sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Aamiaista ja asiaa uupumisesta

Kuten tuossa aiemmin kerroinkin, niin tätien kanavalla oli vieraana Hanna Pakarinen ja me myös vierailimme Hannan kanavalla ja emme millään kevyellä aiheella, vaan keskustelimme burn outista eli loppuunpalamisesta. Muistan, että olen joskus blogin alkuaikoina asiaa täälläkin sivunnut, mutta sen enempää en ole halunnut asiaan palata. 
Kuten Maijukin videolla kertoo, niin vanhaan tuskaan ja henkilökohtaiseen epäonnistumisen tunteeseen oli vaikeaa palata, jopa itkettikin. Vaikka videolla vain raapaisemme pintaa ja on hyvä muistaa, että burn outin ja masennuksen tasoja on niin monenlaisia, ettei aiheesta koskaan voi oikein puhua muuta, kuin yksilötasolla. Siltikin aiheesta avoimesti keskusteleminen toivottavasti auttaa joitain sielläkin ymmärtämään, ettei burn out tee kenestäkään epäonnistunutta. Mielen sairaudet ovat myös yhtälailla fyysisiä, aivot voivat sairastua yhtä hyvin, kuin vaikka vatsa tai jalka. Selkeästi mieleen liitämme sielun ja sielun tulisi aina olla vahva, tai muuten se on epäonnistunut, noh eihän se tietenkään näin ole. 

Videolla kerromme kaikki omat kokemuksemme burn outista, mutta sen voin tässä vielä erikseen kertoa, ettei mikään enää ollut sen jälkeen kuin ennen. Ymmärsin, jos en kuuntele itseäni, voin sairastua uudelleen ja jos en ylikierrosten jälkeen himmaa ja lepää, niin keho ei jaksa. Uskon myös siihen, että kun on pohjalla käynyt, mieleen jää trauma ja jaksaminen ei koskaan ole enää täysin samanlaista, sillä liian kovaa menoa siivittää pelko, mitä jos sairastun uudelleen.

Oma suurin ongelmani on jatkuvat univaikeudet ja tietynlainen herkkyys. Imuroin muiden tunteita, käytän energiaa turhan murehtimiseen ja helposti tämä kaikki vaikuttaa yöuniin.  Jos on stressi tai kiire, yöuniin se vaikuttaa heti. 
Menneestä työuupumuksesta on ollut hyötyäkin, tiedostan aina milloin menee liian lujaa ja osaan himmata heti. En enää edes pidä ylikierrosten tunteista, jotka ennen saivat eniten rattaisiin vauhtia ja asioita aikaiseksi. Nykyään koen ylikierrostilan epämiellyttäväksi ja olen  myös aika huonokin kestämään vähäisiä yöunia. 
Videomme tarkoitus on kuitenkin muistuttaa muille ihmisille, että ettette ole yksin, jos uupumus on päällä. Muistakaa puhua läheisille ja ihmisen elämä on liian lyhyt häpeän tunteisiin.  Oli jopa merkillisen vapauttavaa joskus muinoin olla hetki siellä pohjalla, nollata kaikki ja kertoa läheisille ja tutuille, että näin on  nyt käynyt. Siitä tilanteesta ei ollut, kuin suunta ylöspäin. Mutta tämäkin on subjektiivinen asia, sillä tiedän ihmisiä, jotka eivät toivu näistä asioista koskaan ja burn out voi laukaista jopa loppuelämän kattavan masennuksen tai mielenterveydellisiä ongelmia. 
Oletko kokenut uupumuksen, masennuksen tai kärsitkö masennuksesta? Onko vinkkejä, miten ihmisen tulisi toimia, kun on tunne ettei enää jaksa? Videolla asiaa enemmän. 

Levollista sunnuntaita kaikille. Hei ja tädeilta uupuu kanavalta enää 18 tilaajaa ja tonni tulee täyteen. Eli tädit ovat kiitollisia, jos tilaatte meidän kanavan ja Hannan kanavan voi taas tilata täältä. :) 


28 kommenttia:

  1. Rankka aihe, mutta hyvä, että puhutte siitä *halaa*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti ja mukavaa viikkoa sinne ja halaus <3

      Poista
  2. Katsoin tänään tuon videon Hannan kanavalta. Todella hyvä ja asiallinen. Maijun blogissa taisinkin jo vähän höpistä siitä, että minusta tuntuu, että stressitasot taitavat olla aika tapissa tällä hetkellä. Ihan pelkään, että milloin en enää jaksa. Toivon kuitenkin, että tunnistaisin tuon tunteen ajoissa ja osaisin rauhoittaa itseni ja työtahdin.
    Ihanaa sunnuntai-iltaa Tiia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä ihmettele, sillä mitä käyt läpi ja tulevaisuus on turvaton ja auki. Suuri zemppihali ja toivon, että pääset tästä löysä hirsi tilanteesta ja asiat valkenee. Silloin voi tulla se lopullinen uupumus, kun vihdoin voi hengittää.

      haleja <3

      Poista
  3. Aihe on kyllä sellainen että se koskettaa varmasti monia, hienoa että siitä puhutaan avoimesti..saattaa rohkaista avun tarvitsijoita ja laskea kynnystä sen avun hakemiseen♥ Välillä tuntuu että tämä nyky-yhteiskunta on niin tavoitehakuista että kaikki ajetaan loppuun...tulosta,tulosta,tulosta ja sitä tuottavuutta. Burn out, masennus tai ihan vaan tunne ettei jaksa voivat olla hyvinkin lamaavia. Sitä toivoisi niin kovasti voimia kaikille jotka näiden ongelmien kanssa painii, kaikilla kun ei edes ole niitä rakkaita läheisiä/ystäviä joille voisi kertoa asioistaan:( Kiitos teille♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta on ja työ on myös enemmän henkistä, joten mietin miten ennen vanhaan on jaksettu. Fyysinen työ kenties väsyttää eri tavoin... Uniongelmat kun sairastuttaa ihmisen, en tiedä...

      Ihan niin totta, mitä jos ei ole läheistä kenelle kertoa, se syventää masennusta entisestään. Kunpa ihmiset osaisivat hakea ja myös saisivat apua.

      Mukavaa viikkoa Päde <3

      Poista
  4. Kiitos teille ihanaiset! Hyvä, että teidän kaltaiset suositut ihmiset nostavat tämänkin kissan pöydälle. Heidän, joilla nyt on vaikeaa, tai heidän läheistensä on helpompi hakea apua ja puhua asiasta teidän esimerkin avulla. Kaikesta kokemastamme voi ottaa opiksi, jopa niistä vähemmän mieltä ylentävistä. Ennen sain eniten aikaan, kun oli paljon pakollista tekemistä. Nykyisin teen mieluummin rauhassa. Kun oma äitini sairastui psyykkisesti, olin teini ja häpesin äitini sairautta. Luulen itsekin olleeni masentunut silloin, vaikkei sitä diagnosoitu. En edes älynnyt hakea apua. Mukavaa tulevaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et varmaan ole äitisi tiimoilta älynnyt hakea apua, kun kaikki energia on mennyt äitiisi <3 Nämä on todella rajuja juttuja. Ihan totta, kun ikää tulee, tekeminen on ihan kivaa,jos saa tehdä rauhassa. Nuorena oli energiaa ja tempo ihan eri.

      Kiitos kovasti Kirsti ja oikein sydämellistä tiistaita sinulle <3

      Poista
  5. Masennuksen/ahdistuksen läpikäynyt täälläkin.
    Tuli asioita, jotka sitten aiheuttivat vanhojen vaikeiden asioiden yhteisvaikutuksesta ikään kuin kumuloituivat.Alkoi tulla fyysisiä oireita, ja nyt kun ajattelen niin varmaan vähän ylikierroksillakin kävin.Burn outista ei kuitenkaan ollut kyse. Herkkänä ihmisenä reagoin pahan olon lisäksi siis fyysisesti.
    Ajattelin että kiireisenä itseni pitäminen ja muiden joukossa oleminen oli parasta lääkettä.
    Puhuin pahasta olosta perheen kanssa ja myös töissä. Ajattelin että selviän tästäkin ajan kanssa, niin kuin ennekin.
    En selvinnyt. Minulla oli onneksi hyvä lääkäri, joka kuunteli ja otti minut kokonaisuutena.Ei hoitanut pelkästään oireitani. Niinpä sitten kysyin, olisiko mahdollista saada jotain kautta keskustelu-apua.
    Sain lähetteen ja olin sairaslomalla. Jossain vaiheessa sain myös lääkityksen. Sen olen jo saanut lopettaa.
    Ehkä parasta tuossa raskaassa ajan jaksossa oli se, että opin laittamaan rajat tiettyjen ihmisten käytökselle minua kohtaan. Minulla on myös perhe-mies ja lapset, joka auttaa ja tukee minua: myös ystävät ovat olleet kullan arvoisia.
    Tietyt asiat eivät ole edelleenkään muuttuneet, herkkyys on säilynyt,mutta se on voimavarani - kaikesta huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monesti sitä fyysisiä oireita pitää yksittäisinä, eikä ymmärrä, että ne on kaikki sitä masennusta. Muistan kun oli aina flunssa, migreeni joka päivä ja vatsakramppeja, mutta en vaan ymmärtänyt.

      Totta on myös tuo, että tavallaan kaikki kumuloituu yhteen kohtaan ja sitä käy läpi aiemman elämän ja miten haluaa tulevaisuudessa elää.

      Ihan totta tuo, mutta jossain kohden se kiireisyys ja jatkuva sosiaalisuus alkaa myös rasittamaan.

      Onneksi sinulla Ritva oli hyvä lääkäri <3 joka oivalsi, eikä määrännyt vain jotain lääkettä fyysisiin oireisiin. Täällä tosiaan lopetin tuon lääkityksen muutamassa kuukaudessa ja muistan silloin miettineeni ja päätin hyväksyä, että tervetuloa ahdistus. Sillä lääkkeet veivät kaiken ahdistuksen, mutta ajattelin myös ahdistuksen tunteet kuuluvat elämään, kunhan ei anna niille valtaa. Siitä lähdetiin.

      Kyllä tuolloin masentuneena sain huomata, miten paljon myös läheisiä ja rakkaita ihmisiä on, sain paljon apua. <3 Ihana kuulla, että sinullakin juuri näin.

      Ehkä masennuksessa/uupumuksessa on järkeä, jos osaa ottaa sen oppina, miten ei enää halua elää vaan miten opettelee kuuntelemaan itseään. Kuten sinulla kävi. <3

      Hyvä että herkkyys on säilynyt, sitä ei saisikaan koskaan menettää, silloin on aina avoinna kuitenkin kaikelle ja niin täälläkin halutaan elämä elää. <3

      Kiitos kovasti Ritva tästä avoimesta kommentista ja kaikkea ihanaa sinun viikkoosi <3

      Poista
  6. Itsellä on ollut joitain oireita välillä, mutta ovat menneet ohi. Koetan pitää elämän jotenkin tasaisena, vaikka vaikeaa se on. Vakava asia tuo burnout. Jos oirieta tunnistaa, kannattaa niihin tarttua heti. Ihanaa viikkoa Tiia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hyvä, tunnistat ennen kuin ajaudut liian pitkälle. <3 Ihanaa viikkoa Jaana <3

      Poista
  7. Itsekin olen siellä työuupumuksen rajalla käynyt horjumassa, mutta aivan viime hetkellä onneksi tajusin hieman lyödä jarruja pohjaan ja pyytää apua - itselläni yksilötyönohjaus oli aikalailla korvaamatonta ja äärettömän opettavaista. Työssä kohtaan jatkuvasti työuupuneita, mutta silti itsessä niiden merkkien tunnistaminen on vaikeaa, yksi minut pelastanut tekijä oli varmasti myös työyhteisöstä saatu tuki sekä avoin keskustelu <3 Toivon etten koskaan enää sinne kuilun partaalle joudu horjumaan vaan sain kokemuksesta hyvät eväät jatkoon.. Ja tuon olen kuullut kaikilta työuupumuksen kokeneilta; siitä jää tietty jälki ja herkkyyn, mutta toisaalta se on usein myös hyvinkin opettavainen kokemus itsestään ja omista rajoistaan..

    Vaikea ja tärkeä aihe <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta siitä jää tietty jälki ja herkkyys ja pieni pelkokin. <3 Mutta ihana että teillä on ollut niin avoimesti keskusteleva yhteisö, sillä on mitä suurin merkitys.

      Mukavaa tiistaita Mira ja kiitos kun jaoit omat kokemukset <3

      Poista
  8. Ihanuudet... ja tärkeä aihe! Näistä olisi, niinkuin muistakin vaikeista asioista hyvä puhua ääneen, jotta vaikka yksikin..hoksaisi että itsessään ei ole mitään vikaa sekä että ei ole yksin. Tätä samaa olen usein sanonut tsempatessani ihmisiä paniikkihäiriön kanssa yhdessä blogissani,jonka pyhitin tuolle aiheelle yksinään. Häpeä, alemmuuden tunne ja huonouden fiilis kulkevat myös mielen järkkyessä mukana, kun ei ole "näkyvää" vammaa. Itsekkin olen oppinut kaikesta läpikäydystä ja ehken asteen verran saanut pahimpia romahtamisia estettyä. Täällä myös, imen itseeni muidenkin tunnetilat ja kärsin sitten itsekseni...siksi välillä pidän pitkiä taukoja paniikki-blogista kun yhteydenottoja on paljon ja jipii, olen voinut auttaa muutamia! Mutta jollen pitäisi tgaukoja, imisi se mukanaan ja itselläni olisi taasen oireisto takaisin. Teksi taas hyppii, kun Väinö-pentu hihassa nykimässä :) ihanaa päivää kaunotar ja ihanaa kun olette! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu se on niin totta, että yksin miettiessä kaikki paisuu eli puhuminen on kaiken avan.

      Ihan niin totta tuo näkyvä vamma, sen hoitamiseen on oikeus, mutta mielen "vamma" herättää epäilyjä ja ihan myös omassa itsessä.

      Ihan niin totta, että auttamisenkin pitää mennä omissa rajoissa ja minusta ei olisi ammattiin, jossa kuulisin paljon surullisia asioita, koska tiedän että vajoaisin niiden alle. Arvostan hirmuisesti alan ammattilaisia.

      Ihanaa päivää sinulle ja huippua, että olet avannut blogissasi näin vaikean aiheen ja autat <3

      Poista
  9. Tärkeä aihe, josta on hyvä puhua, että asian ympärillä edelleen leijuva leimaaminen hälvenisi...

    Koin keskivaikean pitkittyneen masennuksen joitain vuosia sitten. Kokemus oli todella rankka ja jätti ikuisen jäljen. Eniten harmittaa näin jälkikäteen se, että pikkulapsi- ja vauvavuosista hävisi niin paljon tuon masennuksen syövereihin :(

    Toisaalta se opetti omia rajoja ja niiden tärkeyttä. Ja tunnen ehkä itseäni nyt paremmin kuin silloin :)

    Ihanaa viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, että jättää ikuisen jäljen. Omalla kohdalla en ole niinkään masennusta hävennyt tai kait häpesin sitäkin silloin, mutta enemmän olen hävennyt sitä, että se rikkoi jotakin minussa ja omassa jaksamisessa, ehkä avasi hyvänä puolena herkkyyskanaviakin. Kaikella on puolensa.

      Arvostan niin paljon, että te muutkin kasvoillanne kerrotte kokeneenne vastaavaa, jos se auttaisi vielä jotakuta, joka juuri nytkin asian tiimoilla kipuilee.

      Sydämellistä päivää Tuula <3

      Poista
  10. Erittäin hyvä aihe jälleen. Olen kokenut syksyn aikana uupumusta joka johtui kuormittavasta työstäni. Kävin työterveyspsykoligin juttusilla ja tein sellaisen ratkaisun mikä oli pitkään mietitty ja harkittu eli vaihdan työpaikkaa. Odotan siirtopäätöstä nyt ja olen koko ajan varmempi että tein oikein. Haluan tällä iällä jo säännölisen työn ja aikaa harrastuksilleni ja läheisilleni. En halua olla naimisissa työni kanssa. Elämä on liian lyhyt ja haluan elää sen mielekkäästi sekä tyytyväisenä. Hienoa kun jaoitte kokemuksenne. Tsemppiä teille kaikille ja otetaan tuleva vuosi sopivan rennosti itseämme kuunnellen koska kukaan muu ei sitä tee☺😗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella rohkea ja oikea päätös. Työpaikan vaihto ei ole helppoa ja olen tuuminut, mitä enemmän ikää, sen enemmän muutos pelottaa, ainakin täällä. Ihan mieletöntä miten selvästi kun päätös on tehty, se on Ansku vaatinut varmasti paljon kipuilua ja pohdintaa, yöttömiä öitä, niin nyt tilalle on tullut jo helpotuksen tunnetta. Kohti parempaa ja itseään kuunnellen ja muutos on mahdollinen ja mahdollisuus. <3

      Kiitos tästä, tämä oli tosi positiiviinen esimerkki, kaikkea kipuilua vähättelemättä, että miten rohkeudella saa muutettua elämän. Joskus toki erittäin masentunut ei edes jaksa ajatella tai muuttaa elämää ja monesti ihminen ei oivalla masennusta, ennen kuin se on mennyt liian pitkälle, mutta niin toivon, että tämä herättäisi monet uskaltamaan tekemään muutoksia, ennen kuin tila ajautuu liian pitkälle.

      Sydämellistä päivää Ansku <3

      Poista
  11. Kuulostaa kovin tutulta, täällä samanlainen herkkis joka sitten valvoo:/
    Oon nykyään tosi tarkka siitä etten kuormita itseäni liikaa ja nukun tarpeeksi.
    On sekä omakohtaista kokemusta hieman että läheltä seurattua ja vakavasta asiasta on kyse. Mukavaa viikon alkua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Univelka on paha tai unettomuus ja kun alkaa pelkäämään, tuleeko se uni. Unettomuus johtaakin sitten kaikkeen pahaan mahdolliseen ja siitä sairastuu niin monin tavoin, niin fyysisesti, kuin psyykkisesti. Aina nuo uni asiat eivät vaan ole niin helppoja, mutta jos vaan pystyy, niin lepää silloin kun piiputtaa.

      Ihanaa päivää Maiccu <3

      Poista
  12. Burn outin ja masennuksen tasoja on tosiaan monia: lievä, keskivaikea, vaikea. Ja itse kullakin oireet vaihtelevat. Hienoa että puhuitte tärkeästä asiasta.Sinä ehkä saatat olla erityisherkkä, koska ympäristö vaikuttaa sinuun noin voimakkaasti. Itsekin olen erityisherkkä. Loppuun palamista en ole kokenut. Osaan onneksi jotenkin säädellä stressitasoani ja pysähtyä tarvittaessa. Keskivaikea masennus on kyllä ollut. Opin siitä paljon. Oppimassahan me tääällä ollaan. Mukavaa viikon alkua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on ja jokainen kun on yksilö, niin masennusta ei voi raameihin laittaa, eikä oikein kokemusta verrata, vaikka jakaa toki voi. Juu olen tehnyt tuon erityisherkkyystestin ja kyllä olen ja vahvasti, mutta sen jotenkin tiesin jo ennen vastauksiakin. Kaikki äänetkin häiritsee, häikäiset valot, meteli ym.

      Ihan niin totta oppimassahan me täällä ollaan ja matka on vielä kesken.

      Sydämellistä tiistaita Marja <3

      Poista
  13. Kun on ollut äärirajoilla, tulee allergiseksi sille sitä edeltävälle tohinalle. Haluaisin ehkä (taas) tykätä siitä energisestä, monessa mukana-meiningistä, mutta jotenkin huomaan nykyisin häiriintyväni siitä hyvinkin helposti ja peruutan. Tasapainon löytämistä kainee haen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu haluaisin tykätä, mutta en pysty enää, tiedän että siinä minässä tai olotilassa on jotain hälyyttävää ja se huolettaa. Tämä johtuu traumasta, sillä kyllähän ihmisellä tulisi saada olla "maanisiakin päiviä". Mutta tasapaino on kultaakin kalliimpaa <3

      Ihanaa päivää Katja <3

      Poista
  14. Vaikea, mutta tärkeä aihe, josta onneksi nykyään puhutaan ja kirjoitetaan enemmän kuin vuosia sitten. Mulla oli esikoisen syntymän jälkeen masennuskausi, joka onneksi meni oli muutamassa kuukaudessa. Silloin ei missään puhuttu julkisesti tai etukäteen kerrottu, että tuollaista voi ollakaan. Olin ihan hukassa, vaikka toisaalta ylionnellinen pienestä tytöstä. Neuvolassa ei osattu aluksi antaa mitään neuvoja tai tukea, mutta kun pääsin juttelemaan psykologin tms. kanssa kerran tai pari, masennut alkoi helpottaa. Työelämässä on monta kertaa ollut todella vaikeita aikoja yt-neuvotteluineen ym., mutta burn outin olen onneksi välttänyt. Uskon, että tuo synnytyksen jälkeinen masennus opetti ottamaan asiat rauhallisemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi synnytyksen jälkeisestä masennuksesta on ruvettu puhumaan, todella tärkeä aihe ja siihen todella tarvitsee apua. Toki hormonit, mutta en tiedä miksi niin on luotu, että me äidit joudumme olemaan hirveässä univelassa vauva-aikoina, kun se vauva-aika on kuitenkin ihmisen parasta aikaa. <3

      Ehkä tuollakin masennuksella oli juuri tarkoituksensa, ettei ole enää uusinut. Kiitos kun jaoit kokemuksesi Belladonna ja kaunista päivää sinulle <3

      Poista