torstai 14. syyskuuta 2017

Saako omat hautajaisensa suunnitella?

Saako omat hautajaisensa suunnitella etukäteen, onko tässä sellainen keskustelunaihe jota moni kavahtaa. Onko jopa kuoleman kutsumista puhua avoimesti kuolemasta? Henkilökohtaisesti länsimainen kulttuuri hieman harmittaa, kuolema on siivottu pois näkyviltä ja siitä on tehty selittämätön tabu, josta ei ole kovin sopivaa keskustella ja ainakaan se ei sovi kahvipöytäkeskustelun aiheeksi.
Kuolema on jotain kaikkinensa pelottavaa, lopullista ja rujoakin ja usein siihen liittyy paljon kipua ja etenkin surun kautta tuskaa ja tätä tuskaa emme halua arjessa kokea. Minua myös surettaa, miten ihmisiä, jotka ovat kohdanneet pahimman surun, heitä helposti vältellään, koska pelätään kohdata heidän surua. Olen huomannut henkilöiden kanssa jutellessa, jotka ovat jääneet leskeksi, että he haluavat avoimesti ja suoraan puhua asioista juuri niiden oikeilla nimillä. Ei hyssyttelyä, ei kliseitä ja paras olkapää on ihminen, joka sallii ja tunnustaa heidän surun ja menetyksen. 

Omalla kohdallahan kuoleman suhteen on kaksi nöyrää toivetta, älä korjaa minua hoiviisi, ennen kuin lapset ovat kasvaneet aikuisiksi, sen jälkeen voin hengähtää ja kaikki tuleva on bonusaikaa. Anna minun myös mennä ennen lapsiani. 
Omien toiveiden kertominen hautajaisten suhteen kuitenkin olisi  kenties helpottavaa jälkeenjääneille. Mitä tarkemmin olen toiveeni kirjannut, sen vähemmällä suunnittelulla kenties läheiseni pääsisivät.

Minua hieman harmittaa, sanokaa olenko oikeassa vai väärässä, mutta ensin siis pitää olla arkku, jos haluaa polttohautauksen ja arkku sitten poltetaan, jonka jälkeen pitää olla myös uurna. Olen lapsesta asti ajatellut olevani enemmän yhtä luonnon kanssa ja olen aina ajatellut haluavani arkkuhautauksen, jotta minusta voi tulla ruohoa ja kukkia. Hautapaikkojen tilanpuutteen vuoksi en ole kuitenkaan aivan vakuuttunut, että saan arkkuhautausta ja osuuttani olla yhtä luonnon ja maan kanssa ja ruumiini päätyykin pikemminkin polttohautaukseen. Toisekseen itse arkku ei ole tässä tekijä, vaan se millä minut maahan laitettaisiin, voisi olla vaikka juuttisäkki tai pahvilaatikko, mutta näissä seikoissa tulee kenties ilmoille hautajaisten kunniakoodi. Miltä se nyt näyttäisi, jos äiti olisi esimerkiksi kirkossa esillä säkissä? Eli en ole vakuuttunut, että haaveeni ovat realistisia, mutta haluaisin enemmän lähemmäksi luontoa, kuin kenties taivaallista Jumaluutta.  Olen myös kuullut kompostoitavista laatikoista, jossa laatikko ja ruumis toimivat kasvualustana sienille. 

Polttohautaus on muuten ihan yhtälailla ok, koska ei maallisella ruumiillani ole mitään väliä, mitä sille tehdään.  Mutta polttohautauksen suhteen huolettaa ilmanpäästöt, joten uskon, että tulevaisuudessa tullaan kehittämään moninaisia erilaisia vaihtoehtoja hautaukselle. Uskon muutenkin, jos ylipäätään uskon, en ole vielä varma, aivojeni energian siirtyvän universumin kanssa yhteneväiseksi energiaksi, mutta ruumiini haluaisin olla yhtä luonnon kanssa.  Kuulin myös vastikään, että tuhkan voi haudata ymmärtääkseni mökkipihalle ja pidän tuosta ratkaisusta oikein kovasti. Luin myös ettei aluehallintoviraston lupaa tarvita, jos tuhka sijoitetaan maahan, jolle ei aseteta muistomerkkiä, pidän tuosta vaihtoehdosta vielä enemmän, koska se mahdollistaa tuhkan siroittelun erilaisille rakkaille paikoille tai yhdelle?
Eli näistä vaihtoehdoista minulle sopii ihan kumpi vaan ja tuo "sopii" sana kalskahtaa kyllä oudolle tässä kohdin, sillä eihän sitten minulta tosiaan mitään kysytä. Arkku saisi olla, kuten edesmenneellä vaarillanikin, jos arkku on kerran pakko olla, sellainen kaunis ja eleetön mäntyarkku ja ehdottomasti toivon sen olevan markkinoiden halvin, sillä minusta on aivan turhaa laittaa rahaa johonkin sellaiseen, joka pian lasketaan maahan tai poltetaan. Ikeahan jossain kohden möi 100euron arkkuja, mutta en tosin ole varma myyvätkö enää?

Luonnonkukat olisi toive, mutta entäs jos kuolen talvella? Yksi kukkanen per henkilö, on kaunis ja edukas tapa muistaa vainajaa ja ei kukkalaitteita arkulle, yksi kukka vain. Mahdollisimman vähäeleistä, se olisi toivottavaa. Vaarini hautajaisissa soitettiin vaarin lempikappale Myrskyluodon Maija, jota en kestä kuunnella hautajaisten jälkeen enää lainkaan. Myös Porilaisten marssi soitettiin, sodassa taistelleeni vaarin kunniaksi. Koin, että vaarini hautajaiset olivat uskomattoman kauniit ja hänen näköiset. 

Myöhemmin laskimme vaarin uurnan Hietaniemen hautausmaalle ja mukana meni kirje tyttäreltäni, pieni viskipullo ja suklaata, koska vaari tykkäsi nautiskella suklaata ja viskiä. Tuokin oli mielestäni hyvin kaunista ja edesmenneen muistoa kunnioittavaa. Hautajaisten minun mielestä tulisi olla vainajan näköiset, jotta surevat saisivat viimeisen kosketuksen ja muiston vainajasta kauniina, sen surullisimpana hetkenä. 
Myös jälkeenjääneiden suru on niin suurta ja riipivää, että toivoisin hautajaisteni olevan vain perhepiirissä ja lähimmät ystävät, jotta omaiseni saisivat surra intiimisti ja rauhassa ja näin ei myöskään hautajaisista monine muodollisuuksineen tulisi hirvittävän pitkää, mikä on raskasta omaisille. Olen ollut upeissa isoissa hautajaisissa ja kaikki hienot puheet edesmennyttä kohtaan olivat hienoa kuultavaa, mutta itselleni en toivoisi samaa ja toisaalta enpä ole ollut vaikutusvaltaisessa asemassakaan koskaan.

Sanoin miehelleni tuossa taannoin, että hänen hautajaisissaan soittaisin Lion Kingin "You'll be in my heart" kappaleen, koska Disneytä rakastavana perheenä kappale on erityinen. Tiedän myös, että tämä elokuva on koskettanut kovasti vanhinta tytärtä ja isäänsä yhdessä. Kolmannekseen mieheni lauloi tätä kuopuksemme korvaan iltaisin, kuopuksen ollessa letkuissa teho-osastolla sydänleikkauksen jälkeen. Tätä kappaletta en koskaan enää ohita ilman kyyneleitä, siihen kiteytyy rakkaan mieheni rakkaus kaikkia lapsiaan kohtaan. Mies on vielä horoskooppimerkiltään leijona. <3 


Salainen toiveeni olisi myös, että hautajaisissani tarjottaisiin vaikka jotain helppoa keittoa ja suklaata, ja myös joitain alkoholipitoisia tarjottavia, jotka rentouttavat surevia ja saisivat kenties muistelemaan jotain hauskaa. Olisi mukavinta, että muisteltaisiin jotain tekemiäni kommelluksia enemmän, kuin minkälainen ihminen tai äiti olin. Toivoisin, että hautajaiseni olisivat iloiset ja niissä voisi nauraa, joista poistuessaan surevien olo olisi aavistuksen keveämpi. 

Jos minulle sattuisi jotain, täältä mieheni nyt löytäisi ohjeet hautajaisiin, koska jos kirjaisin toiveeni lapulle, löytyisikö lappunen koskaan, tuskinpa. Virtuaalitoive on mielestäni parempi tai jokin sellainen nettipalvelu, jonne ihmiset voisivat kirjata viimeiset toiveensa. On myös hyvä puhua tästä aiheesta ja kertoa läheisille omat toiveensa, koska ei sillä ole merkitystä täältä lähteneille, minkälaiset hautajaiset ovat, mutta jälkeenjääneiden työtä ja surutyötä, asioiden etukäteen suunnittelu voi auttaa todella paljon. Siksi meillä on myös mieheni kanssa testamentti, koska on hyvä varmistaa, että ihmisille, jotka jäävät jälkeen, että heitä on suojeltu ja heidän asioista huolehdittu.
Jos jonkin kappaleen toivoisin soivan omissa hautajaisissa, olisi se jo minua pienestä pitäen koskettanut Terry Jacksin kappale "Seasons in the sun".  Jossa hyvästellään kauniisti ystävä, kiitetään yhteisistä hetkistä ja vuosista, mutta ymmärretään, että elämä jatkuu, lasten äänet heläjää, linnut laulaa, kevätkin tulee, elämä on aina siinä, elämän uskomaton kiertokulku.

Oma ystäväni kuoli 14-vuotiaana auton alle jäätyään ja sen jälkeen maailma ei ollut koskaan enää saman näköinen.  Silloin ei ollut terapiaa ja surutyö piti meidän ystävien tehdä ihan omissa sielujemme sopukoissa. Tämä jätti tietynlaisen kuolemanpelon, pelon että läheisilleni tapahtuu jotain ikävää. Ikäviä asioita tapahtuu ja siksi minusta niistä pitää pystyä jutella avoimesti, eikä siivota ja lakaista pois, vain siksi ettei meidän kulttuuriissa kestetä kohdata ikäviä asioita. Kaikki ikävä pitää nyppiä pois, kuin ihmiset nyppivät ihokarvojaan. Olemme ajautuneet todella kauas kaikesta luonnollisesta. Toivoisin, että näissä asioissa mentäisiin eteenpäin ja kohti enemmän luontoa ja alkuperäämme, eikä oltaisi kuoleman suhteen niin pelottavan kliinisiä. Kirjoitin muuten tämän postauksen jo pari päivää sitten, mutta yhtäkkiä pelotti julkaista tämä teksti. Loukkaanko jotain vaikka vakavasti sairasta, olenko johonkin suuntaan ajattelematon.
Mitä enemmän uskalletaan kohdata kuolema ja puhua aiheesta, sen vähemmän kuolema on tabu ja pelottava, näin koen itse. Miten sinä koet asian? Saako kuolemasta puhua avoimesti, saako omat hautajaisensa suunnitella, onko sopivaa näin avoimesti keskustella kuolemasta, kuin olisi jopa ymmärtämätön ja kuvittelisi elävänsä ikuisesti?

Jos minulle oikeasti sattuisi jotain, niin kaikki toiveeni ovat periaatteessa merkityksettömiä, sillä tärkeintä on surevat ja minkälaisina hautajaiset heille näyttäytyisi. Siksi luonnollisesti kaikkein puhtain toive on, että hautajaiset ovat sen näköiset, että ne ovat sureville ne kaikkein helpoimmat, toivottavasti olen osannut nämä seikat ottaa toiveissani huomioon. <3


66 kommenttia:

  1. Lyhyesti. Saa, ja mun mielestä pitäisikin. Samoin pitää tehdä testamentti, jos on mitä jättää eikä saa unohtaa hoitotestamenttiakaan. On väärin jättää elvyttämispäätös läheisille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan samaa mieltä, on hyvä tehdä kaikki mahdollinen varmistus, että jälkeenjääneille olisi helppoa tehdä päätöksiä. <3 Se on suuri rakkauden teko <3

      Sydämellistä päivää Heli <3

      Poista
  2. Haluan itselleni ortodoksiset hautajaiset, mutta koska olen suvun ainoa ortodoksi, tiedän, että niiden järjestäminen aiheuttaa omaisilleni luultavasti ylimääräisiä harmaita hiuksia. Puisen ristin tahtoisin haudalle, en kiveä, mutta loppujen lopuksi nämä ovat pieniä asioita. Yksi tärkeä juttu, mistä lääkärikaverini juuri FB:ssä muistutti, on hoitotahdon laatiminen. Että miten haluan, että minua hoidetaan (tai ei hoideta), jos tulee tilanne, etten pysty enää asioita itse ilmaisemaan. Syksy ja syvälliset mietteet, jep. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon, että saat ortodoksiset hautajaiset ja ne ovat sitä paitsi paljon iloisempia, kuin ev.lut hautajaiset ja niiden osittainen synkkyys painaa mieltä. Mutta kuten mainitsinkin, niin vaarini hautajaiset olivat hyvin kauniit ja vaarini näköiset. Riippuu kappaleista joita soitetaan, papin puheesta, sataako vai paistaako ulkona, monesta tekijästä, joista suurin on, kuinka läheinen on edesmennyt. Ikäihmisen poismenon kenties kestää jotenkin paremmin.

      Ihan totta tuo hoitotahdon laatiminen ja hyvä, kun tuotte sen tänne esiin, vielä tärkeämpää, kuin hautajaiset.

      Hyvin kiteytetty, sysky ja syksyn mietteet <3

      Ihania syyspäiviä sinulle Liiolii <3

      Poista
    2. Liiolii, mitä itse olen nähnyt ja kuullut läheisiltäni ja joiltakin tutuilta (itse en ole vielä joutunut tätä asiaa niiin läheltä kohtaamaan), niin ortodoksisissa seurakunnissa autetaan todella paljon ja kauniisti hautajaisten järjestelyissä varsikin, jos muut omaiset eivät ole ortodokseja. Luulen, että ko. kirkoissa on niin paljon näitä ns. seka-avioliittoja, että ovat tottuneet opastamaan ja auttamaan ei-ortodoksisia omaisia.

      Tiia, minusta tämä oli todella kaunis ja tärkeä kirjoitus.<3

      Sanna

      Poista
    3. Onpa muuten hyvä tieto tuo, kiitos Sanna ja kiitos kauniista palautteesta. Ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  3. Tietenkin omat hautajaisensa saa suunnitella!!
    Kuolema on monelle suuri hiljaisuuden ja pelon paikka.
    Minä olen kai tehnyt työtä niin paljon elämäni aikana surun ja hautajaisten ympärillä, että se on hyvin luonnollista.
    Kun menen yksin kukkalaitteen kanssa kappelin kylmiöön, siellä vallitsee rauha.
    Pelkoa en ole koskaan tuntenut.
    Etsin oikean arkun ja pyydän ääneti vainajalta anteeksi jo etukäteen tulevaa melua, kun naputtelen nauloja arkun kanteen kukkalaitetta varten.
    Katselen hetken arkkua ja mietin millainen elämä hänellä on mahtanut olla.
    Syntymä, elämä ja kuolema. Kaikki samaa ympyrää, joka jatkuu.
    Toki lapsen kohdalla kuoleman kohtaaminen tuntuu aina erityisen haikealta.

    Olen myös keskustellut mieheni kanssa avoimesti meidän molempien toiveista hautajaisten ja lopullisen "tyhjän kuoren" sijoituspaikasta.
    Se kuuluu elämään, se on luonnollista!

    Olen myös vuosia sitten toteuttanut hyvän ystäväni, ja opettajani, hautajaiset yhdessä hänen poikansa kanssaan, koska poika ei tiennyt ollenkaan mitä äiti oli halunnut hautjaisiinsa. Minä tiesin ja tilaisuudesta tuli kaunis.

    Nämä ovat asioita, joita voisi miettiä ja pyöritellä pitkään.
    Elintenluovutukset, hoitotahto, ym.
    Kiitos kun postasit tämän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taas aukesi silmät lisää eli tietenkin olet tehnyt, eli ei kukkien parissa työskentely ole pelkästään kukkia kotiin ja häihin. Eli hyvin näkee, etten ole halunnut ajatella tuota hautajaispuolta tämänkään asian yhteydessä eli kokenyt pelottavaksi, mikä on kuten selostat turhaa.

      Niin kauniisti kuvasit kukkien asettelua, kiitos tästä niin paljon, olen aivan mykistynyt, ihanaa kun kirjoitit tämän tänne.

      Ihana myös tuo miten osasit auttaa poikaa hänen suuressa surussaan.

      Kaunista viikonloppua sinulle ihana Susanna <3

      Poista
  4. Hyvä on näistä asioista ääneen puhua. Oli paljon helpompaa alkaa järjestelemään isinkin hautajaisia, kun toedettiin toive polttohautauksesta ja se, että isi halusi tulla haudatuksi Hietsuun.
    Itseasiassa tämä postaus oli kaunis, eikä varmasti loukkaa ketään.
    Mukavaa torstaita Tiia ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin isäsi toive toteutui, kyllä näistä vaan kannattaa puhua. Helpottaa surevia sekä surutyössä, että siinä, että hautajaisista tulee poisnukkuneen näköiset.

      Ihanaa viikonloppua ja kiitos Outi <3

      Poista
  5. Minusta saa puhua ja jossain vaiheessa pitäisikin puhua. Jotenkin tuntuu vaan liian raadolliselta mennä kysymään omilta vanhemmiltaan, että mitenkäs ja minne haluaisit tulla haudatuksi. Omista hautajaisistani olen toivonut, että läheiset söisivät hyvin ja muistelisivat parhaita yhteisiä hetkiä. Muuten minulle ei ole väliä, että mikä on proseduuri ja minne maalliset jäännökseni joutuvat.

    Itselläni ei ole hoitotahtoa määriteltynä vielä, mutta vanhemmillani on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, voi kunpa vanhemmat puhuisivat suoraan teille <3 Sama juttu, kun läheisillä voisi olla vaan niin mukavat oltavat, kuin siinä tilanteessa on mahdollista. Ruoka olisi tärkeä ja kiva asia, mutta mietin sitten tämänkin suhteen, että ihan sama, kunhan ja mitä surevat sitten jaksavat järjestää.

      Mieheni kanssa olemme puhuneet tuon hoitotahdon, mutta tosipaikan tullen välttämättä pelkkä sana ei pidä tai riitä, sekin tulisi tehdä.

      Kivaa viikonloppua <3

      Poista
  6. Koskettava aihe jälleen rakas Tiia <3
    Minun mielestäni tietenkin saa. Esimerkiksi hautajaiset pitäisikin olla ko. ihmisen näköinen, eikä kenenkään egon järjestämä surujuhla, jossa ei juhlisteta kuolleen pääsemistä parempaan paikkaan täältä vaan surraan omaa luopumisentuskaa mikä on itsekästä. Tällä aiheella ei pitäisi loukata ketään, koska jokaisella saa olla oma mielipiteensä tästäkin, kuten siitä miten tykkää juoda aamukahvinsa. Mukavaa, että pohdit syvällisiä rehellisesti ja herätät keskustelua.
    Halaus uuteen päivään, nautitaan elämästä kun se meillä on <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan juuri näin, ei ainakaan kenenkään egon järjestämä ja jos edesmennyt haluaa pienet hautajaiset, sitä tulisi noudattaa.

      Halauksia sinullekin ihanuus ja nautitaan <3

      Poista
  7. Se nimenomaan pitääkin tehdä etukäteen ja silloin kun kuolema ei vielä kolkuttele, tai ainakaan sitä ei näe kolkuttelemassa. Siinä vaiheessa kun seisoo silmätysten oman kuolemansa kanssa, kestää tovi ennen kuin pystyy edes käsittelemään koko asiaa, ja silloin ei todellakaan tehdä mitään suunnitelmia. Kaikilla ei edes ole aikaa toipua oman kuolemisensa kohtaamisesta ja se tulee ennen kuin olis valmis tekemään ne väistämättömät suunnitelmat joten tehkää ne hyvissä ajoin.

    Jossakin vaiheessa minua suututti ihan järjettömästi ihmisten ilmeisen hyväntahtoiset diibadaabafraasit ja raivostutti, että nämä ihmiset, jotka joskus ovat saattaneet omaisensa tai läheisensä hautaan kuvittelevat tietävänsä miltä tuntuu itse tajuta kuolevansa. Sillä, että on saattanut lapsena vaikkapa äitinsä (kuten tein) hautaan ole mitään tekemistä sen tunteen kanssa, jonka kokee kun itselle annetaan kuukausista vuoteen siinä vaiheessa, kun lapset ovat vielä liian nuoria ja elämä on muutenkin kesken. Toinen on suunnatonta raastavaa tyhjyyttä ja ikävää ja toinen on suunnatonta elämästä (ja kaiken mitä se pitää sisällään) luopumisen tuskaa -ne ovat loppupeleissä kaksi eri asiaa. Nykyään olen saanut taas vähän perspektiiviä asioihin ja ymmärrän, että jokainen kohtaa tämän ja tajuaa asiat ajallaan, eikä ihmisiä voi tuomita sen perusteella, jota he eivät tiedä. Eläkää hyvät ihmiset elämäänne -se on vain tässä ja nyt!

    Minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna kirjoitat niin asiaa, nimenomaan silloin, kun on täysin terve, koska todellakin jos ja kun sairastuu vakavasti, silloin keskittyy selviytymiseen ja hautajaisten suunnittelu voi tehdä aivan liian kipeääkin. Toki on ihmisiä, jotka toimivat toisin, mutta voisin kuvitella itsestäni, etten ehkä kestäisi ajatella tai en tiedä, en osaa sanoa ja se onkin yksi syy, miksi pitäisikin suunnitella, kun ei tiedä.

      Totta tuo, ettei kaikessa vaan kukaan pysty asettumaan toisen asemaan. Fakta on vaan se, että jos ihminen sairastuu vakvasti, sen jälkeen oli elämä ennen sairastumista ja jälkeen ja kaikki muuttuu. Kaikkea katsoo varmasti toisin.

      En usko, että voi tajuta miltä tuntuu itse kuolevansa, ellei ole siinä tilanteessa tai ellei oma lapsi ole siinä tilanteessa, mikä on vielä pahempaa, silloin vaihtaisi paikkaa toisen kanssa. Näitä voi osata mielessään kuvitella ja tuntea vahvasti empatiaa, mutta sitä tuskan määrää ei voi silti kokea.

      Jokainen suree myös omalla tavallaan ja jokainen varmasti kaikki nämä asiat oivaltaa vuorollaan, elämä on siitä julma ja siksi Minna olet niin oikessa, pitää elää, eikä elää tekohengittäen.

      Sinulle paljon halauksia <3

      Poista
  8. Kuolemasta saa ja pitääkin puhua. Koska kuolema on edelleen tabu kultturissamme. Seksi ei enää. Kuten ennen. Nyt sitä pursuaa kaikkialta. Minäkin toivon kovasti, että kuolen ennen lapsiani. Ei ole tullut mieleen suunnitella omia hautajaisia. Voisin ehkä. Hyvin kauniisti ja viisaasti olit suunnitellut omasi.Olet rohkea nainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä tabua haluaisin rikkoa, tuntuu, että niin kuolema, kuin surevat siivotaan ympäriltämme, monet eivät kestä kohdata surevaa ihmistä.

      Kiitos kauniisti sanoista Marja ja ehkä tästä lähtee sinulla suunnittelun siemen itämään, vaikka hieman oudolta tuntuu minun noin sinulle sanoa. Mutta hyvällä ja kauniilla tavalla <3

      Ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  9. Minäkin olen listannut toiveita niiden mahd päivien varalle, ellen itse pysty kertomaan tai kun joskus kuolen. Ihan vain helpottaakseni läheisiä - että heidän ei tarvitse pohtia käytännön asioita. Muuten en kuolemaa tällä hetkellä pelkää tai vatuloi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama, en pelkää, enkä murehdi, hieman surumielisyyttä koen, kun muutama on täältä läheisistä joutunut liian aikaisin lähtemään. Mutta ehdottomasti olisi hyvä suunnitella <3

      Kivaa viikonloppua <3

      Poista
  10. Mun mielestä saa suunnitella, ja olen omanikin pääpiirteissään jo suunnitellutkin niin makaaberilta kuin se saattaa kuulostaakin. Haluan kuitenkin tietyt jutut hautaan siunaamiseen (virret, psalmit yms.), mikä on minulle se tärkein juttu. Samoin muistotilaisuuden kulku on myös mietitty. Voi kauheeta, kuulostaa absurdilta, mutta haluan, että myös hautajaisjutut on nk. "oman näköiset". Mun osalta suunnittelu helpottaa jollain tavalla myös kuolemanpelkoa, että saa itse vaikuttaa niihin lopun jälkeisiin tapahtumiin jollain tavalla ja olla ikään kuin "läsnä". <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mietin, onko tämä makaaberia, mutta ei eikö tämä ole puhtaasti järkevää ja myös ajattelevaista läheisiään kohtaan.

      Hienosti sanottu, se unohtui omasta tekstistäni, helpottaa kuolemanpelkoa, sama juttu ja siksi juuri halusin suunnitella omat hautajaiset. Jotenkin tuli tunne, että no niin, nyt se on tehty ja ei tarvitse enää ajatella.

      Ihanaa viikonloppua Sari <3

      Poista
  11. Minä olen suunnitellut pääpiirteittäin hautajaiseni, ihan jo edesmenneen ennenaikaisesti 26 v sairauskohtaukseen kuolleen veljeni vuoksi. Hänen kuolemansa pysäytti ja tajusin, ettei huomisesta tiedä kukaan. On vain tämä hetki.

    Mielestäni hautajaisasian voi ajatella niin, että se on lahja myös läheisille. Veljeni hautajaisten kanssa jouduimme arpomaan monen asian kanssa, ja oli suuri lahja, että hän oli jossain random-keskusteluissa jutellut tyttöystävänsä kanssa ko. asioista. Tämän vuoksi pystyimme kunnioittamaan ainakin osaksi veljeni toiveita ja se oli hienoa. Veli on nyt jossain hyvässä paikassa ja hänet tuntien kalastaa paremmilla vesillä. <3

    <3 Nyt tuli kyyneleet silmiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet kokenut suuren menetyksen, ei ole sanoja <3

      Niin kauniisti sanottu, tuo lahja läheisille, nimenomaan sitä lähdin hakemaan <3 Hienoa, että veljesi oli nuoresta iästä huolimatta käynyt keskustelua tyttöystävänsä kanssa, jotta saitte hänelle hänen näköiset hautajaiset. <3

      Paremmilla kalavesillä, näin tekee <3

      Halirutistus <3

      Poista
  12. Rohkea postaus hankalasta aiheesta! Ja ihanaa, että otit sen esiin.
    Olen tehnyt jo hoitotahdon, keskustellut asiasta myös perheeni kanssa ja he mm. tietävät, missä tilanteessa minua ei koskaan kytketä yhteenkään letkuun tai putkeen.

    Hautajaisissa haluan, että ihmiset skoolaavat aidolla shampanjalla ja muistelevat minua iloisena ja hyvistä asioista. En kestä ajatusta pönöttävistä surujuhlista, joissa luetaan adresseja ääneen ja jengi itkee. Mielummin sitä suklaata ja rokkia. Vaikka tanssia, niitä hippoja kun ei ole pakko järjestää seurakuntatalolla...

    Eli vahva KYLLÄ, ne saa ja pitää suunnitella. Vain silloin voi saada itsensä näköiset juhlat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mietin, mietin myös voiko hautajaisista tai muistotilaisuudesta tulla surun kautta kuitenkin surujuhli, pystyykö surevat juhlimaan elämää jota oli. En tiedä, mutta juuri tuollaiset minäkin haluaisin eli juhlitaan elämää joka oli.

      Nimenomaan pitää suunnitella.

      Ihanaa viikonloppua Vivi <3

      Poista
  13. Ehdottomasti saa ja itseasiassa olisi hyvä, jos jokainen edes jotain toiveita eläessään kirjoittaisi ylös. :) Tiedätkin millaiset hautajaiset (tai oikeastaan en halua niitä ollenkaan) haluan. ;)

    Ihanaa to-iltaa Tiia. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän ja ymmärrän <3 Haleja Jonna <3

      Poista
  14. runtuu jotenkin itsekkäältä suunnitella omia hautajaiaiaan.on hyvä kuitenkin kertoa läheisille omista toiveistaan ja toivon että niitä kunnioitetaan.kuolemaq ei aina mene oikeassa järjestyksessä.poikani teki itsemurhan alle 30 vuotiaana.minunhan vuoroni olisi ollut ensin.sukulaiset vaikenee kuolemasta ja itse tuntee olonsa vaikeaksikun eihän vainasjan eletty elämä katoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa minäkin mietin, että onko tässä jotain huomionhakuisen itsekästä, tehdä kuolemastaan "numero" jo etukäteen. Mutta silti on pakko unohtaa tuollaiset seikat mielestä ja ajatella asiaa puhtaasti surevien kannalta. Kuten täällä Tarukin kertoi ja muutamat muut, miten tärkeää on ollut heille sureville, että heillä on ollut tietoa edesmenneen toiveista, minkälaiset hautajaiset toinen haluaisi.

      Olen todella pahoillani surustasi, olet kohdannut sen vanhemman pahimman ja vielä erittäin surullisella tavalla. Vainajan eletty elämä ei katoa minnekään ja mielestäni toisen muistoa ja myös sinun surua ei saisi mitätöidä sillä, että vaietaan kipeästä tapahtumasta. Kuin se olisi kiusaannuttavaa heille ja he eivät kestäisi asiaa.

      Paljon halauksia ja voimia sinulle ja kiitos, että jaoit tämän tänne <3

      Poista
  15. Hyvä, että otit asian esille. Komppaan sinua monissa kohdin. Tottakai saa puhua. Me olemme lasten kanssa puhuneet omista toiveistamme ja osa lasten puolisoista on myös ilmoittanut toivomuksensa. Yhden tyttären mies tokaisi, kai lievän painostuksen seuraksena: "Polttakaa sitten! Tuhkat pitää laittaa auton tuhkakuppiin, että sillekin tulee jotain käyttöä!" Kai jokaisen pitää saada rauhassa ensin kypsytellä mielessään tätäkin aihetta. Hyvää illan jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se juuri on, jokaisen tulee kypsytellä asiaa rauhassa ja ehkä näitä miettii hieman iäkkäämmät, kuin nuoret, toki nuoretkin voivat miettiä. Mutta ehkä vielä enemmän meidän ikäiset, joiden joukko vaan surullista kyllä alkaa hiljakseen harvenemaan ja sitä herää tähän ajatukseen.

      Ihanaa viikonloppua Kirsti <3

      Poista
  16. http://www.muistiliitto.fi/fi/muistisairaudet/palvelut-etuudet-ja-oikeudet/hoitotahto/

    Hoitotahdon voi laatia jo nuorena ja sitä voi täydentää ja muuttaa milloin vain. Siihen voi kertoa millaista hoitoa haluaa yksityiskohtaisesti tai suurinpiirtein. Myös hautajaisia koskevat toiveet voi kirjata siihen. Tämän lisäksi olisi hyvä laatia myös edunvalvontavaltuutus, jossa on ohjeet myös omaisuuden jakoa koskien sitten kun ei itse kykene niistä vastaamaan.

    Näistä kahdesta asiasta puhutaan paljon ikääntyneiden hoidon yhteydessä, mutta ei ole pahitteeksi perehtyä niihin jo aikaisemmin.
    Nimimerkillä muistihoitaja

    P.s. polttohautauksen tuhka pitää käsittääkseni haudata kaikki yhteen paikkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti linkistä. <3

      Hyvä vinkki myös tuo, että hautajaisiin kuuluvat toiveet tuohon voi liittää, tuo on todella hyvä ja en tiennyt, että tuollaista on ihan tuossa muodossaan.

      Totta tuo edunvalvonta-asiakin, siinä vaan etenkin vanhemmalla sukupolvella hieman tulee kenties se ylpeys eteen. Näitä asioita on mieheni veljensä kanssa joutunut juuri hoitamaan vanhempiensa puolesta.

      Nimenomaan kaikki nämä asiat tulivat esille vasta, kun miltei muistisairailla oli jo edennyt muistisairaudet liian pitkälle, hyvä olisi puhua aiemmin. Todella paljon kiitoksia tästä.

      Kivaa viikonloppua sinulle. <3

      Poista
  17. Minusta hoitotahdon valmistelu ja omien hautajaisten suunnittelu on itse asiassa läheisten ajattelemista ja huomioimista, sillä kun menetys ja suru tulee omalle kohdalle, niin kyllä auttaisi että läheinen on kertonut kuinka haluaa hautajaisten menevän. Omissa hautajaisissani syödään hyvin ja nautitaan hieman kuplivaa! Vahvasti olen myös ilmaissut että haluan polttohautauksen. Tärkeä aihe ja tuostakin pitäisi puhua enemmän, jottei kuolema niin tabu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan juuri näin ja hyvä ruoka ja kupliva kuulostaa sellaiselta tavalta, joissa jäljelle jääneiden on hyvä muistella edesmennyttä. <3 Ihanaa viikonloppua Heli <3

      Poista
  18. Tiia, olen tehnyt vahvan hoitotahdon, johon lisäsin paljon viime suvena, siinä mielessä tämä blogissani julkaisema on vähän tynkä jo: http://leenalumi.blogspot.fi/2009/08/hoitotahtoni-my-last-will.html

    Perheeni tietää, että olen muuttanut tahtoni niin, että minut tuhkataan ja tuhkani heitetään mereen. Paikkakin on sovittu, mutta se on privaattiasia.

    Minusta kuolemasta pitää ja saa puhua. Kun ystäväni teki aivan liian varhaista kuolemaa, puhuimme asiasta paljon. Hän sanoi, että on helpottavaa, kun toinen ei pelkää puhua kuolemasta. Eikä pelkää kuolemaa. Mitä siinä muuta pelätään kuin kipuja.

    Anonyymi, meillä on ystävä, jonka vaimo kuoli melanoomaan heidän Italian vuosinaan. Leski sai luvan jakaa tuhkan sekä hautuumaan että heidän rakkaan kesämökkinsä kesken. Siellä nyt kukkivat sitten minun antamat iirikset...

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan juuri näin olen huomannut, että ne jotka ovat menettäneet rakkaansa, haluavat että heitä kohdellaan normaalisti kuten ennenkin ja heidän surustaan voidaan puhua oikeilla sanoilla.

      Ihana, jos tuon tuhkankin voi jakaa, ymmärtääkseni jos saa luvan ja minne ja miten, niin asia kaiketi onnistuu.

      Ihanaa viikonloppua Leena <3

      Poista
  19. Rakkain ystäväni suunnitteli omat hautajaisensa meidän ystävien kanssapariviikkoa ennen kuolemaansa. Kuulosti alunperin vaikealta, mutta olo oli helpottunut, kun saatoimme toteuttaa hänen toiveensa.

    Isäni oli myös tehnyt suunnitelmat arkun, hautausasun, tarjottavien, kutsuttavien jne suhteen. Hän oli jopa kirjoittanut ohjeita papin siunauspuheeseen ja järjestänyt paperit kuntoon. Hän oli järjetyksen mies, joten tämä ei yllättänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti erittäin surullista ja vaikeaa, mutta jälkikäteen helpottavaa. <3

      Ihana isä, kuulostaa juuri järjestyksen mieheltä, joka on halunnut hoitaa asiansa loppuun asti.

      Ihanaa viikonloppua Lumo <3

      Poista
  20. Ihana postaus, ihana sie <3
    Mie olen joskus sanonut ystävilleni että minun hautajaisiin pitää pukeutua omiin lempivaatteisiin olipa ne mustat taikka ei, sit mukana pitää olla oma lempi käsilaukku ja ihanat korkkarit. No joo tää vähän on tällaista hassuttelua mutta ehkä minun näköistä silti.
    Polttohautauksen haluan ehdottomasti ja luovuttaja olen sataprosenttisesti. Haudalle haluan vaaleanpunaisia pioneja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tuli niin hyvä pointti, ei mustia vaatteita! Just niin, en kestä sitä ahdistavaa mustuutta. Pionit <3 Kiitos tästä, tämän vaatehomman haluan minäkin lisätä. <3

      Ihana sinä <3 Kivaa viikonloppua <3

      Poista
  21. Voi Tiia-Ihanuus, tämä on sellainen aihe, josta voi puhua. Maailma on vain niin pinnallinen, tehokas, terve ja voimallinen, että tämä herkkä aihe sivuutetaan.

    Oman viimeisen tahtoni olen perheelleni kertonut. En halua surujuhlia, itku on aina sallittua ja puhdistavaa. Uurnaan tai arkkuun en halua. Tuhkani siroteltaan jonnekin niitylle, kauniiseen paikkaan - perhe tietää minne. Minulle ei tarvitse tuoda kukkia haudalle tai kynttilää, olen rakkaitteni sydämessä jos olen sen paikan ansainnut. Haluan viimeisen matkani tuulen mukaan, sinne mistä tulinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih tämä olisi minunkin unelmani, mutta mies on sitä mieltä, että he surevat tarvitsevat ne perinteiset hautajaiset, minä sitten mietin, että ihan sama, mikä heille on helpointa. En haluaisi hautakiveäkään, olla riippana, että siellä on käytävä, siellähän on ahdistava käydä. Me asumme jälkeen jääneiden sydämissä ja se riittää <3

      Tuuli <3

      Olet Saila ihana <3 Kiitos tästä <3

      Poista
  22. Minäkin sanon lyhesti - ehdottomasti saa! Turkulainen kulttuurivaikuttaja, Tuomiokirkon opas ja ihastuttava kahdeksankymppinen lady Aiju von Schöneman pyysi eläkelahjaksi kirkosta puisen ruumisarkun. Se on hänellä olohuoneessa. Arkun päällä on värikäs huopa, sillä siinä on hyvä istua. Ja arkun sisällä on satukirjoja. Aiju sanoo, että on hyvä järjestää hautajaisensa etukäteen. Silloin omaisille jää aikaa surra. Ei mene aikaa ja energiaa käytännön asioitten järjestelyyn.
    Tärkeän ja mielenkiintoisen aiheen otit esille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lady Aijulle suuri peukku, wau mikä lady <3 Juuri tuo, omaisille jää aikaa surra ja sitä pitää ajatella. Ehkä tässä vielä ehtii jonain päivänä ostamaan hautajaisensa, että olisi kaikki ihan valmiina sureville. Jos ei satu mitään äkillistä.

      Kiitos Tuula ja ihanaa viikonloppua sinulle <3

      Poista
  23. Omaa kuolemaa saa ja pitääkin suunnitella, myös hoitotahto on tärkeä asia - nyt kun vielä voi itse siihen vaikuttaa. Samoin elintensiirto todistus - olipa se kielteinen tai myönteinen. Tuhkaaminen on siisti ja hyvä vaihtoehto, olen aina ajatellut että minut tuhkataan ja sitten voi hoilata että "se lentää niinkuin tuhka tuuleen, mitä lie se raukka luulee:)"

    Jo pikkulapsena äiti näytti minulle kuolleen naapurin papan ja sain koskea häneen. Se oli hänen tapansa opettaa lapselle suuri ja tuntematon vieras, joka kuuluu jokaisen syntyvän elämään. Siihen aikaan kuolleet veisattiin kotona ja se toi kuoleman elämän keskelle, sitä ei pelätty eikä varottu. Kun koulukaveri teki itsemurhan 13-vuotiaana ja se jysähti tosi lujasti. Hän kuoli ambulanssiin isän katsoessa avuttomana vierestä. Mietin aina mitä olisin voinut tehdä hänen kohdallaan paremmin tai toisin ja tunsin hirvittävää syyllisyyttä että en auttanut häntä enemmän, sillä hän oli hyvin ujo. Sitä ennen naapurikylän ihana Raija kuoli vain 15-vuotiaana johonkin sairauteen (leukemia) en ole ihan varma mihin, olivat kuitenkin hyviä perhetuttuja ja olin hautajaisissa pikkutyttönä ja näin miten luokkakaverit itkivät laulaessaan "Maan korvessa kulkee lapsosen tie". Kyselin äidiltä että miksi ne itkevät ja miksei se Raija ole heidän kanssaan. En saanut järjellistä vastausta. Samoihin aikoihin - silloin 1960-luvulla- olimme naapurissa hautajaisissa, kipaisin kuistille ja näin miten aurinko laski ja samassa kuulin apua-huudot rannasta. Ryntäsin kuin mielipuoli juhlaväen keskelle, mutta minut komennettiin ankarasti olemaan hiljaa. Menin ahdistuneena uudelleen kuistille ja ryntäsin uudellen takaisin ja huusin että kuuluu rannasta apua... Lasten jutut huokailtiin, mutta onneksi yksi tai kaksi järkevää miestä lähti kuistille ja sen jälkeen lähtivät kaikki. Kuulen vieläkin pikkupojan siskojen apua-huudot kevätillassa, sillä pojan äitikin oli vajonnut jäihin. Tytöt tulivat sitten rantapolkua pitkin ja katsoin heitä. Isompi näytti itkeneeltä ja he venyttivät paskereitaan, oli hirvittävä kohdata tuska tyttöjen silmissä. En osannut kuin katsoa, näin myös vilahduksen kalpeaa pikkupoikaa, joka nostetiin autoon, mutta minut hätistettiin kauemmaksi. Terveydenhoitaja, joka oli isän veljen vaimo, kyykistyi itkevänä puoleeni. Nämä kokemukset sinetöivät kohtaloni ja niin kuolemasta tuli outo vieressä kulkija elämässäni. Myöhemmin saattelin joitakin potilaita ja istuin myös raskaat viimeiset yöt ja osan päivistä isän vierellä. Äiti kuoli kun täytin 35 vee, hänen vierelleen en ymmärtänyt jäädä. Silloin en vielä voinut edes aavistaa miten tiukasti ja kipeästi kuolema kulki vierelläni, en ennen kuin eräänä kesäiltana. Luulin että se oli helvetti, mutta siitä se helvetti vasta alkoi. Onneksi minulla oli ystäviä, jotka auttoivat pahoina päivinä ja öinäkin - erään heistä saattelinkin parin vuoden päästä viimeiselle portille. Se oli sovittu jo ennalta samoin kun isänkin kanssa.

    Kuolemasta puhuminen on minulle hyvin luontevaa, mutta ymmärrän hyvin ettei se kahvipöytä keskusteluun sovi. Ja sen etteivät kaikki halua tai voi puhua asiasta milloinkaan. Eivät edes kuolevat. Olen kulkenut lapsensa menettäneen vierellä ja ajatellut että en milloinkaan kestäisi itse samaa tuskaa. Jo syntymättömän lapsen menetys otti niin lujille että kaikki sitä ihmettelivät. Jopa tyhmä kätilö:) Kiitos aiheesta Tiia. Eletään täysillä nämä viimeiset ajat jotka meille on suoto. Niin testamentti ehkä pitäisi tehdä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irja sinä olet joutunut kohtaamaan kuolemaa monelta kantilta jo pienestä pitäen. Ensin kuolema on ollut äitisi opettamana osa luonnonkiertokulkua, mutta sitten ystävän itsemurha ja muut kuolemantapaukset ovat järkyttäneet varmasti suuresti mieltä. Ajattelevainen ihminen tuntee myös syyllisyyttä ja pohtii, olisiko jotain mitä olisi voinut tehdä paremmin. Ihan kamala on tuo nuoren ihmisen itsemurha, on järkyttänyt mieltäsi varmasti syvästi ja peruuttamattomasti.

      Tuo miten kuvailet, miten kuolema on kulkenut vierelläsi kipeästi ja tiukasti ja vielä tapahtui jotain pahempaa, voi että ei minulla ole sanoja. Mielestäni olet joutunut kokemaan kohtuuttomia ja vielä syntymättömän lapsen menetyksen muodossa. Tiedän kyllä miten äiti rakastaa lastaan täysillä jo lapsen ollessa kohdussa. Typerä kätilö!

      Eletään ja kannattaa se testamenttikin tehdä. <3 Kiitos niin paljon Irja tästä ja kaikesta avoimuudesta, olen otettu, että avasit näitä todella kipeitä asioita täällä. Ei ole riittäviä sanoja, mutta lähetän täältä sinulle paljon lämpöisiä halauksia. On aina ollut tunne, että sinussa on jotain erityistä sielukkuutta, ehkä se johtuu tosiaan kaikesta kokemastasi <3

      Poista
  24. Mielestäni omia hautajaisia saa ja oikeastaan tulisikin suunnitella etukäteen. Olen tyttärille sanonut jo monta vuotta sitten, että minut tulee tuhkata, hautajaisissa syödään hyvin, nautitaan lasit shampanjaa ja/tai viiniä hyvässä hengessä ja hauskojen muistojen parissa, eikä missään nimessä pidä hankkia kymmeniä tai toistasataa euroa maksavia kukkaseppeleitä. Ja myöhempinä vuosina,jos tytsit jollain tavoin haluavat muistella minua kuolin-, syntymä- tai äitienpäivänä, ostakoot itselleen kimpun kukkia ja nauttikoot kuohuvaa muistellen hauskoja asioita menneistä. Hienoa, kun otit tämänkin asian puheeksi ja pohdittavaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei kalliita häitä, sillä miksi pitäisi? Toki joillekin se on tärkeää ja arvokkaat hautajaiset siinä muodossa, mutta itse en haluaisi ja mielestäni kenties nuo hautajaiskukkaseppeleet onkin hieman taaksejäänyttä tai sopivat noh vaikka presidentin hautajaisiin.

      Ihana tuo, että ostakoot itselleen, juuri sellainen äidillinen ajatus. Minäkään en haluaisi, että lapset joutuisivat kokemaan velvollisuudekseen käydä haudalla.

      Hyvää ruoka, hauskoja muisteloita ja kuohuvaa, jos vaan surevat jaksavat, niin se olisi minunkin toiveeni <3

      Ihanaa viikonloppua Belladonna <3

      Poista
  25. Kuolemasta saa ja pitää puhua mielestäni avoimesti koska se on osa luonnon kiertokulkua eli osa elämää. Työssäni lasten kanssa olen huomannut sen kuinka tärkeää on kuunnella lapsen tarina ja olla lähellä ajasta ja paikasta riippumatta. Vaikkapa kesken ruokailun voi syntyä keskustelua vamhemman kuolemasta ja se käydään siinä läpi. Olen omalta kohdaltani toivonut ja sopinut lasteni kanssa polttohautauksesta ja tuhkani ripottelemisesta tiettyyn paikkaan meren rannalla. Onkohan se mahdollista? Hautajaisista toivon pienet eli niihin osallistuvat vain lapseni ja lapsenlapseni sekä miesystäväni eli elämäni tärkeimmät ihmiset. Ystäväni voivat vaikka muistella hetkiämme viinilasin äärellä ja minunkin "monttubileissäni" toivottavasti myös nauretaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset suhtautuvat paljon luontevammin näihin asioihin ja olen miettinyt, johtuuko se mystisesti siitä, että he ovat lähempänä syntymäänsä eli kiinni jossain "alkulähteessä". Sama kuin me aikuiset kadotamme nähdä kaiken ihmeellisen ja satujen maailman, uskomisen taianomaisiin asioihin.

      Ymmärtääkseni tuo sirottelu on mahdollista alueviraston luvalla. Samaa minäkin toivon, pieniä hautajaisia, koska omaisten suru on niin kohtuuton ja heidän tulisi saada surra ihan rauhassa.

      Ihanaa viikonloppua sinulle Ansku ja kiitos kun jaoit tämän ja hyvän kulman lapsista, miten heille kaikki asiat ovat niin paljon luonnollisempia ja he haluavat keskustella asioista niiden oikeilla nimillä, miksi me aikuiset alamme piilottelemaan asioita.

      Poista
  26. Minulla on hoitotestamentti ja hautajaistoiveet paperilla. Minulla on elintenluovutustestamentti ja olen myös luvannut ruumiini tieteelle (siitä kirjallisena annettu lupa yliopistolle). Sitten minut poltetaan ja tuhkat sirotellaan mereen. Muistotilaisuuden laulutkin olen jo valinnut ja toivomuksena, että ihmiset pitäisivät iloiset juhlat ja iloitsisivat sitä, että olemme saaneet viettää iloisia hetkiä yhdessä. Minulle ei tule mitään hautapaikkaa. Toivottavasti omaiset kunnioittavat toiveitani! Minusta on jokaisen ihmisen velvollisuus puhua jo eläissään näistä asioista. Olen niin paljon nähnyt jäljelle jäävien omaisten riitelyä näistä asioista, että haluan säästää omat omaiseni riitelyltä.
    t:Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna saanko nostaa hattua. Tuo on rohkeaa antaa ruumis tieteelle, arvaa mikä omalla kohdalla on tuossa ollut jarruna ja jotain ihan naurettavaa, mutta kai senkin voi tässä kaiken keskellä kertoa eli alastomuus, ihokarvat ym. ulokkeet. Vaikka mitä niillä on väliä ja kuolemalla ei ole häpeää. Tieteelle annetusta ruumiista on apua, joten arvostan sinua kovasti. <3

      Minäkään en haluaisi hautapaikkaa, mutta mitä olen miehen kanssa jutellut, niin hän kokee sen tärkeäksi itselleen, joten jos menen ensin, niin hänen toive on tässä sitten tärkein. Mutta näin toivoisin, koska ei ihmisen sielu asu siellä montussa, vaan ihmisten sydämissä ja niin kauan, kuin on edes yksi joka meidät muistaa, olemme elossa. <3

      Näistä asioista ei pitäisi riidellä, varsinkaan siitä, että kukin väittää tietävänsä mikä on edesmenneen tahto. Näin kyllä siltä vältytään ja on hyvin ajattelevaista sinulta. Niin paljon voimme tehdä hyvää, myös poismenomme jälkeen <3

      Ihanaa viikonloppua sinulle Sanna <3

      Poista
  27. Sitä kun asuu eri maassa kun vanhemmat ja sukulaiset niin hautajaiset ovat saaneet toisenlaisen merkityksen mun maailmassa. En päässy esim äidin hautajaisiin Suomeen ja sitäkö ihmeteltiin suuresti silmät pyöreinä ja varmasti paheksuvasti. Se mitä tuntee ja rakkaus on se tärkein , eikä hautajaiset ja varsinkaan hautapaikka . Ikävä ja suru äitiä kohtaan seuraa mua missä ikinä olen, se ei häviä hautapaikalla käydessä. , joka on tuhansien km päässä ja meriki vielä välissä .,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan samaa mieltä, ihmiset on meidän sydämissä, ei siellä haudassa. Joillekin toki hautapaikka helpottaa surutyötä ja siellä käynti, mutta hautapaikka on jälkeen jääville, ei kuolleelle. Näin ajattelen siis minä, joten ymmärrän sinua Ulrika täysin <3

      Ihanaa viikonloppua ja älä välitä ihmisten puheista, vaikka ne satuttaa, sinä tiedät sydämessäsi miten asiat ovat ja niin tiesi äitisikin ja se riittää. <3

      Poista
  28. Tuo viimeinen kappale kirjoituksessasi oli erityisen hyvä! Itse nimittäin suunnittelin kovasti omia hautajaisia, niitä joskus eteen tulevia. Kunnes tajusin, että jos toiveeni mukaiset hautajaiset järjestettäisiin, ne olisivat to-del-la piinalliset miehelleni, joka inhoaa juhlia. Niinpä totesin, että tehkää ihan just sellaiset kuin itte haluatte. Todennäköisesti siis käy niin, että jos kuolen ennen miestäni, minulle tulee hautajaiset, joissa on alle kymmenen osallistujaa, lyhyimmän kaavan siunaus ja ehkä kuppi kahvia :) Lapsille olen sanonut, että ainoa ehdoton toiveeni on, että kuolinilmoituksessa pitää olla vahva Raamatun säe tai virsi eikä mikään maallinen loru. Jos taas mieheni kuolee ennen minua, hänellä on sata saattajaa, runsaasti laulua ja puheita ja pitkän kaavan ruokailut ja muistoseurat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä tässä on, että meidän ihmisten toiveet ja sekin miten käsittelemme surua, on hyvin erilainen. Joten viimekädessä minullekin on tärkeää, että hautajaiset ovat sureville oikeanlaiset, voin antaa osviittaa, mutta he jäävät suremaan, joten he saavat valita minkälaiset hautajaiset he kestävät ja jaksavat järjestää. Koska ei minun ajatuksilla enää silloin ole väliä. Näin me ihmiset olemme erilaisia. <3

      Ihanaa viikonloppua ja kiitos kun toit hyvän kulman tälläisestä vastakkaisuudesta eli siitä miten me ihmiset olemme erilaisia ja sitäkin tulee kunnioittaa <3

      Poista
  29. Olen sanonut lapsille ja miehelle, että en halua hautajaisia ollenkaan. Kai mullakin on sen verran ystäviä, että hautaan kantavat, onko. Ei puheita, ei kukkia, ainoastaan pakollinen maahanlasku. Jokainen saa surra tai olla surematta ja kipata kahveet tai lohisopat tai mennä kotiin. Jos kuka ei tule tänne ilman juhlia, kun olen elävä, saa jäädä hautajaisitakin pois. Sienikeittoa voisi kantajat nauttia, kun näyttää niitä olevan vuoksiksi eteenpäin.
    Mitä toivon eniten,että saan lähteä ennen miestä ja tietysti lapsia. Olen niin avuton ja laiska, että en pärjää ilman mun tekevää ja rakasta miestä. Tai ehkä muutun lepakoksi, joita meidän valvontakameroissa lentelee koko ajan. LepakkoMolla voisi olla ihan jees.
    Kivaa viikonloppua kaikesta huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana sinä ja aina muuten niin vaatimaton, ettet vaan olisi muille vaivaksi. Mutta tuon allekirjoitan itsekin täysin, että sureville sitä ei halua vaivaksi vaan olla, se on niin raskasta heille muutenkin. Kyllä sinua ihanaa tulee niin moni kaipaamaan ja miten miehesikään pärjäisi ilman sinua. <3

      LepakkoMolla se vasta olisikin jotain, hih. <3

      Ihanaa sunnuntaita Marketta <3

      Poista
  30. Sairastuin keväällä ihosairauteen johon kuuluu kasvaimet 85% tämän diagnoosin saaneilla. Kesällä sain tietää että maksassani 2 kasvainta. Seuraavat 2 viikkoa mietin minkälsiset hautajaiset haluan ja miten järjestän lasteni elämän. Paljon tärkeitä kysymyksiä, jotka tälläisen sattuessa haluan oltavan kunnossa. Päätin kuitenkin etten voi kuolla muutamaan vuoteen ennen kuin nuorimmainen on sen ikäinen että pärjää.
    No kasvaimet maksassa olivat hyvälaatuisia, tällä hetkellä ei hätää, mutta edelleen pidän kiinni siitä että hautajaisissani naiset pukeutuvat punaiseen ja miehet laittavat jotain vihreää. Musta väri ei ole sallittu :)
    Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on ollut ihan kamalan raskas kesä ja olet joutunut pelkäämään pahinta ja juuri pahimpana, että nuorimmainenkin pärjäisi. Onneksi kasvaimet olivat hyvänlaatuisia, mutta pelko varmasti jäi ja kyllä ihan varmasti niin paljon säikäytti.

      Ihana tuo punaista ja vihreää ja ihan varmasti, kun näin toivot, tämä toive tulee toteutuvaksi.

      Ihanaa viikonloppua Hertta-Viola <3

      Poista
  31. Minusta se on hyvä vaan että suunnittelee omat hautajaisensa, niin on jälkeen jäävillä yksi huoli vähemmän. Minä kävin jo kuoppani kaivamassa poikani metsikköön koiran haudan viereen ja istutin ruusupuskankin valmiiksi ja siihen olen toivonut tuhkani laitettavaksi. Siitäkös on sitte jaksettu leikkiä laskea meidän perheessä. =) Semmoiset hienot puu-arkut ovat kyllä ihan tarpeettomia, miksei niitä voisi tehdä vaikka pahvista tai jostain muusta hyvin palavasta aineesta tai voisi ihan vaan kääriä johonkin kankaaseen. Ja miksi hautajaisten pitäisi olla isot peijaiset, minun hautajaisiini ei päästetä muita kuin omat lapset ja lapsenlapset =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulta Sude tämä pallo lähtikin pyörimään, kun luin blogistasi tuosta mökkijutusta ja että sinne voi tuhkat sirotella. En ollut meinaan tiennytkään. Ainoastaan mietin, että olisiko juuttisäkissä ja pahvilootassa sitten se hajuhaitta, että siksikö ne arkut on niin tärkeitä.

      Ihana sinä ja oikein sydämellistä sunnuntaita <3

      Poista
  32. Kuoleman kliinistyminen harmittaa minuakin! Sen kohtaaminen on vain ja ainoastaan luonnollista, jopa terveellistä. Ei helppoa tai mukavaa, tietenkään. Mutta se on osa elämää. Itse en koe kuolemasta puhumista mitenkään kiusallisena. Kaikki minut tuntevat tietävät, että puhun välillä kuolemasta liiankin kanssa. Se liittyy ehkä makaaberiin ja melankoliaan taipuvaiseen luonteeseeni. Mutta mielestäni puhumalla kuolemasta murramme viime vuosikymmeninä siihen kiinnittyneitä tabuja.

    Me puhumme vanhempieni ja ystävieni kanssa aina satunnaisin väliajoin omista hautajaisistamme. Minulla on jo muutama suunnitelma. Marssina on Mikki Hiiri merihädässä, uruilla soitettuna. Haluan, että kuolemaanikin liittyy huumoria, jos se vain on suinkin mahdollista. Haluan, että hautajaiseni ovat juhlat, joissa juhlitaan elämää ja kaikkea sitä hyvää, mitä siihen liittyy. Olen tottunut kristittyjen ihmisten hautajaisiin, ne ovat yleensä suhteellisen iloisia ja jopa rentoja tilaisuuksia. Kuolema ei ole loppu vaan alku, ja yleensä hautajaiset ovat toivon juhlia.

    Minullekin on yhdentekevää mitä ruumiilleni tapahtuu. Jos elimeni ovat kondiksessa, ne saa käyttää minun puolestani. Mutta todellakin omia hautajaisiaan saa suunnitella.

    Valoisaa viikkoa!<3

    Ps. Niin ja hei, kannattaa tehdä digitestamentti! Nykyisin meillä on niin paljon erilaisia tilejä netissä, että niistä on hyvä jättää jokin tieto jälkeenjääville. Ja biisi on Tarzanista, ei Leijonakuninkaasta. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih juu sain palautetta mieheltänikin, että biisi jota lauloi oli Tarzanista, eikä Leijonakuninkaasta, mutta mies oli otettu kappalevalinnasta ja se oli oikea <3

      Mikki Hiiri Merihädässä, voi sinua ihana <3 Nimenomaan toivoisin asuvani jossain Harlemissa ja ruumiini pääsevän Babtististen mustaihoisten iloisten siunausmenoin matkalle, koska minä olen monesti törmännyt todella surulliseen ja synkkiin kirkon juhliin.

      Ihailen aina syvällisyyttäsi ja viisauttasi, olet mieletön tyyppi. <3 Minustakin kuoleman tabua tulee rikkoa, jotta asiasta tulisi yhtä normaalia, kuin se on muinoin ollut.

      Valoisaa uutta viikkoa sinullekin Fanni <3

      Poista