lauantai 3. maaliskuuta 2018

Tätien vaatekaappi ja helmikuun parhaat palat!

Kyllä blogin pitäminen ja kuvien napsiminen on kiva asia, sillä kelailin tässä, ettei helmikuussa tapahtunut oikein mitään, mutta tapahtuihan helmikuussa ihan poikkeuksellisen paljon asioita. Laitoin tähän nyt parhaita paloja ja enemmänkin olisi ollut, mutta mennään nyt näillä. Helmikuussa oli kiva aloittaa Cellbesin kanssa yhteistyö ja kuvan muki, paita, kengät ja matto on Cellbesiltä. Lisää näistä jutuista voit lukea täältä ja kannattaa kurkkia, koska on meneillään 100e lahjakortinkin arvonta Cellbesille. Nyt kaikki hop hop osallistumaan arvontaan, hyvin ehtii vielä hypätä mukaan. 
Ystäväpariskunta kävi meillä kylässä ja vanha kamuseni on lukioajan ystävä ja miehet tutustuivat myöhemmin toisiinsa ja näin mekin löysimme uudelleen toisemme. Jutun voit lukea täältä. 
Madama Butterfly ooppera, wow ja mahdollisuus päästä meikattavaksi oopperan Meikki-ja maskihuoneeseen! Oopperapostaus löytyy täältä. 
Riikka Hollo lähetti ihanan kirjansa, tämä oli kiva yllätys. Kirjasta olen kirjoittanut bloginkin puolella, mutta ohjaanpa teidät nettikauppaan, jos haluatte vaikka lukea lisää tai hankkia Riikan ja Marin kirjan täältä
Rakas tätini kyläili meillä maailman suloisimman Aina-koiran kanssa ja sai toimia Klingel-vaatteitteni asumallina. 
Marimekko for Clinique tapahtuma oli aivan käsittämättömän hieno tapahtuma ja ne Marimekko for Clinique huulipunat! Lanseeraustapahtumasta voit lukea lisää täältä. 
Osallistuimme Sannan ruokakassi yhteistyöhön ja saimme kolmen päivän maukaskassin neljälle. Tämä lohihommeli oli ruokien aatelia ja ihan täydellisesti onnistui. Teimme myös pastaa ja raakamakkaraa ja oli mielettömän hyvää. Ainoastaan paprikakeitto odottaa tekijäänsä, sillä mieheni on allerginen paprikoille, asia mitä en ikinä muistanut ilmoittaa, kun Ruokakassiin ilmoittauduin, joten minun moka. Sannan ruokakassista voit lukea lisää heidän nettisivuilta, mutta me tykättiin kovasti tästä kokeilusta ja jos olisimme kaksin ja minä en olisi ahkerasti kaupassa käyvä kotiäiti, niin ruokakassi olisi ihan meidän juttu. 
Mieheni kanssa kävimme yhteistyönä testaamassa Hotel Rantapuiston bliniviikot ja aah vieläkin kaiholla muistelen noita blinejä. Bliniviikot voisivatko kyllä  olla ympäri vuoden.  Lisää voit lukea täältä. 
Kävin katsastamassa kutsuvierastilaisuudessa Fifty Shades Freed ja useampi muukin leffa tuli katsottua helmikuussa. 
Ystävän kanssa on aina aikaa kilistellä yhdellä lasillisella samppista. <3

Atelier Cologne tuoksujen lanseeraus sekoitti pään ja täällä ei taideta muulle nyt maaliskuussa tuoksuakaan.  Tästä upeasta special luxustuoksulanseerauksesta voit lukea lisää täältä. 

Ystävien luona ehdittiin viikko sitten käydä paljuilemassa ja oli mahtavaa istua lämpimässä vedessä  ja pakkasen paukkuessa ympärillä. Lisää tästä ihanasta päivästä voit lukea täältä. Nämä tapahtumat muuten eivät ole oikein aikajärkässä, mutta hällä väliä, lämpimät muistot ovat jo siirtyneet aivokopassanikin yhdeksi onnellisten muistojen sekamelskaksi. 
Souliina plompsahti yllärikylään, mikä oli erityisen hauskaa. Souliinaa ehdinkin nähdä enemmän helmikuussa, kuten muita blogikamusia myöskin, Maijua ja Keyword:Love blogin Jonnaa pitkästä aikaa. Ihana ystävän täyteinen helmikuu!
Yllätysposti, Jeffree Star Lip Ammunition huulipunat ja Velour Liquid Lipstick huulikiillot tekivät erityisen onnelliseksi kahdesta syystä, joista toinen on turhamainen ja toinen aavistuksen turhamainen, mutta myös syvällisempi tai heh kolmekin syytä löytyy. Eli ensinnäkin nämä punat ja kiillot ovat mielettömän laadukkaita ja enpä tiedä monia huulikiiltoja, jotka kestävät huulilla niin kauan, kuin nämä Jeffree Starin. Toisekseen punainen on lempiväri eli vallan silmiä hivelee metallinhohtoiset punaiset hylsyt!

Kolmas syy onkin sitten syvempi. Jeffree Star on enemmän nuoremmille kohdennettu brändi, mutta tiedättekö miten hyvältä tuntuu, kun pr-henkilö, jonka äiti voisin olla ikäni puolesta, muistaa myös meitä keski-ikäisiä, nuorille suunnatulla kosmetiikalla. Sillä kyllähän me keski-ikäisetkin olemme tietoisia ja trendien aallonharjoissa mukana. On aika vanhanaikaista ajattelua, tämä kohdennettu ikämarkkinointi. Juu moni yritys ja mainostaja on varmaan eri mieltä. Mutta se, ettei vanhemmille markkinoida jotain tiettyä kosmetiikkaa, niin siitä tulee vähän paha mieli. Tälläisestä mainonnasta pitäisi päästä, koska kaikkinainen lokerointi on vanhanaikaista. Joten on aivan fantastista saada "nuorten" postia ja tiedostaa, että jotkut tykkäävät meistä tädeistä ihan sellaisenaan, eivätkä mieti minkä ikäisiä olemme. 

Joten Empulle ja Oletkaunis.fi sydämelliset kiitokset, ette arvaakaan, kuinka tämän ikälopun sydämestä  iloisesti otti nämä nuoremmille suunnatut herkut. 


Avonin ja Eleven. fi lähettämät ystävänpäiväyllärit, jotka lämmittivät kovin sydäntä ja Essie lähetyksestä puhumattakaan. :) Eli helmikuuhan oli kaikessa lyhykäisyydessään ihan poikkeuksellisen huima!
Tämä vissiin oli sitten sellainen täytepostaus, kun ei ole muuta sanottavaa, MUTTA olihan täällä jotain uuttakin, kuten Jeffreen punat ja Tätien vaatekaappi. Alla olevalla videolla näette meidän lempivaatteet ja omani ovatkin aika kovin tunnearvoihin perustuvia. :)


Miten siellä viikonloppua vietetään ja oliko jotain mainittavaa vaikka omista helmikuun tapahtumista tai mikä on ihan sinun se tärkein lempivaate? Mukavaa viikonloppua kaikille. <3





52 kommenttia:

  1. Aivan ihana tunnelma kaikissa sun kuvissa!


    http://www.lily.fi/blogit/janita-johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos niin paljon ja tulin kurkkimaan blogiasi ja niin on sinullakin. <3 Suloista sunnuntaita <3

      Poista
  2. Sinun helmikuuhusi on mahtunut vaikka mitä! Paljon ystäviä, vaatteita ja kosmetiikkaa. Aurinkoista viikonloppua, Tiia 💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu jopa vaatteita, jotka ei ole niin top 1. :) Olipahan aikamoinen kuukausi. <3

      Mukavaa sunnuntaita Satu <3

      Poista
  3. No samaa ajattelen kuin Satu, etä sullahan on ollut vaikka mitä kivaa helmikuussa. Minäkin sain tämän haasteen, mutta enpä nyt tiedä mitä siihen keksisi, kun minulla ei ole oikeasti mitään tapahtumia. Ehkä pitää odottaa jos tässä kuussa olisi jotain kirjoittamisen aihetta.
    Mukavaa lauantaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisin soveltaa vähän haastetta, siinä oli kait viisi kuvaa, mutta miten nyt näistä valita viisi. ;)

      Ihanaa sunnuntaita Kristiina ja hei teidän upeissa maisemissa ja uudessa kauniissa kodissa katselemista piisaa <3

      Poista
  4. Tosi kiva postaus! :) Mä ainakin tykkään just tämän tyyppisistä postauksista :) Ja aivan ihanat kuvat myös :) Ihanan värikkäitä 💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna onpa niin kiva kuulla, mietin onko tämä tylsää toistoa, mutta eihän koskaan kukaan lue likimainkaan kaikkia postauksiani, joten tästä voi valita, jos joku vielä aihe kiinnostaisi.

      Kiitos niin paljon ja värejä rakastan, kiva että sinäkin tykkäät.

      Ihanaa päivää <3

      Poista
  5. Helmikuu hurahti jotenkin ihan älyttömän nopeasti! Onhan se tietysti myös lyhyt kuukausi, mutta jotenkin olen niin iloinen että ollaan taas lähempänä kevättä ja just alkaa parhaat kelit kun aurinko paistaa ja lämmittää, eikä pakkastakaan enää ole kuin joku 5 astetta! Ihan täydellistä! <3 Jos tässä pikkhuiljaa pääsisi kaivautumaan ulos talven raskaan viitan alta kohti aurinkoista keävttä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uijui josko ne pakkaset nyt alkaa hellittämään. Olisi jo ihan kiva sellainen pikkupakkanen. :=)

      Sama juttu, aina pieni mökkihöperöys iskee talven kylmimpään ja pimeimpään aikaan.

      Ihanaa maaliskuun jatkoa Maria <3

      Poista
  6. Olipas kiva postaus 😊
    Helmikuu on jotenkin aina semmoinen kuukausi että menee ohi melkein huomaamatta.
    Oma kuukausi tuntuu menneen ohi ilman isompia tapahtumia - mutta ei se haittaa, kun saa lukea näitä sun ja Maijun juttuja.
    Tuo vaatekaappi-video oli muuten kiva - tykkäsin kovasti !!
    Alkaneella maaliskuulla on luvassa monenlaista eli ehkä tästä tulee tapahtumarikkaampi kuukausi.
    Kohti kesää mennään, ja sitä myöten alkaa tulla kaikenlaista menoa.
    Mikäköhän se oma lempivaate olisi ...
    ehkä näillä pakkaskeleillä erilaiset värikkäät villasukat, jotka on kiva nykäistä jalkaan ❤
    Ihanaa, aurinkoista viikonloppua sinulle ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tietenkin villasukat ja hei niin ne on täälläkin ja miten en muuten niitä hoksannut ottaa tuohon videoon. <3

      Ihanaa päivää Ritva sinne ja aurinkoisia ajatuksia <3

      Poista
  7. Tämä on loistava tapa muistella asioita, joita on tapahtunut ja keski-ikäisenä tuppaa vaan unohtamaan:) Siis puhuin nyt vaan itsestäni:) Kivoja tapahtumia ja se onkin hyvä, että talvella tapahtuu, koska pian tämä kevät menee yhdessä jos toisessa humussa ja ollaan kesässä. Talvella ei nin paljoa itsellä ainakaan niitä menoja ola, yleensä:)
    Upeita noi huulipunat ja kiva oli varmasti tuo ylläri. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö vaan, kun kuitenkin on niin paljon sitä arkea, niin kohokohdatkin tuppaa unohtumaan, että oliko mitään, no olihan ihan simona. :)

      Niin oli ihana ylläri tai kaikki nuo kolme ylläriä, koska kaikki nuo punat tuli ylläreinä.

      Ihanaa sunnuntaita M <3

      Poista
  8. Paljon kaikkea mukavaa on mahtunut helmikuuhusi :) Minua myös kiinnostaa tuo Sannan kauppakassi, ehkäpä joku kerta kokeilenkin sitä.
    Leppoisaa lauantaita ihanuus ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ja oli jopa jännää, kun sai tehdä ihan uusia reseptejä, joita ei muuten tekisi tai siis ruokia.

      Ihanaa sunnuntaita Maiccu <3

      Poista
  9. Olipa sinulla tapahtumarikas helmikuu. Paljon ihania tapahtumia ja ystävien kanssa seurustelua, miten mukavaa.
    Minulla helmikuun ajatukset ovat pyörineet, kuten arvaatkin, kasvatuksissa ja ensi kesässä, kuten aina ;) Voisihan sitä joskus repäistä ja ostaa jotain ylellistä itselleen, noista sinun vinkeistä voisi olla apua varsinkin kun olet todistanut että ylellisen ei tarvitse olla kalllista. Nyt lempparivaatteeni on jotain oikein lämmintä, villasukat ja fleecepusero, kun aina paleltaa hrr.
    Mukavaa ja leppoisaa lauantai-iltaa sinulle, ihanainen Tiia ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaan ja voi pikkutomsuset <3 No ihan niin kuin Ritvakin sanoi, villasukat tietenkin. <3 Eikä tosiaan hyvän tarvitse olla kallista.

      Aivan ihanaa maaliskuun jatkoa Tuulikki <3

      Poista
  10. pakkasista huolimatta aivan valloittava helmikuu sinulla <3 Ja nuo mukit ois niin ihanat ja tuo sininen matto....miksihän olen taas ihastunut siniseen????

    Oikein mahtavaa keväistä maaliskuuta sinulle Tiia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, sininen on taas tapetilla, tuossa aiempina kuukausina kutkutteli minulle ei niin tuttu vihreä.

      Ihanaa sunnuntaita Satu <3

      Poista
  11. Vaikka helmikuu on lyhyt sinulla mahtunut siihen paljon kivoja juttuja :)
    Helmikuu on jännä sellainen "välikuukausi", jolloin ollaan talvessa vielä mutta ajatukset voimakkaasti keväässä. Tottakai riippuu aina kulloisesta säätilanteesta ja nyt kun pakkaset paukkuivat ja sai kääriytyä ulkona vaatekerroksiin helmikuun tuntui todella talvelta. Tosin kun valonmäärä lisääntyy sitä alkaa jo odottamaan kevättä!

    Mukavaa viikonloppua Tiia ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, sellainen väliinputoamiskuukausi. :) Mutta hei yllättävän paljon mahtui juttua lyhyeenkin kuukauteen.

      Valonmäärän lisääntyminen on saanut mielenkin kohenemaan, mikä ihmeellinen voima valolla onkaan.

      Kaunista sunnuntaita Marjo <3

      Poista
  12. Tapahtumarikas ja värikäs helmikuu sinulla. <3 Helmikuun kuvat ovat kerrassaan upeat.
    Minun helmikuu sujahti melkein kokonaan Etelä-Afrikassa ja Mauritiuksella. Viimeisen viikon teinkin sitten kotona rästiin jääneitä hommia ja luin urakalla.
    Hyvää sunnuntaita ja tulevaa viikkoa Tiia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se teidän reissu, unelmien matka oikein ja niin ihanista kuvista olen saanut nautiskella.

      Ihanaa sunnuntaita Kirsti Kaija <3

      Poista
  13. Meilläkin oli sama Sannan ruokakassi kokeilussa, sopivasti vielä kovin kiireisellä viikolla jolloin olin joka ilta myöhään töissä. Vähän yllätyksellisempää odotin, mutta hyviä ruoat olivat eikä kauppaan täytynyt enää lähteä sekoilemaan iltaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu maukas kassi olisi voinut olla vielä rohkeliaampi, mutta hyvä oli kuitenki ja lohiateria oli meidän lemppari. :)

      Ihanaa sunnuntaita Tuuli <3

      Poista
  14. Mun mielestä mahtavaa, että meille nuorille suunnattua kosmetiikkaa rohkaistuu kokeilemaan muutkin vain kuin nuoret. Ei kosmetiikka tai varsinkaan meikit katso käyttäjän ikää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa mieltä ja tuosta kohderyhmämainonnasta pitäisi päästä, tosin kaiketi markkinoijien on todella tarkkaa miettiä kohderyhmät. Näen kuvan, jossa on cool harmaahapsi nahkatakissa ja farkuissa, jokin ihana mummeli ja vetää huulilleen Jeffree Staria. Kunpa mainonta menisi hiljakseen tähän suuntaan ja ensinhän se herättäisi wow-efektejä, mutta paras olisi, että siitä tulisi vielä ihan tätä päivää ja luontevaa, meikit on kaikille. <3

      Ihanaa päivää Viivi ja kiva kun löysit blogini ja minä sinun, niin kauniita kuvia blogissasi <3

      Poista
  15. Toi Maijun huulikauhtana, aivan ihana! <3

    Tullut itsekin huomattua tuo, että tiettyjä brändejä markkinoidaan vain tietynikäisille ja tietynikäisillä ihmisillä. Tämä on aika vanhanaikaista mielestäni. Kaikesta halutaan nykyään niin tasa-arvoa, niin tässä ikäjutussa on kyllä vielä paljon parannettavaa. Ymmärrän, että ryppyvoiteilla on oma ikäryhmänsä, mutta esim. meikit on niin ajattomia, että ne ovat kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu eihän tämä asia haittaa, silloin kun on nuori, mutta nyt on alkanut kyllä mietityttämään. Mielestäni olisi yrityksiltä aika rock, esim. juuri laittaa Jeffree Staria mainostamaan joku cool rockmummo haha tai vaikkapa värikkäät tädit. Sitten kun tästä tulisi vielä normaalia mainontaa, eikä sellaista, ohoh wow miten hieno kulma, vaan ihan tätä päivää, sitten olisi päästy tasa-arvoisempaan suuntaan. Hitsi tämä ikähommeli on välillä ikävä juttu ja etenkin, kun me vanhukset rakastetaan kaikkia trendikkäitä juttuja siinä missä nuoretkin.

      Ihanaa päivää Jonna <3

      Poista
  16. Onhan tuossa jo vaikka mitä kivaa ollut. Ystävien kanssa on aina ihanaa olla. Maijun ja sun video on taas ihan huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos niin paljon ihanan Outi ja koita parantua pian <3

      Poista
  17. Upeat kuvat ja mitä kaikkea ihanaa kuukauteen mahtuukaan:) Kiva on näin kuvin katsoa mennyttä kuukautta. Jos juuri nyt pitäisi valita se lempivaate niin näin saunan jälkeen sohvalla istuessa sanoisin heti pörrötossut..tämä vilukissa on niin mielissään kun on lämmin eikä varpaita palele:) Mukavaa alkanutta maaliskuuta ja tuokoon sekin mukanaan kaikkea ihanaa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pörrötossut tai hei villasukat, molemmat ja en tajua miten unhoitin nuo villasukat, ne nyt todellakin on lempivaate tai tohvelit, hih.

      Ihanaa sunnuntaita Päde <3

      Poista
  18. Ai miten upea helmikuu sinulla onkaan ollut. Valokuvat on herkullisia ja kauniita ja teidän video on ihana. Oikein suloista sunnutaita ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos niin paljon ihana piikittää ihanaa kevään odotusta 💖

      Poista
  19. Onhan helmikuussa tapahtunut vaikka mitä! Mä tekisin riemusta kiljuen yht.työtä Sannan ruokakassin kanssa, on sitä pariin otteeseen tilattukin. Eniten tökkinyt se, että haluan kalan ruokavalioon, mutten syö punaista lihaa. Joten vähintään yksi ruoka ollut sellainen, etten itse ole voinut syödä. Ihanaa sunnuntaita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö siinä ruokakassiin voi ilmoittaa että mitä ette voi syödä? Sitä jäin itse miettimään kun meillekin tuli ne paprikat ja makkarassa oli chiliä, mikä on vähän niinku se paprika.

      Ihanaa päivää 💖

      Poista
  20. Ihania tapahtumia <3
    Aurinkoa ja hyvää tuulta sunnuntaihin <3

    VastaaPoista
  21. Sinulla on ollut tapahtumia täynnä oleva heinäkuu!
    Ihan hävettää, että itse olen ollut vain viikon lomalla Kihniössä, kotona ja mökillä:)
    Nuo Cellbesin sinisävyiset tuotteet ovat mun mieleen <3
    Aurinkoista sunnuntaita!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole siinä niin mitään hävettävää, höpsis ja kuulostaa minusta juuri rentouttavalta ja hyvältä.

      Sama juttu nuo Cellbesin jutut ovat täydellisiä, nyt vaan osallistumaan instassa arvontaan, ohjeet tuolla ylhäällä linkissä.

      Mukavaa päivää Hanne <3

      Poista
  22. Kerrassaan upea helmikuu!
    Luksusta, herkkuja, kauniita astioita ja kirja, sekä ainutlaatuisia tilaisuuksia! <3

    Maaliskuun aurinkoa sinulle Tiia!

    VastaaPoista
  23. Ihana helmikuu ja onhan siellä tapahtunut yhtä sun toista, oli ihanaa kun sain olla mukana muutamissa jutuissa<3
    Mun silmät iskeytyi otis noihin ihaniin kosmetiikka herkkuihin, Jeffree Star punat, nam ja YSL:n meinasi silmät pyörähtää ympäri :) Nuo tuoksut on sellaiset herkut, etten ole aiemmin tuoksutellut, iha huuippuja <3

    Tuo paljukuva on loistava, täynnä riemua ystävän kanssa ja olette niin upeat Noran kanssa myös <3 Ihanan tunnelmallinen helmikuu <3


    T

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Sinä Voi kiitos niin paljon kaikesta kauniista sanoista ja onneksi mekin ollaan nähty helmikuussa on ollut ihania hetkiä kivaa viikkoa kun tällä viikolla me taas nähdään 😘

      Poista
  24. Ihan hurmaava helmikuu sinulla on ollut. Maksama Butterfly ja Marimekko ja huulipunat ja paljut...
    Ja tuo video, loistoaihe! Tykkäsin tuosta Maijun Lindexin läpikuultavasta mustasta mekosta. Nyt pitää kyllä käydä Lindexissä sitä sovittamassa.
    Kiitos ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maijun asut ovat ihan mielettömiä, eikö vaan aivan ihanaa maaliskuun jatkoa Tuula😘

      Poista
    2. Kännykällä vastasin tuohon. Ja nyt kävin katsomassa. Siis Madama Butterfly :)

      Poista