torstai 7. kesäkuuta 2018

Astronautti ylikierroksilla!




Vedin eilen illalla avaruussukat jalkaan ja totesin ukkelille, että ei hitsi, oikeasti kenellä kohta viiskymppisellä on planeettasukat jalassa, sukat joissa komistelee monenlaiset eri planeetat. Siellä "avaruudessa" olen ollutkin viimeiset päivät, siitä lähtien, kun tähän kisaan osallistuin.

Kisaan osallistuminen meni, kuin kohtalon siivittämänä ja toivon todella, että kohtalo siivittäisi vielä sinne "avaruuteen" asti. Ostin miehelle kolme Tupla-patukkaa, jotka söin kaikki itse ja totesin miehelleni, että "taas laihduit, koska vaimo söi ajattelevaisesti puolestasi ja eikös tärkeintä ole kuitenkin se ajatus." Tuplat kuitenkin siinä pyöri mielessä ja kun menin muksujen kanssa katsomaan Han Solo leffaa ja leffamainoksena pyöri, "hae mukaan elämäsi seikkailuun", se oli siinä. 

Kerroin miehellekin tästä kisasta ja tuumin, juu ei kiitos. Seuraavana päivänä mielessä oli aivan selkeänä "kyllä kiitos." Kisan säännöthän menee lyhyesti muuten näin, max 20 eniten ääniä saaneista 200:sta valitaan elämänsä seikkailulle retkikuntaan mukaan retkelle, jonka pääteasema on Juri Gagarin Space Center. Äänestäminen päättyy 10.6 ja voittajat saavat tiedon pääsystään retkikuntaan 15.6 mennessä. 

Monien mielestä voin nyt vähän toistaa itseäni ja ehkei ihan vähääkään ja voi olla aika tylsää jauhaa täällä näin paljon avaruudellisesta Tupla-kisasta, MUTTA koko kisan vauhdikkaat käänteet ja käänteiden vaikuttaminen omaan mielialaan on ollut aika vangitsevaa. Nimittäin en olisi ikinä osannut uskoa, että niin monet ystäväni ovat jakaneet kisalinkkiä omilla Facebook-sivuillaan, sillä eihän heidän olisi tarvinut. Monet ovat laittaneet viestejä miten paljon ääniä on tullut ja seuranneet äänestystilannetta, niin ystävät, kuin vieraatkin ihmiset, tietynlainen avaruushurmos on ollut käsin kosketeltava. Hih ja jos kamut lähettelee ylimpänä olevan tyylisiä kuvia, niin voi maar taitaa tämä meikäläisen kisailu myös herättää monissa mukavaa hilpeyttä. 

Jengi on lähtenyt tähän juttuun täysillä mukaan. Eräskin hyvä ystävä laittoi yön pikkutunneilla humoristista viestiä, "että olen ihan koukussa näiden äänimäärien seuraamiseen". Monet ovat laittaneet kannustavia viestejä siitä, että tavallaan osittain kokevat, että jos pääsisin tälle seikkailulle, he kokisivat pääsevänsä seikkailulle myös osittain itsekin. 

Itselle kisaan osallistuminen oli niin jännittävä puristus, että osallistuminen sai jo ylikierroksille, samoin ihmisten sparraavat sydämelliset viestit ja maanantain aikana tapahtunut äänivyöry, jolloin tuli yli 400 ääntä ja tuntui, että elin aivan jännitysnäytelmää seuratessani äänimäärän kasvua. 

Kisan Valtteri laittoi minulle YouTube kanavalle viestiä, että "onnea matkaan" ja minä laitoin hänelle "onnea matkaan ja pidä kärkipää, niin pääset matkalle varmasti. " Sitten tapahtuikin jotain ihmeellistä, ääniä alkaa satelemaan ja ainakin tällä hetkellä, juuri kun kirjoitan tätä, olen hetken kisassa ykkösenä ja tätä hetkeä ei enää kukaan voi viedä pois. 

Jos sellainen ihme tapahtuu, että minut kohta viiskymppinen valitaan retkikuntaan, otan kaikkien antamat sydämet reissureppuun mukaan ja leijailen taatusti siellä mahdollisessa painottomuudessa vielä entistä keveämmin. 

Vaikka meikäläistä ei tuomaristo avaruushommeleihin valitsisikaan, niin on ihan voittajaolo, koska kaikki ihmiset ovat olleet niin supereita ja hengessä mukana. Maailma on kuulkaas hyvyyttä täynnä ja toivon, että jos reissulle pääsen, voin vielä todistaa, että elämä on tehty suuria unelmia varten ja unelmat voivat toteutua ja ei elämä lopu tiettyyn ikään, mutta jos en pääse reissulle, voin myös todeta "älä ikinä lakkaa haaveilemasta ja katsomasta tähtiin."

Nyt lupaan olla reissusta jauhamatta siihen asti, kunnes tiedän kuinka tämän astronautin käy, kösähtääkö avaruusraketti mahalaskuna maahan ja palaa poroksi vai pääseekö rakettini elämänsä seikkailulle.

Torstai on toivoa täynnä ja painottomuudessa ei kiloja tunneta, upeaa päivää  kaikille. <3

Kuvat Tupla.fi


TÄSTÄ VOI ÄÄNESTÄÄ VIELÄ KEN HALUAA KLIK


72 kommenttia:

  1. Kuule saa ja pitääkin jauhaa samasta. Onhan tuo nyt niin valtavan iso juttu! Pidän peukkuja, että johto säilyy loppuun saakka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se megaiso juttu ja omalla kohdalla sanotaanko miltei 40-vuotta kestänyt unelma. Kiitos paljon Satu ja ihanaa viikon jatkoa <3

      Poista
  2. <3 The truth is out there... you go girl!!!!! <3

    VastaaPoista
  3. Unelmointi kannattaa! Toiveesi toteutukoon Tiia! Vahvuutesi on rohkeus! 💙 Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten kauniisti kirjoitettu, kiitos niin paljon Tuija <3

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Sinäkin olet niin rohkeasti tavoitellut unelmiasi, hyvä sinä ihanuuspakkaus. Kyllä se niin on, että kun lapset saa vähän isommaksi, on vihdoin taas aikaa haaveilla. <3

      Halit <3

      Poista
  5. Minä en ainakaan pane pahakseni, jos kuulen jostain asiasta toisenkin kerran. Etenkään näin mukavasta asiasta.
    Tällä on ruttuiset mummonpeukut ja ukkovarpaatkin pystyssä valintasi puollesta <3
    Jännittäviä kesäpäiviä sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet ihana, tuhannesti kiitoksia Kirsti Kaija ja aurinkoista loppuviikkoa sinulle <3

      Poista
  6. Toivon, että pääset avaruusseikkailulle, koska olet niin kiinnostunut avaruudesta. Ei haittaa yhtään toisto, kun on näin jännittävästä asiasta puhe. Mukavaa torstai päivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marja olet super <3 Kiitos niin paljon ja upeaa iltaa <3

      Poista
  7. Niin toivon että unelmasi toteutuu ja ainahan unelmia pitää olla☺ne ovat elämän suola. Ja tärkeistä asioista ja haaveista ei voi puhua liikaa ja on ihana kun jaat niitä meille täällä. Hengessä olen mukana 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kauniita sanoja, kiitos niin paljon lämmöstä ja sydämellisyydestä <3 Ihana olet <3

      Poista
  8. EI... ei nyt voi lopettaa! Muista muistuttaa viime metreille asti, kyllä loppukiri pitää ottaa!!

    Lisää sydämiä ❤️❤️❤️

    Ihanaa päivää Tiia ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En koskaan lähtenyt edes tavoittelemaan äänissä ykköspaikkaa, vaan toivoin vaan, että tuomarit tykkäisi ja valitsisivat myös minut, huolimatta nyt tästä hurjan korkeasta 49-vuoden iästä. Te kaikki ystävät olette olleet niin hengessä mukana ja niin moni on jakanut omilla facebook sivuillaan ja kommentteja facebookissa on kymmeniä ja viestejä tulee asian tiimoilta tämän tästä. Koen, että rakkaudellisesti olen jo voittaja, vaikka minua ei avaruuteen otettaisikaan, sillä taas kerran on tullut todistetuksi ihmisten hyvyys. <3 Ihana sinä, kiitos niin paljon <3

      Poista
  9. Vautsi olisi kyllä tosi kivaa jos pääsisit! (äänestetty!)
    Olisi kivaa lukea mitä siellä tapahtuu. Ihan en ole perillä tästä hommasta (ollut kiireitä)
    mutta kuulostaa hurjalta jutulta. Vau mikä 50v lahja olisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkatar kiitos niin paljon äänestä <3 Ei mitään ja toivotaan, että hih vanhuskin valitaan mukaan, jotta pääsen ehkä joskus kertomaan elämääkin isommasta seikkailusta.

      Olisi aika mahtava 50vee lahja kyllä. <3

      Ihanaa viikon jatkoa <3

      Poista
  10. Äänestin, mutta en sinua. Kyllä tuo äänestämäni nuori poika ansaitsi sen ja se olisi hänelle todellinen elämys. On väärin, että mummoikäinen kahmii bloginsa ansiosta äänet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olethan ymmärtänyt, että retkikuntaan valitaan Max 20 henkilöä eli kyllä sinne yksi mummoikäinenkin mahtuu. Omat ystävät ovat niin paljon äänestäneet ja jakaneet, että kyllä suurin äänivyöry on tullut ystäviltä. Jos olisi blogia lukevat äänestäneet, niin silloin lukijamäärien perusteella pitäisi olla 10 000 ääntä pikemminkin, ellei jopa enemmän. Ystävät minut parhaiten tuntee ihmisenä ja sen kaiken hyvän minulle suo, kuten minä heille. Toivon todella, että ihana Valtteri pääsee reissuun ja moni muu.

      Iloa sinulle ja kiva kun kävit ajatuksesi kertomassa, selvästi lukematta koko tekstiä.

      Poista
    2. Ai niin ja tässähän ei edes valita äänien perusteella, vaan tuomaristo valitsee sopivimmat retkikuntaan

      Poista
    3. Anteeksi nyt Anonyymi, mutta haluaisitko tarkentaa minkä vuoksi Tiia ei ansaitsisi kyseistä matkaa? Ihan noin vaan niin kuin uteliaisuuden vuoksi. Olisi mielenkiintoista kuulla, minkä vuoksi "mummoikäinen" ei saisi osallistua kilpailuun, taikka matkustaa, saatika että matka ei olisi hänelle samanlainen elämys kuin jollekkin toiselle, esim sille mainitsemallesi nuorelle pojalle ?
      Haluaisin kyllä palavasti kuulla samalla mikä on mielestäsi mummoikäinen?
      Itse en ainankaan huomannut säännöissä kohtaa missä bloggari tai muu somevaikuttaja, ei saisi osallistua kilpailuun äänivöryn vaaran vuoksi, mutta linkkaa ihmeessä sellainen kohta jos löydät, minun silmieni ohi sellainen on ainankin mennyt.
      Se täytyy vielä todeta, että hienoa että olet äänestänyt ja nuori mies on taatusti äänensä ansainnut, samalla tavalla kuin kuka tahansa kilpailuun osallistunut.
      Minä toivotan onnea jokaiselle ja kyllä sinne joukkoon mahtuu ihan kaiken ikäisiä ja oloisia rohkeita ihmisiä <3

      Poista
    4. Itsekään en ymmärrä, että miksi ei Tiia "ansaitsisi" päästä mukaan. Kun kyseessä ei ole ääniin perustuva kilpailu, vaan Tupla valitsee osallistujat. En ymmärrä, että miten ikä pitäisi olla se, joka sulkisi pois jonkun kilpailijan. Näen nyt tässä hyvin sen, että Tiialla on tarina, joka on ihan mieletön. Hän jos kuka ansaitsee tarinallaan päästä mukaan tähän juttuun. Olen ollut mukana tsemppaamassa Tiiaa tässä kilpailussa ja annan hänelle kaiken tukeni <3 Hän juuri ansaitsee olla yksi heistä, jotka pääsevät mukaan tälle "matkalle".

      Poista
    5. Minustakin Valtteri on aivan super ja olemme molemmat käyneet toivottamassa toisillemme hyvää matkaa YouTubeen meidän videoiden alle ja Valtteri vielä kunnon herrasmiehenä ensin. Jos jonkun toivon pääsevan reissuun, niin Valtterin ja on minulla monta muutakin suosikkia siellä joukossa.

      Ihan varmasti elämys olisi kaikille ihan yhtä mieletön. <3

      Yksi asia minua anonyymin kommentissa satuttaa kaikkien meidän keski-ikäisten ja vanhempien puolesta, että 49-vuotiaana pitäisi lakata elämästä. Siksi ei pidä lakata yrittämästä, ei koskaan tai muuten on pystyynkuollut.

      Blogini on varmasti ollut etu äänten suhteen, mutta kuten postauksessa jo kerroinkin, se kenellä on eniten ääniä, ei ole tässä tekijä, vaan uskon, että retkikuntaan haetaan erilaisia ihmisiä, joilla on suuri palo tähän seikkailuun.

      Se, että olen saanut paljon ääniä, on mieletön asia ja olen kaikista niistä kiitollinen, mutta se ei ole ollut se mitä lähdin tavoittelemaan, vaan lähdin tavoittelemaan itse seikkailua, enkä äänten kahmintaa. Tietenkin jaan somessa minulle näin suuren ja minua innostavan asian ja jos saan ääniä myös tätä kautta, niin se vain kertoo, että niin lukijat, kuin ystäväni kaipaavat kaikki sitä, että myös tämän ikäinen voi seikkailla ja haaveilla, minun mielestä siinä ei ole mitään rumaa, eikä väärää, kuten anonyymi taas yrittää alleviivata ja hakea. Mutta täytyy muistaa, että mitä jotkut ajattelee minusta, se ei määritä minua.

      Joten seikkailulle mielin ja kaipaan palavasti ja minusta olisi vain ihanaa, jos Valtterilla olisi eniten ääniä, koska Valtteri on ehdoton oma suosikki.

      Kiitos Maiju ja Souliina lämmöstä, tältä näyttää ystävyys. <3

      Poista
    6. Niin tai oikeastaan olemme Valtterin kanssa toivottaneet onnea matkaan toisillemme.

      Poista
  11. Mä pidän peukkuja, että pääsisit matkaan mukaan <3

    VastaaPoista
  12. Ihan huippua! Mä peukutan, että pääset matkaan ja unelmat toteutuu! ♥

    VastaaPoista
  13. Kääk! Nyt on jännää! Pidän täällä peukkuja ihan krampissa. Olispa NIIN upeaa lukea The Kokemuksesta täältä.

    Halit ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua on niin jotain mieletöntä, että niin moni on hengessä mukana ja olisi niin mojovaa päästä mukaan ja näyttää, ettei se elämä lopu johonkin tiettyyn ikään.

      Halit <3

      Poista
  14. Vau, kävin just katsomassa äänitilannetta ja sähän oot tällä hetkellä ihan selvänä ykkösenä. Ihan mieletöntä <3 Voi, mä niiiiiiiin pidän sulle peukkuja!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iiks Emma olet niin ihana ja kun olet vielä samanlainen scifihörhö eli kyllä toinen alien toista alienia ymmärtää <3 Ihana ja kiitos niin paljon <3

      Poista
  15. Kiva kun kirjoitit tunnelmista ja äänestystilanteesta, joka onkin aika mahtava! Kävin silloin tuoreeltaan äänestämässä sinua, mutta en ole tilannetta seurannut. Eli on meitäkin lukijoitasi, jotka eivät kynsiään pureskellen seuraa äänestystä vaikka toivovatkin sun menestyvän ja pääsevän sinne avaruuteen! Hui. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kaikilla voi olla aikaa seurata tätä kisaa, ei tietenkään ja olen niin kiitollinen jokaisesta äänestä, vaikka äänien perusteella matkaan lähtijöitä ei valitakaan, niin niillä sydämillä on minulle mieletön merkitys. <3

      Ihanaa viikon jatkoa Teija ja kiitos <3

      Poista
    2. Ei kaikilla voi olla aikaa seurata tätä kisaa, ei tietenkään ja olen niin kiitollinen jokaisesta äänestä, vaikka äänien perusteella matkaan lähtijöitä ei valitakaan, niin niillä sydämillä on minulle mieletön merkitys. <3

      Ihanaa viikon jatkoa Teija ja kiitos <3

      Poista
  16. Peukut pystyyn. Seikkailu alkakoon.:-)
    >Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Leena kiitos niin paljon <3 Mukavaa viikkoa sinulle <3

      Poista
  17. Toivottavasti unelma toteutuu! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Kaisa kiitos niin paljon <3 Kivaa viikon jatkoa <3

      Poista
  18. Minustakin on ihanaa, että ihmiset innostuvat ja silloinhan innostuksen aiheesta saakin puhua ☺ Ja kun joku on oikein innoissaan, saattaa hän saada muutkin innostumaan 😊 Kävin antamassa äänen, tottakai ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja minusta on mieletöntä, että moni on niin innoissaan ja sanoo, että kokee osaksi pääsevänsä seikkailulle itsekin, eli tälläistä kaivataan omassa ikäryhmässä selvästi ja viestiä, ettei elämä lopu johonkin tiettyyn ikään. <3

      Kiitos niin paljon Salka ja halit <3

      Poista
  19. Hei! Äänestetty, 1143 ääni! Hyvin menee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta tuhannet kiitokset ja peukut pystyyn <3 Ihanaa viikkoa sinulle <3

      Poista
  20. Ihan mahtavaa ja niiiin jännää! Täällä peukut ja ukkovarpaatkin pystyssä että pääsisit mukaan matkaan :D Tästä jutusta saa ja pitääkin jauhaa, eikä enää ole kuin 3 päivää äänestysaikaakaan jäljellä, kääk!
    Ihanaa kun oot niin innoissasi ja saat meidät muutkin innostumaan :) Toiveikasta torstaita sinulle ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan jotain mieletöntä, että te muutkin olette innoissanne, että tässä on jotain sellaista viestiä, että halutaan nähdä, ettei elämä lopu tiettyyn ikään, ihan mahtavaa on se ja kaikki se lämpö ja sydämellisyys <3

      Ihanaa viikon jatkoa Ansku <3

      Poista
  21. Niin äänestänyt ja toivon todella, että pääset unelmiesi reissulle <3

    VastaaPoista
  22. Voi kun olisin aiemmin tajunnut, että äänestää voi useammin kuin kerran. Olen tänäänkin taas äänestänyt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse kun en ole pystynyt useampaan kertaan enää äänestämään, niin ole ajatellut ja toisaalta olisi kurjaa pyytää vaivaamaan teitä, että äänestäkää taas ja taas. Ihan megakiitollinen olen siitä, että olet äänestänyt <3 Ihana Tuuli <3

      Poista
  23. Äänestänyt oon, mutta oikeesti en haluu, että lähet kieppumaan sinne bittiavaruuteen :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä tässä kuitenkaan ei ihan vallan avaruuteen lähdetä, mutta melkein. <3 Ihana rakas ystäväin ja kiitos niin paljon äänistä teidän perheeltä <3

      Poista
  24. Mua kävi nyt niin jännittämään sun puolesta. Ihan mahtavaa!
    <3 <3 pitää käydä vielä antamassa lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tämä aivan hurjan jännittävää, tuleeko mahalasku vai noustaanko korkeuksiin. Ihana Outi ja kiitos tuhannesti <3

      Poista
  25. Valtavasti olet saanut ääniä.Toivottavasti pääset matkaan, olet sen ansainnut.

    VastaaPoista
  26. Toivottavasti pääset matkaan! Olet niin ansainnut ja aivan huima määrä ääniä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos niin paljon Marketta ja pian tämä ratkeaa, tämä kauhia jännitys. Oikein ihanaa ja aurinkoista viikonloppua sinulle <3

      Poista
  27. Mahtavaa, että olet saanut paljon ääniä. Toivottavasti pääset retkikuntaan mukaan 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mielettömän paljon Rva Kepponen, pian selviää ja huh tämä jännitys loppuu. Mahtavaa viikkistä teidän perheelle <3

      Poista
  28. Ihan mahtava juttu, että olet saanut paljon ääniä! Täältä jälleen lähti yksi sydän lisää. ;)

    VastaaPoista
  29. Kyllä tällaisista saa jauhaa, minusta on ihana kun ihmisen innostus ja ilo välittyy eteenpäin..kaikki lukijat on varmasti innolla hengessä mukana ja peukut pystyssä♥ Olis kyllä niin huippua♥

    VastaaPoista
  30. Kyllähän se sua piti käydä äänestään! <3

    VastaaPoista