sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Suloinen Rhodos
























Pari reissupäivää takana ja voisi todeta, että alkaa olla loman tuntua ilmoilla. Eilen tuli jopa nukahdettua aurinkotuoliin kirjaa lukiessa ja kyseinen rauhoittumisen hetki tuntui nirvanalta. Ensimmäisenä päivänä oli vielä levoton olo ja vaikea rentoutua, mutta tästä se lähtee, voimainkeruureissu. :)

Rasvaa olemme lätkineet kroppaan minkä ehtii, mutta pinkkinä rapunahan suomalainen sitä on. Mahtavaa kuitenkin täällä Rhodoksella on, että täällä käy koko ajan mahtava tuulenvire ja soijaa ei pukkaa niin pahasti, kuin esimerkiksi eräillä Barcelonan reissuilla, saatikka Rooma oli heinäkuussa ihan kauhistus.

Ihmiset ovat todella ystävällisiä, kaupunki on siisti, käsveskansa puolesta ei tarvitse pelätä ja aah feta ja tsatsiki. Kuopus on löytänyt reissukamun ja esikoinen selvästi nauttii myöskin. Paitsi, että tyttöjen huoneessa oleva torakka tosin melkein vei toisille raiteille. En nähnyt, mies ja lapset näki ja iso kuulemma oli. En ole koskaan vielä yhdelläkään reissulla törmännyt torakkaan ja uuh pakko sanoa, että aika ällöä. 

Rhodos vaikuttaa oikein suloiselta matkakohteelta, jossa on kaikki palaset kohdillaan. Ainoa miinus joka aivan pikkuriikkisen häiritsee, on suomimeininki eli ravintoloissa on suomen kieliset menut ja puhutaan muutamia sanoja Suomea. Jos vertaa taannoiseen Turkin reissuun ja Afyoniin, niin miten virkistävää oli Afyonissa, ettei turisteja ollut. Mutta eipä tuo seikka häiritse ja tiedettiin, että nyt tultiin turistimatkalle rentoutumaan. Sitä vaan kokee tälläinen matkustusnälkäinen jousimies lapsekkaasti, olevansa enemmän seikkailulla, jos suurin osa vastaantulijoista ei kuitenkaan olisi suomalaisia.

Siltikin aivan ihastuttava paikka tämä Rhodos ja jännää nähdä mikä on fiilisten lopputulema, kun loma on ohi. Peittoaa ainakin mennen tullen kaikki Kanarian matkat kohteena. Historian havinaa eli Rhodoksen vanha kaupunki sykähdyttää. 

Oletteko käyneet Rhodoksella ja mitä pidätte? Matkustatteko mieluiten kohteeseen, jossa ei välttämättä törmää suomalaisiin vai päinvastoin, omasta mielestä kumpikin tosi hyvä. 

Ai niin meille vinkattiin vanhassa kaupungissa ravintola Romeo ja jepulis oli aivan älyttömän hyvää ruokaa, mieletön tarjonta ja tehokas palvelu, tosin hinnat noin Suomen luokkaa. Yllä oleva jättikatkarapupasta nautittu siellä ja oli tajuttoman hyvää. 

Aurinkoista sunnuntaita Suomeen <3

53 kommenttia:

  1. Nauti ihanasta Rhodoksesta, Tiia. Mun reissusta sinne on 38 vuotta. Huoks.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ne vuodet kuule vierii, ihan sama hommeli. Kiitos Satu kovasti <3

      Poista
  2. Voihan upeus kun katsoo kuviasi, puitteet ja asenne rentouttavaan lomaan ainakin kunnossa! Rhodos on jostain kumman syystä jäänyt väliin, mutta noiden kuvien perusteella lähtisin oitis. Siis tuo rapupasta, huh, voin uskoa että oli hyvää.
    Mitä upeinta loman jatkoa sinne, täälläkin saimme nauttia helteisestä lauantaista, sunnuntai avautui hieman pilvisenä mutta eiköhän tätäkin tule hieno päivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, Rhodos on jäänyt omiin muistikuviin bilepaikkana ja siksi ei ole koskaan kiinnostanut. Tämä kyllä vaikuttaa suloiselta lintukodolta ja ei ihme, että tätä on niin moni kehunut. Viehättävä paikka. <3

      Kiitos niin paljon Heli ja upeaa uutta viikkoa sinne <3

      Poista
  3. Näyttää upealta:) En ole käynyt Rhodoksella, mutta kyllä houkuttelisi:) Ihania lomapäiviä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen iloisesti yllättynyt, oikein viehättävä paikka kaikin puolin. Kiitos Sari ja aurinkoa sinne <3

      Poista
  4. Se on muuten oikeasti jännä, mistä ne tunnistaa heti, että olet suomalainen, ei tarvi edes puhua yhtään mitään, tosin pari kertaa meni viime kerralla vikaan ja meitä luultiin Teemun kanssa ruotslaisiksi, mutta noin yleensä, ne tietää välittömästi ulkonäöstä, mistä maasta olet, vaikka koittaisit olla coolisti puhumatta mitään ja testata tietämystä. :D Ja joo Rodoksella on torakoita, mutta aina lämpimissä maissa. Alkukesästä ei niinkään, mutta mitä pidemmälle kesä menee ja turistimäärä lisääntyy niin on varsinkin iltasella kaduilla aika tavalla. Monesti olen nähnyt sellaisen vilisevän ohi, paikalliset tamppaa niitä kengän pohjillaan. :D Hotellihuoneessa en ole vielä nähnyt. Lefkaksella oli myös, joten sinällään eivät itseäni järisyttäneet. :D Ihanaa loman jatkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkään en tajua, tosin Jussia ei usein tunnisteta, vaan jopa luullaan paikalliseksi. Toinen kun on perinyt isänsä tummat hiukset ja taas äidiltä ruskeat silmät ja ruskettuu tosi hyvin.

      En ole ikinä nähnyt torakkaa ja toivon asianlaidan pysyvän niin, koska sitten menee yöunet, koska kuvittelen miten torakka ui suuhuni meikäläisen yöllä koristessa, apua!

      Kiitos ihana Jonna ja paljon haleja sinne <3

      Poista
  5. Olimme perheen kanssa Rhodoksen Ixiassa pari vuotta sitten ja tykättiin kovasti. Siellä oli Cake Box -kahvila, josta sai ihanaa kolmen suklaan kakkua. Piti ostaa tuota kakkua hotellin jääkaappiinkin, kun oli niin herkkua. Kreikka on mahtava maa turisteille ja me kissaihmiset rakastuimme kissoihin. Kreikkalainen mummo ruokki niitä ja huuteli kissoille:"Miips" tai vastaavaa ja kyllä vaan sai kissat koolle. Ihanaa lomaa, nauttikaa auringosta:)! Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoijoi ja täysin ymmärrettävää, että ostitte kämpille asti. :) Olen samaa mieltä, että nyt sydän sykkii Kreikalle täälläkin, aiempi Korfun reissu ei herättänyt niin lämpimiä tunteita. Täällä on mukavia ihmisiä, puhdasta ja ei muuten haisekaan pahalle, Turkissa oli hieman jännä tuoksu meinaan. Jokin suitsukkeen ja jonkin muun välimuoto, hieman kuin mies on tullut työmatkalta Intiasta, jotain saman suuntaista. Kisuistakin huomaan, että pidetään todella hyvää huolta.

      Kiitos niin paljon Sari ja ihania unia <3

      Poista
  6. Näyttääpä kivalta!

    Suomalaisia on joka puolella, New Yorkissa, Hong Kongissa, Pariisissa, Tokiossa, Barcelonassa... Menitpä minne vain, aina siellä on toinen suomalainen. Yleensä ei tarvitse muiden edes sanoa mitään, suomalaisen vaan tunnistaa aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, törmättiin jopa Nykissä Mika Saloon keskellä katua. Mutta se ei ehkä ole se, vaan se, että kaikissa kaupoissa puhutaan Suomea ja menut on suomen kielellä jne. Eli tosiaan haluan ulkomailla tuntea olevani ulkomailla. :) Suomalaisen tunnistaa kyllä aina, jännä juttu sekin. :)

      Ihania unia Tuuli <3

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Maiccu kiitos niin paljon ja ihania unia <3

      Poista
  8. Ihanat kuvat ja kuulostaa todella rennolta lomalta. Oikein iski lomakateus :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh kiitos Paula kovasti ja kohta se meidänkin loma loppuu. <3 Kivaa uutta viikkoa <3

      Poista
  9. Ihania kuvia <3. Me olemme poikaystävän kanssa pähkäilleet, mihin lähtisimme ensi keväänä reissuun ja eilen päätimme arpoa tuurilla lopullinen kohde niistä vaihtoehdoista, mitkä meillä oli. Kohteeksi osui Venetsia! :) Kyllä matkustaminen on vain ihanaa <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Venetsia on ihana, käynyt kolmesti ja joka kerta tehnyt vaikutuksen <3 Loistava valinta, nauttikaa <3 Matkustaminen on ihan parasta hommaa. <3

      Aurinkoista tulevaa maanantaita Laura <3

      Poista
  10. ihania kuvia ja tunnelmia! Olen ehdottomasti seikkailija lomailija ja mitä vähemmän suomalaisia sitä parempi. Periaatteiseeni kuuluu, että en halua matkustaa useaa kertaa samaan paikkaan, vaan haluaisin nähdä mahdollisimman paljon eri paikkoja.
    Ihan mahtavaa lomaa teille! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama homma ja etenkin, kun muutamaa maata on tullut tahkottua aivan liian monta kertaa. Eli vaikka Rhodos olisi kuinka viehättävä, seuraavalle kerralla jonnekin muualle, siis ihan periaatteesta, jotta ehtii nähdä mahdollisimman paljon maailmaa. :)

      Kiitos Johanna ja ihanaa uutta viikkoa <3

      Poista
  11. Upeaa ja niin kirkasta ja sinistä ja ja ....mahtavia lomakuvia! Kyllä sun nyt kelpaa ja rentoutumisen luulisi onnistuvan:) Rhodos on joskus tullut koluttua nuorena ja samoin itseä silloin ärsytti ne suomijutut. Kyllä matkoilla suomalaisia saa tulla vastaan, mutta ehkä kuitenkin mieluimmin nautin siitä, ettei ihan joka kolmas olisi suomalainen:)
    Varmasti on ihana kun on tuulta, joka vilvoittaa ja muistan olleeni kerran Roomassa helteessä ja se oli aivan tuskaa. Nautiskelkaahan siellä nyt kunnolla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu saa tulla suomalaisia vastaan toki, mutta esimerkiksi Barcelonassa tuli muutama hassu, niin täällä miltei kaikki tuntuu olevan suomalaisia. Tietenkin paikalliset ajattelevat olevansa kohteliata, kun puhuvat meille Suomea, mutta itse nyt vaan tykkään siitä tunteesta, että olen täysin ja totaalisesti ulkomailla. Ihan pahinta on, että löytyy suomalaisia ruokia, meidän mieleen. Juu parasta reissussa on juuri eksoottinen ruoka. :)

      Rooma heinäkuussa, ei enää ikinä!

      Kiitos niin paljon M ja ihanaa uutta viikkoa <3

      Poista
  12. En ole käynyt Rhodoksella mutta tosi kivalta näyttää maisemat ja herkut.Ja vielä komistus kainalossa🤗. Ihanaa lomaa teille😗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih ihana, luenpa tämän omalle miehelle <3 Hyviä unia <3

      Poista
  13. ♥♥♥ Ihanat kuvat ♥♥♥
    Iski aivan hirveä Kreikka- ikävä. Rhodoksella olen lomaillut kerran ja pidin saaresta valtavasti. Eikä vähiten noiden mainitsemiesi asioiden takia. Lähtisin tältä istumalta, jos joku "pakottaisi" seurakseen. :-D
    Joillakin reissuilla olen kokenut Suomi- meiningin hieman häiritseväksi, mutta olen sitten vain päättänyt, etten anna sen häiritä itseäni. Olen koettanut hakeutua sellaisiin pienempiin ravintoloihin syömään, niissä on vähemmän sitä turistimenoa ja hinnatkin ovat usein jonkin verran alhaisemmat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, en anna häiritä itseäni, on sellainen seikka tuo suomimeininki, että ehkä ensi kerralla muualle, jossa suomimeinkiä vähemmän, mutta missään nimessä se ei haittaa esteeksi asti.

      Sellaiset ravintolat, joissa paikalliset käy, ovat oiva valinta. :)
      Rhodos on todella viehättävä, olen ihastunut ja ennakkoluulo Kreikkaa kohtaan Korfun jälkeen on täysin poistunut. :)

      Ihanaa uutta viikkoa Tuuli <3

      Poista
  14. Ja siis nautihan ihan täysillä. Ota paljon kuvia ja postaa reissutunnelmiasi tänne. On ihanaa päästä fiilistelemään edes tätä kautta Rhodoksen tunnelmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh ihanaa, jos ei kyllästytä katsella näitä, mietin tässä kuinka paljon on soveliasta näitä lomakuvia tuutata. :) Kiitos Tuuli kovasti <3

      Poista
  15. Ihanat kuvat ja tunnelmat - varmasti turhaa sanoa, että: "Nauti" :)
    - Oikein ihanaa loman jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos niin paljon ja aurinkoa uuteen viikkoon Marru ihanuus <3

      Poista
  16. Mä niin haluan taas tuonne. Olen käynyt varmaan 20 kertaa 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on siten sun mesta ja sillä sipuli <3 Ihania unia Maiju <3

      Poista
  17. Ihanat kuvat, joista välittyy lomatunnelma. Omasta käynnistä Rhodoksella on kauan, mutta muistot aktivoituivat kuviesi myötä. Rentoa loman jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa kuulla ja on tämä viehättävä paikka <3 Kiitos kovasti ja lempeitä unia sinne <3

      Poista
  18. Rhodos on ihana paikka. Viime ja toissakesänä viimeksi siellä kävin. Tänäkin vuonna harkittin, mutta tällä kertaa valikoitui Turkki. 4 tähden täyshoitohotelli elokuulle 395euroa sai muuttamaan mieleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No aivan tajuttoman hyvä tarjous, ei ihme, että menette. Tykkäsin Turkistakin, kun vasta siellä olin. Matkustaminen on ihanaa <3 Kivaa uutta viikkoa Marika <3

      Poista
  19. Ei olla tuolla käyty mut me ollaan muutenkin matkustettu valitettavan vähän. Syksylle haaveissa olisi jokin reissu jos vain edullisia paketteja löytyis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peukut kovasti pystyssä, että pääsette Nanni reissuun <3 Ihanaa uutta viikkoa muru <3

      Poista
  20. Rhodoksella olen kerran käynyt ja kyllä tykkäsin paikasta. Silloin tosin ei turisteja siellä kamalasti ollut. Minä tykkään kummankinlaisista paikoista, turisteilla ja ilman. Kännäily-bilekohteisiin en menisi enää.
    Ihanaa loman jatkoa Tiia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama homma, bilepaikat ja baarit, ne on nuorena nähty ja ei vaan enää nappaa, ovat pikemminkin viimeinen asia mielessä. :)

      Kiitos niin paljon Outi ja hyviä unia <3

      Poista
  21. Näyttää upealta! Mukavaa reissua. ♥

    VastaaPoista
  22. Ihanat kuvat!
    Olen ollut lomalla Rhodoksen kaupungissa sekä Pefkoksella. Pefkos oli pieni, rauhallinen paikka, josta oli helppo bussilla lähteä käymään Rhodoksen kaupungissa. Bussin valinnassa vain piti olla tarkkana. Tullessamme takaisin Rhodoksen kaupungista, bussimme kiersikin kaikki mahdolliset syrjäkylät. Toisaalta tuli nähtyä sellaista Rhodosta, jota ei tavallisesti näe.
    Torakoita olen nähnyt pari kertaa. Toinen kerta oli Rhodoksen vanhassa kaupungissa. Ihmettelin, mikä kiveystä pitkin liikkui ja menin katsomaan lähempää. Jättimäinen torakka. Arvaa, hirvittikö, ja menikö loppuloma jalkoihin katsellessa? Toisella kertaa torakka juoksenteli hotellihuoneessa. Paikka oli muistaakseni Kypros.
    Leppoista loman jatkoa teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Googlasin tuon Pefkoksen ja ihanalta paikalta vaikuttaa ja seuraava reissu, jos osuu Kreikkaan, niin jonnekin uuteen paikkaan ehdottomasti taasen. :) Juu puolensa ja puolensa moisella kiertoajelulla. ;)

      Nuo torakat, oikeasti toivon, että selviän kotiin asti näkemättä ja toivon vielä, ettei matkalaukkuun vaan eksy joku pariskunta ja perustavat meidän kotiin oikein yhdyskunnan, hui kauhistus mikä ajatus. Onneksi on Osku!

      Kiitos kovasti ja aurinkoista uutta viikkoa Mannilainen <3

      Poista
  23. Upeita otoksia! Itse kävin Rodoksella 2001 äidin kanssa, äkkiseltään oli pettymys, olin sitä ennen käynyt etelässä kohteissa jossa ei niin paljon suomituristeja. Toisaalta oli helppo olla äidin kanssa just tuolla kun kaikki oli niin helppoa. Venereissu Lindokseen oli aivan upea, puhumattakaan maisemista mitä siellä oli kun kapusi ylös. Vanha kaupunki tuli kans koluttua moneen kertaan. Eli toisaalta pieni pettymys mulle mutta äiti tais olla tosi tyytyväinen ❤ (Äiti oli ikionnellinen kun päästiin näkemään Danny livenä Ellin baarissa)
    -Suvitar-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa juuri tutulta, on ihanaa ja itten häiritsevää tuo turistihommeli ja suomimeininki.

      Venereissusta Lindokseen olen tässä haaveillut, mutta voi olla, että se jää osaltamme suorittamatta, koska tuo allaselämä ja kirja vetää niin kovin puoleensa. Osa meistä kärsii myös meripahoinvoinnista, joten sekin pienenä jarruna tässä. Kunpa ehtisi kaiken, miten tämä aika loppuukaan taas kesken. <3

      Hih ihana tuo Danny ja Ellin baaria en ole tosin bongannut. Mutta Vävypoika kauppaan pyydettiin maistelemaan, mutta en mennyt. ;)

      Ihania unia Suvitar <3

      Poista
  24. Ihana katsella näitä kuvia. Lämpöä ja värikkyyttä täynnä. En ole käynyt vielä Rhodoksella, mutta syksyksi on tuonne reissu varattuna. Toivottavasti vielä silloin lämpöä riittää. Nyt tuntuukin, että hurja moni on tänä vuonna juurikin matkustanut Rhodokselle tai sitten vain kiinnittää asiaan huomiota, kun itsekin sinne suuntaamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi mahtavaa, onko teillä reissu tänne varattuna. Minä tai me olemme ainakin yllättyneet iloisesti, täällä on kivaa, hyvää ruokaa, kaunista, historiaa, vanha kaupunki on upea, mukavia ihmisiä, oikeastaan kaikkea mitä perhelomalta voi toivoa. <3

      Olen niin paljon kuullut kehuja Rhodoksesta, että se on selvästi vaikuttaneet alitajuntaan matkakohdetta valitessa.

      Ihanaa viikon jatkoa Kirsi <3

      Poista
  25. Kuusi kertaa on Rhodoksella käyty. Eka oli jo 70-luvulla:) Sydän sykkii aina Kreikalle. Mukavaa on aina ollut eikä ole turistit haitanneet.
    Heti lähtisin, jos olis mahdollista:)
    Nauttikaa lomasta ja ihanasta kreikkalaisesta ruoasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi mahtavaa, olet nähnyt monenlaisen Rhodoksen mikä on upea juttu. :) Nautitaan, täällä on ihanaa ja kreikkalainen ruoka on totisesti loistavaa. <3

      Ihanaa viikkoa Hanne ja toivottavasti pääset Rhodokselle pian uudelleen <3

      Poista
  26. Ihanaa lomaa teille!

    Minä tykkään kaikenlaisista kohteista: sellaisista perusturvallisista lomakohteista ja sitten vähän oudommista ja vähemmän kansoitetuista kohteista. Lasten kanssa reissatessa minusta on vaan etua, että kohde on tunnettu turistikohde. Silloin sieltä saa kaikille sopivaa ruokaa, on lääkäriä saatavilla ja viihdykettä ipanoille. Yritän välttää niitä paikkoja, jotka vetävät bilekansaa. Rauhallinen on minulle parempi :D

    Olen käynyt Rhodoksella ja tykkäsin siitä. Silloin elin sellaista kautta, että Rhodos oli tosi hyvä paikka, koska siellä oli menoa ja alaikäiset pääsivät ihan minne vaan sisään :D :D Siihen aikaan en myöskään syönyt fetaa enkä oliiveja. Oi niitä aikoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rva Kepponen <3

      Sama homma meillä, tämä Rhodos on jetsulleen täydellinen lasten kanssa ja myös rauhallinen, bilettäminen ei ole omakaan juttu ja juurikin lapset edellä, silloin on kaikilla mukavaa. :)


      Hihi olen itse käynyt samanmoisen reissun Italian Riminillä. ;) Juu ja söin vissiin silloin pastaa, pastaa ja pastaa, enkä muuta ja jädeä tietty ja hmm. kaikenlaisia drinksuja. Oi niitä aikoja.

      Samaa mieltä, on ihanaa myös seikkailla ja mennä ihan outoihin paikkoihin. Monenlaisia matkahaaveita on mielessä ja kun tytöt hieman kasvaa, niin nekin on muksujen kanssa toteutettavissa. :)

      Kivaa viikkoa sinne <3

      Poista
  27. Voi näitä sinun kuviasi... voisi vain leijua pois... kauas pois... ihanaa silmän ruokaa.

    VastaaPoista