lauantai 30. syyskuuta 2017

Lissu ja Monika kertoo totuuden tädeistä



Pari viikkoa sitten tädeillä oli ilo treffata Kaikki paketissa blogin poikia, tai miehiähän he ovat, mutta kun tädit vaan on niin vanhoja jo. Treffasimme tosiaan poikien uuden kirjan ilmestymisen merkeissä ja muutenkin meidän on ollut aikomus tubettaa yhdessä.

Jossain kohden tädit tekivät autovideon, jossa tädit jutustelivat tai oikeastaan arvostelivat kuvitteellisia Lissua ja Monikaa ja halusimme näin osoittaa, miten rumalta se haukkuminen näyttääkään. Muutama toivoi sitten, että olisi kiva joskus nähdä myös Lissu ja Monika äänessä, että mitä he tykkäävät tädeistä ja tässäpä Lissun ja Monikan ensiesiintyminen, heistä luultavasti kuullaan joskus toisekin, sillä aikamoisen painavaa asiaa Lissulla ja Monikalla on tädeistä. 

Hauskaa perjantaita kaikille ja terkkuja Tukholmasta ja paras nauru on nauru itselle ja myös se, että pystyy nauramaan omille epäkohdilleen. :) Mikä on sellainen haukku, joka on jäänyt sinulla mieleen itseesi kohdistuvana, tai oletko joskus tölväissyt jotain toista vahingossa oikein rumasti?


perjantai 29. syyskuuta 2017

Terkkuja Silja Symphonyltä








Terkkuja Silja Symphonyltä. Eilen päätimme katsastaa oman Silja suosikki ravintolan Tavolatan. Osasyynä oli se, että notkua juorusimme niin pitkään hytissä laivan irrottauduttua satamasta ja buffa alkaakin laivoilla jo 16:45 ja sinne buffaanhan me tänään aiomme mennä mässyttämään.

Tavolata ravintolassa on mieletön italialainen ruoka ja erityisen huippujuttu on, että 59e menulla voi syödä neljän lajin menun ruokalistasta ja mehän söimme ja söimme, kuten kuvista näkyy. Aluksi otimme kolme erilaista alkupalalautasta, leikkeleitä ja mm. mozzarellaa ja mozzarellakin suorastaan suli suuhun. 

Hieman tiukkaa teki, että jälkiruoan sai myös kunnialla nautittua, mutta jos totta puhutaan, buffetista vasta ähkyinä olisimmekin poistuneet. Eli menut oli kyllä suunniteltu hyvin ja annoksen sen kokoiseksi, että neljän lajin menunkin pystui kunnialla nauttimaan. 
Koska mummokuumeiset olivat niin mahat tyytyväisenä, ei auttanut muuta, kuin mennä illallisen jälkeen hyttiin lepäämään. Ilmastointi tietenkin tappiin, noh koska se mummokuume. ;) Laivallahan ei tule ikinä nukuttua, saldo viisi kertaa vessassa, jonkinlainen unettomuuden aiheuttama kutinahetki, siihen allergialääke eli nyt on kyllä aika tööt, mutta kyllä raikas Tukholman ilma pian virkistää. Tavolata aamiaisen kautta Tukholma kutsuu. Ai niin Tavolata aamiasesta sen verran, sinne kannattaa mennä, on rauhallisempaa kuin buffa-aamiaisella ja herkkuja monenmoisia ja aah kuumaa lattea saa kahvikoneesta tai pöytään erikseen nätisti pyytämällä saa kuumaa maitoa kahviinsa. Koska kylmä kahvi  kait ehkä kaunistaa, mutta muuten se on pahaa. 

Upeaa perjantaita kaikille ja terkkuja Tukholmasta ja miten siellä aloitetaan viikonlopun vietto?

Silja yhteistyössä illallisliput, muu itsekustannettua

torstai 28. syyskuuta 2017

Tukholma, Disney Store ja siskot, täältä tullaan!


Nyt oikein massussa kutkuttaa ja perhoset lepattelee. Tänään lapsuudenkamujen kanssa Tukholmaan. Nämä kamuset olen bongaillut tai oikeastaan tätini löysi Sari kamuseni rapusta sukkahoususillaan ja toi meille leikkimään. Oli ihmeiden päivä minulle, jolla ei ollut vielä 4-vuotiaana yhtään kaveria. Näin meistä sukkahoususarin kanssa tuli erottamattomat ja vaikka välillä on ollut hiljaiseloakin, ettemme ole nähneet niin paljon, niin aina on ollut vahva tietoisuus, että toinen on varmasti siellä. Olemme toistemme lasten kummeja myöskin eli kovin tärkeä ystävyys on kyseessä ja vuosia meillä on takana paljon.

Mukaan lähtee myös Sarin isosisko Kikka, josta tuli samalla työpaikalla yhtä hyvä sydänystävä, kuin Sarista ja meidän whats up ryhmän nimikin on "siskot". <3 Iiks nyt tulee itku. Kaikilla on kiireitä tahollaan ja siksi Tukholmaan meno oli sellainen juttu, että nyt pysäytetään aika ja vietetään laatuaikaa yhdessä. Kikasta vielä sen verran, että hänelle olen jäänyt huppelissatilastani teininä kiinni ja samaan rysään jäi sitten minun vuoksi Sarikin. Ei kuulemma Töölön rappukäytävä oikein meikäläiselle riittänyt. Se nuoruus, se nuoruus. 

Reissulta en odota drinkkejä, koska en vuosiin ole enää juonut alkoholia juurikaan, kuin kilistelyn tai yhden mökkisiiderin merkeissä, mutta A-luokan seuraksi lisäksi odotan jännityksellä, että pääsenkö huomenna Tukholman Disney Storeen, vai en. Hakusessa olisi tuon yläkuvan keskivirivin punaisen Mikki-mukin ja vaaleansinisen Liisa Ihmemaassa-mukin lisäksit tuo vaaleanpunainen Aristokatit muki, ooh. Niin ja hyvää ruokaa ei sovi unohtaa, sitä odotan reissulta myös paljon.
Eräs karvapallero on sitä mieltä, että hän lähtee mukaan myös tai pikemminkin, emäntä älä lähde. Ihanaa torstaita kaikille ja nyt nokka kohti kamusia, Tukholmaa ja uijui Disney Storea muita shoppailehaaveita ei meinaan kyseiseltä reissulta ole. :)

Mikä on oma lempipaikkasi Tukholmassa tai Tallinkin laivoilla, mikä on ihan must toteuttaa?

keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Hulluna kurpitsaan ja Body Shop Vanilla Pumpkin uutuudet!

Hulluna kurpitsaan, no kyllä vaan. Ymmärrys ja rakkaus kurpitsaan syttyi n. 3-vuotta sitten jenkkireissulla. Nautin ensimmäisen Pumpkin Spice latten ja se oli siinä, elämäni paras kahvi. Toki yritin ryystää kaikki mahdolliset maut Amerikan ihmemaassa, mm. munatotilatten ja pakko sanoa, että hyi olkoon. 

Reissusta asti lempparini on ollut Pumpkin Spice latte eli suomalaisittain kurpitsalatte. Odotan aina kuin kuuta nousevaa, että Suomenkin kahviloihin ilmestyy syyskuun puolivälissä kurpitsalatet nautittaviksi Halloweenin ja syksyn kunniaksi. Olen yrittänyt jopa ostaa Pumpkin Spice maustetta, mutta eivät ole kahvilassa myyneet. Netistä löytyy kyllä erilaisia reseptejä mausteen tekemiseen, mutta sekin tuntuu hieman vaivalloiselta. Reseptin kuitenkin laitan tähän postaukseen, jos joku haluaa siellä tehdä itse tuota herkullista maustesekoitusta kahvihetkiä piristämään. 


En siltikään ymmärrä miksi ei maustesekoitusta voi myydä kaupoissa suoraan valmiina, mutta ehkäpä se vielä tulee, Suomi on vaan hieman jäljessä näissä asioissa, emmehän me vielä n. 20-vuotta sitten juurikaan juhlineet Halloweenia tai aloittelimme vasta. Jos joku siellä jo tietää, että kyseistä maustesekoitusta saa valmiina jostain, niin please vinkatkaa, olisi upeaa viedä kotonakin tuo Pumpkin latte-rakkaus uudelle tasolle. 
Body Shop on nyt kuitenkin aikaansa edellä täällä Suomessa nyt on Body Shop-myymälöihin ja verkkokauppaan rantautuneet herkulliset Vanilla Pumpkin suihkugeeli, Body Butter ja käsivoide, iiks! Eli jos en kotona saa herkutella Pumpkin Spice-kahvilla, niin kroppani ainakin saa nauttia näistä käsittämättömän huumaavan tuoksuisista vartalotuotteista.  Olen aivan oranssina täällä onnesta. Luulin ettei Body Shopilta voi enää ilmestyä Virgin Mojito-sarjan jälkeen mitään niin herkullista, mutta tuli ainakin yhtä ihana uusi sarja ja vähintään yhtä herkullinen. 

Moni kenties miettii, miltä Vanilla Pumpkin sarjan tuotteet tuoksuvat? Vanilja ehdottomasti pehmentää Pumpkin Spicen tuoksua, ehkä enemmän suomalaiseen makuun. Body Shopin Vanilla Pumpkineissa on selvästi tuoksuteltavissa niin vanilja, kuin kurpitsa. Tuotteet ovat kutsuvan lämpöisen tuoksuisia syksyyn, mutta aivan ihania myös jouluun. Aavistuksen näistä tulee myös mieleen piparkakku, mutta ei liikaa. 

Iholla ei ainakaan tuo vartalovoi ole lainkaan liian makea, heti tietenkin piti testata. Näistä tulee juuri mieleen se, mitä kaikkea hyvää syksyssä on. Tämä syksy on omalla kohdalla muutenkin ollut rakastumista oranssiin, väri joka ei ole aiemmin miellyttänyt juuri silmää, ja tästä asiasta syytän nyt syksyllä ilmestynyttä Muumimukia nimeltään "Alkuperää kunnioittaen", kuva alimpana.

Toisaalta, kuten olen aiemminkin täällä kertoillut, taidan rakastaa aika pitkälle kaikkia Body Shopin tuotteita ja käytän ne aina viimeiseen pisaraan asti. Tänään ostinkin yhtä lemppareistani eli Body Shopin greippi-suihkugeeliä ja tyttären atooppiselle päänahalle varmaankin parasta sampoota eli Fuji Green Tea sampoota

Oli myös mahtava huomata, että kyseistä sampoota oli myymälään tullut iso 400ml pullo ja hintana oli 15e, kun tuo 250ml maksaa 12e. Kaikki jotka kärsitte päänahan ongelmista ja hilseilyistä, muistakaa tuo Fuji Green Tea Sampoo ja erityisesti vielä sarjan Fuji Green Tea puhdistava hiustenkuorinta. Tyttärellä lähti kaikki hilseläikät ja lastumaiset atooppisetkin hilseet jo ensipesulla pois, en voi olla suitsumatta kyseisiä tuotteita taasen, vaikka ne olivatkin jo aiemmin kuukauden suosikit postauksessa.  

Näille Body Shop kehuille ei nyt loppua näy, mutta käykää myymälässä tuoksuttelemassa myös Banana Truly Nourishing hiustenhoitotuotteita, voi jestas miten hyvälle nekin tuoksuu. 



Body Shopilla on myös jymyuutisia, sillä Body Shopilla on uusi omistaja, kestävän kehityksen guru ja luonnonkosmetiikkaa myyvä Natura. Lisää aiheesta voit lukea Talous Sanomista täältä.  Tai Body Shopin sivuilta täältä

Pumpkin Spice-maustesekoitus

2 tl kanelia
1 tl jauhettua inkivääriä
1 tl muskottipähkinää
1/2 tl neilikkaa
1/2 tl maustepippuria
Tuntuu, että fiilistelyjän kanssa olen hieman kaikkien vuodenaikojen kanssa nyt etujunassa ja myös joulu on alkanut salaa hiipimään mieleeni ja olen alkanut miettimään joululahjoja. Sainkin tänään kuulla mitä Body Shopilta ilmestyy jouluksi ja uskon, että moni tulee ilahtumaan. Niistä myöhemmin blogissa vinkkailen vielä. Nyt koitan kuitenkin pysyä ajallisesti ruodussa ja nauttia tämän syksyn kurpitsaisen oranssisista tunnelmista ja tuoksua Vanilja Kurpitsalle ja ehkä otan vielä mittaa itsestäni ja valmistan tuota Pumpkin Spice-maustesekoitustakin aamukahvihetkiini, aah. <3

Miltä kuulostaa Body Shopin uusi Vanilla Pumpkin sarja ja mikä on suosikkisarjasi Body Shopilta? Onko jollain vinkata hyviä kurpitsareseptejä kommenttikenttään, niitä otetaan ilolla vastaan. Ainakin perinteinen jenkkiläinen kiitospäivän herkku Pumpkin Pie eli suomalaisittain kurpitsapiirakka, on ihanaa. Herkullista ja syksyn tuoksuista iltaa kaikille. <3


*Body Shop Vanilla Pumpkin tuotteet pr-näytteitä

tiistai 26. syyskuuta 2017

Avon Mark Karkkipäivän kauneusboxi ja meikkiarvonta

Sain Avonilta bloggaaja Karkkipäivä Sannin kokoaman Mark-kauneusboxin piristykseksi pitkästä yhteistyöstä. Niin totta tuo on, että Avonin kanssa olen tehnyt yhteistyötä tänä jouluna 3-vuotta ja blogihan on ollut siinä kohden elossa miltei 4-vuotta. Avonin blogitilaisuus on ihan ensimmäinen jossa olen käynyt ja tilaisuus jännitti niin paljon, että jouduin ottamaan pulssilääkkeen ennen blogitilaisuuteen menoa, kääks! 

Kaiken kukkuraksi Avonin tilaisuudessa tutustuin ihanaan Pinkit korkokengät Maijuun ja hullua kyllä, jo ihan ensiminuuteilla Maiju heitti ilmoille "otetaaks videoo" ja niinhän me otettiin ja siemen Tädit tubettaa kanavalle taisi syntyä juuri tuona hetkenä. Joten Avonilla on paikka sydämessä ja Avon on kohdellut näinä vuosina enemmän kuin hemmottelevasti erilaisilla yllätyksillä ja yhteistyöjutuilla. Pitkäaikaisiin yhteistyökumppaneihin muuten myös kiintyy kovasti. <3

No pidemmittä puheitta, kyseessä kuvissa on herkullinen Karkkipäivän Sannin kokoama boxi pullollaan Avon Mark meikkiuutuuksia ja jokainen teistä voi halutessaan tilata itselleen myös boxin 39e hintaan ja boxin arvohan on 101e ja sisältää peräti 8kpl Sannin omia lemppareita Avonin suht uudesta meikkisarjasta. Sanni on myös valinnut tuotteet kaikkien n. 100:n Mark meikkien joukosta, joten joukkoon on päätynyt varmasti oikeat helmet. Sannin ja Keyword:Love Jonnan blogit on ne, joita seurasin jo paljon ennen omaa blogia, eli ihmeellinen on elämä. <3 

Lisää boxista voit lukea Karkkipäivän blogista täältäsiellä on todella laadukkaat kuvat itse boxin tuotteista ja boxin voit halutessasi tilata itsellesi täältä. 

Boxi sisältää Luomivärin, Ripsivärin, CC-voiteen, huulipunan, poskipunan, eye-linerin ja peiteaineen joka tulee kahdessa eri sävyssä, medium ja vaalea. Jos et halua tarkemmin tietää tuotteista, vaan yllättyä, niin kannattaa klikata suoraan tilaukseen, eikä kurkkia Sannin blogiin siinä tapauksessa laisinkaan.  En muuten hyödy millään lailla tilauksistanne eli rohkeasti vaan tilaamaan.  

HUOM. KUVIIN ON VAHINGOSSA EKSYNYT OMA TOISESSA SÄVYSSÄ OLEVA MARK BE BLUSHED POSKIPUNA ELI BOXISSA TOSIAAN ON SEITSEMÄN ERILAISTA TUOTETTA, JOISTA PEITEVOITEITA ON KAHDESSA ERI SÄVYSSÄ ELI TUPLAPEITEVOITEESTA TULEE KAHDEKSAS TUOTE. PAHOITTELEN LAPSUSTA. 
Koska olin aiemmin saanut muutamia Avon Mark-meikkejä testiin ja nyt muutama meikki löytyy kotoa tuplana, niin ajattelin arpoa tuplat teille siellä. 

Arvontaan lähtee:

Mark 18H Artist Ink-luomiväri, joka on todella kestävä luomiväri ja joka toimii myös meikinpohjustajana. Ihana vaalean lilan sävy, jossa on hieman blingiä, sellainen kaunis laventeli. 

Mark Big&Style-ripsiväri, ripsiväri joka ei paakuta ja jolla saa erotellun kauniit ripset. Tulee sävyssä musta.

Intense Kohl Longwear Eye-liner, jossa pehmeä kärki ja kynässä on myös häivytyspää. Sheavoi saa kynän levittymään pehmesti ja erittäin pitkäkestoinen. Sävy musta.

Nude Matte nestemäinen meikkivoide sävyssä Bright Quartz. Lisää Avon Mark meikeistä voit kurkata Avonin sivuilta täältä. 

Olen myös osallistunut Instagramissa Avon #bereMARKable kolmivaiheiseen meikkihaasteeseen ja kyllä napsinut neljä kuvaa mukaan haasteen kolmivaiheisuudesta huolimatta, sillä aina en ymmärrä, että "less is more" ja kun meikata en osaa, niin mitään saumoja ei itse kisassa ole pärjätä, mutta hei kivaa oli, kiitos Avonilla hauskasta ja koko kesän kestävästä haasteesta. Avon pääsikin mukaan seikkailemaan niin Turkin vuorille, kuin Rodoksen rannalle. Ohessa vielä tumpelot kuvani meikeistä aikajärjestyksessä ja kyllä olen myös kahteen alempaan kuvaan käyttänyt puhelimen kauneusfiltteriä, sillä muutenhan niistä kuvista ei olisi tullut yhtikäs mitään. 






Olisi kiva kommenttikenttään kuulla, onko Avon tuttu merkki teille ja jos ei ole, niin miltä vaikuttaa teidän silmiin kyseiset tuotteet? Anonyymeille lukijoille yksi arpa ja bloggerin tai bloglovinin kautta kirjautuneille lukijoille tupla-arpa. Mukavaa myös olisi, jos kommenttikenttään kertoisit mitä kautta luet blogiani ja sähköpostiosoite tai ainakin nimimerkki, jolla saan voittajaa huhuiltua täällä blogissa, jos voitto osuu kohdille. Arvonta päättyy jo tänä sunnuntaina 1.10. Tasapuolisesti kaikille onnea arvontaan. <3

Jos arpaonni ei nyt suosi, niin Avonin meikkejä on mahdollisuus tulla tutkailemaan myös I Love me-messuilla. Messuilta myynnistä löytyy Mark-sarjan meikinkiinnityssuihke ja uusi 19.10 lanseerattava nestemäinen Mark-sarjan huulipuna, mikä kuulostaa muuten ihanalta. Osastolla tehdään myös ilmaisia pikahuulimeikkejä ja perinteinen tee-se-itse kynsilakkabaari on myös osastolla. Avon löytyy messuilta pisteeltä 6e1 ja ohjelmana Avon kauneuspysäkki 20.10 10-18:00, sinne kaikki messuille tulijat. Me Tädithän myös löydytään messuilta kaikkina kolmena päivänä, messujen yhteistyöbloggaajina, siellä viimeistään tavataan. <3

Tasapuolisesti onnea arvontaan kaikille. <3




maanantai 25. syyskuuta 2017

Tonnikalapastasalaattia ja omenapiirakkaa ja lukijoiden reseptejä

Heippatirallaa. :) Eilen kyselin teiltä hyviä salaattiohjeita ja ajattelinpa sitten jakaa teidän reseptit täällä ja samaan syssyyn yhden suosikkisalaattiresepteistäni. Tonnikalapastasalaatti on sellainen resepti, ettei täyttävyydessään kenties voi salaatiksi aivan kutsua, mutta menkööt nyt sillä nimellä. Salaattia on tehnyt ensimmäisen kerran minulle päälle parikymppisenä hyvä ystäväni ja tässä retrosalaatissa onkin ehdottomasti majoneeseineen kasari/ystäri-piirteitä. 

Tonnikapalastasalaatti maistuu itselleni aina, mutta harvemmin sitä tulee tehtyä näin arkena perheelle, mutta tänäänpä päätin tehdä, koska on kummitellut jo tovin mielessäni ja kielessäni. ;)

Tonnikalapastasalaattiin paras pasta on jyväpasta ja onneksi Myllyn paraskin on jyväpastaa alkanut valmistamaan jossain kohden, sillä aina aiemmin jyväpasta itsessään on ollut oikea metsästettävä pastalajike, jota on löytynyt aniharvoista kaupoista. Moni luulee, että kyseissä salaatissa ulkonäön perusteella on riisiä, mutta riisijyvän muotoinen jyvänen onkin herkullista pastaa. 

Tonnikapalastasalaattiin kuuluu muuten pussillinen herneitä ja ne surautin sulaksi hetkessä mikrossa. Pari purkkia tonnikalaa ja tänään laitoin tonnikalat öljyineen kaikkineen tuomaan lisämakua salaattiin. Yksi iso purjo pilkotaan pieneksi, nippu tilliä ja kaksi maustekurkkua tai suolakurkkua pilkottuna myöskin. Kosteutta ja mehevyyttä salaattiin saadaan tuubillisella majoneesia ja miltei kokonaisella purkilla kermaviiliä. Tänään käytin kummankin suhteen kevytversioita, en tiedä miksi, mutta maukasta tuli siltikin. 

Siinäpä se, valmiina herkullinen tonnikalapastasalaatti kamu Tarun ohjeen mukaan. 

Ohessa vielä eilen teidän vinkkaamia salaatteja tähän mukaan: 


Ehdoton lempparisalaatti (meillä miehen kanssa myös "seurustelun aloitussalaatti", eli jota syötiin kun ekaa kertaa tavattiin :D) : romainea, paistettua kanaa, viinirypäleitä, cashew-pähkinöitä, vuohenjuustoa ja päälle sweet chili-kastiketta!


 Tuiskulan-broisu-nuudelisalaatin löydät täältä.


Savustettua lohta, katkarapuja, kirsikkatomaatteja, kurkkua, ananasta, punasipulia, muutama kananmunan puolikas ja päälle valkosipulikastike ja lisää Leenan salaatteja löydät täältä.


Täällä on ihastuttu kanasalaatteihin...lisänä tuoretta ananasta, raejuustoa, aurinkokuivattua tomaattia...välillä kainuun leipäjuustoa:) mitä milloinkin kaapista löytyy:)


Silputtua makeaa friseesalaattia, paprikasuikaleita, hillo sipuleita, paahtopaisti ja kastikkeeksi:sweetchilikastiketta+kermaviiliä sekasin ja eiku syömään.


Meidän (miehen ja minun) lemppari salaatti on tällainen. Jäävuorisalaatti, broilerin filesuikaleita, kurpitsan siemeniä, fetaa, kirsikkatomaatit, kurkku, herneen versoja.


Kiinan kaali käy parhaiten, tomaatti, kurkku, kranaattiomenaa reilusti, paahdettua sipulia ja joskus tuorettakin, kesällä ruohosipulia ja tilliä ja tietysti fetaa.

Ihan mielettömän paljon kiitoksia kaikille salaattireseptivinkeistä ja lisää vinkkejä saa halutessaan antaa, tämänkin postauksen kommenttikenttään. Tulin teidän vinkeistä iloiseksi ja saimme täällä kotonakin taas uutta potkua erilaisten salaattien tekemiseen. <3 Miltei kaikkien nimet otsakkeissa vievät blogeihin, joten kannattaa kurkata kivat blogitkin samalla. :)



Kun omenapiirakkaa tekee mieli ja sitä on saatava, samalla on pakko myös aina saada vaniljakastiketta omenapiirakan kanssa ja sellaista paksua vanhanajan vaniljaa, eikä mitään vispattavaa Floraa. Tämä omenapiirakka ei kuitenkaan vaniljakastiketta kylkeensä tarvitse, sillä vaniljakastike keitetään itse ja kaadetaan taikinan ja taikinan päälle ladottujen omenoiden päälle. Omenoiden päälle olen myös sirotellut kanelia ja intiaanisokeria ja mikä tahansa muukin ruskea sokeri käy. Pohja on kauramurotaikina, johon nimenomaan kaurahiutaleet tuovat erityisen herkullisen ja miltei keksimäisen maun. 

Omenapiirakka

Pohja: 75g margariinia, 1dl kaurahiutaleita, 2dl vehnäjauhoja ja 0,5dl sokeria.

Vaniljakastike: 75g voita, 1dl sokeria, 2tl vehnäjauhoja ja 3dl kermaa. Keitä kattilalla kunnes kastike saoustuu ja kaada omenoiden päälle. 

Uunissa noin 20-30min ja päälle paahdettuja mantelilastuja. 





Kyllä ruoka vaan on ihanaa ja saa hyvälle mielelle ja vielä, kun te siellä autoitte ja annoitte uusia ideoita salaateiksi, niin tuli valtaisan hyvä fiilis. Kenties juuri sen innoittamana sain minä leipomista inhoava, aikaiseksi omppupiiraan, jonka varmaan joudun syömään yksin, koska ei muu perhe välitä. ;)

Miten siellä maanantai ja nyt saa vinkkailla edelleen salaattireseptejä, mutta hyviä omppupiirakkareseptejä otetaan myöskin vastaan ja yhteen jo tänään törmäsinkin Souliinan blogissa ja ties vaikka sieltä sain myös alitajuntaani kipinän valmistaa itsekin omppupiirakkaa. :)

Ai niin ja ihan hullu juttu vielä tähän loppuun, kun olin herkutellut palan omenapiirakkaa, vatsani oikeasti kirjaimellisesti kurahti iloisesti ja soitteli oikean biisin tai ainakin sävelen, se vasta hullua olikin se, onko teidän massut koskaan rämpäytelleet ihan säveltä?

Aurinkoista iltaa kaikille. <3

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Rakkautta ja yllätyksiä


Sunnuntai, oi mikä ihana tekosyy, herkutella ja olla möllötellä ja ennen kaikkea nautiskella. Myönnetään, lauantaina otin hieman takaisin kiireisen viikon happeninkejä. Ei edes ne tuhannet menot, vaan ylikierroksille vauhdittavat jännittävät ihmiskohtaamiset. Otin jopa lauantaina tirsat ja silti nukuin seuraavan yön hyvin. Ihmisen on hyvä muistaa kuunnella itseään ja himmata, silloin kun mieli ja keho käy liian kierroksilla.

Mikä ihmeellinen sunnuntai on ollutkaan, kun takana on vihdoin kunnolliset unet ja ulkona vielä aurinko on paistanut ja ukkeli kantoi vielä eteen ylläripyllärisalaatin. Nuo meidän L'Oreal Paris tilaisuudesta saamat sydänilmapallotkin jaksavat aina vaan heilua ja hillua. Mies kyllä totesi, että hänestä on hieman hassua, että meillä on ilmapalloja, johon minä vastasin, no mutta sehän on kivaa, että on ilmapalloja, hieman kuin juhlan tuntua koko ajan, vaikka mitään juhlia ei olekaan. Eli ilmapallot voivat vaikuttaa positiivisesti mielialaan. 


Tämän viikon mielialaan on myös vaikuttanut yllärit, joissa on ollut ajatusta ja vihdoin nyt sunnuntaina on ollut aikaa ylläreitä tutkiskella, nuuhkutella ja ah kiitos auringon, kuvailla. Elizabeth Ardenin söpöistä söpöimmät Around the World With 8 Hour Duo huulivoide ja huulikuorinta tekivät ne saadessani kovin iloiseksi ja lause, etkös sinä tykkää tälläisistä peltipurkeista? NO TYKKÄÄN IHAN MIELETTÖMÄN PALJON, kiitos tuhannesti. <3

Varsin moni nainen vannoo Ardenin 8Hour tuotteiden nimeen ja minusta on ihan huippua, että nyt nämä huulituotteet on saatavissa näin kivoissa pakkauksissa. Eli kaikki te purkkihöperöt ja Ardenia rakastavat, nyt kannattaa syöksyä kauppaan ja hankkia itselleen nämä limited edition purnukat, kyllä vaan näissä silmä lepää.  Nämä hoitavat huulia, eivätkä vaan ole hetkellisesti kivaa hoitavuuden tuntua antavia huulivoiteita. Omistan nyt myös elämäni ensimmäisen huulikuorinnan ja lupaan käyttää sitä jatkossakin, eikä hampain repiä kuivia huulia niin, että lopulta huulet ovat verillä. Eihän tuon jälkeen sitten huulipunakaan näytä huulilla kivalta, eli nyt on huuletkin hellässä hoidossa. <3
Olen niin lapsellinen tapaus, että yllätykset ovat parasta mitä tiedän  ja ylläreistä tulee sellainen tunne, että toinen henkilö on käyttänyt minuun pikkuriikkisen ajatusta ja sekös jos mikä lämmittää naista. Meinasinkin lentää peffalleni, kun lampsin postiin ja siellä odotti yllätyslähetys Guerlainilta ja vielä kolmen uutukaisen upean tuotteen kera ja kyllä lahjakasseissakin on sitä jotain  eli  sydän löi välilyöntejä vallan ihastuksesta. 

Vasemmalla oleva Eye-Stay Primer on tällä viikolla ehditty testaamaan ääriolosuhteissa ja tämä meni pysyvyydessä samaan kastiin UD:n loistavan ja luomivärin luomille liimaavan eye-primerin kanssa, yhdellä erotuksella. Guerlainin silmämeikin pohjustajassa on ihanan mattaisen puuterinen ihotuntuma ja se sulaa heti luomille, kun pohjustajaa ei olisikaan. Joidenkin silmämeikin pohjustajien kanssa käy jopa niin, että pohjustajaa rullautuu kuivina klimppeinä luomivakoon tai joutuu odottamaan hetken, että pohjustaja kuivuu. Guerlainin Eye-Stay Primer kuivuu ja katoaa luomelle, kuin unelma ja seuraavalla sekunnilla pääset jo lisäämään luomiväriä.  Lisäksi pohjustaja sisältää valopigmenttejä, jotka antavat luomille tasaisemman ja vähemmän punakan sävyn. (Omat luomeni ovat aina punaiset). Eikä tässä vielä kaikki, pohjustajassa on päivävoiteen hoitavuus eli et tarvitse luomille välttämättä silmänympärysvoidetta alle. 

Pohjustajahan lisää myös luomivärin intensiteettiä, joten jo siitäkin syystä luomivärin pohjustaja on tuikitarpeellinen. Kun naisella on vielä mummokuumeet ja iho hikoilee jatkuvasti, niin luomivärihän ei pysy kuin pari tuntia luomilla ilman pohjustajaa eli kyllä tässä jo pari vuotta sitten luomivärin pohjustajakin on vakituisesti jäänyt asumaan meikkipussiini. 

Tätä tuotetta en vielä löytänyt Sokoksen verkkokaupasta, mutta eiköhän se sinne näillä näppäimillä ole rantautumassa. 

Koska yllätyksissä on jotain niin riemastuttavaa ja kutkuttavaa, niin heti ensitöikseni piti tällä viikolla testailla näitä Guerlainin upeita uutuuksia. Psykologisestikin tämä on todella jännittävä ilmiö, että monesti juuri yllätyslähetys on sellainen, joka saa riemun rintaan ja innon heti blogiinkin päästä testaamaan tuotteita ja kirjoittamaan niistä. 

Positiivinen yllättäjä oli myöskin Guerlainin Active Base, joka pitää meikkipohjan mattaisena koko päivän ja ah pienentää ihohuokosia. Eli ihan mahtava couperosa poskilleni, joissa on aikamoiset kraaterit ja ihonkosteus alhaiset 14%. Itse asiassa aikoinaan pohjustuotteet löydettyäni, ei enää ole meikkaushetkeä ilman, poskieni ihohuokosia pienentävää ja punakkuutta tasoittavaa tuotetta. Iho näyttää niin paljon tasaisemmalta ja samettisemmalta, kun on laadukas pohjustustuote käytössä. 

Guerlain Active Base ihon pieniä virheitä ja ihohuokosia tasoittavassa tuotteessa on vielä aivan merkillisen ihana kukkaistuoksu, josta pidän kovasti.

Hintana Sokoksella 51e ja pohjustaja on käytössä erittäin riittoisa eli pieni pisara riittää. 
Guerlain on myös tuonut markkinoille upean kultahylsyisen KissKiss mattahuulipunan, joka täytelöittää, kosteuttaa ja ravitsee huulia, samalla punaten huulet kauniisti. Extapeukut upealle teräsharjatulle mattaiselle hylsylle, joka hyvin kauniisti edustaa ja ilmentää mattapunaa ja on muuten ihanan painava ja arvokkaan tuntuinen hylsy käsissä. 

Oma KissKiss punan sävy on "Caliente Beige" ja ensin ajattelin, että hmmm. beige ei välttämättä sovi minulle tai kaipaa ainakin seurakseen pinkkiä kiiltoa. Väärässä olin, kyseinen beige on kauniin rosaan vivahtava puna, johon juhlallisuutta tuo aavistuksen vieno kultainen vivahde. Huulissa KissKiss mattapuna ei tunnu lainkaan matalta, vaan tuntuma on kostea ja miellyttävä. Sokoksella punaa myydään 44,90e hintaan ja erilaisia sävyjä löytyy 9 erilaista.  Guerlain KissKiss mattapuna kaikille naisille, jotka rakastavat ylellisyyttä ja luxuksen tunnetta.
   
Samalla halusin vinkata viime talvena ilmestyneestä Mon Guerlain EdP tuoksusta, jonka keulakuvana on upea Angelina Jolie. Guerlain halusi luoda tuoksun naisille, joita he ihailevat. Thierry Wassier halusi loihtia tuoksun, joka tuoksunuoteiltaan edustaa nykyajan naisen valintoja, unelmia ja naisellisuutta. 

Ensituoksussa aistin kirpeyttä bergamotin muodossa ja pienehköä mentholin tunnetta luo ilmoille laventeli ja bergamotti yhdessä. Sydäntuoksussa arabianjasmiini ja iiriksenkukka tuovat naisellisuutta tuoksulle. Lopputuoksussa vanilja, Australian santelipuu ja kumariini loihtivat tuoksulle mystisyyttä ja tummuutta ja mielestäni juuri ilmentävät Angelina Joelin tumman salaperäistä kauneutta. 

Kyseessä on aavistuksen voimallinen tuoksu, joka tummempia tuoksuja rakastaville sopii varmasti päiväkäyttöön, mutta itse koen tuoksun omalla kohdalla jopa juhlatuoksuksi. 

Saatavuus Sokos 30ml 72,50 ja 50ml 103,50 eli aavistuksen hintavampi, mutta varmasti myös pitkäkestoinen tuoksu, jota tarvitsee suihkauttaa iholle tai pään yläpuolelle vain hiuksenhienon häivähdyksen ja näin pitkittää tuoksun elinkaarta. Itse tuoksun kesto on uskomaton ja tuoksu pysyy yllä koko pitkän illan tai yön. <3
Positiivisen ja vauhdikkaan viikon jälkeen hyvä ja levollinen ja aurinkoinen sunnuntai. Miten siellä on sunnuntaita ja viikonloppua vietetty? Vannotko Ardenin 8hour tuotteisiin? Onko Guerlainin ylellinen kosmetiikka tuttua ja löytyykö suosikkeja? Oletko kenties tuoksutellut Mon Guerlain tuoksua ja mitä pidät siitä? Rakastatko yllätyksiä?

Lopuksi ilolla otettaisiin hyvien ruokasalaattien reseptejä vastaan, jos olisi jotain ihan uutta, mitä voisimme mieheni kanssa pupeltaa menemään. 

Sydämellistä illan jatkoa kaikille ja kuvien kosmetiikka on saatu blogiin pr-näytteinä

lauantai 23. syyskuuta 2017

Onnellisuus ja surullisuus ärsyttää muita

Kun olin päälle parikymppinen oli mielestäni lupa olla huithapelisti onnellinen ja vielä sillä lailla lilliputtimaisesti itsekäs. Vaikka elämä oli yhtä tunteiden vuoristorataa, elämään keskittyminen kulki tietynlaisessa kuplassa, minä ja mun kaverit. Jos kamuilla oli kaikki hyvin ja itsellä oli kaikki hyvin, niin onnellisuustila oli vallitseva olotila.
Nuorena sitä saa olla enemmän itsekäs ja luvan kanssa onnellinen. Kun ihminen täyttää n. 30-vuotta, mukaan pitää tulla jo enemmän kärsimystä ja kaiken kattavaa ulottuvaa ajattelua ja luonnollisesti vastuunkantoa. Onnellisuuttaan tulee alkaa hiljakseen piilottamaan ja elämää tulee ajatella laajemmalla skaalalla perspektiivin kautta. 

Nelikymppisenä sitä on jo saanut aikalailla siipeensä, jos on kehdannut joskus näyttää tai tuulettaa onnen hetkiään ja elämä on laittanut ruotuun ja vetäissyt köniin jo moneen kertaan. On alkanut jopa hiipiä tunne, että jos ilmaisen onneani, elämä kostaa. 

Lähempänä viidenkympin ikää, ympyrä alkaa hiljakseen sulkeutua ja alkaa matka kohti omaa vanhuutta ja luvalla tavoitettua onnellisuutta. Iän myötä on taas lupa avoimemmin tunnustaa olevansa onnellisempi, sillä jokainenhan tietää, että tiettyyn ikää mennessä on myös tallusteltu kärsimysten polkuja. Joten onnen hetket suotakoot perspektiivinä kaikelle ikävälle koetulle.

Vanhoilla senioripäivinään on jopa vastakkaisesti viisautta todeta, ääneen "minä olen onnellinen", koska on kuljettu pitkällinen riuduttava tie, päästessä valoon ja on lupa olla onnellinen ihan itsekkäästi, ajattelematta koko universumin kärsimystä, koska oma valo on sammumassa pian. Vanha ja onnellinen on kuin Buddha.
Pienoinen kapina sotii tätä kaikkea vastaan, miksi ihminen ei saa olla onnellinen aina ja kaikissa ikäryhmissä. Miksi kaikki pitää kokea vertauksen kautta, eli en saa olla tässä hetkessä onnellinen, koska maailmassa on parasta aikaa ihmisiä, jotka eivät ole onnellisia. En saa tuntea kaikkia näitä tunteiden kirjojani, koska aina on joko minua onnellisempia tai surullisempia ihmiskohtaloita.

Jos pitkään kasvattamani ja biotiinikuurittamat kynteni katkeavat näin kärjistettynä esimerkkinä, saan kai sanoa ärräpään tai tuntea hetkellistä turhautumista siinä omassa minikuplassani, vaikka kyseinen turhautuma tuntuukin äärettömän pinnalliselta, koska muualla maailmassa on monella asiat  niin paljon huonommin. Mitä on yksi kynsi, vaikka sotatantereella, kun se menetetty asia voi olla vaikka raaja tai ihmiselämä

Suomalainen yhteiskunta on hyvä piilottamaan tunteita, joita jopa häpeälliseksi koetaan, saatikka onnen ilmaiseminen on suorastaan lankeemuksen helmasynti, vain ylpeä ihminen moista tekee, koska eihän se sovi, kun naapurin Jarkalla on juuri tällä hetkellä niin paljon enemmän kärsimystä. 

Myös oikein suruakaan ei voi ilmaista, koska sekin tulee mitoittaa mittakaavoihin ja ymmärtää, että eihän tämä minun suru vaikka edesmenneestä kissasta ole mitään, koska maailmassa on ihmisiä, joilla on paljon suurempia suruja. 

On tunne, että näytät avoimesti onnellisuutesi tai surusi, niin olet jotenkin hölmö ihminen, koska olet tunteiden vietävissä, etkä järjen, olet myös leuhka, itsekeskeinen ja jotenkin vastuuton. Hillitty ihminen pitää itsensä kauniisti kurissa.  Mitä vikaa tunteissa on?
Miksi sitä heräsi n. siinä 30-vuoden iässä ajattelemaan kaikkea vertailun kautta ja näin tuli samalla mitätöityä ja lokeroitua omat tunteet piiloon, koska onnellisuuden näyttäminen osoittaa pinnallisuutta ja ajattelemattomuutta ja surunkin näyttäminen on vaivaannuttavaa muita kohtaan. 

Olisi vapauttavaa vaan voida hyväksyä, että elämä on ajoittain onnellista ja suorastaan fantastista, joskus järisyttävän surullista ja epäonnistumisten siivittämää ja noin yleisesti aika paljon tasapaksua arkea. Uskon, että kärsisin vähemmän pää-ja hartiasäryistä ja vatsavaivoista, jos antaisin itselleni joskus luvan ajatella asioita oman itseni kautta, eikä koko maailmankaikkeuden.

Niin se kerran se akupuntiotyyppikin minulle sanoi, että kaikki nämä säryt ja jännitykset, kyllä kaikkoaa, kun uskallat avata suusi ja päästää myös ne mölyt ulos, eli tunteiden koko skaalan.
Saatteko koppia aiheeseen? Muistatteko nuoruuden itsekkäämmät ja onnellisemmat päivät (noh kenties on hieman aikakin kullannut muistoja) miten yhtäkkiä syntyi tietoisuus, ettei ihmiset pidä siitä, jos joku näyttää vapaasti tunteensa ja miten monen on tultava sanomaan, mutta hei eihän nuo sinun tunteet ole mitään, koska naapurinnaapurinnaapurilla on asiat vielä paremmin tai huonommin. 

Nuollaan salaa haavojamme, kerrotaan superonnistumisesta vain ydinjoukolle, kourallisille ihmisiä. Olen päättänyt ei enää, hitsi vieköön, saan näyttää kaikki tunteeni vapautuneesti, itkeä vaikka metrossa ja olle tuntematta, että olen friikki ja tuulettaa vaikka Facebookissa onnistumista. Näin olen tosin jo tehnytkin, mutta aina on kovin syyllisyys taakkana painanut sitten jälkikäteen mieltä ja se tunne, mitä muut ajattelee ja aina joudun itseänikin oikein kovistelemaan, mitä sillä on väliä mitä muut ajattelee, pääasia on että itse ja lähimmäisesi näkevät sydämeesi.
Joten nyt annan palaa, tänään olen onnellinen uskomattomasta viikosta. Eilen minua eräässä tapaamisessa kohdeltiin kuin prinsessaa, blogini kautta olen saanut myös isoja onnistumisia, kuten tämän viikon kirjailijakohtaamiset ja Game of Thrones Pilou näyttelijän kohtaaminen ja olinpa minä vielä tällä viikolla blogimatkallakin Tampereella ja Talouslehdessäkin mainittiin Tädit tubettaa ja vissiin Tätien haastattelu ilmestyy pian eräässä toisessakin lehdessä eli sanoisinko, että aikalailla sellainen harvinaisen fantastinen viikko. Perheelläkin on tällä hetkellä kaikki hyvin. Miltei mietin pitäisikö tässä kohden painaa deleteä, koska onhan tämä sarake todella ärsyttää luettavaa ja minuakin itseäni hävettää moinen itserakkaus ja kohta se salama iskee päähän.
Toinen versio, pari viikkoa sitten meni päin peppua, surua, lastenklinikkakäyntiä, ahdistusta, unettomia öitä, nokkosrokkoa, anopin muistisairaus ja meidän surullinen kohtaaminen. Hyökkäys erään ihmisen taholta ja verbaalinen loukkaus, onko surun ilmaiseminen sitten säälin keruuta tai muuten vaan kiusaannuttavaa?
Eli tätä kaikkea aallokkoa on ihmiselämä, mutta jos ei ole lupa kokea ja tuntea ja sanoa ääneenkään omia tunteita, miten ikinä voisi kokea universaalista kokonaisvaltaista lämpöä niin muita, kuin itseään kohtaan. Ei anneta pelolle valtaa, että meidät kaikkine tunteinemme ammutaan alas, sillä viime kädessä jokainen meistä, perusjärjellä ja omallatunnolla varustettu, on itse oman itsensä pahin ja ankarin vihollinen, ei siihen enää muita tarvita. 


Sydämellistä ja aurinkoista lauantaita ja olkaa onnellisia <3