tiistai 28. maaliskuuta 2017

Meikäläisen Kaunotar ja Hirviö huulipunat pöllittiin!

Viikko sitten tapahtui jotain onnekasta, tai ainakin silloin luulin niin. Sain vihdoin tilattua yllä olevaan Kaunotar ja Hirviö huulipunakokoelmaan viimeisen ja joukon kauneimman Ruusupunan. Peräti kuuden viikon ajan aamuin ja illoin kurkkasin Amazon Italian sivuja ja löytyykö siellä ruusupunia ja joskus jopa enemmänkin ja jopa vallan ihan risteilylläkin eli olin aivan väsymätön ruusupunabongaaja! Aika kipeetä, tiedetään, mutta huvinsa ja pakkomielteensä kullakin.



Tänään sitten piti olla se "se" päivä, kun upea Disney L'Oreal punakokoelma täydellistyisi ja kaikki punaperheenjäsenet olisivat saapuneet kotiin huomaani. Näin jo miten asettelisin punat hyllylle, miten niitä sieltä hyllyltä päivittäin ihailisin ja pölyhuiskalla hellästi punista pölyjä pöllyttelisin, kuin itse Tuhkimo konsanaan. Mutta mitä silmäni sitten näkevätkään, kuriiri on jättänyt postilootaamme auki revityn tyhjän kirjekuoren ja punat on pöllitty. En oikein edes ymmärrä miten kuriiri on voinut jättää selvästi tyhjän kuoren postilootaan ja toisekseen kuori olisi pitänyt jättää kotiovelle. Juu naapureita turhaan ei kannata epäillä, asutaan ihan böndellä ja täällä on rauha maassa ja kivat naapurit, enkä nyt kyllä epäile kuriiriakaan, en tiedä oikein ketä epäilen edes, jotain ilkeitä kasvottomia pitkäkyntisiä tässä pohdin ja mietin. 

Zissus Zessus tänään ei ole ärräpäitä säästelty ja hikipäissä olen yrittänyt tutkia Amazon Italian sivuja, joissa sönkötisönköti sönkätään vaan italian kieltä ja google kääntäjäkään ei juuri kriittisiä sivuja suostu kääntämään. 

Kuumottavinta on, että lähetyksen tila on puolitiessä, eli kuriiri ei ole kuitannut lähetystä perille saapuneeksi, niin millä ilveellä valitan uupuvista punista, kun ei ne muka ole minulle tulleetkaan ja miksi ei ole kuitannut?! 

Kuka kehveli on kähveltänyt meikäläisen punat!!! Mitä tässä edes tulisi tehdä ja miten solkata italiaa puhuvan sivuston kanssa, rasittavaa! Juu ei pitäisi tilata punia ulkomailta ei, koston saa sitten, kun rohkenee. Mutta kun menin ja tilasin ja kaikki muut punat saapuivat onnellisesti perille, ja ja ja. Sanonko, että olen niin pettynyt ja hajalla. Koska, voi päähilse mikä vaiva on reklamoida sivustolle, joka solkkaa vierasta kieltä. Muutenkin varkaus on jollain lailla ihmistä loukkaava rikos, josta tulee merkillisen paha mieli.

Kummalliset vatsakrampit ovat vielä vaivanneet jo kaksi yötä ja olen nukkunut parin vuorokauden aikana 6t eli itkuhan tässä tuli ja ihan vuorenvarmasti tulikin. Nyt on ihan haavi auki olo, enkä tässä väsymyspöhnässä tiedä edes miten edetä. Juu pinnalliset huulipunat ja 34e, koska tilasin kaverille kanssa, eivät toki ole maailmanloppu, mutta tänään saa harmittaa silti, koska taas on sellainen elämän silmä menossa, (ei voinut sanoa sitä p:llä alkavaa silmää), että kaikki hitsaa, kuin hapankorppusen murut takapuolessa.
No ei tässä muuta, kuin että ihmisten unelmat ei ole aina tehty toteutettavaksi ja maailmassa on ahnaita taskuvarkaita ja olen erittäin happamana sitruunana täällä, öyh..

Onko sinun tilaamasi tuotteet joskus pöllitty, miten olet menetellyt ja oletko saanut korvaukset uupuneista tuotteista ja miten selvinnyt reklamoinnista, jos vastapuoli palpattaa suurinpiirtein indokiinaa? Onko sattumoisin Amazon Italia tilauksesi kadonnut ja miten olet menetellyt ja selvinnyt italian kielen viidakosta? Blaah kivaa iltaa nyt kaikille kuitenkin. <3

89 kommenttia:

  1. Voi P-Kökkäre sentään... tosi inhottavaa tuollainen, että on tavarat paketista varastettu!!! Miten ihmeessä se kuriiri voi edes sellaisen paketin jättää.. En ymmärrä. Mutta otan osaa harmituksesi vuoksi, kyllä varmasti "ottaa kyttyrää" niin ottaisi kyllä minuakin ja sanainen arkkuni saisi kyllä kyytiä.

    Minulla oli hieman ongelmia Amazon Usan kanssa kun tilaamani paketti (siis yksi kappale) tuli kolmena ja veloitettiin myös. Laitoin miehen hoitelemaan asiaa (ei kyllä tykännyt sitten yhtään) ;-) No, sain palautukset jokseenkin oikein, ehkä hiukan otin takkiini ja varsinkin kalliista palautuslähetyksestä DHL:n kautta jäin miinukselle. En tiedä tilaanko enää tai sitten yritän olla todella tarkka. Mutta kun kaikkea ei saa Suomesta, mutta maailmalta löytyy.

    Tsemppiä jutun kanssa ja niiden vatsakipujen (käy lääkärin pakeilla)kanssa myös. Toivottavasti yöstäsi tulisi kuitenkin hyvä ja saisit nukuttua.

    Terkuin, Johanna (muakin on ottanut jostain syystä pattiin tänään en oikein tiedä miksi ;-D Me naiset ...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolme kertaa, voi Amazon! Kaikki aiemmat punat tuli niin nätisti ja täydellisesti ja juuri tuo suosituin, jonka kanssa oli ihme, että lopulta 6-viikon pinnistelyn jälkeen sain ostokoriin ja nyt kadonnut!!!

      Vatsakivut on nyt helpottaneet, on enää kaiku jäljellä, joten vahvasti uskon, että oli stressin laukeaminen Onni poloisen jälkeen. <3

      Kiitos niin paljon Johanna ja joskus vaan ottaa pattiin, toivottavasti sinulla on tänään parempi päivä. <3

      Poista
  2. Voi kamala sentään! Toivottavasti asia selviää...:/

    VastaaPoista
  3. EIKÄ!! Ja tää oli se vielä mistä puhuttiin just :((((

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Justiinsa se ja varmasti niin ymmärrät tuskan! <3

      Poista
  4. Uskomatonta!! Toivotaan, että oikeus voittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen on voitettava, meikäläinen ei muuten ikinä ihan hevillä luovuta <3

      Poista
  5. Kuka kehtasikin viedä meidän punat!!!

    VastaaPoista
  6. Halpamaista viedä toisen punat!

    VastaaPoista
  7. Toi on niin uskomatonta!
    En ymmärrä kuinka joku kehtaakin kähveltää toisten tavarat, tosi kurjaa :(

    Ja kaikista ärsyttävintä tuollaisen jälkeen on kun joutuu vielä hoitamaan tuon reklamaation ja vielä vieraalla kielelllä, se on rasittavaa!
    Tsemppiä sinne, ja itse olsin varmasti mennyt lankoja pitkin Italiaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siellä Italian päässähän se vika varmasti onkin...

      Poista
    2. Kiitos Souliina eilen kaikesta tuesta, oot niin paras <3 Himppasen olin rasittava, eikä vaan himppasen, mutta kiitos ja "hädässä" ystävä tunnetaan. <3

      Anonyymille kiitos tuesta ja hyvin vaikeaa arvioida missä ja miten, mutta kuriiria ja naapureita en kyllä epäile. Mukavaa päivää molemmille <3

      Poista
  8. EI VOI olla totta!!!? Uskomatonta! :(

    VastaaPoista
  9. Voi kökkö! Toivottavasti juttu selviää.

    VastaaPoista
  10. Jopas on :/ Kummallista, kuka hullussa haluaa tonkia postilaatikoita :( Onko se varma, että se on ollut kuriirin laittaessa jo auki revitty? Ja mikseihän kuriiri ole kuitannuut sitä, mhh. Monta harmillista juttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin hämmentävää, tässä on otettava Sherlock vaistot nyt peliin! <3

      Poista
  11. Voi ei miten kurjaa sinuna ottaisin tuonne kuriirifirmaan yhteyttä koska vastuu heillä ei saa jättää mihin sattuu.veljeltä pöllittiin kerran kalliit autonosat ku postinjakaja oli väärentäny että vastaanotettu ja jättäny oven taa.sai kyl korvauksen ja jakaja tais saada kenkää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tilaus on ns. matkalla eli ei vastaanotettu ja kuulin, että kuriirin on toimitteva paketti vaikka tyhjänä. Olisiko hajonnut ja puna onnettomat pudonneet jonnekin, voih missä ne seikkailee!

      <3

      Poista
  12. Törkeää viedä toisen punat, murr! Toivottavasti saat selvitettyä asian, käytä kamalaa kääntäjää valituksen tekoon.
    Kauniita unia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin, eilen olin kuule n iin raivona!

      <3

      Poista
  13. Onpas kerrassaan röyhkeää ja harmittavaa. Uskoisin, että vastaavat kyllä enkun kielisiin viesteihin. Ainakin itse olen Saksan Amazonissa hoidellut asiat enkuksi, vaikka saksa hätätilassa saattaisi taipua. Kerran tuli ihan väärä koru, pahoittelivat, että tilaamani oli loppunut. Sain rahat takaisin eikä edes tarvinnut lähettää tuotetta takaisin.

    Toivottavasti kaikki asiat järjestyvät!

    Mindy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odottelen nyt pari päivää, kun tilauksen status näyttää, että olisivat matkalla. Voisiko olla, että kuriirifirma on tehnyt asiasta jo reklamaation ja kuulin että heidän on toimitettava tyhjäkin kuori perille.. Oikea jännitysnäytelmä tämä, kuten tuo sinunkin tapaus ja hienoa, että se sujui noin jouhevasti, vaikka ainahan se rikkinäinen tuote jo harmittaa!

      Kiitos niin paljon Mindy <3

      Poista
  14. Voi ei, joku pitkäkytinen oli vailla huulipunia..
    minulta varastettiin hotellin safetyboxista hopeinen rannekoru, sitä kaipailen edelleen ja ikuisesti.. Olin unohtanut sen sinne (tai mieheni siis oli tarkistanut huonosti lähtiessämme sen sisällön) ja soitimme taksissa matkalla kentälle, mutta respa ei tiennyt eikä nähnyt enää mitään... mmrrr

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Snif tämä oli kertakaikkiaan katala juttu! Voi eih ja kumma juttu. Minulla kuule Roomassa oli oma lempipaitani ujutettu sängyn alle ja jousien väliin. Katson aina reissuissa sängyn alle, mutta harvemmin ymmärrän katsoa sängyn pohjaa. Siellä se paituli törötti ja odotteli siivooja pitkäkyntistä. Laitoin lapun, johon laitoin surunaaman paitulin tilanne. Hieman möhköjä kokemuksia nyt Italiasta...

      Niin kurja juttu tuo sinun, jää pitkäksi ajaksi kaivelemaan!

      <3

      Poista
  15. Onpa ikävää! Kuori on tietysti saatettu avata missä vaiheessa vain ja kuriirifirma on vain tuonut tyhjän kuoren...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, ei voi olla mitään takeita, missä on kadonneet!

      <3

      Poista
  16. Tarkistapa, kuka on tuotteen lahettanyt (siis sen bisneksen tiedot Amazonissa). Voit lahettaa heille viestin Amazonin viestipalvelun kautta, katso vaikka enkun kielisen Amazon.co.uk sivu esimerkiksi tai voithan katsoa, jos sielta loytyisi heidan tiedot. Ala siis laita sahkopostia vaan nimenomaan Amazonin kautta. He varmaankin korvaavat kylla taman varkauden, koska sinullehan ei paketti koskaan saapunut ja teoriassa voisi sanoa, etta he lahettivat sinulle tyhjat kuoret. Tosi ikavaa, mutta ala vaivu epatoivoon! Luulisin, etta he korvaavat sinulle tulleen havikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos niin paljon loistavista ohjeista ja näin teen. Kerron sitten jossain kohden miten tämä loru sai loppunsa.

      Sinulle paljon kiitoksia ja ihanaa aurinkoista päivää <3

      Poista
    2. Toivottavasti ohjeista on hyotya! Olen itse tilannut tuolta amazon.co.uk sivuilta (asun siis Briteissa) kirjoja yms. Kerran piti viestitella yhden bisneksen kanssa, koska tilaamaani kirjaa ei vain kuulunut. Talla tarinalla oli ihan hyva loppu, vika olikin Royal Mailin (siis Englannin Postin...) ja kirja lopulta loysi omistajansa.
      Amazonin viestittelya kannattaa kayttaa siksi, etta Amazon pystyy pitamaan silmalla keskustelua ja viestit jaavat talteen.
      Ala heita tyhjaa pakkausta roskiin. Voit ottaa siita myos kuvan ja lahettaa sille bisnekselle, joka sinulle tuotteen lahetti.
      Oikein ihanaa paivaa myos sinulle!

      Poista
  17. Voi sentään, mulla meinasi ihan itku tulla tuota lukiessa :(

    VastaaPoista
  18. Tylsä juttu! :( Lähetä viesti englanniksi jos vain löydät jonkun sellaisen asiakaspalvelu tyyppisen s-postiosoitteen (tai minkä tahansa s-posti osoitteen) tai lomakeen. Ja jos tämä asia ei mitenkään lähde eteenpäin sitä kautta niin voisi ehkä lähettää esim. UK-Amazoniin viestiä ja pyytää apua. Eihän se ole heidän asia mutta toivottavasti voisivat auttaa. Kyllä ne huulipunat vielä saapuvat teille! Uskon vahvasti niin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin jaksan uskoa siihen, koska tämähän ei jää tähän! Kiitos sinulle Anne ihanuus loistavista neuvoista ja tuesta <3

      Poista
  19. Voi kekkuli, kyllä sapettaa sun puolesta. Varmaan itse hyppisin tasajalkaa ja parkuisin pää punaisena vastaavassa tilanteessa. Olen itse saanut puolitoista kuukautta tapella Italiasta tilatun lootan saamiseksi perille, että kyllä vaatii turnauskestävyyttä semmonenkin.
    Onpa erikoista, että kuriiri tuo vaan tyhjän kuoren, eikös hänellä hälytyskellot kilahtaneet...?
    Laitan sormet kyynärpäitä myöten ristiin, että saat tilauksesi, ne ihanat huulipunat<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niin ketuttaa, mrrrr...

      Taitaa tuo Italia olla hieman arveluttava, vaikka kaikki aiemmat punat tuli kyllä nätisti perille.... Voi sinua ja päättyihän sinun tarina onnellisesti?

      Kuulin sellaista, että kuriirien tulee toimittaa lähetys perille vaikka tyhjänä, snif...

      Kiitos niin paljon tuesta ihana Sari <3

      Poista
    2. Tarina päättyi loppujen lopuksi hyvin, mutta pakettini olinpaikan selvittäminen vaati kyllä sinnikkyyttä, monta puhelua Italiaan ja monia meilejä puolitoista kuukautta! Kyllä meinasi usko loppua, että saanko koskaan maksamiani tavaroita, kun myyjäosapuolen into selvittää asiaa oli melko välinpitämätöntä ja penseää:(

      Poista
  20. Kyllä nyt rupesi vituttamaan ja huolella :( Eikö mihinkään voi enää luottaa??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei näköjään, vieläkin ketuttaa ihan rutosti!

      <3

      Poista
  21. Ohhoh, mikä tapaus, miten tuommoinen voi oikein tapahtua :O. Uskon, että harmittaa - toivottavasti asia selviäisi jotenkin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon että selviää, koska en jätä asiaa tähän. Kiitos niin paljon tuesta Laura <3

      Poista
  22. Voi kurjuus. Kyllä sapettaa. Toivottavasti saat tilaamasi punat.
    >Leena

    VastaaPoista
  23. Onpas outo juttu! Minulle tulee mieleen ettei kuriirifirma varmaan jättäisi tyhjää kuorta teidän postilaatikkoon vaan joku "kleptomaani" on ne vienyt sieltä. Onko teidän postilaatikko avoin eli kuka tahansa pääsee sinne? Tsemppiä Tiia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulin että kuriirin pitää toimittaa lähetys/kuori/paketti sitten vaikka tyhjänä. Mahdoton arvioida kuka kleptomaani ollut liikenteessä ja missä tai onko kuori hajonnut, vaikka minusta se on revitty kyllä auki... On avoin, mutta jos tietäisit minkälaisessa lintukodossa majaillaan, niin ei ensimmäisenä epäilyt herää naapureihin tai ohikulkijoihin.

      Kiitos ihana Marjo tuesta <3

      Poista
  24. No kaikkea sitä sattuukin. Ymmärrän todellakin, että harmittaa :(

    VastaaPoista
  25. Eikä! 😩 Kuka pässinpää pöllii toisten huulipunat lähetyksen sisältä?! Kiinnostaisi todellakin tietää missä kohtaa kuljetusketjua on voro päässyt asialle! 😤
    Mulle tulevista lähetyksistä ei ole pöllitty muistaakseni mitään, mutta kun olen lähettänyt kaverille ulkomaille tavaroita, niin on tyhjennetty jopa kirjattu lähetys ja jätetty vaan kirje sinne kuoreen/pakettiin... meni asusteet ja korut varkaalle sitten. On kyllä röyhkeää toimintaa joltain työntekijältä tuollainen! 😠
    Toivottavasti saat onnistuneesti reklamoitua ja asiaan löytyy joku miellyttävä ratkaisu. Kyllä tälläset vastoinkäymiset itkettää, varsinkin silloin kun on jo valmiiksi väsy ja surullinen. Voimia! 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä juttu ja 6-viikkoa yritin niitä tilata ja aina oli loppuunmyyty. Lopulta sain ne ostoskoriin ja miten käy...

      Onpa kurjaa kuulla eikö tulekin paha mieli ja sellainen, että rohkeneeko tässä enää postitella yhtään mitään.

      Kiitos niin paljon Piiuli kaikesta tuesta ja taas uuteen nousuun vaan <3 Aurinkoa päivääsi <3

      Poista
  26. Kyllä meinaan verenpaineet nousi täälläkin! Pah! Toivottavasti juttu selviää!

    VastaaPoista
  27. No huh, mitä toimintaa :( Toivottavasti saat uudet punat <3

    VastaaPoista
  28. No voihan harmitus - toivottavasti saat vielä punasi. Kysely ensin sinne kuriirifirmaan - jotain outoahan tuossa on ettei ole edes kuitattu.
    Punista huolimatta valoa ja iloa tähän päivään - eikä yhtään hapankorpun muretta pepun alle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin outoa, vai onko uusi puna matkalla vai miten on, jokin info olisi kivaa kyllä.

      Kiitos tuesta ja koitan ottaa nuo hapankorpun murut pois pöksyistä. ;)

      Muiskuja <3

      Poista
  29. Hitsi kun harmittaa sun puolesta 😠

    Sinulla ja kuriirifirmallahan ei ole mitään sopimusta tehtynä keskenänne eli asia täytyy hoitaa lähettäjän ja kuriirifirman välillä, joita sitoo sopimus toimittaa lähetys sinulle perille. Näin sanoo laki ja suosittelen tekemäänkin sen juuri niin, säästät loppupeleissä aikaa, rahaa ja hermojasi. Eli yhteys englanniksi suoraan lähettäjään.

    Minna



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä itsekin tuumin, että lähettäjään yhteydenotto ja kyllähän ne punat on voinut kadota ihan missä vaan, matka kun oli pitkä luokseni, snif...

      Kiitos niin paljon ja eilen jopa mietin, onko taistelun arvoista, että olkoot, mutta tänään tuumi, ettei tämä todellakaan jää tähän!

      Kiitos Minna tuesta ja ohjeista <3 Aurinkoista keskiviikkoa sinulle <3

      Poista
  30. Toivottavasti asia on jo ratkennut. Sinun kannattaa ottaa yhteyttä suoraan tavaran lähettäjään ja laittaa kuva paketista liitteenä. Heille muutaman huulipunan korvaaminen on on pieni raha, mutta luotettavan myyjänmaineen menetys on korvaamaton. Kyllä ne Italiassakin englantia ymmärtää =D Tyttäreni sai kerran Koreasta matkalla rikki menneitä meikkejä ja kun lähetti kuvan kanssa palautetta, niin samantien tuli korvaus. Kysyivät vaan haluaako rahat takaisin vai uudet tuotteet. Rohkeasti vaan reklamaatiota tekemään, eihän siinä ole muuta menetettävää kuin hermot ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikesta tuesta ja hyvistä ohjeista. Odotan nyt hetken mitä tapahtuu ja valitan sitten, jos ei ensi viikolla uutta punaa tule. Kun siellä edelleen lukee että puna on tulossa. Kiitos sulle hirveästi ja ihanaa viikonloppua. 💖

      Poista
  31. Harmillista :/ Viime vuonna ukko oli tilannut googlelta mulle nexuksen kännykän. Mentiin postiin ja aukastiin paketti ni ei siellä ollut kännykkää sisällä lainkaan. JOku vohkinut jossain vaiheessa ja paketti oli päältäpäin ehjä ja siisti. Onneksi firma kuitenkin uskoi meitä ja palautti heti rahat. Haettiin sitten verkkokaupasta uusi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipahan juttu, mutta onneksi teitä uskottiin ja saitte uuden. Kivaa viikonloppua💚💚

      Poista
  32. Voi ei! Toivottavasti asia ratkeaa parhainpäin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos niin paljon ja ihanaa viikonloppua 💛💛

      Poista
  33. Voi ei ei ei......ihan älyttömästi voimia etsimiseen!!! :( Tosi kurja juttu...Ja vaikka "vain huulipunia" niin toisille enempi (hmm...täällä myös) voi, kun saisit nyt hommat hanskaan. Ja äkkiä pari kommenttia edellisisin juttuihin (säästelen samaan kasaan, kun käsi ja nyt silmät ei jaksa nettiä) että kuvat olivat tosi hyvät!!!! Oikeasti, lisää näitä, meidän ikäisiä ja realistisia kuvia myös! Toki toiset osaavat laittaa niin mageesti ja silleen..mutta kun valo ja varsinkin luonnonvalo näyttää armottomasti myös liiallisuuden...niinkun siis ilman filttereitä...enkä tarkoita tällä kelleen mitään pahaa, mutta itsekkin välillä kärsin siitä, kun tämän ikäinen ja kuvat ovat mitä ovat. Ehken uusi trendi? Luonnollinen ja rehellinen? Ja hei, onnea 3v blogille!!!! Isot halaukset ja xoxoxox t. Keski- ikäinen Maarit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän täysin ja ihanat kuvat ovat ihania, mutta on kiva katsoa myös aitoja kuvia. Netin valo on kyllä paha koita lepuuttaa silmiä. Ihanaa viikonloppua💚💚

      Poista
  34. Eikä! Ihan kakka juttu. Tuo on vielä tosi ongelmallista, ettei lähetystä ole kuitattu vastaanotetuksi. Töissä joutuu aina välillä tällaisia katoamisia setvimään. Yleensä lähetykset löytyvät, mutta muistanpa vanhasta työpaikasta, että muutama lähetys oli varastettu Berliinin lentokentällä. Siellä toimi joku liiga, joka kähvelsi lähetyksiä. Sieltä jostain Berliinin lentokentän lähimetsästä oli löytynyt parinkin vanhaan työpaikkaan lähetetyn lähetyksen pakkaukset. Mutta tuo sinun tapaus on aivan selvästi kähvellys, koska kuori oli rikki. Kuinka ihmeessä kuriiri on edes voinut jättää sen lähetyksen laatikkoonne. Nyt suututtaa. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi itku noita varkaita ja siitä tulee vaan niin paha mieli. En tiedä tarkoittaako tuo nyt,että se puna on vielä tulossa, koska siellä lukee, että saapuu ensi viikolla. Nyt peukut pystyyn ja ihanaa viikonloppua sinulle💛💛

      Poista
  35. todella törkeää!! Mielestäni kuriirifirman pitäisi asia selvittää, jos et ole antanut suostumusta siihen, että voi jättää p-laatikkoon jos ei itse kotona, niin vastuu on edelleen heidän. Laita sinne italiaan enkuksi viesti, olet ainakin yrittänyt ilmoittaa asiasta, mutta pelkäämpä ettei taida suomitytöllä olla paljoa mahiksia :/
    Tylsää, tyhmää ja niin turhaa!!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole vaan mitään tietoa mikä kuriirifirma on kyseessä,mitä katsoin Amazonin sivuja, niin he käyttävät kaikkia eri Kuriirifirmoja, niin vaikea on selvittää.. Voi kökkö. Eli Amazoonin yhteyttä. Nyt odottelen vielä hetken,koska se tila näyttää sitä, että se puna olisi tulossa ensi viikolla. Eli olisiko kuriirifirma kuitenkin reklamoinut. ihanaa viikonloppua saatuja kiitos tuesta💖💖💖

      Poista
  36. No höh, uskomattoman törkeä ja kurja juttu! Ota nyt yhteyttä kuriirifirmaan, toivottavasti selviää, kuka kuitannut/ottanut työn alle ja sitä kautta koko homma selkenisi. Kai ne kuriirifirmassa tajuavat, ettei se paketti sulle itsekseen ole joutunut ja eikös lähettäjä käytä aina yhtä ja samaa kuriirifirmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä harmi kyllä mikä kuriirifirma on kyseessä, mutta jotenkin on nyt tunne,että samainen yritys on reklamoinut ja puna tulee ensi viikolla. Siltä se ainakin näyttää nyt. Peukut pystyyn ja kiitos tuesta ja ihanaa viikonloppua.💚💛💖

      Poista
  37. Kaikkea sitä pitää ihmisten varastaa. Ärsyttävää! Ei muuta kuin reklamaatiota peliin.

    Sen jälkeen kun joku varasti Ruotsin laivalla lapseni kengät ja neuvolan naulakosta takin, olen henkisesti varautunut siihen, että aina joku haluaa sosialisoida kamani. Eikä ole niin arvotonta tavaraa, ettei se pienen tilaisuuden tullessa, siirtyisi jonkun toisen omaisuudeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole totta' meilläkin tai minulla Serenassa varastettiin Marimekon Unikkopyyhe ja uikkarit eli kaikenmaailman pitkäkyntisiä on kyllä liikkeellä, höh. Kivaa viikonloppua💛💛💛

      Poista
  38. Voi ei miten harmillinen ja ikävä huulipunavarkaus :(
    Ja just nuo huulipunat :´(
    Toivottavasti asia järjestyisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just noi huulipunat, voi itku ja kiitos sinulle tuesta. Ihanaa viikonloppua💖💖💖

      Poista
  39. Kauheata :O Toivottavasti selviää asia. Itse olen vaan joutunut joskus soittaan Italiaan kun minun piti varmistaa että mun hotellivaraus meni perille :D Olihan se kamalaa koittaa sönkätä italiaa ja englantia sekaisin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih Ei minullakaan tuo italian kieli luonnistu, voi mahoton :)Kivaa viikonloppua sinulle💛💛

      Poista
  40. VOI EIII! Onpa kurja juttu, ymmärrän täysin sun fiilikset ja väsyneenä tuollaiset jutut saa vielä paskat tunteet moninkertaistumaan. Pidän peukkuja, että lähettävät Italiasta uudet punat sun reklamoinnin jälkeen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peukut pystyyn ja kiitos Ihana Mia tuesta. Kaikkea hyvää sinun viikonloppuun💚💖💛

      Poista