perjantai 8. joulukuuta 2017

Persoonallisuustyyppini on seikkailija




Muutun päivän aikana. Herään yhtenä henkilönä, ja kun menen nukkumaan, tiedän varmasti olevani joku toinen.




Bob Dylan
Ekstrovertti
Introvertti
43%
57%
Intuitiivinen
Realistinen
49%
51%
Logiikkakeskeinen
Periaatekeskeinen
42%
58%
Suunnitteleva
Etsivä
38%
62%
Määrätietoinen
Varovainen
48%
52%

Seikkailija-personaalisuudet ovat todellisia taiteilijoita, mutta eivät välttämättä perinteisessä mielessä, pieniä, onnellisia puita maalaavia taiteilijoita. Usein he ovat kuitenkin täysin kykeneviä tähän. Pikemminkin he käyttävät estetiikkaa, muotoilua, valintojaan ja toimiaan sosiaalisen konvention rajojen uhmaamiseen. Seikkalijat uhmaavat mielellään perinteisiä odotuksia olemuksellaan ja käytöksellään ja ovat todennäköisesti useasti kieltäytyneet sopeutumasta johonkin tiettyyn muottiin.

TYYTYVÄISIÄ OMAAN ITSEENSÄ

Seikkailijat elävät värikkäässä, aistikkaassa maailmassa ja saavat inspiraatiota sosiaalisista kontakteista ja uusista ideoista. Seikkailijat tulkitsevat sosiaalisia suhteitaan mielellään uudelleen, nauttivat itsensä uudelleen löytämisestä ja kokeiluista sekä itsensä että uusien näkökulmien suhteen. Seikkailijat ovat kaikista persoonallisuustyypeistä tutkivimpia ja kokeilevampia. Se luo tiettyä spontaaniutta, minkä vuoksi seikkailijat saattavat vaikuttaa ennakoimattomilta jopa lähimmille ystävilleen ja rakkaimmilleen.
Tästä huolimatta seikkailijat ovat ehdottomasti introvertteja ja yllättävät ystävänsä astuessaan pois valokeilasta, kun he tarvitsevat aikaa akkujensa lataamiseen. Yksin oleminen ei tarkoita seikkailijoille kuitenkaan pelkkää joutilaana oloa. He käyttävät tämän ajan itsetutkiskeluun, pohdiskeluun ja periaatteidensa uudelleen arvioimiseen. Seikkailijat eivät niinkään mieti menneitä tai tulevia, vaan pikemminkin omaa olemustaan. He palaavat "luostaristaan" uudistuneina.

Seikkailijat elävät löytääkseen tapoja toteuttaa intohimojaan. Riskikäyttäytyminen kuten uhkapelit ja extreme-urheilu ovat tälle persoonallisuustyypille muita yleisempiä. Onneksi he pärjäävät niissä paremmin, sillä heillä on tilannetajua ja kykyä sopeutua ympäristöönsä. Seikkalijat nauttivat sosiaalisista kontakteista, ja heillä on tiettyä, vastustamatonta viehätysvoimaa.
Seikkailijoilla on aina takataskussaan sopiva kohteliaisuus sille, joka rohkenee pitää heidän toimintaansa vastuuttomana tai uhkarohkeana.
Jos kritiikki kuitenkin menee läpi, sillä voi olla huonot seuraukset. Jotkut seikkailijat kestävät ystävällisesti tehtyjä huomautuksia ja arvostavat niitä toisena mielipiteenä, joka voi auttaa viemään asioita uuteen suuntaan. Mutta jos kritiikki on piikittelevää ja epäkypsää, seikkailijat voivat hyvinkin menettää itsehillintänsä odottamattomalla tavalla.
Seikkailijat ovat herkkiä muiden tunteille ja arvostavat harmoniaa. Kohdatessaan kritiikkiä seikkailijoiden voi olla vaikeaa ottaa tilanteeseen tarpeeksi etäisyyttä ja säilyttää päänsä kylmänä. Mutta koska seikkailijat elävät hetkessä, he kykenevät tunteidensa tasaannuttua usein unohtamaan tapahtuneen ja jatkamaan aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

KAIKELLA ELÄMÄSSÄ ON MERKITYKSENSÄ

Seikkailijoiden suurin haaste on tulevaisuuden suunnittelu. Ei ole helppoa löytää sellaisia rakentavia ihanteita, joille tavoitteet voisi perustaa eikä asettaa sellaisia tavoitteita, jotka luovat positiivisia periaatteita. Toisin kuten jotkut muut persoonallisuustyypit, seikkailijat eivät suunnitele tulevaisuuttaan omaisuutta ja eläkettä silmällä pitäen. He suunnittelevat pikemminkin toimia ja toimintaa, joka rakentaa identiteettiä ja kasvattaa kokemusvarastoa osakkeiden sijaan.
Jos nämä tavoitteet ja periaatteet ovat yleviä, seikkailijat voivat toimia hämmästyttävän yhteishyvällisesti ja epäitsekkäästi. Yhtä hyvin seikkailijat voivat kuitenkin kehittää myös itsekeskeisemmän identiteetin ja toimia manipulatiivisesti ja egoistisesti. Seikkailijoille on tärkeää muistaa aktiivisesti pyrkiä tavoittelemaansa identiteettiin. Uuden tavan kehittäminen ja ylläpitäminen ei välttämättä käy käden käänteessä, mutta kun seikkailijat ymmärtävät omat motiivinsa, he voivat käyttää vahvuuksiaan heille tärkeiden asioiden toteuttamiseen.https://www.16personalities.com/isfp-conclusion

Oma tulkintani persoonallisuustyypistäni

Facebookissa pyöri jokin aika sitten tämä persoonallisuustyypin testi ja taisin tehdä sen samoin tuloksin jo toistamiseen. Testi on yllättävänkin oikeaan osuva, vaikka jotkut seikkailevammat puolet osuvat kenties paremmin nuoruuden minääni, kuin tähän nykyiseen rauhaisaan kotihiireen. 

Erityisesti pystyin samaistumaan tuohon rauhoittumiseen ja akkujen lataamisen tarpeeseen kaikki kiireet nollatakseni. Totta on myös, etten rauhoittumisen hetkellä niinkään sure menneitä tai tulevia vaan mietin kyseistä hetkeä ja myös analysoin itseäni hetkessä. Tämä on myös syy miksi en lue lainkaan elämänviisaus tai ohjekirjoja, sillä en halua muiden ajatusten täyttävän omaa mieltäni, vaan haluan ammentaa ja analysoida omat ajatukset, kyllä yhteydessä muuhun maailmaan, mutta puhtaasti oman ajattelun kautta, eikä niin että muiden ajatukset istutetaan mieleeni ja niistä tulisi vahingossa omiani. Haluan ajatella täydellisen kirkkaasti omilla aivoilla, vaikka luonnollisesti ihminen on jatkuvasti yhteydessä muihin ihmisiin ja muuhun maailmaan ja hakee vaikutuksensa symbioosissa muihin, olisin tyhjä taulu ilman muita. Haen sitä, että haluan pureskella asiat itse, enkä saada ajatuksia valmiiksi purtuina. 

Myös tuo tiettyyn muottiin istuminen ei kuulu minulle, vaan kuljen mieluiten omia polkujani. Pieninä esimerkkeinä voi olla, etten laittanut koskaan korviin reikiä nuorena, koska kaikilla muilla oli ja samasta syystä en myöskään koskaan alkanut tupakoimaan ja tästä syystä en myöskään ole himoinnut esimerkiksi tatuointeja. Kun kaikilla muilla on jotakin, menetän kiinnostukseni toteuttaa asiaa itsessäni, vaikka asia olisi kuinka cool muilla. 

Joku voi myös todeta, kokeile sinäkin tätä tai tuota, tai pukeudu värikkäämmin tai laita hiuksiin pinkkiä, en tee tälläisiä asioita muita miellyttääkseni vaan pidän oman tyylini ja olen aina pitänyt. 

En harrasta extreme lajeja, enkä ole koskaan kokenut uhkapeleihin houkutusta, se ei osunut kohdilleen, mutta ehkä noihin asioihin kohdistuva energia kanavoituu omalla kohdalla muihin asiohin. Olen esimerkiksi ja jo ennen miestäni muuttanut todella paljon ja mieleni oli pitkään levoton ja tarve nähdä maailmaa ja palo avaruuteen, jossa vapaudenkaipuuni ultimaalisesti täydennettäisiin on ehkäpä ollut näitä piirteitä minussa, jotka nyt ovat tosin jo täysin rauhoittuneet. En haluaisi esimerksiksi enää ikinä muuttaa kodistamme mihinkään, mutta avaruus jaksaa kiehtoa kyllä vieläkin silmittömästi. 

Haluan myös elää harmoniassa, en riidellä kenenkään kanssa tai viljellä negatiivisuutta. Jos saan rakentavaa palautetta otan sen hyvin vastaan, nielen ja pureskelen, argumentoin, jos olen eri mieltä tai myönnän olevani sellainen, kuin toinen sanoo. 

Epäoikeudenmukaiseen negatiiviseen palautteeseen en suhtaudu kovin rakentavasti, vaikka mitä vieraampi ihminen, sen helpommin unohdan saamani palautteen. Epäoikeudenmukainen palaute ja suoranainen ilkeys kihisyttää sisälläni ja haluan antaa samalla mitalla takaisin, mitä en järjen tullessa mukaan, kuitenkaan useimmiten tee eli tuo suuttumus ja leimahdus laantuu kyllä nopeasti. Koen, ettei minun tarvitse alentua toisen tasolle, mutta ihminen on heikko, joskus sorrun ja kadun sanomaani välittömästi, vaikka minulle olisi oltu ilkeitä ensin. En ole pitkävihainen, mutta jos ärsytetään negatiivisella tavalla pitkäkestoisesti, lopulta menee lopullisesti maku ja paluuta ei enää ole. 

Se olenko itsekäs tai epäitsekäs, en ota kantaa siihen, se on läheisteni arvioinnissa enemmänkin, joku voi kokea itsekkääksi ja joku toinen epäitsekkääksi, kaikki on hyvin suhteellista ja itsekkyyden kokeminen vaatii vastakappaleen eli toisen ihmisen kanssakäymisen, joten tätä ei voi lähteä yksipuolisesti arvioimaan. Mutta vapaudenkaipuussani ja oman tilan tarpeessa olen itsekäs ja nykyään myös aika laiska. :)

En myöskään ole hyvä suunnittelemaan tulevaa, sillä elän niin tässä hetkessä, vaikka hetki olisikin sellainen, ettei risahdustakaan kuuluisi, eikä mitään tapahtuisi, kuin olisi absoluuttinen hiljaisuus. Koen myös ettei menneille mitään voi ja tulevaisuus on yhtä hyvä, kuin tämä päivä ja juuri tänä päivänä luon pohjaa myös tulevaisuudelle. Näistä syistä on palava tarve kokea vielä paljon ja nähdä monen monta maata, sillä kokemukset koen pääomana tulevaisuudelle. 

Miten siellä, täytättekö koskaan tälläisiä persoonallisuustestejä, uskotteko niihin? Omalla kohdalla tämä persoonallisuustyyppini sopii hämmästyttävän paljon yhteen horoskooppimerkkini jousimiehen kanssa, oletteko löytäneet tälläisiä yhteneväisyyksiä? Ohessa linkki persoonallisuustestin sivuille, jotta halutessanne voitte mennä tekemään persoonallisuustestin ja ken sen tekee, olisi mielenkiintoista kuulla kommenttikenttään minkä persoonan te siellä saitte teidän kohdalla. 


Tämä "seikkailija" lähtee nyt siivoamaan tulevaa "naisluolaansa", jonne voin sitten mennä luostarioitumaan ja tulla taas energisoituneena ja akkuja ladanneena pois sieltä, jahka nyt saan ensin huoneen edes valmiiksi. 

Mukavaa perjantaita kaikille. <3

28 kommenttia:

  1. Hei vaan seikkailija:)♥ Olipas siinä paljon mielenkiintoista luettavaa..yksi kohta varsinkin osui silmiin ja se oli tuo "...jos ärsytetään negatiivisella tavalla pitkäkestoisesti, lopulta menee lopullisesti maku ja paluuta ei enää ole.." Täällä on kuule niin vahva sama:) Leppoisaa alkavaa viikonloppua sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Päde <3 Juu paljon, mietin ettei tätä varmasti kukaan jaksa lukea ja toisaalta se ei ole tarpeellistakaan, vaan tämän kirjoittelin myös hieman omalla itselleni, nollatakseni joitain ajatuksia. :) Lisäksi olisi tietty hauskaa, jos mahdollisimman moni jossain kohden vaikka tekisi oman testin, niin mitähän sieltä tuleman pitää. Se tosin vie hieman aikaa, eli pitää olla varattuna sellainen pieni hyvä hetki.

      Sydämellistä perjantaita Päde <3

      Poista
  2. Oli kiva lukea, miten itse koet testin tuloksen vastaavan persoonallisuustyyppiäsi. Facessa moni jakaa näiden testien tuloksia, muttei koskaan kerro, miten oikeaan ne osuivat. Luulenpa, ettei kukaan halua tulla ärsytetyksi toistuvasti tai pitkäkestoisesti. Olen aikaisemmin tehnyt blogeissa olleiden linkkien testejä ja olen saanut niistä keskenään samanlaisia tuloksia. Tässä nimenomaisessa testissä olen "Viihdyttäjä", jolla on samoja luonteenpiirteitä, jotka tässäkin testissä nousivat esiin. Seikkailun täyteistä viikonloppua kaunis seikkailijatar.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti ja kyllähän tämä aika hyvin osui, vaikka en ole ollut koskaan kyllä kovin extreme ihminen. :) Mutta ehkä se seikkaijaluonne ilmeneekin toisilla tavoilla, kuin mainituilla.

      Ihana tuo viihdyttäjä, joka tuo muillekin iloa <3 Kuten tuot täällä. Ihanaa viikonloppua Kirsti <3

      Poista
  3. Ompa kiva analyysi :) Paljon tuttuja piirteitä, tykkään myös kaikenlaisista analyyseista mutta tähän en ole tainnut törmätä. Mukavaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kiva, koska oli niin perusteellinen, sellainen asiallinen. :)

      Kivaa viikonloppua <3

      Poista
  4. Olipas tutun oloista luettavaa, aika monta juttua allekirjoitan. Mä olen muuten kaksonen ja olen pistänyt merkille, että bestiksissa on monia jousimiehiä tai vesimiehiä... :D

    Sutkautuksia taru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh oletko kaksonen, molemmat omat tyttäret on kaksosia eli tuttuutta löytyy, ilmankos. <3 Jännä juttu tuo muuten, omissakin bestiksissä on muuten paljon jousimiehiä, ei tosin yhtään vesimiestä tietääkseni.

      Ihanaa viikkistä <3

      Poista
  5. No mutta hei seikkailija ja jousimies, jotenkin vastasi hyvin sitä kuvaa, joka minulla oli sinusta :)

    Mukavaa viikonloppua toivottelee, päällikkö ja skorpioni, Minna pitkästä aikaa ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna ihanaa kun kirjoitit tänne, sillä olen miettinyt monen monta kertaa mitä sinulle kuuluu <3

      Olet niin fiksu, että luulen, että tunnet meikäläisen jo ihan blogin perusteella. <3 Sydämellistä joulukuun jatkoa ja kaikkea hyvää <3

      Poista
  6. En ole tehnyt persoonallisuustestejä, mutta kuvailen itseäni ekstrovertti-introvertiksi eli olen ambivertti. Turvallisuushakuisena olen ollut saman työnantajan palveluksessa vuosikausia, nautin monista rutiineista ja teen päätöksiä miettien vakautta ja turvallisuutta. Toisaalta olen seikkaillut ja kokeillut kun sopiva tilaisuus on tullut. Amerikkaan lähdin kahden ja puolen viikon varotusajalla 14 kuukaudeksi päähänpistosta 90-luvun laman aikaan työttömäksi jäädessäni, 5½-tason koskenlaskupäivästä (maksimitaso on 6) en kieltäytynyt, vaikka vasta joen rannassa tajusin mistä on kyse. Olen uinut Rio Granden yli ja ottanut varkaalta pariisilaisessa junassa pois varastetun tavaran. Tosin en varmaan analyysissa vastaisi olevani kovinkaan seikkalunhaluinen tai impulsiivinen .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä tuohon ambiverttiin. :)

      Nämä on niin mielenkiintoisia, just täällä tätä huoneidenvaihtoa tehdessä totesin miehelleni, että miten jokaisen purkin tulee olla niin suorassa ja aina niitä suoristelen, kun vaatekaappini on aina hävityksen kauhistus. ;)

      Eli meissä on molempia puolia, kuten sinussa selvästi rohkeutta, seikkailunhenkeä ja myös rakkautta rutiineihin ja tiettyyn turvallisuuteen, jonka uskon muuten kasvavan vaan ikääntyessä. <3

      Olet uinut Rio Granden yli tai ottanut pariisilaisessa junassa varkaalta pois tavaran, sanonpa, ettei kovin moni voi sanoa noin tehneensä, en ainakaan minä!

      Kiitos visti oli kivaa ja mielenkiintoista lukea nämä jutut sinusta ja tässä tuli paljon uutta. <3

      Ihanaa viikonloppua Tuuli <3

      Poista
  7. Seikkailija minäkin, 93% introvertti ja se pitää kyllä paikkansa.
    Aika paljon paikkansa pitävää tuossa oli muutenkin.
    Horoskoopissa olen maamerkin kauris, mutta kuumerkkinä on jousimies :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jänniä nämä ja horoskoopissakin kyllä osuu ihan oikeaan. <3 Hauskaa, että Heli ollaan molemmat seikkailijoita ja sinä sitten enemmän introvertti, asia joka ei muuten ole tullut mieleen sinusta. <3 Mutta oli mielenkiintoista tietää. <3

      Ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  8. Tuleehan näitä aina välillä tehtyä. Täytyy sanoa, että tuo Daniel Radcliffen lausunto on aikalailla meikäläinen :)
    Ihanaa viikonloppua Tiia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi ja meikäläinen. :) Kivaa viikkistä Outi <3

      Poista
  9. Minun täytyy löytää tämä testi ja katsoa minkä tuloksen saan, on tää niin hauska :)
    Tässä kyllä monesta kohdin tunnistan sinut, ei kaikista-olet siis seikkailija <3
    Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Souliina testiin linkki löytyy postauksen lopusta eli sieltä vaan klikkailet itsesi testiin. ;)

      Ihanaa viikkistä ja hih tunnistitko, jänniä nämä ja mielenkiinnolla odotan mikä on sun tulos <3

      Poista
  10. Kyllä uskon että sinusta löytyy tuota energistä seikkailijan luonnetta!
    Viehättävää viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä tuntuu ettei enää yhtään, mutta ehkä se seikkailijatar siellä jossain uinuu. <3

      Ihanaa viikkistä <3

      Poista
  11. Kyllä minä sinut monesta kohtaa tuolta tunnistin ja kyllähän sinä seikkailla osaat;) Juuri tätä testiä en ole tehnytkään - ja vaikka en kauheasti tykkää analysoida itseäni, nämä febutestit antavat joskus hauskoja ominaisuuksia - minustakin olisi yhden testin mukaan pitänyt tulla laulaja - ja laulaahan minä en osaa ollenkaan;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi kiitos ihana Lady <3

      Juu tämä testi oli hieman syventävämpi, kuin monet muut hömpät ja ihan siksi mielenkiintoinen ja hyvin osuikin kohdilleen. :)

      Hih noh ehkä sielusi sopukoissa asuu laulajatar, vaikka äänilihakset eivät annakaan myöten. <3

      Ihanaa viikonloppua Lady <3

      Poista
  12. Tämä testi oli hauska ja tein se itsekin Facebookin kautta aikoinaan.
    Olen ekstrovertti ja testin tulokset menivät muutenkin kuten olin odottanut.
    Omat tulokset olivat: 100% ekstrovertti, 70% intuitiivinen, 60% periaatekeskeinen, 51% etsivä, 85% määrätietoinen. Allekirjoitan em. täysin.

    Olin AKTIVISTI :) "Aktivistit ovat pelkäämättömän itsenäisiä ja kaipaavat luovuutta ja vapautta enemmän kuin vakautta ja turvallisuutta"

    Mukavaa viikonloppua Tiia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mieletön tuo 100% ekstorvertti, jäin oikein tälläisenä puolikkaana ja tarpeena vetäytyä vähän väliin luolaan miettimään, miltä tuntuu olla sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut. Hieni piirre ihmisessä. <3

      Vapaus on kyllä kaiken a ja o <3 vaikka elämä onkin täynnä pidikkeitä.

      Ihanaa uutta viikkoa Marjo <3

      Poista
  13. Tämän testin taustalla lienee Jungin persoonallisuusteoria. Olen itse päässyt vuonna 1998 ammattilaiskäyttöön tarkoitetun MBTI -persoonallisuusindikaattorin koulutukseen Washingtonissa ja nuo eri dimensiot E-I, S-N, T-F, J-P tulivat tutuiksi. Ensimmäisen kerran kun vastasin ammattilaiskäyttöön tarkoitetun indikaattorin kysymyksiin (siinä liki 200 kysymystä=, sain tyylikseni ENTJ, eli kenttämarsalkka. Kaikki ENTJ:t eivät kuitenkaan ole samanlaisia,tärkeää tässä on tarkastella noita pylväitä tai prosenttiosuuksia, itsellä vahvin oli intuition käyttö, e ja t pylväät olivat matalampia, eli olin hieman pehmeämpi kenttämarsalkka. Joskus tein nettitestin ja siinä tuli ENTP, eli järjestelmällisyys oli kääntynyt toisin päin lähemmäksi seikkailua, suunnittelemattomuutta yms. MBTIn käytöstä rekrytoinnissa on kiistelty, se ei saisi olla päätekijä, Tiimien muodostuksessa ja itsetuntemuksen lisäämisessä se on kuitenkin aivan loistava työväline! Kun tuntee teorian taustalla, niin on aina mielenkiintoista arvuutella persoonallisuustyyppiä, kun tapaa uuden henkilön. Kun ehdit, niin käypä täyttämässä: https://www.16personalities.com/fi : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Megamielenkiintoista ja hauskaa kuulla tuo kenttämarsalkka hih, joka on nyt tosin vuosien saatossa pehmentynyt. <3 Juu ja siis tein juuri testin, jonka linkkasit ja tuossa postauksen lopussa sanan "Persoonallisuustesti" kohdalla, samainen linkki, minkä laitoit. :) Eli tosiaan nämä tulokset on tuohon testiin. Todella mielenkiintoinen testi ja hyvin hyvin osuva. :)

      Ihanaa maanantaita Heli <3

      Poista
  14. Aika hauska testi, kyllä tuossa sun luonteenpiirteitä on. Harvemmin tulee ajatelleeksi että seikkailija voi olla introvertti, mutta lopulta sehän on ihan loogista kun sitä ajattelee. Tein testin itsekin ja olin "asianajaja", sieltä tunnistin kyllä omia luonteenpiirteitä kummasti... Olisin ehkä halunnut olla jotain muuta. Kivaa lauantai-iltaa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih seikkailija seikkailee omia seikkailujaan kaiketi. :) Samaa mieltä, että ne tuntuu epäloogisilta aluksi yhdessä, mutta sitten ei kuitenkaan. Juu olisi täälläkin kiva olla ollut joka vakavampi, eikä tuollainen seikkailija, mutta heh kait nämä aika oikein menee sitten kuitenkin ja hyväksyttävä se vaan on, nämä omat luonteenpiirteet. Asiaajajalla varmasti tuli paljon älykkäitä puolia essiin. <3

      Ihanaa uutta viikkoa Sari <3

      Poista