torstai 6. heinäkuuta 2017

Tyttöenergiaa ja parkkisakot


Saimmepa parin päivän ajan nauttia iloisesta tyttöenergiasta, kun perheen vanhin tytär tuli meille pariksi yöksi. Mitä sitten touhusimme, herkuttelimme tietenkin, vaikkakin suht kotoisilla ruuilla. Hotkimme kitusiimme kokonaisen melonin, koska meloni on maailman paras herkku. Lapset kattoivat pöydän ja Tigerin euron ananasservetit valikoituivat tuomaan kesämieltä. Löysinpä jopa miehelleni ja tyttärelle piskuiset valkoviinipullot jääkaapin kätköistä laivareissun tuomisina. Kenties voisi hieman täydentää viinivarastoa vieraita varten. Alla olevan kuvan salaatin juusto, Lidl grillijuusto on muuten mielettömän hyvää eli suuri suositus. Kamuni vinkkasi tämän juuston minulle, vie kyllä kielen mennessään ja pysyy paistaessa kauniisti koossa ja löytyy myös kolmea eri makua.

Leffailimme Porvoon Bio Rexissä ja katsastimme uutukaisen Spiderman Homecoming leffan ja oli paras Spiderman ikinä. Suloista teinikipuilua, päähahmoon pystyi samaistumaan ja äidillisesti olisin halunnut suojella moista suloisuutta. Varasin meille Bio Rexin aition ja ne penkithän saa mahtavasti puolimakuuasentoon ja oli vielä peittona neuleshaali mukana, aah täydellisyyttä ja kolme tytärtä menossa mukana. <3 <3 <3
Koitan olla ahdistumatta kylmistä säistä, aamulla kun silmäni aukaisen, makuuhuoneen ikkunoista kukkii suunnaton vehreys. Koitan muistuttaa itseäni marraskuun loskasäistä ja talven pimeydestä ja ajatella, että tämä olotila ja sää on huomattavasti parempi vaihtoehto, kuin Suomen räntäinen talvi. 
Eilen vielä grillailtiin itsetehdyistä pihveistä hamppareita, tai siis mies grillaili. Hamppareiden kanssa aiolia ja rucolat pyöritin sitruunavinegrettessä. Hampurilaisissa nykyään vain taivas on rajana. Muuten olen yrittänyt tässä jo toista viikkoa hieman elämäntaparemppailla, joten omista hamppareista jäi leipäosuus pois ja myös kanaruoasta riisi. Tuloksia ei näy vielä himppustakaan, mutta, jos ei neljän viikon päästä turpea olo ole hieman keventynyt, niin mietitään ruokavaliota uusiksi sitten.

Herkuttelua, leffailua ja kahtena iltana Terminator elokuvia illan päätteeksi, siitä on perheen pari päivää koostunut. Meidän aikuinen ilopilleri lähti aamulla isänsä kyydissä kotiin ja tulipa kotiin outo tyhjä kolo. 

Niin ja sain ihan omaa vikaani eilen myös parkkisakot leffateatterin edestä. Niin sai myös kymmenen muuta autoa. Porvoon Taidetehtaan parkkipaikka on erittäin pieni, mutta nyt kuitenkin yksi kadunsiivu eli noin kymmenen parkkiruudun alue onkin pyhitetty moottoripyörille. Ei ole moottoripyöriä mitään vastaan, mutta tokkopa tuolla alueella ikinä kerralla moottoripyöriä kymmentä on... Toisaalta turha etsiä syytä mistään muualta, kuin omasta itsestä. Koomisinta, että kaikki me tytöt tuijotimme vielä tuota kylttiä ja tuumimme yhteistuumin, kyllä tähän vasemmalle voi parkkia, että invapaikat on tuolla oikealla. En ymmärrä miten emme huomanneet moottoripyöräajoneuvojen kuvaa kyltissä, mutta eipä huomannut kymmenen muutakaan autoa eli ihminen tottumuksestaan näkee sen mitä haluaa, ellei sitten sitä kylttiä juuri meidän leffassaoloaikana vaihdettu, haha. Koomiseksi asian tekee, että maksoin vielä parkkiaikaa tunnin ylimääräistä eli tunnollisuus ei vaan millään muotoa kannata. ;)



Aiemmin olen käytellyt Lidlin ilmaista parkkipaikkaa, joka on 5-minuutin kävelymatkan päässä Taidetehtaalta ja taidanpa jatkossakin käyttää sitä, sillä tälläiset äkkinäiset muutokset parkkialueella, jää helposti huomaamatta tai oliko muutos edes äkkinäinen, haluan vain niin itselleni uskotella viimeiseen asti, ettei vika olisi täysin minun.  Toisaalta hyvinkin luulen, että tästä lähtien olen tarkempi tai ainakin yritän muistaa, tarkista, älä oleta. Oma vika, mutta tulipahan kallis leffareissu. Hetkeksi eilen otti niin pattiin, mutta sakko maksettiin heti, poissa silmistä, poissa mielestä. Sen jälkeen unhoitusta huuhdottiin alas hamppareilla ja Terminatorilla ja taas jatkuu elämä normimielellä. Nautin tästä kesästä säästä huolimatta, kesä on kesä kuitenkin. 
Yksi todella hyvä puoli näissä viileissä säissä on, Sampalla ei ole hottentotti. Viime kesänä Samulle iski vielä se kauhea visvainen ihosairaus, joka oli todella viheliäinen hoidettava, puhumattaan Samulle erittäin kivulias. Näillä viileillä, ei hotspot iske taatusti.

Miten siellä, laskeeko kylmyys mielialaa, käykö grilli kuumana, oletteko lomatunnelmissa ja aiotteko katsastaa uutukaisen Spidermanin, suosittelen, se oli hyvä. :) Kivaa torstaita kaikille. <3

37 kommenttia:

  1. Ei sään puolesta kyllä todellakaan pahemmin kesältä tunnu, mutta jospa se ehtisi kesäksi vielä viikossa muuttua - sitten kun alkaisi meikäläisen kauan odotettu loma <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin se muuttuu taatusti, pidetään peukkuja! Ihanaa viikonloppua Mira <3

      Poista
  2. Kesä on mennyt kesää odotellessa. Viime viikko oli lämmin ja meidän pihassa tulppaanit kukkivat HEINÄKUUSSA lopultakin. Parkkisakot ovat harmillisia. Ei tuollaisia sakkopyydyksiä pitäivsi rakentaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lopultakin tulppaanit kukki, tavallaan myös jotenkin ihanaa, kun niitä ei enää helposti kaupoista saa, ainakaan marketeista. :) Ihanaa viikonloppua Enkuli <3

      Poista
  3. Lomatunnelmissa kyllä olen, mutta näitä säitä kiroan silti.
    Harmi juttu tuo sakko, vaikka muuten päivä olikin kiva.
    Mukavaa torstaita Tiia ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei mietitä sakkoa, onneksi ihminen on rakennettu niin, että päällimmäiseksi jää aina ne hyvät. <3

      Ihanaa perjantaita ja lomafiiliksiä <3

      Poista
  4. Ihanat filtterit noissa kahdessa ekassa kuvassa, tosi kauniit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh kiitos Essi ja ne on ihan instagramin punasävylisäystä kuvan päälle tuomaan hieman lämpöä ja sumua, jotenkin tuli tunne, että noissa kuvissa kaipasivat jotain muuta. En silti osaa instasivuani rakentaa niin, että kaikki olisi samalla filtterillä vaan etenen kuva kerrallaan. :)

      Ihanaa perjantaita Essi 3

      Poista
  5. Minä kun viikon hikoilin Kreikan 33-36 lämpötiloissa, niin hetken aikaa olin aika tyytyväinen Suomen kesän viileyteen :D :D Nopeastihan se tyytyväisyys meni ohitse ja nyt jo viileä sää harmittaa. Meillä on kohta edessä pidempikin mökkiloma ja en tiedä, että miten se mökkeily sujuu, jos sää on kurja eikä pojilla ole uimamahdollisuutta. Saisi lämmetä!

    Eihän tämä kuitenkaan niin paha ole kuin 3 vuotta sitten, joilloin mökkeily aloitettiin +10 asteessa. Viileässä kesämökissä kilpikonnamme luulivat talven koittaneet ja kaivautuivat purulaatikkoon horrostamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysin ymmärrettävää, viileys tuntui varmasti ihanan raikastavalta. :) Samaa tässä arvon, tuota mökkeilyä, mutta silti mennään, halu irrottautua kotoa pois muihin maisemiin. Mutta kyllä se sää niin paljon tekee mökkeilyssä, eli peukut pystyyn. Ei tarvitse olla hottentotti, riittää ettei ole älyttömän kylmä, eikä sada.

      Ohhoh menivät talviunille, se kertoo jo paljon Suomen kesästä. Voi itku sentään ja peukut pystyyn meidän mökkeilyille. <3

      Poista
  6. Kyllä säätila vaikuttaa mielialaan aika paljon. Kyllä kesään kuuluu aurinko ja lämpö (hellettä en kaipaa), eikä tällainen +10 astetta heinäkuussa:(.
    Kylmyys vie lomailoakin monta pykälää alaspäin. No, pääasia, että on hetki aikaa huilata työelämän kiemuroista.
    Meillä ukkeli hoitaa grillihommat ja meitsi värkkää "salaatit", paljon muuta en sitten osaakaan tehdä tai viitsi;) Grillaamme yleensä vain silloin, kun on porukoita käymässä, enimmäkseen olemme kaksin.
    Harmin parkkisakot. En aja autoa, joten liikennemerkitkin on mulle toisinaan hämärän peitossa, enkä olisi tuotakaan Porvoon merkkiä luultavasti osannut tulkita oikein.
    Ihanaa päivää, Tiia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porvoo on paha ja ilmeisesti Suomen toiseksi pahin sakkorysä paikka. Noin pääsääntöisesti mieluusti parkkeeraan jo yksityisten parkkiksille ja otan vaikka sakot sieltä, kuin kamalaa sanoa, rikastutan Porvoon kuntaa sakoillani, sillä on muistissa pari niin absuria sakkotapausta. Se oma, jossa olin Matkahuollon asiakkaana ja oli kuitti näyttää, mutta sakot tuli ja toinen jossa samainen henkilö sakotti kahta vanhaa mummia, vaikka sanoin hänelle, että ovat kumarassa kulkevia vanhuksia ja jos menen kauppaan äkkiä sanomaan heille, että tulkaa laittamaan parkkikiekko. Tuo Porvoon Lidlin parkkipaikka kun on siitä hämärä, että toiselle puolelle ei tarvita kiekkoa lainkaan ja toiselle tarvitaan, niin jo nämä erilaiset säännöt sekoittaa ihmisiä. Vanhuksille ja heidän pienille eläkkeille erityisesti pitäisi tuntea armoa. <3

      Värkätään me vaan salaatit ja annetaan miesten hoitaa grillihommat, passaa niin hyvin mulle, en välitä edes siitä savusta, mikä grillatessa puhkuu ja pöhisee.

      Ihanaa viikonloppua Sari <3

      Poista
  7. Teillä ollut mukavaa tyttöenergiaa. :) Oi, parkkisakot. Itse sain kuukausi sitten myös sakot ja se jos jokin on, kuin rahaa heittäisi taivaantuuliin. Äkkiä maksuun sakko ja pientä herkuttelua, niin sakotkin unohtuu. ;)
    Aurinkoiset terveiset! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kuin heittäisi rahaa taivaantuuliin, mutta parempi maksaa heti pois ja unhoittaa koko homma. Ihan juuri näin sama filosofia meillä ja sakotkin kuuluu elämään. :)

      Ihanaa viikonloppua Kaisa <3

      Poista
  8. Kiva päivä ja hamppiksia teilläkin! Jaksan uskoa että pian lämpenee, suunnataan huomenna mökkeilemään tuonne itään ja rajamaisemiin, jossa pitäisi olla lämmintä! Jos ei ole, niin sitten uimaan vain saunasta käsin. Villasukat ja -paita pakattu mukaan bikinien lisäksi. Onneksi seura ja kuulemma emännän menu & tarjottavat sen verran mahtavat, joten eiköhän jotenkin sopeuduta, jos kolkompikin ilma. Tunnelmallista & leppoisaa viikonlopun odotusta... sakkoharmista huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa mökkeilyä ja kyllä me pärjätään kun on koko arsenaali biksuista villasukkiin. Ihanaa viikonloppua ja onnea 3-vuotiaalle blogille ja ystävyydelle. <3 Muiskuja <3

      Poista
  9. Oliko tuo leffa 9vuotiaan katsottava? Just nimittäin tässä mietin koko perheellä leffaan menoa.
    Hitsi noi parkkisakot on niin ärsyttäviä ja niin turhaa rahan hukkaamista :(
    Halauksia muruseni, terkut tallilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen privana jo viestiteltiinkin eli mahdotonta vastata tuohon. Eli varmaan äitinä tiedät parhaiten miten tytär kestää jänniä tilanteita ja minkälaiset leffat sopii. Lapset kun kehittyy niin eri tahtiin. Meidän 11-vuotiaalle oli sopiva ja tykkäsi kovasti, mutta 9vee on aika pieni vielä.

      Halauksia ihanuus ja ihanaa leffaa millä kokoonpanolla menettekään <3

      Poista
  10. Teillä on ollut kiva päivä :) mutta parkkisakot eivät ole yhtään mukava yllätys kun palaa autolle. Porvoossa yritän aina olla todella tarkka mihin autoa jätän kun siellä on minusta ihan hämärästi liikennemerkkejä ja eri parkkifirmoja ristiin rastiin.
    Mukavaa torstai iltaa Tiia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porvoo on autoilijoiden ym. kauhu ja kuuluisa sakoistaan. Toisaalta peukut pysäköinninvalvojille, ovat ahkeria työssään, mutta toisaalta heillä on osalla jo hämärtänyt sakottamisen rajat. Mieluiten parkkeeraan pääsääntöisesti yksityisille parkkipaikoille, koska todennäköisesti ihan vaan parkkeeratessa oikein, saa Porvoossa sakot. Tälläinen fiilis on itselle tullut ja niin niin monelle muulle, aika ikävä maine Porvoolle, jota pitäisi vetää turismi ja turisteja urakalla sakotetaan, huhheijaa.

      Ihanaa viikonloppua Marjo <3

      Poista
  11. Ihania herkkuja, kivaa yhdessäoloa ja rennonleppeitä kesäpäiviä siellä! Me arvotaan poikien kanssa Spiderman ja Inkimys elokuvan väliltä, mua kyllä kiinnostelee itseäni Spiderman....eikö siinä ole kuitenkin aavistus mieskauneutta ;)?

    Muiskuja sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei siinä nyt oikein ollut sitä mieskauneutta, jos ei Robert Downey Jr, pieniä ilmaantumisia lasketa. Oli enemmän teinimeininkiä, mutta jotenkin niin liikuttavaa sellaista. Ehdottomasti on katsastettava nuo kumpaisetkin leffat ja Spiderman toki jo katsastettu ja Itse Ilkimys mennään lomilla koko perheen voimin. Riippuu lasten iästä kumpi olisi valintana parempi.

      Muiskuja ihanuus <3

      Poista
  12. Ihania herkkuja ja yhteistä aikaa <3

    Onko siellä Lidlin P-alueella parkkikiekko pakko? Täällä pitäisi sekin muistaa laittaa, kun Lidlissä asioi :)

    Ihanaa illan jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolella alueella on ja toisella puolella ei tarvita parkkikiekkoa. Luultavasti tuokin tulee muuttumaan jossain kohden ja varmaan silloin juuri oma auto parkissa ja sakot tulee, kun merkki vaihdetaan, haha ois niin Porvoota ja mun tuuria. :)

      Ihanaa perjantaita Marru <3

      Poista
  13. Kävin just tänään katsomassa uuden Spidermanin ja tykkäsin nuoresta versiosta. Sopivan kevyt kesäleffa eikä niin "dramaattinen" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa mieltä, Spiderman oli kiva. :) Ihanaa perjantaita Maija <3

      Poista
  14. Samu tuntuu olevan kova poika uimaan, joka kuvassa vedessä! :D <3 Pitääkin katsastaa uusi Spiderman, kun se tulee vuokralle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu Samu seisoo ja viilentelee, mutta ei ui. On siinäkin noutaja ;) Uusi Spiderman oli tosi hyvä, suosittelen <3 Ihanaa perjantaita Jonna <3

      Poista
  15. Auts, kyllä parkkisakot harmittavat aina! Pari kertaa olen saanut juuri tuollaisissa tyhmissä paikoissa sakot ja nykyisin tutkailen kyltit tarkkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ja hulluinta, että koko neljän naisjoukon voimin tutkittiin kylttiä ja tuumittiin, että tähän voi parkkia, kuten ennenkin. En ymmärrä mitä tapahtui vieläkään. :)

      Kivaa perjantaita Tuuli <3

      Poista
  16. Parkkisakot on kyllä ärsyttäviä! :( Me saatiin Miamissa sellanen ku auto oli väärin päin ruudussa.. ärsytti ihan sikana.. Meijän lidlissä pitää olla kiekko autossa ja muistelen,et ne on vaan tunnin paikkoja. :O

    Mukavaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän Lidlissä saa olla kiekolla toisella puolella parkkipaikkaa 2t muistaakseni, ikinä en jätä sinne puolelle, vaan toiselle puolelle, jossa saa olla kiekotta. Pelkään, että ne sakot tulee jonkun kiekon tulkintaseikan vuoksi meinaan. :) Varmaan tuo kiekotonkin alue muuttuu vielä kiekottomaksi.

      Ihanaa viikonloppua ja voihan Miaminkin sakko sentään! <3

      Poista
  17. Oh no! Parkkisakot ovat niin prstä!! Se on ku rahaa heittäis roskiin :(

    Mukavaa weekendii sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ja nyt oli oma vika, kuten kymmenellä muullakin autolla, mutta se eräs kerta järkyttää vieläkin. :) ihanaa viikkistä ihana <3

      Poista
  18. Sää ei oikeastaan vaikuta mielialaan mitenkään. Islannissakin aikoinaan asuneena olen jotenkin sisäistänyt heidän suhtautumisensa säähän eli sää on mitä on, ja ainoa mihin voi vaikuttaa, on oma suhtautumisensa asiaan eli päivän pilaa oma suhtautuminen eikä se sää. Tosin täytyy kyllä myöntää, että muutaman kerran olen tänä kesänä miettinyt, että miten sitä jaksaa taas pitkän pimeän kauden kun ei ole edes viikkoakaan kunnon paistetta lomalla.

    Noi parkkisakot on aina yhtä ärsyttäviä, mutta Porvoossahan se on vähän niinkuin kaupungin tapa ;) Käymme tosi usein mökiltä Porvoossa leffassa ja seuraavaksi on luvassa juuri Spiderman. Täytyykin varmaan kuvata ne merkit leffaan mennessä ja katsoa onko merkki pysynyt samana ulos tullessa. Vanha vitsihän Porvoon suhteen on aina ollut se, ettei siellä koskaan tiedä minkä kadun kaupunki on päivän aikana muuttanut yksisuuntaiseksi ja ilmeisesti kaupunki noudattaa nyt samaa liikennemerkkienkin suhteen :D

    Ihanaa viikkoa säästä huolimatta toivoopi Minna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi olet asunut Islannissa, iso wau <3 Juu jos on huono sää, nautin sisällä vaikka kirjasta, tekemistä riittää, joten ei vaikuta niin mielialaan, mutta pitkä pimeä talvi on paha eli se pimeys on sielulle pahinta myrkkyä. Ensi talvi pelottaa juuri siksi, kun talvi jatkui toukokuulle ja kesäkään ei ole kesä.

      Porvoossa se on kaupungin tapa ja olemme kuuluisia ihan pitkin Suomea tästä asiasta ja jotkut turistitkin välttelee, kun sen ekan kerran ovat sakot saaneet.

      Eittämättä kävi mielessä, onko se kyltti vaihdettu sinä aikana, kun olimme leffassa. Sellainen olisi peruuttamattoman törkeää, yöllä ne pitää vaihtaa. Koomisinta, että me kaikki neljä tuijotimme kylttiä ja tuumimme, että tähän voi hyvin parkkia. Noh silti otan tämän nyt ihan omiin nimiin, mutta se aiempi keissi ja sitten niiden vanhusten sakottamine, vastailin tuonne ylempää asiasta, niin niitä en unohda ikinä ja itselläkin on sellaiset parkkisakkotraumat täällä Porvoossa.

      Spidermania suosittelen ja Lidlin kiekotonta parkkipaikkaa. ;)

      Ihanaa viikonloppua Minna <3

      Poista