonka keulakasvona on Riitta Väisänen. 
Ensimmäisenä silmiini särähti ihmisten kommentit, puoltaviakin toki oli, mutta niin monen monta negatiivista, miten Riitta hakee julkisuutta, miten Riitta on jauhanut vaihdevuosista jo iät ja ajat, eikö Riitta jumppaa, Riitan pitäisi laihduttaa ja tätä rataa. Sitten on näitä oman itsensä nostajia, "minä olen jumpannut" enkä kärsi moisesta ongelmasta, niin kuin Riitta olisi jotenkin huonompi ihminen, kun kertoo virtsankarkailuongelmistaan, kun fakta on se, ettei täydellistä ihmistä olekaan, jokaisella on omat ongelmansa. 

Mielestäni on aina hyvä, että ns. "häpeällisistä" aiheista puhutaan, jotta ne eivät enää ole häpeällisiä. Kyseessähän oli toki mainos eli kyllähän Riittakin tarvitsee voita leivän päälle, mainostetaanhan sitä kaikkea muutakin, miksei sitten Tenoja. Aina viesti, apu, vertaistuki vielä helpommin voi auttaa, kun vaikean asian keulakuvana esiintyy rohkeasti julkisuuden henkilö. 
Joka tapauksessa harmoninen aamukahvihetki sai särön, miksi naiset eivät pidä toistensa puolta, ei ole pitkä aika siitä, kun naisen rooli oli yhteiskunnassa alisteinen. Miksi toisia pitää alentaa ja samalla kuvitella itse olevansa jotenkin parempi. Miten edes kehdataan omilla kasvoilla ja nimellä olla ilkeitä netissä. 
Jatkoin mieheni kanssa keskustelemista aiheesta ja mies vetikin hyvän pointin esille. Ennenhän ihmiset kirjoittivat yleisön palstoille näitä negatiivisia tuntemuksiaan ja taatusti tuo ihmisryhmä oli aina miltei se sama, joka päästeli höyryjä ja kirjoitteli negatiivisia ajatuksiaan lehtiin. Varmasti nytkin asia on niin, että kyseessä on kuitenkin pieni ryhmittymä, eikä joka toinen ihminen suoraan katukuvasta. 

Siltikin näitä kommentteja lukiessa tulee hirmuisen paha olo, negatiivisuus tarttuu ja ihmisten outo kepeys olla ilkeitä toisilleen ja vielä omahyväisellä tavalla, kuin he itse olisivat jotenkin toisia parempia. En tiedä, tänä aamuna meni taas kuppi nurin ja tuli tunne, että niin paljon, kuin somessa on hyvää, niin some on pahan olon ja vihapuheiden villi viidakko, äänitorvi, jossa välillä jopa asiasta täysin tietämättömät ihmiset vain päästelevät höyryjään ja taatusti hetken mielijohteesta, astumatta sen toisen ihmisen saappaisiin.
Yritän välttää kuin ruttoa tälläisiä keskusteluja, jopa Muumifanien sivuilla ihmiset saattavat aluksi riidellä muumimukeista ja lopulta syytellen toisiaan jo unohtaen mikä oli koko jutun punainen lanka. Kaikkialla on tämä lieveilmiö, ihmisten paha olo ja sammakoiden viljely ilman käsijarrua.
Kunpa, ennen kuin painaa vihapuheilleen sitä julkaise nappia, miettisi edes minuutin verran, että siellä toisessa päässä on ihan aito oikea henkilö, jolla on omat ilot ja murheet, joka on elävä tunteva ihminen. 
Mitä Riittaan tulee, olen saanut tavata hänet livenä ja Riitan kanssa on tehty YouTube-videotakin ja Pinkit korkokengät Maijuhan innoitti Riitan tubettamaan. Riitta muistaa aina kiittää lehtijutuissakin Maijua ja Riitta minusta vaikutti sydämelliseltä ja välittömältä, aidosti ihanalta ihmiseltä. Jos Riitta mainostaa Tenaa, on kyseessä maksettu mainos, ei Riitan huomionhakuisuus, vartalon muodot, loputtomat vaihdevuodet tai merkki siitä, ettei Riitta olisi jumpannut tai joogannut tai olisi jotenkin huonompi ihminen, vaikkakin jos kärsiikin virtsankarkailuista.

Minä Tiia kärsin myös ajoittain virtsankarkailusta, jos olen juonut vaikka paljon, vessaa ei lähellä ja yhtäkkiä naurattaa ihan sairaasti ja me Pinkit korkokengät Maijun kanssa otetaan myös tämäkin homma huumorilla, se parhaiten meinaan nauraa, joka itselleen osaa nauraa. 
Naiset, älkää olko susia toinen toisillenne, pidetään yhtä ja toistemme puolia, huumoria elämään, nauretaan vakaville aiheille, puhutaan niistä. Näin vakavat aiheet eivät ole vakavia aiheita enää lainkaan ja voivat jopa auttaa joitain ihmisiä, jotka yksinään kärsivät mielestään häpeällisistä ongelmista. 

Katkeruuskin on kierre, joka ruokkii itse itseään, katkera ihminen miettii, miksi kaikki ovat hänelle ilkeitä, katkera lietsoo negatiivisuudellaan muita joko välttämään häntä tai antamaan samalla mitalla takaisin. 

Katkera saattaa alkaa elämään vihan kuplassa, eikä tunnista enää muunlaista elämää. Tästä suosta voi kuitenkin päästä ulos, kokeilla vaikka sanoa jollekin negatiivisen sanan sijaan kauniisti ja katsoa miten se vaikuttaa, hymyillä sen sijaan, kuin olla naama rutulla, heipata tuntematonta, auttaa jotakuta vaikka kaupassa ja nähdä  miten se hyvä lähtee kiertämään ja miten se alkaa samalla lämmittämään liekkiä omassa sydämessä.
Eikä kiusata netissä eikä muutenkaan, mietitään kumpaan jengiin halutaan kuulua, hyviksiin vai pahiksiin ja kun se viimeinen päivämäärä elämässä koittaa, niin eikös olisi kiva katsoa itseään peiliin, olin ihan ok ihminen, tein välillä toki virheitä, osasin kuitenkin pyytää anteeksi ja en tahallisesti loukannut muita ihmisiä. Koskaanhan ei tiedä milloin on se kenenkin viimeinen päivä ja olisi aika kurjaa, jos ne viimeiset sanat olisivat ilkeää vihapuhetta. 

Elän hyvän elämän, olen sen itselleni velkaa. <3

Mistä juttu lähti, Anna-lehden Tena-mainoksen Riitta keulakasvona voit  lukea täältä.


On Täditkin saaneet oman osansa, viikoittainhan näitä pukkaa, mutta henkilökohtaisesti tädit yrittää ottaa tälläiset jutut huumorilla ja vaikka yrittävätkin ymmärtää, mistä halu haavoittaa toista ihmistä oikein kumpuaa? Kiusaajaa on varmasti itse haavoitettu, eikä osaa, eikä tiedä paremmin, ehkei ymmärrä sanojensa vaikutusta, ehkei kuitenkaan koskaan sanoisi toiselle noin kasvotusten? 

Miksi netissä on sitten niin helppo sanoa, kenties koska ei tarvitse kohdata sanojensa aiheuttamaa surua ja tuskaa, ei tarvitse kantaa seuraamuksia. Ehkä kokee, että elämä on minua niin väärin kohdellut, että haluan muidenkin tuntevan tuskaa, ehkä joidenkin mielestä kiusaaminen on vaan hauska tapa tappaa aikaa... Varmaa kuitenkin on, jos joku asia aiheuttaa pahaa oloa ja myötähäpeää, se on ääneen sanotut ilkeät sanat tai netissä kirjoitetut. 

Tarkennus, kiusaaminen ei ole luonnollisesti vain tietyn sukupuolen ongelma, vaan ihmisten ongelma. Mutta koska Riittaan kohdistuvat kaikki ikävät kommentit tulivat naisilta, halusin tällä kertaa pohtia kulmaa, miksi nainen on tosiaan toiselle naiselle susi, kun pitäisi pikemminkin pitää toistemme puolia. 




#äläkiusaaverkossa



54 kommenttia:

  1. Hyvä teema puhua. Mulla tuli just facessa muisto, jossa puhuttiin, että emme hyväksy verkossa kiusaamista. Tosi asiassa kiusaamista tapahtuu sukupuolesta riippumatta. ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hyvä teema kyllä, ja myös hyvä huomio, että kiusaamista tapahtuu sukupuolesta riippumatta. Ehkä teidän saamanne ikävät viestit tulevat naisilta, koska oletettavasti lukijakuntanne on pääosin naispuolista? Kun lukee vaikkapa iltalehden juttujen kommentteja, niin kyllä sieltä huomaa, että miehetkin valitettavasti osaavat tämän lajin.

      Itse olen ihan livenä saanut ehkä kaikkein ikävimmät kommentit miehiltä, erityisesti mieleen jäi yksi entisen avioliiton kautta sukuun naitu, joka halusi esimerkiksi tappaa iloni uudesta autosta mollaamalla sitä, ettei se ole oikea auto, ja myös ihan koki olevansa kelpuutettu arvostelemaan ulkonäköäni ja pukeutumistani ja niin edelleen. Ja kommentit tietysti sanottiin vain minulle niin, ettei muut olleet kuulemassa, jotta herran oikea luonne pysyisi muilta piilossa.

      Pointtina siis, niin kuin Maijullakin, että kiusaaminen on väärin sukupuolesta riippumatta, eikä kumpikaan sukupuoli ole tässä toista parempi.

      Poista
    2. Ehdottomasti kiusaamista on sukupuoleen katsomatta, kuten tuolla postauksen lopussa onkin tarkennuksena. Koska Riitta kuitenkin Anna-lehden Tena-mainokseen sai palautetta vain naisilta, halusin tällä kertaa lähteä avaamaan tätä kulmaa, miksi nainen on toiselle naiselle susi, kun meidän naistenhan pitäisi pitää toistemme puolia. Olen aiemmin kirjoittanut kiusaamisesta sukupuolettomasti, mutta tällä kertaa halusin kirjoittaa naisnäkökulmasta. :) Eli toin ehkä oman pointin epäselvästi esiin, vaikka se tekstin lopussa onkin tarkennuksena vielä. :)

      Eli ehdottomasti minulle on ollut ilkeitä, niin miehet, kuin naisetkin, mutta kyllä ehdottomasti enemmän naiset ovat minua dissanneet, kuin miehet, miehet paljon harvemmin eli tämä kaikki tietenkin myös pohjautuu jokaisen omaan kokemaan ja fakta on, että jokainen on varmasti saanut kiusausta molemmilta sukupuolilta.

      Ikävä tuo sinua molliva mies ja vielä tuo piilossa ilkeily, kenties viitteitä narsismiin.

      Oikein ihanaa ja sydämellistä viikonloppua Susanna ja ollaan hyviä toisillemme, ihmisiä toiselle ihmiselle. <3

      Poista
  2. Joskus muistaakseni äiti on opettanut "jos ei ole mitään hyvää sanottavaa niin ole hiljaa", tätä oppia voisi aika monikin harjoittaa o.O

    Aurinkoista viikonloppua ja paljon positiivisia ajatuksia sinne suunnalle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin viisas äiti, viisas vaikenee, se on niin totta ja joskus kun itsekin näen punaista ja vaikka kirjoitan höyryt ulos, en julkaisekaan juttua vaan deletoin, helpottaa se kirjoittaminen ulos ja helpottaa se, etten ollut itse ilkeä toiselle ihmiselle.

      Ihanaa viikonloppua ja ihania ajatuksia <3

      Poista
  3. Voi kääk sanon minä. Mitä ihmeen pahaa on jos käyttäisikin Tenaa tai käytänkö sitä itse, samanlainen pikkuhousunsuoja se on varmasti ja ehkä imukykyisempi. Tuo virtsankarkailu kun ei ole kaikille ihan vitsin asia, vaan totista totta, joka pahimmillaan voi pilata koko sosiaalisen elämän. Toki noihin vaivoihin löytyy leikkaushoitojakin, mutta ei niitäkään hevillä ruveta tekemääneikä nekään välttämättä auta.
    Veetyttää niin vietävästi noiden sanavalmiiden akkojen töksäyttelyt ja ilkeämieliset kommentit, välillä, oikein huonona päivänä toivoisin heidän saavan jonkin paskan taudin, tosin vähän ajan päästä en sitäkään halua, mutta tukanjuuria voisin vessanpötössä hiukan huljutelle, PÖH SIITÄS SAIT!
    No meitä on vaan niin moneen junaan ja toiset ehkä katkeruuttaa ilkeilevät sen minkä kerkiävät.
    Mutta mutta, pysykää te ihanat leidit juuri sellaisina positiivisina ja hassun pöhköinäkin välillä, hymy huulilla luen ja katselen teitä.
    ILOA, RAKKAUTTA JA LÄMPÖÄ SINULLE TIIA JA TIETTY MAIJULLEKIN <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih no niinpä, mitä pahaa siinä on ja mieti, siellä ihmiset kilpailee, että olen parempi ihminen kuin Riitta, koska minulla ei ole virtsankarkailuongelmia. Eniten monesti saa näkemään punaista juuri tuo itsensä nostaminen ja toisen samalla alistaminen tai dissaaminen. Ei kukaan ole toistaan parempi, meillä kaikilla on vikamme.

      Ei ole muuten elämän kortit reiluja ei, joten ymmärrän hyvin tuon sinun ajatuksen ja ikävänä päivänä tunteen, miksi hyville ihmisille tapahtuu ikäviä asioita ja päinvastoin, ei mene todellakaan kortit tasan, mutta tartutko ilkeilyyn ja katkeruuteen, se on juuri se, mikä erottaa sydämellisen ihmisen, joka ei muutu heikoksi heikoimmallakaan hetkellä, joka ei koskaan kiusaa, vaikka oma olo olisi pohjamudissa.

      Sinulle myös iloa, rakkautta, terveyttä erityisesti, kaikkea hyvää ja kun keskittyy positiivisuuteen, saa taatusti elämältä enemmän, mutta jokaisella on oikeus välillä ketutukseen ja kaikkiin tunteisiin, mutta ei niiden purkamiseen tuntemattomille ihmisille.

      Pus <3

      Poista
  4. Hyvä Tiia, taas niin asiaa kirjoitit.
    Negatiivisuus vie todella paljon energiaa, eikä anna mitään... Niin se vaan on
    Ihanaa viikonloppua sinulle ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se juuri on, vaikka voi olla negatiiviselle ihmiselle osittain ehkä koukuttavaakin se pahan puhuminen tai mölyäminen nettipalstoilla ja toki on ihmisiä, jotka saavat nautintonsa muiden kiusaamisesta. Mutta en tiedä aina pitäisi elää niin, että mitäs jos tämä olisi viimeinen päivä, kohtelinko muita ihmisiä hyvin.

      Ihanaa viikonloppua Outi <3

      Poista
  5. Hienoa, että puhutte tästä ikuisuus aiheesta! Tuntuu, että somen helppous saa ihmiset jättämään herkemmin vielä mielipiteensä, usein nimimerkillä, esille. Nimenomaan negatiiviset, elämäänsä kyllästyneet ihmiset usein valtavirrassa. Kun on niin vaikeaa iloita muiden puolesta ja nähdä asioissa hyvää, niin kielenkannat ovat varsin ärhäköitä. Surullista. Toki asioistaa saa ja pitää olla eri mieltä, mutta asioista voi keskustella asiallisella tasolla menemättä henkilökohtaisuuksiin. Valitettavasti kaikki vaan eivät sitä osaa. Tsemppiä teille ihanille hörhöille, kun jaksatte piristää elämäämme!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Somesta on tosiaan tullut joillekin merkillinen äänitorvi, sekuntiakaan oikeastaan pohtimatta, niin huudella ääneen vaikka mitä. Kannattaisi miettiä, että siellä vastassa on aidosti toinen ihminen ja vielä se, miltä minusta itsestäni tuntuisi, jos joku sanoisi näin minulle. Lähimmäisen rakkaus on välillä kyllä kateissa ja usko siihen, että hyvät teot ja sanat aidosti luovat hyvää niin ympäristöön, kuin itselle.

      Asioista voi puhua rakentavasti ilman piikittelyäkin, jättää vaan henkilökohtaisuudet pois ja keskittyy aiheeseen, mutta selvästi helpommin sanottu, kuin tehty.

      Kiitos Jarna niin paljon kauniista sanoista ja oikein sydämellistä viikonloppua sinulle <3

      Poista
  6. Kasvokkain puhuessa ihmisillä on yleensä olemassa jonkinlainen empatian ja sympatian synnyttämä suodatin, joka poistuu liian helposti silloin, kun puhutaan suun sijasta sormilla. Ikään kuin välissä oleva näyttö toimisi jonkinlaisena filtterinä kaikelle soopalle, jonka ihmiset suoltavat ilmoille. Itsekin heitän kärjistettyä läppää monista asioista (kuten blogistani huomaa), mutta toiseen ihmisen kohdistettuna "läpällä" suoritettua väkisinroastaamista ei voi ohittaa huumorina.

    https://aatenarikka.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavasti sanottu, kiteytit kaiken niten itsekin ajattelen ja totta on että ilkeydelle ei saa koskaan oikein nauraa, mutta oma selviytymiskeino siihen kuitenkin on huumori. kuulostaa ristiriitaiselta mutta siis kiusaamista ei koskaan Pidä ohittaa Näin on ja on kummallista, että ihmisissä asuu kuitenkin niin paljon ilkeyttä ja koetaan turvalliseksi ilkeillä suojassa netin takaa.

      Oikein ihanaa viikonloppua sinulle, kirjauduin blogin lukijaksi. Vaikuttaa tosi kivalta��

      Poista
  7. Maailma on muuttunut netin myötä ja mun mielestä ikävämpään suuntaan. Ennen sitä sentään LUULI, että ihmiset ovat hyväntahtoisia ja myötätuntoisia. Nyt TIETÄÄ, että harhaluulo.

    Mulla oli eilen hyvä mieli, kun mielessä kävi teidän pukeutuminen. Täällähän on ihan yleistä, että ensi-iltoihin pukeudutaan asiaan kuuluvasti. Itsekin mietin, että olisiko mulla sunnuntaille jotain kivaa päällepantavaa, aiheeseen sopivaa. Taidan ilahduttaa itseäni pukeutumalla mekkoon. Yleensä on housut jalassa.

    Ja mitä ikääntymisseen tulee... Moni vaiva on iskenyt itsellenikin mitä en edes nuorempana ajatellut tulevan. Olen aina liikkunut, mutta niinpä vain selkä sanoi sopimuksen irti nelikymppisenä. Olen meidän naapuruston vanhimmasta päästä ja voi että, kun sain ohjeita ja neuvoja ja sääliviä katseita. Yksi ongelma oli sitten ylimääräinen nikama, löytyi kiropraktikolla. Mulla ei ole mitään harhaluuloja siitä, etteikö ikä tuo tullessaan vaivoja joita en itselleni kuvitellut. Riitta ja monet muut tekee hienoa työtä, kun kertovat näistä. Enemmän me tarvitaan tukea kuin syyllistämistä. Kaikki tässä vanhennutaan jos hyvin käy.

    Iloa elämääsi 🌻🌻🌻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sellainen hyvyyden kupla on kyllä särkynyt, koska ilkeyttä näkee netissä ihan joka keskustelussa, aina on nämä huutelijat siellä, jotka ovat sellaisia vähän itsehyväisiä ja he ovat muka jotenkin parempia, minun mielestä asia on juuri päinvastoin.

      Ikä tuo vaivoja ja jokaisella ne on voivat olla erilaisia. Jokaisella on oma Akilleen kantapää ja minusta on hyvä, että asioista puhutaan rohkeasti.

      Suomessa pukeutumisella sulaudutaan joukkoon tai muuten sinua tuijotellaan, mutta asia on kyllä minusta koko ajan menossa parempaan suuntaan. ihanaa viikonloppua Johanna💙

      Poista
  8. Onnekseni en ole nähnyt noita negakommentteja, vaikka TenaMainosRiitan olenkin nähnyt.

    Oon miettinyt (omaa kosmetiikkakaappia peratessani), miten blogien kosmetiikka säilyy. Mielessä oli sun Liisa Ihmemaassa huulipunat ja muut vastaavat spessu tuotteet. Itse laitoin epämiellyttävän hajun tai muun muutoksen vuoksi paljon juurikin huulipunia roskiin. Joitakin hienoja rasioita laitoin talteen, vaikka sisällön pistinkin pois.

    Ja sit toi Marien hieno tunika (joka näkyy näissäkin kuvissa). Ostin itselleni samanlaisen, mutta ainain nyt näillä "ei seksihelteillä vaan jotain orkkuhelteitä nää on" keleillä on ihan liian kuuma ja liihottelen vanhoissa pellava ja intianpuuvilla kaavuissani....se siitä värien tuomisesta beigeen ja siniseen maailmaani. Tosin olen repäissyt ja ostin laventelin tai marjapuuron kukertavan pellavapaidan, on kuulemma hyvä...

    Oon anonyymi edelleen, kun en jaksa rekisteröityy...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa Ihmemaassa punia en ole käyttänyt ja juuri niitä tuoksuttelin ja hyvältä tuoksuivat, mutta olen miettinyt, että sitten kun ne vanhenee, niin säilytän hylsyt ja poistan niistä ne itse punat.

      Ostitko tuon tunikan, se on muuten totta, että näillä helteillä sitä ei voi kyllä käyttää, se on ihan liian kuuma ja hiostavaa materiaalia, mutta varmastikin vilpoisa syksymmällä.

      Värit tuovat iloa elämään, kiva että olet ostanut värikkäitä vaatteita. Ei mitään, jokainen saa täällä olla ihan omalla tavallaan, anonyyminä tai kirjautuneena. Ihanaa on että kommentoit, kiitos kovasti siitä. 💙

      Poista
  9. Ps: varsinaiseen aiheeseen.

    Mummoni opetti joskus, kun käytiin kylässä hänen ystävättärellään. Ystävätär oli ostanut aivan karmeen kaalimadonvihreän villakangastakin ja kysyi mummon mielipidettä. Mummokehuitakin leikkausta ja kun täti kysyi mun mielipidettä mummo tuijotti tiukasti (oli sanonut aimmein aina puhut totta ja ketään et loukkaa). Pohdin mitä mä sanon, mitä mä sanon... Lopulta keksin, siinnä on aivan ihanat napit (oli sellaiset piparkakun malliset ja kaunit, muuten kertakaikkisen kaameessa takissa).

    Mummo talletti säästötililleni samalla reissulla 500mk. Kuulemma oli niin ylpeä, kuinka aikuismaisesti olin osannut käsitellä kiperän tilanteen.

    Kaalimatotakki, on vieläkin suvussani se "the käsite", jolla hanslataan kiperät mielipideerot. Mummo kun tottakai kertoi vaarile ja vanhemmilleni, hienosta kierrostani ohjeiden noudattamisen puitteissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli niin niin ihana tarina. Miten löysit jostain ei silmää miellyttävästä kuitenkin jotain kaunista ja miten osasit sen diplomaattisesti kertoa Tämä juuri kertoo sydämen kauneudesta, itä sinulta löytyy. En ihmettele, että mummi oli sinusta ylpeä.

      Voi ihana miten Kaalimatotakista on tullut käsite.

      Minullakin on vähän samanlainen tarina liittyy kaalikääryleisiin. edesmennyt mummini tarjosi minulle aina kaalikääryleitä, mutta en tykännyt niistä yhtään. Mummi sitten kysyi mitä pidän niistä, niin vastasin hänelle, että ovat parhaita kaalikääryleitä mitä ikinä olen syönyt, koska olivat ne parempia kuin mitä koulussa olin syönyt. Tästä seurasi kyllä sellainen juttu, että kun tämä Saimi-mummi tuli Oulusta minun luokseni viikoksi Helsinkiin, niin hän toi mukanaan niin paljon kaalikääryleitä, että niitä syötiin sitten koko viikko. Että diplomaattisuudesta saa tavallaan joskus kärsiäkin. ;)

      Ihanaa viikonloppua sinulle ja kiitos kun kerroit tämä sykähdyttävän tarinan. 💙

      Poista
  10. Riitta on sellanen hyvällä tavalla hömppä ja kaikinpuolin aito luonnonlapsi, joka pistää itsensä täysillä peliin aina, kun johonkin ryhtyy. Arvostan.

    Mutta siis mitä itse aiheeseen tulee, niin Mira tuolla jo aiemmin sanoi sen, mitä itsekin ajattelen, eli "jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, on parempi olla hiljaa". Vaikeneminen kun ihan oikeasti on toisinaan kultaa.

    Olen itse (erittäin) huono sietämään minkäänlaisia totuuksina kerrottuja yleistyksiä. Niinkuin nyt vaikkapa että "murrosikäiset on vaikeita", "teinit ne vasta vaikeita onkin" ja "keski-ikä on yhtä hikoilua ja kremppaa", mutta vaikka välillä ärsyttääkin, silti mulla ei ole tarvetta toitottaa omia vastalauseitani somessa sen enempää kuin livenäkään, vaan mulle riittää, että itse tiedän, mikä mun omalla kohdalla on totta ja mikä ei. Ja samalla kunnioitan muitten totuuksia ja kokemuksia siinä missä omaanikin, koska kukaan ei oikeasti voi toisen nahkoihin asettua.

    Olen sun viisaan ukkelin kanssa samaa mieltä siitä, että niitä dissaavia kommentteja todennäköisesti lähettelee kuitenkin häviävän pieni joukko. Se sama, joka osallistuu anonyymina blogiarpajaisiin kymmenellä eri sähköpostiosoitteella, vaikkei muuten koskaan kommentoi (paitsi korkeintaan ilkeästi..).

    Ollaan me mitä ollaan ja annetaan muitten olla kans <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana ihana Annukka, hitsi kun tuo ukkeli on lomalla, niin kyllä vaan on kaikenlaista puuhaa, ettei hih ehdi koneelle. :) Hyvä niin oikeasti, kunhan vitsailen.

      Mutta siis en ikinä voisi käsittää mitään mitä sanot varmasti väärin ja mielestäni lukijalla on myös aina vastuu olla tahallaan ymmärtämättä väärin. Minulle esim. sinä ja Lady of the Mess olette naisia, jotka aina osaavat asettaa sanansa just eikä melkein ja sanoa painavaa sanaa, ihailen teidän viisautta. <3

      Riitta on ihana hömppä ja aito ja mitä Riitan kanssa juteltiin silloin videota tehdessä, niin hän ei todellakaan lue itsestään juttuja/yleisönpalstoja ikinä, ihan turhaa hommaa ja totta niin onkin, hyvä Riitta. <3

      Juuri näin jokaisella on hieman oma totuus, mutta on kyllä mahtavaa, kun sielunsiskot ymmärtää ne kaikki nyanssit, eikä ole sellaisia tahallisia loukkaantumisia, vaan jos joskus tulee joku sammakko, vaikka meikäläiseltä, otetaan sammakko sammakkona, inhimillisenä erheenä, eikä loukkaannuta ja olla puhelakossa. Olen henkilönä itse, ehkä vähän mies, etten kestä naisdraamaa alkuunsakaan ja jotkut ystävyydet, kun ovat alkaneet muuttua omistaviksi ja syyllistäviksi, minä pakenen. En suostu ottamaan mieheltäni sellaista käytöstä, enkä todella siedä sitä ystäviltä. Tämä meni jo aiheen vierestä, mutta jotkut naiset ovat mutkikkaita ja en jaksa mitään korkkiruuvihommeleita.

      Olet Annukka sellainen suora tyyppi, jota kovasti arvostan, mutta suoruudessasi ei ole koskaan mitään ilkeää. Järkeviä asioita voi todellakin siten kertoilla rakentavista ja jopa ilman haastamatta toista väittelyyn, kertoo oman mielipiteen eikä dissaa toista. Eihän me olla edes eri mieltä mielestäni asioista, vaan nämä on kehuja, minkälaisena ihmisenä sua pidän.

      Nyt menen vielä lukaisemaan tuon jälkimmäisen kommentit, hih katsos ukkeli katsoo nyt Formuloita ;)

      Poista
  11. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paitsi että olen huono kestämään yleistyksiä, olen vielä huonompi kestämään sitä, että alan selittää omia sanomisiani, mutta mulle tää kommenttien valvonta on vaikeaa (vaikka siis todellakin ymmärrän syyt) sen takia, että teksti usein lähtee käsistä niin, ettei itse älyä oikolukea viestiään sillä mielellä, että miltä se lukijan silmään näyttää.

      Tässä kuitenkin edellisestä huolimatta pari tarkennusta. "... minkäänlaisia ainoina ja oikeina totuuksina kerrottuja...."

      Ja viimeinen lause "Ollaan mitä ollaan jne" oli tarkoitettu ihan kaikille ihmisille, eikä sulle ja mulle pelkästään.

      Ja vielä käytän tilaisuutta hyväkseni kehuakseni mua edeltävää anonyymiä, joka kehui niitä nappeja. Just noin tekee viisas ihminen. Ei moiti sitä, mistä ei pidä, vaan löytää pienen kehuttavan yksityiskohdan, jolla saa aikaan toiselle hyvän, eikä pahan mielen.

      Koska pidän sua oikeasti ystävänäni, luotan siihen, että osaat lukea mun kommentin niinkuin sen tarkoitin, vaikka mun helteiden pehmittämä pää ei nyt toimikaan ihan niin kirkkaasti kuin haluaisin.

      Poista
    2. Annukka niin tajuan sua ja ei niin pienintäkään mahdollisuutta ymmärtää mitään väärin. Juuri muuten tuo anon kommentti, että osaa olla diplomaattinen ja nähdä kauneutta sielläkin, missä se ei niin ilmiselvänä ole esillä.

      Vastaan huomenna ajan kanssa vielä, nyt ukkelin kanssa lenkille, sitten on meidän yhteinen vaniljajäde mansikkahetki ja katsotaan yhdessä sarjaa.

      Ihanaa iltaa ja huomiseen Annukka ystäväin ja muista yks juttu, mun makuun ainakin osaat aina valita just oikeat sanat. 😘

      Poista
    3. Kiitos ihan tosi paljon tästä Tiia ja ihanaa yhteistä ukkeli-iltaa <3

      Poista
    4. Tiedän Annukka, ettet pidä tästä kommenttien valvonnasta, mutta kun näitä ns. negativiisia kommentteja tulee joka viikko ja jotkut yltiöpäisen ilkeitä, milloin pohditaan vaikka meidän raha-asioita, olemme huonoja vanhempia ja lapsista tulee radikaaleja suurin piirtein, kun tytär yökylästä kehtasi soittaa n. 2:n aikaan yöllä, kun oli pieni hätätilanne, enkä moittinut häntä, samalla arvosteltiin lasta jne. näitä riittää niin, etten pysy enää edes kärryillä, mutta koska en voi negatiivisten ihmisten antaa vallata blogiani ja etenkään arvostella julkisesti lastani, niin kommenttien valvonta on välttämätön. <3

      Juuri näin ollaan mitä ollaan ja täydellistä ihmistä ei olekaan, siksi hämmentää näiden huutelijoiden ylemmyyden tunteet, kuvittelevatko he aidosti olevansa parempia, kuin muut. Noh tähän lainaan viisaan anoppini sanoja, huonolla itsetunnolla varustettuja p*skiaisia. ;) Näinhän se on, en vaan näe, että onnellinen, täyttä elämää elävä ja hyvällä itsetunnolla varustettu ihminen huutelee netissä, ei hän edes näe muissa ikäviä puolia, vaan nimenomaan hyvät puolet, koska hän katsoo maailmaa vähän nätimmin silmin. Noh oli miten oli, kaikkia ärsyttää välillä, mutte kuten Miran viisas mummi on sanonut, silloin on parempi olla vaikka hiljaa, jos ei ole mitään positiviista sanottavaa.

      Niin ihana tuo anonyymin kaalimatotakki ja napit ja kaikki, oi sydän sulaa.

      Ihanaa viikonloppua Annukka rakas <3

      Poista
  12. Orimattilassa asuvana olen tietenkin monta kertaa törmännyt Riittaan. Riitalla ei ole menestys noussut päähän. Aina hänellä on ollut jotain positiivista sanottavaa, kun olemme kohdanneet. Riitta, eikä kukaan muukaan ole ansainnut lokaa niskaansa.
    Tuntuu aina yhtä kurjalta, kun ihmiset purkavat omaa pahaa oloaan kanssaihmisiin. Onneksi on olemassa kaltaisiasi ihmisiä, jotka näkevät vaivaa puuttuakseen kiusaamiseen.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta on aito ja jotenkin nousi karvat pystyyn, että hänessäkin nämä tietyt ihmiset haluavat nähdä vain kaikkein rumimman, mutta kliseehän tämä lause on, mutta se kertoo enemmän heidän sielunmaisemastaan, kuin Riitan. <3

      Näin on, ei kukaan ole ansainnut ja täällä Suomessa vallitsee sellainen mentaliteetti, että ihmiset pitää aina ampua alas, ehkä muuallakin maailmalla on samaa ilmiötä, mutta näin suomalaisena koen sen hyvin suomalaisena ilmiönä.

      Kiitos kovasti Kirsti Kaija ja oikein sydämellistä viikonloppua sinulle <3

      Poista
  13. Hyvä että kirjoitat kaikista aiheista! Olen aina ollut sitä mieltä että ne jotka aina kirjoittavat negatiivisesti, kommentoivat ilkeästi jne ovat omissa ongelmissaan niin syvällä etteivät näe mitään hyvä missään vaan aina pitää nähdä jokainen asia huonosti, rumana jne. He voivat siis itse huonosti. Tämä negatiivisuus näyttää nyt olevan kovin muotia, saa lukea ikäviä kommentteja jos mihinkin tekstiin ja ikävää on se ettei ihmiset osaa lukea enää. No siitä sen enempää ja tuohon tenaan, kyllä ne suutaan soittavat myös sairastuvat ja kärsivät jos jostakin myöhemmin.Kateellisuus ja huonovointisuus on kasvava ilmiö, ikävä kyllä. Ollaan kuten ollaan ja kiitos sulle että tuot asioita rohkeesti esiin!Huumoria pitää olla, tubettakaa ilolla positiivisuus on parasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu tuo, että negatiivisuus vaikuttaa olevan kovin muotia, kieltämättä sellainen olo tulee, kun tähän törkyyn törmää juurikin vaikka viattomalla muumimukisivullakin.

      Kukaan ei täältä selviä ilman kremppoja, joten miten kukaan on moittimaan toisen kremppoja ja samalla nostamaan itseään, että kyllä olen hyvä ihminen, kun en kärsi virtsavaivoista. Voi missä on ihmisyys. <3

      Kiitos niin paljon ja mehän Maijun kanssa tehdään mitä tykätään, eikä miten muut sanelee, se on vapautta ja todellista iloa.

      Ihanaa viikonloppua Esther ja kiitos niin paljon <3

      Poista
  14. Hyvä postaus. Olen vuosien aikana allergisoitunut pahanpuhumiselle. En halua osallistua sellaiseen ja jos joskus sanon pahaa, niin jälkeenpäin nousee karmea morkkis. Tämä varmaan on vaikuttanut siihen, etten luekaan ikäviä sanomisia, vaan käännän sivua.

    Olet niin oikeassa siitä, että meidän pitäisi enemmän juhlia toisiamme. Jos joku nainen onnistuu jossain ja se kolahtaa minulle, niin miksi ajattelisin, ettei hän ole ansainnut sitä (koska mulla ei ole samaa). Eikö kannattaisi huomata, että tekemällä itse asian eteen, voisin itsekin saada saman. Kukaan ei tiedä mitä kaikkea joku toimen on kokenut, tai sitä miten paljon työtä ja harjoittelua ihmiset tekevät saavutustensa eteen. Sen takia kateellisuus on harhaa. Tuskin kukaan saa täällä mitään ilmaiseksi.

    Pahantahtoisuus ei paranna kenenkään oloa. Ei edes se pahaa puhuvan. Sillä mille aikansa antaa, se minun kokemuksen kautta vain vahvistuu.

    Oikein hyvää viikonloppua sinulle Tiia ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On muuten totta, että sielu ei kestä pahan puhumista, siitä tulee likainen olo ja joskus siihen sorrun itsekin ja koen, että se on tietyn epäoikeudenmukaisuuden ruotimista. Se että haukutaan ihmisiä oikein hakemalla hakemalla, niin ei ole kiva. Joskus on pakko analysoida, jos joku on ollut epäreilu ja ilkeä, mutta silloinkin analysoidaan sitä tekoa tai tapahtumaa, eikä jonkun ihmisen ulkonäköä. Hyvä ystävä myös minulle sanoo ja oma ukkelikin, jos olen joskus suuttunut ilman aihetta ja olen sokea itselleni, on hyvä saada perspektiiviä omille ajatuksille ja mieluiten keskustelen läheisteni kanssa ja puran vyyhtiä, kuin huutelen netissä.

      Niin monet ihmiset näkevät vain sen kuorrutteen, hyvähän sinun on, kun sinulla on vaikka sitä tai tätä, ei mietitä mikä se hinta on ollut saavuttaakseen jotain ja sillä sanojalla on voinut olla ihan jotain muita onnellisia hetkiä paljon, sillä matkalla, kun toinen on tehnyt vaikka lujasti töitä menestyksensä eteen. Lisäksi vielä tuo, että mitä kaikkea murheita on matkalle mahtunut. Kukaan ei mieti, että monen julkisuuskuvan alla on vaikka mitä kipupisteitä, mutta eihän niitä julkisesti kerrota, sitten huudellaan ja oiotaan mutkia.

      Hirmu hyvä sääntö on pyrkiä asettumaan aina toisen saappaisin ja jos ei vieläkään oivalla, niin tunnustella, miltä minusta itsestä tuntuisi, jos joku sanoisi minulle noin tai tekisi näin, tämä on niin oivallinen nyrkkisääntö elämässä, että jääpähän ilkeydet sanomatta.

      Tuntuu myös, että empatian tajua on aivan liian vähän.

      Juuri näin, sellainenhan on tarinakin, että jokaisessa meissä asuu kaksi sutta, hyvä ja paha: Sisälläni käydään taistelua, hirveää taistelua, ja sitä käy kaksi sutta.

      Toinen susista on ilkeä -- se on pelko, viha, kateus, suru, mielipaha, ahneus, ylimielisyys, itsesääli, syyllisyys, katkeruus, alempiarvoisuus, valhe, väärä ylpeys, kilpailu, ylivoimaisuus, ja ego.

      Toinen on hyvä susi -- se on ilo, rauha, rakkaus, toivo, jakaminen, tyyneys, nöyryys, ystävällisyys, hyväntahtoisuus, myötäeläminen, anteliaisuus, totuus, myötätunto ja usko.

      Tätä samaa taistelua käydään myös teidän, ja kaikkien muidenkin ihmisten, sisällä."

      Lapset miettivät hetken, ja sitten yksi lapsi kysyi vanhukselta, "Kumpi susi voittaa?"

      Vanhus vastasi yksinkertaisesti, "Se kumpaa ruokit."

      Oikein ihanaa viikonloppua sinulle Birgitta ja kiitos taas viisaista sanoista<3

      Poista
  15. Laitan saman kommentin tänne, kun laitoin just fb...Amen!! Samaa olen ihmetellyt :/ Tuo on juurikin vähentänyt sitä iloa, jota olen bloggaajana kokenut. Ehken väsähtänytkin someen.. Mutta jos saamme vaikka kommentti kerrallaan vähän positiivista fibaa? Hope so.. <3 Ei vissiin parane luovuttaa! Ihanaa päivää ihanuus <3 ja lisänä halit kaikille! #eikiusataketäänok?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se joskus taittaa sitä iloa, mutta Maarit ei anneta sille valtaa, sillä silloin on pahuus ns. voittanut. Onneksi kaikkeen turtuu ja jostain syystä nykyään naurattaa ja nyt sanon kamalan asian, ihmisten kapea ajattelu eli se, että mietitään kaikkea oman navan kautta ja sieltä sitten huudellaan, ei kyetä asettua toisen ihmisen saappaisiin, ei tunneta empatiaa. Kuvitellaan, että Riitta Väisänen tai me Maijun kanssa olemme yhtä kuin blogimme tai joku yksittäinen lauseemme, koetaan olevan parempia, jotta on varaa arvostella. Kuten tuohon Birgitan juttuun laitoin tuon tarinan kahdesta sudesta, niin koen heikkoudeksi ruokkia sitä väärää sutta.

      Ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  16. Itsekkin voin pahoin joskus kun luen ihmisten ilkeitä ja ikäviä kommentteja, ja kiusaamista vastaan olen aina ollut. Itse alan voimaan henkisesti huonosti negatiivisten ihmisten lähellä. Menen jotenkin lukkoon ja kehokin menee ihan jännitystilaan. Mitä enemmän ikää tulee sitä vähemmän haluaa tuhlata aikaansa ilkeisiin ihmisiin.

    Minustakin Riitta vaikuttaa mukavalta luonnonlapselta,höpsö höpöttäjä,niin kuin minäkin :D Mutta tämä ihmisten somekäyttäytyminen ja varsinkin negatiivinen sellainen on mennyt minusta ihan kohtuuttomuuksiin. Ollaan muka niin täydellisiä ja puretaan paha olo väärällä tavalla. Tästä aiheesta ei voi liikaa puhua ja minusta somessakin pitäisi osata olla nätisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin kuvailtu, keho tosiaan menee lukkoon ja aistittavissa on oudot vibat, sellainen tiheä ilma, jota ei halua hengittää. Onneksi siis onneksi, ihmiset mielestäni pääsääntöisesti ovat todella hyviä ja sydämellisiä eli kyllähän se on marginaalinen joukko, joka tätä pahuutta viljelee, mutta somessa se jotenkin kärjistyy näkyvämmäksi, kuin onkaan.

      Juuri tuo itsensä ylemmäs asettaminen, en vaan ymmärrä, kenellä ihmisellä on varaa sellaiseen? Tämä on mielestäni ihan se käsittämättömin asia tässä.

      Ei tästä voi koskaan kyllä puhua liikaa. Kiitos niin paljon Nina ja oikein sydämellistä viikonloppua sinulle <3

      Poista
  17. Minusta Riitta on rohkea ja luonnostaan letkeä ja rento nainen. Miksi pitäisi olla hiljaa vanhenevien naisten jutuista ja ongelmista? Kun sattuu juuri nyt elämään niitä vuosia. Vaikeista asioista on erittäin tärkeä puhua! Juupa, ennen oli yleisön osastot, joissa marmattaa ja valitella. Te osaatte Maijun kanssa ottaa ilon irti elämästä! Virkistävää - sään puolesta ja muutenkin - viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on Riitta elää oman näköistänsä elämää ja antaa muiden puhua mitä puhuvat. Vaikeista asioista pitää puhua, niistä aina ihan varmasti joku saa itselleen apua. :)

      Kiitos niin paljon, sanotaanko niin, että me Maijun kanssa tehdään mitä tykätään, eikä mietitä tykkääkö muut meistä ja nauretaan itsellemme, ihan parasta.

      Oikein sydämellistä viikonloppua Marja <3

      Poista
  18. Minulla ei ole paljoa lisättävää kaikkien kommentteihin, eli olen aivan samaa mieltä - Riitta ei ole todellakaan ansainnut tuollaista kohtelua. Hän on hyvä esikuva kaikille naisille, ettei naiseutta saa hävetä eikä piilotella. Tuntuu että pahan kirjoittajat viestittävät vain omaa pahaa oloaan kirjoituksillaan, no ei tunnu vaan sitä se on.
    Ihanaa viikonlopun jatkoa sinulle Tiia , ja Maijulle myös - olette ihania ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, Riitta on ihana ja aito pakkaus ja rohkea, hänestä voisi monen moni ottaa mallia. Näinhän se on, ei pahat puheet kerro mitään Riitasta, vaan pahanpuhujien omasta sielun maisemasta.

      Ihanaa viikonloppua sinulle Tuulikki ja niin olet sinäkin, I H A N A <3

      Poista
  19. Kiitos Tiia. Hieno kirjoitus tärkeästi aiheesta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nina kiitos niin paljon ja aurinkoista uutta viikkoa <3

      Poista
  20. Se on vaan kumma kuinka naisten pitää olla susia toisilleen! Mutta aina näitä ihmisiä löytyy, jotka nauttii naljailuista ja ei ymmärrä, että vitsailu ja keljuilu oikeasti loukkaa. Näitä löytyy työyhteisöistä ja myös ystäväpiiristäkin, jotka ei aina ymmärrä olla hienotunteisia. He nolaavat möläyttämällä porukassa muka vitsinä, jonkin mokan, minkä on tullut tehtyä ja sitten ovat ihmeissään, että mitä, loukkaannuitko sä?? Ei siis pelkästää somessa vaan myös livenä näitä sammakkotyyppejä löytyy ja on aina löytynyt. Nyt osa on siirtynyt ilmisemaan itseään kirjoittamalla ja se usein tuntuu vielä pahemmalta, kun ei edes tunne ihmistä, joka kritisoi. Ehkä tässä on se pätemisen tarve, kun muuten ei uskalla, mutta arvostella uskaltaa kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu huumorin varjolla laskettu kiusa on ihan alinta muotoa, silloin sinut nolataan, kun et osaa nauraa itsellesi, vaikka toinen oikeasti on ollut ilkeä. Auta armias, jos tälläiselle henkilölle sanoo jotain, niin hehän itse suuttuvat verisestiä.

      Jokin huonolla itsetunnolla varustettu pätemisen tarve, sepä juuri luulisin ja jotkut tietty ihan nauttii, mutta ehkä käyttäisin tuonkin ajan sitten johonkin rakentavaan.

      Ihanaa uutta viikkoa M <3

      Poista
  21. Todella mahtavaa Tiia, että otat kantaa näihin asioihin. Mä en ole koskaan ymmärtänyt, kuinka joku/jotkut edes kehtaavat kirjoitella niitä mollaavia kommentteja. Tällaiset tyypit voisi olla narsisteja, sillä heillähän ei empatiakykyä ole, mutta tuskin kaikki ovat sitäkään.
    Kaikkinensa kuitenkin erittäin ikävää ja käsittämätöntä. Sen lisäksi vielä täysin naurettavaa, sillä itsensähän he loppupelissä nolaavat.

    Hatunnosto sulle ja Maijulle. Riitta on mielestäni aina vaikuttanut juuri sellaiselta ihmiseltä, johon olisi upeata tutustua. Hersyvä ja aidon oloinen nainen<3

    Ihanaa kesän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokin empatia mutteri varmasti joko uupuu tai on joutunut väistymään oman tuskan tiellä. Mutta niin kauan, kuin maailmassa on ollut hyvyyttä, on ollut myös pahuutta, pahuuttahan ilkeys on.

      Riitta on aito pakkaus ja elää mielestäni täyttä elämää miettimättä mitä muut sanoo, uskonkonkin, että hänen monet arvostelijat ovat oman itsensä vankeja, jotka eivät uskalla elää kuten itse lystää. Tai mene ja tiedä, aina yhtä hämmentävää, kun yrittää verkostoitua kiusaajan mielenmaisemaan.

      Ihanaa kesän jatkoa Heidi ja kiitos kovasti <3

      Poista
  22. Somessa on hyvät puolet, mutta tuo loputon ilkeily ja pahanpuhuminen on todella ikävää. Jotain reaktioitahan niissä yleensä haetaan kommentoinnin kohteesta tai sitten halutaan korostaa omaa erinomaisuuttaan.

    Parastahan olisi, että kukaan ei reagoisi noihin someilkeilyihin millään lailla, ehkä ne sillä lailla näivettyisivät pois. Älä anna ilkeilyjen päästä ihosi alle Tiia!

    Ihanaa uutta helleviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet siinä kyllä oikeassa, että jotain huomionhakuisuuttahan tuo on ja pahinta heille on, ettei mitenkään reagoi. :) Hyvä sinä, olet viisas. <3

      Ihanaa uutta viikkoa Rva Kepponen ja kiitos kovasti <3

      Poista
  23. Yhteiskunta ja sen ihmiset voi kokoajan huonommin,sitten vielä ihniset ruokkii toistensa pahaa oloa :( Tosi surullista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta on tuo ruokkiminen, negatiivisuus tarttuu.

      Sydämellistä uutta viikkoa Nanna <3

      Poista
    2. Pahintahan tässä on se, että "ne" ihmiset voi olla kenen tahansa tuttuja, sukulaisia, naapureita. Ihan täysipäisiksi ajateltuja, asiansa ja ihmissuhteensa hoitavia taviksia. Netissä meno villiintyy ja raadollisuus puskee normaalielämän suodattimista läpi. Toki iso osa on "niitä", ilkeitä ihmisiä livenäkin, mutta osa vaan jotenkin sekoaa mahdollisuudesta aukoa päätään.

      Surullista, totta.

      Poista
    3. Samaa olen miettinyt, että hymyillen tervehditään ja ollaan näennäisesti mukavia ja sen jälkeen mennään nettiin solvaamaan.

      Eräs bloggaaja kertoi selvittäneensä häntä kiusanneet henkilön henkilöllisyyden ja naapuriinhan se meni.

      Eletään me omaa elämää ja jatketaan hymyilyä.

      Ihanaa päivää Nelina😘

      Poista
  24. Komppaan edellisiä kommentteja ja kysyn lisäksi että anteeksi kenellä on aikaa haaskata elämänsä hetkiä negatiiviseen kommentointiin ja pahan puhumiseen??? Kun ei aika tahdo riittää positiivisiinkään kommentteihin? Riitta on ihana, vaikka en ole siis tavannut livenä kuin joskus vuosia sitten ohimennen jossain muotishow:ssa. Niin jotenkin aito ja vahva oma itsensä. Ja parasta on kun "julkkis" antaa kasvonsa arkisille asioille, silloin varmaan moni "tavis" huokaa että kiva, on kohtalotovereita muuallakin! Ei tämä vaihdevuosien elo mitään juhlaa todellakaan ole kremppoineen. Joillekin ei tule mitään oireita ja toiselle näyttää tulevan kaikki mahdollinen. On hyvä että niistä puhutaan ja vaikkapa vielä huumorilla. Jos asiaa vakavammin ajattelee niin 5-kymppiset ja yli naiset omine juttuineen (on sitten kyseessä muoti, tyyli, vaihdevuodet, työelämä, perhe) on iät ajat "siivottu" pois julkisuudesta. Riitta on (ja tädit) oikeastaan aina antanut äänensä kuulua monessakin iässä ja asiassa (mm. ainoita julkkiksia jotka ovat puhuneet julkisesti migreenistä) naisten (tai ihmisten) puolesta kun kelaa vuosia taaksepäin. Varmaan montaa ihmistä ärsyttänytkin hersyvyydellään, mutta persoonallisuus, nauru ja Riitan hersyvyys ei sulje pois sitä etteikö voisi olla samaan aikaan älykäs ja/tai viisas. Voin hyvin kuvitella että dissaajia ja vauvapalstan turhiksia ärsyttää, enkä käy edes lukemassa niitä facen kommentteja, tulee vaan paha mieli toisen puolesta. Some on kaksiteräinen miekka. Täällä voi tehdä paljon hyvää ja paljon pahaa. Mutta pahaa voi tehdä vaan jos ihmiset lähtevät siihen mukaan, joten älkää hyvät ihmiset lähtekö, aina voi purra välillä kieleensä ennen kuin postaa sen turhan mieltä pahoittavan negatiivisen kommenttinsa tai edes kommentoi negatiivista tyhmyyttä. Vaikenemalla negatiiviset maanikot kuoliaaksi, ei anna sinne sitä ajatusta että negatiivisella kommentoinnilla saisi valtaa ja huomiota. Maailmassa kun piisaa oikeasti pahoja ja surullisia asioita livenäkin.
    Tulipahan taas kirjan verran kirjotusta. Toivottavasti saat Tiia narun päästä edes vähäsen kiinni? Rentoa kesäviikonloppua<3 Ja hei, meillä on aurinko pilvessä, ihanan viileää...:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitä olen usein miettinyt kenellä on aikaa, kun itsellä ei aika riitä edes kaikkeen positiiviseen, kuten totesitkin.

      Riitta on fiksu nainen ja kertoi myös, ettei lue mitä hänestä kirjoitetaan ja hyvä niin, sillä moiselle ihmisten pahan olon turhalle oksentamiselle ei saa antaa niin mitään valtaa.

      Osa negatiivisista kenties hakee huomiota, totta, mutta ennemmin sanoisin kauniin sanan tai antaisin hymyn, mikään ei voita hyvyyttä ja siihen saatua vastakaikua. Jokainen meistä on joskus torjuttu, kokenut kovia, katkeruuskin on valinta.

      Kiitos ihan mielettömästä kommentista Sari ja aurinkoista uutta viikkoa sinulle.

      💚

      Poista