sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Tiia K Youtube kanava on avattu!

Hurlumhei, nyt on pitkällisen Pinkit korkokengät Maijun "painostuksen" tuloksena ja tyttären avustuksella pystyssä uusvanha Youtube kanava nimeltä Tiia K. Tili perustettiin 4-vuotta sitten tyttären yhtä keppiheppavideota varten ja itse kepparivideon olen laittanut privaatiksi, ihan lasten julmien kommenttien vuoksi ja voin kertoa niitä julmia kommentteja tuli paljon. Tyttären keppihevosvideoita ehdittiin parin vuoden aikana katsella huikeat 39 000 kertaa, joten saattaapi olla, ettei tämä keski-ikäinen ikinä pääse moisiin lukemiin, sillä Youtube vielä on aika lailla nuorten kanava. Mutta huom. vielä. ;)

Tuosta ajatusmallista, että nuoret hallitsevat Youtubea olisi päästävä, sillä mitä olisi Youtube kokonaisuutena, ilman kaiken ikäisiä tubettajia. Omalla kohdalla olen kokenut, sekä aikoinaan blogin perustamisen kovin vaikeaksi ja nyt myös Youtube kanavan perustamisen suhteen kävin ankaraa kipuilua, vaikka Tädit tubettaa on ollut viriilinä jo aika tovin. Onko se sitten niin, että rima alittuu eli nälkä kasvaa syödessä, sillä aluksi oli vaikeaa laittaa esimerkiksi omaa profiilikuvaa Facebookiin ja nyt oma lärvätaulu on jo vallan joka puolella ja kohta kenties kovalla tahdilla videoissakin. Onhan se myös ollut ihan eri tehdä videoita kaverin kanssa, kuin nyt orpona yksin. Maiju onkin ollut se promoottori ja minä se mukana tuleva statisti. 

Kurjaksi videoiden teon tekee se, että kotona olen aina verrareissa, hiukset pystyssä ja meikittä eli on aikamoinen kynnys ja vaiva meikkailla videoita varten.. Joten jääkö videot tekemättä kauhunaaman vuoksi? Onhan se aivan eri asia laittaa yksi kauhea nassukuva tänne blogiin, kuin puhua pärpättää ja vuodattaa vlogin puolelle meikittä...

Noh mutta mitä vlogin puolella olen ajatellut, että voitaisiin nähdä, noh ihan samaa kuin täällä: kokkausta, tapahtumia, eläinvideoita, viikon tai kuukauden parhaat kosmetiikat onnistuu videolla taatusti eläväisemmin ja  kaikkea mitä nyt sitten mieli ikinä keksiikään. Mitä te toivoisitte näkevänne Tiia K Youtubekanavalla? Nimeä muuten ei enää voi vaihtaa Keski-ikäiseksi, kun se alunperin on pystyyn laitettu Tiia K nimellä, mutta eipä sillä kai ole niin väliä. Näin sitä paitsi tuossa taannoin unta, että alan pitämään vlogia myös englannin kielellä eli ei sitä koskaan tiedä, jos enkullakin joitain videoita lähtisin pärpättämään, niin Tiia K taipuu paremmin, kuin Keski-ikäisen nimen sisältämät ääkköset.

Tulen varmasti jatkossa liittämään ilmestyneet videot tänne blogin puolelle ja laitan tuonne oikealle bannerin Tiia K Youtube kanavasta, mutta olisihan se aivan mahtavaa, jos te siellä, ainakin jotkut teistä tilaisitte Tiia K kanavan, jotta saataisiin puhallettua iloa ja energiaa senkin tekemiseen. Sillä bloggaaja tai vloggaaja ei ole mitään ilman yhteisöä. <3

Täytyy vielä todeta, että tekninen puoli ei ole meikäläisen leipälaji, joten aluksi videot tulevat olemaan myötähäpeän kuorruttamia, kömpelöitä viritelmiä ja voi olla, että tulevat olemaan aina sellaisia, riippuu meikäläisen kehityksen kaaresta, mikä pukkaa olemaan varsin olematon, mitä tietoteknisiin asioihin tulee. Sehän on nähty tämän omankin blogin ulkoasussa, ei vain jaksa muuttaa tätä mitenkään, sillä aina kun muutan edes fontin kokoa, tapahtuu kamalia ja koko blogi menee aivan remonttiin ja siitä seuraa viikon migreeni. 

Ohessa vielä alla iso Tiia K linkki kanavalle, josta pääsette tilaamaan kanavan, jos vain suinkin tohditte ja tietenkin myös Tädit tubettaa linkki.  Hui kuinka jännää! Ihanaa sunnuntaita kaikille. <3 


ja 

67 kommenttia:

  1. Ihanaa, upeeta:) <3 Tilain kanavan heti, kun siitä kerroitte Tädit tubettaa -kanavalla:)
    Kivaa sunnuntaita, Tiia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh kiitos Sari niin paljon ja tämä on kauhean hurrrjan pelottavan jännittävää! Mitähän tästä tulee. ;) Kivaa sunnuntaita Sari <3

      Poista
  2. Vau! :D Mä oon monta kertaa miettinyt,et vloggaus vois olla kivaa, mutta oon vaan niin käsi tekniikan kanssa.. Jään innolla odotteleen sun vlogeja! :D

    Ihanaa sunnuntaita!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui muakin pelottaa ihan hirveästi, että tuleeko tästä nyt mitään ja tuleeko tehtyä videoita, etenkin kun kotona olen aina niin ruokkoamattoman näköisenä. Kiitos Terhi kannustuksesta ja ihanaa sunnuntaita <3

      Poista
  3. Hienoa Tiia <3 Mä en ikinä uskaltais. Kanava tilattu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä sano, heh vuonna 2008 en rohjennut Faceen laittaa edes profiilikuvaa, hih. Eli ties mitä videoita kohta kaikki tehdään. :) Ihanaa sunnuntaita ja kiitos sparrauksesta Tuija <3

      Poista
  4. Ei mitään pelättävää. Olen itse saanut ihan kauheasti esiintymiskokemusta tästä. Nykyään ei pelota ollenkaan höpötellä. Antaa vaan menemään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot niin super ja ilman sua ei olisi Tiia tubessa missään muodossa. :) Ihanaa sunnuntaita <3

      Poista
  5. Vähänkö jännää! Täytyy käydä tutustumassa :))

    VastaaPoista
  6. Mahtavaa Tiia! Olet niin edelläkävijä! Kosmetiikkajutut kiinnostaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iiks olenko, hih apua heti iski paineet, olenko enemmän puhetta, kuin tekoja, mut hei tubessa ei haittaa, jos puhuu. :) Kosmea pukkaa aivan varmasti, kiitos Kati sparrauksesta. <3

      Poista
  7. Hyvä siitä tulee :) Itsekin miettinyt tubettamista mutta se on vielä...mietinnässä...onnea matkaan ja mä lähden nyt tilaamaan kanavan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vaan mukaan aikuistubettajien joukkoon. <3 Kiitos ihanuuspakkaus <3

      Poista
  8. Ihanaa Tiia pupunen �� Sä oot ROCK! ❤ Julkaise vlogiin kaikkea kivaa mitä blogiinkin, hyvin menee �� Halauksia lähettää Heidi ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heidi voi itku sä oot I H A N A ja kannustava, kiitos niin paljon. <3 Paljon haleja. <3

      Poista
  9. Hienoa Tiia, tottakai tilataan kanava! Onnea vloggaamiseen!😁😘😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos niin paljon Matkatar, sekä tilaamisesta, että kannustuksesta, ihan huippua! <3

      Poista
  10. Onnea Youtube-kanavalle! ♥ Toivotaan paljon katselukertoja, hyviä kommentteja (lasten kanavien kommentit voivat tosiaan joskus olla tosi julmia) ja ennen kaikkea tubettamisen iloa! Jee! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos niin paljon ja kyllä sai kepparivideosta huomata, miten lapset osaakin olla julmia... Toivottavasti miettisivät aikuisena, mitä on tullut kiusattua. Kiitos Katja tuesta, arvostan. <3

      Poista
  11. Minähän liityin seuraajaksi jo heti silloin, kun lupailit aloitella omaa kanavaa. Videoita odotellessa ❤️

    VastaaPoista
  12. Hyvä hyvä Tiia☺ varmasti tilaan kanavasi. Ole vaan ihana oma itsesi ja jatka omalla tyylilläsi niin hyvä tulee. Minua kiinnostaa kovasti tuotearvostelut ja kosmetiikkaesittelyt, aikuisen naisen meikkivinkit jne...ja kaikki naisellinen hömppä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa, koska niitä on luvassa, joko viikon tai kuukauden suosikit tyyppisesti. Videolla niitä on huomattavasti helpompaa esitelläkin. Kiitos kauniista sanoista ja ihanaa uutta viikkoa <3

      Poista
  13. Mun tyttären tyttö on myös hulluna keppihevosiin, niitä taitaa olla muutama kymmen sillä, se on kiva harrastus, kun niilleon talli ja muut tarvikkeet, ja kavereitten kans ollaan ulkona, jotain juutupeen kans on laittanut. Täytyypä katsella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kannattaa katsella niitä kommentteja ja siksi Youtube kanava olikin linkattu omaan sähköpostiin, jotta kaikki ne kommentit tulee minulle ja hurjia kommentteja tulikin ja voi miten paljon. <3 Nyt on video tallessa vain omille silmille. <3

      Ihanaa uutta viikkoa pike <3

      Poista
  14. Kivaa. Monipuolista sisältöä vlogiin kuten blogissakin on, ei pelkkää puhuvaa päätä -vaikkei päässäsi mitään vikaa olekaan 😉

    Minullahan olisi elävän kuvan ammattilainen omasta takaa, mutta ainakaan itse en toistaiseksi ole innostunut vloggauksesta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuuli ja joo samaa mieltä, jos on vaikka koiralenkkiä tai jonkun happeningin esittelyä, niin on kivaa katsella, niin ettei videossa ole se ihmisen pää siinä koko ajan edessä, ihan samoilla linjoilla. :) Eniten jännittää, miten osaan yhdistää videoita ja pätkiä toisiinsa.

      Sinulla olisi ja videoistasi tulisi yhtä tyylikkäitä kuin blogisikin on. <3

      Kiitos tuesta ja ihanaa iltaa <3

      Poista
  15. Mahtavaa, yksi seuraaja täällä lisää. :)

    VastaaPoista
  16. Superhienoa Tiia :)! Sulla on varmasti ihan pian hurjat lukemat tilaajissa, pus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä vahvasti epäilen, että jaksaako kukaan katsos mun kömpelöitä videoita, mutta kiitos kannustuksesta Heli. 💚💚

      Poista
  17. Itse en ole vielä oikein päässyt tuonne Youtuben ihmeelliseen maailmaan sisälle, mutta josko tästä pikkuhiljaa innostuisi tarkemmin sitäkin skeneä seurailemaan :D

    Ihanaa sunnuntai-iltaa sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siihen vissiin maailma on menossa, mutta itsekin olen hieman pihalla koko aiheesta. Silti siellä jo :) Ihanaa päivää

      Poista
  18. Ihanaa kun rohkenit tehdä itsellesi omat youtube kanavan. Mie en varmaan osais moista tehdäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siihen lapsen apua tarvittiin, usko pois vaan ja osaisit sinä. 💚💚

      Poista
  19. Hyvä Tiia! Toivotan onnea ja menestystä kanavallesi.

    Jos joskus innostun YouTube videoita enemmän seurailemaan, niin aloitan ehdottomasti sinusta. Minä olen vanhaa koulukuntaa ja tykkään kirjoitetusta tekstistä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän niin hyvin ja olen itsekin vanhaa koulukuntaa, mutta katsellaan mitä tästä tulee vai tuleeko tästä mitään. ;) kiva päivää ja kiitos kannustuksesta. <3

      Poista
  20. Wau! Hienoa. Kanava tilattu. itse jouduin aikoinani avaamaan Youtube-kanavan ruotsin videoesitelmää varten ja paria muuta koulujuttua varten. Hyvin privaatille jakelulle videot menivät, mutta voisihan se ruotsin esitelmä olla vaikka hupivideo tai opetusvideo, kuinka heikosti jollakin voi mennä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta mahtavaa, tuohan on vaatinut jo paljon, mahtavaa myös että tilasit kanavan. kiitos niin paljon. 💛💛

      Poista
  21. Vastaukset
    1. Heh katsotaan mitä sähläämistä siitä tulee. ;) Mukavaa päivää <3

      Poista
  22. Rohkean ja ihanan Tiian tubetukset on nyt tilattu!
    Olet ensimmäinen ja ainoa tubettaja jota seuraan =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt olen niin niin otettu, jos olen ainoa jonka olet tilannut! Ihana Ansku, todellakin nyt saan ehkä potkua siihen tubettamiseen, joka on itselle hieman sellainen vasemmalla kädellä leipälaji. Ihanaa päivää💚💚

      Poista
  23. Kiva! Toivon kanavalle kaikkea mitä blogissakin on 😊 Hyvää yötä ihanuus ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos niin paljon ihana. kaunista päivää💛💛

      Poista
  24. Vastaukset
    1. Kiitos niin paljon tilauksesta,rohkeudesta en tiedä, mutta ehkä siitä tulee aika koomista. Ihanaa päivää💚💚

      Poista
  25. Hienolta kuulostaa! Sopii varmaan sinulle hienosti tuollaisen kanavan kautta toimiminen, aikaansaava ja rohkea kun olet. Itse en ole päässyt Youtubeen ollenkaan "sisälle", enkä siellä siksi käy melkeinpä koskaan, mutta toivotan onnea sinulle sinne menemisestä. Olen hengessä mukana, vaikka en seuraakaan<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana rehellinen Kristiina, kiitos niin paljon kannustuksesta. En tiedä se tubettaminen ei ole minulle ihan ominaisints, kirjoittaminen ja valokuvaaminen on ihan luontaista, mutta kun alkaa puhua videolle, se on aika haastavaa ja tein eilen ensimmäisen videon ja olihan se ihan kamala. oikein mukavaa päivää Kristiina ja kiitos. 💛💛

      Poista
  26. Hienoa - ja onnea hurjasti! Ja tilattu on jo ajat sitten;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Lady olet huippu, kiitos niin paljon.💚💚

      Poista
  27. Hienoa Tiia! Yksi ilta mietinkin, että sinulta ei ole tullut aikoihin uutta videota, mutta kiva kuulla, että aktivoidut nyt videoiden tekemisessä. 🙂 Mukavaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan Maijun kanssa nähty vaan niin paljon vähemmän, koko ajan kummallakin jotenkin ovat eri menot, niin sitten Maiju keksi sen että perustetaan myös omat kanavat, ettei ne Omat Jutut ole siellä tätien videolla eli sinne edelleen tätien materiaali ja omille sitten omat kujeet varmaan hyvä näin. Kiitos niin paljon Kati sinun videot ovat niin hienoja, ihan hävettää jo valmiiksi omat. Kivaa päivää.💛💛

      Poista
  28. Kanava tilattu! Minä aloitin vasta kuukausi sitten selailemaan enemmän noita eri tubettajien kanavia, että koko homma on mulle vielä ihan uusi maailma, kiva että olet osa sitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos niin paljon, mutta hei olet jo aloittanut, ties vaikka kohta sinulla olisi oma kanava tilaisin kyllä sitten heti. Ihanaa päivää. 💚💚

      Poista
    2. Hih, taidan olla sen verran arkajalka, mutta tietenkään koskaan ei pidä mennä sanomaa, että "ei koskaan". :D

      Poista
  29. Vastaukset
    1. No Maiju minua potkinut tosi paljon asiassa eteenpäin ja sitten sen kanava vaan oli siellä ja sitten aloin puhumaan, joten tee vaan sinäkin. Kannattaa se rohkeus vaan panna sivuun ja sitten jos video ei miellytä, ei sitten vaan julkaise. kivaa päivää 💛💛

      Poista
  30. Loistavaa :) Mä olen kyllä juutuubia käyttänyt vuosia, mutta lähinnä vaan musiikkivideoiden ja valokuvausopin katseluun. Ja treenivideoiden :D Tai siis en niitä katsele vaan yritän jumppailla mukana :)

    On muuten hiukka ärsyttävää, että nimeä ei voi muuttaa. Mullakin joku kymmenisen vuotta sitten hätäpäissä keksitty nimi siellä. Joskus itsekin mietin, että opettele videoiden teon (en kyllä omaa naamani kestä niissä vaan ihan muita juttuja ajattelin). Niin vaan on jäänyt sekin ajatuksen asteelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä se ihanuus neuvoit silloin, että miten voin laittaa sen keppihevosvideon niin, että vain minä näen sen eli ihanaa, että se on siellä ja voin katsella kun lapset oli pieniä, mutta muut ei enää näe ja julmat lapset eivät hauku. Se oli aika kauheaa se lasten ilkeys. On muuten ihan totta, että miksi ei sitä nimeä voi muuttaa, kaikki on synkronoinnissa niin sitten muuttuu sähköpostit ja kaikki. ei siitä tule mitään. Ihanaa päivää. :)

      Poista
  31. Hei Tiia! Minä kyllä ehdottomasti kannustan sua siihen että ihan rohkeasti vaan lataat videoita myös ihan tavallisena arkipäivän itsenäsi, meikillä tai ilman! :) Maailma on jo liian täynnä siloiteltua todellisuutta! Toki ymmärrän ettei se itselle välttämättä ole kaikkein mukavinta mutta kummin vaan, ihana olet joka tapauksessa ja varmasti tulen katsomaan videoitasi.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö tämä sinun kommenttisi oli valtaisa kannustin että, eilen uskalsin ladata sen videon ja myönnän laitoin siihen meikkiä. Itsevvideo oli aivan kamalan kömpelö, siis aivan kamala, tavarat lenteli ja muutenkin ei mitään suunnittelua räiskin menemään, mutta sitten ajattelin että se olen minä, en halua olla samanlainen kuin muut ja stailata videoita samanlaiseksi kuin muilla. loppuun sanoinkin, jos kukaan ei katso niin sehän on minun ongelmani. Kiitos sinulle todella paljon kauniista sanoista ja kaikesta kannustuksesta ja aurinkoista viikkoa. ,💚💚

      Poista