keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Afyon päivä 4 ja me bloggaajat paikallislehdessä

Päivä 4 on täällä Afyonissa tullut päätökseen ja eilen pääsimme tutustumaan ruohonjuuritasolla paikalliseen elämään, historiallisiin luoliin, Afyonin ylpeyteen isoon ja kauniiseen järveen. Yllä olevassa kuvassa naiset töissä kikherneviljelmällä ja alla olevassa kuvassa Opium kukkameri. 




Saimme ihailla historiallisia luolia, osa toiminut hautausmaana tai monumentteina edesmenneille kylän rikkaille ja tärkeille henkilöille. Matkaa luolille keskustasta noin 30-minuuuttia. 

Vasemmalta Reason for Season Mirka, Sharon blogin Sharon, Tanjan matkassa maailmalla Tanja ja Mua lemmitkö vielä Kustaa Tiia. 
Hautausmaa oli eleettömän kaunis ja valkoiset pienehköt kivitaulut erilaisine koristeineen viehättivät enemmän silmää, kuin suomalaiset pömpöösit marmorihautakivet. 




Jälleen kerran kävimme syömässä loistavaa paikallista ruokaa Ihsaniye Belediyesin Frig Vadileri Caltepe Sosyal Tesisleri ravintolassa ja tuon omankin annoksen hinta oli n.4e, ruoka oli mielettömän edullista ja sanoinko jo, niin hyvää!
Paikalliset mummelit ja papat ovat ihania. Kuka silittää hiuksista, tai kuka kainosta katselee alta silmien. Tällä kertaa sydämeni onkin vienyt paikalliset vanhukset, paikallisten eläinten tai lapsukaisten sijaan. 
Yllä oleva makuupaikka on pitkiä matkoja reissaavien autoilijoiden ja työntekijöiden levähdyspaikka. Huoneita oli monia ja rukoushuone myöskin.

Minä taasen eilen kellahdin illan päätteeksi Ikbal Thermal Spa kylpylähotelliin tarjoaman klassisen hieronnan pauloihin. Ikbal Thermal Spa hotellissa meitä on kohdeltu, kuin kukkaa kämmenellä. Hotellin johtaja on todellinen herrasmies ja puhuu loistavaa englantia. Osaa myös hyvin ajatella monia asioita meidän naisten kannalta, mitä haluamme kokea ja nähdä Turkissa.  
Tänään on viimeinen päivä Afyonissa ja ensi yönä odottaa herätys klo 3:00 yöllä. Vaikka reissuväsymys hieman alkaa jo painamaan, niin kotiin viemiseksi vien repullisen muistoja, elämyksiä ja hyvien ihmisten kauniita katseita. 

Ovatko historialliset monumentit ym. lempinähtävyytesi reissuilla ja oletko käynyt paikallisissa hieronnoissa ym. ja jos olet, mitä olet tykännyt. Toki olisi mukavaa kuulla mitä tahansa kokemuksia tai jos jollain on kertoa joitain hauskoja tarinoita ja ihan mistä maasta vaan. :)

Aurinkoa keskiviikolle ja terkkuja Turkista. Ohessa vielä linkki, pääsimme eilen paikallislehteen, kun Afyonin kuvenööri tapasi "World famous finnish blogger's". Turkkilaisittan isolla sudilla maalausta jutun mehukkuuden suhteen. :)

Ei muuten hajuakaan mitä olen painanut editoidessani videota, koska siihen tuli merkilliset elokuvan tyyliset laajakangasreunat. Mutta videon lopussa on hauska pätkä, kun turkkilaiset isäntämme maistavat Lakridsia. :) Kannattaa katsella. <3





Matka on toteutettu yhteistyössä Turkin valtion kulttuuri-ja matkailutoimiston ja Turkish Airlinesin kanssa.

26 kommenttia:

  1. Heh heh, ihan paras videon loppu.
    Niin kauniita nuo paikat joissa olette vierailleet ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salmiakki sai arvosanan 3 ;) Ihania paikkoja, niin kaunista <3

      Poista
  2. Ihan paras tuo world famous 😎👌 Mutta hei, bongasin, et meillä taitaa olla samanlaiset aurinkolasit 😍 Kuinkas muuten 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih ja kuinkas muuten <3 Ihana Ninski <3

      Poista
  3. On teitä siellä hyvänä pidetty, niin kuin asiaan kuuluukin. Turkkilaiset mummot ja papat maaseudulla ovat vertaansa vailla ihania. Minullekin on eräs mummo ommellut tuommoiset kukkapöksyt ja ne ovat mainiot kesäkuumalla, ei purista eikä kiristä mistään, mutta suojaavat liialta auringolta =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihana mummeli ja kukkapöksyt. <3 ovat niin herttaisia, hymy tulee sydämestä asti <3

      Poista
  4. Olette kyllä todella päässeet näkemään ja kokemaan kaikenlaista upeaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä hyvin erilainen reissu, kuin valmismatka. :) <3

      Poista
  5. Ihana reissu teillä.Täällä olen yös ollut kikhernepellolla.Kiva kuva sinusta ja Sharonista🌻Hänen ihana isoäitinsä oli äitini ystävä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletko oi wau ja muistan, että tunsit Sharonin isoäidin <3 Sharon on aivan ihana tyyppi, aito pakkaus <3 Terkkuja <3

      Poista
  6. Teitä siellä hemmotellaan. World's famous finnish bloggers! Kyllä paikallislehti tietää. Ja mummelit ja papat ovat tykästyneet sinuun. Enpä ihmettele. Säteilet hyvää tuulta. Ja sinäkin heihin.
    Tykkään muuten noista ei niin siloitelluista ruoka-annoksista. Ruoka ja maku ovat pääosassa - ei muu.
    Aurinkoista viikkoa ja tervetuloa kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisitpa kuuluisana täällä mukana, hih. :) Ihana sinä ja samaa mieltä, kaunein ruoka on runsasta, ei välttämättä hifistelyä, no on sekin kaunista, ruoka aina on kaunista.

      Ihanaa viikkoa ja kiitos Tuula ystäväin <3

      Poista
  7. Oih...matkakuume nostaa päätään.. :) Ihanaa kun pääsitte tuonne ja nautitte!!! <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinä ihana ja toivottavasti pääset pian reissuu <3 Muiskuja <3

      Poista
  8. Ihan mahtavia kuvia, varmasti mieleenpainuvia elämyksiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti ja elämykset säilyy ikuisesti sydämessä <3

      Poista
  9. Teidän reissusta tuli ihan erilainen kuin olin ennakkoon ajatellut. Ihan mielettömän lämminhenkinen ja hirmu sympaattinen matka kaikenkaikkiaan <3. Kertomusta on ollut ilo lukea! Kateeksi vaan käy se marmorinen shakkilauta :). Olisi kyllä hieno! Isälle sellaisen taisin nimenomaan Turkista, vai oliko Marokosta, sata vuotta sitten ostaa, kun harrastaa shakkia. Niinkuin me kaikki kohta, jos viisaan vanhuksen ennusteisiin on uskomista :D. Luurit nurkkaan ja shakkinappulat kehiin..

    Videota en vielä katsonut, mutta katson heti, kun kehtaan (nyt näyttelen kirjoittavani jotain tärkeää työperäistä tekstiä ;)).

    Ihanaa lopopumatkaa! Tavallaan toivon, että olisitte siellä vielä kauan, koska mieluusti lukisin ja katselisin lisää, mutta uskon, että koti-ikäväkin jo vähän painaa, joten tervetulloo takaisin sitten, kun on aika <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuli, ei sellainen turistihommeli tai pool loma, vaan aitoa Turkkia koettu niin monin eri tavoin, että on jopa vaikea vielä sulattaa kaikkea.

      Oi ostitko tuo shakkilauta on aivan upea, jotenkin liikuttava ja käsittämätönkin lahja. <3

      Hih aina naurattaa, kun salaa luet, kiitos että luet. <3 Kohta pukkaa ulos toinenkin video tai siis neljäs jo. ;)

      Kiitos jos olet jaksanut näitä lukea ja katsella ja vielä yksi Afyon postaus on tulossa. :) Miestä ja muksuja on ikävä, myönnetään. <3 Aurinkoa Annukka <3

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Kiitos oli kyllä hyvin erilainen ja mielenkiintoinen reissu <3

      Poista
  11. Turvallista kotimatkaa, maailmankuulu bloggaaja!

    VastaaPoista
  12. On teillä ollut reissu - ja olen Annukan kanssa samaa mieltä siitä, että ihanan erilainen matka kuin olen ajatellut!
    Ja voihan salmiakki! Ja minäpä voinkin nyt sitten kehuskella tuntevani maailmankuulun bloggaajan ja että olemme muuten samassa portaalissakin;)
    Turvallista kotimatkaa, Tiia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi kyllä hymyilyttää tuo maailmankuulu hommeli, mutta pitää kaiketi olla otettukin. ;) Juu reissu ei ollut altaalla lököilyä, shopppailua ym. vaan aitoa Turkkia :)

      Ihanaa viikonloppua Lady ja kiitos kovasti <3

      Poista
  13. Turkki on upea maa matkustaa ja kun saa nähdä ja kokea noin hienoja ja aitoja juttuja, niin olet ollut onnekas. Ruoka on hyvää, kuten jo sulle kerroin omista kokemuksista ja ihmiset ystävällisiä:) Hieno matka teillä on ollut:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruoka on mielettömän hyvää ja etenkin vanhukset oli niin herttaisia Muut paikalliset hieman oudoksuivat meitä, eivät ole tottuneet turisteihin. Kivaa viikonloppua <3

      Poista