perjantai 3. maaliskuuta 2017

Miksi kosmetiikka on pinnallista?

Nyt purkautuu ilmoille sellainen asia, jota olen jäpittänyt sisälläni ainakin parin vuoden ajan. Rakastan kahvimukeja, peltipurkkeja, kirjoja ja kosmetiikkaa ja olen näiden suhteen varsinainen keräilijä. Kahvimukit saavat aina kahvitunnelman tuntumaan erilaiselta ja kahvin maistumaan maukkaammalta. Peltirasiat tuovat omasta mielestäni kotiin vinkeää sisustuksellisuutta ja kotimme kaunein sisustuselementti taasen on meidän mittava kirjahylly kirjakokoelmineen, puhumattakaan kirjojen sisältämät tuhannet seikkailut ja tarinat. Mutta entäs sitten kosmetiikka?




Kosmetiikasta intoilemiseen liittyy jotain hieman häpeällistä tai ainakin muut ihmiset saavat minut tuntemaan niin. Kosmetiikka on "pinnallista", koska se liittyy naisen kaunistautumiseen ja nainenhan on pinnallinen, koska meikkaa. Asiaa voi jopa kärjistää niinkin pitkälle, että meikkipaukku nainen ei varmaan voi olla kovin viisas. Emmekö me vieläkään ole oppineet, elämmekö vieläkin kivikaudella? Tuomitsijoina on vaan tällä kertaa oman sukupuolen edustajat, en ole koskaan kuullut miehen suusta tuomitsevaa sanaakaan kosmetiikasta. Nainen on naiselle ajoittain keskiaikainen susi.




Kosmetiikka ei ole minulle vain tapa yrittää kaunistautua, vaan niin paljon enemmän. Se on tuoksujen ja huulipunien eri tuoksuja ja sävyjä, upeita pakkauksia, joihin joku suunnittelija on käyttänyt paljon ajatusta ja aikaansa. Erilaiset tuoksupullot/meikit/purkit, voivat edustaa jotain aikakautta ja juuri sen aikakauden desingnia. Tuoksut erityisesti saavat vahvasti eläytymään ja tuntemaan ja kokemaan tuoksumuistojen kautta erilaisia tunteita ja muistoja. Kosmetiikka saa myös materiatasolla oloni hyväksi, minä nyt vaan satun olemaan, kosmetiikka/kirja/muki/peltirasiahamsteri, mutta onko se synti?




Miten kosmetiikkapurnukat loukkaavat ketään, miksi juuri kosmetiikka on sellainen asia, että siihen kovin monella tuntuu olevan jotain sanomista. Mietitään vaikka kirjabloggaajaa tai puutarhabloggaajaa, kokeeko kukaan heitä pinnalliseksi, vaikka he saisivat kaikki kukkamultansa ja arvostelukappaleensa blogia varten luettavaksi tai testattavaksi? Toisaalta uskon, että hekin saavat ns. multaa niskaan, koska maailman meno on vaan sellainen. Entäs sitten sisustus tai vaatebloggaajat, siinä saatetaan olla jo  niillä rajoilla, että jotkut tahot saattavat ärsyyntyä kovastikin, mutta toki kaikkein pahnan pohjimmaisin ja pinnallisin on paljon kosmetiikasta kirjoittava bloggaaja. 




Ihmiset myös haluavat tuon asian hyvin herkästi sanoa. Voi kuinka monta kertaa minulle on sanottu, luen kaikki muut postauksesi, mutta en kosmetiikkapostauksia. Miksi tuo on niin tärkeä sanoa, miksi rivien välistä juuri kosmetiikka ärsyttää? Ymmärrän kyllä, että erityisesti muut ei kosmetiikasta kiinnostuneet bloggaavat haluavat asian ilmaista eli sillä välittävät minulle tietoa, "pahoittelen etten tuolloin kommentoi blogiasi". 




Ok sen ymmärrän, mutta miksi sukulaisten ja ystävienkin pitää tuo seikka tuoda tietoisuuteeni aina uudelleen ja uudelleen. Puolustelevatko hekin, etteivät he silloin lue blogiani. Toisaalta harvemmin he kertovat lukevansakaan... Mutta se, kun ei lueta, se kyllä kerrotaan. Ehkä olen nyt aivan liian herkkänahkainen ja ankara myös itselleni, ehkä tuomitsen itse itseni, jonkun sovinnaisen kasvatuksellisen äänen kuiskiessa sisälläni, ehkä itse koen, että tämä innostus on pinnallista ja luen siksi herkemmin muiden sanat väärin. 





Esimerkiksi ei itselle tulisi koskaan mieleen sanoa toiselle bloggaajalle tai sukulaiselle tai ystävälle, että ei minuakaan kiinnosta kukat, monet reseptit, kaikki kirjat, kaikki vaatteet jne. mutta jos joku ihminen niistä nauttii ja ne tuottaa hänelle iloa, niin minäkin iloitsen hänen puolestaan, aika simppeliä vai mitä?





On myös eräs, joka jossain kohden syytti, että käyn pinnallisissa kosmetiikkatapahtumissa, mutta hän itse ravaa alvariinsa tapahtumissa ja sisustuskaupoissa ostamassa lukemattomia tyynynpäällisiä ja sisustustavaraa. Miksi tyynynpäälliset on yes, mutta huulipuikko ei? Miksi erinäissä kosmetiikkatilaisuuksissa käymisestä saa syytöksen, elän pintaliitoelämää? Minulle pintaliitoelämä on enemmän täysin irratoniaalista irrottautumista arjesta ja arjen hämärtymistä ja erityisesti sitä, että yrittää olla jotain muuta kuin on, esittäen jotain parempaa. 

Pinnallista erityisesti myös on toisten tuomitseminen, kun ei katsota ihmistä pintaa syvemmältä, vaan oletetaan pintapuolisesti joidenkin omien tunteiden, kokemusten ja traumojen kautta toisesta jotain. Se vasta pinnallista on myöskin, sanoa kyseinen asia toiselle ihmiselle ja miettimättä miten paljon pintaa syvemmälle kohdettaan loukkaa.




En aio kuitenkaan lannistua, koska minunhan harrastus kosmetiikka on ja myös minun blogini. Jos ei kiinnosta, voi siirtyä seuraavaan, niin helppoa se on. Myöskään testiin saatu kosmetiikka ei ole vaan tipahtanut syliini, vaan sen eteen olen joutunut tekemään paljon työtä. 




Siis työtä, kuinka kehtaan, eihän blogin pitäminen, valokuvaaminen, kuvien muokkaaminen, kirjoittaminen ja kommentteihin vastaaminen ole yhtikäs mitään. Jokainen bloggaaja tietää asian kyllä olevan toisin ja ei minulla olisi alkuunsakaan riittävästi aiheita kirjoittaa, jollei olisi kiitos yritysten lähettämää testimateriaalia. Ajatelkaas on vielä bloggaajia, joille maksetaan kosmetiikasta kirjoittamisesta, minä teen juttua puikkopalkalla eli aika pieneksi jää tuntipalkka, jos suhteutettuna laskee blogikirjoitukseen ja kuvaamiseen käyttämän ajan. 




Se mikä eniten kuitenkin surettaa, jos sivutaan vallan koko kosmetiikka, on ihmisten tuomitsevaisuus ja myös tarve sanoa asia ääneen. Miksi kaikki kukat eivät saa kukkia, miksi toisen iloinen harrastus, joka ei vahingoita ketään, ei ilkeile, ei satuta, miksi se pitää mitätöidä ja yrittää ampua alas?




Blogiini muuten tullaan päivittäin eri kosmetiikan hakusanoilla, joten ilokseni pötkylähöperyyteni kuitenkin kiinnostaa erittäin monia. Haen itsekin muiden blogeista kosmetiikan saralla inspiraatiota ja uusia innoittajia, joten en ole yksin. 




Olen kuitenkin hölmö idealisti, mutta toivoisin, että ihmiset ensin miettisivät ennen, kuin laukovat. Tuntuu, että täällä Suomessa on vireillä sellainen tuomitsevaisuuden huntu. Kyllä "pinnallisistakin" asioista saa nauttia, elämässä on niin paljon tuskaa ja kärsimystä vastapainona. Sitä kosmetiikka minulle on, iloa ja nautintoa, ei pelkästään huulien punaamista vaan jotain paljon enemmän. Mutta jos vertaat omaa innostusta kukkien istuttamiseen, tai uuteen vaatteeseen tai sisustuslementtiin ja sen tuomaan nautintoon, niin ehkä sitten ymmärrät hieman minua, tuo materialinen ihastuksen kohde sattuu vain olemaan eri.




Näin minä tämän asian olen kokenut ja jo parin vuoden ajan. Olen ottanut ajoittain siipeen kaikkien rivien välisten ja suorienkin arvostelujen iskiessä kosmetiikkaharrastukseeni. Hyvä on, sinua se ei kiinnosta, mutta miten sinä kokisit, jos  minua ei kiinnostaisi sinulle tärkeä harrastus, mitä ikinä se tämän maan ja taivaan välillä onkaan ja sanoisin sen aina uudelleen sinulle ja kertoisin harrastuksesi olevan vielä pinnallinen, koska se ei tuota yhteiskunnallisten arvojen täyttäviä hyveitä. Mikä viime kädessä on edes pinnallista, mikä tuottoisaa, mistä se raja vedetään? Jos suuremmalla mittakaavalla katsoo meidän ihmismuurahaisten touhuiluja, niin aika järjettömältähän miltei kaikki pipertäminen näyttää.




Noh nyt olin oikea mielensäpahoittaja, mutta kenties oli aika selventää, miksi kirjoitan kosmetiikasta, ihan samasta syystä, kuin joku rakastaa kukkia, kerää porsliinilintuja tai postimerkkejä, kosmetiikka on minulle iloa tuottava rakas harrastus, ei pelkästään päivittäinen meikki naamalla.




Iloista perjantaita kaikille ja nautitaan, iloitaan ja annetaan muidenkin nauttia. Minä tästä painun ihailemaan pötkylä-ja tuoksukokoelmaani. <3 Mitä sinä keräät tai harrastat ja oletko saanut piikkejä rakkaasta harrastuksestasi? Voisin vaikka kuvitella, että heppaharrastusta harrastavat ovat saaneet piikkejä elitistisestä harrastuksestaan tai vaikka purjehtijat, juu niin se vaan on, ei ole helppoa kenelläkään. Jokainen meistä saa osansa, sillä ihminen on ihminen ja satunnainen peto. 

*Tällä kertaa miltei kaikki postauksessa seikkaileva materiaalinen huttu on itse hankkimaa, tai jotkin lahjoiksi saatua. Tuhkimokuvan tuoksut ovat pr-näytteitä.



126 kommenttia:

  1. Hmm...nyt oli erinomaista pohdintaa!
    Kosmetiikka on tosiaan tunne-asia.
    Minusta tuntuu että naiset alkavat päästä jo kosmetiikan kanssa sujuiksi ja nauttivat tuoksuista ja huulipunien ja kynsilakkojen miljoonista sävyistä jo avoimesti.
    Mutta entäs sitten miehet?
    Heillä piilee vielä pitkään se ujous ja häpeily jopa kasvovoiteita kohtaan!
    Minusta oli vallan ihastuttavaa käydä eräänä päivänä kampaajani kanssa (homo mies) kosmetiikkaliikkeessä ostoksilla!!
    Sitä elämän riemua ja kokeilun intoa!!
    Sitä tarvitsisi moni nainenkin itselleen!
    Antakaa mennä vaan, ihanat naiset!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti ja taitaa miehillä kestää pitkään päästä meidän kanssa samalle viivalle. Itsestä huolihtimenhan on kaikki osa kauneudenhoitoa, kasvovoide, dödö, tuoksu jne. Kaikilla haetaan hyvää oloa ja myös sellaista kanssaihmisten hyväksyntää. Moni ei edes oivalla, ei huulipuikko ole sun kummempi, kuin dödö tai hammastahna.

      Ihana shoppailukaveri sulla on ollut.

      Aurinkoista viikonloppua <3

      Poista
  2. Annetaan kaikkien kukkien kukkia! Jokainen elää tyylillään ja hyvä niin. Jos jotakin ärsyttää sinun kosmetiikkaintoilusi niin onko pakko lukea... Jatka oman tapaasi ja iloitse asioista, jotka tuottavat sinulle hyvää mieltä. Kevätmielellä! Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin teen ja sinä ja kaikki muut myös. <3 Kiitos ihana Tuija ja mukavaa viikonloppua <3

      Poista
  3. Sun blogia on kiva seurata, koska sun jutut niin innostuneita. Jatka samaan malliin! <3
    T. Nelliina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nelliina ja kivaa, jos rakkaus ja into kosmea kohtaan kuultaa tekstistä. :) Ihanaa viikonloppua sinulle. <3

      Poista
  4. Ei kosmetiikasta kirjoittaminen tee sinusta tyhjäpäätä tai tyhmempää kuin muistakaan. Jokaisella saa olla olla omat kiinnostuksen aiheet. Voi lukea sitten ihan muita juttuja, jos sun jutut ei jaksa kiinnostaa. Minä rakastan kosmetiikkaa, purkkeja ja purnukoita :). Ja hajuvedet ne vasta ihania ovatkin :D.
    Kirsikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin juuri, voi skipata koko blogin, jos otsikosta jo päättelee, ettei ole omaa aihealuetta. :) Sama mieltä ja kosmetiikkahan on tänä päivänä visuaalisesti todella kaunista. <3

      Ihanaa viikonloppua Kirsikka <3

      Poista
  5. Nyt jätät Tiia kulta kaikki negatiiviset kommentit ja epämieluisat argumentit ihan tyystin huomioimatta, tai voit vaikka laittaa vastauksena sydämen...Koska tämä on sun blogi, jossa voit kirjoittaa i h a n mitä haluat ja jos joku pikkusielu päättää dropata sun tunnelmaa kritisoimalla sun aiheita tai mitä vaan, niin se on häneltä pois (ja hänen omaa "pahaa oloa" tai pätemistä!) eikä liity mitenkään suhun! Trust me <3 <3 Ihanaa wiikendiä höpönassu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä sen sanoit, kaiken mitä ajattelen itsekin ja minun blogi, minun harrastus. :) Kiitos niin paljon kannustuksesta ja paljon muiskuja ihanuus <3

      Poista
  6. Aina löytyy kateellisia ja kitisijöitä jos mistäkin asiasta. Anna palaa vaan! Ja olen asunut itse kauan pois suomesta ja olen huomannut tuon ikävän piirteen mikä on yleistynyt.." tuomitsevaisuuden huntu" juuri niin se on ja kun on itse sieltä pois sen näkee helpommin, huomaa, lukee jne. Miksi näin? Se joka sanoo, yleisemmin voi itse huonosti, kateellinen jne ja on pakko yrittää sitä omaa huonoaoloa purkaa toiseen että saisi omaa oloa paremmaksi...Älä niistä välitä, lapsellista se vaan on heiltä päin. Jokainen saa harrasta ihan mitä haluaa ja kiva näitä on katsella ja lukeakin, vaikka itse käytän tosi vähän kosmetiikkaa ja jos käytän se on vain luonnonmukasesti tehtyä, mutta silti luen ja tykkään blogistasi! Ja onneksi on erilaisia blogeja, hirveetä jos kaikki tykkäisi samasta asiasta..huh!

    Hyvä postaus! Ja ihania meikkejä, mukeja!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tarvitse mennä sen pidemmälle, kuin Ruotsiin, niin kyllä on eri meno. Suomessa joutuu häpeilemään kaikkea ja pitää itseään vakan alla. Heti yritetään ampua alas, jos ihminen iloitsee. No onhan tuo kärjistettyäkin, niin paljon on kannustavia ja hyviä ihmisiä ympärillä. Mutta sellainen tietynlainen ilmapiiri on aistittavassa.

      Näin on, jokaiselle löytyy oma bloginsa varmasti, jota lukea. :) Kosmetiikalla olen saanut hirmuisesti iloa annetun ja arvottavan kosmetiikan muodossa, niin läheisille, kuin lukijoille. Omaan haltuun lopulta jää vain käyttökosmetiikka ja jotkut kauneimmat putilot ja tuoksut. :) No mutta sellaista.

      Kiitos niin paljon kannustuksesta ja vielä kun kosmetiikka ei niin kiinnosta. <3

      Ihanaa viikonloppua sinulle. <3

      Poista
  7. Ai miten mehukas postaus! Se varmaan kuule on pois näiltä niuhottajilta, jos joku on kiinnostunut itsensä hyvinvoinnista, laittautumisesta ja haluaa sitä ilosanomaa levittää muillekin! Kosmetiikkayhtiöissä työuraa luoneena voin sanoa, että 'huulipunan myyminen' on yksi haastavimmista asioista.... Minusta blogisi on juuri sopiva sekamelska kaikkea, rakastan lukea kosmetiikasta uutuusarvioita ja mitä tuoksuja on tullut markkinoille, samoin jään lukemaan hyvinkin tarkasti niitä koskettaviakin kirjoituksia ja saamiasi kommentteja. Jännä miten joillakin ihmisillä on tarve nostaa itseänsä paremmaksi lyttäämällä ulkonäköön liittyvät asiat. Huoliteltu ja viimeistelty ulkonäkö on tänä päivänä aika tärkeä juttu työelämässä ja erityisesti sosiaaliset taidot: kaikkea ei tarvitse suustansa möläyttää ja minkä tahansa toista loukkaavan voi jättää mainitsematta! Ihanan värikästä maaliskuun ekaa viikonloppua...: )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ja ehkä nämä meikkien tuomitsijat eivät oivalla, että varmaan itsekin käyttävät, dödöä, hiustuotteita, hammastahnaa, kroppatuotteita, kaikellahan loppupeleissä haetaan hyvää oloa ja hyväksyntää yhteiskunnassa. Minulle tuoksut ja meikit ovat vielä jotain muuta, harrastus ja keräilyintoa, kauniita tuoksuja ja purnukoita, visuaalisesti silmiä hiveleviä juttuja. Olen todella kiitollinen, että blogi on mahdollistanut tutustumisen erilaisiin tuotteisiin. :)

      Sinun sanat muuten aina kaikuu mielessä, on ok olla sekamelska, hieman niin kuin naistenlehti, sinun sanoja lainatakseni. ;)

      Ihanaa viikonloppua ja kiitos sparrauksesta. <3

      Poista
  8. Hienoa Tiia, kun kirjoitit tästä aiheesta!

    Jos kosmetiikan kerääminen on syntiä, niin minun syntilistani on todella pitkä mutta, enköhän ole elämässäni tehnyt joskus jotain pahempaakin.
    Minun yksi intohimoistani on kosmetiikka, olen saanut kipinän kauneuteen ja kosmetiikkaan jo äidinmaidosta ja olen onnellinen siitä.

    Tiedän, että kumpikin tyttäreni on saanut saman kipinän, ihanaa kun heillä on jokin asia josta he nauttivat niinkin paljon ja tulevat siitä iloisiksi. Se on heidän intohimonsa ihan samalla tavalla kuin jollekin toiselle esimerkiksi jääkiekko, tai se puutarhanhoito.

    Itsekin luen blogeista paljon kosmetiikasta ja etsin tietoa ja itseasiassa luotan muutamien bloggareiden suosituksiin niin, että ostan myös tuotteita sen perusteella. Ihan yhtä lailla selaan muoti- ja sisustusblogeja ja ihailen heidän juttujaan, eikä minulle tulisi mieleenkään kiukutella, että miksi hän sai uuden tyynyliinan tai kaulahuivin. Hienoa, että saavat.
    Meillä jokaisella on omat intohimomme ja harrastuksemme ja elämässä on taatusti paljon pahempiakin asioita, kuin se, että saako bloggari uudet huulipunat tai tuoksut blogiinsa.

    Eikä niistä tehty juttu synny sekunneissa. Siihen menee aikaa, ja paljon. Joten olisi kiva, että ihmiset hieman miettisivät, ennen kuin avaavat sanaisen arkkunsa. Ja jos ei huvita lukea kosmepostauksia, ne voi aina ohittaa.
    Mutta esimerkiksi sinun kosmetiikka aiheisessa postauksessasi on aina kiehtova tarina mukana, joten itse ainankin nautin niistä suunnattomasti.

    Ihanaa perjantaita Tiia, koska me olemme sen arvoisia<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienosti kirjoitettu tuo syntilista, kenellä ei olisi omat syntinsä. Suurimpia syntejä on tuomita. ;)

      Ei ole minulta pois, vaikka paljon minua suosituimpia bloggaajia viedään ulkomaille asti tutustumaan milloin mihinkin vaatteisiin ja meikkeihin. Joillain ei varmasti ole edes enempää lukijoita, kuin minulla, mutta kun ovat nuoria, kaikki eivät halua tälläistä vanhaa huuhkajaa. En silti heitä mieti, vaikka joskus hetken kirvelee hetken ikärasismikin. Mutta ei ole minulta pois ja ovat varmasti kaiken ansainneet, ilmaiseksi ei mikään heidänkään ansio ole tullut, vaan kovalla työllä. :)

      Kiitos tuosta tarinasta, koska oma juju yleensä on, kirjoittaa niistä tuotteista, jotka inspiroi ja niiden ympärillehän innosta sitten kehittyy jo tarinaakin.

      Kiitos ihana ystävä <3

      Poista
  9. Erittäin hyvä kirjoitus jälleen kerran, Tiia:)

    Toisten ihmisten harrastusten, kiinnostuksen kohteiden, mieltymysten tms. lokeroiminen ja leimaaminen arvokkaiksi ja vähemmän arvokkaiksi eli "oikeiksi" asioiksi ja "pintahömpäksi" osoittaa vain ihmisten oman kyvyttömyyden ajatella pintaa syvemmälle. Kosmetiikka, meikit ja kauniit asiat eivät ole yhtään sen pinnallisempia tai vähäpätöisempiä kuin esim. penkkiurheilu, jota taas en itse ymmärrä alkuunkaan. Mutta mikä minä olen tuomitsemaan, jos joku haluaa tuijottaa televisiosta, kun autot kiertävät ympyrää tai ihmiset hyppäävät suksilla mäestä tai mennä itse paikan päälle katsomaan ja huutamaan, kun muut huhkivat?

    Yleensä kaikki "naisten jutut" luokitellaan hömpäksi ja varsinkin juuri kosmetiikka. Olen samaa mieltä siitä, että miksi juuri kosmetiikka ja ulkonäköasiat pitää tuoda esiin negatiivisessa valossa? Jos joku arvostelee ja paheksuu esim. sitä, että käyn usein kampaajalla, kosmetologilla, kynsiteknikolla yms., sanon työllistäväni pienyrittäjänaisia (mikä on fakta) ja siten edistävän Suomen kansantaloutta, ja samalla edistän tietysti myös omaa hyvinvointiani. Win-win -tilanne:) Mitä pahaa siinä on, jos tekee asioita, joista tulee hyvä mieli?

    Jatketaan kosmetiikkaharrastuksemme parissa hyvällä omallatunnolla ja iloiten:) Elämä on liian lyhyt muutenkin, niin ei kannata hukata hetkeäkään, vaan nauttia täysin siemauksin kosmetiikasta ja kaikesta ihanasta mitä se tuo mukanaan, ja tietysti kaikesta muustakin, mistä tulee iloiseksi:)

    Ihanaa viikonloppua<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lokeroiminen on pintaa ja pinnallista, jokainen meistä on niin paljon enemmän, kuin se lokero, johon meitä yritetään mahduttaa.

      Se ehkä eniten ärsyttää, sokeus, kyseiset ihmiset varmasti käyttävät itsekin kosmea jollain tasolla ja olisi se sitten sampoo tai dödö, niin niilläkin haetaan hyvää oloa ja ihmisten hyväksyntää.

      Todellakin win-win-tilanne tuo, tuo on juuri sitä pidämmelle ajattelua, kaikki mitä kirjoitat.

      Jos tuomitsija vilpittömästi kysyisi itseltään miksi, joutuisi hän mennä aika syvälle oman elämänsä ongelmiin, että täytyy takaseiniltä huudella.

      Jatketaan ja nautitaan, elämässä riittää muutenkin mustaan ja elämä on liian lyhyt keskittymällä negatiivisiin asioihin.

      Ihanaa viikonloppua Sari <3

      Poista
  10. Hyvä postaus. Kuka tykkää uudesta tuoksusta kuka kukkapurkista tai verhoista. Keneltä se on pois? Jos ei kiinnostaa niin miksi lukea?
    Jatka samaan mallin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan juuri niin, suuremmassa mittakaavassa kukkapurkki tai huulipuna, kaikki meidän ihmisten hassutuksia hakea hyvää oloa. <3

      Kiitos kannustuksesta ja mukavaa viikonloppua <3

      Poista
  11. Omassa blogissasi saat kirjoittaa juuri siitä, mistä itse haluat. Mielestäni kenelläkään ei ole oikeutta arvostella sitä. Jos ei pidä, voi tosiaankin olla lukematta ja siirtyä toiseen blogiin. Jokainen myös valitsee/päättää, mitä harrastaa tai kerää. Mitä vaan voi kerätä. Jos sinä harrastat kosmetiikkaa, ei se ole keneltäkään pois.

    Mä olen saanut palautetta siitä, että kerään kotiini sisustustavaraa. Mitä sitten? En ymmärrä, miksi en saisi tehdä niin. Minua on jopa arvosteltu sen mukaan, miten siistinä pidän kotini. Ihan kuin siisti koti olisi jokin pahe. En ymmärrä! Olen vahvasti sitä mieltä, että kateus aikaansaa tälläisiä puheita.

    Tuo kello/huulipunakuva on ihan mahtava. Ihailin sitä jo aiemmin päivällä Instagramin puolella. Samoin ihailen taas noita (oliko nuo nyt italialaisia) huulipunia ja erityisesti niiden pakkauksia ♥

    Kivaa viikonloppua Sinulle, Tiia ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on varmasti vaikea käsittää, että minun blogi teen täällä mitä lystään ja en edes loukkaa ketään käsittääkseni postauksilla.

      Jotkut tuumivat ja ovat sen käynyt blogissakin sanomassa, että kun itsensä asettaa julkisesti asettaa ulos täällä blogissa niin sitä on ihan oikein sitten käydä tuomitsemassa. On ehkä kieroutuneita mitä olen kuullut. Eli ajatuksena bloggaajan vika.

      Sitä ajattelinkin ettei kukaan jää osattomaksi, jos ei se ole huulipunat, se on jokin muu, aina löytyy arvostelijoita.

      Hullua on kyllä taas kerran kuulla, että siisti kotikin on arvostelun aiheena! Kenties tuonkin kommentin takana piilee toisen ihmisen huono itsetunto ja syyllisyys, kun hänellä ei riitä energiaa pitää koti on niin siistinä. Mutta miten sinun siisti kotisi on häneltä pois, en vaan ymmärrä..

      Kiitos kannustuksesta Krisse ja ihanaa viikonloppua. <3

      Poista
    2. Sori kirjoitusvirheet kirjoitin sinulle jo yhden pitkän kommentin ja nettiyhteys katkesi ja kaikki tekstit katosi.;)

      Poista
    3. Mä uskon vahvasti, ett juuri tämä mun kodin arvostelija omaa huonon omantunnon siitä, että ei itse pysty pitämään omaa kotiaan yhtä siistinä. Olen asiasta melko varma, koska tiedän tämän arvostelijan vähän paremmin. Mutta ei Tiia lannistuta näistä arvostelijoista, vaikkei näitä kommentteja täysin voikaan sivuuttaa ilman, että niihin jollain tapaa reagoisi.Minua suoraansanottuna hiukan säälittää tullaiset arvostelijat.

      Poista
    4. Sama ja kamalinta ajoittain jopa naurattaa, niin absurdeja juttuja tulee ja luullaan, että meidän asiat kuuluu heille. No mutta päät pystyyn ja taas porskutetaan <3

      Poista
  12. Huoh. Jos nyt oikein ajatellaan, niin lähes kaikki "ei välttämätön" on turhamaisuutta. Kodin koristelu, hitsit, salilla treenaaminenkin koska kyllähän nyt jokainen pystyy menemään ulos lenkille ja treenata ihan omalla painolla. Vaatteiden hankkiminen muuhun kuin tarpeelliseen on turhaa, samoin korkokengät. Kateushan ja/tai meidän naisten toistemme perusdissaaminen ja ihmisen pienuus tuossa näkyy. Pöh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, en tiedä kuinka askeettiseksi tulisi ryhtyä, ettei olisi pinnallista, jos niin syvästi kaikkea ihmisen hassutuksia lähdetään ajattelemaan.

      Ihminen on todella aika pieni, sen olen tämän blogin myötä saanut monesti huomata. ihanaa viikonloppua. <3

      Poista
  13. No kuule! Mä poden turhamaisuus ongelmaa... joskus saan synkkiä itsesyytös syväreitä KOSKA mähän kupsahdan ha toivon pian pelastavaa ihmettä..silti olen ikionnellinen kun hiukset pikkasen kasvaa,mulla on ripsien tyngät ja kynnetkin tykkää tästä mitättömästä syöpähoidosta. Mä olen onnellinen kun voisin lakata kynsiä,laittaa ripsaria ja olla NIIN TURHAMAINEN NAINEN vaikka kunto huononee 😂 mulla vaan ei ole sitä kosmetiikkaa nyt just tässä... ole huoletta! Meitä on moneks😘

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti aiempi kommentti poistaa, kun auto-correct kirjotti ihan hassuja ja menin ja julkaisin vahingossa. Sinä olet maailman paras esimerkki siitä, että voisit olla vaikka kuinka katkera ja huudella vihaasi muita kohtaan, mutta jaksat olla positiivinen ja ihana ja sädehtiä ja auringonvaloa kaikille meille. Olet Super ja omaat suuren sydämen ja sietäisi monien ottaa sinusta mallia. ihana Bikke. Kiitos sinulle jsa aivan ihanaa viikonloppua ja paljon halauksia. <3

      Poista
  14. Ai jösses, noi sun keräilyhuulipunat! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, ne on kyllä niin ihania ja niiden eteen on nähty aikaa ja vaivaa ja tilauksia ja postikuluja ja avuliaisuutta muiltakin. ihanaa viikonloppua Iina <3

      Poista
  15. Moi Tiia! Sinulla on aivan ihana blogi, jota seuraan lähes päivittäin. Olen itsekin kiinnostunut kosmetiikasta, siinä ei kyllä todellakaan ole mitään väärää. Saan kyllä joskus kuulla esim. kaveriltani naljailua, (hän kerää kukkamaljakoita, jota taas minä en ymmärrä!)Eipä tulisi kuitenkaan pieneen mieleenikään alata ääneen tuomitsemaan tai arvostelemaan hänen harrastustaan, ei tosiaankaan! Ihmettelen samaa kuin sinä, miksi meillä täällä on niin tuomitseva, arvosteleva, jopa vihamielinen ilmapiiri? En tiedä. Itse yritän siitä huolimatta pysyä positiivisena. Pysyhän sinäkin, ja ihanaa perjantai-iltapäivän jatkoa =) T. Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sari juuri tuo, millä oikeudella ystäväsi sanoo sinulle, mutta sinä olet niin kiltti, että pidät mölyt mahassa etkä sano samaan tyyliin hänelle, että hänen kukkapurkit ovat ihan samaa hömpötystä, kuin sinun kosmetiikka. Tai sitten kumpikaan ei ole hömpötystä vaan iloa tuottavia asioita molemmille, mutta miksi toinen haluaa sanoa sinulle, siinä piilee takana muuta, kuin kukkapurkit ja kosmetiikka pystyy kertomaan jos rohkene sano seuraavalla kerralla hänelle. Miksi sanot minulle noin, toinen voi mennä aika hämilleen. Miksi on aika hyvä kysymys, siinä ihminen joutuu pureutumaan omaan itseensä ja ei välttämättä kovasti pidä näkemästään.

      Ja päät pystyyn, niitä vastaan jotka muistuttavat meitä meidän hömpötyksistä. Ovat sokeita omalle itselleen eli hieman reppanoita voisi ajatella, takarivin huutelijoita. Ihanaa viikonloppua. <3

      Poista
  16. Ihmiset jaksaa, härdemunkäälis! Tuollaiset kommentit voi jättää ihan omaan arvoonsa, vaikka tiedän et se on helpommin sanottu kuin tehty!

    Sä teet just sitä mistä tulee sulle hyvä mieli ja sillä selvä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan jetsulleen näin ja niinhän hekin tekevät ihan juuri siitä mistä he tykkäävät Miten voi arvottaa, että vaikka kukkopillien kerääminen on jotenkin ylevämpää, kuin kosmetiikka.. ihanaa viikonloppua💚

      Poista
  17. M. Waltaria lainaten elämässä pitää olla kaunista turhuutta. Ei täällä yksin leivästä eletä. Mikä tuo itselle iloa ja valoa päivään, se näkyy muillekin hyvänä energiana. Keneltä sellainen asenne olisi muilta pois. Tykkään sinun tyylistäsi tehdä blogiasi, Tiia. Sinulla on taito saada kosmetiikka eloon, ja tarinaksi. Se on kiehtovaa. Ja kertoo myös asiantuntemuksestasi aihetta kohtaan. Sulla on hyvä flow, pidä se.

    t. stella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stella kiitos niin paljon kauniista sanoistasi, Waltari Holi viisas mies ja loistava kirjailija. Hänellä oli paljon viisauksia mm. Sinuhessa "sinun puheesi on kärpäsen surinaa minun korvilleni" tuota voisi lainata takapuskista huuteleville. Kiitos niin paljon kauniista sanoista ja aurinkoista viikonloppua sinulle. 💙

      Poista
  18. Nyt tuli ihan pikkuisen sellainen olo, että kuulunko noihin joista tässä kerrot. Taisinhan mainita tuossa pari postausta sitten, etten ole ihan niin kiinnostunut meikkipostauksista, mutta sanoin myös, että tyylisi kirjoittaa on niin mukaansa tempaavan sujuvaa, että pakko on aina tulla lukemaan postauksesi. En kyllä ajattele ollenkaan niin, että kosmetikata kirjoittaminen ja meikkaaminen yleensä olisi turhamaista, koska joka päivä, vaikka olisin ihan kotonakin tulee meikattua. Jos lasken kuinka montaa tuotetta naamavärkkiini päivittäin laitan, niin taitaa niitä olla kahdeksan kappaletta, mikä mielestäni on jo aika määrä, varsinkin kun täällä Ahvenanmaalla olen huomannut kuuluvani siihen vähemmistöön joka yleensäkin meikkaa! Ikäisistäni naisista vain murto-osa käyttää edes jotain meikkiä täällä.
    Jatka vaan ihan entiseen tapaasi. Joka on sitä mieltä ettei tykkää kosmetiikkapostauksia lukea, voi sillä kerralla jättää lukematta ja kommentoimatta ja palata blogisi lukemiseen taas sitten kun on jotain muuta postauksen aihetta.
    Oikein ihanaa viikonloppua sinulle Tiia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt oli ihan pakko tulla ensimmäisenä kommentoimaan tähän eli et ole todellakaan. Kirjoitan ihan ääri-ilmiöistä ja kuten kirjoitin, kun bloggaaja kirjoittaa toiselle, etten lue kosmetiikkapostauksiasi, luen sen niin, että hän haluaa selittää miksi ei kommentoi.

      Sinähän vielä kommentoit kosmetiikkapostauksiani, juuri tuoksupostaustakin. Et kyllä käynyt mielessäkään tätä kirjoittaessa, vaan tämä on isomman vyyhdin sumppuinen tulos tämä postaus. <3

      Ihan samaa mieltä, postauksen joka ei miellytä, voi vaan skipata. Niin minäkin joskus teen ja joskus en osaa sanoa johonkin asiaan vaan mitään.

      Kertoo vain sinusta Kristiina paljon, kun heti mietit itseäsi tämän kohdalla, että on sydän visusti paikallaan. Toivon ettei tämä postaus aiheuta käänteisesti pahaa mieltä toisille. Se ei ollut tarkoitus, vaan on isomman kasauman tulos ja kokonaisuus. <3

      ihanaa viikonloppua ja kiitos Kristiina <3

      Poista
  19. Kosmetiikka on yksi naisia eniten työllistävä ala, joten ei kannattaisi ihan kevyesti hömppänä käsitellä. On jokaisen oma asia päättää mitä iholleen laittaa. Toki kosmetiikka voi olla "pinnallista" silloin, kun tuotteen raaka-aineet eivät tue ihon hyvinvointia mitenkään. Mutta se on eilispäivää, tänään värikosmetiikaltakin vaaditaan ihon hoitoa tukevia raaka-aineita kokonaisvaltaisesti, ei vain yksi raaka-aine, vaan kokonaisvaltaisesti. Kosmetiikan maailma on ihanaa, ja se on meitä naisia yhdistävä, ja rentouttava asia, me saamme jutella huulipunasta ihan sydämen kyllyydestä kaiken muun ohella, kuten markkinatalous, maailmanpolitiikka, lastenhoito, arjen askareet ja muut mieltä vakavoittavat asiat. Ilo irti ihanasta kauneuden maailmasta ilman syyllisyyttä ja leimautumista hömpäksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Pauliina aivan kuinka moni ajattelee edes tuota, että miten paljon kosmetiikkaa työllistää. Tänne on tullut niin mahtavia monimuotoisia kommentteja, jotka kertovat juuri siitä, että kosmetiikkaa käyttävät naiset eivät todellakaan ole pinnallisia.

      Mutta niinhän se on, teet niin tai näin, aina löytyy arvostelijoita, ei voi voittaa mutta, minä valitsen mieluiten leirin, olen mieluiten kohde kuin arvostelija. Paljon halauksia sinulle ihanuus ja hyvää viikonloppua <3

      Poista
  20. Osuit jälleen kerran asian ytimeen! Itsekin olen ihmetellyt miksi kosmetiikkaa ja varsinkin siihen käyttämiään roposia pitää aina olla selittelemässä, miksi kosmetiikka on huonompi harrastus kuin muut? Itselleni kosmetiikka nimenomaan antaa ihanaa vastapainoa kiireiselle ja stressaavalle työlle, kosmetiikka saa huononakin päivänä suupielet kääntymään ylöspäin :)

    Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin hyvin todettu. Miksi omia rahojen käyttämisiä pitäisi kenellekään selitellä. Mitäs sitten vaikka alkoholi ja tupakka, on sitä huonompiakin asioita mihin rahansa käyttää ja miten se muille kuulu edes. ihmiset ovat kyllä kummallisia pää pystyyn ja ihanaa viikonloppua Mira ja nautitaan me ja tehdään myös omilla rahoilla mitä halutaan. :)

      Poista
  21. Vaikka kirjoitat aiheista laidasta laitaan olen aina mieltänyt blogisi kosmetiikka blogiksi, ja seuraan sitä sen takia. Olen kovasti kiinnostunut kaikesta uutuksista ja vanhoista hyviksi havaituista jutuista. Ihmettelen ihmisten tarvetta vähätellä, todellakin jos ei kiinnosta voi fiksusti siirtyä eteenpäin ja muihin aiheisiin.
    Käsittelet kursailematta elämän eri puolia ja nuoruuden ohittaneen naisen ihanaa elämää. Tykkään tyylistäsi, olen tainnut ennenkin mainita :) Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos niin paljon ja niin kiva kuulla ja kyllähän tässä blogissa varmasti miltei puolet on kosmetiikkaa. Mielestäni blogi voi olla monipuolinen ja siinä voi olla kaikki miltei osa-alueet jotka minua kiinnostaa, toki jos käyn ihan mitä vaan tekemään niin se saattaisi olla hassua joten painotud on omassa elämässä ja kosmetiikassa. Elisa asioissa Mikä minua kiinnostaa ja aika mahdottomaksi menisi kosmetiikasta kirjoittaminen, jos en saisi blogiini yrityksiltä testimateriaalia, jota on sitten myös kiva jakaa teille lukijoille arvontojen ja myös läheisille niitä testattuani antamisen muodossa. Eli aika paljon iloakin pystyn tällä blogilla ja kosmetiikalla antamaan. kiitos niin paljon on ihanaa kuulla ja Kivaa viikonloppua. <3

      Poista
    2. Pahoittelen kirjoitusvirheitä kännykällä kirjoittaminen on hieman hankalaa. ;)

      Poista
  22. Tervehdys <3 Jatka samaan malliin! Ihanat kahvikupit ja punat, tykkään kaikista niistä, meikit ja kosmetiikka. Tyylillä vielä kerrottuna ja sehän on täyttä työtä niistä kirjottaminen. Syntiä on vaan se ettei enää elä, eikä ihastele, ei iloitse, eikä etsi enää mitään. Kohti kauneutta ja iloa vaan! Mukavaa viikonloppua <3 :) Iloisin terveisin, Maria-Amanda

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ja toisten ihmisten tuomitseminen on synti. Kiitos niin paljon, kiva kuulla että tykkäät. Ihanaa viikonloppua. <3

      Poista
  23. Voi miten ihania huulipuna hylsyjä ♥ Musta sun blogin kiva juttu on sun aitouden lisäksi se että sisältö vaihtelee kosmetiikasta syvällisempiin aatoksiin maailmanmenosta.
    Mä luen blogeja mielenkiintoni mukaan enkä aina kaikeista kaikkea, enkä oleta että munkaan kaikki höpinät kaikkia kiinnostaa Mutta: ei tulis mieleenkään arvostella muita tai kirjoittaa että tykkään siitä mutten tästä. Ennemmin vain ohitan koko postauksen kuin loukkaisin kirjoittajaa. Mikä ihme ihmisiä riivaa kun kaikesta pitää löytää kadehdittavaa, arggg.Kivaa perjantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin mielettömät punat ja toivottavasti saan Italiasta tilattua vielä kokoelman viimeisenkin. :) Sama, en minäkään oleta ja ei aikakaan kenelläkään riitä, vaikka haluakin olisi. :) Juu juuri se, miksi pitää sanoa, no sehän on sanojan oma ongelma.

      Ihanaa sunnuntaita <3

      Poista
  24. Kyllä sä saat tykätä kosmetiikasta. Jos jotain ei kiinnosta, niin sitten voi sanomatta sanaakaan siirtyä toiseen osoitteeseen. Tsemppiä ja jatka samaan malliin edelleenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se sanomatta jättäminen on monille haastavaa, jotain omien angstien purkua. ;) Ihanaa päivää <3

      Poista
  25. Kyllä se nyt on niin Tiia, että jokainen saa harrastaa mitä vaan ja kerätä tai olla keräämättä ihan sitä mikä tuottaa itselle iloa! Tosilla on kova tapa tuoda esiin se, että heitä ei kiinnosta tai että tuo nyt on niin pinnallista tms. mutta mitäs me noista! Meillä on kirjoja varmaan enemmän kuin laki sallii, joku on joskus nähnyt siitä vaivaa ja tehnyt selväksi, että heillä ei ole kirjoja, niitä voi lainata kirjastosta ja kirjahyllyäkään ei ole eikä ikinä tule, no sonehat, meillä on kirjoja ja uusiakin säännöllisen epäsäännöllisesti hankitaan, vaikka käytetään kyllä kirjastoakin apljon, jotkut kirjat vaan on kiva olla itsellä ja minä saatan lukea saman kirjan moneen kertaan, löytäen aina jotain uutta siitä.

    Minä olen sitä koulukuntaa, että jos ei ole mitään kivaa sanottavaa, voi hyvin jättää sanomatta ja pitää mielipiteensä omanaan, ei sitä tarvitse maailamalle kuuluttaa, että ei tykkää siitä tai tuosta! Ylipäänsä täällä blogimaailmassa välillä lukee kyllä sellaisia komtteja, että miettii kyllä, mitä mielipahaansa kommentoija siinä purkaa. Jos ei välitä kosmetiikasta niin pakkoko on lukea tai jos lukeekin niin pakkoko on kommentoida tai jos kommentoikin niin aina voi keksiä ja löytää myös jotain kivaa sanottavaa siitäkin postauksesta, joka ei ehkä ollut ihan ominta itseään!

    Eli siis, jatka juuri omalla tavallasi, sinulla on ihana tapa kirjoittaa ja se saa minutkin lukemaan muös näitä kosmetiikkapostauksiakin, vaikka olenkin ihan kuin elefantti posliinikaupassa kun puhutaan kosmetiikasta😂.

    Kivaa viikonloppua ihana sinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa koulukuntaa täällä, pidän mölyt mahassani. Ööh siis onko kirjojenkin hankkiminen turhuutta, kaikkea kanssa, siis ihan oikeasti. Meille kirjahylly on vielä sisustuslementti, joka on saatu jo kotoa. Kuten kerrot kirjoista on iloa, vielä kun luet ne moneen kertaan ja ovat kauniita katsella ja tuet vielä ostamalla kirjan kirjailijoita.

      Hih no olen minäkin täysi norsu, kukkien suhteen, mutta on niitäkin vaan kaunis katsella. <3

      Ihanaa viikonloppua ihana Anu <3

      Poista
  26. Kateelliset ihmiset eivät vaan koskaan katoa täältä maanpäältä, joten tykätäään ja keräillään meille rakkaita juttuja! Minä ainakin ihailen aina sun "pötkyläpurtelo" kuvia, ne on todella kauniita <3
    Itse meikkaan ihan itseni vuoksi, sitä vaan tunteen itsensä aamuisin pirteämmäksi, kun sipasee vähän värejä nassuun. Meikkien/puteloitten merkeistä en mitään tiedä, enkä ymmärrä käyttää kaikkia tarvittavia voiteita... mutta siintä huolimatta haluan itseäni piristää :D
    - Jatka samaan tyyliin!!! Ihanaa viikonloppua Tiia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marru ja kyllä meikki, kuten hiustenhoito tai mikä tahansa on ihmisille nostattavaa, hyvää oloa tuovaa ja myös kanssaihmisiä kohtaan kohteliasta ja myös jotain hyväksyntääkin sillä haetaan. <3

      Ihanaa viikonloppua ihana Marru <3

      Poista
  27. Mulle on sanottu, että eiköhän toi ruokakuvien postaaminen jo riitä... Miksi tosian ei kaikki kukat saa kukkia vaan "vääränlaisia" pitää jonkun yrittää kitkeä. Kosme on sun juttu, anna palaa vaan :) Lukijahan sen sitten päättää, kolahtaako vai ei. Voi kuinka monelta mielipahalta tässä maailmassa vältyttäisiin kun ihmiset eivät kokisi tarpeelliseksi korostaa itseään lyttäämällä muita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko sanottu, no menee juurikin tuohon samaan kategoriaan ja mitä kaikkien kommentteja lukee, niin kaikille aina joku sanoo jostain. Mitä jos miettisi ensi kerralla kaksi kertaa, ennen kuin avaa suunsa... Tuo viimeinen lause juurikin täydellinen, nimenomaan!

      Ihanaa päivää Marika ja jokainen tekee mitä lystää.

      Poista
  28. Ainahan sitä tekee väärin, tekee niin tai näin.
    Kun olin töissä meikkasin, kynnet oli lakassa ja hiukset asennossa ja korkokengät jalassa. Tyypit ihmetteli, kuinka mä jaksan olla aina tip ja top. Asiakaspalvelussa piti vaan olla ja oli varaa ostella vaatteittakin ja ne mahtui silloin päällekin. Nyt oloneuvoksena olen aina kotona ja kampaajallekaan ei joka kuukausi ole ekuja. Meikit tuntuu turhalta korpien kätköissä ja kynnet saa kotihommissa olla naturel. Samat tyypit kommentoi mun olomuotoa ja vertaa entiseen aikaan. Niih.
    Kirjafani olen ollut aina kuullut, kun joka nurkka on kuulemma täynnä kirjoja ja voisi tehdä tarpeellista eikä vaan aina lukea. Erääseen työhon en päässyt, kun en kuulemma lukenut tarpeeksi,höh.
    Ostelen minäkin joskus meikkejä, purteloita ihan kauneuden takia. Vaikka ekuja on vähän, jotain kaunista on joskus saatava.
    Sä oot ihan best ja jatka samaa rataa! Pärjäilehän ja voi hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on juuri noin, on aina ihmisiä, teet niin tai näin, he haluavat nähdä toisen rumana ja sen myös ääneen tuoda ilmi. Keittiöpsykologinakin jo sen tietää, että heillä niitä ongelmia on, ei sinulla Marketta. <3

      Itsensä sivistäminen kirjojen avulla on tarpeellista, ihmisen kuuluu janota tietoa ja kun ei kaikkia matkoja voi matkata, niin kirjojen kautta pääsee vaikka minnekin.

      Tulin oikein vihaiseksi puolestasi, sinulle on aivan liikaa sanottu, moiset houkat.

      Sä oot myös best ja lue kirjojasi ja punaa huuletkin, heh anna kylillä porukalle vaan lisää vettä myllyyn. Voi ihmisen pienuus, sanonko.

      Muiskuja ja pärjäile sinäkin <3

      Poista
  29. Ulkopuolisten ihmisten kommentoinnin jotenkin vielä "ymmärtää" kun eivät tunne eivätkä tiedä pätkän vertaa. Luulisi kuiten sukulaisten ja ystävien olevan tietoisia harrastuksestasi, mutta samat arvostelut tulee siltäkin suunnalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu monesti sukulaisilla ja ystävillä on omasta mielestään ns. oikeutus. Hyvin on kyllä nämä oikeuttajat ystäväverkosta kadonneet ja sukulaisten kanssa on sitten taas vaan tultava juttuun.

      Ihanaa sunnuntaita <3

      Poista
    2. Ehkä tosiaan lähipiiri näkee sen, mitä itse et näe; että aikuisen ihmisen on järjetöntä tuhlata rahaa vaikkapa tilailemalla huulipunia ympäri Eurooppaa. Sille löytyisi ehkä parempaakin tarvetta lapsiperheessä.

      Poista
    3. Hieman huonosti muotoilin tuon aiemman vastaukseni, eli eräs postauksessa mainitsemani henkilö on hävinnyt elämästäni vuosien vähättelyn vuoksi ja monien muidenkin syiden takia, jotka eivät ole nyt edes tämän jutun ydin. Muuta kuin juuri tuon vähättelyn osalta ja itsensä arvottaminen paremmaksi. En näe siinä eroa, shoppaako sisustustavaraa, kuten hän tai huulipunia Italiasta, kuten tämän yhden ainoan kerran elämässäni minä, että onko toinen toistaan parempi tai vähemmän pinnallisempi. Kaikki tuollainen vertailu on jo aivan väärille raiteille menemistä. Tulisi antaa jokaisen tehdä sitä mitä itse haluaa.

      Sukulaisiin viittasin siten, että heidän kanssaan jos joskus menee sukset ristiin ihan mistä tahansa, niin ne jutut jutellaan halki, koska sukulaiset ovat niin rakkaita eli on tultava juttuun. Onneksi sukulaisiin ei kuulu lätistäjiä vaan pikemminkin kuten postauksessa kirjoitin, henkilöitä joita ei kosmetiikka kiinnosta.

      Mitä anonyymin alempaan kommenttiin tulee, niin siitä en saa muuta irti, kuin että anonyymiä itseään askarruttaa liikaa toisten raha-asiat ja tekemiset.

      Poista
  30. Ounou.. Minä käytän työpäivinä kahdeksaa tuotetta naamani restaurointiin. Kauneushoitolassa käyn nykyisin kahdesti kuussa ja kampaajalla kerran kuussa. Rahaa palaa, mutta mieli on hyvä. Kosmetiikkapostauksia kommentoin aika harvoin, kosken osaa oikein sanoa niihin mitään. Kyllä minusta kaikki mainitsemasi jutut ovat samalla viivalla. Yhtä tärkeitä ja yhtä pinnallisia. Oli sitten kukat, meikit, vaatteet tai kirjat. Kuka tykkää mistäkin. En osaa kirjablogeihinkaan kirjoista mitään kommentoida, kun en nykyisin lue kirjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan niin yhtä iloa tuottavaa tai pinnallista, jos joku haluaa toisille kivat asiat niin nähdä. Jokainen käyttää ilman muuta omat rahansa juuri siihen mihin itseään lystättää. <3

      Ihanaa iltaa Satu <3

      Poista
  31. Mulle "hauskin" esitetty kysymys on, että onko sun koti sellainen himohamstraajan koti? Niin tuunaajan kotihan on just sellainen :D
    Kyllä meitä on moneksi ja saakin olla, pitää olla! Mä niin tykkään noista sun huulipunista, mutta arvaa mistä tykkään eniten? Siitä, että jaksat aina lakata kynnet kahvikupin väriin sopiviksi <3
    Oot ihqu! Hei älä koskaan ikinä muutu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä aika ikävällä tavalla vekkuli kommentti, siis mitä jos onkin, miten sinun koti kenellekään kuuluu? Ihmiset on merkillisiä..

      Nuo huulipunat ovat ihanat ja hulluutensa ja valintansa kullakin. Voi itku, kupit ja kynsilakat, se on kyllä aika hullua, mutta mitä sitten.

      Niin sinäkin ja eihän me mihinkään muututa ikinä <3

      Poista
  32. Höh. Ei kosmetiikasta kirjoittaminen tee sinusta huonompaa ihmistä. Minusta ainakin on kiva lukea persoonallista tekstiäsi kosmetiikasta. Ole ylpeä blogistasi. Olet tehnyt sen eteen oikeasti valtavan paljon työtä.
    Minulla on kirjaongelma. Meillä on pienet tilat ja yritän kätkeä lukemattomia kirjoja pois tarkkasilmäisen miehen katseilta. Jonkin verran olen saanut kirjoja kustantajilta, mutta suurin osa on lahjoja ystäviltä, sukulaisilta, omia shoppauslöytöjäni tai kirjaston kierrätyshyllyn aarteita. Tiedän, että on hieman hullua kerätä kaikki kirjat, mutta kun haluan lukea ne sitten joskus, kun minulla on aikaa. Sitä paitsi iski kateus, kun näin tuon mahtavan kirjahyllynne. ;)
    Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tee minunkaan mielestä ja tuolla alla Minna niin loistavasti asian kiteyttääkin, että ns. estetiikka on kaikkea muuta, kuin pinnallista. :)

      Hih voi sinua ihanaa ja kirjat ovat keräilykohde täälläkin eli ymmärrän niin hyvin. Ollaan muutettu paljon aiemmin, silloin olen hieman kironnut kirjoja, myönnettäköön. ;)

      <3

      Poista
  33. Tiia, tämä on hyvä aihe ja ihan eri maata minun mielestäni kuin ne kateilijat ja ilkeilijät, sillä olet varmaan oikeassa, että osalle tämä on kevytosastoa, vaikka kuinka monta tuntia viikossa tekisit meikeistä ja voiteista. Toki on takuulla niitäkin, jotka pientä 'palkkaasi' kadehtivat, noita huulipunia etc., mutta on tässä sellainekin asia, että meillä jokaisella on intohimomme. Sulla se on nämä meikit ja mulla kirjat ja puutarha. Ja elokuvat, joka on sinullakin, minulla ei vain jää riittävästi aikaa leffoille kirjoilta. Koska minusta et ole pinnallinen, vaan tunnen sinua jo niin paljon, että meissä on paljon samaa herkkyyttä, intohimoa ja kauneuden janoakin, uskallan sanoa, että niin mieluusti kommentoisin vaikka joka juttuusi, mutta olen, kuten olen sinulle kertonut, meikeissä ja voiteissa kauhea, kamala konservatiivi eli pidän ne, jotka olen hyviksi todennut enkä halua sanoa kerta kerran jälkeen, että 'mulla on puolet Lancomea ja puolet Vichyä ja mun tuoksu ei vaihdu ikinä!' Sen sijaan käyn kyllä kurkkimassa vaikka kynsilakkojen sävyjä ja minua kiinnostavat hoitavat huulipunat, joissa on myös riittävästi sävyjä, että oma löytyy. Ja sitten olen aikapulassa: Kunpa saisin vuorokauteen tuplatunnit tai toisen elämän lisää!

    Muistan sinua usein, olet mainospalkissani ja hyvä kun olet facessa, jossa minä roikun paristakin syystä. Sieltä aina bongaan, mistä olet kirjoittanut.

    No, onhan sitten tosiaankin heitäkin, jotka eivät meikkaa ja saattavat sen takia pitää tätä kevytosastona, mutta onneksi heitä ei kuulu ystäviini:) Kajalia vedellään niin kauan kuin henki pihisee.

    Mukavaa maaliskuuta Tiia♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti ihanaa turhuutta ja kevytosastoa, mutta tuo Minnan kommentti kiteyttää alla visuaalisuuden ja kauneuden tajun hienosti ja facebookin puolelle tuli erittäin hieno kommentti ja sehän on siellä toki julkisesti nähtävillä, mutta lainaan sen vielä tähän:

      "Muistan lukeneeni tutkimuksesta, joka osoitti, kuinka laman keskellä huulipunien ja kynsilakkojen myynti kasvaa. Pinnallinen voi siis olla jotakin suurta ja syvää, keino selviytyä pahasta ja vaikeasta. Se, että joku rakastaa kauniita asioita, ei tarkoita, ettei pinnan alla ole mitään - ennemminkin päinvastoin."

      Itsekin koen asian kuten yllä oleva kommentoija ja Minna, estetiikan taju on kaikkea muuta, kuin pinnallista.

      Juu toki olen tuota kateuttakin miettinyt, tunne johon itse en käytä lainkaan aikaa ja siksi sellainen ajattelu tuntuu käsittämättömältä. Jokainen toki voi aloittaa myös bloggaamaan, bloggaaminen on tavallaan kaikkien ulottuvilla. Jos siis kadehdituttaa.

      Kiitos Leena ja eiköhän miltei meillä kaikilla ole omat kevytosastomme, joten siksi toisten ihmisten dissaaminen ei vaan ole hyvän tavan mukaista. Punaa huuleen ja hymyksi.

      Ihanaa maaliskuuta ystäväin <3

      Poista
  34. Kääääk! Olen varmaan yksi niistä, joka on ääneen sanonut etten välttämättä lue kosmetiikkaa koskevia postauksiasi ( vaikka olen niistä saanut vinkkejä..)! Eli sanomani ei ihan pidä paikkaansa.Toivon, että kohdallani otat kommenttini "urpoutena", eihän sun tarvitse kun katsoa mun pärstää, ihan ei ole nuoruuden kosmetiikkaopit kohdillaan 😉 Arvostan blogiasi juuri siksi, että se on monipuolinen, eli kosmetiikka on hyvä mauste sille! 👍🏻 Jatka samaan malliin rakas "systerini" ! ❤️😘

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen illalla tästä viestiteltiinkin eli vain noin suuri sydän voi heti kokea syyllisyyttä. <3 Eli et ole todellakaan ja minähän nyt todellakin tiedän, ettei kosme ole sun juttu eli miksi siitä edes lukisit. Kyllä tämä postaus on useamman asian summa.

      Kiitos Kikka ja on se ihanaa, kun on sisko ystäviä, kun omaa siskoa ei ole. <3 Muiskis ja huomenna sushit <3

      Poista
  35. Tosi hyvin kirjoitit aiheesta. Miksi tosiaan ei nautittaisi niistä asioista jotka tuovat meille iloa? Ymmärrän kosmetiikkarakkautesi hyvin koska itse olen samaa maata. Olen ihan pienestä pipanasta asti tykännyt hypistellä toisten meikkipusseja ja kokeilla erilaisia meikkejä. Se on vaan niin ihanaa...eikä tod. loukkaa ketään.
    On kiva vaihdella kynsilakan tai luomivärin tai huulipunan väriä vaikka joka päivä ja järjestellä ja hiplailla muuten vaan😂. Lukeminen on toinen asia mikä rentouttaa ja olen harrastanut sitä siitä asti kun opin lukemaan. Olisi kiva jos kertoisit millaisista kirjoista pidät ja mitä suosittelisit? Kivaa ja rentouttavaa viikonloppua ihanien asioiden parissa😘


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kosmetiikka on ihanaa ja hyvin harmiton harrastus ja ken siitä pahoittaa mielensä, niin no hämmentävää.

      Lukeminen on ihanaa ja sama juttu, pienenä varsinkin aika yksinäisenä piruna kesämökillä ei ollut muuta iloa, kuin kirjat.

      Myönnän, että olen armoton fantasiahöperö ja Robin Hobb on kirjailijoiden aatelia. Olen saanut hänen kirjoihin ja Salamurhaaja trilogiaan ja sen jatkoihin rakastumaan myös ei fantasiaa rakastavat ystävät ja sukulaiset ja koko oman perheen. Muuten laidasta laitaan, mutta kun sain lapsia, niin pahimmat ja raaimmat murhakirjat jäi. John Irving ja Waltari oli nuorena suurimpia suosikkeja ja Pat Conroy kolahti myös kovaa. Mutta kyllähän Bridget Joneskin on aivan korvaamaton eli laidasta laitaan. <3

      Ihanaa viikonloppua ja kiitos kivoista kysymyksistä ja kommentista <3

      Poista
  36. Heippa! Kivaa pohdintaa mielenkiintoisen kysymyksen äärellä! Eksyin blogiisi sattumalta, mutta ymmärsin yskän vaikka en ole blogiasi aijemmin seurannutkaan. Olen samaa mieltä siinä miksi kosmetiikkaa ja kaunistautumista demonisoidaan pelkästään pinnalliseksi ilmiöksi vaikka niin monet muut asiat ovat aivan yhtä ns. Pikkumaisia. Itse rakastan kosmetiikkaa jopa tulevaisuuden ammatin kannalta, ja keräilen vintage vaatteita ja ah niin tuttua kuulla kuinka olen huonompi kuin ihminen joka kerää kuivatettava kukkia kokkikirjan väliin. Mitä väliä mistä kukakin kirjoittaa tai nauttii, kunhan tekee sen intohimolla! Mukavaa perjantaita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intohimo on loistava voimavara ja kertoo elämän palosta, sen kohde on jokaisen ihan oma asia. Olet niin oikeassa ja ihanaa, kun eksyit tänne. <3 Vintage vaatteet ovat mielestäni jotain fantastista ja ymmärrän ne keräilyn kohteena ja myös naisellisuuden ylistyksenä loistavasti.

      Ihania päiviä sinulle ja toivottavasti eksyt toistekin <3

      Poista
  37. Jatka kirjoittelua kosmetiikasta. Kaikki mitä olen lukenut kiinnostaa minua. Tulen hyvälle tuulelle kun luen näitä juttuja. Meikit on ihania. Kiitos Vichy vastauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos niin paljon ja toivottavasti ne Vichy postaukset toivat haluttua tietoa. Meikit on ihania ja naiseuteen kuuluu erilaiset hömpötykset, kullakin omanlaisensa. <3

      Poista
  38. Sinä olet kyllä kaikkea muuta kuin pintaliitobloggaaja ♥ Kosmetiikkaahan käyttävät lähes kaikki naiset, joten miksi ihmeessä siitä ei voisi hyvillä mielin kirjoittaa. Miksi se pitäisi piilottaa jonnekin pois näkyvistä? Miksi on sallittua kirjoittaa ja intoilla jostain autojen hilavitkuttimista, mutta huulipunat ja muut meikit on mukamas jotenkin noloja? Feministinä olen sitä mieltä, että naisille tärkeiden asioiden tulee näkyä, eikä niitä pidä piilottaa jonnekin vessannurkkaan.

    Itselläni menee kosmetiikkainnostus kausittain. Nyt taas olen intopiukeana lueskellut meikki- ja ihonhoitojutuista. Blogit ovat hyvä keino saada tietoa tuotteista, kun mainokset nyt tietenkin hehkuttavat kaikkea maasta taivaaseen. Bloggaajalta saattaa saada todellisemman kuvan tuotteesta :)

    Jatka vaan hyvällä mielellä Tiia! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah miten vapauttava kommentti ja juuri tuo, miks naisille tärkeät asiat tulisi piilottaa ja vielä kaiken kukkuraksi tuota piilottelun asiaa ajaa toiset naiset. En vaan kestä.

      Kyllä ja mielestäni blogeissa tänä päivänä kerrotaan kattavammin kosmetiikasta ja lehdissäm monesti vain lainataan muutamaa lausetta tiedotteesta, kun taas bloggaaja on ihan oikeasti testannut tuotteita. :)

      Ihana Tuula ja halauksia sinulle <3

      Poista
  39. Kosmetiikka ei ole pinnallista! Ja vaikka itse kirjoitankin vain harvoin kosmetiikasta, johtuu se siitä, että en osaa siitä kirjoittaa. Se, että tätä arjen harmautta jollakin piristää - oli se sitten uusi huulipuna tai se tyynynpäällys - ei ole pinnallista. Kyllä välillä potuttaa nämä hymistelyt, että jokin toinen juttu on toista tärkeämpää tai hienompaa. Pah! Minä ainakin luen sujuvasti sekä kosmetiikasta että niistä tyynynpäällisistä vaikken kummastakaan mitään ymmärrä. Mutta juuri siksi on hyvä, että on teitä, jotka ymmärtävät ja joilta saa myös vinkkejä. Olisi tullut aika monta turhaa ostosta vuosien mittaan jos pelkkien mainosten sanoihin luottaisi;)
    Kiitos, Tiia, että olet - ja kiitos monesta ihanasta huulipunahehkutuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama, luen mielellään ja kukista myös, vaikka en niistä mitään ymmärrä. Ihania asioita kaikki, tuovat iloa elämään, mutta jotkut haluavat kuitenkin demonisoida muille tärkeitä nostattavia asioita. Se on tylsää...

      Kiitos sinulle Lady ja siitä, että osaat aina valita oikeat sanat. <3

      Poista
  40. Nyt kohta varmaan minä saan lokaa niskaan, mutta sama se. Muistatko Tia kun menit kouluun niin kaikki naisopettajat näyttivät ikälopuilta. Eipä silloin paljon huulipuikkoja käytetty. Syytä kyllä ehkä olisi ollut :) Onneksi tuolta ankeuden ja harmauden ajoista ollaan päästy tuulipukukauden jälkeen vähän kansainvälisemoään aikaan. En tarkoita, että aina pitäisi kulkea täydessä pakkelissa....onhan kosmetiikka paljon muutakin kuin huulipötkylöitä. Jos joku tuntee pärjäävänsä päästä kantapäähän pelkällä vitalispurkilla niin fine. Ei se ole meiltä pois eikä meidän huulipötkylät heiltä. Bling blingiä nyt vaan silmäkulmaan ja iloa elämään.....Antaa Ankeisten valittaa :) Mukavaa viikonloppua muru <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan ja mehän ei näytetä, hih. :) Sepä se, niin kauan kuin mikään ei ole toiselta pois tai ei loukkaa, niin kannattaisi vaieta. Vissiin kuitenkin tarvitaan vielä pari lisäsukupolvea, että kosmetiikka on ihan aidosti yes, eikä kukaan miellä enää pinnalliseksi vaan kuules miehetkin käyttää suvereenisti. Toivon silti, ettei siihen mentäisi, että tarvittaisiin me naiset miehiä vapauttamaan itsemme kahleista. <3 Vaan nautittaisiin jo nyt sydämemme kyllyydestä. <3

      Ankeuttajat on kyllä merkillinen laji, keitä he ovat, kun katukuvassa ihmiset hymyilee, ovatko he niitä teeskentelijöitä, höh.

      Muiskis ihana järjen ääni <3

      Poista
  41. Todella hyvä postaus Tiia. Tämä tekstisi oli hyvä herätys siihen, miten monet, osin tahattomasti sanovat ja osin todella tarkoittaen haluavat ilmaista sen, mikä heidän mielestään on oikein ja mikä ei. Minusta tämä blogien erilaisuus on juuri se herkku, mitä kannattaisi vaalia. Kun itse olen hyvin kapea-alainen asioissani, niin toisten vaateblogit, kirjablogit, ruokablogit, elä-iloisemmin-blogit ja sinun ihana blogisi ovat juuri niitä asioita, joista saan uutta virtaa ja näen maailmaa laajemmin. Erilaisuus on rikkaus, eikä mikään yrjökohtaus.

    Ennemminkin ajattelisin, että vaikka jonku bloggaajan aiheet ei siis ole omaa sisintäni, niin niissä on enemmän kuin luulenkaan. Mikään mistä joku toinen postaa innoissaan e i o l e minulta pois.

    Eli nyt vähän tylysti niille ikäville kommentoijille sanoisin, että "kuule, tuo on sinun onglemasi, pidä se sisälläsi ja mieti onko ongelmasi toisen loukkaamisen arvoinen". Elämän tarkoitus ei ole velloa ikävissä vesissä, ei ainakaan toisten ikävien sanojen vuoksi.

    Nyt anna palaa vaan Tiia. Kun elämääsi sulostuttaa jotkin asiat, niin jaa sitä muille. Ne jotka aiheista ilostuvat, lukevat (ja katsovat) palaavat tänne uudelleen ja uudelleen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeastaan juuri tuota hain, eli tahattomuutta, sillä uskon paljolti, että tahattomuuteen mainitsemani kommentointi varmasti paljon perustuu.

      Ihan juuri niin Birgitta ja niinhän sitä on pakkokin tehdä, jatkaa ja elää omaa elämäänsä ja toivoisin kovin, että niin muutkin tekisivät, eivätkä niin kovin pähkisi toisten elämää, se on täysin väärään paikkaan kanavoitua energiaa.

      Annan palaa ehdottomasti ja vaikka nuo sukulaiset ja ystävät mainitsinkin, niin heidät kuitenkin ns. hyvän tahtoisesti eli he ajattelemattomuuttaan joskus sanovat, etteivät lue tai ei kiinnosta, mutta ei rumalla tavalla koskaan. Sitten kun asiaa vaan kuulee useammalta taholta, tulee siitä sellainen sumppu ja tunne, noh tarviiko sitä sanoa lainkaan, etten minäkään sano toisten "älyttömyyksistä" toisille. Jokaisellahan on ne omat hassutuksensa ja myös jutut johon rahaa laittaa ja se on jokaisen oma asia. <3

      Halit ihanuus <3

      Poista
  42. Voi ei, täällä myös yksi, joka tunsi piston sydämessä ja ajatteli, että toivottavasti mä en ole millään kommentillani aiheuttanut sinulle ystäväni häpeän tunteita kosmetiikkainnostuksestasi! <3 En edes muista mitä olen sanonut, mutta mun kommentit lähtevät enemmänkin häpeästä omasta puolestani, kun niin vähän tai ainakin huolimattomasti kosmetiikkaa käytän *punasteleva hymiö tähän*. Mulla myös on ne muutamat jutut, mitä käytän ja on kyllä monia ihania meikkejä glitterluomiväreineen + hajuvesiä, mutta ne tulee aina jotenkin humpsista tumpsista meikkikaappiini (sellainenkin siis on), mutta ehkä myös itsellä aika menee omiin hurahduksiin eniten - tunnustetaan - vaikka lankoihin, eri neulomis- / virkkaustekniikoihin, malleihin ym. Aiemmin oli myös aika melkoinen rajoite, tuli todella vähän seurattua yhtään mitään tai kirjoitettua itse yhtään mitään, nykyisin ja toistaiseksi ainakin jonkin aikaa on tilanne paremmin ja ehkäpä ehdin paremmin lukea myös niitä kosmetiikkapostauksia, joiden ajattelen kyllä olevan ihan yhtä hyviä kirjoituksia, kuin kaikki muutkin postauksesi :) <3 Kaikille meille sallittakoon omat kiinnostuksen & innostuksen kohteensa ja todellakin jokainen voi kirjoittaa omaan blogiinsa ihan mitä itse haluaa! Jos ei nappaa, niin mikään kahle ei käsittääkseni pidä silmiä naulittuina ruutuihin, oma valinta ja priorisointi voi toimia sielläkin. Ugh. :) <3 Ihanaa viikonloppua Tiiuska <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haloo ihana ystäväin <3 Et ole sinä, eikä ystävistä tai sukulaisista mitenkään kukaan yksittäinen, vaan isomman vyyhdin tulos. Sinä sitäpaitsi et ole ikinä sanonut mitään ja eikös me olla essie lakoista ja essence lakoista ja tuoksuista juteltu pitkät tovit juuri ja vielä innostuneesti :)



      Nimenomaan, jokainen tehköön mitä lystää, niin kauan kuin ei loukkaa ketään. <3

      Ihana Ninski ja höpsö <3

      Poista
  43. Musta tuntuu, että kosmetiikassa monella anonyymille varsinkin se saatu kosmetiikkatuote on se punainen vaate, vaikka niin kuin sanoit, omalla työllä sekin on ansaittu, ei niitä purkkeja tuosta vain taivaasta kenellekään tipahtele ja kun kosmeblogeja on nykyään (hyvä niin) koko ajan enemmän, niin työtä tarvitaan, että pystyy pitämään tasoa yllä. Aika harvalla pelkästään kosmetiikasta kirjoittavalla olisi varaa pitää kosmeblogia pystyssä ilman PR-näytteitä (tuli pari kertaa kuussa postaus, mutta lukijat vaativat kuitenkin nykyään tiiviimpää tahtia), Suomessa ei bloggaamisella monikaan niin paljoa tienaa. Varsinkin kosmeblogeissa ja myös sinulle ne saadut tuotteet ovat työvalineitä, jota kautta saa blogiin vaihtelevaa sisältöä ja pääsee esittelemään lukijoille mielenkiintoisia uutuuksia. Monet lukijat tuntuu unohtavan myös sen, että bloggaajalla on täysi oikein valita, mitä PR-näytteitä blogissa näyttävät. Valita vain ne itseään kiinnostavat jutut ja ne mistä aidosti pitää. Oikein ihanaa lauantaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna olet oikeassa, blogiin testiin saatu kosmetiikka on varmasti yksi ärsyke, toisaalta sain juuri kommentin ostetusta kosmetiikasta ja ei sekään kommentti rakentava ollut, joten ei voi voittaa, teet niin tai näin, aina löytyy näitä muiden elämän pohtijoita

      Bloggaamiseen ja kosmetiikkaan täytyy olla intohimo, jotta sen jollain tasolla saa blogissansa onnistumaan ja, että yritykset edes haluavat tehdä yhteistyötä millään tasolla. Omalla kohdalla testattu ja myös kosmetiikka joka ei sitten itselle sovi, miellytä jne, menee arvontojen kautta lukijoille iloa tuomaan ja myös sukulaisille ja ystäville. Itse koen, että blogin avulla olen saanut tuotettua myös paljon iloa muille.

      Luulen, että se jopa kauhistuttaisi, jos ymmärrettäisiin, että blogissa näkyy vain omat suosikit ja muut jutut jatkavat elämää muualla:ystävät, sukulaiset ja ne arvonnat. Arvontoihin ei muuten koskaan ole tullut poikkipuolista sanaa.

      Ihania unia <3

      Poista
  44. Jos kosmetiikka on pinnallista, sitten sitä on ihan kaikki, mitä blogeissa on: sisustus, vaatteet, urheilu jne. Jokainen bloggaaja kirjoittaa itselleen tärkeistä asioista ja ennen kaikkea jokainen saa täyttää kotinsa itselleen mieluisilla tavaroilla tai olla täyttämättä, yhtä oikeaa tapaa elämiseen ei ole. Jatkat vaan samaan malliin Tiia, etkä enää välitä noista negatiivisten palautteiden antajista. Tai kuten joku tuolla jo mainitsikin, vastaat tuollaiseen negatiiviseen kommenttiin hymynaamalla tai sydämellä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ihan kaikki ja sitten joudumme jo menemään äärimmäiseen pohdintaan, eli mikä ole pinnallista, siinä kohden meistä itsekusta, joutuu riisumaan aika paljon pois ja ihan niistä arvostelijoistakin.

      Tänään ei sydämiä heru, vaan vastaan niin kuin ajattelen. Mielestäni se on tällä kertaa tärkeää, oman itseni vuoksi. <3 Muiskuja ihana Tuija <3

      Poista
  45. Tiia-kulta, "haters are gonna hate, no matter what you do" - vai miten se nyt menikään...
    Elämme edelleen aika ankeita aikoja Suomessa ja kateus sekä paha olo on niin valitettavan helppoa purkaa nettiin.
    Kosmetiikka tuottaa sinulle hyvää mieltä. Haluat blogisi kautta jakaa kokemuksesi myös meidän muiden kanssa.
    Blogistasi saa hyviä vinkkejä, apua omaan elämään, ja lisäksi esim. visuaalista mielihyvää. Nimittäin: voi luoja kuinka ihana tuo huulipunavalikoima!!! Todellinen taideteos.
    Jatka sinä vain samaan malliin ja jätä typerät kommentit omaan arvoonsa.
    Ihanaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. So true, sinä upea ja viisas ihanuus <3

      Olen minäkin ollut pohjalla monet kerrat, mutta olenko muille tuskaani purkanut, en ole ja siksi en hyväksy sitä muiltakaan. Tuolla esim. jos lukee Bikken kommenttia, hyvyys ja pahuus ovat yksinkertaisesti valintoja ja tuskissaan ihminen mitataan. <3

      Nuo punat ovat upeita ja rakas keräilykohde, Disney-fani kun olen. <3

      Ihanaa sunnuntaita <3

      Poista
  46. Annetaan kaikkien kukkien kukkia🌹 ja oon kyllä sitä mieltä että se kateus saa juuri tälläistä tekstiä päästämään kieleltä ulos 😊
    Jatka Sinä Tiia saman malliin blogisi päivityksiä💖
    Ja meikataan niin kauan kun jonkinlaanen meikkisuti pysyy hyppysis😀

    Ihanaa lauantaipäivää Sinulle Ystäväin 💕💕


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sukulaiset ja ystäväni eivät ole kateellisia ja osattomaksi blogiini tulleesta kosmetiikasta eivät yksikään ole jääneet. <3 Siksi tuolla kirjoitinkin, että onko se vain selitys, että muut lukee, mutta niitä ei. Sitä kun vaan aikansa kuulee, niin sitten tuntuu, että onko ihan pakko. Voisihan sen jättää sanomattakin... Sitä osittain postauksessa puntaroinkin, että kannattaisiko joskus jättää sanomatta. Lisäksi postaukseen liittyi sitten moni muu juttu, jotka olivat jutun suurimpia laukaisijoita. <3 Hih niin ihana tuo viimeinen, nimenomaan punaa huuliin, niin kauan kun ei mene ohi. <3

      Ihania unia supermimmi <3

      Poista
  47. Mä komppaan Jonna H:ta. Uskon, että juuri se, että bloggaajan saa ilmaiseksi tuotteita (oli ne sitten kosmetiikkaa, vaatteita tms) on se punainen vaate joillekin.

    Mä ainakin nautin siitä, että sitä saa tuotearvioita uusista tuotteista, varsinkin kun on tällainen kosmetiikkafriikki.

    Mä tykkään blogistasi älyttömästi, jatka samaan tyyliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se se varmaan on, siihen ei voi oikein enää muuta huokaista, kun että jokainen voi toki perustaa blogin ja kokeilla tehdä samat, jos niin harmittaa. Kovaa työtä on vaatinut, vaikka se ei luonnollisesti aukene, koska bloggaaminehan on myöskin pinnallista. :)

      Ihana sinä ja sinulla on niin ihana blogi <3

      Poista
  48. Heippa taas Tiia :). Nythän mää oon täällä näköjään koko ajan...

    Tunnustan nyt heti kärkeen, että luin tekstistä vain alun, koska on viikonloppu ja mun ei pitäis olla täällä :). Saattaa siis olla, että mulla jäi nyt se tärkein punainen lanka näkemättä, mutta halusin vaan sanoa, että en nyt ymmärtänyt oikein ollenkaan koko juttua. Siis että miksi kosmetiikka on pinnallista? Ei mahda meinaan nykypäivänä kovin herkästi löytyä ihmistä, joka ei sitä muodossa tai toisessa käytä. Jos siis yhtään älyän, mitä kaikkea kosmetiikkaan lasketaan, mutta vissiin kaikki, mitä kosmetiikkaosastolta kaupoista löytyy..? Että jos sille linjalle lähdetään, että kaikki se, mitä ihminen ei oikeasti tarvi, on pinnallista, niin kyllä siihen samaan kastiin menee kaikki muukin sitten paitsi katto pään päällä ja välttämätön ravinto ja vaatteet. Jos noinniinkuin kärjistää.

    Ja vaikka itse aina sanon, että mua ei kosmetiikka sinällään kiinnosta, mikä on täysin totta, koska mulla on erilaiset ykköskiinnostuksen kohteet, niin ei se silti tarkoita, ettenkö kosmetiikkaa käyttäisi. Tottakai käytän. Jokaikinen päivä jotain. Ja jos värivoide ja ripsiväri lasketaan meikiksi ja kertaalleen aamulla laitettu huulipuna, jota en ikinä muista päivän aikana lisätä, niin siinä tapauksessa myös meikkaan joka päivä. Paitsi tänään ja huomenna, koska ei olla menossa ihmisten ilmoille, vaan aion valaa betoniruukkuja :). Mutta enempi meikki sopii huonosti yksiin mun liikuntaharrastusten kanssa, koska en voi/halua aina alkaa hirmu pesutoimenpiteisiin, että voin mennä salille, uimaan tai mihin nyt menenkin. Ja hajuvedet on toinen juttu, joka ei vaan mun harrastusten kanssa sovi yhteen, joten mulla ei ole kuin yksi tuoksu kerrallaan, jonka käytän ensin loppuun (voi mennä helposti vuosi - pari riippuen pullon koosta) ja sitten vasta ostan uuden. Ja se on taas mulle se nautinto. Sama koskee niitä mun vähäisiä meikkejä. Jos löydän hyvän värivoiteen, käytän sitä ja ostan samanlaisen uuden, kun vanha loppuu. Samoin kuin ripsarin ja sen aina samanvärisen huulipunan. Ja kynsilakan :). Tunnen niin hyvin itseni, että tiedän, että jos lakkoja on monta, käytän yhtä ja samaa ja loput kovettuu purkkeihin ja siinä menee rahat haaskoon.

    Mutta eikös sitä ihminen saa keräillä ihan mitä tykkää?? Itse haluaisin alkaa keräilemään kaunista kotimaista design-lasia, mutta meillä on niin pieni koti, ettei oikein ole paikkaa, mihin niitä saisin nätisti esille (ja niin, ettei ukkeli siivotessaan touhua niitä säpäleiksi). Enkä kyllä ole raskinut vielä ainuttakaan esinettä ostaa, mutta silti haaveilen siitä ja joskus ehkä toteutankin. Ne on sitten niitä mun peltipurkkeja ja kahvikuppeja :).

    Ja sellanen vielä tuli mieleen, että syy, miksi en yleensä lue kosmetiikkapostauksia, tuli jo esille tuolla aiemmin, eli mun tapauksessa sillä ei ole tirintarin tekemistä sen kanssa, että skippaisin jonkun postauksen siksi, että se on tehty yhteistyössä jonkun kanssa. Ei vaikuta muhun. Jos kiinnostaa, niin kiinnostaa ja jos ei kiinnosta, niin ei kiinnosta. Ihan sama onko sponsoroitu vai ei.

    Mutta jos tää kaikki meni nyt ihan metsään sen takia, etten lukenut koko tekstiä, niin tulipahan ainakin lähetettyä sulle tää kirje :).

    Aurinkoista viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että olet ja kyllä alkupuolen lukemisella olet jo sinä kärryillä. <3

      Sitä juuri hain, että jos kosmetiikka on pinnallista, sitten on dödöt ym. pinnallisia myöskin ja hammastahna, koska niilläkin haetaan hyvää oloa ja myös yhteiskunnan hyväksyntää. Lisäksi sitten on kaikki muukin ja kun kaikki se pinnallinen riisuttaisiin meistä, niin ei jäisi paljoa enää käteen, mikä ei olisi pinnallista.

      Arvostan tuota, ettei ole väliä onko blogiin saatu testituote vai itse ostettu, koska jostainhan me kosmetiikkaakin rakastavat tarvitaan sitä jutunjuurta ja blogiin valikoituu juuri ne omat tykkäämät asiat, joiden ilosanomaa haluaakin levittää myös lukijoille. Blogin liikenteen lähteet eli hakusanat kertoo, että kosmetiikka kiinnostaa blogissani todella paljon. :)

      Hih ihana ja niin kivaa, kun lähetit ja ollaan toistemme ajatuksissa. <3

      Muiskuja <3

      Poista
  49. heippa tiia!
    jatka vaan valitsemallasi linjalla :), antaa muiden märehtiä...
    t.heppaharrastaja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos heppaharrastaja ja niinhän se on toimittava, tehdä sitä mistä itse tykkää. Ihan sama mitä tekisin, niin aina löytyy arvotelijoita <3 Ihanaa maaliskuuta <3

      Poista
  50. Noin ihania asioitahan on pakko kerätä. Lisää ja lisää, ja kun seinien sisään ei enää mahdu, niin on pakko siirtää seiniä.Tylsää olisi elämä, jos ei mistään tykkäisi niin paljon, että haluaisi niitä kerätä. Kyllä minäkin kosmetiikastakin oon tykännyt ja säästänyt vanhoja ihania. Ja katunut kadottamisia kovasti myös. Miksi en ole tallettanut kaikkia toinen toistaan ihanampia kynsilakkapulloja 50-luvulta lähtien. Niitä olisi mahdollista olla upea kokoelma, jos mulla olis ollut järkeä niin kuin nyt on mieli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että vintage kokoelma olisi niin ihana! Itseäni harmittaa, etten ole säästänyt kaikkia tuoksupulloja, niitä olisi hienoa katsella ja miten loistavasti kuvaavat eri aikakausia. <3

      Kiitos ihanuus ja tää on vaan elämää. <3

      Poista
  51. Ihme kitinää, mitä väliä mitä muut ajattelevat, jos haluaa kerätä kosmetiikkaa tai kippoja/kuppia asuntonsa täyteen niin kerää vaan, eikä ajattele mitä muut siitä ajattelevat. Ihmettelen, että noinkin pitkän tekstin on saatu aikaan noin turhasta aiheesta. Kuulostaa vähän huomionhakuiselta, että saisi sympatiapisteitä lukijoilta, että eikö ole kamalaa, kun mua ei nyt ymmärretä... Hohhoijaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei anonyymi, tuo alku meni jo järkeen ja loppu olikin jo ihan klassikkoklisee materiaalia, keittiöpsykologiaa harjoittavan takarivin huutelijan ajatuksenjuoksusta. En ole nyt aivan vakuuttunut, kuka tässä kitisee ja mitä. Ehdottomasti parempaa huomista sinulle.

      Poista
  52. :) Kosmetikkahan on ihanaa!! Mikäs se mukavempaa,kuin sivellä iholle ihani voiteita,huulipunat on ihan ykkösinä ja ripsiväri ja puuteri,niitä ilman ei pärjää!!! Itse en voi hajuvettä tai voimaakaan tuoksuisia tuotteita käytää,mutta jotain mietoa tuoksua kyllä. Ja että hömppää, no voi sitä rahat turhmeppaankin laittaa-tämä tosin ei turhaa-esim tupakkaan,minullakin monenlaisia pulloja ja purkkiloita kaapissa,ja huulipunia ja sävyttäviä huulivoiteita,ne on ihania!! Jatka vaan samalla linjalla,minä luen AINA KAIKKI JA NAUTIN NOISTA IHANISTA MUKIKUVISTA YM KUVISTA!! Minulla se vasta "turhanpäiväinen harrastus" onkin sitten :) Minä kalentereita koristelen ja laitan kauniita kuvia yms,ihan omaksi ilokseni,ei tarvi olla ns peruskalenteri,tosin siitäkin saa kauniin,innostuin asiasta kun löysin netist semmoisia ryhmiä,meitä onkin aika monta :) Ihanaa maaliskuun jatkoa sinulle ja koiralle rapsutuksia ja kisuille myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ihanaa ja ei ole millään muotoa muilta pois. <3 No ei ole sinun harrastus turha, mikä voisi olla turhaa, jos se harrastajan mieltä nostattaa ja tuo iloa. Ilo on siitä jännä juttu, että se kantaa ja sädehtii muille. Eli ei negatiivinen voimavara lainkaan ja paljon enemmän, kuin ensikatselmalta voisi oivaltakaan. Siksi koenkin hieman, että tuomitsijat eivät nyt oikein näe pintaa syvemmälle ja varmasti heilläkin on joku oma hassutus ja turhuus, joka loppupeleissä, maan tomuksihan me kaikki täällä lopulta päädytään, ei ole sen vähemmän arvokkaampaa, tai arvokkaampaa kuin toisen ihmisen ihan mikä tahansa harrastus. Joten älä sinäkään arvostele omaa, sinulle iloa ja tyydytystä antavaa harrastusta. <3 Harrastuksesi kuulostaa todella kivalta. <3

      Kiitos paljon ja ihania unia ja hyviä harrastushetkiä sinulle. <3

      Poista
  53. Sä Tiia osasit taas tuoda tähän postaukseen niin hyvin sen mistä ollaan ollaan oltu ihmeissämme! Miksi se kosmesta bloggaaminen on kuin syntiä tekisi!!? Mutta kommenteista huomaa, että loppujen lopuksi ne on onneksi harvat, jotka sitten oikeesti tuomitsee, joten jatketaan samaan malliin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aniharvat ja kai niillä aniharvoillakin on kullakin omat kotkotuksensa. Siitä vaan en pidä, että arvotetaan asiat ja kuvitellaan, että toinen on toista parempaa, höh sentään.

      <3 Muiskuja <3

      Poista
  54. Ei tietenkään sen pinnallisempaa, kuin muutkaan arjen pienet ilot. Ja esim.hygieniatuotteet ovat myös tarpeellisia. Itse meikkaan päivittäin..lakkaan kynteni töihin neutraalein värein ja vapaalla sitten värikkäämmin. Mutta kommentoida en oikein osaa noita kosmetiikkajuttuja, niin vähäistä ja kaavoihin kangistunutta kosmeetikan käyttöni on. Jotain kivoja vinkkejä olen kuitenkin blogista bongannut. Kivaa sunnuntain jatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä peukut hygieniatuotteille ja eikö niilläkin haeta, hyvää oloa ja siinä samalla muiden hyväksyntää, kaikkihan kulminoituu aika pitkälle tuohon.

      Ihanaa jos olet bongannut ja meikkaaminen kuuluu naiseuteen, sen jo Egytin kuningatar Kleopatra tiesi. <3

      Ihania unia <3

      Poista
  55. Estetiikka on tieteen laji (opetetaan esim. Hgin yliopistossa), joka kuuluu filosofian tieteenalaan ja sen pääasiallinen tehtävä on mm. tutkia kauneuteen liittyviä filosofisia kysymyksiä. Kuinkakohan monen mielestä filosofia on pinnallista ;)

    Mm. meikkaaminen, kauneus ja esimerkiksi kodin sisustaminen kuuluvat tämän tieteenalan käytännön ilmentymiin, joten kuulostaa aika aukolta yleissivistyksessä kutsua näitä pinnallisiksi.

    Minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, huikea ja viisas Minna, kiitos <3

      Estetiikka on kauneuden tajua ja juurikin osa pohtivaa ihmistä ja yksi ilmaisun muoto. <3

      Pinnallistako, vain heille, jotka haluavat lokeroida, vähätellä ja pitää itseään parempana jostain syystä. Taatusti hekin hygieniatuotteita käyttävät, jos heiltä kysyy miksi he niitä sitten käyttävät, niin olisi mielenkiintoista kuulla miksi. Pelkka puhtaus tai ettei haise ei nyt ihan riitä vastaukseksi.

      Ihania unia Minna <3

      Poista
  56. Olen kanssa törmännyt tähän, en niinkään blogiasioissa, mutta ihan arkielämässä keskustellessa muiden kanssa. Monilla tuntuu olevan semmoinen ajatus, että kosmetiikka on ihan turhaa ja meikkaavat ihmiset (etenkin jos on meikannut vähän enemmän kuin vain ripsaria laittanut ja ehkä jotain meikkivoidetta). Ihmettelen kyllä mistä tämmöinen ajatusmaailma on saanut alkunsa. Mun mielestä se on suorastaan etuoikeus, että voi punata huulet ja laittaa vaikka irtoripset jos siltä tuntuu. Nehän on vain niitä naiseuden parhaita puoli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ja etuoikeus ja kunnianosoitus kaikkea kaunista kohtaan ja myös kanssaihmisiä kohtaan. Kenties tuomitseminen on vain ei meikkaavan ihmisen puolustusta, sellaisiin syihin, jotka eivät meille aukene ja ehkä he eivät oikein itsekään tiedä vastausta asiaan. Olisi mukavaa kuulla miksi?

      Hyvää yötä Marika. <3

      Poista
  57. Minusta mikään sellainen, joka sulostuttaa ja ilostuttaa ihmisen eloa ei ole pinnallista. Koko ison ikäni olen meikannut ja tulen sitä jatkamaan hamaan tulevaisuuteen. Kiitos hienosta ja pohdiskelevasta aiheesta. "Happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista". Se lienee tilanne, kun ei saa haluamaansa ja yrittää lohduttaa itseänsä. Minäkin olen muutama päivä sitten törmännyt tähän Kettu-juttuun. En meikkien puolesta, mutta muussa elämäntilanteessa.
    Jatka Tiia omaan ihanaan tyyliisi! Marinoitukoon ne harvat muut happamissa liemissään :)
    En nyt oikein tiedä, kommentoinko oikein aihetta, mutta menköön...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan niin juuri ja kuitenkin se on vain yksi osa-alue, mutta iloa tuova. :) Minna tuolla ylhäällä asian niin hyvin kiteyttää, ettei kahta sanaakaan.

      Tuosta Kettu asiasta haluan kuulla lisää ensi viikolla, kun nähdään, meinaan kurjaa kuulla. Ei kai siltä kukaan täällä oikein säästy.

      Ihanaa päivää ja meni se aivan asian ytimeen. <3

      Poista
  58. Jokainen tekee elämällään mitä haluaa ja käyttää rahansa mihin haluaa. Minunkin intohimo on matkustaminen ja siihen menee paljon rahaa. Tästä olen saanut kuulla ikävää kommentointia. No olen ensinnäkin ansainnut ne rahat omalla kovalla työllä ja tinkin muista jutuista sitten. Laskut tulee hoidettua ja pakolliset menot. Miksi ei saisi ihminen käyttää rahojaan siihen mikä ilahduttaa ja piristää ?

    Minä luen täällä kaikki sun jutut . Oon laiska kommentoimaan sulle, mutta tykkään lukea juttujasi . Sullekki sattuu ja tapahtuu ja itse oon samanlainen, ja itselle pitää osata nauraa .Minusta et ole pinnallinen,jos joku lukee säännöllisesti sun blogia tajuaa heti että et ole mitenkään pinnallinen tai hömppä. Ja saa sitä välillä olla hömppäkin.

    Mun oma suhde kosmetiikkaan on normaali.? :D Käytän meikkiä silloin tällöin,mutta löytyy multa purkkia ja purnukkaa kotoa . Ja tykkään askarrella ja pitää kodin siistinä,siitä olen saanut kuulla :D En vaan tajua miten jotain voi häiritä jos tykkää pitää kodin siistinä ? Leipomaan olen myös kova . Itse koitan aina kannustaa ihmisiä tekeen itselle mieluisia juttuja. Jatka samaan malliin Tiia ja älä välitä lannistajista !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu matkustaminenkin tuomitaan. Pikkuserkkunikin on saanut palautetta, että kuinka kehtaa tälläisinä aikoina iloita matkustamisestaan. Mielestäni, jos mikään ei ole toiselta pois, niin eikö vaan saisi olla ja nauttia.

      Onpa mahtavaa, että nyt kommentoit. Muistan kun itsellä ei ollut blogia, niin oli aikamoinen kynnys kommentoida, joten ymmärrän hyvin. Kivaa, että nyt kommentoit ja sain tietää, että sinä Nina olet täällä. <3

      Siinä olen samaa mieltä, että välillä todellakin saa olla hömppä ja tykätä myös lapsellisista asioista.

      Tuolla ylhäällä Krisseäkin oli moitittu liiasta siisteydestä eli harmittaisikohan sanojaa oma ei niin siisti koti ja sitten on pakko sanoa teille, kun tosiasiassa häntä harmittaa ihan oma itsensä. Eli viime kädessä kyseessä on hän, hän hän eli vissiinkin hieman oman navan ympärillä pyörivä ihminen.

      Kiitos kannustuksesta ja kiitos kovasti, että kommentoit, lämmittää. <3 Ihania tulevia kevätpäiviä sinulle. <3

      Poista
  59. Tunnustan, että olen tosi laiska meikkaamaan. Yleensä meikkaan vain kun lähden johonkin ruokakauppaa ylellisempään paikkaan. Mutta silloin harvoin, kun ihan tavallisena arkiaamuna tulee laitettua edes jotain pientä, on kyllä mielikin korkealla koko päivän :)

    VastaaPoista